Valokynää ja Kahvia!

Alunperin reissun piti olla ihan puhdas oma työmatka, mutta kun lasten Thanksgiving-loma sattui niin lähelle, päätettiin napata ipanat pois koulusta ja lähteä Suomeen koko poppoo. Minä matkustaisin edeltä pienimmän kanssa ja tekisin ekan viikon töitä. Sitten, mieheni saapuisi tyttöjen kanssa ja vähän lomaltaisiinkin. Mieheni lähtisi ensin takaisin töihin itsekseen ja minä matkustaisin loppupoppoon kanssa perästä. Näin tehtiin.

Tuttavani naureskelivat, että et sitten parempaa aikaa keksinyt kuin marraskuu. Voisin näin unohtaa kaikki takaisinmuuttohaaveet, kun toisin mieheni pahimpaan rospuuttoon;) Mieheni, joka jaksoi kaikki kaksitoista Suomessa vietettyä vuotta valittaa joka syksy pimeydestä ja talven pituudesta. Ainiin. Hups.

Slush. Vihdoinkin. Muistan, kun Peter järjesti ensimmäistä Slush tapahtumaa Nokian kaapelitehtaalla. Mutta, onnistuin Suomessa asuessamme aina olemaan työmatkalla Lontoossa Slushin aikaan, joten oli aikakin, että pääsin paikalle. Älkää nyt suuttuko, mutta kun ekana aamuna matkustin raitsikalla kohti messukeskusta, kyytiin nousi joku veetä kiroileva itsekseen juputtava piripää ja ikkunasta näkyi vain tasaisen harmaata, mietin, että kyllä on ankeeta. Siis tosi ankeeta.

Messukeskuksen tunnelma oli kuin yökerhossa, sopi minulle ja muutamalle muulle näppärässä jetlagissa olevalle tutulle;) Eivät tummat silmänalusetkaan näyttäneet tummassa valaistuksessa niin pahoilta. Muuten, aikamoista hälinää. Hirveästi tuttuja, "liikaa" stageja ja happeninkiä, kaikki suunnitelmat piti heittää heti romukoppaan. En ikinä päässyt kuin parikymmentä metriä eteenpäin ja taas oli joku tuttu edessä ja jäin suustani kiinni. Tunnelma oli kyllä sähköinen ja mahtava, mutta ehkä tosiaan hiukan sekava.  Tai sitten se sekava olin vaan minä.

Ainoana suurena miinuksena koin ruokatarjoilun puuttumisen. Tarjolla ei ollut edes pieniä suupaloja tai virvokkeita ja jonot kahviloihin olivat aika messevät. Taju meinasi lähteä ennen kuin sai ruokaa. Nostaisivat lipun hintaa parilla kympillä ja tarjoaisivat edes kahvia ja sämpylöitä. Ugh.

Illat menivät humpatessa, joten aika heavy setti heti alkuun. Maanantain pre-party oli Apollossa.  Olin ollut päivän töissä, alkuillan vanhempieni luona syömässä ja laittamassa vauvaa nukkumaan ja sitten hilpaisin Helsingin yöhön. Aika mahtavaa! Kun kävelin kotiin siinä raikkaassa, ihanassa kelissä Helsingin mukulakivikaduilla, askel oli taas kevyt, suu nousi virneeseen. Ihana, ihana Helsinki. Teki mieli vaihtaa laukka-askeleeseen;)

Koko viikko oli kiireinen ja rankka, mutta myös tehokas! Vauva kärsi jetlagista ja heräili öisin. Minä taas valvoin ensin muualla, ja kotiinpäästyä valvoin vauvan kanssa lisää. Huhhuh. Vanhempani olivat aivan korvaamaton apu, sillä jätin vauvan joka päivä heidän hoiviinsa, kun hilpaisin töihin. Olimme muuten ekaa kertaa erossa toisistamme. Ehkä hän siksikin heräili; vähänniinku tarkistamaan, että äti on tallessa;)

En muuten taas muistanutkaan miten ihanalta vauvahalit tuntuvat, kun on itse vähän väsynyt. Ehkä maailman parasta terapiaa; lämmin, suukotteleva vauva. Mitä pidemmälle viikolla mentiin, sen vaikeampaa oli aamuisin lähteä. Vauvakin muuttui varsinaiseksi hämähäkkiapinaksi. Tarttui kovasti kiinni, kiljui, ei meinannut päästää äitiä lähtemään ei sitten millään. Piti aina salaa livistää ja ihan pahaa teki. Onneksi Slushissa pyöri Startup Santa, jonka muhkeaan syleilyyn hakeuduin omassa eroahdistuksessani;)

Kaiken kaikkiaan hyvä viikko. Taidan ottaa Slushin tavaksi.

Tataa!