Pupuja

Kaiken kiireen ja stressin keskellä, on pysähdyttävä; stop and smell the blooming trees;) Yleensä laitan koneen kiinni, haen ison hyvän, 500 kalorin kahvin ja suuntaan pedikyyriin, mutta nyt, kirkkaan auringon porottaessa, päätin ryhtyä koristelemaan kotia kevääseen.

Kaikkien puiden kukkiessa; ehkä lempivuodenaikaani. (paitsi, että jotkut puut haisevat ihan kamalalle, makealla, joka saa aivastelemaan;) first world problems)

Tämä on kertakaikkiaan vuoden energisintä aikaa, uudistumisen ja raivauksen aikaa. Tänä keväänä aiempaa enemmän.


Minulla on tapana koristella pääsiäisen aikaan pastelleilla; pilkuilla, pupuilla ja kukkasilla. Humputella. Esikoiseni syntymäpäivänä huhtikuun puolessa välissä lisätään härpäkettä ja ilmapalloja, jotka saavat sitten olla esillä vappuun. Näillä mennään.

En ole aiemmin ajatellut olevani mikään hc sesonki-ihminen mutta, kas, täällä olenkin ruvennut sellaiseksi; maassa maan tavalla. Verhoja ja tyynynpäällisiä vaihtelin jo Suomessa, mutta täällä vaihtuu ovikranssikin muutaman kuukauden välein.

March comes in like a lion, goes out like a lamb. Näin on. Kevät on täällä. Kauppojen hyllyt täyttyvät  pupuilusta, joten eihän kaikkia voi mitenkään vastustaa! Vielä en ole sortunut ostelemaan tekokukka-asetelmia, mutta epäilen, etten tässä kauaa pidä sitäkään omituisena ostoksena...

Ihan pienen pieniä posliinipupuja
en rupea keräilemään; joku raja sentään, mutta ah kun ovat söpöjä! Enkä oikein tiedä mihin tuota ihanaa vaaleansinistä munalautasta käyttäisin, kun me ei kuitenkaan kymmeniä munia maalata, mutta ihana on.

Tässä siis fiiliksiä kotoa ja muualta;) Ensimmäinen  pupukulho muutti meille viime, tai toissa? vuonna ja sai nyt kaverin.

Kulhot tyhjenevät tasaiseen tahtiin...
"Chocolate is cheaper than therapy"

Tataa!

PS törmäsin kaupoilla myös näihin.
Kerran tämän trendin eläneenä, päästä varpaisiin lumipestyssä farkkuasussa kulkeneena, jätän suosiolla tällä kertaa väliin. Saan väristyksiä ajatuksesta pukea lumipestyt farkkuhaalarit päälle, kuroa vyötärö tiukoille. Taisin myös omistaa sekä vuorillisen, että vuorittoman lumipestyn farkkutakin, sekä jotkut übermakeat porkkanafarkut. Hui. This look can rest in peace;)

Evergladesin Alligaattorit

Kun matkakohteeksi oli valikoitunut Florida, oli aika miettiä mitä siellä voi tehdä yhdessä kuuden aikuisen ja neljän eri ikäisen lapsen voimin. Paikallista faunaa, eli alligaattoreita pitäisi ainakin nähdä. Päästä sinne pensaikon jokiuomiin, Evergladesin mangroveihin, niin kuin James Bond leffassa;).

Ja taas yelpattiin. Parhaat arvostelut saanut paikka- Corey Billie's airboat rides-sinne. Saitilta löytyy myös video.Paikka oli sinänsä aika skämänen, varaamamme tour oli noin puoli tuntia myöhässä, olimme keskellä ei mitään. Pullean olemukseni ansiosta sain käyttää sisätilojen naistenhuonetta, mutta muut joutuivat parkkipaikalla nököttävään aivan horror bajamajaan.

Kun kerran jouduttiin odottelemaan, yksi oppaista lupasi pitää "Alligaattori shown". Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että nainen nosti aitauksessa kaksivuotiaan alligaattorin syliinsä, kertoi hiukan tästä lajista, koputteli sinnikkäästi kuonon päälle ja näytti tämän hurjimuksen hampaat, sitten kuminauhalla suu suppuun ja saimme vuorotellen nostella syliin. Mielenkiintoinen fakta alligaattoreista; niiden leukojen purentavoima on ällistyttävä, mutta jos ikinä joudut alligaattorin kanssa painiin, nokasta kiinni ja tiukka ote. Avaamisvoima ei ole kummoinen ;) Alligaattori oli samaan aikaan pehmeä ja jäntevä, mutta nahka oli tosi pehmeä;) saisi mahtavan käsilaukun.


Sitten oli vihdoin ilmatyynyaluksen vuoro. Kuulokkeet päähän ja menoksi.Oppaamme varoitti että antaa sitten ensin kunnolla hanaa, ja antoikin! Wohoooooo! Hiukan hirvitti, kun tajusin, ettei miehelläni ja isälläni ollut edes turvavöitä, tai kaidetta (!) mistä pitää kiinni istuessaan takana muovi-istuimissaan kuskin molemmin puolin. Itse pidin kiinni kaiteesta kaksin käsin kun opas paineli vastasladissa mutkaan kertaa kymmenen ja pyöräytti aluksen kovassa vauhdissa 360 astetta monta kertaa. Kaikki tosin nauraa hohottivat ääneen; olemme vauhdin ystäviä koko perhe. Ehkä juuri siksi ei paljon säästellyt. Se samea vesi ei muuten tuoksunut kovin hyvälle...


Maisemat ja fiilis oli kuin leffasta. Hymyilin kuin puuhevonen kuutamolla. Näimme haikaroita ja muita ektoottisia lintuja, isoja alligaattoreita, joita oppaamme sai houkuteltua ihan veneen viereen. Tällä kertaa otin tosissaan komennuksen  keep you hands and feet on the boat! Hauskaa oli sukeltaa mangrovin pensaikkoon, kuten yläkuvassa. Olivat laittaneet hauskoja kylttejä matkan varrelle; ekassa kytissä luki Keep Out, toisessa Violators will be shot, kolmannessa Survivors will be shot again;) Oppaamme nauroi ja sanoi, että ampuja on aika epätarkka, ei yleensä osu kuin muutamaan eturivissä istuvaan;)

Meidän reissumme kesti noin tunnin, eli pidempään kuin mitä oli mainostettu. Harvoin voi oikeasti sanoa, että olipa hintansa väärti, mutta tämä kyllä todella oli. Kymmenen pistettä.

Kun sitten istuimme ison pöydän ympärille äyriäisten, ostereiden ja muiden kalaruokien ääreen, perinteisesti hiukan erilaiselle jouluaaton aterialle;) totesimme, että kaikilla oli ollut tosi hauskaa, mutta nuo turvallisuusaspektit eivät ihan olleet kohdallaan...Onneksi olimme ravintolassa, jossa oli all day every day happy hour. Järkytyksestä selviämisen teki helpommaksi se, että margaritat tuotiin molemmille käsille. Siis joillekin...

Tataa!

PS talolle saavuttuamme oli aika hiukan siistiytyä ja pitää edes pienimuotoisesti kiinni aattoperinteistä. Arvatakin saattaa, että lahjat avattiin. Laulaa lurittelimme myös muutaman joululaulun ja suklaakonvehdit suussa nautimme aattoillan rauhasta jännittävän päivän päätteeksi. Taisivat muutamat vielä innostua pokeriakin pelaamaan, kun kaapista löytyi kunnon pokerisetti pelimerkkeineen.

Keep Them Coming

Lasten saannin jälkeen olen päivitellyt samaa asiaa vuodesta toiseen. Kengänkoon kasvua.
Joku voisi ottaa tästä bisnesidean, vähän niinku dollar shave club;) Mutta toimitukset neljännesvuosittain - Shoes, Quarterly? tai-jotain-sinne-päin...Voi kun olisi rajattomasti aikaa, olisin heti pitchaamassa tätä idea, sillä voin vannoa, etten ole ainoa äiti saman dilemman kanssa.

Ja joo, tiedän, ettei kaikille lapsille ehkä osteta kahdeksaa kenkäparia samanaikaiseen käyttöön, ja kuten kuvasta näkee, minulla saattaa olla jonkun sortin Imelda-ongelma. Mutku mutku...En jotenkin ole sisäistänyt sitä, että jalka kasvaa ulos kengästä jo parissa kuukaudessa. Mutta, silti, lapsella kuuluu olla kunnon kengät. Joka lähtöön.

Tytöillä tämä ongelma korostuu. On oltava kunnon lenkkarit, siistit ns kaupunkilenkkarit, kunnon juhlakengät ja siistit sandaalit. On myös oltava urheilusandaalit, sillä kuka nyt haluaa hikoilla lenkkareissa 30-40 asteen keleissä. Koulunsäännöissä lukee, että kenkien on oltava closed toe shoes. Ne "hienot" sandaalit jäävät siis koulussa käyttämättä. Sitten on oltava helposti jalkaanlaitettavat loafer-tyyppiset kengät, eikö? ja tietty parit varvastossut. Siinähän sitä sitten oliskin, kenkäsortteja, nääs. Huippua on, että kaikki jäävät sitten kerralla pieneksi.

-Laitat nuo tänään, -Mut äiti, mun varvas osuu tonne eteen. ARGH ja eiku kenkäkauppaan. Niin, et voisko joku ystävällinen sielu lähettää meille kolmen kuukauden välein uudet sandaalit, vilkkulenkkarit, nahkaloaferit ja nätit juhlakengät?  Talvella ottaisin myös uudet Uggit tai vastaavat sekä jotkut gorekengät, jos me kävästään vuorilla, kesäpakettiin mukaan muutamat varvastossut. Pilvellä on hopeareunus; emme tarvitse kumisaappaita. Jatketaan. Kiitos!

Mukavaa alkavaa viikkoa,
Tataa!

PS kävimme koko perheen minivaelluksella lauantaina. Mullon, jano, mullon nälkä, mullon kuuma,millon syödään eväät, kauanko me vielä kävellään- jälkeen pysähdyimme ihastelemaan kukkulan päälle maisemia ja syömään pikkueväitä. Itsekin valitin, että kun on ollut niin kuivaa, mitään elukoita ei näy. Pupuja ja peuroja näkee vain viileämmällä kelillä, puumia "ei ikinä" famous last words. Punkeista varoiteltiin joka kyltissä, pysyttiin siis visusti polulla. Tauon jälkeen piti suunnata eri polkua takaisin alas.

Holy mama, juuri, kun lähdimme liikkeelle, polulla liikahti jotain. Voi Äiti! Se oli iso karvainen, punertava tarantella. Jaiks!! Kokovartalo väristys, pikkukiljuminen ja puhelimen kamera esille. En uskaltanut mennä  kyykkyyn sen viereen, sillä liikaa elokuvia katsoneena, olin ihan varma. että yhtäkkiä se hyppää silmille tai jotain...Mieheni osasi kertoa, että on niiden mating season, paritteluaika. Y-Ä-K.
Needless to say, en kävellyt enää yhtään askelta polulla, vaan siirryin lähimmälle asfalttitielle päättäväisin askelein, inhosta väristellen. Tämä paikalliseen faunaan tutustuminen riitti taas tällä kertaa minulle.  Mieheni päivitteli matkalla alas että olis pitänyt yrittää ottaa se käteen. Kiihdytin vauhtia, mies on hullu;)

I'd rather be at home playing with my iPad

Olen siis omantoimenohella partiolaisryhmän johtaja. Tyttöjen Daisies-ryhmässä on kahdeksan jäsentä, i'iltään 5-6 vee. Viimeisimmät kokooontumisemme ovat olleet hiukan rauhattomia ja joukossa on, kuten aina,  yksi vapaan kasvatuksen helmi...

Kuten lapsille ja aikuisille lupasin, viettäisimme aikaa myös ulkoillen, vaellellen luonnossa. Tähän mennessä ulkoilumme on rajoittunut koulun ympäristöön, mutta eilen oli vuorossa off-site. Itse sonnustauduin koitokseen täydessä urheiluvarustuksessa; dryfit-trikoota ja fivefinger kenkää. Näiden ipanoiden kanssa tulee aina hiki;) Tässä lienee hyvä paikka kertoa, että tämänkertainen avustajani, yhden partiolaisen äiti, ilmestyi paikalle korkokengissä... Kävi sitten kuitenkin vaihtamassa jalkineensa ;) Ulkona oli kuuma, muttei onneksi pätsi, kuten aiempina päivinä. Olin laittanut viestiä vanhemmille, että pakkaavat mukaan hattua, aurinkosuojaa, mukavat kengät, eväitä ja juotavaa. Ja tietty autoistuimet matkaa varten. Kuten arvata saattaa, osalta puuttui turvaistuin, osalta eväät. Olin onneksi pakannut extrapulloja vettä ja oli mukana ylimääräinen istuinkin.

Autoihin pakkautuminen oli ensimmäinen säätö; kumpaan autoon ja kuka kenenkin viereen. Oma tyttäreni mökötti, kun ei päässyt parhaan kaverinsa viereen kolmannelle istuinriville, vaan joutui istumaan omalla istuimellaan. Maailmanloppu.

Matkalla auton desibelit nousivat sfääreihin. En kuullut tyttöjen kiljumiselta omia ajatuksiani. Taisin tosin heittää vettä myllyyn kurvaillessani Eddiellä mutkaista pikkutietä;) Tytöt nostivat kätensä ilmaan ja leikkivät olevansa vuoristoradassa?! Kun aurinkorasvat oli läträtty, lunchbagit ja vesipullot koottu, oli aika aloittaa vaellus. Ylämäkinousua olisi täällä luvassa sellaiset 0.8 mailia, eli vajaat puolitoista kilometriä.

Puolessavälissä matkaa, parin vesi- ja välipalapysähdyksen jälkeen mietin olinko sittenkin ottanut liian kunnianhimoisen tavoitteen, mutta hyvässä ryhmähengessä, (lue: one more climb, one more great effort and we will see the magnificient view and have lunch! Daisies don't quit!) päätimme nousta huipulle asti.

Yksi kerrallaan, noukin lapsilta heidän kantamuksensa, vedin perässäni kädestä pitäen, yritin puhua luonnon ihmeellisyydestä, bongata liskoja ja perhosia... Toimin vetojuhtana, muulina, you name it, ihan sama, kunhan sekalainen karavaanimme liikkui eteenpäin;)

Kun vihdoin saavutimme huipun, lapset olivat ihmeissään ja itsestään tosi ylpeitä. Yes, we can! Oli aika istua alas syömään eväitä, lukea tarina liittyen seuraavan merkin suorittamiseen. Eihän kukaan minua jaksanut kuunnella, perhosia pörräsi ympärillä, yksi iso haukkakin tuli moikkaamaan ja jättimäinen toukka oli tosi kiinnostava. Posket punaisina, silmät kiiltäen, hiukan hikisinä nauttivat saavutuksestaan! Mikä ilo.(ja helpotus)

Alastulo olikin toinen juttu. Ruoan ja levon jälkeen näissä ipanoissa riitti energiaa kuin pienessä kylässä. Minulta lähti ääni heitä paimentaessa...Eipähän ollut mountain lionin, puuman, kohtaamisesta vaaraa, sen verran meteliä pidimme. Yritin parhaani mukaan pitää ryhmän koossa, mutta karkailivat alas rinteitä juosten, lopputuloksena yhdet rikkinäiset housut, kolmet verta vuotavat polvet. Olisi pitänyt olla valjaat mukana, ja laastaria!(duh, ensi kerralla, ensi kerralla) Normaalisti lapset tottelevat, mutta ryhmän hellllmi, ei tottele mitään, ikinä. Joudun joka kerta sanomaan (napakalla äänellä), tämä koskee myös sinua XX. Kaikki muut kuuntelevat ja noudattavat ohjeita, ainakin suurin piirtein. Aika rasittavaa.

Metsäosiolla, polun reunassa lojui ISO lisko, nauttien lämmöstä. Koko ryhmä hiipi liskon ympärille ihmettelemään. Rohkeimmat tökkäsivät liskoa sormellaan ja juuri, kun sanoin, että lisko on kuollut, se ponkaisi hirveällä vauhdilla eteenpäin. Voi kiljumisen ja naurun määrää! Säikähdin itsekin, ja kesti hetken ennen kuin sain suoristettua selkäni käkättelyltä ja jatkettua matkaa.  Kertakaikkiaan mainio yhteinen kokemus.

Olisi ollut erityisen hauskaa, jos Google maps:in tyypit olisivat taas osuneet paikalle kameroineen ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä, etten kuullut tätä; I need to go. Number two. Now. Huhhuh;)

Tällainen reissu.

Tataa!

PS matkalla  huipulle oli huomattavissa pientä vastustusta; millloin oli nälkä, jano, kuuma,väsy, en jaksa kävellä, on hiki. Yksi aina tosi totinen kiinalaistyttö tarpoi eteenpäin kiukun voimalla;) Kun kysyin, onko kivaa? Sain vastaukseksi -I would rather be at home playing with my iPad.

Matkalla alas kaikilla oli jo tosi kivaa ja retken päätyttyä kysyivät milloin mennään uudestaan. Jaa, jos ei nyt kuitenkaan ihan heti;)

Wannabe viherpeukalona

Ympyrä sulkeutuu. Melkein tasan päivälleen vuosi sitten sain kevätinspiraation ja haimme jättikärryllisen kukkia. Lämpötilat nousevat kahden kympin paremmalle puolelle, eikä hallaöistä ole pelkoa. Tyttäreni opetti, että maaliskuu "comes in like a lion, goes out like a lamb", kevättä ja kesää siis luvassa. Viime vuonna onnistuin tappamaan upeat kukkani kesäkuuhun mennessä ja hainkin uuden satsin keskikesällä...vähän noloa. Ja tuo kuva ei muuten ole omalta pihalta;)

Innoissani latasin läjäpäin kukkia ja lannoitetikkuja kärryihin. Innostun aina niin herkästi. Mieheni vihjaili, etten olisi kastellut aarteitani tarpeeksi ja ehkä väitteessä on ripaus totta. Nyt ehdotti, että tökkäisin sellaiset automaattikastelijat jokaiseen ruukkuun, jollen aina itse muistaisi...Aurinko porottaa kuumasti, päivittäin, ei suomalainen puurtarhuri siihen ole tottunut. On siis täysin inhimmillistä tehdä virheitä ekalla kerralla. En ostanut (vielä) niitä automaattikastelijoita.

Moniväriasetelmien ystävänä mukaan lähti samaa ihanaa kukkaa kuin viime vuonna, tuota leinikkiä. Olen aivan rakastunut tähän kukkaan, muistuttaa pionia, joka on ehkä ykkössuosikki. Nyt tsemppaan näiden hoidossa!

Tänä keväänä perustin myös "pienen yrttitarhan." Kolme ruukkua nököttää keittiön ikkunan ulkopuolella ja niissä kasvaa minttua mojitoihin;), korianteria salsaa ja guacamolea varten, sekä tietysti basilikaa. Nähtäväksi jää, kuinka monta satoa näistä korjataan. Ainakaan en voi unohtaa niitä, kun ne nököttävät nenän edessä tiskatessani;)

Nyt voin taas istua kahvi kuppi kädessä pihalla ja tuijottaa kukkaloistoa. Saatiin sunnuntaina siivottua autotallikin, raivattua tilaa, heitettyä kamaa pois ja avattua vikat muuttopaketit;) Täällähän voisi golfata läpi vuoden, mutta minäpä purin vasta nyt omia mailoja. Osa bagin mailoista on muuten edelleen muoveissa. Todellinen hardcore harrastaja...

Kevät on niin energistä aikaa. Aivan ihanaa. Vielä kun saisi kaikki perheenjäsenet täysin terveiksi.
Tataa!

PS olen metsästänyt Revlonin POSH- kynsilakkaa kuumeisesti. Se on mielestäni paras vihreä, ja tietty kaikkialta loppu. Hätäpäissäni nappasin sitten China Glazen In the limelightin. Jos ei siis luonnostaan omista viherpeukaloa, yritetään kompensoida vihreillä kynsillä;) Jos ne auttaisivat kukkien hoidossa;)

Mikä mieletön inspiraatio!

Yleensä tämä tunne valtaa minut viimeistään huhtikuussa. Helsingin kadut ovat juuri paljastuneet lumen alta, korot kopisevat, sulanut lumi haisee. Kukkapisteet ovat palanneet katukuvaan, ostan iloisen värisiä krysanteemeja ja monivärisiä tulppaaneja ja julistan kevään tulleeksi. Askel on kevyt. Vaihdan saappaat pikkukenkiin, vaikka viima pureekin vielä nilkkoihin. Kaikki näyttää paremmalta. Vappukin on tulossa. Pohdin aiemmin mitä tekisinkään, jos asuisin sellaisessa ilmastossa, että aurinko paistaisi useammin. Olisiko myös energiatasoni huipussaan?

Kevät on täällä hiukan erilainen ja todella kaunis. Hedelmäpuiden kukkaloistoa riittää joka puolella; lukemattomia kirsikkapuita ja magnolioita. Myös fauna pysäyttää. Jään joka kerta katsomaan, kun kolibri tulee pörräämään sitruunapuumme ympärille ja olen aivan varma, että paikalliset oravat syövät hessun superpähkinöitä, sillä ne vipeltävät suomiserkkuunsa nähden valonnopeudella. Uteliaana tutkin uutta puutarhaani ja googlailen mikä pensas tekee minkäkin väristä kukkaa. Ja kyllä, energitaso on aika kohdallaan.

Mieheni on jonkinmoinen esteetikko, joka saattaa innostua jostakin muotoilusta, huonekalun yksityiskohdasta tai esimerkiksi kasveista. Hän toimikin Suomessa virallisena puutarhurinamme. Minä seisoin mielelläni taka-alalla, kun eri kukkalajikkeiden yhdistelmiä ja niiden kukinta-aikoja mietittiin. Jaksoin innostua vain pioneista, joita pihallamme riitti, sekä kesäkukista, joita piti olla paljon.

Kävimmekin sitten eilen mieheni innoittamana japanilaisessa puutarhassa.
Paikka oli ihmeellinen. Oli kuin olisi yhtäkkiä astunut eri maailmaan. Tuntui siltä, että siellä pitäisi kuiskata. Tunnelma oli samaan aikaan hauras ja voimakas. Bambumetsä oli yksinkertaisuudessaan hieno, samoin upeat muotooon leikatut puut ja pensaat, vesielementit ja lyhdyt. Jos joskus tarvitsen rauhallisen paikan nauttia teetä ja lukea kirjaa, tiedän minne mennä. Odotin toki näkeväni samurain, geishan tai vähintään Kung Fu pandan;)

Magnolioiden hurmiossa suuntasimme taimitarhalle. Puutarhamme on täällä tyypillinen; puksipuuta ja monia muotoon leikattuja pensaita. Perennioita ei ole. Kukat ostetaan siis erikseen ja ne laitetaan ruukkuihin. Olen jo vuosia sitten joutunut toteamaan, etten osaa päättää minkä värisiä kukkia haluan ja ihailenkin monen tuttavan tapaa ostaa joka vuosi tyylikkäitä hortensioita (jotka itse onnistun tappamaan alta aikayksikön) ja valkoisia pelargonioita ja yhdistellä niiden kanssa muratteja. Minä olen monta vuotta hankkinut monivärikukallisia rönsyileviä miljoonakelloja ja yhdistellyt pinkkiä, valkoista ja fuksianpunaista pelargoniaa toisissa ruukuissa. Innostun kukkaloistosta aina uudestaan. Nappailen kukista myös yllättävän paljon valokuvia. Niin ihania ovat.

Innostuin siis täälläkin. Kun olin valmis, Eddien takaluukku pursusi väriä; pinkkiä, keltaista, lilaa, oranssia, valkoista ja punaista. Hymy oli korvasta korvaan, kun hiekkalaatikkolapiota käyttäen istuttelin uusia ihanuuksia pikkuapulaisteni kanssa seitsemään eri ruukkuun. Nyt tuntuu ja näyttää keväältä. Kyllä on tosi mukavaa ja ilo pienestä kiinni.

Tataa!
ps tässä on magnolia. eikö olekin mahtava?

Feeling like Baroness Karen Blixen

Selvittyämme supervillistä hotelliyöstä oli aika suunnata aamupalalle. Perinteisen amerikkalaisen hashbrowns, pancakes, bacon & lots of coffee-ystävinä olimme etukäteen etsineet yelpistä aamupalapaikan. Rouhea, ellei rähjäinen vanha rakennus löytyi vanhan viinakaupan vierestä, solan varrelta. Olimme saapuneet Hank's Creekside Restaurantiin. Paikka oli maineensa veroinen, ystävällinen palvelu, paljon hyvää ruokaa, vanhan ajan diner fiilis. Tien toiselle puolella oli aina varma ihop, mutta käymme mieluummin näissä autenttisissa paikoissa, maistamassa oikeaa americanaa. Paikka on varmasti ollut samanlainen viimeiset 50 vuotta;)

Hymyt huulilla ja mahat täynnä jatkoimme matkaa ylös alas kukkuloita kohti Safari Westiä. Jännitystä oli ilmassa; olin odottanut muutaman vuoden kuin kuuta nousevaa, että kuopukseni olisi tarpeeksi vanha osallistuakseen jeeppisafarille.

Paikka on mahtava. On lähes epätodellista saapua wine countryn sydämeen, nähdäkseen kirahveja ja flamingoja kävelevän aitauksissaan. Siinä me sitten(lapset ja minä) rannekkeinemme levottomina ja innokkaina pälyiltiin, kun ihmisiä jaettiin ryhmiin. Teki mieli pomppia. Meidän oppaamme oli kuin suoraan jostain luonto-ohjelmasta; aseista riisuva hymy, hyvin ruskettunut hiukan parrakas luontotieteilijä mutaisissa vaelluskengissään, kuluneissa shortseissaan ja raybaneissaan. Toimii.

Safariajelu tehdään jeepillä. Jeepissä on kolme eritasoista penkkiriviä rättikaton alla ja katolla, suoraan oppaan yläpuolella yksi rivi. Sinne pääsee vuorotellen kaikki matkustajat. Meidän ryhmässä oli kolme nelihenkistä perhettä, joten jako oli selvä. Liikkeelle lähdettyämme myös alaikäraja selittyy; ajo on ajoittain aika epätasaista (lue: mahtavaaa!), eikä muualla kuin kattopenkillä ole turvavöitä.

Oli aivan huippua nähdä eläimet ihan lähietäisyydeltä. Jeepin suoman näennäisen turvallisuuden tunteen avulla oli kiva kuvata metrin päässä silmiin tuijottaa tuhatkiloista buffaloa. Olimme kello 10 kierroksella, sillä iltapäivällä eläimet saattavat olla väsyksissä kuumuudesta. Kun meidän vuoromme tuli kivuta katolle, olimme korkeilla kukkuloilla seeprojen ja antilooppien luona. Oli tosi hauskaa, mutta penkillä pysymiseen ja lapsista kiinnipitämiseen meni paljon energiaa. Mielessäni leikin olevani Afrikassa;) Ja kuten kaikissa paikan mainoksissa, kirahvi tuli ulos aitauksestaan ja tervehti meitä. Nimi oli Suzy ja siinä se kuvassa tuijottaa, pitkine silmäripsineen.

Kolmen tunnin jälkeen saavuimme takaisin "leiriin". Safarin pituus riippuu paljon oppaasta, vieraiden interaktiivisuudesta ja eläimistä. Meillä oli loistava opas, paljon kysymyksiä, mukava ryhmä ja ilo nähdä safarin kaikki eläimet.(emme onneksi joutuneet samaan jeeppiin kahden hyperärsyttävän kovaäänisen soccermomin ja jälkeläisten kanssa.huh.) Kierros jatkui gepardikaksosten, apinoiden ja eksoottisten lintujen luo kävellen.

Kävelimme autolle kirahvipehmo kainalossa. Innoissani kysyin lapsilta mikä oli lempieläin? Sain vastaukseksi Pygmiantilooppi. Pygmiantilooppi bongattiin lintujen kanssa samalla alueella, kävelykierroksen lopulla. Sen säkäkorkeus on häthätää 30cm ja se asuu pensaissa. Minibambi. Ei ehkä ihan yhtä vaikuttava kuin kirahvi, mutta lapset katsovatkin maailmaa ihan eri silmin. Yksi asia on varma, me tulemme muistamaan tämän reissun aina.

Tataa!

Syövätkö hotellihuoneet jääkarhuja?

Kun mid term recess, paikallinen hiihtoloma alkoi, ihmiset suuntasivat lumille. Lake Tahoelle pääsee neljässä tunnissa. Lunta siis on, mutta sitä ei tarvitse lapioida kotiovelta joka aamu. Jos saisin valita, laskettelisin koko ajan. Ehdottomasti lempiharrastukseni.

Nyt on kuitenkin ollut niin lämmintä, etten pystynyt ajattelemaankaan lunta. Monot, kypärät ja sukset ovat sievässä rivissä autotallin hyllyllä ja saavat ihan rauhassa ollakin. Jos me tällä kaudella yleensäkään selvitään mäkeen, tapahtunee se joskus myöhemmin. Ehkä. Luistelemassa toki kävimme; hiihtoloman hengessä.

Reissuun oli päästävä, joten perushärdeliä kehiin ja matkaan. Suunniteltu aikataulu venyi, ja kymmenen minuutin ajon jälkeen kaikilla oli nälkä; drive-iniin ennen kuin olimme moottoritiellä. Eddie haisi siis jo matkanteon alussa pikaruoalle. Lapset vinkuivat hedelmä- ja myslisnackseja, jotka oli pakattu reppuun metsäretkeämme varten, autossa oli perinteisesti joko liian kylmä tai kuuma. Yritin silti nauttia keväisestä kelistä ja nappailin kuvia kukkivista kirsikkapuista. Vanhan, ystävällisen näköisen pariskunnan auton takaikkunalla jökötti uhmakkaana Gremlin bobblehead.

Ajoimme San Franciscon läpi; aina yhtä ihana kaupunki. Ylittäessämme Golden Gatea kuopukseni tokaisi "This is awesome!" Ja niinhän se on. Sillan pohjoispuolella käännyimme kukkuloille ja Eddie jaksoi painaa voimalla eteenpäin hyvin kapeita ja kiemuraisia serpentiiniteitä kohti ensimmäistä etappiamme; punapuu metsää, Muir Woodsia.

Metsä veti sanattomaksi. On kuin olisi astunut satumaailmaan, mutta tuttu raikas, sateen jälkeisen kuivan kangasmetsän tuoksu tervehti heti metsän suulla. Otin kymmeniä valokuvia, mutten millään pystynyt vangitsemaan jopa 100m korkuisten puiden magiaa. Odotin näkeväni edes yhden maahisen isojen saniaisten alla. Jaksoimme kävellä ja ihmetellä noin tunnin, jonka jälkeen söimme eväät. Kurkku ja tomaatti olivat kostuttaneet kerrosleivät mössöisiksi, muttei haitannut yhtään. Paluumatkalla esikoiseni valitti, että hänen kengänpohjansa likaantuivat mudasta. Nämä lapset on tuotava metsään useammin...

Sitten suuntasimme kohti Sonomaa ja Santa Rosaa.
Pit Stop hotellilla ja vauhdilla tastingiin. Kendall-Jackson oli lähin viinitila, joten nasta lautaan ja sinne. Olimme tasting huoneen viimeiset asiakkaat, saimme loistavaa palvelua ja vinkin missä kannattaa syödä, lapsetkin huomioitiin ilmapalloilla.

Liian kallis viinipullo mukana suuntasimme syömään. Paikka oli todella viihtyisä ja yllättävän täynnä keskiviikkoillaksi. Valitessamme ruokia tarjoilijamme muistutti, että nyt alkaa happy hour; keskiviikkona se tarkoittaa ilmaista alkupalapöytää. Jono oli jo muodustunut ja ihmiset roudasivat kasapäin ruokaa pöytiinsä. Eiku mukaan. Hodareiden, lihapullien, leivitetyn brien ja chickenwingsien jälkeen alkoi olla maha täynnä. Jaksoimme tuskin syödä tilaamiamme ruokia. Olisimme siis voineet syödä ilmaiseksi ja maksaa vain juomista. Only in America;)

Olin valinnut hotellimme osaksi sen perusteella, että siellä on lämmitetty uima-allas ja huone, jossa on terassi. Tarkoituksena oli uittaa lapsia ja istua porealtaassa. Lasten mentyä nukkumaan nauttisimme viiniä omalla terassillamme tunnelmasta nauttien. Toisin kävi.

Uimme ja nautimme ainoina asiakkaina isosta uima-altaasta ja porealtaasta. Kellon lähestyessä yhdeksää alkoi lasten nukutus. Mieheni haukotteli uhkaavasti. Lapset kiehnäsivät sängyssään, uni ei tullut. Avasin viinipullon. Kello kymmeneltä lapset olivat vielä hereillä, kikattelivat, eivätkä totelleet mitään. Istuin hermo lopussa sängyllä ja yritin katsoa telkkaria ja nauttia lasillisesta hyvää chardonnayta. Mieheni kuorsasi. Yhdentoista aikaan laitoin TV:n kiinni, survoin korkin takaisin pulloon ja käänsin kylkeä. Mieheni oli nukkunut jo pitkän tovin, ipanat vihdoin sammuneet, minua ei väsyttänyt yhtään. Onneksi maksoimme extraa terassista. Rock n' Roll.

Tataa!
ps esikoiseni lempiunilelu jäi hotellin sängylle. Tajusimme asian muutama tunti check-outin jälkeen. Soitimme hotellille. Ei ole löytynyt. Miten tämä on mahdollista? Syövätkö hotellihuoneet jääkarhuja?

Oodi Suomelle

Oi Suomi synnyinmaa. Rakastan luontoasi kaikkina vuodenaikoina. Ilmasi on aina raikas. Kurkku maistuu kurkulta, kraanavettä juo ilokseen. Naiset ovat tasa-arvoisessa asemassa eikä meitä katsota kieroon jos ilmaisemme mielipiteemme. Eskari-ikäisen ohjelmaan kuuluu muutakin kuin akateemista suorittamista. Lasten päivähoito on laadukasta ja edullista. Kaikkia ei ole pakko moikata eikä pysähtyä keskustelemaan täysin vieraiden ihmisten kanssa. Yksityisyyttä arvostetaan. On täysin ok istua katse maahan käännettynä ja räplätä kännykkää, seurassa;) Ruuhkasi ovat vitsi. Miten olenkaan voinut valittaa Länsiväylällä? Ponnari on täysin hyväksyttävä juhlakampaus. Ihmiset pukeutuvat sään vaatimalla tavalla eivätkä sukat sandaaleissa korvaa talvikenkiä. CDkotelo ei ole normaalisti jääskrapa. Hampaiden ei tarvitse olla niin valkaistut, että ne loistavat pimeässä. Ikä saa näkyä kasvoilla. Ravintoloissa saa syödä rauhassa ja kahvin saa tilattua helposti. Asiat sanotaan suoraan. Sämpylä ei ole täysipainoinen ateria. On täysin normaalia tutustua uuteen ihmiseen alasti ja hakata häntä hetken kuluttua koivunoksalla. Ah suomalaisuutta.

Olemme homogeeninen kansa. Eli mitä sitten jos leffajonossa kahdeksalla kymmenestä on musta villakangastakki yhdistettynä burberrymulberry huiviin ja olalla keikkuu Longchamp? Onnea 94-vuotias Suomi!