Wednesday, January 23, 2013

Vain Elämää

Sain esittää muutaman toiveen "tontuille" ennen joulua ja pyysin suomalaista musiikkia. En ole kummemmin diggaillut suomipoppia sen jälkeen kun emme enää viettäneet hurjia juhannuksia tai muita mökkireissuja, joissa poppi länkätti auringonnousuun. J Karjalaisenkin miellän soimaan johonkin 80-luvun Mazda 323:seen. Sitä paitsi nykyään sitä ollaan kurkut silmillä nukkumassa viimeistään kello 01 ;) hehheh. hehheh.

Kun tänne muutto lähestyi ostin väkipakolla pari CD:tä. Mukaan lähti Jenni Vartiaista Chisua, Egotripin parhaat ja muutama muu. Joulupukki toi esikoiselle Robinin ja tälle tätsylle Vain Elämää. Täytyy myöntää, että kun kuulin konseptin, olin eka ihan et ai, kuulostaapa tooosi hauskalta.

Otin uuden CDni autoon ja Ähäkutti kattimies! CD on loistava! Kaikki, varsinkin Katri Helenan biisit ovat ennestään tuttuja. Lapsuuteni automatkoilla stereoissa länkätti aina joku Finnhits kympin tapainen, eli vahinko kiertämään. Olen ollut tämän CDn soidessa hiukan julma äiti.. Olen sanonut Nyt Hiljaa, äiti kuuntelee! ja näin ollen pakottanut lapseni kuuntelemaan ja oppimaan suomalaista iskelmämusiikkia ja hyviä sanoituksia. Tärkeä, ellei olennainen, osa kulttuuriamme. Perimätietoa parhaimmillaan;)

Olen tästä CDstä niin into piukeena, etten edes osaa nimetä suosikkia. Laulan yhtä mieluusti Jonne Aaronin, kuin Erinin, Cheekin ja Katri Helenan mukana. Niitä tankeroenglannilla esitettyjä biisejä en kyllä kestä, ne hyppään yli. Suosikeiksi ylitse muiden nousevat ehkä kuitenkin Erinin ja Cheekin esittämät kuten Vapaa ja Tinakenkätyttö. Niin, ja tätä soitan sitten kesän kekkereissä Liekeissä. Kiitos!

Huomaan samalla, etten osaakaan kaikkia sanoja, ja mä kun luulin, että se johtuu vaan Kallen saunabaarin muusta melusta;)

No, ehdollistettuani lapseni tällä musiikille esikoiseni pyytää jatkuvasti Auringon siltaa ja kajauttaa ihanan kirkkaalla lapsen äänellään laulun ihan täydellisesti. On ehdoton suosikki. Tosin, hän kuuli laulun sanoin Lasten auringon siltaa, ei  Vasten auringon siltaa, joten myös tulkitsi sanat hiukan eri tavalla. Tässä alla osia sanoituksista. Aika suloista, ja voihan sen noinkin tulkita;) Onkin nyt tullut taas aika usein yöllä viereen....aarrgghh, mutta sanotaanhan se jo laulussakin, että sä heräisit siinä mä oisin ja sanoisin kulta, kulta, kulta, kulta..

Vasten auringon siltaa säteet myöhäiseen iltaan sinut vierelleni tuon ja sulle hellyyteni suon niin kuin tuhannet kerrat kanssas ollut oon yksin näin kun haaveissani kuljen silmät tyhjyydeltä suljen Vasten auringon siltaa säteet myöhäiseen iltaan sinut vierelleni tuon ja sulle hellyyteni suon jäisit siihen ystäväin, jäisit siihen ystäväin on hyvä olla näin.... Niin paljon mä tunnen sinut syliini suljen onko kaikki mitä sanoa voin mä olen vain sun...

Tataa!

PS youtubesta olen sitten katsonut ja kuunnellut kyynel silmäkulmassa muita esityksiä. Miten voikin niin koskettaa? Aika ihanan keski-ikäistä. Niin, ja en tiedä milloin tämä on Suomessa TVstä tullut, olen intoni kanssa joka tapauksessa tod jälkijunassa. Haitanneeko mittään.

2 comments:

  1. Vain elämää tuli töllöstä syksyllä ja cd:t (huom niitä on 2 eri painosta) tuli joulumyyntiin. Että et sä kauheen myöhässä asian kanssa ole :)

    ReplyDelete
  2. ai kiitos, no hyvä. Olen kyllä tässä suunnitellut tilaavani Tv-kaistan, jotta näkisin Suomen telkkaria, mutta en kaipaa sieltä muuta kuin uutisia ja lapsille suomalaisia ohjelmia kielijumpaksi. Ja nyt siis menee toivelistalle toinenkin CD;)

    ReplyDelete