Helsinki, I Love You

Joskus täytyy lähteä kauas, nähdäkseen lähelle. Karkasin pariin otteeseen yksin kaupungille. Kyllä Helsinki on upea paikka. Kertakaikkiaan. Hyräilin itsekseni ja pyörittelen ostospussia ilmassa. Katuvaloissa oli vaikea erottaa värejä. Mahtavaa, että on katuvaloja ja mukulakivikatuja.

Asuin vanhemmillani, ihan keskustassa, joten joko kävelin tai hyppäsin ratikkaan, kerran jopa bussiin, mennäkseni työtapaamisiini. Julkinen liikenne tuntui luksukselta jatkuvan autossa istumisen jälkeen. Kaikkihan on ihan hirveän lähellä ja liikkuminen kätevää. Korkokengät nököttivät eteisessä, rivissä, päivästä toiseen, kun minä tepastelin vauhdilla ballerinoissani pitkin katuja. Askel oli kevyt, suupielessä väreili hymy. Happirikkaassa, pimeässä syysillassa kävely on ehkä aliarvostetuin terapeuttisen rentoutumisen muoto.

Näin Helsingin ihan uusin silmin ja miten ihana kaupunki se onkaan. Pieni, turvallinen ja kaunis. Suunniteltu loogisesti; keskusta on selkeä ja kompakti. Kaikki toimii. Onpa kiva olla täällä juuri nyt, ajattelin moneen kertaan. Näin ei varmaan saisi sanoa, mutta muutaman hetken tunsin olevani taas vaan minä, iättömänä, ilman velvollisuuksia ja vailla huolen häivää. Ei ollut ikävä mitään tai ketään. Nautin vaan ja koin upeita pieniä hetkiä. Tunsin olevani tosi elossa. Kuuluvani juuri siihen hetkeen.

Nautin tuulesta ja sateesta. Pimeästä. Mieheni ei ymmärtänyt hehkutustani sateisen ja tuulisen syysillan upeasta fiiliksestä. Sangen omituista...

Ehkä olin taantua jollekin teinitasolle, sillä äitini sanoi minulle useaan otteeseen esim. Muistathan sitten laittaa valot pois? Ota mukaan sateenvarjo, siellä sataa. ja Pitäisiköhän sinunkin mennä pikkuhiljaa nukkumaan. Huomenna on aikainen aamu. Apuva. No, mehän olemme äideillemme aina lapsia ;)

Tuntui sekin aika luksukselta, että yhtäkkiä ihmisillä oli aikaa tavata minua, vaikka normaalisti allakoiden kanssa pelataan kuukausitolkulla, että joku hikinen lounas järjestyy.

Tässä tämän matkan helmet, arkipäiväiset asiat, jotka saivat hymyn huulille tai ärsyttivät...
Yksinäisenä seisova nakkikioski.* Kaikki naiset pukeutuvat samalla tavalla;) Poplari on joko musta tai khaki, kaulassa putkihuivi, jalassa pillifarkut. * Helsingin keskustassa parveilee komeiden miesten klubi. Siellä ne viilettävät tyylikkäät puvut päällä sinisine silmineen, geelit tukassa. I Like. * Kukaan ei edelleenkään katso silmiin hississä. * Jos joku törmää sinuun, anteeksi ei pyydetä. * Pyöräilijät eivät noudata liikennesääntöjä (tämä ei naurattanut yhtään) * Keskustan kaduilla ei ole tarpeeksi roskiksia. Missä ne ovat?

Kokonaisuudessaan upea visiitti. Tehokkaita työtapaamisia, upeita ystävättäriä ja mukavia muita kohtaamisia. Nopea piipahdus taidenäyttelyn avajaisissa ja ruttopuiston neuleet; maistiaisia kulttuuritarjonnastakin. Työtä ja hupia, best of both worlds. Koin myös kaipaamani kauppatorin ja-hallin, Stockat, Kampit ja Omput. Pysähdyin monta kertaa katselemaan ja nuuhkimaan ympärilleni. Otin paljon kuvia.

Laitan rastin seinään; kävin ekaa kertaa Mattolaiturilla, istuimme tosin kävelyn päätteeksi kipakassa tuulessa, fleecepeitto jaloilla, rommitotilla. Söin myös kaikkia niitä ruokia, joita minulla on ollut ikävä ja maksoin kalliisti matkalaukkuni ylipainosta, mutta nyt kaapit notkuvat panttereita, salmiakkiaakkosia, fasun sinistä ja pakkasessa asuu vaasan ruispaloja.

Jos lennot olisivat edullisempia, kävisin Suomessa useimminkin. Toivottavasti se on töidenkin puolesta tulevaisuudessa tarpeen! Haikeat hyvästit jätetty, mutta ihana olla taas kotona.

Yksi mini-me oli asiasta erityisen innoissaan ja nökötti sylissäni koko paluupäivän. Aika ihanaa.

Tataa!