Friday, October 10, 2014

Excuse You

kuva lainattu
Koko perhe istuu pöydän ääressä. Pieninkin, joka osallistuu toimintaan lattian tasolta sätkien sitterissään. Lähes poikkeuksetta, vauva kakkaa, tai ainakin paukuttelee muiden ruokaillessa. Usein äiti hotkii oman ateriansa, päästäkseen ruoan päätteeksi heti vaipanvaihtohommiin. Fantastista.

Muutaman kuukauden kuluttua, samainen vauva istuu jo muun perheen seurassa, uljaasti korkealla, välillä hiukan huojuen, syöttötuolissaan. Paukku saattaa pörähtää silloinkin ja siihen suhtaudutaan söpöillen. Ohhoh, keneltä pääsi iso prupu!

Lapsen kasvaessa paukkuun aletaan suhtautua kielteisenä asiana. Missä vaiheessa ääni kellossa muuttuu eikä paukussa ole enää mitään söpöä, saati hienoa? Paukun pörähtäessä sanotaankin yhtäkkiä, Hyi, kauheeta, ei saa paukutella. Pyydä heti anteeksi! Myöhemmin, se, paukku, on vaan kerta kaikkiaan kielletty. Paukuttelu on tabu. Anteeksipyyntö ei auta. Vai auttaako?

Tapasin erittäin tyylikkään naisen, kävimme business keskustelua ja kesken kaiken, siinä punaisten kynsilakkojen ja hajuvesien keskellä kuului pikkutrööt. Sitten -Excuse me, ja nainen jatkoi ihan pokkana lausettaan. Minä jäin suu auki. Olin niin äimänä, etten saanut sanaa suusta. Siis tapahtuiko äsken mitä luulin tapahtuneen? Kuvittelinko vaan? En voinut kysyäkään, että anteeksi paukuttelitteko te äsken? Mutta, Talk about owning it. Onneksi minua ei ruvennut naurattamaan, kuin vasta sen jälkeen, kun tiemme olivat eronneet. (silloin sitten naurattikin. Ihan hysteerisesti, yksin autossa.)

Istuin telekonffassa kuntosalin takapihalla. Noin 50-vuotias mies tuli sinne ulos tekemään vatsalihasliikkeitä ja pöräytti. Sitten, ihan pokkana, kääntyi katsomaan minua ja sanoi- Excuse me, ja jatkoi urheiluaan. Nyökkäsin pieni hymy huulilla, jatkoin puhelua ja olin hiukan kiusaantunut. Hän ei ollut.

Asia kikatuttaa, vähän inhottaa ja nolottaa. En ole näemmä kovin aikuinen. Vahinkoja sattuu, eihän sille mitään voi. Jos itselle ikinä kävisi noin, kuolisin häpeästä. Sitten saisin aivan varmasti hervottoman nauru-, punastumis- ja hikoilukohtauksen. Rupeaisin kirmailemaan ympäriinsä, kuin hutkien pois näkymätöntä kärpästä. Saisin siis hepulin. Ei kovin aikuista, enkä varmasti osaisi "own it". Niinkuin nykyään kuuluu?

Olen käynyt nyt muutamalla joogatunnilla. Can you see where this is going? Siellä, pienessä studiossa pöräytellään. Mä en ehkä kestä sitä. Sun, Light, Peace, Joy, Trööt, Namasteeee. Pitääkö tähän asiaan nyt alkaa suhtautua sillä tavalla, että anna palaa vaan. Jos pöräytät, pyydät anteeksi. That's it. Ja siellä joogastudiossa ei edes mitään pyydetä. Trööt. Hengitä suun kautta, hengitä suun kautta. Voi apua.

Että vielä viikon verran joogaa ja henkistä valmistautumista ja sitten sinne body flow-koulutukseen. Namaste, bitches;) Jos ikinä valmistun body flow ohjaajaksi tuleekohan ne estottomat paukuttelijat sitten sinnekin;)

Että tällainen juttu tällä kertaa. Anteeksi ja Excuse me.
Tataa!

PS Muistan teinivuosilta kuvan, jossa kaksi herrasmiestä istuu junan kabiinissa knallit päässä. Toinen kysyy: Excuse me Sir, did you just fart?  johon toinen vastaa - Of course I did. Do you think I always smell like this?  hehheh.

Olen muuten ihan varma, ettei Marilyn pöräytellyt joogatessaan. Hauskaa Viikonloppua.


3 comments:

  1. Heippa! Löysin blogisi joitakin aikoja sitten ja jäin totta kai lueskelemaan, kun Piilaaksossa itsekin asun. Ja nyt on pakko kommentoida, kun naurattaa hiukan! :) En olisi uskonut, että Amerikassa oltaisiin näin estottomia. Tämä on kuitenkin maa, jossa hyvässä lykyssä vaatteet kuntosalilla vaihdetaan jossain oman pienen kopin rauhassa tai vessassa. Tai ehkä nämä ruumiilliset jutut on sitten vain eri asia. Hyvähän se on tietää, ettei kannata nolostua, jos itselle joskus käy vahinko, haha. :D

    Olen joskus omalla kuntosalillani myös kyllä törmännyt näihin trööttäilijöihin, mutta vain pari kertaa, joten olen pitänyt niitä satunnaisina vahinkoina. :D Ei apua.

    ReplyDelete
  2. Niinpä. Joo, ei sitten varmaan tarttisi ujostella;) En ole ikinä ollut järkyttyneempi tyttöjen käytöksestä, kuin tennisjoukkueen kisamatkalla, pukuhuoneessa vaihto-oppilasvuotenani Usassa. Siellä nämä permanentatut, aina laitetut tytöt, järjestivät röyhtäily ja paukuttelukisoja. Ja suomalaiset ovat metsäläisiä?, joo, ei. Lady on lady, vaikka voissa paistaisi.

    https://www.youtube.com/watch?v=OFqLzzdQS-8
    ja
    https://www.youtube.com/watch?v=ewJ9Y1ohhm0
    paukuttelujuttuja en edes uskaltanut googlata;).... On tämäkin aihe;) voi äiti.
    että viikonlopun jatkoja!:)

    ReplyDelete