Wednesday, May 13, 2015

Vegas

Olen tämän kevään aikana käynyt parilla työmatkalla. Kohteet eivät ole olleet ihan tylsiä; ensimmäisenä Las Vegas. Kuva on katse tulevaisuuteen; kunhan lapset ovat muuttaneet pois, meistä tulee tuo duo.

Vegasissa käväisin tammikuussa, CESin nimissä. Ihan hauska reissu. Yksityiskohtiin en voi mennä, sillä What happens in Vegas stays in Vegas, mutta jotain on pakko kertoa. Tämä matka oli ensimmäinen kerta, kun olin vauvasta erossa. Pakkaaminen oli, niin kuin aina, yhtä tervanjuontia. Samaan aikaan hirvitti miten pärjää(n)mme erossa.

Kun sitten aamuvarhain hiivin liikkeelle jättäen pojan nukkumaan pinnasänkyynsä (ja tytöt omiinsa), sydämestä ihan kouraisi. Ja niin kuin joka kerta yksin matkustaessani - lentokentällä viereeni majottautui perhe, jonka yksivuotias tyttö tapitti minua taukoamatta, välillä imaisten tyytyväisenä tuttiaan, mutta takuulla syyllistäen. Vauvojen salaliitto. Olen tästä täysin vakuuttunut. Yritin olla niinkuin en oliskaan.

On kuitenkin myönnettävä, että Vegasiin saavuttuani, alkoi kummasti helpottamaan. Ainiin, tää oli tää paikka! Valojen räiskettä keskellä aavikkoa - Jihuu! Päivät menivät messujen mikromaailmassa, huonossa sisäilmassa, ständiapinana. Bongasin David Copperfieldin, tulipa otettua eka celebrity selfiekin. Näytän siinä kuvassa vesikauhuiselta lehmältä, sieraimet suurina, voi äiti. Se siitä viileydestä. Repeilin sille kuvan ilmeelle koko päivän.

Toiset bongailivat Ashton Kutcheria ja 50centiä, eli aika surkea bongaus minulla.. Mutta yhtä lapsellisesti olivat siis myös käyttäytyneet viisikymppiset pääomasijoittajat 50centin bongatessaan, kuin minä David Copperfieldin bongattuani. Hiukan nauroimme käyttäytymisellemme, äkkiä kuvaan!

Iltaisin oli cocktail- tilaisuuksia, verkottautumista, illallisia. Ja kun järkevä aikuinen olisi vetäytynyt yöpuulle, minä katsoin kelloa ja ajattelin- Olen Vegasissa, nukun sitten kotona;) Party on! Ja onneksi jatkoin, muuten olisi jäänyt monta hauskaa juttua kokematta, ja uutta paikkaa näkemättä. Onneksi tajusin tällä kertaa käyttää tennareita päivällä, jotta jaksaisin olla koroissa iltaisin. Suosittelen lämpimästi ja otan tästedes käyttöön jokaisella messukeikalla.

Vaikutuksen tekivät mm Cosmopolitan hotellin Marquee Dayclubin terassi pleksilasi-porealtaineen, (alter egoni istuisi siellä pikkubikineissä Chrystalia siemaillen) New York New Yorkin dueling pianos, unohtamatta kello aamukolmen kamalan rähjäisen hotellin karaokea, ku oli pakko päästä laulamaan;) ja SLS hotellin bileet, joihin suuntasin entisen ruotsalaisen kollegani kutsumana. Ihan hiukan nauratti, kun bogoilimme väriävaihtavat led putket käsissä viuhtoen tanssilattialla; oli välillä pakko hengähtää ja tokaista; täähän käy urheilusta! ja; Huomenna on kyllä selkä kipeänä. Että sillä lailla, ei tässä ihan kakskymppisiä olla. Buhahaha repeiltiin, käytiin photoboothissa aikuisesti irvistelemässä ja sitten taas lisää drinkkejä, jihuuuuu! Katosta roikkui karusellihevosia, joiden päällä taiteili puolialastomia naisia jättimäisten diskopallojen ja strobojen loisteessa.

On myönnettävä, että äiti oli vähän väsynyt kotiin saapuessaan. Neljä päivää Vegasissa ottavat veronsa, väitän, et solise aavikkoilmasto ;)

Vegasiin on tultava lasten kanssa takaisin. Sitä on niin äitiä, että katselee paikkoja sillä silmin, että lapset kyllä tykkäisivät tuosta ja tuosta ja tuonnekin voisi mennä...enkä suinkaan, että makee clubi! tänne tanssimaan. Sillä ei sitä enää jaksa;) jo clubien meteli aiheuttaa hedarin, vaikka siellä pitikin muutama ilta huutaa ja hyppiä, ihan viran puolesta;)

Tataa!

PS tämä kuva on niin osuva CES viikolla. Strip täyttyy tummiin pukeutuneista insinööreistä, jotka reput selässään, kännyköihin tuijottavina laahustavat kohti monorail pysäkkiä tai convention centeriä. Satunnainen pinkkiin höyheniin pukeutunut showgirl on se odd one out;)


2 comments:

  1. Heh heh. Oikea perheenäidin lepoloma. Pakosti piti kukkua kaiken yötä vaikka nukkua olisi halunnut ja kaikkea katsella ädin silmin, että tuo olisi kivaa lapsille, vaikka ei olisi halunnut.

    ReplyDelete
  2. aika tavalla juuri noin.;) seuraava reissuni Texasiin meni suurin piirtein samalla tavalla- siit kohta lisää

    ReplyDelete