Nyt on kuitenkin ollut niin lämmintä, etten pystynyt ajattelemaankaan lunta. Monot, kypärät ja sukset ovat sievässä rivissä autotallin hyllyllä ja saavat ihan rauhassa ollakin. Jos me tällä kaudella yleensäkään selvitään mäkeen, tapahtunee se joskus myöhemmin. Ehkä. Luistelemassa toki kävimme; hiihtoloman hengessä.
Reissuun oli päästävä, joten perushärdeliä kehiin ja matkaan. Suunniteltu aikataulu venyi, ja kymmenen minuutin ajon jälkeen kaikilla oli nälkä; drive-iniin ennen kuin olimme moottoritiellä. Eddie haisi siis jo matkanteon alussa pikaruoalle. Lapset vinkuivat hedelmä- ja myslisnackseja, jotka oli pakattu reppuun metsäretkeämme varten, autossa oli perinteisesti joko liian kylmä tai kuuma. Yritin silti nauttia keväisestä kelistä ja nappailin kuvia kukkivista kirsikkapuista. Vanhan, ystävällisen näköisen pariskunnan auton takaikkunalla jökötti uhmakkaana Gremlin bobblehead.
Ajoimme San Franciscon läpi; aina yhtä ihana kaupunki. Ylittäessämme Golden Gatea kuopukseni tokaisi "This is awesome!" Ja niinhän se on. Sillan pohjoispuolella käännyimme kukkuloille ja Eddie jaksoi painaa voimalla eteenpäin hyvin kapeita ja kiemuraisia serpentiiniteitä kohti ensimmäistä etappiamme; punapuu metsää, Muir Woodsia.
Metsä veti sanattomaksi. On kuin olisi astunut satumaailmaan, mutta tuttu raikas, sateen jälkeisen kuivan kangasmetsän tuoksu tervehti heti metsän suulla. Otin kymmeniä valokuvia, mutten millään pystynyt vangitsemaan jopa 100m korkuisten puiden magiaa. Odotin näkeväni edes yhden maahisen isojen saniaisten alla. Jaksoimme kävellä ja ihmetellä noin tunnin, jonka jälkeen söimme eväät. Kurkku ja tomaatti olivat kostuttaneet kerrosleivät mössöisiksi, muttei haitannut yhtään. Paluumatkalla esikoiseni valitti, että hänen kengänpohjansa likaantuivat mudasta. Nämä lapset on tuotava metsään useammin...
Sitten suuntasimme kohti Sonomaa ja Santa Rosaa.
Pit Stop hotellilla ja vauhdilla tastingiin. Kendall-Jackson oli lähin viinitila, joten nasta lautaan ja sinne. Olimme tasting huoneen viimeiset asiakkaat, saimme loistavaa palvelua ja vinkin missä kannattaa syödä, lapsetkin huomioitiin ilmapalloilla.
Liian kallis viinipullo mukana suuntasimme syömään. Paikka oli todella viihtyisä ja yllättävän täynnä keskiviikkoillaksi. Valitessamme ruokia tarjoilijamme muistutti, että nyt alkaa happy hour; keskiviikkona se tarkoittaa ilmaista alkupalapöytää. Jono oli jo muodustunut ja ihmiset roudasivat kasapäin ruokaa pöytiinsä. Eiku mukaan. Hodareiden, lihapullien, leivitetyn brien ja chickenwingsien jälkeen alkoi olla maha täynnä. Jaksoimme tuskin syödä tilaamiamme ruokia. Olisimme siis voineet syödä ilmaiseksi ja maksaa vain juomista. Only in America;)
Olin valinnut hotellimme osaksi sen perusteella, että siellä on lämmitetty uima-allas ja huone, jossa on terassi. Tarkoituksena oli uittaa lapsia ja istua porealtaassa. Lasten mentyä nukkumaan nauttisimme viiniä omalla terassillamme tunnelmasta nauttien. Toisin kävi.
Uimme ja nautimme ainoina asiakkaina isosta uima-altaasta ja porealtaasta. Kellon lähestyessä yhdeksää alkoi lasten nukutus. Mieheni haukotteli uhkaavasti. Lapset kiehnäsivät sängyssään, uni ei tullut. Avasin viinipullon. Kello kymmeneltä lapset olivat vielä hereillä, kikattelivat, eivätkä totelleet mitään. Istuin hermo lopussa sängyllä ja yritin katsoa telkkaria ja nauttia lasillisesta hyvää chardonnayta. Mieheni kuorsasi. Yhdentoista aikaan laitoin TV:n kiinni, survoin korkin takaisin pulloon ja käänsin kylkeä. Mieheni oli nukkunut jo pitkän tovin, ipanat vihdoin sammuneet, minua ei väsyttänyt yhtään. Onneksi maksoimme extraa terassista. Rock n' Roll.
Tataa!
ps esikoiseni lempiunilelu jäi hotellin sängylle. Tajusimme asian muutama tunti check-outin jälkeen. Soitimme hotellille. Ei ole löytynyt. Miten tämä on mahdollista? Syövätkö hotellihuoneet jääkarhuja?
No comments:
Post a Comment