Tähän mennessä tapahtunutta

Hälvän supermakeat pikkumansikat

Matka oli toooodella fantastinen. Ihanan sutjakkaasti sujuneen Chicagon välilaskun ja viimeisen legin puolentoista tunnin lennon jälkeen heräsin kuulutukseen; This is the captain, we are facing technical problems and need to return to Chicago. Tietty. Saimme siis matkustaa ylimääräiset viisi-kuusi tuntia ja tutustua Chicagon lentokentän tarjontaan oikein perusteellisesti. Onneksi tämä kyseinen kapteeni ihastui tyttäriini ja tuli juttelemaan heille, pyysi ohjaamoon, kertoi hauskoja juttuja jne. Olisin silti mieluummin valinnut vahtoehdon A, jossa olisimme vaan lentäneet suorinta tietä kotiin, kulkematta lähtöruudun kautta...

Helsinki-Vantaalla oli muuten laukkuhihnalla todellinen tehopakkaus töissä. Odotimme laukkuja tunnin(!). Niitä ilmestyi hihnalle aina max kolme kerralla, kymmenen minuutin välein. Alkoi vähän  ottamaan pattiin ja venyneen matkan päälle aivan huippua. Silmät seisoivat päässä, oli tunkkainen, nihkeä olo, lapset meinasivat nukahtaa seisaalleen. Onneksi olivat täpinöissään siitä, että vaari odotti lasiseinän takana. Muutamat nuoret lätkänpelaaja-kanssamatkustajat nostivat hihnan muoviläpät ja karjaisivat taka-alalle:  Laukkuja, saatana! Meinasin taputtaa. Ja voin muuten vannoa, että Usassa tällaisesta järkyttävästä tehottomuudesta olisi noussut ihan hirveä häly muidenkin kuin nuorison keskuudessa.

Helsingin ilma oli raikas! Perille päästyä äiti kattoi lautaselle savunieriää ja keitettyjä perunoita. Ei paha. Lapset suuntasivat Itä-Suomeen, minä jäin suunnitellusti kaupunkiin. Palloilin hetken orpona piruna, kunnes sammuin power napille. Sitten yksi parhaista ystävättäristäni olikin jo ovella. Mukana suklaita, makuvissyjä, irtareita. Siinä me sitten juteltiin halailtiin, naureskeltiin, päivitettiin kuulumisia, testailtiin tuliaisia.

paahdettu ruisleipä voimariinilla, heaven.

Kävellen liikkeelle; Espa, kauppatori, Aarikan ja Iittalan myymälät. Aarikalta saisi ihan hirveitä hirvi-servettejä. Repesin nauramaan heti ovella. Ne on oikeasti niin rumia, että teki mieli ostaa monta pakettia mukaan.  Antaisin kaliforniassa tuliaisena suomalaista designia;) Ilmeet olisivat maksamisen arvoisia. Niissä paskan ruskea hirvi tuijottaa sieraimet höröllä, tässä. Ehkä minun on tosiaan pakko ostaa muutama paketti mukaan. Kenties ne on suunniteltu hirvipeijaisiin...?;)

Stockan suomi-osasto oli suuri pettymys. Ei ollut kivoja suomipaitoja tai kaipaamaani julistetta,haluaisin siis jonkun tämän tyyppisen, mutta kivemman, eri väreillä.... saattaa mennä vaikeaksi, täytyy koluta Kiasmat ja muut. Tämä on pakko saada-osastoa, vaikken tiedä onko sellaista olemassakaan. Yksi ylihinnoiteltu hiihtoaiheinen Finland tarjotin jäi vaivaamaan. Sen käyn hakemassa.

Päädyimme Teatteriin salaateille ja vielä hetkeksi juttelemaan. Kun sitten iltaysiltä sammuin nojatuoliin ja herätessäni näin itseni telkkarissa, tajusin, että oli aika mennä ihan oikeasti nukkumaan;)

Tiistaina oli työpäivä. Palmut olivat vaihtuneet koivuiksi ja kyllä, Länsiväylä on ehkä mailman kaunein moottoritie. Joskus muinoin joku ulkomaalainen sanoi minulle - Miten kaunista! Moottoritienne varrella kasvaa ruusupensaita! Niinpä. Meri kimmelsi, minä nautin. Tuntui taas siltä, etten olisi koskaan minnekään lähtenytkään. Olin kotona. Kaikki on jotenkin niin suhteutettavissa. Pientä, kompaktia, tuttua.

Illan tultua suuntasin tapaamaan yhtä minulle tosi tärkeää naisporukkaa. Kaikki eivät paikalle päässeet, muttei haitannut yhtään. On muuten tosi jännä, miten etäisyys antaa perspektiiviä. (Siinä Kämpin terassille istui pari tyypillistä maailmanomistaja-hölöttäjää, kultakäädyt kaulassaan, todellisina fashion overkilleina. auts. Nää tyypit luulevat että kaikkia kiinnostaa heidän juttunsa. Ei oikein voinut kuin hymyillä. Onnea vaan.) Meillä oli ihana ilta. Itkimme, nauroimme, puhuimme elämän eteen tuomista vaikeistakin asioista ja siitä, miten kaikella loppujen lopuksi on tarkoituksensa ja miten elämä on tehty elämistä varten. (Onnea Matti Nykänen 50vee;))Kyllä ystävät ja elämän kokemusten jakaminen on elämän suola.  Amerikkalaisten kanssa ei muuten pääse pintaa syvemmälle vuosiin. Haitanneeko mittään;)

tässä enää kääreet;) nam.

Vielä yksi päivä Helsingin vilinässä ja illaksi kohti Retrettiä junalla (!) melkein jännittää.
jatkuu...

Tataa!

PS olen syönyt itseni äklöön fasun patukoilla ja irtareilla. Todella järkevää.  Ja kirsikkana kakussa; puhelimeni ei toimi! Edellinen laitteeni söi suomalaisen simin nikottelematta, tämä on lukittu. En saanut hakkeroitua valmistajan koodillakaan, joten minulla ei ole mitään numeroita, eikä kunnon kameraa. Kriisi.

 

 

Saapasjalkakissa

Oli vuosi 1996. Vietimme joulua veljeni luona Lontoossa. Vanhempani olivat lupautuneet ostamaan minulle uudet saappaat. Hyvin epätyypilliseen tapaamme siis porukalla ostoksille. Äidin kanssa aina kierreltiin kauppoja, niinkuin naisten kanssa tehdään, katselu, sovittelu ja ikkunashoppailu on yhtä tärkeä osa kokemusta kuin itse ostos. Hyvä voi löytyä vaikka ekasta kaupasta, mutta on saatava tietää löytyykö seuraavasta jotain parempaa! Äiti-tytär-päivänä on aikaa syödä yhdet soft icet Stockalla ja aina voi palata pisteeseen A;)

Hiukan jännitti, sillä muistin muutamat ostosreissut isän kanssa pienenä. Ne menivät suurin piirtein näin: Ajoimme ensimmäiseen kenkäkauppaan. Kerroin kokoni ja millaiset haluaisin. Myyjä toi, tai isä otti hyllystä suurin piirtein kuvausta vastaavat. Laitoin kengät jalkaani. "Onko ne sopivat?" Jos vastasin "Joo". Isä sanoi: "Ne otetaan." Ja ennen kuin ehdin sanoa Kissa, oltiin jo kassalla. Tehtävä suoritettu.

Takaisin Lontooseen; yritin siis toimia nopeasti. Paha juttu, etten ollut ihan varma mitä etsin ja se tulikin esille muutaman tunnin sovittelun jälkeen. Muotiin oli juuri tulleet kireääkin kireämmmät korkeakorkoiset saappaat. Siinä sitten hiki päässä tungin suomalaisugrilaisia pohkeitani kapeisiin korkeakorkoisiin saappaisiin ja iho jäi vetskarin väliin enemmän kuin kerran. auts.

Visiossani oli "just ne täydelliset saappaat." (Joku ehkä tietää mistä puhun) Halusin siis "NE", joita aina mietin, "NE", joita näkee muiden jaloissa ja lehtien sivuilla, muttei ikinä livenä. Nykyään, jos "vähän-niinku-NE" sitten löytyvät, ostan, mutten melkein ikinä käytä.(tai välillä käytän, mutta kun vetää takapuolelleen jäiselle kadulle pikkuskumpassa ystävättärensä kanssa käsikynkässä, jolla myös samanlaiset järkevät jalkineet, ne laitetaan sivuun ainakin siksi aikaa, kunnes mustelma parantuu, tai kikatus loppuu;)

Takaisin Lontooseen; usean kenkäkaupan, lounaan, ehkä jopa oluen ja sikarinkin jälkeen, oli kuulemma kumma, ettei kenkiä löydy. Aloin itsekin olla levoton. Sitten, kuin ihmeen kaupalla, eteemme osui pieni boutique. Saappaani olivat kuulemma löytyneet. Minulle ojennettiin matalakorkoiset(!) prätkäsaappaan näköiset mustat mokkasaappaat. Ne istuivat kuin nakutettu. Olin ihan hämilläni miten mukavat ne olivat. Minulta kysyttiin, ties kuinka monetta kertaa "Onko ne hyvät?" Tarinan loppu lienee arvattavissa.

Kunhan saapuvat, nuo lempisaappaat saavat kokea 16nnen talvensa. Toki olen joutunut kerran vaihdattamaan niihin vetskarit. Aivan mahtava lahja. Kiitos!

Opinko mitään? Tjaa. Täällä on viileät kelit. Olen hankkinut itselleni muutamat kengät. Kuvassa parit. Miljoonan taalan kysymys; kumpia käytän?

Tataa!
pa Saapasjalkakissa, Puss In Boots, on muuten nähtävä 3Dnä!