Active Wear

kuva lainattu

Voi LOL. Bongasin tämän tänään netistä. Katso. Totuus on kyllä tarua ihmeellisempää. Tätä ilmiötä jaksoin aikoinaan oikein postauksen verran ihmetellä, vaan en enää.

Too funny. Tai oikeastaan hiinä ja hiinä onko hauska ollenkaan, kun on niin todenmukainen;) ja et oo sit mitään jos päällä ei ole Lulua, Lornaa tai väh Lucya. Ja jos pitkistä kalsareista maksaa 100 dollaria, kyllähän niitä kuuluu pitää muuallakin kuin salilla. Tai ehkä pelkästään muualla;)

Ja kyllä -  nyt, neljän vuoden jälkeen, saatan sonnustautua caprileggareissa, topissa ja pitkässä ohuessa villatakissa manipediin. Ihan sen takia, että sopeudun joukkoon;) hehheh. Että sillä lailla.

Active wear, active wear.  Palaan pian.

Tataa!

Straight and Supportive

Tiedätkö sen perheen, joka harrastaa, tekee yhdessä kaikkea kivaa, ovat viikonloppuisin heti aamusta liikkeellä? No, me oltiin just se perhe yhtenä viikonloppuna. Se kävi vähän vahingossa, sillä ehdin jo huokaista, ettei tänä viikonloppuna ole mitään suunnitelmia tai vieraita tulossa.

Lauantai aloitettiin perinteisesti zumbaamalla, mieheni tyhjentäessä viimeisiä rippeitä anopin autotallista. Talo on laitettu vuokralle ja jonkin verran on kuhinaa ollutkin. Saisi nyt mennä nopeasti, samoin kuin Suomen kotimme! Me olemme remontoineet taloa neljä kuukautta. Aluksi piti vaan laittaa "pinotexia pintaan", mutta mopo lähti käsistä, yllätys yllätys,  ja nyt on kyllä kuin uusi, eli hieno tuli.

Sitten, mieheni ehdotti, että suuntaisimme San Josen kirpparille. ? Apua. Kotimme tursuaa extra tavaraa jo nyt. Mitään ei sitten ainakaan osteta.

San Jose Flea Market on iso. Se jakautuu eri osioihin; farmers market, uudet tavarat ja perinteisempi kirppari. Me saavuimme paikalle aika myöhään ja keskityimme ruokaan, sekä farmers markettiin. Jättimäisiä avocadoja, persikoita, mangoja, ihania mausteita, erilaisia pähkinöitä, tuoremehuja, hedelmäsalaatteja. Paljon maistiaisia, paperilautasille lätkistyjä, paloiteltuja hedelmiä - gääg, sitä -varma vatsatauti-osastoa ;) Uusien tavaroiden pienen kaupan kokoiset kojut myivät samaa krääsää, polyesterihousuja ja hameita, reppuja, lippiksiä jne. Me söimme meksikolaista ruokaa, joimme ihania tuoremehuja ja napsimme maustettuja pistachioita. Ainoa tavara, minkä ostimme, oli tyttäreni pakkosaada- kendama. Fiuh. Poistuessamme alueelta, lentokone piirteli taivaalle tämän. Peace.


Illaksi suuntasimme- taas- Campbellin old towniin. Olemme "siirtyneet" sinne sen mutkattoman viehättävyyden takia. Santana Row on ihana, Los Gatos downtown myös, mutta Campbellissa on oma viehätyksensä. Erityinen suosikkimme on Sushi Confidential. Saavuimme paikalle happy hourin juuri loppuessa ;) Jälkkäri nautitaan poikkeuksetta Willow Glen Creameryssa, joka oli yhtäkkiä vaihtanut numensä Campbell Creameryksi.

Noniin, ja sitten asiaan. Supreme Court julisti perjantaina, että homoavioliitot sallitaan Usan kaikissa osavaltioissa. San Franciscon Pride kulkue olisi tulevana sunnuntaina, me asumme melkein hoodeilla, hmmm, Tämä olisi nähtävä!

Aamulla reippaana ylös, sirkuksen jäsenet koolle, vaippaa, välipalaa, vesipulloja mukaan ja autoon mars! Vaikka Waze väitti, että ajelisimme keskustaan muitta mutkitta, olimme vähänniinku luvanneet lapsille junamatkan ja parkkipaikan löytäminen on aina oma jumppansa  - siis San Brunon asemalle ja siitä Giants fanien kanssa junaan. Kotipeli.

Mitä menoa ja meininkiä, sateenkaarilippujen liehua. Sekaan siis. Ostimme heti oman lippumme ja lapset saivat sateenkaaren väreissä isot ilmapallokimppunsa. Kulkue oli alkanut jo klo 10:30, ja vaikka emme olleet paikalle ennen puolta päivää, loppua ei näkynyt. Mukana oli mm Facebookin LGBT porukka, Asia SF, Netflix etc etc. (jos Asia SF show ja dinnet on vielä kokematta, suosittelen lämpimästi, anteeksi toisto!)

Suurin anti oli ihmiset. People watchingia parhaimmillaan. Stereotypioita, hauskoja asuja, aivan kamalan pelottavia ilmestyksiä, törkeitä näkyjä ja vaan meitä taviksia. Siellä marijuanan ja pissan hajuissa kulkivat juhlijat, homelessit, huumeidenkäyttäjät ja muut kaikki sulassa sovussa. Sanoin enemmän kuin kerran lapsille; Älä katso, kävele ohi, katse eteenpäin, vauhtia! Wappu on steroids.

Pieni plänttä oli aidoin rajattu perheille- Celebrate all families - suuntasimme sinne. Lapset saivat hetken leikkiä kiipeilytelineissä, vessat olivat huippusiistit, oli jopa vaipanvaihtopiste tarvikkeineen. Me olimme se toinen heteroperhe paikalla. Mutta, parin tunnin hälinän jälkeen oltiin ihan loppu. Tuli käveltyä hirmuiset matkat ja melu oli kova.

Kirsikkana kakussa, huomasimme noin neljän kortteli päässä, että junamme lähtisi 7 minuutin kuluttua ja pistimme juoksuksi. Kirjaimellisesti. Mieheni juoksi tyttöjen kanssa edeltä; tyrmäsivät joka toisen kävelijän ilmapalloillaan ja tanner vaan tömisi, kun huusin, - Excuse meee - On your left! ja puskin juoksurattailla ohi;) Ehdittiin. Oli suht raikas olo istua täyteen ahdettuun junaan, hikinoron valuessa pitkin selkää. huhhuh.

Kivaa oli. Maailma on muuttunut.
Tataa!

PS tämä oli ensimmäinen pridemme, mutta koimme, että juuri tänä vuonna sinne on mentävä. Olisi myös kiva lasten nähdä ja kokea. Minä julkkisbongailin; Andy Cohen seisoi kaiteella katsoen kulkuetta, huikkasin - Hey Andy! (ja pitchasin nopeasti Real Houseviwes of Silicon Valleyn, ojentaen käyntikorttini, hehheh. )

Golden State Warriors

En tiedä missä vaiheessa tämä on tapahtunut, mutta tässä sitä ollaan; kuljin julkisella paikalla Golden State Warriors- Strength in Numbers, t-paidassa, jonka mieheni toi minulle edellisillan pelistä. (Itse seurasin peliä kotona, kamalassa flunssassa kolmen lapsen kanssa. Tyypillistä;))

Vetäsin paidan päälle aamulla, suomatta asialle sen kummempaa ajatusta. Kun olin poistumassa kotoa, pysähdyin peilikuvani eteen vähän niinku että mitä helvettiä? Tämä paitahan on susiruma. Kaulakorun kohdalla loistaa adidaksen merkki. Sitä paitsi siinä on ruotsinvärit. En voikaan laittaa palkkikorkoisia kivoja sandaaleita jalkaan, sillä yhdistelmä olisi todellinen hajuvesi-lihapulla. Vai voinko ja pitääkö tällaista ihmeellista wannabe-urheilupaitaa asustaa juuri niin? Olinhan mätsannut kesäsormuksetkin paitaan niin kivasti;)

Päädyin roomalaissandaaleihin ja skinnyfarkkuihin, mutta vähän jäi ihmetyttämään tämä tyyli. This is not me. Vai onko? Tarkoittaako tämä nyt sitä, että I Have Arrived?

GS Warriors on siis NBA joukkue, joka pitää majaa Oaklandissa,  ollen Bay Arean home team.  NFL home team on  San Francisco 49ers, jotka muuttivat viime vuonna uuteen Levi's Stadiumiin, NHL home team on San Jose Sharks, suomalaisella maalivahdillaan- woot woot! ja baseballista vastaa SF Giants, jotka voittivat sopivasti mestaruuden viime kaudella. Jokaiselle jotakin.

Liikkeelle; oli vaihteeksi vähän kiire, flunssainen hömelö olo. Oli kuulkaa mielenkiintoista; ruokakaupassa hyllyjä järjestelevä nuori mies kääntyi minuun päin ja karjahti heti- Finals, YEAH!  Minä siihen vaan, että joo, niin, yeah... Kaupan kassakin, että Olit sitten eilisessä pelissä? lucky you - Juu en ollut, got the t-shirt, though... Kahvistopilla eteeni hyppäsi postimies, avasi minulle oven hyvin raflaavasti, jonka jälkeen nappasi univormunsa puseron auki ja väläytti alla olevan sähkönsinisen Warriors t-paitansa ja huusi -Go Warriors! Siinä vaiheessa repesin totaalisesti. Todellinen Clark Kent;) Ai, tällaista se siis on, kun tunnustaa jotain väriä;) ja mikä feeling of belonging;) Onpa erikoista.

Mieheni on koripallomiehiä. On aina ollut. Tosin, true Lakers fan, johtuen juuristaan. Mutta GS Warriors on saanut koko alueen ihan kuumaksi. Joukkue on suhteellisen nuori, he eivät ole voittaneet NBA mestaruutta neljäänkymmeneen vuoteen (!!!) ja taistelivat itsensä eilen mestaruusfinaaliin. Me olemme seuranneet joka peliä aika intensiivisesti. Nyt koko perhe fanittaa tämän kauden MVP Currya  (pullotettavan söpö pikkupojan näköinen pelaaja)ja Thompsonia (näimme pelin, jossa Thompson teki nba historian ennätyksen, yhdessä 12min erässä 37 pistettä!). Karjun nykyään mukana, kuin kyseessä olisi Suomi-Ruotsi MM-lätkäfinaali. Tai siis naisellisesti kannustan;) Ihan pimeetä.


Vastassa on ensi viikolla Cleveland Cavaliers, joiden riveissä loistaa viime kauden MVP LeBron James. Hänen suht isokokoinen jerseynsä loistaa meillä työhuoneen seinällä, samoin kuin Magic Johnsonin jersey, samoin kuin Lakersien signeerattu pallokokoelma lasikuutioissaan...jipii.

Että tällaista tänne - Suuren urheilujuhlan tuntua;)
Ja lastenjuhlien; esikoisen pool partyt pidettiin keskiviikkona, keskimmäisen huomenna.  Äidille kofeiinia ja flunssatablettia (lue: pitkää pinnaa ja korvatulpat). Kiitos, nam.

Palaan muihin juttuihin pian - tämä koko setti nauratti niin eilen, että oli pakko jakaa. Hauskaa Viikonloppua ja onnea valmistuville.
Jo joutui armas aika.
Tataa!

PS Enpä olisi muutama vuosi taaksepäin uskonut koskaanikinä vetäväni jonkun urheilujoukkueen (fani)paitaa päälle- muutoin kuin urheillessani siinä joukkueessa, mutta jos tässä pitää tällaisissa vermeissä ruveta esiintymään, tyyli on hiottava kohdalleen jokaista yksityiskohtaa myöten. Vähän niinku Will Smith MIB:ssä -  I make this look good;) hehheh. Ja onks mun nyt pakko antautua ja ostaa korolliset lenkkarit -  mun inhokit... kauhea dilemma.

Pesukarhu sukelluspuvussa

kuva lainattu

Juhlat tulossa. Ja jostain kumman syystä en ihan just nyt ole parhaimmassa fyysisessä kunnossa, mutta onneksi normaalia isompi yläosa tasapainottaa isoa alaosaa, buhahaha.

Niinpä mekon valinta oli selkeä; channeling Yolanda, (olen tyylifanittaja, miinus vetyhiukset), suoralinjaista, selkeitä värejä, urbansporttia. Yolanda harrastaa mekoissa tosi usein Victoria Beckhamia, mutta varsinkaan tässä ihmeellisessä välikoossa, en ole valmis tekemään sijoituksia, joten kopioin vaan tyylin. Eivätkä ne Yolandan muutkaan vaatteet ihan peruskamaa ole...

Anyway, ostin mekon; colorblock musta- sini-valkoisen, raikkaan, sporttisen ja suoralinjaisen. Mietin sovituskopissa, että tämähän on helppoa, mutta onko tämä vähän tylsä? Olen sisimmiltäni ihan bling bling tyyppi, mutta en voi mitenkään lisätä tähän kokoon nyt mitään rönsyä tai paljettia, joka tuovat esiin ja pahimmillaan suurentavat(!) joka kurvin, varsinkin kuvissa.

Sitten kävikin niin, että löysin toisen, vielä paremman, slimmin mustan mekon, smokkiraidoilla, joka istui päälle kuin valettu. Alle spanxia, liftiä ja supportia ja soon siinä. Oli edullinenkin, jeee.

Ihan innoissani vetäsin koltun päälle ja astelin mieheni eteen:
- TADAA!
Mieheni nosti päänsä laiskasti iPadistaan ja tokaisi,
- Ootsä menossa sukeltamaan? Näyttää ihan märkäpuvulta. Ja laski katseensa takaisin iPadiin.
- Mitä?!! Excuse me? Seisoin siinä suu auki, ihan ymmälläni.
- Niin. Se toinen oli paljon parempi.
- Mitä??!! Siis täähän on tyylikäs, tähän vaan smoky eye ja punaiset huulet, jotkut makeet korvikset, tsädäm, ihan nappi. Täähän on paljon parempi, istuukin täydellisesti. Yritin.
- Joo, et sit laita paljon silmämeikkiä, se on hirveen näköstä, silmät kun luolat, kauhee pesukarhu. Inhoan sitä, kun käyt jossain meikissä.
- MITÄ?!? Tietenkin käyn meikissä, muuten näytän ihan olmilta! Siis MITÄ?!
-Niin, hirveen näköstä ne liian tummat silmät, et näytä yhtään luonnolliselta, itseltäsi.- Mitä?!?
- Well, you asked for my opinion!

Seisoin siinä vielä hetken, ja lähdin sitten klonkkaamaan puoliksi puetuilla korkokengillä takaisin makuuhuoneeseen. Idiootti, mutisin. - And Actually I didn't ask for your opinion
 -Oops, kuulin sohvalta ja sitten se julkesi nauraa päälle.;)

Pestiin hampaita. Se kolttu roikkui minun pukeutumisalueen kaapin ovessa. -Miten voit edes vitsinä sanoa, että näytän joltain sukeltajalta tossa tyylikkäässä mekossa.- Ai, sanoinks mä sukeltaja? Kyllä toi tennishameelta enemmän näyttää. 

Hauskaa Viikonloppua.
Tataa!

PS Tiedättekö tv-ohjelman, jossa nainen valitsee itselleen asun ja sitten mies valitsee vaimolleen asun. Eivät ikinä! mätsaa. Jos kysyn, ehkä kerran vuodessa, onko toiveita vaatteen suhteen? Vastaus on, näytät hyvältä kaikessa. Tjaa... hyvältä niinku naamiaismielessäkö? ;)

Kukkia ja Cocktail Flats

Normaalisti raskausaikana ei voi ostaa muuta kuin kenkiä ja korvakoruja, mutta minä olen joka kerta tehnyt pari muutakin hankintaa, arvuutellen omaa kokoa. Kiva tunne vetästä kaapista päälle, tietämättä yhtään miltä vaate näyttää. Jännitystä voi hakea elämäänsä monella eri tavalla;) Nyt tuli muutama hitti, yksi miss, ainakin vielä...ne hankinnat ovat tässä:

Pakkosaada-osastoa oli tämä kokonaisuus, kuvassa; kukallinen cropped toppi, eli napapaita ja löysät housut.Hiukan kunnianhimoista juuri synnyttäneen kevätasuksi, mutta pakko ku pakko. Mutku Kim Kardashiankin ja tämä oli huippuedullinen, eli ei harmita hirveesti, jossei sit jostain syystä tuukaan hirveesti käytettyä:) Housut sujahtivat jalkaan jo heti vko synnytyksestä (lue: ostin liian isot..) Kallis versio, eli tyyli inspiraatio löytyi Ted Bakerilta. Tällaisten fadien suhteen, ostan edullista. Se täällä muuten onkin parasta; uusimmat trendit löytyvät heti edullisemminkin, muualtakin kuin henkkamaukalta.

Kuva lainattu

Ja sitten on nämä herätteet; I'm in love. Ainoa miinus, että varpaankynnet eivät vilahda. Eivät nämä muutenkaan mitkään kesäkengät ole. Kaikki, missä varpaat ovat kengän sisällä, ahdistavat kuumalla. Olenkin kulkenut näissä nyt talvella. (asteita nytkin parikymmentä ja luvassa superhelleviikonloppu!)
Mukavat ja mun mielestä tosi kivat! Saatan ostaa muissakin väreissä, esim nuo raidalliset olisivat makeet...


Tätä Vince Camutoa en voinut vastustaa, (kuvasi maailman huonoimmin ja päällä on pinkeä) oli yksi jäljellä ja sain sen niin hävyttömän halvalla, että eihän sitä kauppaan voinut jättää. Ja vaikka kuinka yritän kulkea kapeissa kynähameissa, minun on, suomalaisugrilaisen, reittä-ja-***settä- kroppani puolesta,  paljon mukavampi olla leveähelmaisessa, vyötäröä korostavassa asussa. Tämä ostos oli ihan nappi! Tässä lähdetään tyttöjen kanssa dinnerille. Miksei miehenkin;) Luonnollisesti ahdistaa neljä viikkoa synnytyksen jälkeen, öh, mutta malli on oikea!

Tummansinioranssissa mekossa ihastuin väriyhdistelmään ja malliin. Oli junioriosastolta ja ainakin vielä, päällä hiukan pinkeä, etten sanoisi...(siis ihan hiveä makkarankuori, joka päällä ei pysty hengittämään) Mutta jotenkin tuppaan ajatella että printtimekossa näyttää hoikemmalta ja, että kropan virheet jäävät jotenkin piiloon? Eli, jos hiuksiin napsauttaa illaksi vähän extraa, sitten kihartaa,jalkoihin hurjat korkkarit ja oikein kaukaa katsoo, olen ihan Fergie, hehehhehehehe. I wish.

Toistaiseksi käytössä vielä ns fatpants, eli harmaat jegginsit, jotka ovat normaalioloissa ärsyttävän löysät. Hirvittää melkein sanoa ääneen, mutta nyt tajuan miksi nää hiihtelee menemään  urheilutrikoissa;) Kiusaus on suuri...

Harmaisiin housuihin,univormun tavoin, yhdistänkin ihanan uuden Marc Jacobsini, joka on ostettu lahjarahalla itselle vähänniinku synttärilahjaksi. Toimii kokonsa puolesta mainiosti reissukassina lentokentällä ja nyt diaperbaginakin! Suunnittelin LVn Neverfullia, mutta sen tuntui niin rimpulalta, että päädyin tähän. Hyvä ostos ja huomattavasti edullisempi!Nahka on aivan huippua. (Enkä voi käyttää reilua tonnia sellaiseen laukkuun, joka ei tunnu hyvältä, vaikka olisi ollut jo vuosia pakkosaada-listalla. Bye bye Neverfull)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Poika kasvaa hurjaa vauhtia, mutta syökin koko ajan;) Päivät lentävät ohi. Saispa ajan pysäytettyä!

Kivaa viikonloppua.

Tataa!

Hassuttelua

Ehkä se on tämä vuodenaika; pimeän turvin voi tehdä kaikkea kivaa; pehmoilla, hassutella, tossutella flanelleissa ja villasukissa. Lapsettaa.(Flanelleissa ja villasukissa siksi, että talot ovat huonosti tiivistettyjä eikä lattialämmityksiä harrasteta. Sisällä on aina vilu ja vetää jostain nurkasta.)

Samaan aikaan nautin siitä, ettei kesäkamppeissa enää tarkene ulkona. Thank Goodness. Alko jo samat releet pahasti tökkimään. On aivan upeeta vetää nahkajakku päälle, sukat ja kunnon kengät. Vanhoista äitiyskamppeistakin löytyi hyviä paitapuseroita, jopa joka syksyistä ruutua, jota voi hyvin yhdistellä farkkuihin ja nahkasaappaisiin ja tuntea olonsa trendikkääksi.

Suurin osa täällä tarjolla olevista äitiysvaatteista on ihan hirveitä ja tyylistä en tingi. Odotusarvona, katukuvassa, tuntuu olevan, että raskaana olevat naiset laahustavat verkkareissa tai joogapantseissa, yhdistettyinä miestensä huppareihin. Samaan hintaan unohtavat pestä hiuksensakin. Siis Niin Hirveetä Kattoo. Ja sama tyyli jatkuu vauvansaannin jälkeen... En tunne olevani millään tavalla sairas, miksi siis tässä tilassa pitäisi näyttää siltä, että elämä on kamalaa? Identiteettiäni en aio hukata, enkä tyyliä. En aio tehdä mitään suuria sijoituksia mitä äitiysvaatteisiin tulee, mutta kyllä tässä nyt ihmiseltä pitää näyttää, ennen kuin näyttää hetkellisesti valaalta sen viimeisen kuukauden;) Silloin minut saattaa bongata niissä venyvissä ja paukkuvissa joogapantseissa, muttei edelleenkään mieheni hupparissa, paitsi ehkä kotona;)

Eeeenivei, kävinpä Googlella yhdessä, taas niin inspiroivassa strategiapalaverissa, jonka jälkeen kahlasin autolle punaisten ja keltaisten vaahteranlehtien läpi. Tuli syksyinen, ihana olo. Oli helppo hengittää, teki mieli glögiä ja villapeittoja, lyhtyjä ja hillovoileipiä. Ja taas tuli koti-ikävä. Ilmasta inspiroituneena päätin poiketa hakemassa Pumpkin Spice latten ja samalla reissulla törmäsin, kuin sattumalta, autoasusteisiin.

VIHDOIN tänä vuonna Eddie saa sarvensa ja punaisen nenän! Viime vuonna ne olivat loppuunmyydyt kaikkialta. Jipiiiii! Ainoa miinus on se, että mieheni on kieltäytynyt ajamasta poronnäköisellä autolla;) Ihme tosikko. Onneksi käytössämme on tällä hetkellä kolme autoa ja kun omat aivoni tästä vielä pehmenevät, on varmaan turvallisempaa siirtyä ajamaan Eddie-tyyppistä tankkia ja jättää Rocco-ralliauto suosiolla talliin;) Miten voikin näin pieni asia niin hymyilyttää ja ilahduttaa. Virnistelin ostokseni ansiosta kuin mikäkin puolijärkinen koko ajomatkan takaisin kotiin. Tulevat lapsetkin ilahtumaan! Ihan parasta. Saisko Eddien pukea jo? Saattaa muuten olla, että pääkaupunkiseudun liikenteessäkin vilahtaa joulun alla yksi auto ihan porona;)

Halloween on huomenna. YÄK. Karkki- tai kepposjutut on ihan ok, mutta vihaan, edelleen,  säikyttelyä. Olen nähnyt pienestä saakka painajaisia, näen niitä vieläkin, ja esikoiseni on tullut äitiinsä. Kaikki uudet kauhuleffat jää katsomatta. Mies se ei usko. Vuosi toisensa jälkeen ehdottelee kaikenlaisia kamalia Halloween-juttuja. En Lähde.

Naapurustomme lapset lähtevät porukalla kiertämään taloja, joten minä jään kotiin jakamaan karkkia. Inhottavaa, jos ovelle siunaantuu teinizombeja. Sitten se leimahti, HEI, miksi antaisin joidenkin räkänokkien pelotella itseäni? Fight Fire with Fire....

Äkkiä kaupoille ja tsädäm! Nyt on sitten hankittu sellaiset kasvomaalit, että hyvää päivää. Aionkin maalata itseni niin hirveän näköiseksi, että saavat muut pelätä. (Ei tosin pidä katsoa peiliin ollenkaan;))Pitäisköhän vielä aina ovikellon soidessa hyökätä sivuportista pihalle ja yllättää karkinkerjääjät mottitaktiikalla takaa? Buhahaha ja kiäh kiäh. Kamalia ideoita löytyy esim täältä.

Menispä jo Halloween ja Thanksgiving, jotta pääsisi koristelemaan joulua;) Joulussa ei ole mitään pelottavaa, pelkkää ihanuutta.

Tataa!

PS kuvassa meidän perheen tämän vuoden pumpkinit. Yksi iso pumpkin olikin täynnä matoja, JAIKS, meni suoraan roskiin. Sormet olivat pikkuhaavoilla, kuin rapujuhlien jäljiltä, joten vauva ei nyt saanut omaansa kaiverrettuna. Pärjännee ilimankii.

BOOM!

Ja taas olis ollut designia Targetissa tarjolla. Tällä kertaa Phillip Lim for Target. Puhelimen hälytykset oli asetettu, strategia mietitty, mutten tietenkään taaskaan ehtinyt aamulla paikalle, joten ajelin sitten tuli hännän alla pitkin iltaa Targetista Targettiin etsien malliston omia lemppareita.  Uhkailivat lehdistössä, että nämä häipyvät yhtä nopeasti, elleivät nopeammin, kuin Missonin tuotteet. Hypetys oli kovaa.

Tällä kertaa minulla oli tosin hyvä syy, miksen ehtinyt ajoissa paikalle; istuin group fitness koulutuksessa, koko piiiitkän päivän, huom, sunnuntaipäivän. örk. Kun katselin ympärilleni huoneessa mietin, näytänköhän yhtään lifestyle wellbeing health tyypiltä niin kuin noi muut, vai paistaako minusta läpi wannabe. Kun kurssin vetäjät puhuivat meille Te, fitness ihmiset- muodossa, minua nauratti. Ai lasketaanko minutkin mukaan fitness ihmisiin? Hienoa. Ainakin olin pukeutunut trikoisiin niin kuin muutkin ja oli juomapullokin mukana. Tosi sporttia.

Muiden pulloissa oli erivärisiä liejuja, minulla vettä. Muut kaivoivat lounaaksi hedelmäsalaattejaan ja taas niitä isoja vihreitä monjätönkkiäään, kun minä etsin kuumeisesti lounaspöydästä levitteitä leivän päälle, tuloksetta;) (kuivaan leipäänhän voi tukehtua, köhköh, voin kanssa se suorastaan luiskahtaa kurkusta alas;)) Onneksi yksi ruotsalaismimmi kaatoi mukiinsa ison kasan trailmixiä ja niin kuin minä, söi sieltä vaan m&m suklaat;) En mä ihan vielä tähän porukkaan kuulu...

Takaisin Phillip Limin mallistoon. Olin bongannut Jessica Alban päältä tämän. PAKKOSAADA. No, kun sitten illalla könysin pitkin Targetteja olivat melkein kaikki koot loppu. En saanut varattua mitään puhelimitse! ARGH! Today it's first come first serve. Tietty. Nasta lautaan ja seuraavaan Targettiin hanaaaa! Yksi oikea koko oli jäljellä, mutta myöhästyin. Joku oli napannut sen niiden seitsemän minuutin aikana kun paahdoin paikalle ja juoksin parkkipaikan läpi. ARGH. Onneksi koot ovat aika pieniä ja otin sitten vaan isomman. Ihan sama.

No, löytyikö mitään? kysyi mies illalla kun vihdoin saavuin kotiin pitkän päivän päätteeksi. - Joo!, livahdin sovittelemaan. Kun sitten saavuin mieheni eteen farkkushortseissa tuo swetari päällä hän katsoi minua ja sanoi.  - What the hell is that? Talk about ugly. Olin shokeeraantunut. Täähän on hieno. JUST sellanen kun nyt pitää olla. Sopivan kasari. Mies ei ymmärrä mitään. 

Ei innostunut myöskään mun eläinkuviomekosta, joten en sitten enää edes vaivautunut esittelemään tätä toppia. Ja ton tyyppisiä toppeja minulla nyt on muutenkin kaappi täynnä, mutta navy puuttui;) Ja jos ihan rehellisiä ollaan, aion palauttaa tämän eläinkuviomekon, ehkä... (Väri on minun ihonväriini hiukan liian tumma, mutta voi kun saisin saman vastakkaisille väreillä; sinisellä pohjalla, sinapinkeltaruskeilla täplillä. Silloin hipoisi täydellisyyttä!)Palautan siis mekon vähin äänin, jaagasin sitäkin nimittäin silmät kiiluen kahdesta paikasta.

Tämän, ja monen muun kokoelman ongelmana on, että naisilla ei saisi olla mitään kurveja. Jossain tilapäisessä mielenhäiriössä kokeilin myös Boom-mekkoa ja repesin nauruun sovituskopissa. Ei sit ihan ollut edukseen tällaiselle suomalaisugrilaiselle persevällä tyypille;) ja siitä tuli oikeesti pieni kasarikammotus, eikä tässä muutenkaan olla oltu laihtumaan päin...Ja sit taas toisaalta, olisi veret pysäyttävä näky, jos ilmestyisin tuossa swetarimekossa estraadille. BOOM!

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä;)

Tataa!

Erinäisiä havaintoja

Hahaa, pari tuttua jakeli facessa Hesarin kirjoituksen linkkiä, jossa kolme vuotta amerikoissa asunut mösjöö oli kirjoitellut Suomi-loma havaintojaan;) Niitäpä minäkin täällä taas listasin. Viime kerralla asenteeni oli hiukan romanttisempi, nyt ehkä realistisempi?

Käveltiin hakemaan Tennispalatsista leffalista, josko päästäisiin katsomaan joku suomalainen lasten leffa.(Mietin itsekin tosi aikuisesti, josko menis yksin katsomaan joko 21 tapaa pilata avioliitto tai Jahti.) Tämä patsas aiheutti esikoisessani kauhun väristyksiä;)

Työmarkkinat ovat kuulemma harvinaisen ohuet, eikä täälläkään taloudellisessa taantumassa porskuteta, mutta autokannassa se ei ainakaan näy! Autokanta on uusi, avoautojakin on katukuvassa enemmän kuin koskaan. Terassit on täynnä.

Savonlinnan Opperajuhlien ensi kesän ohjelmisto menee kuin kuumille kiville. Lippujen hinnat ovat siinä sadan euron paremmalla puolella ja yli kahden sadan. Ei tee monellekaan tiukkaa.

Pääkaupunkilaiset nuoret miehet ovat trendikkäitä ja pitkiä. Miten minusta tuntuu, että minun nuoruudessa ne oli lyhyempiä, tai sitten vanaveteeni vaan aina iskeytyi sellainen sikaniskainen bodarin tappi, joka kireässä t-paidassaan hikisesti ylsi jonnekin korvan tasolle hönkäilemään. Puh-leeeez.

Kaikilla on värilinssit aurinkolaseissaan ja kaikki nuoret naiset kulkevat neonvärisissä topeissa, laumoina. Onks farkkushortsit ainoa housuvaihtoehto? Jopo ainoa pyörä? Korkea nuttura ainoa kampaus?;)

Onko mitään muuta olemassa kuin Angry Birdsit? Pitääkö mun juoda kahvikin Angry Birds kupista...Overdose. Antakee armoo.

Metro on mahtava. Lasten kanssa käytiin vähän seikkailemassa, parissa minuutissa paikasta toiseen. Huippua. Aivan huippua. Länsimetrokin vihdoin tulossa, mahtavaa.

Eläkeläisrouvat kiilaavat jonossa, edelleen, ihan pokerina Stockalla. Vain Fasun kakkulaatikko puuttuu käsivarrelta ja se, että tökkäisisivät kinttuun kävelykepillä. En uskalla kovin kovaan ääneen kommentoida, olisi kuitenkin jonkun puolitutun äiti tai vanhempieni naapuri;( Tosi ärsyttävää. Ja hyi miten huonotapaista. Mulkoilen lasten kanssa.

Autoon on kertynyt kilometrejä. Jos ihan totta puhutaan en jaksaisi ajaa enää kilometriäkään. On kierretty Suomea ristiin rastiin. Tultu kotiin aina niin myöhään illalla, ettei olla ehditty kauppaan; Hello Koti-Pizza ja Bulevardin Dennis ja elämäni kallein pizza: 17 euroa, whaaaaaat?! Eikä ollu Belugaa ripoteltu päälle. Ei tod hintansa väärti. Suoranainen Ryöstö.

Ylihuomisesta en aio koskeakaan autoon, ainakaan pariin päivään. Jos joku haluaa tavata, saa tulla luokseni.

Helsinki on edelleen ihana, mutta näin kesällä monessa paikassa haisee pissa. Suurkaupungin meininkiä. En tykkää.

Elän toista viikkoa jatkuvassa öklössä. Miksi kaikkea pitää syödä? Siksi, kun kaikkia herkkuja on nyt saatavilla ja kohta taas ei;) Stockan oma vispipuuro on muuten todella hyvää! Se onkin listani ainoa suht terveellinen himokki. Muut on enimmäkseen karkkeja.

Miksi Lontoon Raekin on pitänyt yhdistää fasunsiniseen? Eihän tästä tule loppua ollenkaan!Lihon kuin possu.

Meno jatkuu muuten vilkkaana. Alkaa tosin jo kahden viikon hirveä höökyily paikasta toiseen vähän väsyttämään.

Tataa!

Yy kaa koo nyt

Kamppeet  pyykätty ja kerätty. Lasten vaatteiden vuori on valmis, omat jää aina viime tippaan. Tuliaisia varten on ihan oma matkalaukkunsa, kun lähti vähän mopo käsistä. Oho. (mutku lasten vaatteet on niin kivoja ja kyllähän meidän täytyy vähän leipoa ja maistella amerikan herkkuja ja starbucksin refreshereitä)

Mitään kunnon kenkiä ei ole, tai, no, lenkkarit meille kaikille saaristoelämää varten, mutta kyllä kesävaatteistakin hyvät pinot syntyvät. Tyttöjen juttuja riittää; shortseja, hameita, eripituisia mekkoja, tunikoita, sandaaleja, varvastossuja, hattuja, toppeja, villatakkeja, huppareita, ponchoja, ja aivan varmasti ihan liikaa kaikkea.

Auringon inspiroimana kuljen kaikissa riikinkukon väreissä; olemme yhden vanhan sedän kanssa aloittaneet jo perinteen; hän istuu lähimmässä Starbucksissa lähes päivittäin ja aina kun satun samaan aikaan paikalle, hän huudahtaa; "Wow, now that's a colorful dress! "ja vinkkaa silmää. Tämä on nyt sattunut jo kolme kertaa parin viikon sisään ja joo, olen ollut joko sinipunavalkoisessa, oranssi-pinkissä, tai kelta-pinkki-mustassa mekossa...

Suomessa sitä tuppaa suosimaan mustavalkoisia ja sinivalkoraitaa ihan eri tavalla. Omituista. Itse itseäni kiusaten pakkaankin mukaan vaan yhden rautapaidan, mutta muuten mennään kalifornian tyylillä, paljon erilaisia värejä, ranteet täynnä kaikenmaailman killuttimia! Neonvärejä unohtamatta.

Aion taas matkustaa boyfriendeissä ja mustassa peplumissa. Se Jennifer Aniston-wannabe asuyhdistelmä oli varsin toimiva. Tavaraa on ihan hirveästi, yritän tässä pähkäillä mitä voisin jättää pois. Kengät on aina se vaikein, ja käsilaukut... kuinka vähällä voisi pärjätä, ilman, että tulee pakonomainen tarve ostaa uutta. Voiko esim vain yksillä metallinvärisillä sandaaleilla pärjätä? Tod näk ei.

Vielä yksi yö ja sitten ollaankin jo matkalla, JIHUUUU! Paras hetki on kävellä ulos Helsinki-Vantaalla ja haistella ekaa kertaa Suomen raikasta ilmaa. Täällä ilmassa leijuu ihan eri tuoksut.

Kivaa viikonloppua, Tataa!

PS tänään kyhnäämme perheenä oikein urakalla. Mieheni, kun ei tule Suomeen ollenkaan, vaan jää töihin tänne, ikävä tulee kaikille. Aamu aloitettiin täällä; mahtava uusi tuttavuus, tänne tullaan uudestaan!

Perillä, This is New York

Saavuin perille Isoon Omenaan. Ilma oli kuin lehmänhenkäys. Olin jotenkin ajatellut, että se meidän 30-40 astetta tuntuu samanlaiselta, onnistuneesti unohtaen ilman kosteuden itärannikolla ja sen, ettei ilma viilene illaksi. pläääh. Taksijonossa vaatteet liiskaantuivat ihoon, hiukset pongahtivat pörrökiharalle alta aikayksikön. Ne boyfriendit olivat liikaa.

Kun taksi ylitti Brooklyn Bridgen, tuntui vatsan pohjasta. Vau, ihana olla täällä, hello Manhattan! Alkuperäisistä työsuunnitelmista poiketen minulla oli yllättäen edessä vapaa ilta. Kamera laukkuun ja kohti kaupungin vilinää! Eka puristin käsilaukkua ihan mummona, mutta sitten rentouduin nauttimaan ihmismassasta. Hotellini oli Manhattanilla, Chelsean kaupunginosassa, samalla alueella, missä Katie ja Suri asuvat. Aika kiva lokaatio, 6th avenuen kulmassa; Time Square, Empire State building, Madison Square Garden, MOMA jne kivan lyhyen kävelymatkan päässä. Samoin hyvät shoppailumaastot niistä kiinnostuneille. Itse en jaksanut ostoksia edes ajatella, samat kaupat kun löytyvät kotoakin. Minua kiinnosti enemmän kaupungin vilinä, erikoisen näköinen porukka ja katumuoti.

Ensin suuntasin Time Squarelle. Vasta siinä valomainosten loisteessa tuntui oikeasti siltä, että olin saapunut perille. Tosin myös lukemattomat yellow cabit antoivat hyvän sysäyksen Nykin fiilikselle. Tuolla ylhäällä muuten olla möllöttää myös se pallo, joka laskeutuu uutena vuotena. Kadut ovat täynnä roskapinoja ja rottapopulaatio sen mukainen, samoin hajut. Lämpimän illan tuulahduksissa lemahti suurkaupungin tapaan erinäisiä eksoottisia sellaisia. Jaiks. 

Olin suunnitellut matkan asut tarkkaan, mätsännyt korkeakorkoisia kenkiä mekkoihin, paljettitoppeja boyfrendeihin, mutta kuten usein käy, puolet vaatteista, ja kengistä jäi käyttämättä... Oli tosi jännä huomata, ettei kukaan, siis kukaan, kävellyt koroissa kaduilla päivisin. Kaikki kipittivät menemään roomalaisissa tai varvastossuissa (!). Sovin roomalaisineni hyvin joukkoon;) Iltaisin oli niin kuuma, että hihattomassa pikkumekossa tuli nihkeä olo.

Olin työmatkalla, joten päivät menivät tiukasti töissä ja lanseerauksen valmistelussa. Kävelimme yhtenä päivänä yhteensä varmaan 50-60 korttelia, joten voin luottamuksellisesti kertoa, että jaloissa tuntui. Au. Suomalaisella sisulla ja startup meiningillä painettiin, sillä taksin käyttäminenhän olisi ollut aivan liian järkevää... Lanseeraus meni muuten aivan valtavan hyvin, tai no, pre-launch; saimme vain ja ainoastaan positiivista palautetta, pääsimme innovaatiokilpailun finalistiksi ja pääsimme antamaan muutaman TV-haastattelunkin. Ei huono.

Ground Zero oli nähtävä ihan lähietäisyydeltä. Uusi rakennus on todella kaunis ja iltaisin sen valot loistavat sini-puna-valkoisena, kuten kuvassa. (näytti minusta kaukaa ihan ranskanlipulta;)) Hudson joen varrella virtasi loputon määrä lenkkeilijöitä ja kun nousimme pari korttelia ylös, satuimme ravintolan kohdalle, jossa oli kuvattu Sopranosin ensimmäinen jakso, James Gandolfini oli kuulunut vakioasiakkaisiin. RIP. Hautajaisethan pidettiin torstaina ihan siinä hoodeilla, mutten päässyt kuokkimaan, tai edes julkkisbongailemaan, sillä olin töissä.

Kyllä New Yorkissa on oma tunnelmansa, sykkeensä. Olen käynyt siellä aiemminkin, joten mikään perusturistisetti ei jaksanut innostaa. Jos vapaa-aikaa olisi ollut enemmän, olisin ehdottomasti käynyt jossain showssa. Bette Midlerin -  I'll eat you last, Lion King, Book of Mormon tai Tom Hanksin -  Lucky Guy pelittivät siinä parin korttelin päässä, mutten sitten raaskinut maksaa 250 dollaria siitä, että olisin nukahtanut yleisöön päivän päätteeksi;)

Laitan sulan hattuuni siitä, että otin konferenssiin mukavat opentoet. Toisin kuin muutamat muut naiset, jotka läpsyttivät iltapäivällä menemään avojaloin, sinnittelin niissä kokonaiset 12 tuntia  - this one's for you SJP! On myönnettävä, että torstai-iltana kun vetäisin yhteen verkottautumis tilaisuuteen ei-niin-mukavat-korot jalkaan, noin tunnin kuluttua alkoi tunto katoamaan varpaista. My one hour shoes, literally.

Olimme Broadwaylla, ihan kivassa viinibaarissa. Matkalla illalliselle totesimme olevamme ihan hoodeilla, joten päätimme kävellä lämpimässä illassa (!) tuntokin oli hetkellisesti palannut varpaisiini. Yhtäkkiä alkoi tuuli nousta ja salama välähti. Ou nou. Sitten taivas halkesi. Kun juoksentelin sateessa pitkin Broadwayta, koin Carrie-fiiliksiä ;) Sade tuntui sitä paitsi ihanan raikastavalta siinä ahdistavassa kuumuudessa ja kamalan saasteisessa paksussa ilmassa. So New York.

Seuraavana aamuna oli aikainen lähtö. Lincoln towncar lipui aamuviideltä minua hakemaan. Sydän pysähtyi hetkeksi, kun kuski avasi takaoven- josko Mr Big istuisi siellä jo valmiiksi tummassa puvussaan?;) Höh, ei istunut. Kolme ja puolituntinen Sex and the City tourkin on käymättä. Ehkä palaan tänne pian tyttöporukalla, nauttimaan, juomaan Cosmoja, shoppaamaan Sohossa, syömään nuudeleita China Townissa, istumaan Manhattanilla jonkun hienon hotellin kattoterassilla, tanssimaan Meat Packing Disitrictin clubeissa, kävelemään Central parkiin jne jne.  New York on kyllä aika kiva paikka. No place in the world that can compare, kuten Alicia Keys laulaa. Till we meet again!

Tataa! 


PS, ellei Oprahin kenkälajittelu ole tuttu, se on tässä alhaalla. Niitä ei lajitella tai järjestellä kauden mukaan, vaan seuraavasti: Oprah Pain-o-meter;):

1. Indefinitely: Shoes that she can wear at home everyday, especially after a long day of being on her feet at work (for Oprah, it’s her Prada flats!)
2. All Day: Shoes that she can wear at work, all day (Oprah’s Manolo Blahniks)

3. One Hour: Shoes that she can wear for her entire show
4. Ten Minutes: Shoes that she can wear between commercial breaks while taping her show

5. One Minute: Shoes that can only be worn from the door to the car and then she has to sit down quickly

6. Zero Minutes: Shoes that hurt as soon as she put them on AND caused her so much pain that she had to see her doctor afterward

PPS löysin siis ennen matkaa täydelliset boyfriendit tehoisku-shoppausreissulla. Olin jo maksamassa 150 dollarin Joe's Jeanseja, kun päätin vielä koukata Old Navyn kautta(!). HA! sieltä tarttui mukaan mukavammat, vaaleammat, pienillä kulumilla ja hinta 40 dollaria. Ihan Joulu. Ja mikä säästö! 

Tasapainoilua ja Huu-hengitystä

5-vuotias tyttäreni lähti kouluun ohuessa ponchossaan, kuuluu lempivaatteisiinsa. Setti on kuvassa, siihen kuuluu vaaleanpunainen hihaton paita ja päälle ohut kukallinen ponchotyyppinen paita. Tosi söötti yhdistelmä. Koulun jälkeen autoon astui pikkuinen otsa kurtussa, mököttäen vihaisena. -Äiti, tämä asu on koulun sääntöjen vastainen! Mitä?!?!

Olin äimän käkenä, mikä tuossa asussa on koulun sääntöjen vastaista? Olimmeko tietämättäni yhtäkkiä katolilaisessa koulussa, jossa kuuluu käyttää koulupukua, vai oliko tyttäreni levitoinut itsensä päivän aikana muslimiyhteisöön, jossa olkapäät eivät saa kuultaa läpi? Ei ja ei. Totuus on tarua ihmeellisempää: Iltapäivällä oli tullut kuuma ja poncho oli kiipeilyleikeissä tiellä. Tyttäreni otti ponchon pois. Viisi-kuusivuotiaat luokkakaverit, muut tytöt, olivat osoitellen huutaneet, että tuollaista paitaa ei saa käyttää?! Mitä?! Häly nostettiin siitä, että viisivuotiaan olkapäällä näkyi kaistale ihoa? Koulun säännöissä kuulemma lukee, että hihattoman paidan olkaimien tulee olla tietyn levyiset. Nämä olkaimet olivat liian ohuet. REALLY? JA VOI PYHÄ SYLVI.

Ensin minua nauratti, sitten rupesi ottamaan pattiin ihan huolella. Mitä hemmettiä muiden viisivuotiaiden kotona puhutaan? Tämä yhteiskuntahan on ihan sairas. Jos viisivuotiaan olkapään näkymisestä tehdään haloo, en voi edes kuvitella mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan.

Kouluvuoden alussa kotiin lähetetään hirveä pumaska ohjeita. Se kuuluu käydä läpi lapsen kanssa.(hups.) Se on näköjään opeteltu ulkoa muiden kotona. Koulusäännöissä lukee, että alusvaatteet eivät saa näkyä missään olosuhteissa. Tämän muistan minäkin. Kaikki pikkuhameet myydään skortteina, eli alla on valmiiksi shortsit, tai alle puetaan lyhyet leggarit. Aina. Ihan kiva yksityiskohta. Tykkään.
Allekirjoitan kaiken mitä Sanna Ukkola kirjoitti Taskukokoisista lolitoista, huutomerkein.

Ymmärrän, että olkahihnan leveys on tärkeä, jos puhutaan teinitytöstä, joka käyttää rintaliivejä, mutta että viisivuotias? Järjenkäyttö olisi minusta sallittua myös täällä. Ja juuri tällä tavalla vartaloon kohdistuvista täysin viattomista asioista tehdään tabuja. Alastomuus on aina tabu, ei ole ihme, että teiniraskauksia on niin paljon. Jos et ole ikinä nähnyt mitä toisen housuissa on, kiinnostua herää ihan eri tavalla. Ja toisaalta, saunakulttuurin puuttuessa, missä perhe peseytyisi samaan aikaan? Suihkussako? I don't think so.

Toisen ihmisen alastomana näkeminen ei ole täällä luonnollista. Makuuhuoneiden yhteydessä on usein omat kylpyhuoneet. Eikä perheissä ole tapana roikistella alasti.

Ymmärrän, että hameille asetetaan minimipituus yläkouluissa (jee, mahtavaa!) ja puollan myös siveellisempää pukeutumista olkaimien suhteen, kun kyseessä on esiteini tai teini. Viisivuotiaan kohdalla olen hämilläni. Aikamoista asennekasvatusta. Minua tämä olkain-asia jäi tosissaan vaivaamaan, mutta ponchon alle laitetaan vastedes leveämpi olkainen pusero. Kunnioitetaan sääntöjä.

Kun pääsimme kotiin, lapset halusivat uimaan. Uinnin jälkeen tuli kylmä. -Juoskaa napasillanne nurmikolla, siinä tulee lämmin. Tästä tavasta tytöt vielä nauttivat, kiljuvat kyllä ja kikattavat aivan hurjasti.  Korkeat aidat luovat suojaisan pihan. Muuten olisi varmaan lastensuojelulla meille asiaa. Huokaus.

Alle kahden Kalifornian vuoden jälkeen viisivuotias "ei voi vaihtaa vaatteita", jos paikalla on muita ihmisiä. Kädet menevät automaattisesti rintakehän päälle. Mitäköhän luulee siinä peittävänsä?

Kesästä tulee erityisen hauska, sekä paluusta tänne kotiin. Suomessa olet omituinen, jollet ui ja sauno alasti. Täällä olet omituinen, ellet ota leirille mukaan makuupussia, jonka sisällä vaihdat kaikki vaatteesi, myös märän uimapuvun; true story  - mökissä pelkkiä tyttöjä, ikää kymmenen vuotta, kaikki vaatteidenvaihdot sääntöjen mukaan makuupussin sisällä. Dodi. ja Terve. Ei oo helppoo.

Tataa!

Tolppa, tolpat

Vaikka nauraa räkätinkin sille Kevätmuoti - Mitä vittua kirjoitukselle, varmaan muutaman kymmenen tuhannen muun kanssa, olen täysin hurahtanut kevät- ja kesämuotiin. Olen aina tykännyt väreistä, mutta täällä sunshine statessa käytän värejä entistä enemmän, läpi vuoden. Kaapista löytyy myös enenevässä määrin kaikenlaista printtiä ja kukkakuvioita. Romukopassa on ajatus siitä, että printin kanssa neutraaleja, ihan pokkana painellaan riikinkukkona. Siitähän saa energiaa;) AH Ihanuuksia.

Muoti toi kauppoihin myös tolppakorkoiset sandaalit. Hmmmm. Oli hirveä tenkkapoo alkuvuodesta, onks noi kivat vai kamalat? Korko näytti eka liian mummolta, mutta niinkuin usein käy, kaksi-kolme numeroa Instylea ja jo silmä tottui. Sitten ne jo löytyivät pakko saada-listalta. Satuin kävelemään yhden parin ohi, joka näytti aika makealta, (kuvassa), ja istuivat jalkaan kuin hanska, supermukavat. Ja säästin ainakin sata dollaria, olivat alessa;)Via Spiga oli minulle vielä pari vuotta sitten uusi merkki. Nyt vannon sen nimeen.

Kotona totesin vakavanlaatuisen ongelman. Kengät ovat edelleen hyvät, mutta mitä hemmettiä noiden kanssa laittaa päälle? Valkoinen värikään ei yhtäkkiä tuntunut helpolta. Bandeau mekko tekisi asusta liian seksikkään, eikä mikään kellohelma iske. Nämä kengät huutavat shortsihaalaria. Mutta kenen jalat lainaan shortsihaalariin? En minä voi käyttää shortsihaalareita.Voi hemmetti. Zumbaajien pitäis olla zelluliitittomia..mut jossei oo?

Tästä öhtöksestä tulikin kallis. Onneksi on siellä säästössä se sata dollaria, jolla asun voi täydentää;) Nopea jämäoutlet-visiitti ja jo oli kengille seuraa. Samalla jouduin toteamaan, etten ehkä kuitenkaan tarvitse uusia haalareita...tai ehkä yhden;)

Tataa!

PS väriblockeja suosin pinkki-oranssina, can you tell?muutama toppi puuttuu kuvasta eikä noita hotpinkkejä shortsejakaan kunnolla erota. Ne pinkit shortsit ei sit muuten ole mitkään hotpantsit. Juuri kamalampaa vaatekappaletta en tiedä, ihonväristen leggareiden lisäksi. En käyttäisi vaikka koipien puolesta pystyisin. Froteiset pikkushortsit ovat tosi söpöjä 13-vuotiailla. piste.

Monogrammi mania

kuva lainattu

Se alkaa aina ihan puun takaa, yllättäen; pakko-saada-mania. Vuosia taaksepäin bongasin Pottery Barn Kidsin monogrammi reput. Ne oli saatava. Anoppi varoitteli, että sittenhän kaikki tietävät lasten nimet ja ei ole turvallista, mutta me asuttiin Suomessa, eikä meidän lapset liikkuneet missään yksin. Nämä olivat päiväkotireppuja ja ihan nappi ostos ja mahtava lahjaidea. Suunnittelin hankkivani heille myös perässävedettävät monogrammatut carry-onit, mutta ajatukseksi on jäänyt. Ehkäpä tuossa anopin huolessa olikin vinha perä.

Kaikki personoitu kiinnostaa. Lähipiiri onkin saanut monogrammattuja lahjoja, eikä loppua näy;) Kännykässä on roikkunut ties millaista killutinta, joulukuuseenkin ostin kaikkien nimikirjaimet. Nyt hurahdin Jonathan Adlerin monogrammityynyihin. Bongasin ne Fashion Policesta. Voi vitsit, että ne näyttäisi kivoilta meidän familyroomissa. Kaikilla olisi oma, customoituna, tietty. Ne on vähän kalliita, mutta ne on sitä pakko-saada-osastoa. Vielä joku päivä ostaa höläytän, tai teetän jossain samantapaiset? Ha!

Tämä monogrammimania saa kyllä vähän omituisia piirteitä. Jos olisin miljonääri, meillä nukuttaisiin näissä lakanoissa Tilaisin monogrammi Uggit lapsille ja minulle. Me pyyhittäisiin naamat monogrammipyyhkeisiin. Ei tarttis paljon arpoa mikä on kenenkin pyyhe, saati sitten muki tai kotiavain. Kaikki personoitaisiin. Mikään off the shelf-ratkaisu ei kelpaisi. Teetin uuden kotiavaimen, siitäkin tuli sitten tosi yllättäen pinkki. Olisi ihan häpäsy kulkea tylsät metallinväriset avaimet taskussa, eikö?

Mahtava kauppakin löytyi, Toss Designs. Sieltä saa myös ostaa erikseen silitettäviä merkkejä. Minä olisin halunnut N-kirjaimen, vaan eivätpä teekään kaikkia aakkosia. Murinaa. Näinpä aion löytää jostain muualta. On nimittäin aika tuunata vanhat Longchampin Le Pliagetit edustuskuntoon! Kun sitten menin sivuille tarkistamaan kuntosalikassini koon siellä oli tällainen. Hauska idea. Ikävä kyllä minun Longchamp kiintiöni on ollut täynnä jo pitkään. Keräilin niitä ihan jengissä joskus 90-luvulla ja tupsahdin lentokentän MBoxiin aina kun oli aikaa. Sieltä on hankittu carry-onit ja tietokonelaukut, aina tarttui jotain mukaan. (Täällä näet Longchampin keikkuvan eurooppalaisen tai aasialaisen käsivarrella. On täällä vielä ihan pop.)

Tossilta lähti mukaan ihania säilytyskasseja. Laitoin pinkin kilpikonnakassin vierashuoneeseen tyynykassiksi. Näyttäisi myös tosi kivalta jos sisällä olisi torkkuperittorullia... Mieheni huutaa hoosiannaa, hänen mielestään kaikkien tilpehöörien pitäisi olla kaapeissa, ovien takana piilossa. Tylsää.

Jos olisin yhtään käsityöihminen, tuunaisin vaatteitani enemmänkin. Nyt tyydyn leikkaamaan farkkuja shortseiksi;) Muutama vuosi sitten ostelin isoja silitettäviä kangasmerkkejä joilla sitten koristelin pari jakkua, mutta siihen se jäikin. Niin, ja ne merkit alkoivat repsottaa ja irrotin ne sitten kokonaan. Olisipa sitä käsityöihminen! Tai siis jos olisi taitoa tahdon lisäksi;)

Kevät on vaarallista aikaa. Luonnon herätessä herää myös oma uudistushalu, joka heijastuu osaksi sisustusjutuissa, osaksi siinä, että haluan leikkauttaa hiukset lyhyeksi. Viime kerrasta onkin jo neljä vuotta...Jos selviän tänä keväänä muutaman tyynyn ostolla, olen tyytyväinen. Ikävä kyllä haluaisin verhoiluttaa keittiön tuolit uusiksi ja olohuoneen sohvatkin näyttävät jotenkin aikansa eläneiltä. On aika vaarallista tehdä töitä kotoa; sitä ehtii tutkailla kotiaan aika monesta kulmasta tepastellessa ympäriinsä nappi korvassa...

Aurinkoista viikkoa.

Tataa!

PS miten unohdinkin kertoa, että on lapsillakin nykyään aikamoiset oltavat; Lego-kaupassa rakennetaan oma ukkeli. Kolme customoitua ukkelia lähtee mukaan kymmenellä dollarilla. Tytöt pääsivät rakennushommiin ennen joulua. Hauskaa oli. Toivottavasti tuo reunimmainen tarhapöllö ei ole mikään etiäinen siitä millaista pojan kloppia aiotaan tuoda tulevaisuudessa näytille...

Best Dressed

Ja taas yhdet Oscarit jaettu, olipa tylsiä pukuja. Kaikki ihan samanlaisia! Ja puolella naisväestä hiukset auki toispuoleisesti. Stailistit vaihtoon. Minua alkoi naurattamaan, kun kerta toisensa jälkeen tähtöset lipuivat lavalle metalleissaan. Camoon, löytyi sieltä kevään trendeistä muutakin, olispa jollain ollut vaikka Lucy Liun Golden Globen tavoin kukkaa, tai jotain...

Pukupettymysten lisäksi en osaa arvostaa Jennifer Lawrencen suoritusta Silver linings Playbookissa. Elokuvan käsikirjoitus ja toteutus oli niin hyvä, että sen on täytynyt vaikuttaa valintaan. Hän ei minusta sinänsä ollut mitenkään loistava. Hyvä joo, ei loistava. (hän oli Winter's Bonessa paljon parempi)

Ehdolla olevista elokuvista on katsomattakin vielä Zero Dark Thirty, Les Mis, Life of Pi ja Amour. Argokin nähtiin vasta viime lauantaina. Onneksi Oscar-ehdokas elokuvat tulevat nopeasti nettiin vuokrattaviksi, ettei tarvitse lähteä leffaan moneen kertaan.



On the Red Carpet, arrivals

Uniikkia tai ei, Naomi Watts ei ole mielestäni koskaan näyttänyt paremmalta. Bongasin hänet nopeasti sunnuntai-iltana ja jäi jotenkin mieleen. Ainoa, joka sai aikaan todellisen wow-efektin. Hooray for fortyfour!

Jos olisi luvassa jotkut iltapukujuhlat, kopioisin tyylin heti! (ja näyttäisin just tolta, hehheh) Korut presiis, meikkikin on täydellinen;luonnollinen, hehkuva. Ykkösvalinta, hands down. WOW. Yksinkertaisesti WOW.


Vanity Fair After Party

Upea luonnollinen meikki



 



Vaateostoksilla kitumarketissa

En ikinä innostunut jonottamaan H&M:n edessä, vaikka kuinka olisi ollut Lagerfeldin smokkipaitaa tarjolla. Pärjäsin hyvin ilmankin. Versace for H&M sykäytti, mutten kiiruhtanut sinnekään. Sitäpaitsi näiden rajoitettujen sarjojen hankinta on kuulemma raakaa toimintaa; vain kyynärpäätaktiikalla ja todellisella röyhkeydellä saa haluamansa;) En ole valmis tappelemaan kenenkään kanssa rievuista. Hullut päivät ovat tarpeeksi hardcorea.

Marni for H&M luomukset katsastin viime keväällä, mutta jätin kauppaan. Niitä oli muuten tarjolla piiiitkään. Taisi silkkimekkoja riittää aletangollekin. Jason Wu for Target oli kiva, mutta mitään ei pitkän hiplailun jälkeenkään tarttunut mukaan (Nyt Jason Wu on kovassa nousujohteessa puettuaan Michelle Obaman jo toisen kerran presidentin virkaanastujaisten iltaosuuteen) ja Missoni for Target-kampanjan missasin, tavallaan onneksi. Luulen, että olisi nyt ihan tarpeeksi sahalaitaa. Sitä sahalaitaahan oli tarjolla myös Lindexillä viime syksynä. Siitäkin myöhästyin, kun yritin tilata tyttärilleni tunikoita, vain tunteja kampanjan avauksen jälkeen. Oh well, jaksaako sahalaitaa vuositolkulla katsella? Ehkä.

Emme asu muotitietoisten mekassa, joten ajattelin, ettei täällä tarvitsee rynnätä aamuvarhain ostoksille. Joulun paikkeilla  Revenge TV-sarjan tyypit esiintyivät kivassa mainoskampanjassa, Neiman Marcus + Target. Tarjolle tuli tosi makeita eri suunnittelijoiden luomuksia ja tavaroita.
En raaskinut ostaa tyttärilleni Marchesan mekkoja; 100 dollaria kipale, hinta tuntui muutenkin omituiselta, asioidessa paikallisessa marketista, vrt CM tai Prisma;) Siinä olisi Marchesan mekko matkustanut liukuhihnalla maitopurkin ja pesuaineen kanssa....Jos olisin ollut Neiman Marcus-atmosfäärissä, hinta olisi tuntunut sopivammalta, ja kasvavalle lapselle silti liian kalliilta. (mikään ei estä tiputtamasta mustikkapiirakkaa Marchesalle...olisin ehdottomasti ostanut kermanvalkoiset pliseeradut, käsin kuvioidut ihanuudet, ei käytännöllisin valinta)

Kampanja kuitenkin osui ja upposi, tässä linkki lookbookiin; ostin Carolina Herreran travel bagsit - suurin on nyt läppärin suojuksena.(pienimmästä tulee kyllä mieleen Miina Äkkijyrkän lehmät;)) Tory Burchin lunch boxin - odottaa partioryhmäni ekaa eväsretkeä;) ja Tracy Reesen paljettitopin. Harmittaa, etten ostanut Altuzarran tarjotinta ja siihen Tory Burchin settiin kuulunutta termaria...

Tammikuun Instylessa oli ihana kukkamekko. Prabal Gurung for Target; pakko-saada-osastoa. Ihan harmitti, kun TV-mainokset alkoivat pyörimään; se mun mekko keikkui siinä pääosassa. Laittaisin sen päälle moneen kertaan ensi kesällä,  Suomessakin... Tuotteet tulivat myyntiin sunnuntaina, oli muuta menoa, en muistanut ennen kuin myöhään illalla. Oli jo yökkäri päällä, jalat sohvalla. Päätin jättää ostokset aamuun. Ponkasin paikalle ennen yhdeksää ja kas, kukkamekon kuva komeili taulussa, rekki komeili tyhjänä. Himpura.

Kysymys herää, kuka ne osti? En lähes ikinä näe hyvin pukeutunutta, trendikästä paikallista. Oikeesti, elintoiminot melkein pysähtyvät kun bongaan jonkun eurooppalaisittain tyylikkään, muotitietoisen tapauksen. Pysähdyn aina tuijottamaan tyhmä virne kasvoilla. Ja mitä ostetuille mekoille tapahtuu? Minne ne katoavat? Trokaavatko ne eteenpäin kovalla hinnalla? Kuuleman mukaan ainakin aasialaisnaiset hamstraavat tiettyjen suunnittelijoiden tuotteita ihan huolella. Good for them.

Matkalla ulos, leuka rintaan painettuna, ohi viuhahti joku hikisesti kakskymppinen kahden Prabal Gurungin kenkälaatikon kanssa...AHAA! Josko nämä onkin jotain sweet sixteen mekkoja? Pitäiskö minun ajaa paikallisen high schoolin ohi kevätjuhlien aikaan?:)

Tästä pikabongauksesta innostuneena lähdin tarkistamaan kenkäosaston Gurungit. Makeita olivat, hinnatkin kohdallaan, maksimissaan 50 dollaria, mutta ihan muovisia, ei siis kauppoja. Onneksi kuitenkin menin, löysin sattumalta tyttärelleni ihanat moonbootsit ensi viikon hiihtolomalle, vika pari, super ale! Jipii!

Ensi kerralla jos haluan jotain, menen ihan mummona heti, kun kauppa aukeaa ja kahmaisen haluamani. This calls for dedication. Ja eihän tässä mitään järkeä ole;)

Tataa!

PS en minä ihan ilman Gurungia ulos kävellyt. Kompromissina ostin himoitsemani mekon kukkakuosia pitkähihaisen puseron, viimeisen kappaleen. Nyt kun vielä olisi samaa kuosia tuo bleiseri...

Kahta en vaihda

Olen täysin jumittunut jo melkein uniformuksi muotoutuneeseen kaksikkoon. (kuvaa katsoessa alkaa tosin tehdä mieli lakua;)) Jos olisin yhtään boheemi, käyttäisin näitä saappaita myös paljain säärin jonkun ihanan kukkamekon kanssa. Tukka liehuisi tuulessa vapaana, isona kiharapehkona, kun kirmailisin niitulla. Tosi elämässä en muuten tod kirmaile. Hyi, saisin kuitenkin jonkun pirullisen borrelioosia kantavan punkin kinttuun.

Minulla oli taas syksyllä saappaista tarkka visio, (vai onko lyhyempi versio virallisesti saapikas, eli bootie? )Eeeenivei, olin muka nähnyt jossain... Kävin tuntikausia kiertelemässä kenkäkauppoja laihoin tuloksin. Kokeilin kymmeniä ja taas kymmeniä. Olin taas päättänyt, että kun ne löytyvät, ostan. Maksoi mitä maksoi, käytän niitä kuitenkin vuosia.( ja tällä tarkoitan, että mieluummin vähemmän kuin enemmän ja skaalaan eivät kuuluneet muutaman tontun designer saappaat) 

Olisin halunnut jotkut Fryesin saappaat, mutta lesti ei sovi minulle ollenkaan. Parempaa nahkaa saa muuten hakea. Myös tosi herkku laukkuja, kuten tämä! Heittäisin pään yli ruutupaidan, untuvaliivin, farkkujen ja Sorelien kanssa, kun menisimme perheravintolaan syömään vuoristolomalla. Hyviä arkisia klassikoita, jotka periytyvät äidiltä tyttärelle. Melkein rumankauniita, vähän 70-lukulaisia, mutta laadun bongaa jo kaukaa.

Etsintäni sai tyypillisiä piirteitä; tiesin, etten löydä mielikuvituskenkiäni, joten polku oli pitkä ja aika ajoin tuskainen. Kamalinta oli tulla pari kertaa monen tunnin jälkeen kotiin turhautuneena, ilman kenkälaatikkoa. Speksit olivat tarkat. Minun visiossani oli solkia, niittejä, karheaa rokkia ja blingblingä. Niin monta kertaa olin ajatellut, että laittaisin ne bootsit tänään, jos mulla olis ne! Siksi jaksoin kierrellä loputtomiin. Aivan ihania muita kenkiä olisi löytynyt punaisina, harmaina, sinisinä ja kermanvalkoisina. Ja 3-5 senttiä varren pituudessa on paljon. Nilkkurilla ja matalalla saappaalla on vissi ero. Mitään sinne päin tai melkein ei osteta!

Kun me sitten vihdoin kohtasimme, sanoja ei tarvittu. Laatikko oli auton takaluukussa kymmenessä minuutissa, vaikka täydellisessä maailmassa solkia olisi ollut enemmän;). (En ottanut laskettelulomallekaan Uggeja edes mukaan, näyttivät rumilta. Mieheni teki voitonmerkkejä. On aina inhonnut niitä.) Asun näissä saappaissa enkä ole vaihtanut synttärilahjaksi saatua käsilaukkuanikaan pariin kuukauteen. Lienee jonkinlainen ennätys.

Niitit lisääntyvät asuissa ja asusteissa vuosittain ja huomaan keräileväni vaivihkaa kaikenlaista pääkalloteemaa.(ensi kerralla lähdet mukaan Losista) Alla olevaa neuletta käytän myös usein. Onhan se hiukka viileämpi kuin joku poroneule, erityisesti pikkupoikien mielestä;) (vaikka Mr Darcyn poroneule onkin kauheudessaan tosi pähee)

Meillä on taas touhukas ja juhlatäyteinen viikonloppu edessä. Kaikkea kivaa luvassa, joten hauskaa viikonlopun jatkoa sinnekin,

Tataa!

PS Taittelin tapani mukaan yhdestä katalogista muutaman sivun, vähän niinku vinkiksi,toivelistaksi tms. Mieheni selasi sen sitten läpi. Yhden sivun kohdalla hän kuitenkin nosti kulmiaan ja sanoi "Really?" "What's next,  a Harley and a tattoo" Höh. Mun mielestä timanttinen pääkalloriipus olisi hieno!Suorastaan tyylikäs, ellei elegantti;) Sons of Anarchykin alkaa vasta huhtikuussa, mistä mä nyt rokkini saan? Raaskisinko sijoittaa McQueenin pashminaan...

Huitsin Nevadassa

Lomamme tarkoituksena oli viettää perheaikaa. Leikkiä paljon. Hotellimme parkkipaikka oli täynnä mahtavia lumikinoksia. Lapset kiipeilivät niissä ihan apinoina. Menin kerran mukaan kiipeilemään ja laskemaan pyllymäkeä. auts. Satuin katsomaan ylös hotellin ikkunaan. Intialainen perhe oli kerääntynyt osoittelemaan meitä sormilla. Nauroivat, pyörittelivät päitään ihmetellen. Joillekin lumikinos on vain lumikinos, meille se on kiipeilyteline, potentiaalinen lumilinna ja pyllymäki. Elämässä pitää olla hauskaa! Pienin osallistuja halusi peffamäen lisäksi pulkkamäkeen. Toisin kuin Suomessa, niitä ei ollutkaan hiihtokeskuksien yhteydessä, vaan erikseen, ja tietty maksullisina.

Viimeinen aamu Kalifornian puolella valkeni aurinkoisena. Ehdotin pulkkamäkeä, tubingia ja sitten rauhaisaa siirtymistä Nevadan puolelle. Pienin, oikea one-linereiden expertti huudahti "Mommy, you're a genius!". No, vähintäänkin...

Paikkoja kannattaa googlettaa Snow Play, Tubing ja sledding- nimillä. Me päädyttiin tänne. Omia pulkkia ei saa käyttää, mutta niitä on paljon tarjolla. Tubingiin oli iso jono ja mäki aika nössö, pulkkamäki oli ok, erilliset väylät ylöskävelyyn ja laskuun. Meidän perhe leikki siellä kypärät päässä. Onneksi, nämä eivät nimittäin osaa ohjata pulkkiaan ja laskevat suoraan päälle. Ah, se tunne, kun ukko tömähtää oikein vauhdilla kantapäiden ja pohkeiden välimaastoon ja kaatua rojahdat hänen päälleen...mahtavuutta. (tälviisiin: istuvat pulkkiin ja ottavat vetonarusta kiinni, sitten "ohjailevat" pulkkaa narua vetämällä, siis puhleeeez, se on pulkka-ei hevonen..tassut hankeen!.)

Lumileikkien jälkeen suuntasimme postikorttimaisemissa Nevadan puolelle kasino resorttiin, missä tapasimme ystäväperheemme ja jatkoimme leikkimistä sisätiloissa;). Pohjois Lake Tahoelta ajaa Renoon vain reilut puoli tuntia.  Isossa billboardissa hymyili sellainen ei-niin-hehkeä-kaunotar. Ei ne vähän edustavamman näköistä daamia olis tohon löytäneet, johon mieheni, This is the difference between Vegas and Reno:)tihihihihi

Tähänhän kuuluu sanoa, että What happens in Reno stays in Reno, ollaanhan uhkapelien luvatussa osavaltiossa, gangsta style, mutta ei meillä nyt niiin hurjaa ollut. Mukana 5-11-vuotiaita lapsia ja nuoria aikuisia;) Toki paljetteja, mekkoja ja korkokenkiä siellä huppareiden joukossa. Oli muuten kaikennäköistä hiihtäjää taas liikkeellä. Pyjamahousu-hupparisakkia, pitkien iltapukujen seassa. Ei mikään muodin mekka. Yllätys.

Kävelipä joku high roller, mustassa smokissaan, rusetti auki- meidän normaalien kuolevaisten joukossa, kerran. Tuli sellainen Frank Sinatra- viba. Näille high rollereille oli varattu kasinon neljä ylintä kerrosta, jonne ei päässyt kuin avaimella, eli jäi sitten näkemättä, muuta kuin tämä vilahdus ylellisyydestä ja tyylikkyydestä.

Neuvostoliiton kokoiset kasinot ovat aika bling bling. Kun saavuimme toppa-asuissamme aulaan, kymmenien ja taas kymmenien jättimäisten kristallikruunujen alle, pienin huudahti kädet levällään "This is the Life!". Täytyy myöntää, että olin vähän innoissani itsekin.(tuli sellainen täpinä, että tekisi mieli juoksennella ympäriinsä vähän-niinku- Kevin-Home-Alone-elokuvassa)

Kohteessamme oli mm 50 ratainen hohtokeilarata, leffateatteri, game arcade, ravintoloita, spa osasto, golf bunkkeri ja range etc etc. Eli, kun tekemistä kerran riitti,  me emme astuneet jalallammekaan ulos koko aikana. Ruotsinlaiva meininkiä, ilman keinumista ja Tukholmaa;) Loputtomiin jatkuvat käytävät aiheuttivat meissä aikuisissa pientä Hohto-maniaa ja kikattelua...Kohta Danny ilmestyy nurkan takaa polkuautollaan..redrum...redrum

Non-smoking Kaliforniaan verrattuna aika shokki; sisällä, pelialueella, sai polttaa. No huhhuh. Tavallaan aika siistii, tavallaan ei. No, me söimme hyvin, joimme hyvin, keilasimme kaikki yhdessä, kävimme katsomassa Hotel Transylvanian ja hotellin shown, jossa Lady Gaga, Madonna, Michael Jackson ja the Artist formerly known as Prince esintyivät;) Innostuin yksikätisistä ja neljän dollarin panoksella voitin 75 dollaria. Cash out ja karkuun;) Alla tunnelmia:


Ilmava, tyylikäs, skandinaavinen.
Ottaisin heti lastenhuoneeseen!

Näkymä huoneestamme,
Summit Tower,  kerros 22

Upeita valaisimia riitti.
Tällaisen rykelmän haluaisin
toteuttaa kotonani.
Asuisinpa linnassa...



Upeita kristallikruunuja aulassa
ja kaikissa käytävissä.
Bling Bling

Ja jottei totuus unohtuisi; wine tasting automaatti.
Se siitä elegantista tyylikkyydestä;)




.

Tataa!