Pesukarhu sukelluspuvussa

kuva lainattu

Juhlat tulossa. Ja jostain kumman syystä en ihan just nyt ole parhaimmassa fyysisessä kunnossa, mutta onneksi normaalia isompi yläosa tasapainottaa isoa alaosaa, buhahaha.

Niinpä mekon valinta oli selkeä; channeling Yolanda, (olen tyylifanittaja, miinus vetyhiukset), suoralinjaista, selkeitä värejä, urbansporttia. Yolanda harrastaa mekoissa tosi usein Victoria Beckhamia, mutta varsinkaan tässä ihmeellisessä välikoossa, en ole valmis tekemään sijoituksia, joten kopioin vaan tyylin. Eivätkä ne Yolandan muutkaan vaatteet ihan peruskamaa ole...

Anyway, ostin mekon; colorblock musta- sini-valkoisen, raikkaan, sporttisen ja suoralinjaisen. Mietin sovituskopissa, että tämähän on helppoa, mutta onko tämä vähän tylsä? Olen sisimmiltäni ihan bling bling tyyppi, mutta en voi mitenkään lisätä tähän kokoon nyt mitään rönsyä tai paljettia, joka tuovat esiin ja pahimmillaan suurentavat(!) joka kurvin, varsinkin kuvissa.

Sitten kävikin niin, että löysin toisen, vielä paremman, slimmin mustan mekon, smokkiraidoilla, joka istui päälle kuin valettu. Alle spanxia, liftiä ja supportia ja soon siinä. Oli edullinenkin, jeee.

Ihan innoissani vetäsin koltun päälle ja astelin mieheni eteen:
- TADAA!
Mieheni nosti päänsä laiskasti iPadistaan ja tokaisi,
- Ootsä menossa sukeltamaan? Näyttää ihan märkäpuvulta. Ja laski katseensa takaisin iPadiin.
- Mitä?!! Excuse me? Seisoin siinä suu auki, ihan ymmälläni.
- Niin. Se toinen oli paljon parempi.
- Mitä??!! Siis täähän on tyylikäs, tähän vaan smoky eye ja punaiset huulet, jotkut makeet korvikset, tsädäm, ihan nappi. Täähän on paljon parempi, istuukin täydellisesti. Yritin.
- Joo, et sit laita paljon silmämeikkiä, se on hirveen näköstä, silmät kun luolat, kauhee pesukarhu. Inhoan sitä, kun käyt jossain meikissä.
- MITÄ?!? Tietenkin käyn meikissä, muuten näytän ihan olmilta! Siis MITÄ?!
-Niin, hirveen näköstä ne liian tummat silmät, et näytä yhtään luonnolliselta, itseltäsi.- Mitä?!?
- Well, you asked for my opinion!

Seisoin siinä vielä hetken, ja lähdin sitten klonkkaamaan puoliksi puetuilla korkokengillä takaisin makuuhuoneeseen. Idiootti, mutisin. - And Actually I didn't ask for your opinion
 -Oops, kuulin sohvalta ja sitten se julkesi nauraa päälle.;)

Pestiin hampaita. Se kolttu roikkui minun pukeutumisalueen kaapin ovessa. -Miten voit edes vitsinä sanoa, että näytän joltain sukeltajalta tossa tyylikkäässä mekossa.- Ai, sanoinks mä sukeltaja? Kyllä toi tennishameelta enemmän näyttää. 

Hauskaa Viikonloppua.
Tataa!

PS Tiedättekö tv-ohjelman, jossa nainen valitsee itselleen asun ja sitten mies valitsee vaimolleen asun. Eivät ikinä! mätsaa. Jos kysyn, ehkä kerran vuodessa, onko toiveita vaatteen suhteen? Vastaus on, näytät hyvältä kaikessa. Tjaa... hyvältä niinku naamiaismielessäkö? ;)

Kukkia ja Cocktail Flats

Normaalisti raskausaikana ei voi ostaa muuta kuin kenkiä ja korvakoruja, mutta minä olen joka kerta tehnyt pari muutakin hankintaa, arvuutellen omaa kokoa. Kiva tunne vetästä kaapista päälle, tietämättä yhtään miltä vaate näyttää. Jännitystä voi hakea elämäänsä monella eri tavalla;) Nyt tuli muutama hitti, yksi miss, ainakin vielä...ne hankinnat ovat tässä:

Pakkosaada-osastoa oli tämä kokonaisuus, kuvassa; kukallinen cropped toppi, eli napapaita ja löysät housut.Hiukan kunnianhimoista juuri synnyttäneen kevätasuksi, mutta pakko ku pakko. Mutku Kim Kardashiankin ja tämä oli huippuedullinen, eli ei harmita hirveesti, jossei sit jostain syystä tuukaan hirveesti käytettyä:) Housut sujahtivat jalkaan jo heti vko synnytyksestä (lue: ostin liian isot..) Kallis versio, eli tyyli inspiraatio löytyi Ted Bakerilta. Tällaisten fadien suhteen, ostan edullista. Se täällä muuten onkin parasta; uusimmat trendit löytyvät heti edullisemminkin, muualtakin kuin henkkamaukalta.

Kuva lainattu

Ja sitten on nämä herätteet; I'm in love. Ainoa miinus, että varpaankynnet eivät vilahda. Eivät nämä muutenkaan mitkään kesäkengät ole. Kaikki, missä varpaat ovat kengän sisällä, ahdistavat kuumalla. Olenkin kulkenut näissä nyt talvella. (asteita nytkin parikymmentä ja luvassa superhelleviikonloppu!)
Mukavat ja mun mielestä tosi kivat! Saatan ostaa muissakin väreissä, esim nuo raidalliset olisivat makeet...


Tätä Vince Camutoa en voinut vastustaa, (kuvasi maailman huonoimmin ja päällä on pinkeä) oli yksi jäljellä ja sain sen niin hävyttömän halvalla, että eihän sitä kauppaan voinut jättää. Ja vaikka kuinka yritän kulkea kapeissa kynähameissa, minun on, suomalaisugrilaisen, reittä-ja-***settä- kroppani puolesta,  paljon mukavampi olla leveähelmaisessa, vyötäröä korostavassa asussa. Tämä ostos oli ihan nappi! Tässä lähdetään tyttöjen kanssa dinnerille. Miksei miehenkin;) Luonnollisesti ahdistaa neljä viikkoa synnytyksen jälkeen, öh, mutta malli on oikea!

Tummansinioranssissa mekossa ihastuin väriyhdistelmään ja malliin. Oli junioriosastolta ja ainakin vielä, päällä hiukan pinkeä, etten sanoisi...(siis ihan hiveä makkarankuori, joka päällä ei pysty hengittämään) Mutta jotenkin tuppaan ajatella että printtimekossa näyttää hoikemmalta ja, että kropan virheet jäävät jotenkin piiloon? Eli, jos hiuksiin napsauttaa illaksi vähän extraa, sitten kihartaa,jalkoihin hurjat korkkarit ja oikein kaukaa katsoo, olen ihan Fergie, hehehhehehehe. I wish.

Toistaiseksi käytössä vielä ns fatpants, eli harmaat jegginsit, jotka ovat normaalioloissa ärsyttävän löysät. Hirvittää melkein sanoa ääneen, mutta nyt tajuan miksi nää hiihtelee menemään  urheilutrikoissa;) Kiusaus on suuri...

Harmaisiin housuihin,univormun tavoin, yhdistänkin ihanan uuden Marc Jacobsini, joka on ostettu lahjarahalla itselle vähänniinku synttärilahjaksi. Toimii kokonsa puolesta mainiosti reissukassina lentokentällä ja nyt diaperbaginakin! Suunnittelin LVn Neverfullia, mutta sen tuntui niin rimpulalta, että päädyin tähän. Hyvä ostos ja huomattavasti edullisempi!Nahka on aivan huippua. (Enkä voi käyttää reilua tonnia sellaiseen laukkuun, joka ei tunnu hyvältä, vaikka olisi ollut jo vuosia pakkosaada-listalla. Bye bye Neverfull)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Poika kasvaa hurjaa vauhtia, mutta syökin koko ajan;) Päivät lentävät ohi. Saispa ajan pysäytettyä!

Kivaa viikonloppua.

Tataa!

Hassuttelua

Ehkä se on tämä vuodenaika; pimeän turvin voi tehdä kaikkea kivaa; pehmoilla, hassutella, tossutella flanelleissa ja villasukissa. Lapsettaa.(Flanelleissa ja villasukissa siksi, että talot ovat huonosti tiivistettyjä eikä lattialämmityksiä harrasteta. Sisällä on aina vilu ja vetää jostain nurkasta.)

Samaan aikaan nautin siitä, ettei kesäkamppeissa enää tarkene ulkona. Thank Goodness. Alko jo samat releet pahasti tökkimään. On aivan upeeta vetää nahkajakku päälle, sukat ja kunnon kengät. Vanhoista äitiyskamppeistakin löytyi hyviä paitapuseroita, jopa joka syksyistä ruutua, jota voi hyvin yhdistellä farkkuihin ja nahkasaappaisiin ja tuntea olonsa trendikkääksi.

Suurin osa täällä tarjolla olevista äitiysvaatteista on ihan hirveitä ja tyylistä en tingi. Odotusarvona, katukuvassa, tuntuu olevan, että raskaana olevat naiset laahustavat verkkareissa tai joogapantseissa, yhdistettyinä miestensä huppareihin. Samaan hintaan unohtavat pestä hiuksensakin. Siis Niin Hirveetä Kattoo. Ja sama tyyli jatkuu vauvansaannin jälkeen... En tunne olevani millään tavalla sairas, miksi siis tässä tilassa pitäisi näyttää siltä, että elämä on kamalaa? Identiteettiäni en aio hukata, enkä tyyliä. En aio tehdä mitään suuria sijoituksia mitä äitiysvaatteisiin tulee, mutta kyllä tässä nyt ihmiseltä pitää näyttää, ennen kuin näyttää hetkellisesti valaalta sen viimeisen kuukauden;) Silloin minut saattaa bongata niissä venyvissä ja paukkuvissa joogapantseissa, muttei edelleenkään mieheni hupparissa, paitsi ehkä kotona;)

Eeeenivei, kävinpä Googlella yhdessä, taas niin inspiroivassa strategiapalaverissa, jonka jälkeen kahlasin autolle punaisten ja keltaisten vaahteranlehtien läpi. Tuli syksyinen, ihana olo. Oli helppo hengittää, teki mieli glögiä ja villapeittoja, lyhtyjä ja hillovoileipiä. Ja taas tuli koti-ikävä. Ilmasta inspiroituneena päätin poiketa hakemassa Pumpkin Spice latten ja samalla reissulla törmäsin, kuin sattumalta, autoasusteisiin.

VIHDOIN tänä vuonna Eddie saa sarvensa ja punaisen nenän! Viime vuonna ne olivat loppuunmyydyt kaikkialta. Jipiiiii! Ainoa miinus on se, että mieheni on kieltäytynyt ajamasta poronnäköisellä autolla;) Ihme tosikko. Onneksi käytössämme on tällä hetkellä kolme autoa ja kun omat aivoni tästä vielä pehmenevät, on varmaan turvallisempaa siirtyä ajamaan Eddie-tyyppistä tankkia ja jättää Rocco-ralliauto suosiolla talliin;) Miten voikin näin pieni asia niin hymyilyttää ja ilahduttaa. Virnistelin ostokseni ansiosta kuin mikäkin puolijärkinen koko ajomatkan takaisin kotiin. Tulevat lapsetkin ilahtumaan! Ihan parasta. Saisko Eddien pukea jo? Saattaa muuten olla, että pääkaupunkiseudun liikenteessäkin vilahtaa joulun alla yksi auto ihan porona;)

Halloween on huomenna. YÄK. Karkki- tai kepposjutut on ihan ok, mutta vihaan, edelleen,  säikyttelyä. Olen nähnyt pienestä saakka painajaisia, näen niitä vieläkin, ja esikoiseni on tullut äitiinsä. Kaikki uudet kauhuleffat jää katsomatta. Mies se ei usko. Vuosi toisensa jälkeen ehdottelee kaikenlaisia kamalia Halloween-juttuja. En Lähde.

Naapurustomme lapset lähtevät porukalla kiertämään taloja, joten minä jään kotiin jakamaan karkkia. Inhottavaa, jos ovelle siunaantuu teinizombeja. Sitten se leimahti, HEI, miksi antaisin joidenkin räkänokkien pelotella itseäni? Fight Fire with Fire....

Äkkiä kaupoille ja tsädäm! Nyt on sitten hankittu sellaiset kasvomaalit, että hyvää päivää. Aionkin maalata itseni niin hirveän näköiseksi, että saavat muut pelätä. (Ei tosin pidä katsoa peiliin ollenkaan;))Pitäisköhän vielä aina ovikellon soidessa hyökätä sivuportista pihalle ja yllättää karkinkerjääjät mottitaktiikalla takaa? Buhahaha ja kiäh kiäh. Kamalia ideoita löytyy esim täältä.

Menispä jo Halloween ja Thanksgiving, jotta pääsisi koristelemaan joulua;) Joulussa ei ole mitään pelottavaa, pelkkää ihanuutta.

Tataa!

PS kuvassa meidän perheen tämän vuoden pumpkinit. Yksi iso pumpkin olikin täynnä matoja, JAIKS, meni suoraan roskiin. Sormet olivat pikkuhaavoilla, kuin rapujuhlien jäljiltä, joten vauva ei nyt saanut omaansa kaiverrettuna. Pärjännee ilimankii.

Yy kaa koo nyt

Kamppeet  pyykätty ja kerätty. Lasten vaatteiden vuori on valmis, omat jää aina viime tippaan. Tuliaisia varten on ihan oma matkalaukkunsa, kun lähti vähän mopo käsistä. Oho. (mutku lasten vaatteet on niin kivoja ja kyllähän meidän täytyy vähän leipoa ja maistella amerikan herkkuja ja starbucksin refreshereitä)

Mitään kunnon kenkiä ei ole, tai, no, lenkkarit meille kaikille saaristoelämää varten, mutta kyllä kesävaatteistakin hyvät pinot syntyvät. Tyttöjen juttuja riittää; shortseja, hameita, eripituisia mekkoja, tunikoita, sandaaleja, varvastossuja, hattuja, toppeja, villatakkeja, huppareita, ponchoja, ja aivan varmasti ihan liikaa kaikkea.

Auringon inspiroimana kuljen kaikissa riikinkukon väreissä; olemme yhden vanhan sedän kanssa aloittaneet jo perinteen; hän istuu lähimmässä Starbucksissa lähes päivittäin ja aina kun satun samaan aikaan paikalle, hän huudahtaa; "Wow, now that's a colorful dress! "ja vinkkaa silmää. Tämä on nyt sattunut jo kolme kertaa parin viikon sisään ja joo, olen ollut joko sinipunavalkoisessa, oranssi-pinkissä, tai kelta-pinkki-mustassa mekossa...

Suomessa sitä tuppaa suosimaan mustavalkoisia ja sinivalkoraitaa ihan eri tavalla. Omituista. Itse itseäni kiusaten pakkaankin mukaan vaan yhden rautapaidan, mutta muuten mennään kalifornian tyylillä, paljon erilaisia värejä, ranteet täynnä kaikenmaailman killuttimia! Neonvärejä unohtamatta.

Aion taas matkustaa boyfriendeissä ja mustassa peplumissa. Se Jennifer Aniston-wannabe asuyhdistelmä oli varsin toimiva. Tavaraa on ihan hirveästi, yritän tässä pähkäillä mitä voisin jättää pois. Kengät on aina se vaikein, ja käsilaukut... kuinka vähällä voisi pärjätä, ilman, että tulee pakonomainen tarve ostaa uutta. Voiko esim vain yksillä metallinvärisillä sandaaleilla pärjätä? Tod näk ei.

Vielä yksi yö ja sitten ollaankin jo matkalla, JIHUUUU! Paras hetki on kävellä ulos Helsinki-Vantaalla ja haistella ekaa kertaa Suomen raikasta ilmaa. Täällä ilmassa leijuu ihan eri tuoksut.

Kivaa viikonloppua, Tataa!

PS tänään kyhnäämme perheenä oikein urakalla. Mieheni, kun ei tule Suomeen ollenkaan, vaan jää töihin tänne, ikävä tulee kaikille. Aamu aloitettiin täällä; mahtava uusi tuttavuus, tänne tullaan uudestaan!

Tasapainoilua ja Huu-hengitystä

5-vuotias tyttäreni lähti kouluun ohuessa ponchossaan, kuuluu lempivaatteisiinsa. Setti on kuvassa, siihen kuuluu vaaleanpunainen hihaton paita ja päälle ohut kukallinen ponchotyyppinen paita. Tosi söötti yhdistelmä. Koulun jälkeen autoon astui pikkuinen otsa kurtussa, mököttäen vihaisena. -Äiti, tämä asu on koulun sääntöjen vastainen! Mitä?!?!

Olin äimän käkenä, mikä tuossa asussa on koulun sääntöjen vastaista? Olimmeko tietämättäni yhtäkkiä katolilaisessa koulussa, jossa kuuluu käyttää koulupukua, vai oliko tyttäreni levitoinut itsensä päivän aikana muslimiyhteisöön, jossa olkapäät eivät saa kuultaa läpi? Ei ja ei. Totuus on tarua ihmeellisempää: Iltapäivällä oli tullut kuuma ja poncho oli kiipeilyleikeissä tiellä. Tyttäreni otti ponchon pois. Viisi-kuusivuotiaat luokkakaverit, muut tytöt, olivat osoitellen huutaneet, että tuollaista paitaa ei saa käyttää?! Mitä?! Häly nostettiin siitä, että viisivuotiaan olkapäällä näkyi kaistale ihoa? Koulun säännöissä kuulemma lukee, että hihattoman paidan olkaimien tulee olla tietyn levyiset. Nämä olkaimet olivat liian ohuet. REALLY? JA VOI PYHÄ SYLVI.

Ensin minua nauratti, sitten rupesi ottamaan pattiin ihan huolella. Mitä hemmettiä muiden viisivuotiaiden kotona puhutaan? Tämä yhteiskuntahan on ihan sairas. Jos viisivuotiaan olkapään näkymisestä tehdään haloo, en voi edes kuvitella mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan.

Kouluvuoden alussa kotiin lähetetään hirveä pumaska ohjeita. Se kuuluu käydä läpi lapsen kanssa.(hups.) Se on näköjään opeteltu ulkoa muiden kotona. Koulusäännöissä lukee, että alusvaatteet eivät saa näkyä missään olosuhteissa. Tämän muistan minäkin. Kaikki pikkuhameet myydään skortteina, eli alla on valmiiksi shortsit, tai alle puetaan lyhyet leggarit. Aina. Ihan kiva yksityiskohta. Tykkään.
Allekirjoitan kaiken mitä Sanna Ukkola kirjoitti Taskukokoisista lolitoista, huutomerkein.

Ymmärrän, että olkahihnan leveys on tärkeä, jos puhutaan teinitytöstä, joka käyttää rintaliivejä, mutta että viisivuotias? Järjenkäyttö olisi minusta sallittua myös täällä. Ja juuri tällä tavalla vartaloon kohdistuvista täysin viattomista asioista tehdään tabuja. Alastomuus on aina tabu, ei ole ihme, että teiniraskauksia on niin paljon. Jos et ole ikinä nähnyt mitä toisen housuissa on, kiinnostua herää ihan eri tavalla. Ja toisaalta, saunakulttuurin puuttuessa, missä perhe peseytyisi samaan aikaan? Suihkussako? I don't think so.

Toisen ihmisen alastomana näkeminen ei ole täällä luonnollista. Makuuhuoneiden yhteydessä on usein omat kylpyhuoneet. Eikä perheissä ole tapana roikistella alasti.

Ymmärrän, että hameille asetetaan minimipituus yläkouluissa (jee, mahtavaa!) ja puollan myös siveellisempää pukeutumista olkaimien suhteen, kun kyseessä on esiteini tai teini. Viisivuotiaan kohdalla olen hämilläni. Aikamoista asennekasvatusta. Minua tämä olkain-asia jäi tosissaan vaivaamaan, mutta ponchon alle laitetaan vastedes leveämpi olkainen pusero. Kunnioitetaan sääntöjä.

Kun pääsimme kotiin, lapset halusivat uimaan. Uinnin jälkeen tuli kylmä. -Juoskaa napasillanne nurmikolla, siinä tulee lämmin. Tästä tavasta tytöt vielä nauttivat, kiljuvat kyllä ja kikattavat aivan hurjasti.  Korkeat aidat luovat suojaisan pihan. Muuten olisi varmaan lastensuojelulla meille asiaa. Huokaus.

Alle kahden Kalifornian vuoden jälkeen viisivuotias "ei voi vaihtaa vaatteita", jos paikalla on muita ihmisiä. Kädet menevät automaattisesti rintakehän päälle. Mitäköhän luulee siinä peittävänsä?

Kesästä tulee erityisen hauska, sekä paluusta tänne kotiin. Suomessa olet omituinen, jollet ui ja sauno alasti. Täällä olet omituinen, ellet ota leirille mukaan makuupussia, jonka sisällä vaihdat kaikki vaatteesi, myös märän uimapuvun; true story  - mökissä pelkkiä tyttöjä, ikää kymmenen vuotta, kaikki vaatteidenvaihdot sääntöjen mukaan makuupussin sisällä. Dodi. ja Terve. Ei oo helppoo.

Tataa!

Vaateostoksilla kitumarketissa

En ikinä innostunut jonottamaan H&M:n edessä, vaikka kuinka olisi ollut Lagerfeldin smokkipaitaa tarjolla. Pärjäsin hyvin ilmankin. Versace for H&M sykäytti, mutten kiiruhtanut sinnekään. Sitäpaitsi näiden rajoitettujen sarjojen hankinta on kuulemma raakaa toimintaa; vain kyynärpäätaktiikalla ja todellisella röyhkeydellä saa haluamansa;) En ole valmis tappelemaan kenenkään kanssa rievuista. Hullut päivät ovat tarpeeksi hardcorea.

Marni for H&M luomukset katsastin viime keväällä, mutta jätin kauppaan. Niitä oli muuten tarjolla piiiitkään. Taisi silkkimekkoja riittää aletangollekin. Jason Wu for Target oli kiva, mutta mitään ei pitkän hiplailun jälkeenkään tarttunut mukaan (Nyt Jason Wu on kovassa nousujohteessa puettuaan Michelle Obaman jo toisen kerran presidentin virkaanastujaisten iltaosuuteen) ja Missoni for Target-kampanjan missasin, tavallaan onneksi. Luulen, että olisi nyt ihan tarpeeksi sahalaitaa. Sitä sahalaitaahan oli tarjolla myös Lindexillä viime syksynä. Siitäkin myöhästyin, kun yritin tilata tyttärilleni tunikoita, vain tunteja kampanjan avauksen jälkeen. Oh well, jaksaako sahalaitaa vuositolkulla katsella? Ehkä.

Emme asu muotitietoisten mekassa, joten ajattelin, ettei täällä tarvitsee rynnätä aamuvarhain ostoksille. Joulun paikkeilla  Revenge TV-sarjan tyypit esiintyivät kivassa mainoskampanjassa, Neiman Marcus + Target. Tarjolle tuli tosi makeita eri suunnittelijoiden luomuksia ja tavaroita.
En raaskinut ostaa tyttärilleni Marchesan mekkoja; 100 dollaria kipale, hinta tuntui muutenkin omituiselta, asioidessa paikallisessa marketista, vrt CM tai Prisma;) Siinä olisi Marchesan mekko matkustanut liukuhihnalla maitopurkin ja pesuaineen kanssa....Jos olisin ollut Neiman Marcus-atmosfäärissä, hinta olisi tuntunut sopivammalta, ja kasvavalle lapselle silti liian kalliilta. (mikään ei estä tiputtamasta mustikkapiirakkaa Marchesalle...olisin ehdottomasti ostanut kermanvalkoiset pliseeradut, käsin kuvioidut ihanuudet, ei käytännöllisin valinta)

Kampanja kuitenkin osui ja upposi, tässä linkki lookbookiin; ostin Carolina Herreran travel bagsit - suurin on nyt läppärin suojuksena.(pienimmästä tulee kyllä mieleen Miina Äkkijyrkän lehmät;)) Tory Burchin lunch boxin - odottaa partioryhmäni ekaa eväsretkeä;) ja Tracy Reesen paljettitopin. Harmittaa, etten ostanut Altuzarran tarjotinta ja siihen Tory Burchin settiin kuulunutta termaria...

Tammikuun Instylessa oli ihana kukkamekko. Prabal Gurung for Target; pakko-saada-osastoa. Ihan harmitti, kun TV-mainokset alkoivat pyörimään; se mun mekko keikkui siinä pääosassa. Laittaisin sen päälle moneen kertaan ensi kesällä,  Suomessakin... Tuotteet tulivat myyntiin sunnuntaina, oli muuta menoa, en muistanut ennen kuin myöhään illalla. Oli jo yökkäri päällä, jalat sohvalla. Päätin jättää ostokset aamuun. Ponkasin paikalle ennen yhdeksää ja kas, kukkamekon kuva komeili taulussa, rekki komeili tyhjänä. Himpura.

Kysymys herää, kuka ne osti? En lähes ikinä näe hyvin pukeutunutta, trendikästä paikallista. Oikeesti, elintoiminot melkein pysähtyvät kun bongaan jonkun eurooppalaisittain tyylikkään, muotitietoisen tapauksen. Pysähdyn aina tuijottamaan tyhmä virne kasvoilla. Ja mitä ostetuille mekoille tapahtuu? Minne ne katoavat? Trokaavatko ne eteenpäin kovalla hinnalla? Kuuleman mukaan ainakin aasialaisnaiset hamstraavat tiettyjen suunnittelijoiden tuotteita ihan huolella. Good for them.

Matkalla ulos, leuka rintaan painettuna, ohi viuhahti joku hikisesti kakskymppinen kahden Prabal Gurungin kenkälaatikon kanssa...AHAA! Josko nämä onkin jotain sweet sixteen mekkoja? Pitäiskö minun ajaa paikallisen high schoolin ohi kevätjuhlien aikaan?:)

Tästä pikabongauksesta innostuneena lähdin tarkistamaan kenkäosaston Gurungit. Makeita olivat, hinnatkin kohdallaan, maksimissaan 50 dollaria, mutta ihan muovisia, ei siis kauppoja. Onneksi kuitenkin menin, löysin sattumalta tyttärelleni ihanat moonbootsit ensi viikon hiihtolomalle, vika pari, super ale! Jipii!

Ensi kerralla jos haluan jotain, menen ihan mummona heti, kun kauppa aukeaa ja kahmaisen haluamani. This calls for dedication. Ja eihän tässä mitään järkeä ole;)

Tataa!

PS en minä ihan ilman Gurungia ulos kävellyt. Kompromissina ostin himoitsemani mekon kukkakuosia pitkähihaisen puseron, viimeisen kappaleen. Nyt kun vielä olisi samaa kuosia tuo bleiseri...

Remonttivaatteet

Tykkään luokitella. Ihmiset ovat jonkun tyyppisiä, samoin vaatteet. Vaatteet luokittelen seuraavasti; työvaatteet, bilevaatteet, treenivaatteet, koti-ja viikonloppuvaatteet, lasketteluvaatteet ja remonttivaatteet. Niitä ei sovi sekoittaa keskenään.

Kun ostan uuden vaatteen, tiedän mihin luokkaan se kuuluu enkä edes ajattele sitä muissa tilanteissa. Superlempparini, pitkähihaiset mekot, ovat parhaita illalliskekkereille, kotona tai kyläillen. Työvaatteita, kuten paitapuseroita en osaa käyttää, ellen ole töissä. (jos se pitää silittää, se tarkoittaa toimistoa) Bleiserit ja jakut menevät samaan luokkaan. On suoranainen ihme, jos laitan bleiserin iltamenoon päälle. Illalla kuuluu käyttää neuletakkeja, shaaleja, ponchoja tai nahkaa. Mökille en koskaan pakkaa parhaita farkkuja eikä naisellisia oloasuja voi koskaan olla liikaa. (veluureja en ole käyttänyt enää vuosiin, vaikka yksi oversize veluuripusero nyt houkuttaakin..kukkuu joulupukki?) Käytän niitä kashmere-sekoitteisia oloasuja sitten Aspenissa hiihtomajalla takan ääressä ja tietty joulun alun lahjanvalvojaisissa, kynttilän valossa, glögin ja hyvien ystävien kanssa;)

Remonttivaatteita ovat ; monta vuotta vanhat Pinkin lemppari capriverkkarit, joissa pirullinen maalitahra. Vanhat liian lyhyet farkut tai rakas paita, jota ei voi enää julkisesti käyttää, syystä tai toisesta. Remonttivaatteiksi luokitellut vaatteet eivät siis välttämättä pääty remonttivaatteiksi remontin kautta, vaan syitä on monia. Jotkut vaatteet ovat vielä normihyllyillä, vaikka kuuluisivat remonttivaatepinoon, sillä niiden käyttöön liittyy aina jonkinmoinen kikkailu. (yksissä farkuissa on revennyt vyölenksu, jota en (o)saa korjattua. Pidän niitä vain ja ainoastaan pitkän paidan kanssa)

Täällä me asumme vuokralla, joten remonttivaatteita en juurikaan tarvitse, ja totuuden nimissä, en minä nyt niitä Suomessakaan ihan joka viikonloppu päälleni vetänyt, eikä miehenikään omia Dunderdonejaan. (siinäpä muuten voittamattomat housut puuha-pete-tyypiselle miehelle joulupukin konttiin, Salainen Agentti myy!) Huolimatta hienoista työhousuistaan, mieheni tosin ryhtyi yleensä puuhastelemaan hyvissä farkuissaan tai puvun housuissa ja simsalabim, hänellekin siunautui uusia remonttivaatteita. Puuuuuh.

Ensimmäisen lapsen jälkeen tajusin tarvitsevani ulkoiluvaatteita. Sellaisia ohuita kuorivaatteita. Minulla oli kuorivaatteet lasketteluun, mutta ei lasketteluvaatteita voi käyttää kävellessä. Sama pätee lasketteluun ostettujen ohuiden neuleiden, kerrastojen ja sukkien kanssa. Ne pysyvätkin iskussa vuodesta toiseen...Tiedän, olen kummallinen.

Syksyllä käytetään mustaa, harmaata, ruskeaa, viinipunaista ja luonnonvalkoista. Vuoden lopulla kaivetaan esiin paljetit ja kulta. Keväämmällä taas vaalennetaan, kaivetaan esille raidat, kukat ja pellavat. Kesällä ollaan kaikissa sateenkaaren väreissä. Täällä pissikset kulkevat verkkareissa, paljettipaita päällä läpi vuoden, oi, en kestä. (kun näen jollain simpukankuori korvakorut joulukuussa, meinaa henki salpaantua. antakaa paperipussi!;))No, ihan hurjana ostin kesällä valkoisen paljettitopin valkoisten shortsien pariksi, mutten pystynyt lähtemään ulos asu päällä. Näytin siltä, kuin olisin kuulunut Miamiin, JLon posseen. Olin väärällä rannikolla, ei ollut beachia, eikä JLota;) 

Suomessa tarvitsin siis edellämainittuja vaatetusluokkia. Täällä on tullut tenkkapoo. Töihin ei pukeudu kukaan. Jos pärähdän paikalle omasta mielestäni business casual olen aina ylipukeutunut. Kaikki liikkuvat viikonloppuvaatteissa.  No eihän mulla ole loputtomasti viikonloppuvaatteita. Viikossa on viisi muutakin päivää?! Ja sanoohan sen jo Instylekin, on for the office, weekend, dinner with friends etc asut.;)  Joudun siis säännöllisin väliajoin täyttämään viikonloppuosastoa. Ihan Kauheeta.

Täällä tarvitaan myös uutta kategoriaa - äitivaatteita. Äitivaatteisiin kuuluvat oleellisesti villatakit, liivit ja mukavat kengät. Äitivaatteet eivät ole kovin muodikkaita, mutta tosi käytännöllisiä. Näin talviaikaan suositaan erityisesti tällaisia. (joo, julkisesti, kodin ulkopuolella, usein sukkien kanssa. Fashion police: elinkautinen!!!) Äitivaatteisiin kuuluvat myös usein jotkut tosi high-tech lenkkarit, yhdistettyinä trikoisiin tai äitifarkkuihin. Ja ei, he eivät ole menossa tai tulossa jumppatunnilta. Olen varmistanut kysymällä. Tämä on paikallista äitipukeutumista.

Erilaisia liivejä olen suosinut jo pitkään (en tosin ihan tällaisia, kuvaamataidon opettaja-liivejä. kaikki kunnia käsityötaitoisille!) ja täällä liivien käyttö on kelien puolestakin ihan huipussaan, mutta tohon äitivaatetuksen muuhun osaan en lähde. Ne näyttävät ihan remonttivaatteilta.

Tataa!

ps jos jaksoit lukea tänne asti;) kirjoitan tätä zumbatrikoot päällä. En ehtinyt aamulla tunnille, joten jämähdin koneelle. Aion kyllä harjoitella uutta salsa koreografiaa myöhemmin. Ehkä. Tai sitten hengaan lopun päivää näin. Ovat oikeastaan aika mukavat;)