Pelottavan koreasti

Taas se aika vuodesta kun peilistä ei katso terveen päivityksen omaava hehkeä neito. Time to try something new, sillä vielä ei ole itseruskettavien aika. Se koittaa vasta helmikuussa;) Olen törmännyt super-ylistäviin juttuihin korealaisesta kauneudenhoidosta; heidän monivaiheisesta ihonhoitoprosessistaan ja upeista tuloksistaan. Eiku testaamaan. Ja ehkä olen jo jälkijunassa ja kaikki käyttävät jo näitä? mutta päätin kokeilla, nopeaa, yksinkertaistettua, lyhennettyä versiota.

 Olen maailman laiskin naamioiden käyttäjä. Olen ostanut niitä toki vuosikausia, mutta ladannut parin vuoden jälkeen käyttämättöminä roskiin. Oli kyseessä sitten kasvot tai hiukset. Olen myös todella laiska kasvohoidoissa kävijä, vaikka löysinkin täältä ihanan hydrafacial-hoidon, jossa olisi ilo maata vaikka kerran kuussa, jos malttaisi ja haluaisi maksaa itsensä kipeäksi. Suunnittelen käyväni neljä kertaa vuodessa, mutta selviydyn sinne rauhoittavien öljyjen tuoksuihin läträttäväksi yleensä kaksi kertaa vuodessa, oli se kuinka ihanan rentouttavaa tahansa. Eli, kun luin näistä maagisista, edullisista nopeavaikutteisista aineista, oli pakko testata.

Tilasin ensin TonyMolyn naamiosetin; tässä. Olen testannut niistä vasta yhden, avocado naamion, ah ihanuutta. Naamio liimautuu kasvoihin ja ainakin pintakuivan ihon omaavalla, tuntui, että iho oikein hotkien imaisi kaikki ravintoaineet. Vaikutusajan jälkeen, iho oli todella silkkisen tuntuinen ja pehmeä, sileän, ja kauniin tasaisen näköinen. Yöksi laitoin tosin vielä kosteusvoiteen päälle.

Not to mention, mikä mahtava monikäyttönaamio; olimme luvanneet lapsille perhe-elokuvan ja he halusivat katsoa viimeisen osan Harry Potter maratonista. (lupasimme, että kirjat luettuaan, voimme katsoa elokuvat) Minä en ole lukenut yhtään Potteria, joten päätin laittaa naamion testiin ja ottaa rauhassa lasin viiniä, ehkä vetäistä pitkäkseen lukeakseni Läckbergin Leijonankesyttäjää kaikessa rauhassa.

Pakkauksessa on siis muotoonleikattu naamio. Kuvassa. Can you see where this is going? Peilikuva melkein pelotti itseänikin. Tuli mieleen se teinileffojen kamaluus, tämä Jason. Sitten nauratti, kutkutti, iski pieni piru. Hiivin pimeän familyroomin oviaukolle ja säntäsin huutaen sisään. Mikä kiljuminen ja huuto, keskimmäinen pomppasi puoli metriä ilmaan. Epic! En voinut vastustaa. Lapsiparat. Taas meni Vuoden Äiti-palkinto sivu suun. Mutta kyllä nauratti. It was so worth it. Repeilen vieläkin koko jutulle.

Että eiku kokeilemaan. Omani tilasin niinkin eksoottisesta paikasta kuin Amazon.

Hyvää Tätä Vuotta. Tataa!

Anna minun

Good riddance 2015, tulkoon Ihana Uusi Vuosi! Minulla on pari pientä ajatusta ja toivetta

Anna minun pysähtyä hetkeen, tiedostaa ja nauttia
Anna minun lähteä urheilemaan aina, kun vähänkin siltä tuntuu
Anna minun avata lasten vessanpöntön kansi kiljahtamatta
Kovasti yritän, Anna minun onnistua
Auta olemaan positiivinen, näkemään selkeämmin
Auta ymmärtämään, että apua voi pyytää ja ottaa vastaan
Jos joku ei tunnu hyvältä, lopeta se; oli se sitten jooga-asento tai ihmissuhde
Anna minun olla kärsivällisempi ja huutaa vähemmän
Anna minun olla rohkea ja varma 
Anna minun olla rohkeasti heikko
Auta sanomaan Kyllä enemmän kuin Ei
Arvosta arkea, meluista, sotkuista ihanaa arkea
Anna arvoa terveydelle
Auta jaksamaan potatusvaihe
Anna minun nauttia lasten melusta, iloisesta melusta, kovasta naurusta ja kiljumisesta
Anna minun olla minä ja kuunnella sisintäni.

Anna minun pysähtyä hetkeen, tiedostaa ja nauttia tästä juuri nyt.
Nämä hetket eivät enää ikinä palaa.

Tai sitten ei. Mikään ei muutu; porhallan eteenpäin sivuille katsomatta, olen stressaantunut ja närvari on lopussa. Puen aamulla treenivaatteet päälle, jotta motivoituisin kokeilemaan sitä kamalaa PiYo-tuntia ja istun niissä kamoissa vielä iltapäivälläkin, juotuani jonkun 600 kalorin mokkafrappén. Karjun lapsille ja heittelen tavaroita. "voisitteko ystävällisesti vetää vessan käyntinne päätteeksi!!" Olen huonolla tuulella, hoidan kahdeksan asiaa samaan aikaan, mutten hakeudu miehen kainaloon, vaikka kosketus on terapeuttista ja tuntuisi niin hyvältä vaan hengittää toisen lämmössä silmät kiinni. Tuo maili on vielä lähetettävä tänään ja pyykit viikattava. "Paperi, kivi, sakset "- sun vuoro viedä potalle ja "Onko teidän ihan pakko koko ajan huutaa? eikö kukaan osaa puhua täällä normaalilla äänellä!?"

Tataa;)

PS joulunalusviikon vietimme tiukasti kotona, kaikki vuorollaan sairastaen mökkihöperyyden rajamailla, mutta tällä viikolla viiletimme kuin tuulispäät. Siitä pian lisää!

Vesi Vanhin Voitehista

Olin kirjoittanut FB statukseeni vuoden 2009 joulukuisena syntymäpäivänäni sloganin: Be brave. Even if you're not, pretend to be. No one can tell the difference. En enää muista miksi, mutta se osui ja upposi tänäkin vuonna. Nuo sanat ovat kantaneet läpi viimeisten viikkojen.

Omasta mielestäni olen terve kuin pukki, mutta kun lääkärit ovat toista mieltä, alkaa sitä huolettomampikin hulda herätä ajatukseen, että nyt kaikki ei sitten olekaan kunnossa.

Olen sellainen tyyppi, joka ei turhaan lääkärissä juokse. Minulla on kaksi flunssaa vuodessa ja ne kärvistelläään käsikauppalääkkeiden avulla kotona. (kuten juuri nyt) Jos kolottaa, mutta pystyn hoitamaan asiani normaalisti, viittaan kintaalla ja jatkan menoa. Kolotuksineen kaikkineen.

Nykyään, oireiden googlettaminen on erityisen mukavaa ja helppoa; ehkä yksi syy miksi päädyin varaamaan itselleni lääkärin. Se meni suurinpiirtein näin: lääkäri ohjasi neurologille, neurologi pelotteli kuoliaaksi, lähetti kardiologille, toiselle neurologille, erinäisiin tutkimuksiin ja kattaviin verikokeisiin. Että sillä lailla. Tässä vaiheessa huolettomuus muuttui huoleksi.

Muiden tutkimusten lomassa, jouduin aivojen ja niskan magneettikuviin. Kokemus, jonka olisin mieluiten jättänyt kokematta. Ahtaanpaikankammoiselle erityistä herkkua. Kidutuslaite oli varmaan jostain 70-luvulta. Ei kuulokkeita ei valoja, pelkkää ahdistusta ja hemmetin kovaa ääntä. Palautteena; synnytän kolmoset ilman kivunlievitystä ja joku saa samalla rassata muutaman juurihoidon, mutta takaisin en mene. Nyt tiedän, miltä paniikkikohtaus tuntuu.

Luulin, että kun makaan siellä putkessa, koen varmaan suuren valaistuksen, ajattelen syntyjä syviä, teen suuria lupauksia miten muutan elämäntapani ja kuuntelen kroppaani, hellin sieluani, rauhotun, ommmm, inner piece, namasteeee, ja kaikkea muuta tosi spirituaalista ja rauhottavaa. Tosiasiassa selvisin putkesta hengissä vain ja ainoastaan ajattelemalla lapsiani, sitä, miten he leikkivät yhdessä, sitä miten me illalla leipoisimme pipareita, miten halaisin kaikkia enkä huutaisi kenellekään(!). Ja sitä, että selviän tästä, Mind over Matter, tämä tutkimus on tehtävä, jotta pääsemme rajaamaan ulos pahimmat vaihtoehdot.

Ei siis kovin syvällistä, pelkkää selviytymistä.

Olen siitä onnekas, etten ole joutunut miettimään vakavia sairauksia ja sairastumista montaakaan kertaa. Ja mikä on tullut minulle suorastaan yllätyksenä, on tyyni suhtautumiseni asiaan. Olen kylmän faktuaalinen ja sopivan epäuskoinen. Etukäteen ei kannata huolestua tai sairastaa, ehdin sitten myöhemminkin, jos on tarpeen. Ja perinteinen; näin ei voi käydä minulle;)

Tässä on nyt kuitenkin pakko tunnustaa, että itku tuli monta kertaa. Suurin ahdistus tuli siitä, etten näkisi lapsieni kasvavan. Vetäsi vähän hiljaiseksi. Viikot tuntuivat pitkiltä, halusin vaan tuloksia. Oli mitä oli, me selviäisimme tästä.  En halunnut kertoa kenellekään mitään, paitsi muutamalle läheiselle. En kestä ihmisten spekulointia, enkä draamaa, yhtään. Oli ihan tarpeeksi vaikeaa teeskennellä, että kaikki on hyvin, vaikka teki mieli huutaa peloissaan.

Inhottavinta oli puhua asiasta ääneen, mutta olihan minun jotenkin pakko selittää miksi tarvitsin sijaisen, toistaiseksi, ohjaamalleni tunnille.(Tässä myös syy, miksen kilpailuviettisenä juossut Night nation run:issa, vaan hölköttelin ja kävelin ihan rauhassa)

No, nyt, kaikkien rönkkimisten jälkeen, saan taas liikkua ja elää ihan normaalisti. Mitään oleellista vikaa ei ole löytynyt. Terveen paperit. Hoitona, minua kehotettiin juomaan enemmän vettä. Vettä!


Mietin pitkään kirjoittaisinko edes asiasta mitään tänne, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa, sillä asia pysäytti ja vaivasi.  Kuten eräs lääkäri minulle sanoi;  sinun olisi pitänyt tulla minun luokseni 20 vuotta sitten. Olen 99,9% varma, ettei sinussa ole mitään vikaa, mutta, kun olemme Amerikassa, joudun teettämään sinulla kaikki nämä tutkimukset.

Monta kokemusta rikkaampana siis, ehkä hiukan viisaampana ja tiedostavampana jatketaan joulun odotusta ja valmisteluja. Innostunein odotuksin kohti uutta vuotta!

Wake up. Kick ass. Be kind. Repeat. Näillä mennään.

Tataa!

PS ja sitten taas toisaalta, on erittäin hyvä, että täällä tutkitaan kaikki kauheimmatkin vaihtoehdot ihan tosissaan. Eipä jää kysymyksiä ja spekuloitavaa. Kyynisempi voisi sanoa, että tämä on vain vakuutusyhtiöiden mahdollisuus taas laskuttaa aivan järkyttäviä summia...

Annual Run

Bongasin Night Nation Run- nimisen tapahtuman viime keväänä. Kuvissa iloisia ihmisiä, glow in the dark juttuja, strobovaloja, DJ:itä jms eli bilemeininkiä yhdistettynä 5k juoksuun;  Joo, tähän me lähdetään. Ja minähän en tunnetusti juokse, ellei ole viihdytysjoukkoja matkan varrella. Varasin kuitenkin siltä istumalta meille dateniten marraskuulle.

Meille on siunaantunut tänne yksi oikein hauska paikallinen ystäväpari. Ja sporttisia kun ovat, ja varsinkin rouva valmis aina tekemään kaikkea hauskaa, päätimme pyytää heidät mukaan, ja, Voilá doubledate oli sovittu!

Harvoin sitä juoksutapahtumaa ennen miettii mitä laittaisi taskumattiin tai kuinka isoksi saisi tupeerattua tukan;) (salmiakkikossua) No, tämä olisi just sellainen tapahtuma. Minulla oli vielä vähänniinku urheilukielto päällä, (siitä enemmän tuonnempana), joten tulisin hölkyttemään matkan hitaasti, alhaisella sykkeellä.

Voi sitä myhäilyä ja riemua, kun kävin Party Cityssä hankkimassa tilpehööriä; glow in the dark hairsprayta, tusinoittain glow sticksejä, hassunhauskoja töyhtöpantoja jne. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt miten tosissaan tuttavapariskuntamme oli omissa hankinnoissaan.

No, lauantai-ilta koitti. Tapasimme meillä, valmistautuisimme yhdessä illan koitokseen ja hyppäisimme siitä sitten illan rokkimobiiliin, heidän minivaniinsa,  ja suuntaisimme liikkeelle;)  Siinä me aikuiset ihmiset röhötimme, vedimme päälle värikkäitä polvisukkia ja vilkkuvalotutuja. Yhdellä oli vilkkuvalo irokeesiperuukkikin. Kaikkea sitä;) Ehkä illan paras oli kuitenkin kannettava välkkyvä diskovalo. Todellista välineurheilua. Väitän, että teini-ikäistä babysitteriämme touhu hiukan huvitti...

Osallistuimme innoissamme pre-party osioon, bogoilimme house musiikin tahdissa, kulautimme napaamme nopeat drinksut ja suuntasimme lähtöviivalle. Isoissa tapahtumissa on aina hyvä mieltäkohottava fiilis, mutta tällä kertaa saimme myös nauraa toistemme asuille, vilkkuville aurinkolaseille, (eihän nää päässä näe mitään, pitääkö juosta käsikopelolla muhahaha)ja sille, että olimme varmaan tapahtuman vanhimmat osallistujat;) Ja, paikalliseen tyyliin, toiset tulivat pimeään, erittäin meluisaan yöjuoksuun pienten lasten kanssa?! Ilmassa leijui höpöheinän makea tuoksu, ja ihmiset eivät tosiaan tulleet paikalle parantamaan personal bestiään. Tämä ei ole sellainen juoksu. Juu ei. Ei tosiaan.

Juoksu oli kokonaisuudessaan vain 5 kilometriä ja matkan varrella oli dj:tä, tanssipaikkoja, selfie stationeita ja muuta mukavaa. Nimensä mukaisesti: World's first running music festival. Taisi siellä olla yksi baarikin matkan varrella ja piiitkät vessajonot. Me pysähdyimme tanssimaan pari kertaa,  kävimme ottamassa ryhmäkuvan, jolkotimme hymyissä suin menemään.  Mieheni otti kaikesta ilon irti; kulautti pari redbullvodkaa koneeseen ja nousi yhdellä dance stopilla lavallekin heilumaan. Who are you and what have you done to my husband;)

After partyssa jaksoimme heilua vain alle tunnin; musiikki oli liian kovalla, eikä sitä kovin montaa tuntia jaksa moshata ja bogoilla, siinähän tulee niska kipeäksi;)Mummoilua.

Mutta kun minivan hurahti käyntiin, oli meillä taas ihan omat bileet. Pistettiin tanssijalalla koreasti vielä parkkipaikalla sen vilkkuvan diskovalon äärellä, ja minivanin äänentoisto oli hifistelty kuntoon. Kertakaikkiaan mahtavaa. Superpositiivista energiaa ja älyttömän hauskaa. Suomessa mieheni aina valitti, että miksi ihmiset vaan istuvat ja juovat viinaa, miksei tehtäis jotain aktiivista? No siis siksei, että tapaturmavaara kasvaa, ja, ja, ja, noniin.  Mutta tosiasiassa yhdessä tekeminen on kyllä hauskaa. Kunhan jaksetaan, järjestetään vielä keg softball peli ja kaikenmaailman settiä.;) Kunhan kaikki sitten allekirjoittavat waiverin, vapauttavat vastuusta, Ameriikan malliin;)

Ensi vuonna menemme isommalla porukalla, pidetään tailgate party ennen juoksua ja nautitaan. After partyksi hypätään meidän poreisiin hieromaan vanhoja lihaksia vetreiksi, laitetaan kostoksi saunakin päälle ja pakotetaan ihmiset kylmään altaaseen pimeänä syystalven iltana. Night nation runin viralliset after partyt olivat jossain night clubissa. Joo, terve. Sai olla.

Meille riitti muutamatuntinen reippailu ja kova jälkipuinti meillä yömyssyn äärellä.
Mahtava urheilusuoritus musiikin ja strobojen välkkeessä.

Hauskaa viikonloppua! Saving life from boredom, one event at a time
Tataa!

Pie Face!

Viikonloppuna oli tarkoitus viettää iltaa meidän paikallisten ystävien kanssa, suunnitellen tulevaa juoksutapahtumaamme. Ilmoitin mieheni ja minut mukaan jo keväällä ajatuksena "erilainen datenite", mutta päätimmekin tehdä illasta double daten ja rynnätä liikkeelle ystäväpariskunnan kanssa. Suunnitteilla siis huima 5 kilometrin koetus parin viikon kuluttua. Ja jos jollekin on vielä jäänyt epäselväksi, minä en juokse. Aion vetästä vitosen kylmiltään, sillä juoksu on samalla party- ja tanssitapahtuma.  My kinda run;)

Tässä vaiheessa lienee myös parasta todeta, että ystävämme ovat übersporttisia. Rouva vetää vapaa-ajan pelkissä treenivaatteissa. Ei vaan mukavuuden takia, vaan myös siksi, että on 99% varmasti juuri menossa tai tulossa joltain lenkiltä. Että sillä lailla. No, meidän suunnitelmamme olivat enimmäkseen mitä hassua laitetaan päälle ja kuka tuo mitäkin taskumatissaan... eli todellinen urheilusuoritus tulossa.

Zumbailun ja muun lauantaisen ohjelman jälkeen aloittelin ruokien preppausta. (Olen taas syksyiseen tapaani hurahtanut risottoihin) ja sitten se tapahtui. UPS mies toi paketin ovelle. Aina jännä tapahtuma. Yleensä hymyilevässä paketissa on jotain tylsää ja arkista; puuttuvia ladattavia pattereita, vitamiineja tms, mutta tällä kertaa paketti oli erityisen mieluisa. Uusi peli!!

Oli bongannut pelin jostain youtube-facebook-tyyppisestä ratkaisusta. Ja vaikka olen yleensä superallerginen sotkemiselle, tämä video sai minut nauramaan vedet silmissä ja haluamaan pelin meille. (Ja, kyllä, olen se äiti, joka kutsuu lapset muovailemaan, askartelemaan, maalaamaan vesiväreillä jne,  mutta vaxtuuki on varmasti pöydällä ja lapsilla essut päällä;) Yritin tilata kyseisen pelin muutama kuukausi sitten, mutta se oli loppuunmyyty. Nyt, se on taas saatavilla. Vink Vink.

Odotimme iltaa lapsellisen innoissamme- siis minä ja lapset. Mies kyseli, että aioinko ihan tosissaan tuoda pelin esille vieraiden täällä ollessa? No joo-o. Ihan varmasti aion. Hän epäili vahvasti vieraiden innostumisen tasoa.

No, vieraat tulivat, illanvietto lähti liikkeelle. Lapset kävivät koko ajan kinuamassa, kuiskuttamassa korvaan, mutta uskalsin kertoa pelistä vasta ruoan, ja parin viinilasillisen jälkeen;) Rouva innostui heti, joten soli sit siinä.

Voi sitä naurun räkätyksen määrää ja kiljumista! Pelattiin monta kierrosta, kermavaahto lässähti milloin kunkin naamaan. Miehet olivat liian aikuisia osallistuakseen, mutta me tytöt, ai että oli hauskaa.  Mikä yksinkertainen ja hauska idea. En osaa vieläkään sanoa kumpi on hauskempaa, jännittää milloin lässähtää, vai itse lässähtäminen. Tylsintä on tietty, jos selviää puhtaana;) ja kun varustautuu paketilla baby wipeseja, saa naamankin pyyhittyä puhtaaksi per heti. Nipottajat älkööt vaivautuko.

Tässä se video, joka motivoi minut tilaamaan. Ja varoitus kaikille paikallisille ystäville, jos tulette meille, on hyvin todennäköistä, että joudut pelaamaan. On se vaan niin lapsellisen hauska peli. Ja nyt tiedän pari perhettä, joiden joululahja-dilemma on selvitetty.

Tataa!

PS miehet rupesivat heti kehittelemään pelistä aikuisten versiota. Toimisiko tämä jotenkin juomapelinä? Jos käden päälle lataisi vaikka jelloshotin.. hmm, niin, täytynee kokeilla;) Hyvä öhtös. Money well spent. Taputan itseäni olalle. Eikä sotkuakaan tule niin paljon, eikä olekaan ihan niin ällöttävän epähygienistä kuin luulin;) ja vielä; jos alkoi Suomessa kiinnostamaan, löytynee ainakin täältä

Vaaleat mokkanilkkurit

Olipa kerran torstai-ilta. Perheen äiti laittoi itseään kaikessa rauhassa valmiiksi; oli ilmoittautunut yhteen verkottautumistilaisuuteen ja odotti sitä ihan innolla. Tällä kertaa oli myös varannut ihan kunnolla aikaa. Hiuksetkin ehti laittaa.  Jalkaan sujautti ihan lempparit; joka asuun sopivat vaaleat mokkanilkkurit.

Tilaisuuteen päästessään, huomasi jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, että taisi tulla tehtyä turha reissu, mutta istui silti siellä aikuisten keskellä kuunnellen puolella korvalla viisauksia. Oli tietysti toivonut, että illan aikana kuulisi jotain, joka motivoisi tekemään pitkään suunnittelemaansa omaa juttuaan, mutta toisin kävi. Päätti lähteä aikaisin kotiin. Pettyneenä. Onneksi auringonlasku värjäsi iltataivaan tulenväriseksi kotimatkallaan.

Velvollisuudentuntoisena äitinä, laittoi heti viestiä miehelleen, joka oli jossain urheiluharjoituksissa koko katraan kanssa, että ei hätää kotiin tulossa jo näin aikaisin! Ei miehen tarvitsisi itse huolehtia ruokia pöytään ja kylvettää ja sen sellaista. Lisäsi vielä siihen viestiin, että voisi napata jotain puuttuvia ruoka-aineita, jotta saisi myöhäisen illallisen pöytään.

Kiirehti kiharat pomppien, korot kopisten kauppaan, ajoi kotiin ja aloitti ruoanlaitoin heti, vielä jakku päällä ja ne kengät jalassa. Talossa oli hiljaista. Koko katras oli kylvyssä, mies sohvalla. Sitten se alkoi;

Perheen tytöt huusivat hakemaan pienimmän pois. Äiti kuuli huudon keittiöön, mies istui sohvalla. Tytöt huusivat uudestaan, äiti huomautti asiasta ja muutaman lisäpyynnön ja pitkän tovin kuluttua mies sitten nousi ja meni hakemaan. Pienin oli tässä välissä ehtinyt kuupata runsaasti vettä kylpyammeesta lattialle. Äitiä jo hiukan hermostutti.

Pienin kiemurteli itsensä pyyhkeestä ja juoksi alasti hihkuen keittiöön. Ennen kuin äiti ehti sanoa kissa, poika asettui seisomaan hajareisin, taaperon tavoin maha vähän pömpöttäen, iso hymy huulillaan ja pissasi komeassa kaaressa parketille. -EI! Äiti huusi ja nappasi talouspaperia. Sillä siunaamalla hetkellä poika oli jo kumartunut läpsyttämään lattialla olevaa pissalätäkköa käsillään. -EI! ja ennen kuin äiti ehti tehdä mitään, poika nousi ylös ja suihkautti vielä toiset pissat. Tässä vaiheessa äiti jo karjaisi, että josko joku toisi vaikka vaipan?!  Pienimmällä oli hauskaa, niin, hauskaa, että päätti lähteä karkuun, ampaista liikkeelle, vaan kas! lattia olikin märkä ja liukas ja kaatua mätkähti mahalleen omaan pissaansa. Faaaaaantastic. Uudestaan pesulle.

Samaan aikaan kylpyhuoneesta kuuluu, että ei oo shampoota. Ei sitten missään. Sitä oli noustu ammeesta oikein etsimään ja koko kylpyhuoneen lattia lainehti. Äiti käveli kylpyhuoneeseen, liukas kiemurteleva pieni poika kainalossaan, avasi allaskaapin oven ja otti esille avaamattoman shampoopullon, joka jökötti hyllyn edessä ja keskellä, mutta jota oli ollut selkeästi mahdoton löytää.

Talossa oli kauhea meteli. Hiukset olivat lässähtäneet ja niiden vaaleiden mokkanilkkurien päällä oli pissaroiskeita. Ruoka kupli kasarissa. Oli jo melkein valmista.

Kun perhe vihdoin istui syömään, äiti nousi ylös pöydästä; ei sanonut kenellekään mitään, nousi vain ylös, käveli eteiseen, laittoi takin päälle, kengät jalkaansa, painoi oven perässään kiinni, eikä ikinä palannut.

No hehheh. Ei se äiti oikeasti lähtenyt minnekään. Istui perheen kanssa syömään ja ajatteli, että ensi kerralla, jos lähtee jostain tilaisuudesta aiemmin, ei kerro kenellekään mitään. Varastaa ajan itselleen; ajelee jonnekin vaikka viinilasilliselle tai menee rauhassa ikkunaostoksille;) Hoitakoon muut kylvetykset, muonituksen ja alasti juoksentelevat satunnaiset pissailijat. Hiuksetkin oli laitettu.

Tataa ja hauskaa viikonloppua!

Go Vikings!

Perjantai. Kylmä, tuulinen ja sateinen aamu Cadillacissa. Perheen muut naiset olivat lähteneet aamuvarhaisella kynsiään laitattamaan, minä jäin suosiolla nukkumaan. Mutta, kun nousin, tuli paniikinomainen kiire; olisi nähtävä kaikki tärkeät paikat, erityisesti koulu, josta valmistuin. Olisimme siirtymässä iltapäiväksi Traverse Cityyn, hotellille, jossa myös hääjuhla pidettäisiin lauantaina. Eiku liikkeelle.

Kihelmöinti tuntui vatsassa asti, kun ajelin tuttuja katuja koululle. Muistot, ja erityisesti tunnetilat ottivat vallan. Tuttuus itketti. Toistuvasti. Täällä huristelin perheen isolla vanilla 16-vuotiaana, dropaten ensin siskoni junior high:lle, eli middle schooliin, sitten vaihdoimme kuskeja lennossa Dad:in kanssa, ajettuani itseni ensin high schoolille. Tuossa on tuo pizzapaikka, tuossa koulun Math wing. Voi elämä.

Johtuen tarkoista turvallisuusmääräyksistä, en saanut mennä käytävää ja cafeteriaa pidemmälle, mutta päätin ottaa pari valokuvaa tutusta käytävästä ja kaappirivistöistä, blue lockers, joiden ovissa roikkui lukkoja. Ihan saman näköistä kuin silloin ennen. Kohta kulman takaa ilmestyisi hiuslakkapilven ympäröimänä pari popular permanentattua big hair tyttöä lumipestyissä, vyötäröille kurotuissa porkkanafarkuissaan, isoissa valkoisissa lenkkareissaan ja poolopaidoissaan. 

Siinä unelmoidessani, käytävälle tupsahti joku nainen, pysähtyi sitten viereeni ja kysyi; - Were you a student here?- Yeah, but only for a year, it was in....ja ennen kuin ehdin vastata hän sanoi: - 1990-1991! Hän sanoi minulle -That was my senior year. I remember you! You are from Finland. Voi hyvät hyssykät!! Menin melkein sanattomaksi- Oh, OMG, we were classmates? As it turns out, meitä vaihto-oppilaita oli sinä vuonna muutamia ja heilläkin oli ollut vaihto-oppilas. Hän, oli palannut kotikonnuilleen ja opetti nyt koulussa. Olin käynyt heidän kotonaan,  ja yhtäkkiä muistinkin leffailtamme! Ympyrä sulkeutuu. No, siinä me sitten halasimme jotenkin ihmeissämme ja toivotimme hyvät jatkot. Minua hymyilytti. What are the odds, right? Mikä mainio ajoitus. Pikkukaupungin meininkiä.

Siirryin fiilistelemään jalkapallokentälle. Tässä minut esiteltiin koko koululle; kävelin jonkun teiniangstisen nuoren miehen käsikynkässä jalkapallokentän läpi Homecoming pelin puoliajalla. Tapahtuma on videolla; minulla on päällä kokomusta asu, joku ihmeellinen isokauluksellinen lyhyt jakku, minihame ja aurinkolasit ja jauhan purkkaa. Apua. Asenne kohdallaan...

Kylmä tuuli ujelsi, aurinko paistoi kirkkaana, näpit jäätyivät  -  silloin ja nyt. Tuossa katsomossa hurrasin monet kotipelit ja tällä kentällä juoksin kilpaa 100m ja 200m matkaa koulun yleisurheilujoukkueessa. Vatsasta kouraisi taas. Minne vuodet ovat menneet? Missäköhän kaikki ihmiset ovat? Ovatkohan high schoolin jalkapallotähdet palanneet kasvattamaan perheitään tänne turvalliseen pieneen kaupunkiin? Ja kuinkakohan moni ei ikinä lähtenytkään täältä minnekään...

Jalkapallokenttä sijaitsee aivan järven rannalla, aivan upealla paikalla. Tajusinkohan sitä edes ikinä? Siellä minä nyt, vuosien jälkeen, patsastelin ja muistelin menneitä päätä pyöritellen. Otin kuvia ja taas kuvia. Seisoin paikoillani, haistelin ilmaa, liikutuin taas. Sitten tulikin kiire tapaamaan muuta naisväkeä.


jatkuu - Tataa!

PS kuten kuvista näkyy, sää vaihteli koko ajan. Välillä satoi, sitten taas paistoi. Tuli rakeita ja sitten taas paistoi. Raikasta ja ihanaa. Kunnon kirpakka syksy. Ihanaa.