Monday, July 20, 2015

Staycation ja staycation

Miten minusta tuntuu, että teen koko ajan ruokaa. Pöytä katetaan ja korjataan muutaman tunnin välein, tiskikone huutaa taukoamatta. Jollain on koko ajan nälkä, yhdellä kakat housussa. Kunnianhimoisten suunnitelmieni mukaisesti lähtisimme joka aamupäivä joko pyöräillen tai kävellen kuntosalille, puistoon tai tekemään jotain muuta aktiivista. Kappas, tämä suunnitelma ei sit oo ihan toteutunutkaan.

Sain ostettua pyöräilyä varten pienimmälle ihanan nokka menosuuntaan matkaavan istuimen. Asensin sen ihan puuhapetenä, intoa puhkuen itse paikoilleen ja sitten; ei helevete. Se ei sovellukaan minun pyörääni. Tangon ja istuimen väli on liian pieni, tai minä liian iso. En saa lasta siihen, kun en pysty samaan aikaan tasapainottamaan pyörää seisoen hajareisin siinä satulan ja istuimen välissä. Poika näet jo hihkui innosta! Voihan nenä. Tästä tulikin kallis keikka. Tarvitsen uuden pyörän. Oh well.

Monet tuttavaperheet ovat myös maisemissa, mutten minä ainakaan joka päivä jaksa lasten kavereita kaitsea. Sue me. Minun mielestäni päivän ohjelmaksi käy hyvin esimerkiksi autopesu, ruokakaupassa asiointi ja uiminen. Ei - Ai miten niin ei?! Jäätelö on kuitenkin yhdessä, mansikka toisessa kädessä lähes koko ajan....

Olenhan minä lapsia paljon leikittänyt, altaassa kiljuu monta kertaa viikossa lasten kavereita ja on me koluttu minigolf-radat ja käytiin me vuosien suunnittelun jälkeen Mystery Spotissakin! ja vielä kaveriperheen kanssa- mitä luksusta! Silti. Hauska paikka, mutta sinne olisi pitänyt varustautua treenikamoissa tuon pienimmän kanssa, tuli aivan hurja hiki, pitäessä häntä jotenkin aisoissa. Paikan omituisen painovoiman takia, poika olisi mennyt pää edellä milloin minnekin, ellen olisi pidellyt koko ajan sylissä tai kaksin käsin kiinni. Rattaita sinne ei saa viedä, joten selkärinkka tai rintareppu olisi ollut ehdoton. (molemmat olivat järkevästi kyllä mukana- autossa...)

Kotona "lomaillessa" kodin työt tulevat väkisinkin tehtyä, pyykkikasa ärsyttää, työhuone pitäisi järjestää, oma vaatekaappi kaipaa päivitystä ja raivausta, lasten kaapeissa pitäisi taas tehdä inventaario, jotta kouluvuoden alussa sieltä löytyisi sopivia farkkuja, paitoja, tunikoita, leggareita jne jne. Kotona ollessa jaksan myös perheen ainoana jäsenenä hermostua sotkuista, petaamattomista sängyistä, kesken jääneistä leikeistä, (lue: pikkuauton tai legon päälle astuminen tuntuu aina yhtä hyvältä). Olen kyllä miettinyt taas lakkoa; jos ei kerran muita häiritse, ei minuakaan! Öööö, ei onnistu. Ei muuta ku hommiin!

Lisäksi jämähdän turhan usein tietokoneelle, ensin töitä tehden, sitten jotain ihan muuta. En varmasti ole ole läsnä, kuten minun hyvänä äitinä kuuluisi olla. Nytkin istun tässä naputtelemassa, lapset altaassa, kolme kaveria kylässä, pienin päiväunilla. Kyllä noista 8-10 vuotiaista tytöistä ääntä lähtee. IIK ja kika kaka kikakaka tihihihi.

Sitten, välillä katson ympärilleni ja totean, että meillä on kyllä lomalaisiksi hyvät puitteet ja voisin hyvin vaan olla möllöttääkin. Rentoutua ennen seuraavaa rupeamaa, syksyä. Säätkin suosivat; altaan vesi 28 asteista, ilma koko ajan yli 30 - aurinko jaksaa paistaa, varjoon vetäydytään, että pystyy hengittämään kuumuudessa. Niin, että vaikka nyt vähän valitankin, kun ei ehkä ole omia virikkeitä nyt juurikaan, ni ehkä silti selviän. just ja just.

Totuuden nimissä minulla on taas koti-ikävä. Siksi vähän harmittaa. Istuisin mieluiten jossain saaressa, kannon nokassa tai kalliolla, lonkeroa juoden vaikka vesi-tai raesateessa. Nauttikaa te siellä uusista perunoista ja kaloista, ihanan vihreässä Suomessa. Me kärvistellään täällä super kuivassa ja kuumassa Kaliforniassa;) Tytöt laitan lähiclubille uinnin tekniikkatunneille täksi viikoksi, jos vaikka tulisi itsekin urheiltua? ja onneksi sain varattua meille pienen beach getawayn reilun viikon päähän. Aika raskasta hommaa olla kymmenen viikkoa entertainment troops- yrittää keksiä jotain kivaa aktiivista touhua lasten kanssa, mutta eiköhän tää tästä! Muistelen tätäkin kesää varmasti kaiholla, kun lapset ovat isompia.

Tataa!

PS et niinku staycation. Ei tällä kyllä, kuuden viikon kokemuksella, ole mitään tekemistä vacationin kanssa.  Tämä oli hyvä  ja tuossa yläkuvassa mun posse;) Voisi sitä huonommassakin seurassa kesäänsä viettää. Jatketaan! Palaan pian!




2 comments:

  1. Tässä todella tulee lukijallekin hiki ja syke nousee, kun lukee näitä sun postauksia. En ikinä ehtisi tehdä tuota kaikkea kesän aikana, mitä teilläpäin tapahtuu! Enkä myös jaksaisi sen ehtimisen lisäksi. Suomessa sentään ei ole tuollaisia helteitäkään. Yhtenä viikonloppuna on ollut lämmintä (+25) ja muuten 16-17 astetta joka päivä, koko kesän. Toissailtana ihmettelin roskia viedessä, että miten on niin kylmä, olenko kuumeessa. Ulkolämpömittaria katsottuani sain todeta syksyn olevan tulossa: 10,5 astetta lämmintä heinäkuun iltana klo 21:30...

    ReplyDelete
  2. Jos ihan rehellisiä ollaan, lasten kanssa on vaan jaksettava touhuta, sillä muuten nuo kaksi isompaa alkavat kähnätä keskenään(TVkin on päällä aika paljon..) ja kyllä se helle, ainakin kunnon lämpö- sinne vielä tulee. En voi mitenkään uskoa, että kesä jättäisi vaan tulematta! Se olisi kyllä merkillistä.

    ReplyDelete