Feeling like Baroness Karen Blixen

Selvittyämme supervillistä hotelliyöstä oli aika suunnata aamupalalle. Perinteisen amerikkalaisen hashbrowns, pancakes, bacon & lots of coffee-ystävinä olimme etukäteen etsineet yelpistä aamupalapaikan. Rouhea, ellei rähjäinen vanha rakennus löytyi vanhan viinakaupan vierestä, solan varrelta. Olimme saapuneet Hank's Creekside Restaurantiin. Paikka oli maineensa veroinen, ystävällinen palvelu, paljon hyvää ruokaa, vanhan ajan diner fiilis. Tien toiselle puolella oli aina varma ihop, mutta käymme mieluummin näissä autenttisissa paikoissa, maistamassa oikeaa americanaa. Paikka on varmasti ollut samanlainen viimeiset 50 vuotta;)

Hymyt huulilla ja mahat täynnä jatkoimme matkaa ylös alas kukkuloita kohti Safari Westiä. Jännitystä oli ilmassa; olin odottanut muutaman vuoden kuin kuuta nousevaa, että kuopukseni olisi tarpeeksi vanha osallistuakseen jeeppisafarille.

Paikka on mahtava. On lähes epätodellista saapua wine countryn sydämeen, nähdäkseen kirahveja ja flamingoja kävelevän aitauksissaan. Siinä me sitten(lapset ja minä) rannekkeinemme levottomina ja innokkaina pälyiltiin, kun ihmisiä jaettiin ryhmiin. Teki mieli pomppia. Meidän oppaamme oli kuin suoraan jostain luonto-ohjelmasta; aseista riisuva hymy, hyvin ruskettunut hiukan parrakas luontotieteilijä mutaisissa vaelluskengissään, kuluneissa shortseissaan ja raybaneissaan. Toimii.

Safariajelu tehdään jeepillä. Jeepissä on kolme eritasoista penkkiriviä rättikaton alla ja katolla, suoraan oppaan yläpuolella yksi rivi. Sinne pääsee vuorotellen kaikki matkustajat. Meidän ryhmässä oli kolme nelihenkistä perhettä, joten jako oli selvä. Liikkeelle lähdettyämme myös alaikäraja selittyy; ajo on ajoittain aika epätasaista (lue: mahtavaaa!), eikä muualla kuin kattopenkillä ole turvavöitä.

Oli aivan huippua nähdä eläimet ihan lähietäisyydeltä. Jeepin suoman näennäisen turvallisuuden tunteen avulla oli kiva kuvata metrin päässä silmiin tuijottaa tuhatkiloista buffaloa. Olimme kello 10 kierroksella, sillä iltapäivällä eläimet saattavat olla väsyksissä kuumuudesta. Kun meidän vuoromme tuli kivuta katolle, olimme korkeilla kukkuloilla seeprojen ja antilooppien luona. Oli tosi hauskaa, mutta penkillä pysymiseen ja lapsista kiinnipitämiseen meni paljon energiaa. Mielessäni leikin olevani Afrikassa;) Ja kuten kaikissa paikan mainoksissa, kirahvi tuli ulos aitauksestaan ja tervehti meitä. Nimi oli Suzy ja siinä se kuvassa tuijottaa, pitkine silmäripsineen.

Kolmen tunnin jälkeen saavuimme takaisin "leiriin". Safarin pituus riippuu paljon oppaasta, vieraiden interaktiivisuudesta ja eläimistä. Meillä oli loistava opas, paljon kysymyksiä, mukava ryhmä ja ilo nähdä safarin kaikki eläimet.(emme onneksi joutuneet samaan jeeppiin kahden hyperärsyttävän kovaäänisen soccermomin ja jälkeläisten kanssa.huh.) Kierros jatkui gepardikaksosten, apinoiden ja eksoottisten lintujen luo kävellen.

Kävelimme autolle kirahvipehmo kainalossa. Innoissani kysyin lapsilta mikä oli lempieläin? Sain vastaukseksi Pygmiantilooppi. Pygmiantilooppi bongattiin lintujen kanssa samalla alueella, kävelykierroksen lopulla. Sen säkäkorkeus on häthätää 30cm ja se asuu pensaissa. Minibambi. Ei ehkä ihan yhtä vaikuttava kuin kirahvi, mutta lapset katsovatkin maailmaa ihan eri silmin. Yksi asia on varma, me tulemme muistamaan tämän reissun aina.

Tataa!