Wednesday, June 18, 2014

Paras pohja

Alustus; olen käynyt meikkivoiteiden kanssa läpi sen perussetin; aloiteltiin jollain Lumenen raskaalla tökötillä, pakkelikerros päällystettiin puuterilla. 90-luvulla oli käytössä myös Max Factorin meikkivoidepuuteri puikko. Hui. Sitten oli vuorossa kevennys,  kamalanhajuiset itseruskettavat Lancomet, ohuemmat voiteet, maahohteet ja muut.

Viimeiset vuodet olen suosinut sävyttäviä päivävoiteita, sitä ennen hyvin ohuita meikkivoiteita. Peruspuutereihin en ole koske. Isolla huiskulla vetäisen erikoistilanteisiin mineraalipuuterilla tai aurinkopuuterilla varjostukset, ja rasvaista poskipunapuikkoa käytän päivittäin. (Nyt käytössä NARSin portofino.) Mahtava sävy poskille ja huuliin.

Dermalogican käyttäjä olen ollut jo vuosia. Tämän tuotteen, nykyään nimellä ultra sensitive tint, aiemmin ainakin Euroopassa ultra sensitive faceblock, näytteen sain ehkä viisi? vuotta sitten ja se tuntui levitettäessä oudon tahmealta, samalla kivan kiinteyttävältä, vaikkakin oudolta. (Tuntui siltä, että pitää kasvot paikoillaan;)) Voide kuitenkin asettuu, imeytyy tosi nopeasti ja jättää ihon aivan ihanan tuntuiseksi. Jäi siis kutkuttamaan.

Ensin ostin tuotetta kesävoiteeksi, sittemmin olen siirtynyt käyttämään läpi vuoden. Enkä vaihda. Pakko siis vinkata teillekin, ellei ole jo tuttu. Hae näyte ensin ja fiilistele, jättää ihon ihanan luonnollisen ja kuulaan näköiseksi. Olen tähän aivan koukussa. On tosi riittoisa ja SPF 30!. Itse levitän Raili Hulkkosen siveltimellä. Ei ärsytä ihoa ja kaikki Dernalogican tuotteet ovat hajustamattomia. Netistä tilaamalla ei kirpaise yhtä pahasti kuin hoitolasta ostettaessa;)

Tataa!

No comments:

Post a Comment