Saariston lapset (ja aikuiset)

Ystävättärelläni ja minulla oli tapana istua nököttää saaressa, aina samoilla paikoilla meren äärellä, viinilasi kädessä. Varmuudella todettiin; Ajattele, viiden vuoden kuluttua me istutaan tässä ja meillä on lapsia ja miehet mukana. Olimme asiastamme täysin vakuuttuneita. Öh, me jouduttiin sitten aina pariin kertaan viiden vuoden välein korjaamaan lausuntoa naurun röhötyksin ; Ajattele,viiden vuoden kuluttua, buhahaha ... Miten sitä kakskymppisenä ajatteli, että kaksvitosena on jo niin paljon vanhempi ? Nykyään on jo monen monta vuotta ollut mukana miehiä ja lapsia. Tapahtui se sittenkin;)

Tällä reissulla oli muikea meno, mukana vipelsi kuusi 2-8 vuotiasta, neljä poikaa, kaksi tyttöä. Meitä äitejä oli kolme. Pieniä kohtauksia riitti; kiukkua ja kikatusta, käsi kädessä menoa, ihania löytöretkiä metsään ja luonnon helmassa telmimistä. Oli ihana seurata kuinka ipanat tutkivat luontoa ihan itse, meillä kotona kun lapsia ei voi päästää hetkeksikään yksin minnekään. Ja niin, olimmehan me nyt tosiaan omalla saarella;) Kivoja oivalluksia sattui koko ajan. Sattui tosin muutakin; yksi puri toista, yksi tippui laiturilta, yksi laskeutui turvalleen trampoliinissa ja sai palovamman huuleen, mutta kaiken kaikkiaan ihanaa yhdessäoloa niin lapsilla kuin aikuisilla. Vietettiin myös kolmen heinäkuun lapsen synttäreitä samalla kertaa. Voi riemua.

Meillä oli ennen oma vene lähilaiturissa Espoossa, ja kun on asunut koko elämänsä meren äärellä, on vesille kaipuu jatkuvaa. Tuuli hiuksissa, sitä vapauden tunnetta ei voita oikein mikään. Eikä saaristoa ja Suomen luontoa. Jylhät kalliorannat, upeat mäntymetsät, ulkosaaristo, auringonlaskut pläkätyynellä lahdella. Ah. Pikkuihmiset isoissa oransseissa pelastusliiveissään. Suloisuutta. Jännitin hiukan sitä, miten meidän amerikkalaistuneet ipanat suhtautuvat saunaan, nakuiluun  ja puskapissaan, mutta kappas, hyvin meni. Kyllä se suomalaisuus sieltä alta esiin tulee kun vähän houkuttelee.

Oli upea nelipäiväinen ystävien kanssa. Elämä menee eteenpäin, lapset kasvavat, me ei tietty vanhennuta;) ja mukavaa riittää. Hauska on myös huomata miten erilaisista säännöistä ja tavoista kunkin arki koostuu. Onneksi tunnemme toisemme jo melkein kolmenkymmenen vuoden takaa, joten voimme vapaasti soittaa suutamme yhden luomu-lähiruoka pakkomielteelle, toisen lomaan kuuluu herkuttelut, kolmannen meillä ei tarvitse syödä mitään loppuun- jutuille. Siis hymyissä suin ja huumorilla. Ah ystävyys ja arki.

Palaan taas siihen, että vaikka ystäviä ei näe säännöllisesti, se ei merkitse mitään. Side ei heikkene. Vuosikymmenten historia takaa sen, että naurattaa aina ja asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä. Me ollaan eletty ja kasvettu yhdessä, jaettu niin monia asioita, luotu muistoja, itketty ja naurettu, matkusteltu, riidelty ja sovittu, koettu yhdessä monta ekaa, oltu tukena hyvässä ja pahassa. Tunnetaan läpikotaisin ja ollaan silti ystäviä. Nyt me nähdään omat lapsemme leikkimässä samoissa paikoissa, joissa itse leikittiin. Aika upeaa, ellei täysin korvaamatonta.


 A true friend is someone who knows all about you and still loves you.

Tataa!

PS nyt olemme sitten seuraavan viikon cityihmisiä. Aika mahtavaa tämäkin; kuopukseni huudahti kovaan ääneen Bulevardilla; JUNA!, Kulta, se on bussi.. Luvassa ratikka- ja metroajeluita, jatkuvaa jäätelönsyöntiä ja urbaania meininkiä. Minä metsästän tyylikästä suomikamaa;) Hietsun kauppahalliin on jo tutustuttu, Soppakeittiön ihana herkkutattisoppa testattu ja Stockan herkussa käyty joka päivä. Loma jatkuu syömisen merkeissä;) Aika ihanaa.