Suomi fiilistelyä

 Syksy on mennyt täällä jotenkin ihmeellisessä tilassa, niin ihmeellisessä, etten ihmetyksekseni ole edes tuntenut kovaa koti-ikävää. Koti-ikävä yllättää usein ilman, tuoksujen, tuttuuden muodossa. Tällä kertaa vasta marraskuun alun Ikean reissu aiheutti pientä ahdistusta, hyvällä tavalla. Olisin voinut jäädä sinne, lavastettujen olohuoneiden sohville istumaan.

Palaan siis vielä viime kesän Suomeen.

Mehän ollaan täällä toistaiseksi. Paluusuunnitelmia ei ole, muttei myöskään ole poissuljettua emmekö me joskus asuisi taas Suomessa. Tänä kesänä, jokin iski tosi kovasti tajuntaani Suomessa. Pysähdyin monta kertaa katselemaan ja haistelemaan, ihastelemaan, miettimään sitä, miten makea paikka Helsinki oikein onkaan, saati sitten Savonlinnan alue, jota kehun seuraavaksi. Olen ehkä ollut tarpeeksi kauan poissa, saadakseni etäisyyttä, nähdäkseni tutun paremmin, objektiivisemmin.  Eikä elämä täällä ole haasteetonta, joten ajatus Suomesta, tutusta, konstailemattomasta, turvallisesta Suomesta, oli aika ihana.

Tällä kertaa tämä oli parasta; Suomessa ihmisten huumori on parasta. Olin suorastaan häkeltyneen yllättynyt, miten hyviä tyyppejä tunnen. Kaikki ovat kivoja. Hurtti, musta, kuivakka huumori sarkastisine huomautuksineen nauratti ihan kamalasti. Naurattaa vieläkin.

Kaduilla haisi ohimennen tupakka. Lehtipuiden lehdet havisivat iltatuulessa, raitiovaunun kolina rauhoitti. Paikat ovat tuttuja, ihmiset näyttivät tutuilta. Käytännössä kaikki ruoka on puhdasta, lähiruokaa. Söin noin seitsemän perunaa joka aterialla;) en kyllästynyt graaviloheen, ruisleipään tai savukalaan. Lihapiirakoita kulutin myös; runsaalla sinapilla ja ketsupilla. Nami.

Miehet ovat komeita. Salskeita sinisilmäisiä urhoja.  Naiset ovat tosi laittautuneita, kauniita. Olisivat vielä kauniimpia ilman niitä-kauheita-ylipitkiä-tekoripsiä-ja hiusten-pidennyksiä ja liian vaalennettua tukkaa. Vaatetus oli kivan simppeliä, tyylikästä. Ulkonäöstä välitetään entistä enemmän. Avoautot olivat vallanneet katukuvan ja design-laukkuja keikkui joka toisen käsivarrella.

Lapset saivat liikkua yksin.

Design, arkkitehtuuri, kaikki on kaunista, suoraviivaista. Löylyn tuoreen puu tuoksu huumaasi.

Lista olisi loputon. Nämä jäivät päällimmäiseksi mieleen.

Että sillä lailla. Nyt on ikävä. Joulunalus aika on pahinta. Palaan pian.

Tataa!

PS kun olimme laskeutumassa Helsinkiin, esikoiseni parahti kovaan ääneen;  -Äiti, niiin paljon puita, kato äiti, niin paljon puita!! -Joo, kulta, niin on (minua ehkä hiukan huvitti). - Niin, mutta NIIN paljon puita!  Hei kanssamatkustajat; tyttäreni ei olekaan ennen nähnyt puita. Meillä Ameriikassa, kun ei ole puita. Tai ehkä on, mutta me emme niitä kovin usein näe. Asumme luolassa, aavikolla. Sillä lailla. Maailman ihmeitä. Ja siis onhan Suomessa nyt hienoja puita. Katso vaikka;)