Rento Reissu

Suureksi ilokseni sai kuulla, että mieheni viettää lasten hiihtolomaviikon työmatkaillen. Voi miten mukavaa! Kirsikkana kakussa, lapset jäivät lomalle jo edellisen viikon torstaina. Jee, lisää aikaa kotona!

Tiedon saatuani päätin olla jättämättä mitään sattumanvaraan; hoitaisin meille tarkan aikataulun, ihan vaan yleisen viihtyvyyden nimissä... Tuumasta toimeen; ehdotin yhdelle eurooppalaiselle, rennonletkeälle ystävättärelleni, että jospa me vuokrattaisiin joku kiva beach house tästä läheltä ja karautettaisiin rannalle lasten kanssa päiväksi, pariksi? Ehdotus sai kannatusta, istuimme muutaman päivän päästä alas, lähetimme pari tarjouspyyntöä ja tsadam, beach cottage buukattiin. Mahtavan tehokasta ja helppoa. Tästä tulisi vielä hauskaa.

No, en ole aiemmin matkustanut juuri tämän ihmisen kanssa, mutta me olemme viettäneet muutamia iltoja yhdessä. Eurovision-porukkaamme kuuluu myös kaksi muuta jäsentä. Kysyinkin, josko haluaisimme sisällyttää myös bändin muita jäseniä matkaamme, mutta vastaukseksi sain, että ainakaan yksi jäsen ei varmaan innostuisi tällaisesta matkailusta. Asia selvä, mennään siis katraidemme kanssa kahdestaan. 

Sitten alkoi mennä mielenkiintoiseksi; ehkä jonkinlaiseksi yllätykseksi sain tyttäreltäni kuulla, että kolmannen jäsenen tytär oli ilmoittanut koulussa olevansa erittäin innoissaan tulevasta rantalomastamme. Tjaa? Niinkö...No, samapa tuo, mukavia ihmisiä kaikki. The more the merrier, eikö? EI.

Ja tässä miksi; me tapasimme muutama päivä ennen matkaa, jotta sopisimme kuka tuo mitäkin. Normaalioloissa keskustelu menisi sitä rataa, että kuka on vastuussa minkäkin illan ruoasta, kuka tuo aamupalatarvikkeita, onko ruoka-aineallergioita jms. Sellainen check list, jne. Jokainen toisi omia juomisiaan ja herkkujaan, kukin tapojensa mukaan. Eikö? EI. Tämä ei tällä kertaa sovi.

Keskustelu meni suurinpiirtein näin. -Tuon aamupalatarvikkeita -Kunhan kaikki tuomisesi ovat luomua - Tuon valkoviiniä ja kuoharia - Mitä merkkiä? Juon yleensä vain paikallisen viinitarhan valkoviinejä - Ottaisimmeko lapsille jotain herkkuja?- Meillä ei syödä sokeria. Tiedätkö mitä kaikkea pahaa sokeri aiheuttaa vartalollesi?

Me lähdemme matkaan huomenna. Mutta, jos suunnittelupalaverimme antaa yhtään osviittaa tulevasta, en tiedä mitä on tulossa. Tämä saattaa olla tämän bändin ensimmäinen ja viimeinen keikka. Pitäkää mulle peukkuja, että muistan huu-hengittää ja laskea vaikka sataan ensin. Kymmeneen ei riitä.

Tataa!

PS unohdin postata tämän ennen matkaa. Matka on nyt tehty. Kirjoitan siitä pian lisää. Kaikki ovat hengissä ja tervehdimme vielä toisiamme. Vielä ihan iloisestikin;)

Annual Run

Bongasin Night Nation Run- nimisen tapahtuman viime keväänä. Kuvissa iloisia ihmisiä, glow in the dark juttuja, strobovaloja, DJ:itä jms eli bilemeininkiä yhdistettynä 5k juoksuun;  Joo, tähän me lähdetään. Ja minähän en tunnetusti juokse, ellei ole viihdytysjoukkoja matkan varrella. Varasin kuitenkin siltä istumalta meille dateniten marraskuulle.

Meille on siunaantunut tänne yksi oikein hauska paikallinen ystäväpari. Ja sporttisia kun ovat, ja varsinkin rouva valmis aina tekemään kaikkea hauskaa, päätimme pyytää heidät mukaan, ja, Voilá doubledate oli sovittu!

Harvoin sitä juoksutapahtumaa ennen miettii mitä laittaisi taskumattiin tai kuinka isoksi saisi tupeerattua tukan;) (salmiakkikossua) No, tämä olisi just sellainen tapahtuma. Minulla oli vielä vähänniinku urheilukielto päällä, (siitä enemmän tuonnempana), joten tulisin hölkyttemään matkan hitaasti, alhaisella sykkeellä.

Voi sitä myhäilyä ja riemua, kun kävin Party Cityssä hankkimassa tilpehööriä; glow in the dark hairsprayta, tusinoittain glow sticksejä, hassunhauskoja töyhtöpantoja jne. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt miten tosissaan tuttavapariskuntamme oli omissa hankinnoissaan.

No, lauantai-ilta koitti. Tapasimme meillä, valmistautuisimme yhdessä illan koitokseen ja hyppäisimme siitä sitten illan rokkimobiiliin, heidän minivaniinsa,  ja suuntaisimme liikkeelle;)  Siinä me aikuiset ihmiset röhötimme, vedimme päälle värikkäitä polvisukkia ja vilkkuvalotutuja. Yhdellä oli vilkkuvalo irokeesiperuukkikin. Kaikkea sitä;) Ehkä illan paras oli kuitenkin kannettava välkkyvä diskovalo. Todellista välineurheilua. Väitän, että teini-ikäistä babysitteriämme touhu hiukan huvitti...

Osallistuimme innoissamme pre-party osioon, bogoilimme house musiikin tahdissa, kulautimme napaamme nopeat drinksut ja suuntasimme lähtöviivalle. Isoissa tapahtumissa on aina hyvä mieltäkohottava fiilis, mutta tällä kertaa saimme myös nauraa toistemme asuille, vilkkuville aurinkolaseille, (eihän nää päässä näe mitään, pitääkö juosta käsikopelolla muhahaha)ja sille, että olimme varmaan tapahtuman vanhimmat osallistujat;) Ja, paikalliseen tyyliin, toiset tulivat pimeään, erittäin meluisaan yöjuoksuun pienten lasten kanssa?! Ilmassa leijui höpöheinän makea tuoksu, ja ihmiset eivät tosiaan tulleet paikalle parantamaan personal bestiään. Tämä ei ole sellainen juoksu. Juu ei. Ei tosiaan.

Juoksu oli kokonaisuudessaan vain 5 kilometriä ja matkan varrella oli dj:tä, tanssipaikkoja, selfie stationeita ja muuta mukavaa. Nimensä mukaisesti: World's first running music festival. Taisi siellä olla yksi baarikin matkan varrella ja piiitkät vessajonot. Me pysähdyimme tanssimaan pari kertaa,  kävimme ottamassa ryhmäkuvan, jolkotimme hymyissä suin menemään.  Mieheni otti kaikesta ilon irti; kulautti pari redbullvodkaa koneeseen ja nousi yhdellä dance stopilla lavallekin heilumaan. Who are you and what have you done to my husband;)

After partyssa jaksoimme heilua vain alle tunnin; musiikki oli liian kovalla, eikä sitä kovin montaa tuntia jaksa moshata ja bogoilla, siinähän tulee niska kipeäksi;)Mummoilua.

Mutta kun minivan hurahti käyntiin, oli meillä taas ihan omat bileet. Pistettiin tanssijalalla koreasti vielä parkkipaikalla sen vilkkuvan diskovalon äärellä, ja minivanin äänentoisto oli hifistelty kuntoon. Kertakaikkiaan mahtavaa. Superpositiivista energiaa ja älyttömän hauskaa. Suomessa mieheni aina valitti, että miksi ihmiset vaan istuvat ja juovat viinaa, miksei tehtäis jotain aktiivista? No siis siksei, että tapaturmavaara kasvaa, ja, ja, ja, noniin.  Mutta tosiasiassa yhdessä tekeminen on kyllä hauskaa. Kunhan jaksetaan, järjestetään vielä keg softball peli ja kaikenmaailman settiä.;) Kunhan kaikki sitten allekirjoittavat waiverin, vapauttavat vastuusta, Ameriikan malliin;)

Ensi vuonna menemme isommalla porukalla, pidetään tailgate party ennen juoksua ja nautitaan. After partyksi hypätään meidän poreisiin hieromaan vanhoja lihaksia vetreiksi, laitetaan kostoksi saunakin päälle ja pakotetaan ihmiset kylmään altaaseen pimeänä syystalven iltana. Night nation runin viralliset after partyt olivat jossain night clubissa. Joo, terve. Sai olla.

Meille riitti muutamatuntinen reippailu ja kova jälkipuinti meillä yömyssyn äärellä.
Mahtava urheilusuoritus musiikin ja strobojen välkkeessä.

Hauskaa viikonloppua! Saving life from boredom, one event at a time
Tataa!

Pie Face!

Viikonloppuna oli tarkoitus viettää iltaa meidän paikallisten ystävien kanssa, suunnitellen tulevaa juoksutapahtumaamme. Ilmoitin mieheni ja minut mukaan jo keväällä ajatuksena "erilainen datenite", mutta päätimmekin tehdä illasta double daten ja rynnätä liikkeelle ystäväpariskunnan kanssa. Suunnitteilla siis huima 5 kilometrin koetus parin viikon kuluttua. Ja jos jollekin on vielä jäänyt epäselväksi, minä en juokse. Aion vetästä vitosen kylmiltään, sillä juoksu on samalla party- ja tanssitapahtuma.  My kinda run;)

Tässä vaiheessa lienee myös parasta todeta, että ystävämme ovat übersporttisia. Rouva vetää vapaa-ajan pelkissä treenivaatteissa. Ei vaan mukavuuden takia, vaan myös siksi, että on 99% varmasti juuri menossa tai tulossa joltain lenkiltä. Että sillä lailla. No, meidän suunnitelmamme olivat enimmäkseen mitä hassua laitetaan päälle ja kuka tuo mitäkin taskumatissaan... eli todellinen urheilusuoritus tulossa.

Zumbailun ja muun lauantaisen ohjelman jälkeen aloittelin ruokien preppausta. (Olen taas syksyiseen tapaani hurahtanut risottoihin) ja sitten se tapahtui. UPS mies toi paketin ovelle. Aina jännä tapahtuma. Yleensä hymyilevässä paketissa on jotain tylsää ja arkista; puuttuvia ladattavia pattereita, vitamiineja tms, mutta tällä kertaa paketti oli erityisen mieluisa. Uusi peli!!

Oli bongannut pelin jostain youtube-facebook-tyyppisestä ratkaisusta. Ja vaikka olen yleensä superallerginen sotkemiselle, tämä video sai minut nauramaan vedet silmissä ja haluamaan pelin meille. (Ja, kyllä, olen se äiti, joka kutsuu lapset muovailemaan, askartelemaan, maalaamaan vesiväreillä jne,  mutta vaxtuuki on varmasti pöydällä ja lapsilla essut päällä;) Yritin tilata kyseisen pelin muutama kuukausi sitten, mutta se oli loppuunmyyty. Nyt, se on taas saatavilla. Vink Vink.

Odotimme iltaa lapsellisen innoissamme- siis minä ja lapset. Mies kyseli, että aioinko ihan tosissaan tuoda pelin esille vieraiden täällä ollessa? No joo-o. Ihan varmasti aion. Hän epäili vahvasti vieraiden innostumisen tasoa.

No, vieraat tulivat, illanvietto lähti liikkeelle. Lapset kävivät koko ajan kinuamassa, kuiskuttamassa korvaan, mutta uskalsin kertoa pelistä vasta ruoan, ja parin viinilasillisen jälkeen;) Rouva innostui heti, joten soli sit siinä.

Voi sitä naurun räkätyksen määrää ja kiljumista! Pelattiin monta kierrosta, kermavaahto lässähti milloin kunkin naamaan. Miehet olivat liian aikuisia osallistuakseen, mutta me tytöt, ai että oli hauskaa.  Mikä yksinkertainen ja hauska idea. En osaa vieläkään sanoa kumpi on hauskempaa, jännittää milloin lässähtää, vai itse lässähtäminen. Tylsintä on tietty, jos selviää puhtaana;) ja kun varustautuu paketilla baby wipeseja, saa naamankin pyyhittyä puhtaaksi per heti. Nipottajat älkööt vaivautuko.

Tässä se video, joka motivoi minut tilaamaan. Ja varoitus kaikille paikallisille ystäville, jos tulette meille, on hyvin todennäköistä, että joudut pelaamaan. On se vaan niin lapsellisen hauska peli. Ja nyt tiedän pari perhettä, joiden joululahja-dilemma on selvitetty.

Tataa!

PS miehet rupesivat heti kehittelemään pelistä aikuisten versiota. Toimisiko tämä jotenkin juomapelinä? Jos käden päälle lataisi vaikka jelloshotin.. hmm, niin, täytynee kokeilla;) Hyvä öhtös. Money well spent. Taputan itseäni olalle. Eikä sotkuakaan tule niin paljon, eikä olekaan ihan niin ällöttävän epähygienistä kuin luulin;) ja vielä; jos alkoi Suomessa kiinnostamaan, löytynee ainakin täältä

BFFs

Viime syksynä tuli vähän lunta tupaan. Osa ihan syystä, toisaalta siitä syystä, että jotkut pienet asiat saivat ihan järjettömät mittasuhteet, menivät henkilötasolle ja sitten oikein hyökättiin jengissä. Jep jep. Joskus olisi hyvä osata suhteuttaa asioita, mutta oh well, pikkusielujahan löytyy. Ehkä nämä ihmiset olivat sitten tosi tyytyväisiä, kun saivat aiheutettua paljon pahaa mieltä. Aina ei voi voittaa.

Samaan aikaan tajusin, kuinka rikas on se, joka voi tosta noin vaan soittaa jollekin hyvälle läheiselle ystävälle. Sellaiselle, jolle ei tarvitse kertoa mitään taustoja, selitellä tilanteita, sellaiselle, jolle voi vaan soittaa ja avautua. Tulla oikein aktiivisesti kuunnelluksi. Olla heti samalla aaltopituudella ja kirjaimellisesti samalla aikavyöhykkeellä. Saada hyvää palautetta, kritiikkiä, ymmärrystä, kenties myös lohtua ja jonkun järkevän neuvon. Olisin todella kaivannut juuri sitä.

Anyhoooo, hengissä selvittiin ilman tuota luksusta, ja olin vihdoin marraskuussa pääsemässä viettämään kokonaista päivää omien voimaannuttavien ystävättärieni kanssa, jotka olen tuntenut kohta 30 vuotta ja keitä kaipaan säännöllisesti.  Tämä poppoo on täynnä vahvoja, mielipiderikkaita naisia. Yhdessäoloomme kuuluu aina itkua ja naurua. Ystävyytemme on rikasta myös sillä tavalla, että olemme kaikki eri aloilla. Luvassa olisi ihana päivä, vaikka yksi puuttuikin etäisyyden takia.

Olemme ottaneet tavaksi kirjata suunnitelmia; ensimmäinen tehtiin 25-vuotiaina; mitä tehdä, saavuttaa elämän eri osa-alueilla ennen kuin täyttää 30 ja tätä traditiota on jatkettu. Viimeisin, sinetöity kuori oli minulla, joka avattaisiin riittimenoin yhdessä, hurmaavassa neljänkympin iässä. Ensimmäisen kuoren avaaminen, hienossa kolmenkympin iässä oli muuten aivan riemastuttava kokemus.

Matkalla lentokentälle maha kääntyi ympäri; se kirjekuori!! Se jäi sohvapöydälle - Nyt en kestä! Vauvalla on kaikki kamppeet ja vähän extraa, tyttöjen tavarat oli suurin piirtein pakattu, miehellekin olin pakannut jotain, mutta omat vaatteet heittelin kasaan viime hetkellä ja "se tärkein" jäi. Mutta, miehenihän olisi tulossa tyttöjen kanssa perästä, joten -  No hätä! Kirjekuori ehtisi sopivasti perille päivää ennen juhlia. No problemo.

Opastin skypen välityksellä; KELTAINEN kirjekuori, joo, löytyi, se on nyt laukussa. Huh!
Loppuperhe saapui, minä sormet syyhyten laukulle: Vedin kuoren ulos - Ei Voi Olla Totta! VÄÄRÄ KIRJEKUORI!

Kun olin ulvomiseltani hiukan rauhoittunut, mieheni kysymys oli tavallaan ihan validi ;)
-Siis kuinka monta salaista sinetöityä kirjekuorta rouvalla oikein on?! hehehe. -Eiku tää on yks mindmappaus kirjekuori, siinähän lukee, että sen saa avata vasta 2015! Se on mun ja S:n ja L:n, äh. Oikean päällä lukee fab forty- juttuja! Eivät nuo miehet tajua näitä naistenjuttuja. Mä en kestä! JA kuten kuvasta näkyy, alla oleva on selvästi RUSKEA, yllä oleva keltainen;)  eikö? No, kuori pysyy sinetöitynä, kunnes tapaamme joukolla seuraavan kerran. Ehkä ensi kesänä? (höyrytän sen salaa auki kuitenkin ennen sitä hehehe)

Illalla teimme muutaman keskinäisen lupauksen. Myös sellaisen lupauksen, jos joudumme joskus tilastoihin. Rintasyöpätilastoihin. Toivottavasti emme joudu, emmekä tule ikinä tekemään tällaista videota.  Mutta jos joku saa diagnoosin joskus, kaikki ovat mukana.

Vaikka me ei soitella päivisin, viikottain, kuulla toisistamme edes joka kuukausi, jotkut eivät ole edes facebookissa, kröhöm kröhöm, you know who you are...yhteenkuuluvuuden tunne on voimakas. Tarvittaessa olemme läsnä, auttamassa, tukemassa heti ja 100% sesti. Kun kerroin hiukan kokemuksistani, vastaanotto oli mahtava; heti tuli kunnon tujaus tukea ja kunnon laidallinen jotain muuta;) ah ja ai että, kun pääsi oikein nauramaan ihmisten käyttäytymiselle. Olemme myötäeläneet toistemme ylä- ja alamäet, teini-iästä tähän päivään ja näin uskon, että tulemme myös tekemään, hamaan tulevaisuuteen. Kiitos. Priceless. You are my people.

Voi elämä, että meitä naurattaa vanhat tempaukset; joku mustaa aina jonkun yksityiskohdan, jonka muut ovat jo tyystin unohtaneet;) Eikä me tietty nykyäänkään mitään pakasteita olla; sattuuhan sitä. Kaikenlaista.

Iso halaus ja torvensoittoa. It's like coming home. Every time. Kun mainitsen esikoiselleni, että äidillä on tyttöjen ilta hän sanoo: Aina kun te olette yhdessä kaikki puhuu kovaan ääneen samaan aikaan ja sitten kaikki nauraa. Niin. Niin tehdäänkin. I Love You.

Tataa!

PS Olin viime viikon Vegasissa, CESissä, eli maailman suurimmassa kuluttajaelektroniikan tapahtumassa. Reissusta lisää pian!

PPS alempaa kirjekuorta on käytetty jo kolmesti; ekan kerran vuonna 1998, sitten se suljettiin ja avattiin vuonna 2000. Uusi tehtiin samalla ja se kirjattiin avattavaksi vuonna 2007. Kuori kuitenkin unohtui ja oli jäänyt ystävättäreni muuttolaatikon pohjalle autotalliin ja se löytyi vahingossa vasta vuonna 2011, jolloin mind map taas päivitettiin ja sen saa avata ensi kesäkuussa. Meillä ole harmainta hajuakaan mitä me sinne nelisen vuotta sitten kirjattiin;) Kutkutus on suuri.

Marina - Monterey Minibreak

Oltiin 4th of Julyta edeltävä viikonloppu Marinassa, Monterey Bayn vieressä, hiekkadyyneillä. Tekipä taas hyvää. Yksikin yö poissa kotoa, pois pyykeistä ja ruoanlaitosta, merituulessa, ah. Ihanan rentouttavaa.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, en pakannutkaan perjantaina, vaan makasin oudosti vellovan vatsani kanssa sohvalla koko illan. Huono olo tuli ihan puun takaa kesken iltapäivän ja jatkui koko illan. Ei auttanut Underberg, ei mikään. Todella omituista. Pelkäsin jo pahinta, eli, ettemme pääse tälle tärkeälle matkalle.

Kysessä oli meille erittäin läheisen perheen viimeinen Kalifornian viikonloppu ennen Suomeen muuttoaan. Heidän lähtönsä tulee todella kirpaisemaan, mutta Piilaakso on kuin juna-asema; ihmisiä tulee ja menee vuoden, parin välein. Lähtemisiin on vain totuttava. Ehkä siksikään ei jaksa koko ajan tutustua uusiin, kun tietää, että kohta pitää taas aloittaa alusta. Ensimmäisiin kysymyksiini kuuluukin- kauanko aiotte olla täällä?Onneksi on myös hyviä ystäviä, jotka asuvat täällä toistaiseksi, niin kuin me. Ja oikeat ystävyydet säilyvät, paikasta huolimatta. Eiks ni?

Olo helpotti lauantaiksi ja päästiin matkaan, hiukan suunniteltua myöhemmin. Perussetti; hiki päässä pakkausta, manausta, etten pakannut jo aiemmin, ja toteamus, että on ihan sama ollaanko vauvan kanssa yksi yö vai viikko, tavaraa ja tilpehööriä on saman verran. Matkasänkyä, rattaita, alustaa, vaatteita, vaippoja...Niin, ja kolme lasta on enemmän kuin kaksi...

Pakkaan omat kamat aina vikana, ja ehkä juuri siksi, olen nykyään perhematkoilla, todella kevyt pakkaaja. (olen siinä vaiheessa niin loppu koko hommaan, etten enää välitä) Kerran unohdin jopa hammasharjani, mutta lapsille oli sadat värikordinoidut vaatekerrat, pinnit ja systeemit. Voi äitiys;)

Monterey on ihanan lähellä; sinne voi ajaa joko route 1stä, maisemareittiä Santa Cruzista etelään, tai pikataipaletta;) 101 pitkin sisämaassa. Me valittiin jälkimmäinen, mieheni vastustuksesta huolimatta. Suoraan sanottuna, halusin vaan päästä äkkiä perille. Ei tuo rantaviiva mihinkään katoa, mutta aika ystävien kanssa on kullan arvoista.

Hiekkadyynit ovat aivan mahtava paikka. Sattuipa niin, että olimme olleet ihan samaisella Marina State Beachilla aiemmallakin reissulla noin vuosi sitten. Mieheni kävi jopa tarkistamassa, että rakkauskaiverruksensa on vielä seinällä, ja päivitti sinne vielä yhden nimikirjaimen lisää, ooh, sydän tähän.

Lapset nauttivat hiekkaleikeistään, me aikuiset nautimme toistemme seurasta ja maittavan picniclounaan rannalla. Sitten, oli refresh for dinner-aika, eli hirmukiireellä huoneeseen, 10minuuttia pitkäkseen, vauvan ruokinta, suihku, ranskalainen meikinpäivitys (vanhan päälle uutta) ja menox! Tarkoituksena oli istua fire pitillä, mutta parhaat paikat oli varattu; raidallisiin mexikolaisponchoihin kääriytyneet kikattelijat olivat varanneet paikat ja tuuli niin penteleesti, että vetäydyimme ystäviemme terassille ihan suosiolla. Kikattelijat olivat saattaneet käydä hakemassa eväitä vihreältä lääkäriltä ennen illanviettoa;)

Monterey Sanctuary Beach Resort on ihana paikka. Amerikkalaiseen tyyliin, huoneisiin liikutaan golfcarteilla. Muutaman sadan metrin kävely olisikin liian rasittavaa;) Me arvoimme hotellivarauksen kanssa liian kauan, ja jouduimme tien toiselle puolelle Quality Inn:iin. Nimensä veroinen  - todellista laatua;)Mutta aamupala kuului hintaan, joka on minulle ihan supertärkeä juttu. Yksi yö sinne tänne, kunhan on puhtaat lakanat ja toimivat puitteet. Aamulla on saatava kuppi kahvia, lasi mehua ja jotain murua rinnan alle, mieluiten niinku heti;)

Sunnuntaina kävimme aamupalalla täällä, taas hole-in-the-wall ja maukas! ja  iltapäiväksi suuntasimme Monterey Bay Aquariumiin. Jopa vauva tuijotti auringossa välkkyviä anjovisparvia ihmeissään ja suostui olemaan ekaa kertaa kiljumatta rintarepussa. Jee! On alkanut vierastamaan, minun mielestäni hiukka aikaisin, mutta minkäs sille mahtaa. Oli pakko ottaa kuva samassa paikassa, missä seisoin yhdeksän vuotta sitten, esikoinen samassa repussa. Nyt kolmen lapsen kanssa. Miten aika lentää! Lapset kasvavat ja itse sitä aina vaan näyttää samalta, hehheh.

Ihana viikonloppu, ihania ihmisiä, mutta katkeransuloinen jälkitunnelma. Nyt on jo hyvästelty ja se tuntui kyllä jotenkin erityisen kurjalta.

Mukavaa viikkoa. Meillä on tässä sattunut ja tapahtunut tällä välin. Hohhoijaa, siitä pian lisää!

Tataa!

PS "kalakuvat" päättivät latautua "pää alaspäin" - upeat värit ovat silti näkyvissä ;) Noita meduusoja seuratessa rupesi tekemään mieli pukeutua just noihin väreihin; ruskeisiin mokkasaappaisiin, petroolinsiniseen, crispyyn valkoiseen paitapuseroon;) Ah syysmuotia.

National Junior Basketball League ja Super Bowl XLVIII

kuva lainattu

Sunnuntai oli meillä pelipäivä, isolla Peellä. Aamulla tankattiin kunnon aamupalalla, jotta mies jaksaisi valmentaa, esikoinen pelata ja minä huutaa katsomosta;) unohtamatta kuopusta. Meillä oli kotiottelu, joten paikalliselle high schoolille, mars. (Olen hävinnyt taistelun meidän-perheen-viikonloppuaikataulut-eivät-pyöri-lasten-harrastusten-ympärillä, toistaiseksi. Ainakin koripallokaudeksi..)

Kun kyseessä on 3.-ja 4.-luokkalaiset tytöt, ikähaitarilla 8-10 saattavat kokoerot olla aikamoiset. Meidän ipana on joukkueensa lyhin. Me vanhemmat ollaan molemmat kasvettu pituutta aika myöhään, joten kyllä tuokin tättähäärä vielä venähtää. Jos vanhaan uskomukseen viittaa,(kertaa kaksivuotiaan pituus kahdella) pituutta tulee varteen n.175 senttiä. Nyt ollaan tosin vielä siitä kaukana. Onneksi. Tulen jäämään perheen käppänäksi..

Nämä koripallopelit ovat hurjaa seurattavaa. Nytkin, toisen joukkueen tytöt näyttivät teini-ikäisiltä meidän joukkueeseen verrattuna. Mutta silti nämä pienet pärjäävät. Ovat nyt voittaneet ja hävinneet yhtä monta peliä. Meidänkin herkkis juoksee, syöttelee, ottaa rohkeasti kontaktia itseään yli päätä pidempien kanssa. Minä huudan ja hikoan, kannustan sydän hakaten katsomosta. Mies pongahtelee tuolistaan valmentaen, kuopus keskittyy pelaamaan iPadilla tai leikkimään jonkun toisen pelaajan sisaruksen kanssa. Tällä kertaa hävittiin tosi tiukka ottelu kahdella (!) pisteellä. Minun mielestäni ihan tuomaripelin takia...;)

Sitten kotiin ja Super Bowl preppaus. Ystäväperheen mies oli tulossa roudaamaan yhtä painavaa huonekalua, ja päätimme samalla kutsua heidät katsomaan peliä. The more the merrier. Football Sundays:iin kuuluu epäterveellinen ruoka ja kalja. Paljon naposteltavaa ja rentoa meininkiä. Me kannustettiin Denver Broncoja, oikeastaan Peyton Manningin tarinan takia, vaikeuksien kautta voittoon, ja siksi, että mieheni opiskeli aikoinaan Coloradossa. Mutta turpaan tuli, että tukka lähti. Peli oli oikeastaan aika kamalaa katsottavaa. Suorastaan murhaa Broncoille. Et onnea vaan Seahawks, buuu.

Itse odotin eniten übersyötävän söpön pikkumies Bruno Marsin halftime showta ja TV mainoksia. Bruno delivered, odotetusti ja tänä vuonna Super Bowl mainokset (ainakin teaserit)pyörivät viraalisti jo monta viikkoa ennen peliä. Keräsinkin niistä perinteisen omat suosikit- listan. Katso alla.

Nämä jaksoivat naurattaa:
Go Daddy
ESPN
Ehkä nasevin:
T-Mobile
Muuten vaan hyviä ja laadukkaita:
M&M
Kia
Duracell
Hyundai
Tässä sappy osaston ykkönen ja kakkonen:
Chevy
Microsoft
Whaaaat?-osastoa...
Maserati
ja lopuksi Cruisen Tompan rahat "hyvässä käytössä"
Church of Scientology

Tataa!

San Francisco ei petä

Nyt on taas vietetty mukava viikonloppu ja joulufiiliksestäkin saatu kiinni hetkittäin. Viime viikolla sain pukea lapsille villasormikkaita, sööttejä pipoja, sukkahousuja ja kunnon takkeja. Aamut valkenivat ihan muutamalla plus-asteella, mutta päivisin lämpötila kipusi kympin paremmalle puolelle. Raikas, aurinkoinen syyssää on ihan luksusta.

Perjantaina kävin neljättä kertaa lääkärissä. Inhokkilistaan, parin muun lääkärin kanssa, kuluu tätä nykyä myös silmälääkäri. Kun istuu hiestä märkänä, peloissaan inisten, silmät arkoina lääkärin tunkiessa kyynelkanaviin neuloja, ei paljon naurata. Kamalinta kaikessa, tunnin kestänyt kidutus ei tuottanut toivottua tulosta. Silmäni valuu edelleen ja nyt alkaa silmänympärysihokin ärtyä. Minun on vielä palattava lääkäriin. Ajatuskin puistattaa, sekä tuleva lasku. Jos jollain siis on jotain vinkkiä miten kyynelkanavan saisi neula-vapaasti auki kotikonstein, saa kertoa!

Illalla olimme ystäviemme luona skoolaamassa 96-vuotiaalle Suomelle. Mukavaa yhdessäoloa, hyviä ruokia, Maamme-laulua. Ainoana miinuksena; olin suunnitellut asumme prikulleen; tyttöjen mekkoja oli jaagattu kissojen ja koirien kanssa, että mätsaavat itselleni tilaamaani mekkoon. Ja sitten, oma mekkoni ei tullutkaan ajoissa ja jouduin kaivamaan kaapista vanhan koltun esille. Harmitti.  (Se tilaamani mekko odotti ovella lauantai-iltana. Vetäsin se intona päälle vain huomatakseni, että olin tilannut liian ison...bummer) First world problems...;)


Lauantai oli omassa mittakaavassani täydellisyyttää hipova päivä. Suburbia on ihan kivaa, mutta kaipaan ajoittain kaupungin vilinään. Ikään kuin syntymäpäivieni hengessä, lähdimme siis San Franciscoon fiilistelemään joulunalusaikaa. Alunperin piti jäädä yöksi, mutta minä kun olen sattuneesta syystä aina ajokunnossa, päätimme jättää hotellin toiseksi kerraksi. Ehkä jopa ilman lapsia. Hurjaa, I know.

Ei ehkä kaupungin romanttisin ja intiimein vaihtoehto, mutta suuntasimme Fisherman's Wharfille, Pier 39n Crab House ravintolaan. Ruoka oli hintansa väärti, lapset saivat clam chowderin sijaan takuutuoretta crab chowderia. Tilailtiin simpukoita ja rapuja ja syötiin kaikkea yhdessä. Sanoinkin lapsille, että ovat aika etuoikeutettuja, en minä kuusivuotiaana syönyt jättimäisiä taskurapuja ravintoloissa...(Samalla mietin itsekin, miten ihanaa on asua tällaisen suurkaupungin läheisyydessä)


Pier 39n tunnelma on aina mukava. Paitsi, että nyt tuuli niin, että korvat meinasivat irrota. Järkevänä ihmisenä olin huolehtinut muista, mutta unohtanut oman hatun. Äitiys. Ihan kauhuissani katselin paikallisten pikkulapsia rattaissaan; yksivuotias istui ilman hattua ja hanskoja, pelkissä sukissa! Siinä kylmässä viimassa jonkun ohuen fleecerievun alla. Äidillä ja äidin ystävättärellä oli kyllä Uggit ja karvahattu. Teki ihan pahaa.


Päätimme suomalaisella sisulla, uhmata viimaa ja kävellä jälkiruoalle Ghirardelli Squarelle. Lasten mielestä näytti ja tuntui ihan Suomelta;) Ghirardellin suklaa on ainoa hyvä suklaa täällä. Viekin kielen mennessään;) Sinne, vähän-niinku-Kluuvikadun- Fasun- tunnelmiin sitten kuumalle kaakaolle ja jäätelöannoksille. Ihanan jouluinen tunnelma.  Maistiaisina tumman suklaan peppermint bark. Tätä kuluu meidän perheessä tähän aikaan vuodesta. Nuo Poron nenät olivat ihanan näköisiä, mutta mallaspallot eivät kuulu suosikkeihini...

Sitten oli aika jättää merileijonien haukunta ja Alcatraz taakse ja siirtyä kohti Union Squarea. Macy'sin kuusi ja koristeet ovat aina näkemisen arvoiset. Luistelemaan ei nyt ollut asiaa. Tässä vaiheessa tuli ahdistus ihmispaljoudesta. Itse asiassa se ahdistus tulee joka kerta myös suurkaupungin liikenteestä. Kuskeja on joka lähtöön, joku katu onkin yhtäkkiä suljettu, autoja on jätetty hätävilkuin keskelle kaistaa jne jne Ehkä se on tämä kahdeksannen kuun kevyt olemus, mutta ihmispaljouden keskellä, vieraiden ihmisten tuuppiessa  kiireissään, alkoi riittää. Joo, eiköhän tää ollut tässä. Kotisohva alkoi kiintää silmissä, takaisin suburbiaan, kiitos.

Tataa!

PS täällähän sanotaan, että We are expecting tai We are pregnant. Olen aina vähän pyöritellyt päätäni ja sanonut, että synnytetäänkö Me sitten myös ja miten se mahtaa toimia? No, me taidetaan kyllä ihan oikeasti odottaa;) Miestäni väsyttää samaan aikaan ja on vapaaehtoisella yhdeksän kuun lähes tipattomalla. Pyytämättä, vaatimatta. Minun mielestäni saisi tehdä mitä huvittaa. Yritin tuossa jopa ehdottaa, että lähtisi jollekin poikienreissulle, muttei innostunut. Tjaa, en valita. Kotonakin saa olla.

Myöhäisen illan päätteeksi katsoimme vielä leffan The World's End. Bizarre. Siis bizarre.

Suosituksia ja syvällisiä keskusteluja

Mukavat reilu kolme viikkoa Suomessa. (meinasin kirjoittaa kotona;)) Lapset ehtivät tehdä kaikenlaista mummin ja vaarin kanssa, myös keskenään. Minä sain työn teon lisäksi viettää laatuaikaa omien ystävien kanssa ja jopa muutaman illan kaupungin terasseilla aikuisten kesken;) Suht tarpeellista, ottaen huomioon, että lapset ovat olleet koulusta lomalla 7.6. asti ja jatkavat lomailuaan 26.8. saakka, joten olen myös ehtinyt viettää aikaa heidän kanssaan. Puuh. Vieläkin kerkeää muutaman viikon:)

Ystäville ja tuttaville on tapahtunut paljon; joillekin enemmän, joillekin vähemmän kivoja juttuja. Elämät muuttuvat. Joku ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Ja vaikkei kaikkia kerta kaikkiaan ehdi kasvotusten tavata, puhelin kävi kuumana. Ja mikäs sen mukavampaa kuin oikein kunnolla, tuntikaupalla juoruaminen, lasten jo nukahdettua. Kun aika on kortilla, siirrytään suoraan asiaan. Kaikenlainen vihjailu jää pois. Suits me. Korvaa kuumottaa vielä vartin puhelun jälkeenkin. Kunnon keskusteluja, ei mitään diipadaapaa.

Ollaan suorempia. Kun aika on kortilla, en itsekään lähde yhtään arpomaan, kysyn suoraan vaan. Oma valinta jos ei halua vastata. Väitän olevani enemmän perillä hyvien ystävien tilanteista nyt, kuin jos asuisin Suomessa ja me tavattaisiin useammin. Toimii.

Täältä vannon skypen nimeen. Toisille ajatus on vieras, mutta hei, se on ilmaista ja itse istun usein ilman meikkiä ihan kummituksena linjoilla. No pressure, eikä video ole pakko, voi soittaa ilman viideotakin;) You know who you are! Eiku nettiin. Jatketaan kesken jääneitä juttuja tai ihan pahimmassa tapauksessa aloitetaan uusia!;) Maailma on tosi pieni, kun niikseen tulee. Jos tekee mieli jutella, linjoille vaan. Täällä ollaan.

Istuin siis muutaman illan ravintoloissa. Niistä muutamia Le Bonk, Gaijin ja Savu. Käväisin kyllä Corona baarissakin erään erittäin viehättävän näyttelijätär ystävättäreni kanssa, mutta nautimme siinä Eerkinkadun varrella vain muutaman juoman keskusteluun syventyneinä.

Tässä recap; jos olet elävän musiikin ystävä, mene keskiviikkoiltana klo 19-21 Le Bonkin kattoterassille, Yrjönkadulle, nauttimaan Woodstock Wednesdaysta . Siellä esiintyy valtavan lahjakas ja karhumaisen mukava raspikurkku Mr Bryn Jones vielä elokuun loppuun. (Bryn on lead vocalist yhtyeessä Los Bastardos Finlandeses.) Terassilla vallitsee todella mukava tunnelma, pääsy on maksuton. Katutasonkin  terassi on tosi kiva, lämpölamppuineen ja mukavine sohvineen. Sitä paitsi siellä voi bongata suomalaisia musiikkimaailman vaikuttajia;) Tykkään. Mieheni ainoa tuliainen on sieltä; Kiitos TP!

Gaijin; tyylikäs, tumma. Täydellinen treffeille, vaikka pöydät ovatkin tosi lähellä toisiaan.
Valitsimme Gaijinin klassisen tasting menun. Hinta oli 66 euroa ilman juomia. Mutta huhhuh; talk about food porn. Joka suupalalla elämys. Ainoa miinus tuli siitä, että ruokaa oli liikaa?! Jos tunnet minua yhtään, en syö kuin lintu, mutta kun eteen kannetaan kahdeksan eri ruokalajia, vaikka osa oli ihan pieniä suupaloja, vatsa täyttyy. Oli todella harmi, että kuudennen  kohdalla jouduin kysymään, eihän ole enää paljon jäljellä? Eikä me syöty läheskään kaikkea mitä eteen tuotiin. Vihreät versokasat jätettiin suosiolla tarjoilulautaselle. Jälkiruoan kohdalla oli ähky.  Ei ihan tyypillistä tämän tason ravintolalle. Tänne tuon mieheni, vaikka annokset ovat kauniita; kaksi ruohosipulia ristissä, ei jää ainakaan nälkä;)

Lopuksi Ravintola Savu. Olin ensin ajatellut jotain rentoa tuttua paikkaa, tyyliin Kappeli tai Teatteri, hetken mietin myös mutkatonta La Famigliaa, mutta päädyimme fiilistelemään kauniina ja lämpimänä kesäiltana Tervasaareen vanhempieni kanssa. Ou nou.

Positiivisena; lapsille oli tarjolla joko lohta tai lehtipihvi. Kokonaisuuteen kuului jätskipallo ja mansikoita. Oikein hyvä, ettei mitään nakit-ja ranskalaiset linjaa. Me päädyimme äidin kanssa kesämenuun. Alun halloumisalaatti oli hyvä ja lohen kanssa tarjottu fenkolisiemen anis-voikastike todella maukas.

Mutta, auta armias, kun kahdelle makealle persolle ihmiselle tarjoillaan jälkiruoka; Tervasaaren sorbet ja kauden tuoreita marjoja. Jotenkin virheellisesti ajattelin, että me saadaan jotain makeaa... Lautasella nökötti sorbetpallo, päälle oli roiskittu jotain ruskeaa kastiketta ja ympärille ripoteltu muutama mansikka ja mustikka. Pahaa aavistamatta otin ison lusikallisen suuhun.

Ilme oli kuulemma maksamisen arvoinen. Kun nostin päätäni, myös äitini näytti hiukan hämmästyneeltä pöydän toisella puolella. Minä istuin siinä kulmakarvat koholla, sieraimet höröllä ja mietin, pitäiskö tää nielasta vai pökläyttää takaisin lautaselle. Sitten me molemmat repesimme hirveään nauruun, eikä loppua tullut. Piti melkein korjata meikki sen röhötyksen jälkeen. Ai kauheeta, mitä hemmettiä tää on? Jälkiruoka oli todella kirpeää raparperisorbettia, jonka päälle oli kaadettu reilusti hyvin savuisen makuista tervasiirappia. Voi hyvää päivää. Harvoin voi sanoa, että olipa kerta kaikkiaan pahaa.

Makuyhdistelmä oli aivan hirveä, ellei brutaali. Siirappi ei ollut makeaa, joten se tervasavun voimakkuus ja raparperin kirpeys aiheutti todella järkyttävän maku-ja tuntoelämyksen suussa.

Lapset siinä lusikat ojossa, Saako maistaa?  -Joo, ota niin paljon kuin lusikkaan mahtuu. Vahinko kiertämään, ja taas maksamisen arvoiset ilmeet ja kokovartalo puistatukset ja päälle hirveät naurut. Siis kauhean huonoa käytöstä, muttei me nyt itkeäkään voitu. Huumorilla vaan.
Ehkä kauheinta oli, ettei se maku meinannut lähteä suusta pois ollenkaan. Onneksi oli kotona vielä kasapäin suklaata, jolla sai suun neutralisoitua illan päätteeksi;) Toisaalta, unohtumaton elämys.

Tataa!

PS sitä suuremmalla syyllä haluan niitä Aarikan hirviserviettejä. Kun tarjoan tuota jälkiruokayhdistelmää, luvassa on mieletön kokemus; savuista sorbettia suussa ja kun Se sieraimet höröllä tuijottava hirvi tuijottaa tassilta samaan aikaan vastaan, on kuin peiliin katsoisi;) Hauskaa viikonlopun jatkoa!

Tähän mennessä tapahtunutta

Hälvän supermakeat pikkumansikat

Matka oli toooodella fantastinen. Ihanan sutjakkaasti sujuneen Chicagon välilaskun ja viimeisen legin puolentoista tunnin lennon jälkeen heräsin kuulutukseen; This is the captain, we are facing technical problems and need to return to Chicago. Tietty. Saimme siis matkustaa ylimääräiset viisi-kuusi tuntia ja tutustua Chicagon lentokentän tarjontaan oikein perusteellisesti. Onneksi tämä kyseinen kapteeni ihastui tyttäriini ja tuli juttelemaan heille, pyysi ohjaamoon, kertoi hauskoja juttuja jne. Olisin silti mieluummin valinnut vahtoehdon A, jossa olisimme vaan lentäneet suorinta tietä kotiin, kulkematta lähtöruudun kautta...

Helsinki-Vantaalla oli muuten laukkuhihnalla todellinen tehopakkaus töissä. Odotimme laukkuja tunnin(!). Niitä ilmestyi hihnalle aina max kolme kerralla, kymmenen minuutin välein. Alkoi vähän  ottamaan pattiin ja venyneen matkan päälle aivan huippua. Silmät seisoivat päässä, oli tunkkainen, nihkeä olo, lapset meinasivat nukahtaa seisaalleen. Onneksi olivat täpinöissään siitä, että vaari odotti lasiseinän takana. Muutamat nuoret lätkänpelaaja-kanssamatkustajat nostivat hihnan muoviläpät ja karjaisivat taka-alalle:  Laukkuja, saatana! Meinasin taputtaa. Ja voin muuten vannoa, että Usassa tällaisesta järkyttävästä tehottomuudesta olisi noussut ihan hirveä häly muidenkin kuin nuorison keskuudessa.

Helsingin ilma oli raikas! Perille päästyä äiti kattoi lautaselle savunieriää ja keitettyjä perunoita. Ei paha. Lapset suuntasivat Itä-Suomeen, minä jäin suunnitellusti kaupunkiin. Palloilin hetken orpona piruna, kunnes sammuin power napille. Sitten yksi parhaista ystävättäristäni olikin jo ovella. Mukana suklaita, makuvissyjä, irtareita. Siinä me sitten juteltiin halailtiin, naureskeltiin, päivitettiin kuulumisia, testailtiin tuliaisia.

paahdettu ruisleipä voimariinilla, heaven.

Kävellen liikkeelle; Espa, kauppatori, Aarikan ja Iittalan myymälät. Aarikalta saisi ihan hirveitä hirvi-servettejä. Repesin nauramaan heti ovella. Ne on oikeasti niin rumia, että teki mieli ostaa monta pakettia mukaan.  Antaisin kaliforniassa tuliaisena suomalaista designia;) Ilmeet olisivat maksamisen arvoisia. Niissä paskan ruskea hirvi tuijottaa sieraimet höröllä, tässä. Ehkä minun on tosiaan pakko ostaa muutama paketti mukaan. Kenties ne on suunniteltu hirvipeijaisiin...?;)

Stockan suomi-osasto oli suuri pettymys. Ei ollut kivoja suomipaitoja tai kaipaamaani julistetta,haluaisin siis jonkun tämän tyyppisen, mutta kivemman, eri väreillä.... saattaa mennä vaikeaksi, täytyy koluta Kiasmat ja muut. Tämä on pakko saada-osastoa, vaikken tiedä onko sellaista olemassakaan. Yksi ylihinnoiteltu hiihtoaiheinen Finland tarjotin jäi vaivaamaan. Sen käyn hakemassa.

Päädyimme Teatteriin salaateille ja vielä hetkeksi juttelemaan. Kun sitten iltaysiltä sammuin nojatuoliin ja herätessäni näin itseni telkkarissa, tajusin, että oli aika mennä ihan oikeasti nukkumaan;)

Tiistaina oli työpäivä. Palmut olivat vaihtuneet koivuiksi ja kyllä, Länsiväylä on ehkä mailman kaunein moottoritie. Joskus muinoin joku ulkomaalainen sanoi minulle - Miten kaunista! Moottoritienne varrella kasvaa ruusupensaita! Niinpä. Meri kimmelsi, minä nautin. Tuntui taas siltä, etten olisi koskaan minnekään lähtenytkään. Olin kotona. Kaikki on jotenkin niin suhteutettavissa. Pientä, kompaktia, tuttua.

Illan tultua suuntasin tapaamaan yhtä minulle tosi tärkeää naisporukkaa. Kaikki eivät paikalle päässeet, muttei haitannut yhtään. On muuten tosi jännä, miten etäisyys antaa perspektiiviä. (Siinä Kämpin terassille istui pari tyypillistä maailmanomistaja-hölöttäjää, kultakäädyt kaulassaan, todellisina fashion overkilleina. auts. Nää tyypit luulevat että kaikkia kiinnostaa heidän juttunsa. Ei oikein voinut kuin hymyillä. Onnea vaan.) Meillä oli ihana ilta. Itkimme, nauroimme, puhuimme elämän eteen tuomista vaikeistakin asioista ja siitä, miten kaikella loppujen lopuksi on tarkoituksensa ja miten elämä on tehty elämistä varten. (Onnea Matti Nykänen 50vee;))Kyllä ystävät ja elämän kokemusten jakaminen on elämän suola.  Amerikkalaisten kanssa ei muuten pääse pintaa syvemmälle vuosiin. Haitanneeko mittään;)

tässä enää kääreet;) nam.

Vielä yksi päivä Helsingin vilinässä ja illaksi kohti Retrettiä junalla (!) melkein jännittää.
jatkuu...

Tataa!

PS olen syönyt itseni äklöön fasun patukoilla ja irtareilla. Todella järkevää.  Ja kirsikkana kakussa; puhelimeni ei toimi! Edellinen laitteeni söi suomalaisen simin nikottelematta, tämä on lukittu. En saanut hakkeroitua valmistajan koodillakaan, joten minulla ei ole mitään numeroita, eikä kunnon kameraa. Kriisi.

 

 

Keskittymisvaikeuksia

Viikon kuluttua olemme Suomessa. Lapset eivät ole käyneet toisessa kotimaassaan melkein kahteen vuoteen. Minua jännittää ja innostaa. En pysty keskittymään  mihinkään kunnolla, kun koko ajan mieleen tulee mitä omituisempia ajatuksia, kuten mitäköhän kaikkia uusia hyviä jogurtteja siellä on, tai  onkohan äiti muistanut säästää mulle NYT liitteitä , menaisia, glorioita, annoja ja eevoja. Pitääkö mun ottaa mukaan joku takki, ja ihan kunnon kengät? Eikö eri sandaaleilla pärjää?

Ostoslistalta löytyy Suomen lippu, Helsinki-juliste, Suomi-paita, Suomi-tarra ja tietty kaikkia perusherkkuja ja muutama kirja. Olen osan ajasta töissä, osan lomalla. Suuntaamme Itä-Suomeen, Savonlinnan  seudulle, sitten Inkoon saaristoon ja lopun aikaa vietämme Espoo-Helsinki-akselilla. Oopperajuhlat ja Savonlinnan tori (muikut ja lörtsyt!), Puruveden kirkkaus, Tapiolan ja keskustan Stocka, Kaisan café, Kauppatori, Kauppahalli, Esplanadi, Haukilahden ranta, Iso Omena, here we come!

Suunnittelen vesi kielellä mitä kaikkea aion syödä;) Paahdettua ruisleipää, graavilohta, muikkuja, saaristolaispöydän antimia, mehukeittoja ja kaikkia mahdollisia karkkeja. Erityisesti suklaata, lakuja ja salmiakkeja. Lapsilla on pennipussit ojennuksessa. Odottavat kauppojen jätskialtaita kuin kuuta nousevaa. Pirkan kinuskituutti irtoaa varmaan vieläkin muutamalla kymmenellä sentillä. Voi pojat.
Kyllä me ollaan esikoisen kanssa myös pinaattiletuista ja maksalaatikosta puhuttu. Saati sitten karjalanpiirakoista ja korvapuusteista.

Heti aluksi olen muutaman päivän itsekseni Helsingissä, lapset suuntaavat vanhempieni kanssa maalle. Ajatus on kutkuttava; taidan iltaisin ajella ratikalla ihan turistina ja lorvia Stockalla. Ehdin tavata muutaman ihanan ystävänkin siinä heti. Kun lähden perästä Itä-Suomeen, olen statistin roolissa; ipanat toihuavat isovanhempiensa kanssa ja mina voin lukea vaikka välillä kirjaa, kuunnella kirkonkelloja, syödä mansikoita tai kirsikoita. Kanttarellejakin on jo kuulemma tarjolla.

Parhaat ystävättäreni ovat samaan aikaan lomalla, joten saan myös viettää laatuaikaa heidän kanssaan; suuntaamme kolmistaan, tai siis yhdeksistään kun lapset lasketaan mukaan, saariston rauhaan heti, kun palaan Itä-Suomesta. Luvassa on myös suuria juhlia.

Yritä tässä nyt sitten keskittyä töihin ja arjen pyörittämiseen. Ei ihan helppoa ole. Kuulen jo lokkien kirkunan ja kymmenen uutisten alkumusiikin;)

Tataa!

Juhannus, mikä juhannus?

Juhannuksen huomaa täällä vain siitä, että naamakirja täyttyy mitä ihanimmista, mökkimaisema-, meri-, järvi-, ystäväporukka kokolla-, saunalla-, kukkaseppele- ja keskiyön aurinko-kuvista. Ne saivat kyllä ikävöimään kotikonnuille. Täällä painetaan eteenpäin ihan normaaliin tyyliin, tai itse asiassa vielä turbo boostilla ja myös viikonloppuna. Pitää vielä jaksaa painaa hullun lailla pari viikkoa ja sitten lennämme mekin Suomeen, osaksi jopa lomailemaan. Bliss.

Pidimme nyyttärityyliin pienet malja juhannukselle- iltamat meillä perjantaina, jolloin muutama ystäväperhe tuli meille uimaan ja grillailemaan. Emäntä oli vähän väsynyt, josta koen pientä huonoa omaatuntoa, mutta aina ei voi olla täynnä energiaa. Olen viimeiset viikot elänyt ja hengittänyt töitä, nähnyt niistä myös unia ja kieltämättä hiukan stressannut.

Lauantaina olimme aivan upeissa juhannusjuhlissa. Paljon pohjoismaalaisia ja muita paikallisia, ihanan rento tunnelma todella kauniissa puitteissa, hurmaavan perheen luona. Perunoiden ja tillin tuoksu oli huumaava, mansikoita, auringonkukkia, koivuja. Me tosin lähdimme ennen "kokkoa". Illan isäntä oli virittänyt ison screenin uima-altaan reunalle ja aikoi näyttää siinä projektorin kautta kunnon roihun. Mahtava idea! Meidän ipanat olivat valvoneet jo edellisenä iltana ja minulla on tänään edessä pakkausta, töitä, ensi viikon valmistelua, miehen ohjeistamista, kaupassa käymistä, lasten synttäreille roudaamista ja ehkä myös hiukan ansaittua lepoa; saisin luettua Hosseinin And the Mountains Echoed, loppuun.

Koneeni starttaa iloisesti huomen aamulla kello 6 kohti iki-ihanaa New Yorkia. Long time no see!Saan herätä aamuyöllä kello 3:30, ollakseni San Franciscon kentällä kello 4:30. Brutal.

Luvassa on kiireinen viikko; lanseerausta, iltaohjelmaa, journalisteja, heavy duty pitchaamista, amerikkalaisia irtohymyjä ja väsyneitä, turvonneita jalkoja. Tänään täytyy suunnitella matkan garderoobi. Positiivisen mielin asettelen mekkojen viereen upeita korkeita korkoja ja tiedän jo valmiiksi, että tulen tallaamaan roomalaisissa;) En minä loppujen lopuksi mikään Carrie ole;) Ajatustasolla korkkarit ovat hyvä juttu, mutta kymmenen tunnin päivän jälkeen en mielelläni kävelisi askeltakaan, saati sitten koroissa! Mummoilua tai ei. Ja sitä paitsi nykissähän kuuluu tallata paikasta toiseen lenkkareissa(hyi) ja vaihtaa kengät vasta määränpäässä...hmmmm

Nyt on siis taas mentävä, palaan pian, wish me luck, lupaan matkaraporttia mahdollisimman pian!
Tataa!

PS Kiire tai ei, täytyy ehkä kipaista hakemassa -  vihdoin - ne boyfriendit. Kaikki starat tuntuvat matkustavan niissä ja olin jotenkin visioinut itseni reissuun just tolla tyylillä.. ja yksi aivan ihana apilanvihreä Kate Spaden laukku sopisi käsivarrelle keikkumaan, kun astelen pitkin Manhattanin katuja. When in New York;)

Ystävyys

Melkein kaikilla meidän  hyvillä ystävillä on lapsia. Useimmiten näiden ihmisten, ja heidän jälkeläistensä, kanssa pystyy viettämään aikaa koko porukalla, muutamaa aivan horror esimerkkiä lukuunottamatta. Vuosien aikana on ollut tosi karseeta huomata miten eri arvoja kodeissa vaalitaan, eikä vaan arvoja vain myös kuria, tai siis sen puutetta. Minun on aina vaikea käsittää miten joidenkin fiksujen ja kivojen ihmisten lapset voivat olla ihan hirveitä, tottelemattomia kauhukakaroita. Ja näitä riittää.

Pienemmässä mittakaavassa on myös sääli, jos lasten hyvien kavereiden vanhemmat ovat tosi pönttöjä. Sellaisia, joiden kanssa pystyy just ja just juomaan kupin kahvia, mutta ei illastaisi mistään hinnasta. Se kuppi kahviakin tekee joskus tosi tiukkaa.

Meillä oli vieraita viimeiset viisi päivää. Yhteisiin vuosiimme mahtuu monta yhteistä ajanviettoa ja yhteensä viisi lasta. Luulenpa, että kaikkia hiukan jännitti miten yhteiselo sujuu kahden vuoden tauon jälkeen, mutta pelko oli turha.

Me aikuiset meinasimme pakahtua onnesta, kun seurasimme tätä 5-9 vuotiasta viisikkoa touhuissaan. Kaikki lapset hymyilivät ja nauroivat koko ajan. Kukaan ei ollut hetkeäkään paikoillaan, muttei myöskään kuriton. Joskus, tiettyjen lasten vierailujen aikana, käyn keittiössä mumisemassa  mantrana ”kunhan mitään ei mene rikki, aina voi siivota”, mutta tällä kertaa en ollut edes huolestunut. Eivät saaneet aikaan edes riitaa, paitsi nyt sisarusten välille pientä kinaa, ja sitä ei lasketa. Telmivät, uivat, leikkivät, pelasivat, piirsivät, nyhjäsivät kiinni toisissaan samanlaisissa marimekon raitayöpaidoissaan, nukkuivat samassa huoneessa sulassa sovussa, kai muutama suukkokin vaihdettiin. Hurjaa.

Aikuisetkaan eivät tapelleet;) Oli niin mahtava nähdä pitkästä aikaa ja todeta, että onpa kerta kaikkiaan kivaa ja mukavaa. Vaikka asutaan maailman toisella puolen eikä olla äärimmäisen säännöllisesti yhteydessä, ystävyys jatkuu just siitä mihin se on jäänyt. Me rouvat ollaan vaan tietty entistä upeampia;)  Sitä vaan on oma itsensä ja niin kotonaan kun on hyvä ystävä jonkun kanssa. Puhua voi mistä vaan, toiseen voi luottaa, aina ei tarvitse olla täysissä pukeissa, ei taidettu meikatakaan päivään, kahteen;)

Harvoin voi tiivisohjelmaisen viisipäiväisen rupeaman jälkeen sanoa, että olisittepa vielä muutaman päivän, mutta nyt jäi sellainen tunne. Ehdittiin viinitiloille, ukot pääsivät kukkuloille mountain bikeillaan lenkille, Santa Cruzin boardwalk tuli nähtyä, samoin Santana Row, premium outletit ja paikalliset shoppausparatiisit. Lapset saivat nauttia altaassa puljaamisesta oikein urakalla eikä pidetty kiirettä minkään kanssa. Me naiset päästiin shoppaamaan vasta viime metreillä; maut menevät yhteen, joten kivaa oli, vaikka tulos poikkesi ostoslistasta hiukan..

Parhaat ystävämme ovat vielä siis Suomesta. En tiedä kuinka kauan menee ennen kuin löydämme paikallisia korvikkeita, mutta eipä sitä jaksa enää samalla tavalla tutustuakaan. Kevyemmät versiot, kuten satunnaiset kahvittelut ja grillailut riittävät pitämään sosialisen elämän kunnossa.

Nyt ne vieraat ovat jo Suomessa ja minä istun taas hirveässä stressissä tietokoneen ääressä järjestellen yhden startupin ensi viikkoista lanseerausta. Miten aika lentääkin, kun on hauskaa! Muistoja on luotu, valokuvia otettu todisteeksi, liian vähän tosin. Ainoan ryhmäkuvan nappasi lähtöpäivänä airport shuttlen kuski, alakenosta tietty, kiitos kaksoisleuoista;) Kun eron aiheuttamat kyyneleet on pyyhitty, hauskojen päivien jättämissä tunnelmissa jaksaa taas arkea eteenpäin.

Kivaa viikkoa.
Tataa!

 

 

 

Turkoosia

Meille on taas tulossa vieraita. Ihanaa. Rakkaat ystävämme matkaavat omasta tämänhetkisestä kotimaastaan Suomeen lomalle, koukaten San Franciscon kautta. Kyllä meidän kelpaa. Vietimme heidän kanssaan lukemattomia hauskoja hetkiä, monen vuoden aikana, kun kaikki vielä asuimme Suomessa. Koko perhe odottaa koko perhettä. Historiamme on pitkä; olin perheen isän kanssa aikoinaan samassa perhepäivähoidossa, ollaan siis tunnettu ihan muutama vuosi.

Haluan, että meillä näyttää kivalta, tulevat meille ensimmäistä kertaa. Olohuoneen sisustus häiritsee, mutta siihen ei ole nyt ollut aikaa eikä rahaa keskittyä. Menköön, ei me siellä kuitenkaan aikaa vietetä.

Pihaan olen sen sijaan tällä hetkellä aika tyytyväinen, lempparini on allasalue. Sinne ei tuule melkein koskaan, on suojaisa keidas, aika pätsi.  Olen aloittanut turkoosin veden inspiroimana; visioni on mustan, valkoisen ja turkoosin yhdistelmä, katsotaan mihin se tuosta kehittyy. Seinään kaipaa jotain kivaa puista lifeguard tms kylttiä, mielellään puna-valko-turkooseissa sävyissä, mutta se on vielä hakusessa. Ja välillä täytyy muistaa, että olemme vuokralla. Sitäpä ei tiedä kuinka kauan tässä viihdytään, eli ihan huimia investointeja tätä taloa ajatellen ei kannata tehdä. Klassisia kalusteita ja pientä tilpehööriä, kuten uusia lamppuja toki kertyy, mutta ne muuttavat kätevästi paikasta toiseen ja asettuvat aina uusille paikoilleen.

Kiertelin viime viikolla, yhtenä puolipilvisenä aamuna, pihalla kahvikupin kanssa, fiiliksiä alla.  Luulen, että ystäväperheemme tulee viihtymään tällä alueella ihan hyvin.
Tataa!

PS Yritin kaikkeni, jotta olisin saanut kuvat ladattua oikein. menetin hermoni noin kymmeneen kertaan. Edes tämä ohje ei auttanut, joten kollaasini on todella pro. Meillä palmut kasvavat vaakasuoraan, aamukahvi on niin tujua, ettei se valu kupista ulos. Veden lämpömittari kelluu sivuttain ja päivänvarjo leijuu ilmassa. Huhhuh. Tänään alkaa lasten kesäloma, me suunnataan pohjoiseen rannikolle. Matkaraporttia ensi viikolla;) Se, että päätin silti julkaista nämä kuvat kertovat vain siitä, että olen tod tämän minibreakin tarpeessa! Kiitos ja anteeksi;) ja jos jolla kulla olisi tähän kuva-dilemmaan joku vinkki, olisi ihan äärimmäisen kiitollinen!


 



Ai niin, mä en juokse

Kävin San Franciscossa tapaamassa yhtä kaunista  markkinointimiestä, joka on myös fitness- ja ravintointoilija. Tietty. Kuuluu täällä asiaan.. Matkalla kotiin mietin taas josko kokeilisin itsekin jotain intoilua! Rupeaisin juomaan vihreitä mönjiä, ehkä treenaisin triatlonia varten? hehheh. Samassa muistin ilmottautuneeni juoksutapahtumaan sunnuntaina, enkä ole käynyt juoksulenkillä kertaakaan, sen mutajuoksun jälkeen, reiluun puoleen vuoteen. Oh well. Nyt on liian myöhäistä. Sisulla mennään se 5 kilometriä...Uskottelin itselleni, että sehän on kuin tunnin mikä-tahansa-jumppa. Jaksaahan sellasenkin.

Lauantai-iltana suuntasimme paikalliseen sporttibaariin syömään. Pitäähän urheilusuoritukseen valmistautua kunnon hiilaritankkauksella. Ja urheilujuomalla;) Yö meni kukkuen; heräsin tunnin välein, ja kello oli pirteästi soimassa kello 5. Voi Juhani ja Liisi...

Kun siinä sitten aamutuimaan asettelin järkkyjä sinisiä irtoripsiä paikoilleen, vähän nauratti. Muutamaan kertaan olen kyllä irrottanut irtoripsiä kello viisi, harvemmin laittanut;) ja menoksi, pimeään aamuun. Muutaman kerran pohdittiin matkalla, ettei tämä nyt ihan järkevää ole. Minä ajoin kymmenen sentin irtoripset päässä, ystävätär istui sähkönsininen tutu päällään, hassunhauska panta päässä, josta nousi uhmakkaasti kaksi tuntosarvitupsua, kaulassa sininen lei. Meidän piti näyttää diivoilta, mutta smurffeina mentiin;) Hiukan nauratti...

Paikan päällä oli mahtava kuhina. Niinkuin täällä kaikissa massatapahtumissa, järjestelyt toimivat. Kamat gear checkiin ja sinivalkoiset diivat koolle. Me, 15:n jäsenen suomalaisjoukko, erotuimme upeasti joukosta; melkein kaikki muut olivat sonnustautuneet musta-pinkki yhdistelmään.

Paras hetki näissä juoksutapahtumissa on ennen lähtöä tapahtuva adrenaliinitason nousu, hengen nostatus ja odotus. Itse juoksu on se pakollinen paha ja maalissa taas helpottaa;) Tämä oli siis kolmas juoksutapahtumani ja tavallaan kolmas lenkkini. Minähän en muuten juokse, siis huvikseen tai kuntoilun vuoksi. Olen tapahtumajuoksija. Hyvä fiilis ja musiikki ja laitan tossut jalkaan.

Sattuipa kuitenkin niin, että mukanamme oli Bostonin maratoonari, Respect. Kun hänen rinnallaan hölkötteli juoruillen menemään (minä henkihieverissä, hän kävelyvauhtiaan;)) ni juoksu kulkikin yllättävän kivuttomasti. Tosin tuntui siltä, että matka on paljon pidempi ja tässä iässä sitä lämpenee hitaasti. Vasta reilusti yli puolen välin tuntui siltä, että on hyvä flow. Sitten bongasinkin maalin ja piti ottaa löysät pois. Kilpailuviettini otti vallan. Hitto, tässähän voisi vielä saada ok ajankin! No, eipä se vielä ollutkaan maali, mutta oli vaan jaksettava. Onneksi en pyörtynyt ennen oikeaa maalia. Maalisuorallakin piti pinkoa muutaman mamman ohi. huhhuh.

Kaikenkaikkiaan hauska kokemus, vaikka lähtö olikin väkivaltaisen aikaisin. Sovimme, että seuraavan kerran lähdemme porukalla joulupukkijuoksuun. Kun mukana on hassuja asuja, mukana olen minäkin. Tavalliset lenkit jääköön muille, en taida ottaa yhtään juoksuaskelta ennen joulupukkijuoksuakaan;) Ihan hyvin meni näinkin. Sisulla.

Tataa!

PS loppukiriin taisi vaikuttaa sisun lisäksi boa&tiara stationin releet ja yläosattomat salskeat palomiehet valmiina ojentamaan mitaleja...

Pelkääkkönä polliisia Forresterin Eerik?

kuva lainattu

Vappua vietettiin tosi kuumissa olosuhteissa. huhhuh. Aika harvoin on asuyhdistelmänä ollut valkolakki ja bikinit.(ja perinteinen vappunaamari;)) Toivat suomalaiset ystävät mukanaan helleaallon. On varsin ironista, ettei avoautolla voi ajaa katto auki. On liian kuuma. Ei auta edes ilmastointi. Kaupan päälle palaa korvat, niska ja olkapäät, vähempikin riittäisi.

Nyt on vappu vietetty ja vieraat jatkaneet matkaansa. Enää ei istuta altaalla ja juoda kuplivaa. Arki on palannut perheeseen.

Hain lapset koulusta ja lupasin, että pysähdytään tutussa starbucksissa hakemassa jotain kylmää.;) Oltiin lämpöhalvauksen partaalla. Yhtäkkiä, edessä näkyi kuitenkin sinisten ja punaisten valojen välkettä. Liikenne näytti olevan poikki.? Vasen kaista oli tukossa, oikea kaista, jota ajoin oli kuitenkin tyhjä, joten jatkoin hiljaa eteenpäin. Virhe. 

Päästyäni poliisiautojen luokse, näky oli kuin suoraan Heat-elokuvan väijytyksestä. Yksi poliisiauto oli poikittain kaistojen edessä stopaten liikenteen, muutamia poliisiautoja tien sivussa, muutamia liikkeellä, kaksi poliisiautoa oli keskellä risteystä, etuovet auki. Ruskeapukuiset aurinkolasipäiset poliisit seisoivat ovien takana aseet ojossa. Siis sellaiset isot automaattikiväärit. Oh shit. Risteyksessä on pankki. hmmm  - 1+1. Olin koulubussin vieressä, joka oli vasemman kaistan paalupaikalla, minä oikean. Taakseni oli muodustunut jo jono. Olimme motissa. Voi kun olisin ollut Eddiellä liikkeellä. Se on sellainen tankki.

Oikealla puolella, pensaikossa hiipi pari poliisia näytellen merkkejä autoni vieressä seisovalle poliisille. Ensin ajattelin, että vau, onpa jännää, kunnes tajusin, että mehän ollaan ihan tulilinjalla. Yksi harhaluoti ja terve. Rupesi pelottamaan. Esikoinen purskahti itkuun. Avasin ikkunat ja kysyin josko me voitaisiin poistua autosta, halusin lapset turvaan. Poliisi kuitenkin kehotti pysymään aloillaan. Hiki virtasi noroina, oli hermostuttavaa, mutta rauhoittelin lapsia, että ei tässä mitään. Me ollaan turvassa. hehheh

Pankki oli ryöstetty viisi minuuttia ennen meidän saapumista paikalle. Etsintä oli käynnissä. Poliisit halusivat varmistaa rikospaikan läheisyyden, ennen kuin päästivät liikenteen jatkumaan. Selvittiin  kuitenkin parinkymmenen minuutin päästä turvallisesti jatkamaan matkaa, starbucksin kautta kotiin. Kotona käytiin vielä läpi tapahtunutta, mutta esikoiseni mielestä oli jännintä, että viereisissä autoissa oli ollut luokkakavereita, samoin siellä starbucksissa ja me pääsimme ensimmäisinä kertomaan kyseleville ihmisille mitä oli tapahtunut. Meidän turvallisessa lintukotolähiössä..

Yksi vanha herra tokaisi suoraan: Well, now we all need to start carrying a gun.Tjaa, en ehkä kuitenkaan kannata fight guns with guns- lähestymistä.

Täällä sattuu ja tapahtuu.

Tataa!

PS jännittävän ja tapahtumarikkaan iltapäivän kruunasi ilta Stanfordissa. Tällä kertaa mukana oli vieraileva tähti. Minua hymyilytti koko ajan, oli pakko raapustaa muistivihkoonkin, että voi Forresterin Eerikki, kun meinasi naurattaa ääneen. (luennot ovat myöhään illalla, saatoin olla hiukan väsynyt;))Teki mieli kysyä, onko kukaan koskaan sanonut hänelle, että hän on ihan ilmetty Forresteri, John McCook, suoraan 90-luvun puolesta välistä, sitä Eerikin primea, silver fox. Tosi lapsellista, mutta meni puolet ajasta siihen pällistelyyn enkä kuullut puoliakaan mitä hän sanoi. Kun minulla sitten oli puheenvuoro, virne ei poistunut naamalta. Tuli oman esityksensä jälkeen istumaan taakseni. Virnuilin jälleen tyhmästi. Ajatteli varmaan, että flirttailen. Samapa tuo. Halvat on hupini. tihihihi.

Hauskaa vappua!

Me otettiin vappuun varaslähtö jo viime lauantaina yksien ystävien luona suomalaisporukassa, sittemmin saimme vieraita Suomesta, joten kyllä täällä kuplivalla kilistellään. (ja suu tungetaan täyteen tuttifrutti mixiä, merkkareita, panttereita ja fasun sinistä, oooooh, joulu).

Eipä sitä muuten ole taas pitkään aikaan katsonut asuinseutuansa ulkopuolisin silmin ja kyllä meidän kelpaa. Aikaa on vain muutama päivä, mutta näillä mennään. Nautitaan. Ilma auringossa 45, allas 25, kyllä tarkenee. Talviturkkikin on nyt heitetty;)

Vappu on aina kuulunut omiin lemppareihin. Esikoisen synttäriserpentiinit jätetään meillä esille kahta viikkoa ennen vappua ja sitten juhlapäivänä lisätään koristeita. Ja vaikka siellä kotona huhtikuussa kinokset saattavat olla korkeitakin, jotenkin ne aina vapuksi häipyvät ja tarkkasilmäinen bongaa hiirenkorvia. Kevättakki päälle, pikkukengät jalkaan, serpentiinit kaulaan ja vappulounaalle. Ihana juhlaperinne, hauskoja muistoja. Hengessä mukana, trööt trööt. Nauttikaa kaupungin kuhinasta!

Jonain vuonna on ehkä taas lehahdettava paikalle ihan livenä,
Tataa!

Pyhä Patrick vai Patricia?

Ihan vahingossa sovittiin kuukausia sitten tyttöjen viikonlopuksi St Patrick's päivän viikonloppu. Ei kuulu juhlaperinteisiin. Hauskoja muistoja on toki mm Barcelonasta yhtenä vuonna, mutta olutta en juo, enkä ihan ekana ole ehdottamassa pubia illanviettopaikaksi.

Kamppeet kasaan ja menoksi! Ihanan auringonpaisteen saattelemana karautimme San Franciscoon. Perille päästyämme varmistui vielä haluamamme illanviettopaikka. Yes.

Paraati oli juuri päättymässä, vastaan käveli muutama vihreään sonnustautunut;) Laukut huoneeseen, kupliva kylmään ja liikkeelle. Kevyen lounaan jälkeen suuntasimme San Franciscon MOMA:an. Päänäyttelynä on nyt Garry Winograndin valokuvanäyttely. Kiva, ei huippu. Oli upeaa nähdä Frida Kahlon maalauksia ja Warholin poppia. Olisin itse asiassa kaivannut lisää 20th century-taidetta.

Kulttuuriannin jälkeen suuntasimme Marriotin 39. kerroksen näköalabaariin, The View. Huippu. Hinnat ovat aika korkeat, mutta näköalasta maksaa. Tänne tulen uudestaan ja tuon vieraita.

Kävellessämme hotellille, joka sijaitsi ihan ytimessä, Union Squarella, Parc55, sitä pääsi taas todistamaan lähikaupunkimme monimuotoisuutta. Ei pelottanut, mutta aika monen näköistä tallaajaa oli liikkeellä. Ilmassa oli vapputunnelmaa.

Laittauduimme kaikessa rauhassa iltaa varten ja sitten suuntasimme Asia Sf-nimiseen showravintolaan. Showssa esiintyy transgender-tähtiä, joten vähän jännitti minkälainen ilta on luvassa. Mikä mahtava positiivinen yllätys! Yleensä, kun kyseessä on show+dinner, en luo minkäänlaisia odotuksia ruoan suhteen, näytti menu miten hyvältä tahansa. Man, was I in for a surprise!

Ruoka oli exquisite, show aivan huikea. Söimme aluksi tonnikalaa ja lohta, pääruoaksi kampasimpukoita ja filet mignonia. Jälkiruoaksi lämmintä suklaakakkua. Kiitos, Nam.
Me ulvottiin naurusta ja hoilattiin mukana, ääni on vieläkin vähän käheä. Upeita esiintyjiä. Olivat ihan naisia, eli aika pitkällä muutosprosessissaan. Wow.

En olisi ikinä löytänyt tätä paikkaa ilman ihanaa ystävätärtäni, joka asuu alueella. Hän on nelikymppinen sinkku, joka tykkää ns "finer things in life." Eli, toisaalta, tiesin, ettei hän lähettäisi meitä minne tahansa ja, että huumorini kestää tällaiset paikat.

Käväisimme vielä yhdellä drinkillä ja sitten suuntasimme muutaman mutkan jälkeen hotellille. Vanhana partiolaisena olisi kannattanut suunnistaa tähdistä välttääksemme ainakin yhden korttelin kierto korkokengissä.

Kokonaisuutena ihana, monipuolinen pikkubreikki. Aika lentää, kun on hauskaa! Nyt arkisimpien asioiden pariin.

Tataa!

Sain monta ravintolasuositusta, ystävättäreltäni, tässä alla muutama.
Huom, pöytävaraus on tehtävä ajoissa.

Marlowe
Bissap and Little Baobab
1300 Fillmore
A16
Foreigncinema
RN74
Cafe Claude
Fish and Farm
B44

Huitsin Nevadassa

Lomamme tarkoituksena oli viettää perheaikaa. Leikkiä paljon. Hotellimme parkkipaikka oli täynnä mahtavia lumikinoksia. Lapset kiipeilivät niissä ihan apinoina. Menin kerran mukaan kiipeilemään ja laskemaan pyllymäkeä. auts. Satuin katsomaan ylös hotellin ikkunaan. Intialainen perhe oli kerääntynyt osoittelemaan meitä sormilla. Nauroivat, pyörittelivät päitään ihmetellen. Joillekin lumikinos on vain lumikinos, meille se on kiipeilyteline, potentiaalinen lumilinna ja pyllymäki. Elämässä pitää olla hauskaa! Pienin osallistuja halusi peffamäen lisäksi pulkkamäkeen. Toisin kuin Suomessa, niitä ei ollutkaan hiihtokeskuksien yhteydessä, vaan erikseen, ja tietty maksullisina.

Viimeinen aamu Kalifornian puolella valkeni aurinkoisena. Ehdotin pulkkamäkeä, tubingia ja sitten rauhaisaa siirtymistä Nevadan puolelle. Pienin, oikea one-linereiden expertti huudahti "Mommy, you're a genius!". No, vähintäänkin...

Paikkoja kannattaa googlettaa Snow Play, Tubing ja sledding- nimillä. Me päädyttiin tänne. Omia pulkkia ei saa käyttää, mutta niitä on paljon tarjolla. Tubingiin oli iso jono ja mäki aika nössö, pulkkamäki oli ok, erilliset väylät ylöskävelyyn ja laskuun. Meidän perhe leikki siellä kypärät päässä. Onneksi, nämä eivät nimittäin osaa ohjata pulkkiaan ja laskevat suoraan päälle. Ah, se tunne, kun ukko tömähtää oikein vauhdilla kantapäiden ja pohkeiden välimaastoon ja kaatua rojahdat hänen päälleen...mahtavuutta. (tälviisiin: istuvat pulkkiin ja ottavat vetonarusta kiinni, sitten "ohjailevat" pulkkaa narua vetämällä, siis puhleeeez, se on pulkka-ei hevonen..tassut hankeen!.)

Lumileikkien jälkeen suuntasimme postikorttimaisemissa Nevadan puolelle kasino resorttiin, missä tapasimme ystäväperheemme ja jatkoimme leikkimistä sisätiloissa;). Pohjois Lake Tahoelta ajaa Renoon vain reilut puoli tuntia.  Isossa billboardissa hymyili sellainen ei-niin-hehkeä-kaunotar. Ei ne vähän edustavamman näköistä daamia olis tohon löytäneet, johon mieheni, This is the difference between Vegas and Reno:)tihihihihi

Tähänhän kuuluu sanoa, että What happens in Reno stays in Reno, ollaanhan uhkapelien luvatussa osavaltiossa, gangsta style, mutta ei meillä nyt niiin hurjaa ollut. Mukana 5-11-vuotiaita lapsia ja nuoria aikuisia;) Toki paljetteja, mekkoja ja korkokenkiä siellä huppareiden joukossa. Oli muuten kaikennäköistä hiihtäjää taas liikkeellä. Pyjamahousu-hupparisakkia, pitkien iltapukujen seassa. Ei mikään muodin mekka. Yllätys.

Kävelipä joku high roller, mustassa smokissaan, rusetti auki- meidän normaalien kuolevaisten joukossa, kerran. Tuli sellainen Frank Sinatra- viba. Näille high rollereille oli varattu kasinon neljä ylintä kerrosta, jonne ei päässyt kuin avaimella, eli jäi sitten näkemättä, muuta kuin tämä vilahdus ylellisyydestä ja tyylikkyydestä.

Neuvostoliiton kokoiset kasinot ovat aika bling bling. Kun saavuimme toppa-asuissamme aulaan, kymmenien ja taas kymmenien jättimäisten kristallikruunujen alle, pienin huudahti kädet levällään "This is the Life!". Täytyy myöntää, että olin vähän innoissani itsekin.(tuli sellainen täpinä, että tekisi mieli juoksennella ympäriinsä vähän-niinku- Kevin-Home-Alone-elokuvassa)

Kohteessamme oli mm 50 ratainen hohtokeilarata, leffateatteri, game arcade, ravintoloita, spa osasto, golf bunkkeri ja range etc etc. Eli, kun tekemistä kerran riitti,  me emme astuneet jalallammekaan ulos koko aikana. Ruotsinlaiva meininkiä, ilman keinumista ja Tukholmaa;) Loputtomiin jatkuvat käytävät aiheuttivat meissä aikuisissa pientä Hohto-maniaa ja kikattelua...Kohta Danny ilmestyy nurkan takaa polkuautollaan..redrum...redrum

Non-smoking Kaliforniaan verrattuna aika shokki; sisällä, pelialueella, sai polttaa. No huhhuh. Tavallaan aika siistii, tavallaan ei. No, me söimme hyvin, joimme hyvin, keilasimme kaikki yhdessä, kävimme katsomassa Hotel Transylvanian ja hotellin shown, jossa Lady Gaga, Madonna, Michael Jackson ja the Artist formerly known as Prince esintyivät;) Innostuin yksikätisistä ja neljän dollarin panoksella voitin 75 dollaria. Cash out ja karkuun;) Alla tunnelmia:


Ilmava, tyylikäs, skandinaavinen.
Ottaisin heti lastenhuoneeseen!

Näkymä huoneestamme,
Summit Tower,  kerros 22

Upeita valaisimia riitti.
Tällaisen rykelmän haluaisin
toteuttaa kotonani.
Asuisinpa linnassa...



Upeita kristallikruunuja aulassa
ja kaikissa käytävissä.
Bling Bling

Ja jottei totuus unohtuisi; wine tasting automaatti.
Se siitä elegantista tyylikkyydestä;)




.

Tataa!