Monday, August 24, 2015

Jos on päättänyt

Viimeiset kymmenen viikkoa menivät aika vilinässä ja nyt, jotenkin yhtäkkiä, onkin hiljaista. Tai, no, onhan tuossa tuo pikkuinen, joka pitää huolen siitä, ettei täällä ihan tylsää ole...

Kun tajusin, että viimeisiä kesäpäiviä vetelee- tyypillisenä äiti-ihmisenä- sain heti kauheita omantunnon tuskia. Tehtiinkö me tarpeeksi? Olinko liikaa koneella? Pidinkö lupaukseni? Ja suomalaisittain; olikohan kaikilla muilla "parempi kesä" ja kivempaa?

Ainakin harmittaa se, ettei me käyty pyöräilemässä- kun se mun tyhmä pyörä- uusi pyöräistuin combo ei pelitäkään... ja etten kertaakaan juossut rattaiden kanssa salille, tyttöjen pyöräillessä somasti vieressä ( siis oikeesti WTHWIT) missäköhän tilapäisessä mielenhäiriössä menin tuostakin puhumaan - eihän täällä juokse erkkikään, hirveässä pätsissä. not to mention, etten minä juokse viileälläkään... 

Nyt on edessä uusi syksy, uusi kouluvuosi, uudet tuulet. Minua jotenkin ahdistaa ajoittain, olen kummallisessa välitilassa, vähän hakusessa. Niinpä olen ajatellut päättää olevani onnellinen ja positiivinen. Toimisikohan se? Siis jos vaan päättää olla onnellinen. Muusta viis.

Kesäkin; vaikka närvari oli välillä koetuksella, olen hirmu tyytyväinen siitä, että tunnen lapseni hyvin, tiedän jokaisen ilmeen ja mistä se johtuu, sain viettää heidän kanssaan kivoja hetkiä, seurata sisarusten yhteisiä leikkejä, riitoja, sopimisia, hysteerisiä naurukohtauksia, riehumisia ja väsymistä, pienen pojan kehitystä ja suurta onnea, kun siskot höösäsivät ympärillä - sekä sitä kyllästynyttä - mulla ei oo mitään tekemistä- oleilua. Unohtamatta lukemattomia: Pitääkö teidän huutaa koko ajan - onko täysin mahdotonta puhua normaalilla äänellä. -Noni, nyt mä otan ne ipadit pois ja takaisin ei tule! Varmasti vain meidän perheessä;)

Joo, jotkut asiat muuttuvat, halusi sitä tai ei. Mukaillen alkuperäistä, pidempää rukousta, Arvo Ylppö sanoi näin: "Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen."

Tuppaan ajatella, että niin moni juttu on asenteesta kiinni. Miksei oma hyvinvointikin? Siis jos perusasiat ovat ihan ok, miksei? Kun tarkkaan katsoo, kaikista asioista löytyy myös se positiivi ja pilvellä on hopeareunus. Miksi on sitten joskus niin vaikea päästä irti tai hyväksyä tilanne muitta mutkitta, jos siihen ei itse pysty vaikuttamaan  - oli sitten kyseessä huono, energiaa syövä ihmissuhde tai muu suhde. (olen muuten kesällä vihdoin poistanut facebookista muutamia ihmisiä, ihanan vapauttavaa) Niinpä. 

Lopputulos ei yleensä huolehtimalla muutu. Oli kyseessä mikä tahansa asia. Muistaisinpa tuon! varsinkin yöllä, kun aivot jylläävät ylikierroksilla saman asian ympärillä...
Meillä on takana upeaakin upeampi lauantai. Olin koko sunnuntainkin jotenkin kepeällä tuulella sen takia. Kaikki täydellisen lauantain elementit toteutuivat; energinen zumba, upea aurinkoinen keli, viinitila vierailu, herkullista ruokaa, onnellisia lapsia, leikkiä, lyhyt varastettu hetki kahdestaan miehen kanssa, syvällisiä keskusteluita, hyvää musiikkia, hassuttelua, yöuintia, tähtitaivas. Ah. En muistanutkaan miten hyvin Karjalaisen Jii sopii pimenevään kesäiltaan, tai miten mieheni lauleskelee huolettomasti Frankia;) Pienistä ihanista asioista se onni syntyy.  Eikä oltu edes porukalla, vaan ihan vaan perheen kesken. Pitääpä tästä positiivisuudesta kiinni tämän viikon koetuksissa. 


Yksi parhaista vanhimmista ystävättäristäni kirjoitti aina kaverikirjan mietelauseekseen : Jos haluat olla onnellinen, ole. Niinpä. Elämä on asennekysymys. You Choose Your Attitude. Minä päätän olla onnellinen. Eli olen. Näillä mennään.

Tataa!

PS tästä tuli nyt tällainen jaarittelu. Bear with me  - Karhu kanssani.

BTW, meidän pihalla on aina suhannut ihan tosi paljon kolibreja. Ne ovat kuin pieniä ohjuksia, enkä ikinä onnistu saamaan niistä hyvää kuvaa.  Lauantaina, tietenkin, istuessamme roseviiniä siemaillen, yksi surrasi siinä ihan pään yläpuolella koko ajan! Sain kuin sainkin napattua kännykällä yllä olevan kuvan. Jee! Pieniä onnistumisen hetkiä.



2 comments:

  1. Jaarittelut on parhaita, sulla on niin lentävä tyyli kirjoittaa :-D

    ReplyDelete
  2. Moi Zella, Kiva, että käyt lukemassa ja kiitos. Yritän pitää suht kepeänä ja omat ajatukset selkiävät kummasti, kun alkaa kirjoitella;)

    ReplyDelete