Pelottavan koreasti

Taas se aika vuodesta kun peilistä ei katso terveen päivityksen omaava hehkeä neito. Time to try something new, sillä vielä ei ole itseruskettavien aika. Se koittaa vasta helmikuussa;) Olen törmännyt super-ylistäviin juttuihin korealaisesta kauneudenhoidosta; heidän monivaiheisesta ihonhoitoprosessistaan ja upeista tuloksistaan. Eiku testaamaan. Ja ehkä olen jo jälkijunassa ja kaikki käyttävät jo näitä? mutta päätin kokeilla, nopeaa, yksinkertaistettua, lyhennettyä versiota.

 Olen maailman laiskin naamioiden käyttäjä. Olen ostanut niitä toki vuosikausia, mutta ladannut parin vuoden jälkeen käyttämättöminä roskiin. Oli kyseessä sitten kasvot tai hiukset. Olen myös todella laiska kasvohoidoissa kävijä, vaikka löysinkin täältä ihanan hydrafacial-hoidon, jossa olisi ilo maata vaikka kerran kuussa, jos malttaisi ja haluaisi maksaa itsensä kipeäksi. Suunnittelen käyväni neljä kertaa vuodessa, mutta selviydyn sinne rauhoittavien öljyjen tuoksuihin läträttäväksi yleensä kaksi kertaa vuodessa, oli se kuinka ihanan rentouttavaa tahansa. Eli, kun luin näistä maagisista, edullisista nopeavaikutteisista aineista, oli pakko testata.

Tilasin ensin TonyMolyn naamiosetin; tässä. Olen testannut niistä vasta yhden, avocado naamion, ah ihanuutta. Naamio liimautuu kasvoihin ja ainakin pintakuivan ihon omaavalla, tuntui, että iho oikein hotkien imaisi kaikki ravintoaineet. Vaikutusajan jälkeen, iho oli todella silkkisen tuntuinen ja pehmeä, sileän, ja kauniin tasaisen näköinen. Yöksi laitoin tosin vielä kosteusvoiteen päälle.

Not to mention, mikä mahtava monikäyttönaamio; olimme luvanneet lapsille perhe-elokuvan ja he halusivat katsoa viimeisen osan Harry Potter maratonista. (lupasimme, että kirjat luettuaan, voimme katsoa elokuvat) Minä en ole lukenut yhtään Potteria, joten päätin laittaa naamion testiin ja ottaa rauhassa lasin viiniä, ehkä vetäistä pitkäkseen lukeakseni Läckbergin Leijonankesyttäjää kaikessa rauhassa.

Pakkauksessa on siis muotoonleikattu naamio. Kuvassa. Can you see where this is going? Peilikuva melkein pelotti itseänikin. Tuli mieleen se teinileffojen kamaluus, tämä Jason. Sitten nauratti, kutkutti, iski pieni piru. Hiivin pimeän familyroomin oviaukolle ja säntäsin huutaen sisään. Mikä kiljuminen ja huuto, keskimmäinen pomppasi puoli metriä ilmaan. Epic! En voinut vastustaa. Lapsiparat. Taas meni Vuoden Äiti-palkinto sivu suun. Mutta kyllä nauratti. It was so worth it. Repeilen vieläkin koko jutulle.

Että eiku kokeilemaan. Omani tilasin niinkin eksoottisesta paikasta kuin Amazon.

Hyvää Tätä Vuotta. Tataa!