Pesukarhu sukelluspuvussa

kuva lainattu

Juhlat tulossa. Ja jostain kumman syystä en ihan just nyt ole parhaimmassa fyysisessä kunnossa, mutta onneksi normaalia isompi yläosa tasapainottaa isoa alaosaa, buhahaha.

Niinpä mekon valinta oli selkeä; channeling Yolanda, (olen tyylifanittaja, miinus vetyhiukset), suoralinjaista, selkeitä värejä, urbansporttia. Yolanda harrastaa mekoissa tosi usein Victoria Beckhamia, mutta varsinkaan tässä ihmeellisessä välikoossa, en ole valmis tekemään sijoituksia, joten kopioin vaan tyylin. Eivätkä ne Yolandan muutkaan vaatteet ihan peruskamaa ole...

Anyway, ostin mekon; colorblock musta- sini-valkoisen, raikkaan, sporttisen ja suoralinjaisen. Mietin sovituskopissa, että tämähän on helppoa, mutta onko tämä vähän tylsä? Olen sisimmiltäni ihan bling bling tyyppi, mutta en voi mitenkään lisätä tähän kokoon nyt mitään rönsyä tai paljettia, joka tuovat esiin ja pahimmillaan suurentavat(!) joka kurvin, varsinkin kuvissa.

Sitten kävikin niin, että löysin toisen, vielä paremman, slimmin mustan mekon, smokkiraidoilla, joka istui päälle kuin valettu. Alle spanxia, liftiä ja supportia ja soon siinä. Oli edullinenkin, jeee.

Ihan innoissani vetäsin koltun päälle ja astelin mieheni eteen:
- TADAA!
Mieheni nosti päänsä laiskasti iPadistaan ja tokaisi,
- Ootsä menossa sukeltamaan? Näyttää ihan märkäpuvulta. Ja laski katseensa takaisin iPadiin.
- Mitä?!! Excuse me? Seisoin siinä suu auki, ihan ymmälläni.
- Niin. Se toinen oli paljon parempi.
- Mitä??!! Siis täähän on tyylikäs, tähän vaan smoky eye ja punaiset huulet, jotkut makeet korvikset, tsädäm, ihan nappi. Täähän on paljon parempi, istuukin täydellisesti. Yritin.
- Joo, et sit laita paljon silmämeikkiä, se on hirveen näköstä, silmät kun luolat, kauhee pesukarhu. Inhoan sitä, kun käyt jossain meikissä.
- MITÄ?!? Tietenkin käyn meikissä, muuten näytän ihan olmilta! Siis MITÄ?!
-Niin, hirveen näköstä ne liian tummat silmät, et näytä yhtään luonnolliselta, itseltäsi.- Mitä?!?
- Well, you asked for my opinion!

Seisoin siinä vielä hetken, ja lähdin sitten klonkkaamaan puoliksi puetuilla korkokengillä takaisin makuuhuoneeseen. Idiootti, mutisin. - And Actually I didn't ask for your opinion
 -Oops, kuulin sohvalta ja sitten se julkesi nauraa päälle.;)

Pestiin hampaita. Se kolttu roikkui minun pukeutumisalueen kaapin ovessa. -Miten voit edes vitsinä sanoa, että näytän joltain sukeltajalta tossa tyylikkäässä mekossa.- Ai, sanoinks mä sukeltaja? Kyllä toi tennishameelta enemmän näyttää. 

Hauskaa Viikonloppua.
Tataa!

PS Tiedättekö tv-ohjelman, jossa nainen valitsee itselleen asun ja sitten mies valitsee vaimolleen asun. Eivät ikinä! mätsaa. Jos kysyn, ehkä kerran vuodessa, onko toiveita vaatteen suhteen? Vastaus on, näytät hyvältä kaikessa. Tjaa... hyvältä niinku naamiaismielessäkö? ;)

Awkward!

Täällä synttäreitä vietetään lähes poikkeuksetta jossain lasten sisäleikkipaikassa; trampoliiniparkissa, pomppulinnamaailmassa, keramiikkapajassa tai vastaavassa. (Argh, useimmissa paikoissa haisee hirveä teinihiki ja ne kuhisevat bakteereja;)) Tarjoiluna on aina sama; pizzaa ja kakkua. Piste.

No, tyttäreni täytti jo yhdeksän ja halusi kutsua vain parhaat kaverinsa, joten päätimme viedä tyttöporukan leffaan katsomaan Rio2:sta ja tarjota herkkuja kotona. Synttäreitä suunniteltiin ja odotettiin hurjasti, niin kuin ikään kuuluu. Lähetin mailia vanhemmille ajoissa, kertoen suunnitelmistamme, jotteivät menisi katsomaan kyseistä leffaa. Kutsut askarreltiin sitten itse ja party favorit; kynsilakat ja hiuspannat valittiin huolella. Olin myös rekrynnyt mieheni tulemaan töistä aikaisin, jotta veisi tytöt leffaan. Vaihtoehtoisesti olisin ollut siellä kuuden tytön ja vauvan kanssa...juu ei.

Tyttäreni ei pizzasta välitä, joten tein paljon muita eväitä. Ostin kotiin myös kaikkia erilaisia leffakarkkeja, joita laittelin kulhoihin, ikään kuin mini candy store-idealla; tytöt saivat koota itselleen leffakarkkipussit, irtokarkkimeiningillä;) Toki saivat myös xylitol Jenkkiä paketit...Ja jottei seurattaisi mitään paikallista perinnettä, ei tyttäreni halunnut kakkuakaan, vaan lettuja. Lettuja jäätelöllä, hillolla ja nutellalla. Näin siis tehtiin.

Me oltiin valmiita, mutta kaikki ei mennytkään niinku Strömsössä...

Hain innokkaat tytöt koululta perjantaina. Vain yhdellä oli mukanaan lahjapussi. (Eikä kukaan oikeastaan ikinä pukeudu juhlaan, mikä on tod omituista)  Toinen sanoi autossa, -Unohdin lahjan kotiin, tuon sen maanantaina, johon kolmas sanoi, -Niin minäkin! Ahaa, Ok ja hiukan omituista, mutta ihmisillä on kiireitä, ajattelin. Vilkaisin tyttäreni ilmettä taustapeilin kautta. Hän oli hiukan hämillään.

Tytöt söivät ja herkuttelivat, kokosivat leffapussinsa ja availivat innoissaan omia yllätyspussejaan. Sitten oli leffan aika.  Tarkoituksena oli tuoda tytöt vielä leffan jälkeen meille leikkimään, mutta kahden neljästä, piti lähteä suoraan harrastusten pariin.

Täällä, lahjat ojennetaan pusseissa tai paketissa ja ne asetetaan sankarin lahjapöydälle, eikä niitä avata kun vasta juhlan jälkeen. Meillä on kuitenkin ollut tapana järjestää pullonpyöritys ja avata lahjat siinä vieraiden edessä. Tällä kertaa tilanne oli erikoinen; kutsutuista neljästä tytöstä vain yksi oli tuonut lahjan  -siis WTF? Tyttäreni maiskutteli asiaa ääneen monta kertaa juhlan aikana ja katsoi minua kysyvästi. Olin ihan Hoo Moilasena.

Jollekin on joskus varmaan käynyt samalla tavalla, mutta ainakaan minun "vanhemmuuden ohjekirjasesta" ei sit ihan heti löytynyt just tällaseen tilanteeseen oikeita neuvoja. Olin suoraan sanottuna äimän käkenä ja tosi pahoillani tyttäreni puolesta. Ymmärtääkseni, ihan perus syntymäpäivä etikettiin kuuluu lahjantuominen. Tai jollain tavalla muistaminen; kortti, piirros, jotain! Puhutaan lapsesta.

Perjantai-iltana, ja koko viikonlopun ajan asiasta puhuttiin. Tyttäreni kysyi muun muassa,   - Äiti, eivätkö ne tienneet, että nämä oli mun synttärit? Eikö ne tykkääkään minusta? Enks mä jotenkin ole lahjan arvoinen? En osannut vastata, kuin, että ihmisillä on nykyään niin kiire. Ja samalla kirosin mielessäni. Kaksi kolmesta ei käy kodin ulkopuolella työssä, lahjan ostamiseen menee parhaimmillaan 15 minuuttia...Yritin selittää, että tärkeintähän on yhdessäolo?Mutta omituiselta tuntui silti.

Tuli maanantai. Henkeä pidätellen hain tytärtäni katseella koulun pick up alueella, vatsassa oli omituinen olo. Siellä hän seisoi. Ei lahjoja. Voi ei!! Hän tuli autoon tyrmistyneenä ja sanoi, -Äiti, ei ne tuoneet mitään lahjoja!Näin kyllä sen ja sen äidin, joka kiitti juhlista, muttei ne sanoneet mitään muuta. Ja mä olin ottamassa sen extralaukun mukaan, kun ne lahjat ei kuitenkaan mahtuisi reppuun. Nehän sano, että lahjat unohtui kotiin, mikseivät ne tuoneet niitä?

Onneksi unohti sen laukun aamulla. apua, ihan sydämestä kouraisi ja jälleen olin ihan sanaton. Mutta, kun asia oli ollut nyt pöydällä jo neljä päivää ja tyttäreni oli asiasta ihan surkeana, päätin toimia. Ensin ajattelin mennä itse Targettiin, ostaa muutama halpa lahja ja valehdella tytölle, mutta kertoa muille vanhemmille, että olen nyt hoitanut heidän puolestaan lahjat. Mutta sitten, otinkin kynän, siis näppiksen, käteen ja otin yhteyttä näihin vanhempiin eri tavalla. Oli pakko. Asia häiritsi niin, että heräilin öisin. Kaipasin selitystä, muutakin kuin sen, että ei näköjään paljon kiinnosta.

"This is the most awkward email I have ever written..."  Selitin, että yritän täällä "manage expectations", olenko ymmärtänyt jotain väärin?, mutta, että lähinnä kysyn miksi? Auttakaa minua ymmärtämään. En missään nimessä pyydä lahjaa, mutta voisitteko, tai olisitteko kenties voineet Jollain Tavalla huomioida tytärtäni, hänen innolla odotettuna syntymäpäivänään?! Ymmärrän, että on kiire, life gets in the way, mutta kortti, itse tehty piirros, jotain?! JA kun tyttärenne sanovat, että lahja on kotona odottamassa, omani ihmettelee, miksi sitä ei tuoda? (tiedämme kaikki, ettei mitään lahjaa ole...)

Yksi suuttuu, toinen antaa ilmaisia vanhemmuusvinkkejä siitä, miten lahjaa ei pidä ikinä odottaa itsestäänselvyytenä ja miten tämän voi ottaa oppimiskokemuksena, (voi kirosana ja kiitos, että missasit pointtini...) ja kolmas suhtautuu mielestäni parhaiten; sanoo, että on ollut kamala kiire, hän on pahoillaan ja olivatkin tuomassa lahjaa jälkikäteen. On siis rehellinen. Hän on mies. Nuff said.

Jotta en kirjottaisi aiheesta kirjaa;) Loppu hyvin kaikki hyvin,ja olinkin sitten sopivasti vapaaehtoisena heti pari päivää mailailujen jälkeen kahden kolmesta vanhemmasta kanssa;) jipii? luokkaretkellä. Tavallaan onneksi. Tulipa heti tavattua kasvotusten ja vaihdettua asiasta vielä muutama sana. Oli silti vähän awkward...En kyllä enää ajattele samalla tavalla heistä, eivätkä he varmasti minusta. Tavallaan nolasin heidät. Oh well.

Ja arvatkaa miten kiva oli olla tuossa asemassa, mutten muutakaan voinut. Tällaista siis tänne.

Tataa!

PS jos pääsit tänne asti ;) Nyt olisi pian vuorossa toisen tyttäreni synttärit. Jännittää jo valmiiksi... Esikoisen kanssa jo nauretaan ja lasketaan leikkiä lahja-asiasta. huhhuh.

Moi Muru

Olen tainnut aiemminkin sanoa, että jämähdän aina välillä samaan ruokaan, höystöön tms. Nyt olen Selma, the soseuttaja.

Mieheni pärähtää aina välillä terveysintoilijaksi ja mehustimen osto on ollut kartalla jo pari vuotta, välillä käy ihan kuumana ja sitten taas laantuu. Minä toppuuttelen ja yritän selittää, että meidän blenderi riittää ihan hyvin. En nimittäin jaksa uskoa, että mösjöö jaksaa mehustella kovinkaan usein ja sitten meillä seisoo keittiön tasolla taas uusi kallis vekotin, käyttämättä.

(Tää on just se; -Me halutaan koiranpentu! -No, jos koiranpentu tulee, te hoidatte sen sitten itse. -Joo äiti, me luvataan! Ja sitten äiti seisoi räntäsateessa kumisaappaissa ja aamutakissa, silmä poskella kello kuusi aamulla pissattamassa sitä koiraa, muiden nukkuessa tyytyväisinä lämpimien peittojensa alla;))

Eli, blenderillä mennään. Teen viikonloppuisin poikkeuksetta koko perheelle smootheja. Täällä asuville vink vink; Costcosta saa Superfood green power pusseja, joissa valmiina, mahtava sekoitus; kale, chard, spinach. Niitä heitän pohjalle ja surautan kookosveden kanssa liemeksi, sekaan pari ruokalusikallista chia siemeniä, sitten tropical fruits tai joku marjasekoitus. Mango antaa ihanan maun ja jos käyttää marjoja, heitän sekaan vielä banaanin. Nami nami. Marjojen kanssa smoothiesta tulee liejun väristä, mutta hyvää;) hedelmien kanssa hysteerisen vihreää. Ah. Huom, ostan ne hedelmät ja marjat isoissa pakastepusseissa. Vain harvoin käytän tuoreita marjoja. Lue tämä:.  ja enhän minä mikään ravintoterapeutti ole, enkä terveysintoilija. Minun mielestä tämä on superterveellistä ja hyvää. Helppouskaan ei ole mun prioriteettilistalla ihan häntäpäässä;)

Noniin siis. Kuten jotenkin muistelin, pieni vauva aiheuttaa jonniin verran lisähommia, joten yritän helpouttaa arkeani. Niinpä olen ryhtynyt leipomisen sijaan tekemään jälkiruoaksi pirtelöitä;) Muistan lapsuudestani äidin tekemät suklaakermavaahdot ja pirtelöt. Miten ihanaa, kun tehosekoittimen ääni hurahti kiettiössä! Lapset ja aikuiset tykkäävät yhtälailla. Ihanan kasaria.

Aikuisille jälkiruoaksi kahvinen suklaapirtelö; valmistuu minuutissa. Sekaanhan voi tujauttaa vaikka jallua ja tarjota shottina? Hätäpäissäni olen tehnyt niinkin. (niin moni on nykyään niin terveellisellä linjalla, että pikkiriikkinen jälkkäri riittää) Lapsille perinteinen suklaabanaanipirtelö, tai mikä vaan sekoitus - kaikki uppoaa ainakin meillä! (Niin, ja valmistuu siinä blenderissä aika hyvä slushy blended margaritakin..)

Olen kehittänyt myös omia juttuja. Eli, jos jollekin on joskus käynyt niin kuin minulle ;) yksi pellillinen cookieseja tai joku kakku joskus lässähtää(?) tai menee muuten pilalle, en heitäkään epämuodostuneita keksejä ja muruja roskiin, vaan; uusiokäytän! Rasiaan ja pakkaseen. Sitten, teen oman jäätelösekoituksen; vaniljajäätelöä, johon sekoitan ne revenneet keksit ja/tai sitä suklaakakkua, maitoa, blenderiin ja voilá, superpirtelö! Esim Ikeasta saa ihania tosi paksuja pillejä, joiden läpi voi imaista paksummankin pirtelön, ja taas on äitipisteet huipussaan;) ja nami, että on hyvää.

Siis vaan luovasti pirtelön tekoon mars;)
Tataa!

PS meillä on nyt välillä harrastettu myös sandwich-iltoja. Hyi, miten epäterveellistä;) Esim kauan unholassa ollut munavoi kuuluu meillä taas suosikkeihin,vaikken karjalanpiirakoita olekaan vielä nypeltänyt. Samaan sarjaan menee perus tonnikala-mönjä;)(tonnikalaa, majoneesia ta punasipulia, mausteita maun mukaan) kauniita kuvia näistä ei saa sitten millään, mutta maistuu kaikille.