Thursday, October 25, 2012

Pirulliset Playdatet

Kuva lainattu
Jos joku sanoo sinulle näin: Lapset eivät enää halua, että olen niin tiiviisti heidän elämässään mukana. Minun koko sosialinen elämäni loppuu, kun en saa enää olla koko ajan koululla ja harrastuksissa heidän kanssaan. Juokse. Oikeesti. Tai sano Get a Life. Toki, puhun itsekin siitä, etten haluaisi lasten kasvavan, mutta tällainen supertakertuvainen, lasten kautta eläminen aiheuttaa minulle näppylöitä. Jättinäppylöitä.

Tiesin, että me tulemme vaihtamaan koulua, joten en viime lukuvuonna jaksanut paljon porukkaan (lue muihin äiteihin) tutustua tai tehdä mitään vapaaehtoistyötä koululla. En oikein fanittanut sitä paikkaa muutenkaan, jos nyt ihan rehellisiä ollaan;) Good riddance.

Tänä vuonna on eri ääni kellossa. Koulu on mahtava. Oppilasaines on monipuolinen, opettajat ja rehtori, sekä vanhemmat mukavia. Koulu on tasoltaan ihan huippu, mutta jotenkin ilmapiiri ei ole aasialaisen suorittava. Koulu sijaitsee kukkuloiden syleilyssä, ihanalla paikalla. Ai, että me kaikki tykätään. Toimii.

Puhelimeeni on ilmestynyt kymmenkunta uutta numeroa, inboxiin paukkuu kummallisten nimien lähettämiä kutsuja, (miten lausuisit intialaisen nimen, joka alkaa kolmella konsonantilla?) milloin on kyseessä playdate, milloin jotkut synttärit tai muut. Alan entistä enemmän tajuta kotiäitien päiväohjelmaa. Pelkästään näiden mailien hoitamiseen menee aika paljon aikaa. Mailien määrä kasvaa lapsimäärän kaavaessa. Onneksi on vain kaksi. Päälle tulee PTA mailit ja luokanvalvojien mailit. Osa lapsista roudaa lähes päivittäin korokeistuintaan, boosteriaan, luokan eteen, sillä he joko carpoolaavat tai menevät playdateille monta kertaa viikossa. Kung fu-bussinkin kyytiin nousee aika moni. Time management nousee arvoon arvaamattomaan; heidän keittiöidensä seinäallakoihin koodataan varmasti jokaisen menot erivärisillä kynillä ;)

Vielä jaksan protestoida. Minä en halua, että lapseni käyvät monta kertaa viikossa jonkun luona. Miksi? Kaupan päälle tulee usein äiti. Minä haluan, että koulun jälkeen vietetään enimmäkseen rauhallisesti aikaa kotona, joskus myös harrastuksissa ja läksyihinkin menee paljon aikaa, molemmilla. Ja pitääks aina touhottaa? Minä nautin ajasta ihan vaan omien lasteni kanssa.

Mitä siihen bonusäitiin tulee, minulle ei riitä, että meillä on samanikäiset lapset. Pitää olla muutakin yhteistä. Minä en halua viettää montaa iltapäivää viikossa juoden kahvia, napostellen, puhuen lapsista. Sue me. Sitä paitsi iltapäivisin täytyy hoitaa muitakin asioita, kun aamupäivät menee aina töissä. Lapsia otan mielelläni välillä vuoroin meille, lähetän vuoroin muualle. Mutta rajansa kaikella.

Sanonpa tähän vaan, että kun tämä playdate- kierros on pyöräytetty kunnolla käyntiin, loppua ei näy. Kutsuja tulee koko ajan. Puhelin piippaa. Ainoa pelastukseni on sanoa, olen kiireinen, on töitä. Sanon noin aina, jos vaikuttaa siltä, että pitäisi taas olla kertomassa juttuja, nököttämässä keittiön jakkaralla, kahvikuppi kädessä, jonkun elämäänsä sisältöä hakevan naisen luona. Puuh.

Kaikki eivät toki ole onnettomia get a life- tyyppejä, mutta kenelläkään ei tunnu olevan kiire. Toiselle asettaudutaan olemaan. Minun mielestä playdate kestää kaksi tuntia, max. Olen taas se odd-one-out. Jos lapseni ovat kaverilla leikkimässä, saisinko minä sillä aikaa retkottaa omalla sohvalla, hiljaisuuden vallitessa ja lukea vaikka Läckbergin dekkaria? Kun on minun vuoroni ottaa lapsia meille, loihdin mielelläni viidelle ipanalle lounaan ja pyöräytän jälkkäriksi lämpimät chocolate chip cookiesit.

Hyvien ystävien kanssa (onneksi täällä on muutamia sellaisiakin!)on ihan parasta vain olla ja juoruta, vaikka tuntikaupalla. Mutta keksi nyt tikusta asiaa jonkun üübertylsän tyypin kanssa. Don't get me wrong, toki haluan, että lapsillani on paljon kavereita, mutta täällä kaikki lasten harrastukset tuntuvat vaativan aikuisen läsnäolon. ARGH. Haluaisin kuitenkin aikuisena ihan itse päättää, kenen kanssa minä leikin;) Lapsetkin päättävät itse. Mitäköhän tästäkin vielä tulee. Mieheni sanoi minulle "Deal with it." Minä kysyin häneltä, josko hän haluaisi itse ruveta kiertelemään eri äitien keittiöitä pari kertaa viikossa. Ei sitten halunnut. Ihme...

Tataa!

ps oli muuten komia minivanijono meidän talon edessä maanantaina, kun äidit ja nannyt hakivat lapsiaan kotiin. Olisi pitänyt ottaa valokuva, mutten kehdannut. Otin satsin ipanoita koulusta kyytiin(kiitos Eddie!) ja ilmoitin milloin saa hakea. Sain luettua yhden vanhan Annan sillä aikaa. jeee.



3 comments:

  1. Asiaa! Täällä ei ole ihan noin extremeä menoa, mutta tuttua on hyper-äidit minivaneineen. Itse en ikinä pysty rentoutumaan, kun meillä on lasten kavereita leikkimässä. Olen myös varmasti aika kummallinen äiti, kun en ikinä ehdottele play dateja. Tsemppiä!

    ReplyDelete
  2. Täällä jaksetaan. Eikä siinä mitään, mutta minulle tämä käytäntö ei oikein sovi. En muutenkaan fanita ihmisiä, jotka vaan imevät energiaa, mutteivät anna mitään. Kyllä nyt jonkinlainen dialogi ja vastavuoroisuus on ihan suotavaa...Onneksi tosiaan on muutama kiva tyyppi, mutten silti halua hengata heidän kanssaan esim joka keskiviikko. Kyllä me suomalaiset ollaan kylmiä ja pragmaattisia;)

    ReplyDelete
  3. Niin ollaan! Mäkin yritän olla keräämästä "turhia" ihmisiä ympärille, siis ihmisiä joiden kanssa puhutaan small talkia tuntikausia, mutta jos esim. tarvitsee apua jossain niin heiltä ei voi kysyä. Pitää yrittää erottaa jyvät akanoista vaikka se onkin joskus vakeeta :-)

    ReplyDelete