Terveisiä Drumpflandiasta 11.11.

En normisti julista poliittisia mielipiteitäni täällä tai muissa sosiaalisen median kanavissa, mutta nyt on pakko. Enkä ihan lyhyesti avaudukaan. Bear with me - Karhu kanssani;)

Presidentinvaalikampanja on ollut täällä farssi. Ensin, Trumpin ehdokkuus nauratti. Tämähän on vitsi, eikö? Sitten, kun hän yhtäkkiä oli Republikaanien ehdokas, ei naurattanut enää yhtään, tai, no, nauratti silti vähän. Luultiin- ainakin omassa kuplassamme- ettei Trumpin valinta olisi mitenkään mahdollinen. Mitenkään. Joku uskalsi spekuloida, ettei Hillaryn hajanainen kannatus olisi tarpeeksi, mutta Bernie olisi paras vastaehdokas Trumpille. Todelliset vastakkaiset. No jaa, ajateltiin, tokkopa.

Hillary oli ainoa vaihtoehto. Ainoa. Usan historiassa, ei kukaan, siis ei kukaan aiemmista ehdokkaista ole ollut yhtä sopiva presidentiksi; kokemus, koulutus, viisaus, poliittinen ohjelma. Kaikki kohdallaan. Paperilla.

Mutta, Hillaryn kannattajilta puuttui palo. We didn't feel the BERN, niin kuin Bernien kannattajat tunsivat. Ja niin, Hillary ei ole "warm and fuzzy", mutta hyvää päivää, että osaa asiansa.

Kalifornia on osavaltiona perinteisesti demokraattinen. Liberaali. Piilaakson alueella Trump - Pence kyltti yksittäisen talon pihalla sai melkein ajamaan ojaan. Joku Hullu.  Oli ihan normaalia kysyä, että tunnetko sinä Trumpin kannattajia? Ja niin kuin odottaa voi- harva myöntää äänestävänsä seksististä valehtelevaa rasistia.

Debatit olivat karmeata katsottavaa. Huokailin, karjuin kotona, peräänkuuluttaen substanssia, Trumpin ohjelmaa, mitään ei tullut. Pelkästään hänen käyttämä tökkö-kielensä sai pyörittämään päätä. Tuo äijähän ei sano mitään. Haukkuu vaan muita  ja osoittelee sormella. Ei vaikuta kovin viisaalta. Karmeata katsottavaa. En edes viitsi toistaa hänen lausuntojaan naisista, muslimeista, meksikolaisista, aseista, naisten oikeuksista, ilmastonmuutoksen kieltämisestä jne jne.
BTW, katso elokuva Before The Flood lastesi kanssa!

SNL:n vitsit saivat ulvomaan naurusta, kunnes tajuttiin, että nämähän ovat suoria lainauksia Trumpin suusta. Pitäisikö tätä uhkaa alkaa ottaa tosissaan?

Kun vaali-ilta koitti, ajelin suomalaisen ystäväni järjestämiin vaalivalvojaisiin piipahtamaan, Woman-card lompakossani. Autossa juttelin 11-vuotiaalle tyttärelleni siitä, miten oli mahtavaa nähdä, miten maailma, jopa yltiö-konservatiivinen USA muuttuu. Ensin valittiin musta presidentti, seuraavaksi nainen. Nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Niin. Ensimmäinen shokki tapahtui, joskus seitsemän jälkeen illalla, kun eräs tuttavani näytti New York Timesin graffan. Siinä Trumpin valinnan todennäköisyys oli 80%:ssa. Ei voi olla totta. En halunnut uskoa todeksi, mutta veti todella vakavaksi. Ensimmäinen reaktio oli tietenkin asian kieltäminen.

Kotiin ajeltiin hiljaisissa tunnelmissa, ja hiljaisena jatkui. Istuin myöhään yöhön televisiota katsellen mieheni kanssa. Emme juuri puhuneet, vaan kaadoimme laseihin lisää viiniä. Ne vähäiset lauseemme menivät suurin piirtein näin; "This cannot be happening. How is this possible. I cannot even deal with this. It's not comprehensible. Change the channel. I do not want to wake up tomorrow. Imagine how Hillary feels now. What the hell is wrong with people? Should we pray for a miracle"

No, aurinko nousi kuitenkin seuraavanakin päivänä ja hengissä ollaan. Barely.
Koko keskiviikko meni sumussa. Päivittely jatkui vihana, suruna, shokki-reaktioina joka areenalla. Pälyilin ihmisiä ajatellen, ovatko nuokin salaa äänestäneet Trumpia?

Tässä sitä ollaan. Suututtaa ja pelottaa, ja me olemme valkoinen keskiluokkainen perhe Kaliforniassa... Tässä mustan tuttavani näkökanta asiaan. Please read.

On hyväksyttävä tosiasiat ja demokratia. Vaikka Hillarya sai enemmän yksittäisiä ääniä, Trump voitti oleelliset osa-valtiot ja sai puolelleen enemmistön valitsijamiehistä. Eniten harmittelen niitä, jotka eivät äänestäneet ollenkaan. Hävetkää. Äänestäminen on oikeus. Nyt spekuloidaan sillä, voisivatko valitsijamiehet vielä ratkaista asian Hillaryn hyväksi, mutta tuskin näin käy.  Koko maailma tuntuu kuitenkin olevan sekaisin tästä valinnasta. Paitsi Putin.

Tosiasiassa minua ei juurikaan kiinnostaisi jonkun 70-kymppisen omahyväisen mulkvistin sanomiset naisista, maahanmuuttajista tai ilmastonmuutoksesta, mutta kun kyseessä on tuleva USA:n presidentti, alkaa pelottamaan. Me emme kertakaikkiaan ymmärtäneet sitä, miten moni amerikkalainen äänioikeuden omaava valkoinen mies pystyi samaistumaan Drumpfiin. Emme myöskään ymmärtäneet sitä, kuinka voimakkaasti vähemmistöjen äänien kalastelu upposi keskilännen amerikkaiseen perusjamppaan. Kuka kalasteli heidän ääniään, KKK apunaan- no Drumpf tietysti. Emme myöskään ymmärrä median voimaa, sitä viestinnän kärkeä, jolla esimerkiksi Fox News asiat kertoo. Faktat muuttuvat kuin rikkinäinen puhelin, eikä perusjamppa kyseenalaista. Anteeksi karrikointini.

Minua pelottaa se pettymys mikä Trumpin äänestäjiä kohtaa. Ja miten nämä aseenkantajat tulevat asiaan reagoimaan. Tähän päivään mennessä, kukaan ei tiedä Trumpin poliittista ohjelmaa, lukuunottamatta suuren seinän rakentamista Meksikon rajalle, maahanmuuttajien karkottamista... asiat, jotka ovat suureksi osaksi vain uhoa. Trump ei myöskään ole selittänyt miten hän tulee kaiken kustantamaan, nostamatta veroja. Ei hyvältä näytä.

On vaikea selittää tätä valintaa lapsille, kun opetamme heille, ettei saa kiusata, käyttää haukkumanimiä, arvostella toista sukupuolen,  ihon värin tai uskonnon perusteella, olla aina reilu. And Now This. Jotkut tuttavieni lapset ovat itkeneet valintaa. Omani ovat vain olleet hyvin ymmällään.

Tätä asiaa voisi vatvoa ikuisuuksiin, mutta eiköhän tämä riitä. En siis kannata nykyistä valintaa presidentiksi. Olen edelleen lievässä shokissa ja toivon, ettemme joudu katsomaan häntä vallassa seuraavaa neljää vuotta. Totuus tulee julki, ja toivon, että hän tapansa mukaan mogailee oikein kunnolla ja joutuu luopumaan vallasta.

Sitä odotellessa on kuitenkin onniteltava valinnasta. Onnea- hänet valitsitte. Tässä pieni muistutus muutamista asioista, joista tuleva presidentti puhui kampanjansa aikana. Että miten meni noin niinku omasta mielestä?

Tataa, May The Force Be With Us ja mukavaa viikonloppua!

PS Kalifornia laittoi muovipussit pannaan ja laillisti marijuanan viihdekäytön. Taidetaan laittaa kukkanen korvan taakse, pössy huuleen ja hiihtää menemään ekokassi olalla, sanoen Fuck this shit. Don't even care. Peace!

Ainiin, muistinko sanoa, että on sit vähän koti-ikävä...

Curve Ball

Ne juhlat menivät hyvin. Sukelluspuku istui kuin nakutettu, (sain siitä jopa muutaman kohteliaisuuden) ihmisillä tuntui olevan ensin hauskaa meillä, sitten tuli yökerhon bottle servicekin kokeiltua ja pääsimme tanssilattialle huutamaan. Sunnuntain olo oli juuri sellainen, että oli ollut hauskat juhlat. Ja, että olen neljäkymmentä. Eteisen lattialle hiuksista pudonnut hiukan rytistynyt paperinen sateenvarjo kuvasi dagen after tunnelmaa;) Nyt ei tarvitse taas seuraavaan viiteen vuoteen käydä yökerhossa;)

Sunnuntai-iltana saimme aimo annoksen shokkihoitoa. Itku pitkästä ilosta, niinkuin ihanan suomalainen sanonta kuuluu.

Olen ollut viime päivät hiukan lamaantunut. On muutamat tuskastumisen itkutkin tirautettu, ja uutiset ainakin panivat miettimään- suoraan sanottuna jälleen kerran, tarkemmin sanottuna täällä asumisen, järkevyyttä.

Piilaakso käy kuumana. Erityisesti asuntomarkkina. Amerikan asuntokuplat ja hintojen romahdukset eivät vaikuta tähän alueeseen. Päinvastoin, talojen hinnat nousevat koko ajan. Tänne on tulijoita ja täällä vallitsee vuokranantajan markkinat.

Ostomarkkinoilla useimmat talot menevät ensinäytöllä ja yli pyyntihinnan. (Huom, puhutaan 50-60-luvulla rakennetuista pahviseinätaloista) Aivan naurettavia, lähes miljoonan dollarin pyyntihinnan ylityksiä!! Erityisesti kiinalaiset ostavat käteisellä, yli pyynnin, toiset investoinneksi, toiset kodeikseen. Normaalilla pulliaisella ei ole tässä kilpailussa osaa eikä arpaa. Ei siis mitään järkeä.

Me olemme viihtyneet vuokrakodissamme oikein tosi hyvin. Melkein rakastan tätä taloa, johon olemme asettuneet olemaan. Tuntuu omalta, olemme lähellä anoppia, arkemme toimii. Kun me aikoinaan teimme sopimuksen, varmistelimme, että saisimme asua tässä vuosia.  Tätä toivoi vuokranantajakin. No, mutta, eipäs saadakaan. Markkinan ollessa ylikuumana, talo aiotaan myydä. APUA! Onneksi hän muisti mainita, että toivoisi meidän ostavan tämän talon. Joo, oota, otan ne pari miljoonaa takataskusta. Halusit ne siis parin viikon sisällä?! 

Tämä ei ehkä vaikuta kovin suurelta asialta ulkopuoliselle, mutta minusta tuntuu siltä, että yksi elämän peruspilareista järkkyy. Olen tehnyt tästä kodin. Nyt, ulkopuolinen sanelee sen, että me joudumme muuttamaan. Tuntuu tosi karmealta ja tuli ihan puun takaa. Asian kammottavuuteen lisättävä se, että juuri meidän koulualueella ei ole oikein mitään tarjolla, tai,no, ON, jos haluaa maksaa kuusi tuhatta dollaria tai enemmän, kuussa vuokraa. Meidän nykyinen vuokramme ei onneksi ole ihan tuossa lukemassa. Vielä.

Jos haluamme asua hiukan edullisemmin, lasten täytyisi vaihtaa koulua ja se ei nyt ole oikein vaihtoehto. En halua repiä heitä parin vuoden välein uusiin kuvioihin. Sanoinko muuten jo, ettei itsensä kipeäksi maksamisessa ole mitään järkeä?;)

Ainut lohtuni on, että alueella on muitakin samanlaisessa tilanteessa räpiköiviä; vuokratalo menee alta myyntiin. Me voidaan purnata yhdessä. Vertaistuen tärkeyttä ei voi aliarvioida, vaikka tilanne on paska kaikille. Anteeksi.

Summa summarum valitukselle; Kaliforniassa on ihanaa;) hehhehhehhehehehe Olen kokenut viimeisten vuosien aikana suurimmat HIGH:t, mutta myös alimmat LOW:t. On aika tehdä suunnitelmia. En halua olla tilanteessa, jossa kohtaan tällaisia yllätyksiä, mutta vuokralla-asumisessa tämä on aina pelkona. Käytännössä, on kuitenkin suurimmaksi osaksi minun kontollani löytää uusi ja tehdä siitä koti. Pakon edessä näin on vaan toimittava. Mieheni on aika ihana, hän sanoo, että ihan sama missä ja miten me asutaan, kunhan olemme yhdessä. Itse tunteilen ja rakastun näemmä seiniin. Ei tämä mikään maailmanloppu ole. Jos seuraava asuinpaikka ei ole täydellinen, so be it. Perhe tekee kodin. Tähän sydän.

Pessimisti minussa sanoo, että me ei ikinä löydetä kivaa uutta kotia tai jos löydetään, se on niin kallis, että makaronilinjalla mennään. Kun taas positiivisena tuppaan ajatella, että asiat järjestyvät aina. Tehdään kompromisseja. Juuri nyt vaan ei tunnu siltä. Kesän aion kuitenkin nauttia, kunhan tämä stressi helpottaa ja unet palautuvat normaaleiksi. Muutama tärkeä ystävä on tulossa kylään, lapset ovat ihanassa iässä, kaikki terveinä, meillä on vähän lomasuunnitelmiakin, ihan lokaalisti, ja kyllä tämä tästä. Pakko. Pelle positiivina vaan, vaikka läpi harmaan kiven. Suomalaisella sisulla ja parilla ärräpäällä!

Onneksi hankimme taas kausikortit huvipuistoon ja siellä kävimmekin jo tiistai-iltana terapiassa. Kun nauraa vedet silmissä, kastuu läpimäräksi lasten kanssa tukkimäessä tai roikkuu pää alaspäin huutaen vuoristoradassa, ei voi olla murheissaan. Toimii. Luulenpa, että siellä joutuu käymään suht usein hoidoissa;)


Mukavaa viikonloppua!
Tataa!

PS Suunnitelma B: pakataan anoppi mukaan, vuokrataan hänen talonsa jollekin aasialaisperheelle, joka haluaa päästä huippukoulujen piiriin ja muutetaan Texasiin, perkele. Siellä saa taloja sopuhinnalla. Elettäisiin kuin kuninkaat omistamassamme jättikartanossa. (anoppi kuitenkin ehkä guesthousen puolella;))Ostaisin lapsille ponit ja itselleni ison koiran. Stetsoni päähän ja heinä huuleen.

TAI antakaa mulle se neula, jolla puhkaisen mielelläni tämän asuntokuplan ja palautan sellaisen hintatason, johon normaaleilla, työssäkäyvillä ihmisillä on oikeasti varaa. Emme me kaikki kuitenkaan ole zuckerbergejä. Kiitos. Ugh, olen puhunut.

Jotenkin hukassa

Nyt on selvitty i-h-a-n-h-i-r-v-e-ä-s-t-ä jetlagistakin. Ollaan kotona, mutta joku jäi silti kalvamaan Suomesta. Kaiken kivan ja kiireen keskellä olin jotenkin hukassa. Asia tuli aina iltaisin esille, kun tuskailin miehelleni skypessä.

En ehkä osaa pukea tätä sanoiksi, mutta se menee jotenkin näin;
En halua muuttaa nyt takaisin, en tuntenut kuuluvani Suomeen, mutta samaan aikaan ärsytti, etten kuulunut sinne. Ehkä kyse oli siitä, että oltiin koko ajan toisten nurkissa. Enkä valita, kivoissa nurkissa oltiin, mutta kun oltiin siellä niin kauan, tuntui jotenkin siltä, että pitäisi olla jotain omaa. Ja onhan meillä, mutta siellä asuu nyt vieraita ihmisiä ja se on taas vuokrattava eteenpäin.

Vanhat kaverit olivat ostaneet vanhemmiltaan asuntoja kotirannoiltani ja kunnostivat niitä nyt omikseen. Asettuivat. Tavallaan ihanan tuttua ja turvallista, mutten minä sitäkään haluaisi. Piiri pieni pyörii. Minä en halunnut jämähtää paikoilleni, ajaa länsiväylää töihin ja takaisin neljääkymmentä vuotta. Silti jotenkin ahdistaa.

Tutuilla on taloa, kesämökkiä ja venettä. Elämä on asettunut uomiinsa, lapset on tehty, nyt ollaan keskiluokkaisia keski-ikäisiä. Kilpavarustellaan, kuten ekan lapsen kanssa;) Me asutaan vuokralla, ollaan asetuttu toistaiseksi tänne. Ehkä minua ahdistaakin tämä vuokralla olo?

Kaipaan projektia, rakennusprojektia, tuunattavaa. Meidän Suomen taloa voisi fiksata, mutta se ei ole tyhjänä. Omenapuu rehottaa etupihalla, puutarha kaipaa muutenkin hellää hoitoa, nyyh. Kävin kotonani vieraana, en koskenyt mihinkään. Saavuin paikalle varoen, istuin kahvipöydässä, kävin pari kertaa esittelemässä taloa. Tuntui tosi omituiselta.

Ehkä kaipaan sellaista "feeling of belonging", kuulumista vahvasti jonnekin. Ehkä tässä iässä pitäisikin vaan asettautua olemaan jonnekin eikä höökyillä paikasta toiseen. Ja sit taas toisaalta...ehkä kaipaan vaan lomaa. Suomen aika meni muutenkin eri tavalla, kun olin suunnitellut, kun yksityiselämän puolellekin tuli pari twistiä, mutta silti. Ja marisenko turhasta?

Onneksi sain kiristettyä workaholic-mieheni muutamaksi päiväksi kesälomalle ennen lasten koulun alkua. Ensi viikolla hurautetaan taas rannikolle. Siellä meren kohinassa rentoudun ehkä itsekin. Huh.

Ja hei, pitäskö ostaa Suomesta joku piskuinen mökki keskeltä metsää? Siinä sitä sais kerralla projektia ja olisi jotain omaa?;)

Mukavaa viikonloppua,
Tataa!

PS levitin ostamani tyynyliinan, kuvassa,  familyroomin sovalle ja sanoin, -Eiks oo tavallaan niin hirveä, että on makee? Mieheni kysyi ihan vilpittömästi- Onks toi t-paita?  -T-paita, voi hallelujah, Joo, päätin muuttaa tyylini kokonaan. Ostin  myös siili-orava-susi-ja karhu-t-paidat. Ajattelin kulkea niissä koko syksyn. Oikeesti.. Miehet.