Voi Elämä

Voi elämä. Anoppi siis pikkuhiljaa tottunut elämäänsä hoitokodissa. Kyselee toki välillä milloin pääsee takaisin kotiin, mutta kun ei itsekseen selviäisi ruoanlaitosta, saati sitten peseytymisestä, on kotiinpaluu mahdoton yhtälö. Edes monta kertaa päivässä vieraileva hoitaja ei enää riittäisi. Tarvitaan 24h hoitoa.

Naapurinrouva samaistui tilanteeseen ja kertoi, että aiheesta on kirjotettu monta kirjaa; the Sandwich Generation: being sandwiched between aging parents who need care and your own children.  Yep. Tunnistan taudin.  Ja sitten taas huokailen ja huhhailen, ettei vielä ole omien vanhempieni vuoro.

Ja siitä anopin kodista; meidän pientä pintaremppaa- ajatus räjähti käsiin. No nyt kun tuo seinä on maalattu, tuo allaskaappi näyttää kyllä tosi pöllöltä...On mennyt uusiksi kylpyhuoneet, keittiö, kaikki lattiat ja seinät, patiokin on maalattu ja laatoitettu, eli talo on sisältä lähes tunnistamaton. Ei muuten ollenkaan huono asia;) Me itse asiassa asuisimme siinä jo itse, ellei se olisi toisessa koulupiirissä, eli emme ainakaan vielä ole muuttamassa;) Koulupiirin raja kulkee noin kahdensadan metrin päässä, että sillä lailla. En ole valmis laittamaan koko pakkaa uusiksi. Ihan tarpeeksi on jo tämän vuoden aikana tapahtunut, pitääkseen mielen virkeänä. 

Hiukan kyllä syyhyää, kun siellä talolla käy. Toteutukset on tehty meidän makumme mukaan, joten ihanan tutulta ja meidän mielestä tietty tosi hienolta näyttää;) Arkkitehti on toki käynyt paikan päällä mittailemassa tulevaisuuden laajennussuunnitelmia varten, siis ihanniinkuvarmuudenvuoksi…Muutama hassu viikko ja saamme talon vihdoin vuokralle.

On tässä muutakin ollut; vanhempani kävivät täällä kevätvisiitillään; toivat samalla taas helteet tullessaan. Ja esikoiseni täytti pyöreitä. Niin, ja molempien työkuviot menivät hiukan uusiksi ja Suomessakin etsimme taas vuokralaisia - argh.

Kotimme näyttää tällä hetkellä vanhan tavaran kaupalta, sillä vaikka lahjoitimme 99% anopin tavaroista, osa huonekaluista ja tauluista löysi tiensä meille – osa suuresta vastustuksesta huolimatta. Apua. Olohuoneessakin asuu nyt lipastoja kahdessa rivissä. Yritän ajatella positiivisesti; mikä ihana mahdollisuus irtautua kaikista Ikea-huonekaluista, korvata upeilla vanhoilla täysipuisilla kalusteilla. Joo, upeeta. Kerrassaan. Kaikki sopivat nyt niin hyvin yhteen. Not.

Kuten olen jo varmasti monesti sanonut, onneksi on lämpimät lauantai-illat ja viiniä. Me olemme keskustelleet keskustelemasta päästyämme. Aiheet eivät ole olleet lähiaikoina ihan keveimmästä päästä, mutta ainakin keskustellaan. Enkä taas ihan ekaa kertaa mieti, että mitähän hittoa mekin täällä tehdään? Jospa lähdettäisiinkin vaan kotiin;)

Iski tuossa pääsiäisen alla nii pal kauhee koti-ikäväkin, että vatsasta kouraisi. Ihan yhtäkkiä ja yllättäen. Aika karmea tilanne, tippa tuli silmään keskellä kirkasta päivää. Tuli hetkellisesti sellainen olo, että olen täällä ihan ypöyksin. Ja niinhän sitä tavallaan onkin, mutta löytyy täältä uusia ystäviäkin kenelle puhua, mutta niitä vanhoja tuli ikävä. Sitä tukiverkkoa. 

Että sillä lailla. Voi elämä.

Tataa!

PS Ainiin ja Hauskaa Wappu Wiikonloppua!! Kävimme eilen pikaisesti piknikilläkin suomalaisten kesken, mutta tänään taas täysillä töissä. Trööt, poks poks ja rullaaatirullaaaa!