Tuesday, May 13, 2014

Awkward!

Täällä synttäreitä vietetään lähes poikkeuksetta jossain lasten sisäleikkipaikassa; trampoliiniparkissa, pomppulinnamaailmassa, keramiikkapajassa tai vastaavassa. (Argh, useimmissa paikoissa haisee hirveä teinihiki ja ne kuhisevat bakteereja;)) Tarjoiluna on aina sama; pizzaa ja kakkua. Piste.

No, tyttäreni täytti jo yhdeksän ja halusi kutsua vain parhaat kaverinsa, joten päätimme viedä tyttöporukan leffaan katsomaan Rio2:sta ja tarjota herkkuja kotona. Synttäreitä suunniteltiin ja odotettiin hurjasti, niin kuin ikään kuuluu. Lähetin mailia vanhemmille ajoissa, kertoen suunnitelmistamme, jotteivät menisi katsomaan kyseistä leffaa. Kutsut askarreltiin sitten itse ja party favorit; kynsilakat ja hiuspannat valittiin huolella. Olin myös rekrynnyt mieheni tulemaan töistä aikaisin, jotta veisi tytöt leffaan. Vaihtoehtoisesti olisin ollut siellä kuuden tytön ja vauvan kanssa...juu ei.

Tyttäreni ei pizzasta välitä, joten tein paljon muita eväitä. Ostin kotiin myös kaikkia erilaisia leffakarkkeja, joita laittelin kulhoihin, ikään kuin mini candy store-idealla; tytöt saivat koota itselleen leffakarkkipussit, irtokarkkimeiningillä;) Toki saivat myös xylitol Jenkkiä paketit...Ja jottei seurattaisi mitään paikallista perinnettä, ei tyttäreni halunnut kakkuakaan, vaan lettuja. Lettuja jäätelöllä, hillolla ja nutellalla. Näin siis tehtiin.

Me oltiin valmiita, mutta kaikki ei mennytkään niinku Strömsössä...

Hain innokkaat tytöt koululta perjantaina. Vain yhdellä oli mukanaan lahjapussi. (Eikä kukaan oikeastaan ikinä pukeudu juhlaan, mikä on tod omituista)  Toinen sanoi autossa, -Unohdin lahjan kotiin, tuon sen maanantaina, johon kolmas sanoi, -Niin minäkin! Ahaa, Ok ja hiukan omituista, mutta ihmisillä on kiireitä, ajattelin. Vilkaisin tyttäreni ilmettä taustapeilin kautta. Hän oli hiukan hämillään.

Tytöt söivät ja herkuttelivat, kokosivat leffapussinsa ja availivat innoissaan omia yllätyspussejaan. Sitten oli leffan aika.  Tarkoituksena oli tuoda tytöt vielä leffan jälkeen meille leikkimään, mutta kahden neljästä, piti lähteä suoraan harrastusten pariin.

Täällä, lahjat ojennetaan pusseissa tai paketissa ja ne asetetaan sankarin lahjapöydälle, eikä niitä avata kun vasta juhlan jälkeen. Meillä on kuitenkin ollut tapana järjestää pullonpyöritys ja avata lahjat siinä vieraiden edessä. Tällä kertaa tilanne oli erikoinen; kutsutuista neljästä tytöstä vain yksi oli tuonut lahjan  -siis WTF? Tyttäreni maiskutteli asiaa ääneen monta kertaa juhlan aikana ja katsoi minua kysyvästi. Olin ihan Hoo Moilasena.

Jollekin on joskus varmaan käynyt samalla tavalla, mutta ainakaan minun "vanhemmuuden ohjekirjasesta" ei sit ihan heti löytynyt just tällaseen tilanteeseen oikeita neuvoja. Olin suoraan sanottuna äimän käkenä ja tosi pahoillani tyttäreni puolesta. Ymmärtääkseni, ihan perus syntymäpäivä etikettiin kuuluu lahjantuominen. Tai jollain tavalla muistaminen; kortti, piirros, jotain! Puhutaan lapsesta.

Perjantai-iltana, ja koko viikonlopun ajan asiasta puhuttiin. Tyttäreni kysyi muun muassa,   - Äiti, eivätkö ne tienneet, että nämä oli mun synttärit? Eikö ne tykkääkään minusta? Enks mä jotenkin ole lahjan arvoinen? En osannut vastata, kuin, että ihmisillä on nykyään niin kiire. Ja samalla kirosin mielessäni. Kaksi kolmesta ei käy kodin ulkopuolella työssä, lahjan ostamiseen menee parhaimmillaan 15 minuuttia...Yritin selittää, että tärkeintähän on yhdessäolo?Mutta omituiselta tuntui silti.

Tuli maanantai. Henkeä pidätellen hain tytärtäni katseella koulun pick up alueella, vatsassa oli omituinen olo. Siellä hän seisoi. Ei lahjoja. Voi ei!! Hän tuli autoon tyrmistyneenä ja sanoi, -Äiti, ei ne tuoneet mitään lahjoja!Näin kyllä sen ja sen äidin, joka kiitti juhlista, muttei ne sanoneet mitään muuta. Ja mä olin ottamassa sen extralaukun mukaan, kun ne lahjat ei kuitenkaan mahtuisi reppuun. Nehän sano, että lahjat unohtui kotiin, mikseivät ne tuoneet niitä?

Onneksi unohti sen laukun aamulla. apua, ihan sydämestä kouraisi ja jälleen olin ihan sanaton. Mutta, kun asia oli ollut nyt pöydällä jo neljä päivää ja tyttäreni oli asiasta ihan surkeana, päätin toimia. Ensin ajattelin mennä itse Targettiin, ostaa muutama halpa lahja ja valehdella tytölle, mutta kertoa muille vanhemmille, että olen nyt hoitanut heidän puolestaan lahjat. Mutta sitten, otinkin kynän, siis näppiksen, käteen ja otin yhteyttä näihin vanhempiin eri tavalla. Oli pakko. Asia häiritsi niin, että heräilin öisin. Kaipasin selitystä, muutakin kuin sen, että ei näköjään paljon kiinnosta.

"This is the most awkward email I have ever written..."  Selitin, että yritän täällä "manage expectations", olenko ymmärtänyt jotain väärin?, mutta, että lähinnä kysyn miksi? Auttakaa minua ymmärtämään. En missään nimessä pyydä lahjaa, mutta voisitteko, tai olisitteko kenties voineet Jollain Tavalla huomioida tytärtäni, hänen innolla odotettuna syntymäpäivänään?! Ymmärrän, että on kiire, life gets in the way, mutta kortti, itse tehty piirros, jotain?! JA kun tyttärenne sanovat, että lahja on kotona odottamassa, omani ihmettelee, miksi sitä ei tuoda? (tiedämme kaikki, ettei mitään lahjaa ole...)

Yksi suuttuu, toinen antaa ilmaisia vanhemmuusvinkkejä siitä, miten lahjaa ei pidä ikinä odottaa itsestäänselvyytenä ja miten tämän voi ottaa oppimiskokemuksena, (voi kirosana ja kiitos, että missasit pointtini...) ja kolmas suhtautuu mielestäni parhaiten; sanoo, että on ollut kamala kiire, hän on pahoillaan ja olivatkin tuomassa lahjaa jälkikäteen. On siis rehellinen. Hän on mies. Nuff said.

Jotta en kirjottaisi aiheesta kirjaa;) Loppu hyvin kaikki hyvin,ja olinkin sitten sopivasti vapaaehtoisena heti pari päivää mailailujen jälkeen kahden kolmesta vanhemmasta kanssa;) jipii? luokkaretkellä. Tavallaan onneksi. Tulipa heti tavattua kasvotusten ja vaihdettua asiasta vielä muutama sana. Oli silti vähän awkward...En kyllä enää ajattele samalla tavalla heistä, eivätkä he varmasti minusta. Tavallaan nolasin heidät. Oh well.

Ja arvatkaa miten kiva oli olla tuossa asemassa, mutten muutakaan voinut. Tällaista siis tänne.

Tataa!

PS jos pääsit tänne asti ;) Nyt olisi pian vuorossa toisen tyttäreni synttärit. Jännittää jo valmiiksi... Esikoisen kanssa jo nauretaan ja lasketaan leikkiä lahja-asiasta. huhhuh.



12 comments:

  1. Sääliksi käy tyttöä :(. Kuulostaa todella omituiselta käytökseltä! Ja vanhempien käytös jälkeenpäinkin kyllä ihmetyttää! Jos teidän tyttö saa kutsun heidän juhliin niin älkää viekö lahjaa, saavat itse kokea miltä se tuntuu (vaikka ei se kyllä varmasti ollut lasten itsensä vika ettei ollut lahjaa vaan pihien vanhempien) Ehkä he ajattelivat että muut tuovat lahjoja niin yhden lahjan puute ei haittaa (?)

    Meillä on kaikki vieraat aina tuoneet lahjan enkä kyllä pystyisi lähettämään tyttöjä juhliin ilman mitään vietävää, Viimeksi tyttö sai juhlien jälkeen syntymäpäiväsankarilta vielä erillisen kiitoskortin, jossa oli "kiitos kun tulit juhliin, kiitos lahjasta, I loved it :)

    ReplyDelete
  2. http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288687263219.html?pos=ksk-trm-perh-nenos
    Suomessa on ollut viikon verran uutisissa jotakuinkin sama aihe....

    ReplyDelete
  3. Voihan itku, todella ikävää - vanhemmilta tosiaan odottaisi vähän enemmän :/

    Kuten Heippa tuossa edellä mainitsikin, täällä Suomessahan on ollut esillä kokemuksia lasten synttärikutsujen tuomista pettymyksistä -- ja itsellenikin kävi niin 8-vuotispäivilläni, että synttäreilleni ei tullutkaan ketään. Muistan, että oli kaamea vesisade, mutta lähdin itse sitten hakemaan paria ihan lähellä asuvaa ystävääni juhliini....toisen luona ei avattu ovea, toisen sain muistaakseni mukaani, mutta hänellä ei ollut lahjaa ;) Muistelisin että äitini oli asiasta enemmän pahoillaan kuin minä, tai sitten unohdin kokemuksen tosi pian, ja jälkeen päin se ei ole tuottanut mitään kummempia angsteja.
    Toivottavasti tyttäresikin unohtaa asian pian, ja toivottavasti nuo vanhemmat nyt vähän ottivat opikseen tapahtuneesta - minusta on hienoa, että otit härkää sarvista ja yhteyden vanhempiin.

    ReplyDelete
  4. Satunnainen lukija maan luoteisnurkasta täällä vaan hei. Mulla alkoi tulla ihan savu korvista kun tätä luin. Miten ihmisillä on ihan peruskäytöstavat hukassa?! Juhliin mennään siihen kellonaikaan kun on kutsuttu, pukeudutaan arkea siistimmin, viedään asianmukaiset tuliaiset/lahja ja lähdetään pois kun juhlat on ohi. Mikä tässä on niin kovin vaikeaa ja miksi tätä kaikkea ei pystytä opettamaan lapsillekin?

    Me mentiin tässä taannoin yksille 2-vuotisjuhlille, kutsussa luki 4:30pm. Olimme paikalla 4:35 ja olimme luonnollisesti ensimmäiset vieraat. Emäntä oli juuri tullut suihkusta, tukka märkänä, eikä mitenkään edes pahoitellut asiaa. Isäntä yritti pukea alastomina juoksentelevaa päivänsankaria ja ihan muina naisina emäntä alkoi siinä meidän katsellessa vierestä availla jääkaappia ja laitella tarjottavia. Mitään ei siis ollut valmiina silloin kun juhlien piti alkaa. Muut vieraat tuli siinä puolentoista tunnin sisään ja siinä vaiheessa kun meidän piti jo lähteä iltapuuhiin, oltiin juuri saatu kakku leikattua ja maistettua. Laskin kulttuurierojen piikkiin, mutta kummastelen kyllä edelleenkin. Tämä lahja-asia on kyllä ehkä vieläkin kummallisempi. Lapsille opetetaan tämä itsekäs kyynärpäätaktiikka heti pienenä, ei sankarista väliä, kunhan itse pääsee kivoihin juhliin mukaan. Puistattaa. (Ja jos teidät tuntisin, niin lähettäisin sun tytölle ainakin kolme lahjaa :)

    ReplyDelete
  5. Kiitos kommenteista. En siis ole ainakaan teidän mielestä pähkähullu;) Kyllä tässä pääsee lasten kautta kaikenmaailman tilanteisiin. Jotenkin ajattelen, etten lähde mukaan tähän ihan älyttömään kilpavarusteluun, mitä synttäreihin tulee, vaan tärkeintä on mukana yhdessäolo ja sankarin erikoispäivä. Ja kun ei tulisi itse mieleenkään!! mennä lapsen synttäreille ilman lahjaa. Oh, well.

    Tilanne on nyt kuopattu ja siirrytty eteenpäin. Vielä siitä hiukan puhutaan, mutta nyt jo naurattaa. vähän.

    Sama juttu täällä; kun kutsu tulee, lapseni ovat ihan herhiläisinä kimpussa, että millon mennään ostamaan lahja? Ovat toisen puolesta innoissaan. Minä olen se, joka jätän viime tippaan. ja kysyn aina mistä sankari tykkää, onko suosikkeja, että tulisi mieluinen lahja. BTW siinä kulttuuriero! Kukaan ei kusy mistä tykätään, eikä kukaan myöskään sano mistä tykkää. Täällä on varmaan niin totuttu saamaan se gift receipt- mukana, että mennään sitten vaihtamaan ja palauttamaan jos ei miellytä. Jos siis lahjan saa;) http://amerikantati.blogspot.com/2011/12/vaihto-ja-palautusoikeudella-kiitos.html

    ReplyDelete
  6. Tuli kyyneleet silmiin kun luin kirjoituksesi ja vielä surullisemmaksi tulin kun luin tuon linkin, jonka Heippa oli laittanut. Onneksi tyttärelläsi on sinut ja perhe! Noissa Ilta Sanomien jutuissa suretti ihan kaikkein eniten äiti joka niin toivoi edes tekstiviestiä äitienpäivänä, mutta turhaan.
    Kuinka sujuivat sitten toiset synttärit teillä?

    ReplyDelete
  7. Miten voi tulla synttäreille ilman lahjaa? Meillä kyllä lapsi oli arkivaatteissaan omat synttärinsä, en ehtinyt laittaa hänelle mitään hienoa päälle. Pää oli niin tyhjä siinä vaiheessa, kun olin saanut kaiken muun valmiiksi, etten muistanut koko asiaa.

    ReplyDelete
  8. Ja jos yhtään suhteuttaa, aika pikkujuttu tämä oli. Tuntui silloin isolta, eikä ole mitään siihen verrattuna, että kukaan ei tule juhliin. Se olisi kaikista kamalinta, itsellekin. Paavalinkukalle- toiset synttärit ovat vasta tulolla!

    ReplyDelete
  9. Hiukan ihmettelen asian saamia mittasuhteita. Eikö elämässä ole tärkeämpiäkin asioita? Minulla ainakin on.
    Toisaalta kauniit ja huomaavaiset käytöstavat pitäisi olla kunniassa ja ne on vanhempien velvollisuus opettaa lapsilleen.
    Lapsi ei varmaankaan ymmärrä, jos vieraat eivät halua muistaa mitenkään. Ja itse en ainakaan lapsiani laita synttäreille ilman muistamista.
    Toivottavasti tyttäresi on päässyt asiasta yli.
    Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi.
    Toivottaa Satu Oulusta

    ReplyDelete
  10. Ei kun on kyllä oikeasti outoa! Ja itsekin varmasti älähtäisin. Enkä kyllä ymmärrä, vaikka amerikkalainenkin kulttuuri on ihan tuttua. Lukuisilla synttäreillä olen vieraillut ja ihan kaikenikäisille on tuotu lahjoja. Eläkeläisille jo lähinnä höpöhöpö-lahjoja, joilla ei ole rahallista arvoa, mutta symbolinen arvo on aina. Jos tällainen käytös on OK ja kuuluu johonkin "oppimiskokemuksiin", niin kyllä olen pudonnut kärryiltä. AIkuiset, jotka alleviivaten ja korostaen varmistavat, ettei vieraat tuo mitään, koska sankarilla on jo kaikkea, ovat asia erikseen!

    ReplyDelete
  11. Satu Oulusta, no totta mooses ja nimenomaan on elämässä tärkeämpiäkin asioita, ja vakavampia ja suurempia. Mutta, tämä lahja-asia sattui olemaan kartalla monta päivää ja halusin kirjoittaa meille uudesta tilanteesta. En halua käyttää tätä kanavaa kovin vakavien asioiden pohtimispaikkana. Ihan tietoisesti kirjoittelen tänne enimmäkseen kevyitä aiheita ja hauskoja sattumuksia.

    Kuten ehkä jo mainitsin, asiasta on päästy yli, ja siitä jo hiukan vitsaillaan. Oppia elämä kaikki. Aurinkoiset terveiset Ouluun!

    ReplyDelete
  12. No olipas outoa kaytosta. Onneksi meidan lapsien synttareille on aina vieraat tulleet lahjat kourassa, ja jos joltain on joskus unohtunut, niin se on sitten kiikutettu varta vasten meille seuraavana paivana. Tosi ikavaa tyttarellesi, mutta pinnat sulle siita ettet paastanyt noita idiootteja vanhempia kuin koira verajasta sanomatta mitaan. Kylla synttarijuhliin on tarkoitus tuoda lahja. Eikohan jokaisessa kulttuurissa nykyaan harrasteta synttarilahjoja ja se kuuluu asiaan ihan samalla tavalla kuin kutsu ja kiitos.

    ReplyDelete