Muuttotilanteessa tapoihini kuuluu purkaa ensin astiat ja keittiötavarat. Ja ruoka-aineet.
Jotakin kuivamuonaa ja mausteita lähetin muuttolaatikoissa(tervetuloa mannapuuro ja Fazerin sininen), mutta kaikki perusketsupit ja kastikkeet on hankittava uudestaan. (Puhumattakaan joka ikisestä kodinkoneesta ja muusta elektroniikasta) Joku saattaa luulla, että ruoka on täällä paljon halvempaa, mutta kaikki riippuu siitä mistä elintarvikkeensa ostaa. Maitotuottajia ei tueta samalla tavalla kuin Suomessa, joten esimerkiksi jogurtit, ovat täällä paljon kalliimpia.
Olen järkyttynyt ruokakaupan kuitista vain kerran; viinirypäleet maksoivat 8 dollaria.
8 dollaria! Olen suurin piirtein opetellut kääntämään paikalliset mittayksiköt tutumpiin,
(I miss you metric system),jotta pystyn edes vähän seuraamaan mitä mikäkin maksaa. Kanta-asiakaskortteja on hankittu, mutta yhtä asiaa olen vältellyt.
K-u-p-o-n-k-e-j-a.
Pidän sitä ihan naurettavana, että joka kauppaan on ensin hankittava kanta-asiakaskortti ja sen lisäksi mukana on kannettava kuponkeja; lisäalennuksia varten.
Ensiksi, kuinka paljon aikaa menisi kaikkien kotiinkannettavien mainosten läpikäymiseen ja sitten, toiseksi, pitäisi leikellä yksittäisiä kuponkeja irti.(ilmaisjakelujen määrä on täällä aivan hysteerinen) Kolmanneksi, ne kupongit pitäisi muistaa ottaa mukaan(!) ja vielä muistaa antaa kassalla. Haloo, elämme vuotta 2012! Voisimmeko siirtyä automaattisempaan järjestelmään myös täällä Isossa Lännessä. Eikö riitä, että vilautan kanta-asiakaskorttia alennuksen saamiseksi? Minä niin mielelläni piippaan kassalla ostoksetkin itse, jotta pääsen nopeasti ulos.
Ja niinkuin täällä uhotessa on käynyt jo muutaman kerran; se iski, kuin rautalapio takaraivoon. Pläräilin jonkun paikallisen ruokakaupan mainoslehtistä aamukahvilla. Bongasin salaattipussin. Se maksoi 0.79 dollaria. Whaaaaaaat?! Olin juuri edellisenä päivänä maksanut samasta pussista 3.79$ toisessa ruokakaupassa. Kupongilla olisin säästänyt 3 dollaria. Sain melkein halvauksen.
Satuin katsomaan "Kourtney and Kim take New York" episodin, jossa ensimmäinen innostuu uudesta tavasta säästää rahaa, ja alkaa "couponing" harrastajaksi;) Todistukseksi siitä, että tämä on toisille intohimoinen harrastus ja elämäntyyli, katso tämä. Usko tai älä, alan ymmärtää miksi. Heeetkinen, jos voin säästää 3 dollaria salaatin kohdalla, miten paljon voin säästää muissa ostoksissa?! Varsinkin tässä tilanteessa, kun joudun hankkimaan kaikenlaista tavaraa. Joudunkohan sittenkin ajattelemaan tämänkin asian uudestaan...örk.
Jotta ei menisi liian yksinkertaiseksi, kaupoilla ei ole montaa hyvää tarjousta samaan aikaan, ELI, jos aikoo tosissaan kuponkeilla, täytyy käydä ainakin kahdessa, kolmessa eri ruokakaupassa. Ei, tähän en lähde. Aikani ja bensanikin maksavat. Alan ymmärtää tätä amerikkalaistenkotirouvien ajankäyttöäkin paremmin, enkä siis enää ihmettele mitä he tekevät päivät pitkät, kun lapset ovat koulussa. Kaupasta A kauppaan B siirtyminen voi kestää helposti 20-30 minuuttia, eli jospa ne ajelevat minivaneillaan kuponkikansiot kainalossa paikasta toiseen? Tehokkaina, trikoissa ja lenkkareissaan. Tukka käkerrettynä;)
Minä alan suosia toista käytäntöä: Ostan suurimman osan elintarvikkeistani Costcosta. Käyn siellä kerran viikossa. Costco on mieletön; idea perustuu siihen, että sieltä ostetaan tukkumääriä, edullisesti. Saat sieltä autonrenkaista, Tvstä ja silmälaseista lähtien kaiken. Oikea sadan K:n marketti;). Ei tosin ole atmosfääriltään lämpimin, mutta toimiva. Ihan sama, jos kanafileitä täytyy ostaa kerralla 3 kiloa, bageleita 18 kpltta ja maitoakin 10 litraa. Kyllä meillä ruokaa kuluukin ja pakkanen on keksitty. Sitäpaitsi pakastaminen kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan rouvan puuhiin.hehheh
Noniin. Huh. Näillä mennään.
Ja juuri kun olin tehnyt päätökseni, kappas, postista tupsahti tänään Costcon(!) kupongit. Shoot me now. Jos en halua maksaa liikaa, minun on pakko alkaa harrastajaksi. Ensin kirjaan viikon ruokalistan ylös, sitten otan sakset esiin, vai pitäisikö tehdä toisin päin? Hmmmm joka tapauksessa, täältä tullaan kuponkimania.
Tataa!
ps kupongit eivät muuten ole ihan yhtä nättejä kuin yllä olevassa lainatussa kuvassa, mutta kamera nököttää jossain uuden kotimme keittiössä astioiden keskellä... ja nyt takaisin roudaushommiin. Giddyup Eddie!
