Bon Voyage Rokkimursu!

Aina sama juttu.Lähtö samaan aikaan innostaa ja ahistaa. Kotona ei voi tuuletella tai virnistellä, sillä sellaisella käytöksellä aiheuttaa muille pahaa mieltä. Täytyy hillitysti sanoa, että on kyllä tosi mukava nähdä perhettä ja parhaita ystäviä,vaikken heitä tällä retkellä montaa ehdi nähdäkään. Tää on työmatka, lapset haluaisivat silti tulla mukaan.

Lähtöpäivänä ei huvita, sydäntä puristaa koko aamun, kuopus kiipeää viereen puput kainalossa ja nyyhkyttää miksen voisi lähteä vasta huomenna? Jätän paitani unirätiksi, nuuhkuteltavaksi. Ihan niin kuin silloin vauvana. Ei nostata lähtöfiilistä. Toisaalta, tiedän, että luvassa on kaikkea tosi kivaakin.

Otan kameran mukaan koululle ja kuvaan viime hetkellä ystäviä varten meidän taloa, huoneita, maisemia, lapsia kävelemässä koululle käsi kädessä. Jään salaa katsomaan kun tytöt etenevät eskarirakennuksen eteen, halaavat, suukottavat ja sitten eroavat. Hetkeä myöhemmin pienempi juoksee isomman perään ja he tapaavat vielä kerran, nenät vastakkain, aidan molemmin puolin. Minä seison piilossa parkkipaikalla mykistyneenä ihastuksesta; hellyyden osoitusten määrästä, toisesta välittämisestä. On ne niin ihania, mistä lie olen tuollaiset ihanat olennot ansainnut.

Vaikka sanon tytöille, ettei nyt tehdä tästä lähdöstä numeroa, äiti sanoo nopeat moit, suukottaa ja halii, menette sitten reippaasti! Jään kuitenkin itse haikailemaan perään, salaa. En halua pakata loppukamoja.

Lentokentällä tapahtuu perinteiset; kun olen suukottanut miehelleni heiheit, katson vielä kerran perään, ja saan vastaukseksi perävalot. En sitä vihonviimeistä vilkutusta.

Asetun check-in jonoon. Lähelle tulee AINA joko koko perhe, tai äiti samanikäisine tyttöineen, vähän niinku muistutukseksi, että kato, tällaiset sinä jätit kotiin. Toivottavasti reissu on tarpeellinen…ja sitten tulee taas ikävä.

Tiedän, että tilanne helpottaa vasta perillä, kun saan kunnolla muuta ajateltavaa ja kävelen yksin, omassa rauhassa, Helsingin syksyisiä katuja, raikkaassa ihanassa ilmassa, pimeyden turvin. Siellä sieluni lepää.

Tataa.