Älähän hättäile

Koulumatkalla liikenne pysähtyi.(kuva ei ole koulumatkalta, vaan Losin tuloliikenteestä;)) Kaukana edessä näkyi vilkkuvat sinipunavalot. Jaa, mitäköhän tuolla on tapahtunut? Iso eukalyptuspuu oli juuri kaatunut tukkien kaksi kaistaa. Lapsista tämä oli äärimmäisen jännittävää. Iso poliisimaasturi oli poikittain, piti keksiä uusi reitti. Kukaan ei hermostunut, tai lähtenyt koikkelehtimaan, yrittäen päästä jonkun toisen edelle. Kaikki pysyivät rauhallisina ja etsivät kiertoreitin.

Tämä amerikkalaisten rauhallisuus hämmästyttää minua aina, itse kun kuumenen nollasta sataan aikas äkkiä. (toki täällä myös road ragea esiintyy ajoittain) Road tripille lähtiessä on ihan turha suunnitella minuutin tarkkaa aikataulua. Syyllistyn tuohon silti joka kerta, ja sitten, kun jotain odottamatonta tapahtuu, kuten aina tapahtuu, hermostun; katson kelloa, lasken uutta ETA:ta, naputtelen kojelautaa, huokailen, vääntelehdin istuimella. Tosi aikuista.

Totuus on, että tällä ihmismäärällä (ja ajotaidoilla, hohhoijaa) kolareita sattuu ja näissä luonnon olosuhteissa eksoottisia tapahtumia riittää; vuoria ylittäessä, vuodenajasta riippuen, on landslideja, tulvaa, säkkisumua, jäätä ja lunta (!) (talvirenkaita ei harrasteta), ja pensaspaloja.

Kyllä Suomessa osataan. On hirviaitaa, aurausmerkkejä ja meluaitaa. Kesällä ajetaan kesärenkailla, talvella talvirenkailla. Suuria yllätyksiä ei tapahdu. Ja jos tapahtuu, joku lähtee takuuvarmasti ohittelemaan vaarantaen muun liikenteen. Jonossa ei odoteta! Jos perille pääsee 2 minuuttia ennen muita, paalulle yritetään, heristetään nyrkkiä ja näytetään keskisormea.

Tämä on erityisen viehättävä piirre; 80-kympin alueella ajetaan 75km/h, mutta kun ohituskaista alkaa, sitä 1,3 litraista corollaa huudatetaan niin vimmatusti, että moottori ylikuumenee ja yritetään ikään kuin varmistaa, ettei ohittaja pääsisi turvallisesti takaisin oikeanpuoleiselle kaistalle. Funny, verenpaine nousee jo tämän kirjoittamisesta;)

Täällä liikenteessä liikkuminen on hyvin opettavaista. Ja autollahan me liikutaan, aina. Maltti on valttia.

Olen hermoillut kesäisin matkalla Itä-Suomeen. Mikkeli-Savonlinna välillä on aina tietöitä.
Lupaan, etten anna sen ensi kesänä häiritä! Ajelen letkan mukana, laitan hyvää musiikkia soimaan, nautin kuivan kangasmetsän mäntymaisemista ja järvistä. Ehkä vihdoin pysähdymme johonkin söpöön järvenranta kahvilaan vastapaistetulle munkille. Ennen, matkan tarkoituksena oli päästä pisteestä A pisteeseen B,  mahdollisimman nopeasti, Kiitos. Jos ajoin yksin, tein ennätystä. Tilasin Viitasaaren Nesteellä korkeintaan karjalapiirakan, kahvinkin otin mukaan, sitten taas matkaan! Jää nähtäväksi pystynkö hiljentämään tahtia, mutta ajatuksena kiva.

Siitä eukalyptuspuusta; matkalla kotiin, paikalla oli jo paloautoa, useita poliisiautoja, monta liikenteen ohjaajaa. Puu-parka, mutta tuoksu oli huumaava.

Tataa!

ps varasin sen hiihtomatkan. Kun ajamme vuorille, teillä saattaa olla liukasta, jopa lumista. Voi olla, ettei minun kannata luottaa taaskaan tarkkaan aikataulusuunnitelmaan;) Ja voi olla, että meidän kannattaa ostaa ketjut matkaan joka tapauksessa. Ihanan alkeellista. tihihihihi.