Terveisiä Drumpflandiasta 11.11.

En normisti julista poliittisia mielipiteitäni täällä tai muissa sosiaalisen median kanavissa, mutta nyt on pakko. Enkä ihan lyhyesti avaudukaan. Bear with me - Karhu kanssani;)

Presidentinvaalikampanja on ollut täällä farssi. Ensin, Trumpin ehdokkuus nauratti. Tämähän on vitsi, eikö? Sitten, kun hän yhtäkkiä oli Republikaanien ehdokas, ei naurattanut enää yhtään, tai, no, nauratti silti vähän. Luultiin- ainakin omassa kuplassamme- ettei Trumpin valinta olisi mitenkään mahdollinen. Mitenkään. Joku uskalsi spekuloida, ettei Hillaryn hajanainen kannatus olisi tarpeeksi, mutta Bernie olisi paras vastaehdokas Trumpille. Todelliset vastakkaiset. No jaa, ajateltiin, tokkopa.

Hillary oli ainoa vaihtoehto. Ainoa. Usan historiassa, ei kukaan, siis ei kukaan aiemmista ehdokkaista ole ollut yhtä sopiva presidentiksi; kokemus, koulutus, viisaus, poliittinen ohjelma. Kaikki kohdallaan. Paperilla.

Mutta, Hillaryn kannattajilta puuttui palo. We didn't feel the BERN, niin kuin Bernien kannattajat tunsivat. Ja niin, Hillary ei ole "warm and fuzzy", mutta hyvää päivää, että osaa asiansa.

Kalifornia on osavaltiona perinteisesti demokraattinen. Liberaali. Piilaakson alueella Trump - Pence kyltti yksittäisen talon pihalla sai melkein ajamaan ojaan. Joku Hullu.  Oli ihan normaalia kysyä, että tunnetko sinä Trumpin kannattajia? Ja niin kuin odottaa voi- harva myöntää äänestävänsä seksististä valehtelevaa rasistia.

Debatit olivat karmeata katsottavaa. Huokailin, karjuin kotona, peräänkuuluttaen substanssia, Trumpin ohjelmaa, mitään ei tullut. Pelkästään hänen käyttämä tökkö-kielensä sai pyörittämään päätä. Tuo äijähän ei sano mitään. Haukkuu vaan muita  ja osoittelee sormella. Ei vaikuta kovin viisaalta. Karmeata katsottavaa. En edes viitsi toistaa hänen lausuntojaan naisista, muslimeista, meksikolaisista, aseista, naisten oikeuksista, ilmastonmuutoksen kieltämisestä jne jne.
BTW, katso elokuva Before The Flood lastesi kanssa!

SNL:n vitsit saivat ulvomaan naurusta, kunnes tajuttiin, että nämähän ovat suoria lainauksia Trumpin suusta. Pitäisikö tätä uhkaa alkaa ottaa tosissaan?

Kun vaali-ilta koitti, ajelin suomalaisen ystäväni järjestämiin vaalivalvojaisiin piipahtamaan, Woman-card lompakossani. Autossa juttelin 11-vuotiaalle tyttärelleni siitä, miten oli mahtavaa nähdä, miten maailma, jopa yltiö-konservatiivinen USA muuttuu. Ensin valittiin musta presidentti, seuraavaksi nainen. Nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Niin. Ensimmäinen shokki tapahtui, joskus seitsemän jälkeen illalla, kun eräs tuttavani näytti New York Timesin graffan. Siinä Trumpin valinnan todennäköisyys oli 80%:ssa. Ei voi olla totta. En halunnut uskoa todeksi, mutta veti todella vakavaksi. Ensimmäinen reaktio oli tietenkin asian kieltäminen.

Kotiin ajeltiin hiljaisissa tunnelmissa, ja hiljaisena jatkui. Istuin myöhään yöhön televisiota katsellen mieheni kanssa. Emme juuri puhuneet, vaan kaadoimme laseihin lisää viiniä. Ne vähäiset lauseemme menivät suurin piirtein näin; "This cannot be happening. How is this possible. I cannot even deal with this. It's not comprehensible. Change the channel. I do not want to wake up tomorrow. Imagine how Hillary feels now. What the hell is wrong with people? Should we pray for a miracle"

No, aurinko nousi kuitenkin seuraavanakin päivänä ja hengissä ollaan. Barely.
Koko keskiviikko meni sumussa. Päivittely jatkui vihana, suruna, shokki-reaktioina joka areenalla. Pälyilin ihmisiä ajatellen, ovatko nuokin salaa äänestäneet Trumpia?

Tässä sitä ollaan. Suututtaa ja pelottaa, ja me olemme valkoinen keskiluokkainen perhe Kaliforniassa... Tässä mustan tuttavani näkökanta asiaan. Please read.

On hyväksyttävä tosiasiat ja demokratia. Vaikka Hillarya sai enemmän yksittäisiä ääniä, Trump voitti oleelliset osa-valtiot ja sai puolelleen enemmistön valitsijamiehistä. Eniten harmittelen niitä, jotka eivät äänestäneet ollenkaan. Hävetkää. Äänestäminen on oikeus. Nyt spekuloidaan sillä, voisivatko valitsijamiehet vielä ratkaista asian Hillaryn hyväksi, mutta tuskin näin käy.  Koko maailma tuntuu kuitenkin olevan sekaisin tästä valinnasta. Paitsi Putin.

Tosiasiassa minua ei juurikaan kiinnostaisi jonkun 70-kymppisen omahyväisen mulkvistin sanomiset naisista, maahanmuuttajista tai ilmastonmuutoksesta, mutta kun kyseessä on tuleva USA:n presidentti, alkaa pelottamaan. Me emme kertakaikkiaan ymmärtäneet sitä, miten moni amerikkalainen äänioikeuden omaava valkoinen mies pystyi samaistumaan Drumpfiin. Emme myöskään ymmärtäneet sitä, kuinka voimakkaasti vähemmistöjen äänien kalastelu upposi keskilännen amerikkaiseen perusjamppaan. Kuka kalasteli heidän ääniään, KKK apunaan- no Drumpf tietysti. Emme myöskään ymmärrä median voimaa, sitä viestinnän kärkeä, jolla esimerkiksi Fox News asiat kertoo. Faktat muuttuvat kuin rikkinäinen puhelin, eikä perusjamppa kyseenalaista. Anteeksi karrikointini.

Minua pelottaa se pettymys mikä Trumpin äänestäjiä kohtaa. Ja miten nämä aseenkantajat tulevat asiaan reagoimaan. Tähän päivään mennessä, kukaan ei tiedä Trumpin poliittista ohjelmaa, lukuunottamatta suuren seinän rakentamista Meksikon rajalle, maahanmuuttajien karkottamista... asiat, jotka ovat suureksi osaksi vain uhoa. Trump ei myöskään ole selittänyt miten hän tulee kaiken kustantamaan, nostamatta veroja. Ei hyvältä näytä.

On vaikea selittää tätä valintaa lapsille, kun opetamme heille, ettei saa kiusata, käyttää haukkumanimiä, arvostella toista sukupuolen,  ihon värin tai uskonnon perusteella, olla aina reilu. And Now This. Jotkut tuttavieni lapset ovat itkeneet valintaa. Omani ovat vain olleet hyvin ymmällään.

Tätä asiaa voisi vatvoa ikuisuuksiin, mutta eiköhän tämä riitä. En siis kannata nykyistä valintaa presidentiksi. Olen edelleen lievässä shokissa ja toivon, ettemme joudu katsomaan häntä vallassa seuraavaa neljää vuotta. Totuus tulee julki, ja toivon, että hän tapansa mukaan mogailee oikein kunnolla ja joutuu luopumaan vallasta.

Sitä odotellessa on kuitenkin onniteltava valinnasta. Onnea- hänet valitsitte. Tässä pieni muistutus muutamista asioista, joista tuleva presidentti puhui kampanjansa aikana. Että miten meni noin niinku omasta mielestä?

Tataa, May The Force Be With Us ja mukavaa viikonloppua!

PS Kalifornia laittoi muovipussit pannaan ja laillisti marijuanan viihdekäytön. Taidetaan laittaa kukkanen korvan taakse, pössy huuleen ja hiihtää menemään ekokassi olalla, sanoen Fuck this shit. Don't even care. Peace!

Ainiin, muistinko sanoa, että on sit vähän koti-ikävä...

Fabio, Forresterin Eerikki ja Hulk

kuva lainattu

Voi pyhä positiivisuus! Tosin jotkut päivät ovat ihan tylsiä, positiivisuuspäätöksistä huolimatta. Mitään kivaa ei tapahdu, boooring. Ja jotkut taas, voi äiti. Yksi maili, puhelinsoitto -  pelastaa kaiken. Maha kääntyy ympäri, olo on ihan kutkuttavan giddy. (giddy, ˈgidē/ adjective,  having a sensation of whirling and a tendency to fall or stagger; dizzy.) Tuntuu siltä että kaikki on mahdollista ja vaan jotenkin aivan lapsellisen siistii.

No, Ameriikan ihmemaassa kun ollaan, voi sattua ja tapahtua; työprojektissani kävimme joku aika sitten vakavasti keskustelua siitä, että palkkaisimme Fabion. Joo Fabion, just tämän Fabion yhden kampanjan etuhahmoksi. En pystynyt olemaan ollenkaan pokkana sen palaverin aikana. Vitsini muuttuivat huonommiksi koko ajan. Näin itseni Fabion kanssa kampanjoimassa, facebookin profiilikuvassa olisin Fabion kainalossa, tukka(mme) hulmuaisi tuulikoneen voimalla, käteni lepäisi Fabion kiiltelevän paljaan ylävartalon päällä, jalkani kietoutuisi hänen ympärilleen....too much? ;) Tihihihihihi. Vieläkin hymyilyttää. Fabio, ei ole toista. Ihan sama kuinka vanha ja kulahtanut Fabio nykyään on. Fabio on Fabio;) Mutta, se kampanja ei toteutunut IKÄVÄ KYLLÄ.  Mutta, huom, nyt Fabio on mun tutkassa, joten eihän sitä ikinä tiedä, ehkä seuraavassa projektissa.... Fabio. Ei voisi elämä paljon enempää kasariksi mennä.

Anyhoooo, Mainitsin aikoinaan, Stanfordin kurssin aikaan, että viereeni istui ilmetty Forresterin Eric. No, yhtäkkiä ja ihan puun takaa sain Ericiltä sähköpostia. Halusi kertoa minulle eräästä mielenkiintoisesta startupista. Sovimme puhelun. Emme videopuhelua. Onneksi. Olisin taas ollut kuin naantalin aurinko. Luulee varmaan vieläkin, että flirttailin hänelle aikoinaan. Ja ehkä flirttailinkin, ken tietää. Oli syy mikä tahansa, muisti minut hyvin ja jopa mitä juttuja olin siellä luentosalissa puhunut. Olin kuulemma ollut dynaaminen ja fiksu. Kiva kuulla. No, ei Brookellakaan aina huonosti pyyhkinyt;) hihihihi. Ja ihan mielenkiintoisen casen esitti. Ehkä olemme tulevaisuudessa tekemisissä. Anna mun kaikki kestää. 

Ja kuten sanonta kuuluu, ei kahta ilman kolmatta; katselen tällä hetkellä ympärilleni, mietin mikä musta tulee isona  -  ja eteeni tupsahti ihan mielenkiintoinen paikka. Ominta osaamistani, kiva aihealue. Olin jotenkin sivuuttanut sen, että siellä oli jonkun endorsement- suositus. Mutta, kun luin speksejä ääneen, mieheni ulvahti; -That's the Incredible Hulk!   - Siis kuka? Ai se vihaisena vihreäksi paisuva tyyppi? Ja joo, sepä juuri.  Kikattelin siinä sitten, että tjaa, hänen kanssaan tekisin siis aika paljonkin juttuja. Aika hauskaa. 

No, keskusteluitahan voi käydä kyllästymiseen asti, kokemuksen syvällä rintaäänellä, mutta mikään ei ole varmaa, ennen kuin nimet on paperissa, joten voi olla, että päädyn tekemään töitä taas ihan tavallisten insinöörien kanssa ilman Fabiota tai Hulkia. Näinkin on tapahtunut. Mutta, on kiva leikkiä ajatuksella ja näinpä hymy väreilee suupielessä koko ajan. On maailma hullu paikka.

Hauskaa Viikkoa - Tataa!

Marina - Monterey Minibreak

Oltiin 4th of Julyta edeltävä viikonloppu Marinassa, Monterey Bayn vieressä, hiekkadyyneillä. Tekipä taas hyvää. Yksikin yö poissa kotoa, pois pyykeistä ja ruoanlaitosta, merituulessa, ah. Ihanan rentouttavaa.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, en pakannutkaan perjantaina, vaan makasin oudosti vellovan vatsani kanssa sohvalla koko illan. Huono olo tuli ihan puun takaa kesken iltapäivän ja jatkui koko illan. Ei auttanut Underberg, ei mikään. Todella omituista. Pelkäsin jo pahinta, eli, ettemme pääse tälle tärkeälle matkalle.

Kysessä oli meille erittäin läheisen perheen viimeinen Kalifornian viikonloppu ennen Suomeen muuttoaan. Heidän lähtönsä tulee todella kirpaisemaan, mutta Piilaakso on kuin juna-asema; ihmisiä tulee ja menee vuoden, parin välein. Lähtemisiin on vain totuttava. Ehkä siksikään ei jaksa koko ajan tutustua uusiin, kun tietää, että kohta pitää taas aloittaa alusta. Ensimmäisiin kysymyksiini kuuluukin- kauanko aiotte olla täällä?Onneksi on myös hyviä ystäviä, jotka asuvat täällä toistaiseksi, niin kuin me. Ja oikeat ystävyydet säilyvät, paikasta huolimatta. Eiks ni?

Olo helpotti lauantaiksi ja päästiin matkaan, hiukan suunniteltua myöhemmin. Perussetti; hiki päässä pakkausta, manausta, etten pakannut jo aiemmin, ja toteamus, että on ihan sama ollaanko vauvan kanssa yksi yö vai viikko, tavaraa ja tilpehööriä on saman verran. Matkasänkyä, rattaita, alustaa, vaatteita, vaippoja...Niin, ja kolme lasta on enemmän kuin kaksi...

Pakkaan omat kamat aina vikana, ja ehkä juuri siksi, olen nykyään perhematkoilla, todella kevyt pakkaaja. (olen siinä vaiheessa niin loppu koko hommaan, etten enää välitä) Kerran unohdin jopa hammasharjani, mutta lapsille oli sadat värikordinoidut vaatekerrat, pinnit ja systeemit. Voi äitiys;)

Monterey on ihanan lähellä; sinne voi ajaa joko route 1stä, maisemareittiä Santa Cruzista etelään, tai pikataipaletta;) 101 pitkin sisämaassa. Me valittiin jälkimmäinen, mieheni vastustuksesta huolimatta. Suoraan sanottuna, halusin vaan päästä äkkiä perille. Ei tuo rantaviiva mihinkään katoa, mutta aika ystävien kanssa on kullan arvoista.

Hiekkadyynit ovat aivan mahtava paikka. Sattuipa niin, että olimme olleet ihan samaisella Marina State Beachilla aiemmallakin reissulla noin vuosi sitten. Mieheni kävi jopa tarkistamassa, että rakkauskaiverruksensa on vielä seinällä, ja päivitti sinne vielä yhden nimikirjaimen lisää, ooh, sydän tähän.

Lapset nauttivat hiekkaleikeistään, me aikuiset nautimme toistemme seurasta ja maittavan picniclounaan rannalla. Sitten, oli refresh for dinner-aika, eli hirmukiireellä huoneeseen, 10minuuttia pitkäkseen, vauvan ruokinta, suihku, ranskalainen meikinpäivitys (vanhan päälle uutta) ja menox! Tarkoituksena oli istua fire pitillä, mutta parhaat paikat oli varattu; raidallisiin mexikolaisponchoihin kääriytyneet kikattelijat olivat varanneet paikat ja tuuli niin penteleesti, että vetäydyimme ystäviemme terassille ihan suosiolla. Kikattelijat olivat saattaneet käydä hakemassa eväitä vihreältä lääkäriltä ennen illanviettoa;)

Monterey Sanctuary Beach Resort on ihana paikka. Amerikkalaiseen tyyliin, huoneisiin liikutaan golfcarteilla. Muutaman sadan metrin kävely olisikin liian rasittavaa;) Me arvoimme hotellivarauksen kanssa liian kauan, ja jouduimme tien toiselle puolelle Quality Inn:iin. Nimensä veroinen  - todellista laatua;)Mutta aamupala kuului hintaan, joka on minulle ihan supertärkeä juttu. Yksi yö sinne tänne, kunhan on puhtaat lakanat ja toimivat puitteet. Aamulla on saatava kuppi kahvia, lasi mehua ja jotain murua rinnan alle, mieluiten niinku heti;)

Sunnuntaina kävimme aamupalalla täällä, taas hole-in-the-wall ja maukas! ja  iltapäiväksi suuntasimme Monterey Bay Aquariumiin. Jopa vauva tuijotti auringossa välkkyviä anjovisparvia ihmeissään ja suostui olemaan ekaa kertaa kiljumatta rintarepussa. Jee! On alkanut vierastamaan, minun mielestäni hiukka aikaisin, mutta minkäs sille mahtaa. Oli pakko ottaa kuva samassa paikassa, missä seisoin yhdeksän vuotta sitten, esikoinen samassa repussa. Nyt kolmen lapsen kanssa. Miten aika lentää! Lapset kasvavat ja itse sitä aina vaan näyttää samalta, hehheh.

Ihana viikonloppu, ihania ihmisiä, mutta katkeransuloinen jälkitunnelma. Nyt on jo hyvästelty ja se tuntui kyllä jotenkin erityisen kurjalta.

Mukavaa viikkoa. Meillä on tässä sattunut ja tapahtunut tällä välin. Hohhoijaa, siitä pian lisää!

Tataa!

PS "kalakuvat" päättivät latautua "pää alaspäin" - upeat värit ovat silti näkyvissä ;) Noita meduusoja seuratessa rupesi tekemään mieli pukeutua just noihin väreihin; ruskeisiin mokkasaappaisiin, petroolinsiniseen, crispyyn valkoiseen paitapuseroon;) Ah syysmuotia.

Curve Ball

Ne juhlat menivät hyvin. Sukelluspuku istui kuin nakutettu, (sain siitä jopa muutaman kohteliaisuuden) ihmisillä tuntui olevan ensin hauskaa meillä, sitten tuli yökerhon bottle servicekin kokeiltua ja pääsimme tanssilattialle huutamaan. Sunnuntain olo oli juuri sellainen, että oli ollut hauskat juhlat. Ja, että olen neljäkymmentä. Eteisen lattialle hiuksista pudonnut hiukan rytistynyt paperinen sateenvarjo kuvasi dagen after tunnelmaa;) Nyt ei tarvitse taas seuraavaan viiteen vuoteen käydä yökerhossa;)

Sunnuntai-iltana saimme aimo annoksen shokkihoitoa. Itku pitkästä ilosta, niinkuin ihanan suomalainen sanonta kuuluu.

Olen ollut viime päivät hiukan lamaantunut. On muutamat tuskastumisen itkutkin tirautettu, ja uutiset ainakin panivat miettimään- suoraan sanottuna jälleen kerran, tarkemmin sanottuna täällä asumisen, järkevyyttä.

Piilaakso käy kuumana. Erityisesti asuntomarkkina. Amerikan asuntokuplat ja hintojen romahdukset eivät vaikuta tähän alueeseen. Päinvastoin, talojen hinnat nousevat koko ajan. Tänne on tulijoita ja täällä vallitsee vuokranantajan markkinat.

Ostomarkkinoilla useimmat talot menevät ensinäytöllä ja yli pyyntihinnan. (Huom, puhutaan 50-60-luvulla rakennetuista pahviseinätaloista) Aivan naurettavia, lähes miljoonan dollarin pyyntihinnan ylityksiä!! Erityisesti kiinalaiset ostavat käteisellä, yli pyynnin, toiset investoinneksi, toiset kodeikseen. Normaalilla pulliaisella ei ole tässä kilpailussa osaa eikä arpaa. Ei siis mitään järkeä.

Me olemme viihtyneet vuokrakodissamme oikein tosi hyvin. Melkein rakastan tätä taloa, johon olemme asettuneet olemaan. Tuntuu omalta, olemme lähellä anoppia, arkemme toimii. Kun me aikoinaan teimme sopimuksen, varmistelimme, että saisimme asua tässä vuosia.  Tätä toivoi vuokranantajakin. No, mutta, eipäs saadakaan. Markkinan ollessa ylikuumana, talo aiotaan myydä. APUA! Onneksi hän muisti mainita, että toivoisi meidän ostavan tämän talon. Joo, oota, otan ne pari miljoonaa takataskusta. Halusit ne siis parin viikon sisällä?! 

Tämä ei ehkä vaikuta kovin suurelta asialta ulkopuoliselle, mutta minusta tuntuu siltä, että yksi elämän peruspilareista järkkyy. Olen tehnyt tästä kodin. Nyt, ulkopuolinen sanelee sen, että me joudumme muuttamaan. Tuntuu tosi karmealta ja tuli ihan puun takaa. Asian kammottavuuteen lisättävä se, että juuri meidän koulualueella ei ole oikein mitään tarjolla, tai,no, ON, jos haluaa maksaa kuusi tuhatta dollaria tai enemmän, kuussa vuokraa. Meidän nykyinen vuokramme ei onneksi ole ihan tuossa lukemassa. Vielä.

Jos haluamme asua hiukan edullisemmin, lasten täytyisi vaihtaa koulua ja se ei nyt ole oikein vaihtoehto. En halua repiä heitä parin vuoden välein uusiin kuvioihin. Sanoinko muuten jo, ettei itsensä kipeäksi maksamisessa ole mitään järkeä?;)

Ainut lohtuni on, että alueella on muitakin samanlaisessa tilanteessa räpiköiviä; vuokratalo menee alta myyntiin. Me voidaan purnata yhdessä. Vertaistuen tärkeyttä ei voi aliarvioida, vaikka tilanne on paska kaikille. Anteeksi.

Summa summarum valitukselle; Kaliforniassa on ihanaa;) hehhehhehhehehehe Olen kokenut viimeisten vuosien aikana suurimmat HIGH:t, mutta myös alimmat LOW:t. On aika tehdä suunnitelmia. En halua olla tilanteessa, jossa kohtaan tällaisia yllätyksiä, mutta vuokralla-asumisessa tämä on aina pelkona. Käytännössä, on kuitenkin suurimmaksi osaksi minun kontollani löytää uusi ja tehdä siitä koti. Pakon edessä näin on vaan toimittava. Mieheni on aika ihana, hän sanoo, että ihan sama missä ja miten me asutaan, kunhan olemme yhdessä. Itse tunteilen ja rakastun näemmä seiniin. Ei tämä mikään maailmanloppu ole. Jos seuraava asuinpaikka ei ole täydellinen, so be it. Perhe tekee kodin. Tähän sydän.

Pessimisti minussa sanoo, että me ei ikinä löydetä kivaa uutta kotia tai jos löydetään, se on niin kallis, että makaronilinjalla mennään. Kun taas positiivisena tuppaan ajatella, että asiat järjestyvät aina. Tehdään kompromisseja. Juuri nyt vaan ei tunnu siltä. Kesän aion kuitenkin nauttia, kunhan tämä stressi helpottaa ja unet palautuvat normaaleiksi. Muutama tärkeä ystävä on tulossa kylään, lapset ovat ihanassa iässä, kaikki terveinä, meillä on vähän lomasuunnitelmiakin, ihan lokaalisti, ja kyllä tämä tästä. Pakko. Pelle positiivina vaan, vaikka läpi harmaan kiven. Suomalaisella sisulla ja parilla ärräpäällä!

Onneksi hankimme taas kausikortit huvipuistoon ja siellä kävimmekin jo tiistai-iltana terapiassa. Kun nauraa vedet silmissä, kastuu läpimäräksi lasten kanssa tukkimäessä tai roikkuu pää alaspäin huutaen vuoristoradassa, ei voi olla murheissaan. Toimii. Luulenpa, että siellä joutuu käymään suht usein hoidoissa;)


Mukavaa viikonloppua!
Tataa!

PS Suunnitelma B: pakataan anoppi mukaan, vuokrataan hänen talonsa jollekin aasialaisperheelle, joka haluaa päästä huippukoulujen piiriin ja muutetaan Texasiin, perkele. Siellä saa taloja sopuhinnalla. Elettäisiin kuin kuninkaat omistamassamme jättikartanossa. (anoppi kuitenkin ehkä guesthousen puolella;))Ostaisin lapsille ponit ja itselleni ison koiran. Stetsoni päähän ja heinä huuleen.

TAI antakaa mulle se neula, jolla puhkaisen mielelläni tämän asuntokuplan ja palautan sellaisen hintatason, johon normaaleilla, työssäkäyvillä ihmisillä on oikeasti varaa. Emme me kaikki kuitenkaan ole zuckerbergejä. Kiitos. Ugh, olen puhunut.

Ruskaretkellä!

...ja siellä mitään ruskaa ollut. Kaunista kylläkin. Rupesin itse asiassa matkalla jo vähän miettimään, että tokkopa kunnon ruskaa näkyy, kun maasto on niin kovin neulasvoittoinen. Tällä kertaa ajettiin Stocktonin kautta;, SAMCRO countryn läpi. Jännää. SOAn Charming on keksitty kaupunki, mutta Stockton, Fresno, Medesto ja Reno ovat ihan okeita;) Samoin Kalifornian pääkaupunki Sacramento (hehheh). Ei kyl Jaxii näkyny, kui ei muitakaa klubilaisiii. höh. Sitä paitsi ne kuvaavat enimmäkseen Losin seudulla. tuplahöh.

Niin. Siis ruskasta ei ollut tietoakaan. Katso vaikka; ainoa värihehku löytyi erään supermarketin edessä olevista istutetuista puskista ja kotimatkalla nappasin vuorenrinteestä puhelimella auton ikkunasta kuvan, kun kerran pikkasen kellersi;) Maisemat, järvineen ja vuorineen ovat silti aika mahtavat. Ruskaa tai ei.

Muuten oli oikein onnistunut minibreikki, ihan turhaan etukäteen kiukuttelin, mutku oli flunssa ja kaikkee.... Onnistuin karistamaan pahimmat oireetkin matkalla, tai jos eräältä kysytään, onnistuin siirtämään taudin miehelleni oikein kunnolla...oho. Tällä kertaa, edes matkapahoinvointi ei yllättänyt, sillä pakotin ipanat ottamaan ihan hirveän makuiset pillerit ennen matkan alkua molempiin suuntiin. Jes! Yrjövapaa reissu vuorten yli!

Suuntasimme siis South Lake Tahoelle. En oikein tiennyt mitä odottaa. Tai, no,olin hiukan skeptinen. Ihan turhaan, mikä ihana paikka! Hotellimme oli Tahoe beach retreat and lodge, huoneemme terassilta astui suoraan rantahiekalle. Ei paha. Voisin sittenkin ehkä kuvitella tulevani tänne myös kesällä...kyllä suomalainen nääs järvellä viihtyy. Kunnollisia, 18-25 jalkaisia avoveneitäkin vuokralla pilvin pimein, karikoista ei tietoakaan.

Tapojemme mukaan, nopea check-in ja sitten kattelemaan. Lapset iloitsivat lämmitetyn altaan olemassa olosta, minä kahmin kauhean kasan brosareita ja istahdettiin ulos drinkeille suunnittelupalaveria pitämään.

Ensimmäisenä etappina koko perheen Oktoberfest. Tarjolla taas people watchingia..voi hyvä päivää että oli sekalaista seurakuntaa. Kaikilla on grungetyyliin joku iso sekarotuinen koira, ympäriinsä juoksentelevat lapset olivat poikkeuksetta takkutukkia rikkinäisissä kamppeissaan, lika vaan pöllysi, kun painelivat menemään ja hauskaa tuntui olevan. Jonot olivat loputtoman pitkiä, kalja virtasi, makkaraa ja sauerkrautia tarjottiin isoista laareista. (kampylobakteerin kerran saaneena, pysyn kaukana;)) Siinä me sitten jotain pretzeliä jyrsittiin eikä kuuluttu joukkoon. Meitä tyttöjä sitä paitsi inhotti ne unisex bajamajat, joissa oli pakon edessä käytävä. Dirndelikin oli jäänyt kotiin. Bummer.

Illan pimetessä lähetin lapset isänsä kanssa sinne lämmitetylle altaalle ja otin itselleni kunnolla aikaa valmistautumiseen. Luvassa olisi huikea illuusio show Nevadan puolella olevalla Horizonin kasinolla. Sen verran flunssainen tapaus, että meni normaalia kauemmin naamioimiseen;)

South Lake Tahoe on tosi kiva.  Päätien varrella on vieri vieressä hotelleja ja motelleja, mutta myös useampi ruokakauppa, viinibaareja, vaatekauppoja, perus ketjuravintoloita, autenttisia paikkoja, pikaruokaravintoloita, wedding chappeleita, kaikkea löytyy. Aikamoinen ero pohjoiseen, missä  esim ruokakauppa vaihtoehtoja ei juuri ole, joten hinnat ovat sen mukaiset. Californian ja Nevadan välinen raja kulkee keskellä cityä. Siitä Statelinesta alkaa kasinojen strip. Aika pieni ja kompakti, mutta kiva lisä.

Hmmm, tänne etelärannallehan voisi tulla talvella laskettelulomalle; nököttää pitkissä kalsareissa takan ääressä useimmat illat, mutta pakata mukaan korkkarit ja lbd ja käydä joku ilta kasinolla pelaamassa ja katsomassa jonkun shown. Ei paha combo. Suorastaan kätevää. Alan lämmetä idealle.

Me oltiin katsomassa Illusion Fusionia ja viereisellä kasinolla olisi soittanut Steve Martin and The Steep Canyon Rangers. Perinteisesti kasinolla kuuluu syödä buffet illallinen, mutta me oltiin vedetty jo terveellinen pizza& pasta overdose alkuillasta. Paikalliset ravintolat ovat kaikki kyllä monet sellaisia hole-in-the-wall:eja, että sisään astuessa tokaisen aina- varma vatsatauti- mutta yllättävän hyvää pöperöä ne tarjoavat, aika edullisesti ja runsaasti:) Me yelpataan ahkerasti, vaikkei yelpiinkään voi kohta enää luottaa.

Show oli hyvä. Ei mahtava, mutta hyvä. Meitä aikuisia tuppasi hiukan naurattamaan, mutta lapset olivat innoissaan. Tämä onkin kuulemma yksi ainoista casinojen koko perheen showeista. Esityksen jälkeen kävimme- tietty- kättelemässä taikuria ja esikoiseni halusi ehdottomasti samaan kuvaan. Liikkistä.

Loppuilta vietettiin perinteisesti; ensin haettiin muutama paketti Ben&Jerry'siä jälkiruoaksi ja kun ipanat vihdoinkin sammuivat, meitäkin jo väsytti. Nukahdettiin TVn pauhuun. Flunssa teki tehtävänsä. Rock n roll.

Jatkuu...

Tataa!

Jotenkin hukassa

Nyt on selvitty i-h-a-n-h-i-r-v-e-ä-s-t-ä jetlagistakin. Ollaan kotona, mutta joku jäi silti kalvamaan Suomesta. Kaiken kivan ja kiireen keskellä olin jotenkin hukassa. Asia tuli aina iltaisin esille, kun tuskailin miehelleni skypessä.

En ehkä osaa pukea tätä sanoiksi, mutta se menee jotenkin näin;
En halua muuttaa nyt takaisin, en tuntenut kuuluvani Suomeen, mutta samaan aikaan ärsytti, etten kuulunut sinne. Ehkä kyse oli siitä, että oltiin koko ajan toisten nurkissa. Enkä valita, kivoissa nurkissa oltiin, mutta kun oltiin siellä niin kauan, tuntui jotenkin siltä, että pitäisi olla jotain omaa. Ja onhan meillä, mutta siellä asuu nyt vieraita ihmisiä ja se on taas vuokrattava eteenpäin.

Vanhat kaverit olivat ostaneet vanhemmiltaan asuntoja kotirannoiltani ja kunnostivat niitä nyt omikseen. Asettuivat. Tavallaan ihanan tuttua ja turvallista, mutten minä sitäkään haluaisi. Piiri pieni pyörii. Minä en halunnut jämähtää paikoilleni, ajaa länsiväylää töihin ja takaisin neljääkymmentä vuotta. Silti jotenkin ahdistaa.

Tutuilla on taloa, kesämökkiä ja venettä. Elämä on asettunut uomiinsa, lapset on tehty, nyt ollaan keskiluokkaisia keski-ikäisiä. Kilpavarustellaan, kuten ekan lapsen kanssa;) Me asutaan vuokralla, ollaan asetuttu toistaiseksi tänne. Ehkä minua ahdistaakin tämä vuokralla olo?

Kaipaan projektia, rakennusprojektia, tuunattavaa. Meidän Suomen taloa voisi fiksata, mutta se ei ole tyhjänä. Omenapuu rehottaa etupihalla, puutarha kaipaa muutenkin hellää hoitoa, nyyh. Kävin kotonani vieraana, en koskenyt mihinkään. Saavuin paikalle varoen, istuin kahvipöydässä, kävin pari kertaa esittelemässä taloa. Tuntui tosi omituiselta.

Ehkä kaipaan sellaista "feeling of belonging", kuulumista vahvasti jonnekin. Ehkä tässä iässä pitäisikin vaan asettautua olemaan jonnekin eikä höökyillä paikasta toiseen. Ja sit taas toisaalta...ehkä kaipaan vaan lomaa. Suomen aika meni muutenkin eri tavalla, kun olin suunnitellut, kun yksityiselämän puolellekin tuli pari twistiä, mutta silti. Ja marisenko turhasta?

Onneksi sain kiristettyä workaholic-mieheni muutamaksi päiväksi kesälomalle ennen lasten koulun alkua. Ensi viikolla hurautetaan taas rannikolle. Siellä meren kohinassa rentoudun ehkä itsekin. Huh.

Ja hei, pitäskö ostaa Suomesta joku piskuinen mökki keskeltä metsää? Siinä sitä sais kerralla projektia ja olisi jotain omaa?;)

Mukavaa viikonloppua,
Tataa!

PS levitin ostamani tyynyliinan, kuvassa,  familyroomin sovalle ja sanoin, -Eiks oo tavallaan niin hirveä, että on makee? Mieheni kysyi ihan vilpittömästi- Onks toi t-paita?  -T-paita, voi hallelujah, Joo, päätin muuttaa tyylini kokonaan. Ostin  myös siili-orava-susi-ja karhu-t-paidat. Ajattelin kulkea niissä koko syksyn. Oikeesti.. Miehet.

Kohtaamisia ja kokemuksia

Olin eräässä K-kaupassa, kassajonossa. Uusi kassa avasi, ja ennen kuin ehdin sanoa kissa, takaani rynni ei-niin-puoleensavetävä-wifebeater-hawaiishortsit-rumia tatuointeja-yhdistelmä melkein päälle. Olin hiukan pöllämystynyt, enkä ehtinyt sanoa muuta kuin, Aika näppärästi kiilattu. Tämä epämiellyttävä pönäkkä megaurpo kääntyi puoleeni ja sanoi jotain todella töykeää. Olisi pitänyt vain hymyillen lausahtaa jotain oikein nasevaa, mutta mieleen ei tullut juuri sillä hetkellä mitään tosi ovelaa, joten idioottina totesin, Siinäpä todellinen herrasmies. Tämä aiheutti, tietenkin, tässä urpossa solvauksien sarjan. Seisoin siinä sitten vastaanottavana osapuolena lasten kanssa ja sanoin heille rauhallisesti; Katsokaa, jotkut aikuisetkaan eivät osaa käyttäytyä.

Taisin unohtaa olevani Suomessa. Kaliforniassa, kun uusi kassa avataan, sinne menee next-in-line, ei kuka tahansa, joka rynnii muiden edelle jonon hänniltä. Jos joku yrittää kiilata, kassa saattaa vielä painokkaasti sanoa, Next in line, katsoen oikeaa henkilöä merkitsevästi! Pliiiiiis adaptoidaan tämä tapa Suomeenkin. Ja minun täytyy oppia, ystäväni sanojen mukaan, suhtautua tilanteeseen kuin tilanteeseen Ilon kautta. Joo, hehheh, onnistuukin tosi helposti...Liikenteessä olen sentään oppinut vilkuttamaan ja hymyilemään road ragen kourissa huuteleville maanteiden ritareille.

Ekalla viikolla keli heitteli 12 ja 25 asteen välillä. Huomasin sekä puhuvani, että kuulevani enemmän sääjuttuja kuin aihe oli ollut pinnalla koko kaliforniassa asumisen ajan, melkein kaksi vuotta. Sää ei jotenkin kuulu repertuaariin meillä kotona. Sää ei määrittelee mitä tehdään, ei ole variaabeli. Sää on yleensä hyvä. Enpä olekaan tullut tuotakaan asiaa paljon ajatelleeksi.

Olavinlinnassa, oopperan jälkeen, tutustuimme hiukan linnaan ja kävimme naistenhuoneessa. Siellä, tyylikkään näköinen noin 60-vuotias rouva puhui kovaan ääneen ryssistä. Siinä se ryssä sitte seisoi, se ryssä teki sitä ja tätä. Ihan järkyttävää. Ymmärrän toki, että olimme lähellä itärajaa ja varsinkin paikallishistoriaan kuuluu monia taisteluita ja menetyksiä. Silti, minun mielestä ryssittely on nykypäivän aikaan loukkaavaa. Otti niin sanotusti ihan hiukan korvaan. Tosin kaikki on täällä Usassa nykyään vähän liiankin poliittisesti korrektia, mutta silti.

En ole ikinä ymmärtänyt puhdasta ohtilaisuutta, eli omanhyödyn tavoittelua. Toista ei oteta millään tavalla huomioon tai auteta. Ovi pamahtaa kiinni suoraan nenän edestä, äitiä rattaiden kanssa ei auteta oma-alotteisesti, ratikkaan rynnitään kyynärpäätaktiikalla, vaikka joku jäisi jalkoihin, bussi ei odota, vaikka kuski näkisi jonkun juoksevan pää kolmantena jalkana pysäkille. Minäminäminä-asenne rulettaa. Hirveetä kattoo.

Kun 8-vuotias esikoiseni pitää ovea auki, ei aikuinen kiitä. WTF? (Welcome To Finland)Kun itse hymyilen jollekin vieraalle ihmiselle ja pitelen ovea auki eikä kiitosta kuulu laukaisen kovaan ääneen OLKAA HYVÄ! Mutta jotkut eivät kiitä silloinkaan. Aneffinbiliivabel;) Saatan toki näyttää kesämekossani ovimieheltä ja palvelusväen kanssa ei sovi seurustella;)

Me ollaan nyt jo takaisin kotona maailman kaksinaismoralistisimmassa maassa, jossa ihmiset ovat näennäisen ystävällisiä ja ultrakohteliaita, sekä kiinnostuneita muiden elämästä, vaikka vaan teeskentelevät suurimman osan aikaa. Näiden kokemusten jälkeen ihan tervetullut muutos. Että please, thank you ja Excuse me-vaan ja how are you today?

Tataa!Have a Nice day!

PS oli myös ihania kohtaamisia, siitä seuraavaksi.

Very Spiritual

Joka kulmassa huomaa taloustilanteen vaikutuksen. Paikkoja suljetaan, ostoskeskuksissa on aina vapaata tilaa "for lease". Ihmiset muuttavat kodeistaan laittaakseen ne vuokralle, sillä yhtäkkiä ei olekaan varaa maksaa asuntolainaa. Monen lause alkaa "In this economy..." Downsizing on hyvin yleistä.

Yksi ammattikunta on ja pysyy; psychics, eli selvännäkijät. Nämä ammatinharjoittajat pysyvät samoissa paikoissa kymmeniä vuosia.Varsinkin Losissa näkyy joka paikassa erilaisia spiritual healing "klinikoita" ja new age juttuja, sekä orgaanista sitä, orgaanista tätä. Hippiaate elää voimakkaasti; suitsukkeet haistaa kadulle asti. Siellä jossain ne kananluutkin heiluvat...

Osuimme liikennevaloihin rouvan viereen, jolla oli huivi päässä. Siitäpä lähti sitten kevyt keskustelu siitä, mitä uskonto on. Yritin selittää mahdollisimman loogisesti ja yksinkertaisesti pienille, että uskonto on arvojen ja uskomusten summa. Joku isompi asia tai aate, johon eri ihmiset uskovat. Usko siihen, että on korkeampi voima tai jumala joka ohjaa meitä. Uskonto on myös iso osa kulttuuria; määrittää arjen ja pyhäpäivät, oikean ja väärän. Uskonto ohjaa myös monella sitä mitä, miten ja milloin syödään. Tuo rouva on varmaan jonkinsortin muslimi. Hän ei esimerkiksi syö ollenkaan sianlihaa, possua.

Takapenkki kyseli ensin monta pientä lisäkysymystä, kuten, mikä on arvo? Mikä on aate? Voiko jumalan nähdä? Onko se se Jeesus? joihin yritin parhaani mukaan vastata keksimättä hirveästi omaa. Jäivät sitten hyvin mietteliään näköisinä pohtimaan kuulemaansa, vähän naurattikin. Hetken kuluttua pienempi sanoi kirkkaalla äänellä:
I believe in kinkku. Noni. Tuli tämäkin asia selvitettyä, soon sitte siinä;)

Tataa!
ps jos pysytään aiheessa, ottamatta sen kummemmin kantaa uskonnollisiin asioihin,  tämä kappale aiheuttaa aina kostean silmäkulman. mikä mieletön tunnelataus ja muistot.

Guns and Ammo

Satuinpa bongaamaan neonvärisen kyltin, jossa luki Gun Show. Naurahdin ääneen ja sanoin: Ai, kiva, mennääks tonne viikonloppuna? Minkäköhänlaista porukkaa tuolla käy? Mun täytyykin ostaa uusi uuzinainmillimiiter, ihan niin kuin Arnoldin...

Sitten minulle kerrottiin taas jotain mielenkiintoista: Mieheni ei nyt ollut ihan varma saako näiltä "messuilta" ihan kaikkia noita automaattiaseita, mutta "hyvä puoli" on kuulemma se, että aseen saa heti käteen. Normaalioloissa, asetta, vai-oliko-se-aseenkantolupaa, saattaa joutua odottamaan hetken.

Mitä? Kuka sinä olet ja mitä olet tehnyt miehelleni?

Hold on, wait a minute - siis voin ostaa aseen ja sujauttaa sen käsilaukkuuni, kantaa mukana? No, right to bear arms, eli lupa kantaa asetta on kirjattu jo perustuslakiinkin. En kuitenkaan saisi kantaa mukanani ns concealed weapon, eli piilossa olevaa asetta, ilman sille erikseen annettua lupaa (concealed weapon licence ei sitten Kaliforniassa irtoa ihan helposti. Ei kuulemma edes Queen Elizabethille;) No, saanko pitää asetta autossa? Joo-o, saat kyllä, mutta se ei saa olla ladattu tai esim hanskalokerossa. Sen pitää olla piilossa, ehkä jopa lukollisessa lippaassa, esim takaluukussa. Aha.

Tästä "innostuneena" googlailin vähän ja löysin aivan kamalan pelottavia keskustelupalstoja. Siellä kehottelivat toisilleen, että kannat asetta vaan, oli lupa tai ei. Jos joku hullu sitten hyökkää kimppuusi, oletpahan varustautunut. Mamma mia. Täällä ei siis kannata ihan turhasta käydä sanomassa, ties minkä tussarin vetävät esille.

Minut valtasi hyvin omituinen tunne.

Kymmenen vuotta sitten olimme Losissa pelaamassa minigolfia myöhään illalla. Alue ei ehkä ollut se turvallisin. Jäimme hetkeksi hengailemaan parkkipaikalle pelin jälkeen.(halusin ihan turistina kuvata jotain) Viereemme ilmestyi sekalainen seurakunta lökäpöksyjä. Míeheni sanoi aika nopeasti, noniin, nyt mennään, "they are packing." Pikkugangstoilla oli lökärissä käsiase. Nousimme autoon, enkä sanonut juuri mitään.

Näitä asioita on muuten turha alkaa miettimään, muuten tulee hulluksi, eikä uskalla tehdä mitään tai mennä minnekään. Paranoidiksi en ala. Kentuckyssa on ymmärtääkseni eniten aseita per capita, Kalifornia yltää vasta sijalle 44. Asuinalueemmekin on varsinainen lintukoto, mutta kyllä uutisissa kerrotaan melkein päivittäin ampumatapauksista lähikaupungeista.

Täällä pääsee ja joutuu myös keskustelemaan aivan ihmeellisistä asioista. Tämäkin aihe on jotenkin very bizarre. Aihe tuli myös uniin, mutta hätiin riensi  Jason Statham. Ei paha.

You are not in Kansas anymore, Dorothy.
Mukavan turvallista viikonloppua.

Tataa!

Äimän käkenä

Uskallan väittää, että tunnen mieheni ja olen itsekin nähnyt jonniin verran muailmaa, mutta, nyt, täällä hänen kotikonnuillaan, jään välillä katsomaan häntä pitkään. Haluaisin huutaa, että tajuatko ollenkaan miten monimuotoisessa ympäristössä olet saanut kasvaa? Tämä mainos on hyvin kuvaava.

Ei tätä osavaltiota myöskään turhaan kuvailla sanoin; California, the land of fruits and nuts ;)hehehhee. Ei siis ihme, että mösjöö on aika viileä ja rauhallinen, ei turhasta hötkyile. On päässyt todistamaan jos jonkinlaista tallaajaa pienestä pitäen.

Toisaalta, hän hiljentyi ilta-auringossa kallion nokkaan eräänä juhannuksena noin kymmenen vuotta sitten Inkoon saaristossa ja sanoi; Now I get it. Pitää meitä suomalaisia aika onnekkaina puhtaine vesinemme, mökkeinemme, saunoinemme.

Palataanpa tänne; aina kun ajamme kohti San Franciscoa näemme tämän, The Flintstone house. Talo näkyy hyvin interstate 280 varrelta. En ikinä ehdi ottaa siitä kuvaa, mutta niska meinaa nyrjähtää, kun kuikuilen sitä. Usutan lapsiakin ihmettelemään ja joka kerta se vain säväyttää. Katso itse. Jonkun koti. Mutta osataan sitä muissakin osavaltioissa ;) Upea kokoelma avautuu tästä. Only in America

Toinen maamerkki, joka on aina yhtä jännittävä ja upea on Golden Gate bridge. Muutaman elokuvan nähneenä innostun siitäkin joka kerta. Kuvittelen James Bondin ja sen ilmalaivan keikkumaan sillan ylle;) ja ovat muutamat muutkin leffat hyödyntäneet tätä uljasta rakennelmaa propsina. Vähän aikaa sitten tajusin, että Presidio, niin kuin se leffa, on kuvattu sillan kupeessa, alueella nimeltään, kuinkas muutenkaan, Presidio. Tällaiset faktat esitetään minulle hyvin rauhallisesti, tyyliin, etkö tiennyt? Olen aivan täpinöissäni myös joka kerta mieheni kotikaupungissa, Los Angelesissa, missä olemme lomailleet reilut kymmenen vuotta. Innostus ei laannu.

Vähän aikaa sitten, juuri kun olin saanut taas yhden kyselytuntini pidettyä, bongasin kasinokyltin. Sen verran tiedän, että uhkapeli on Kaliforniassa laitonta. Siksi Las Vegas on rakennettu Nevadan puolelle. Miten täällä olla möllöttää yhtäkkiä kasino? Vastaukseksi sain kylmän viileästi: Must be Indian land.

Ja siis niinku mitä? Edessäni seisoi yhtäkkiä Paul Newman sinisine silmineen puoliverisenä apassina;) Sain onneksi tähänkin heti selityksen.
Intiaanireservaateissa, kuulostaa paljon jännittävämmältä, kuin mitä todellisuudessa kuulemma on,(täytyypä käydä pällistelemässä ja raportoida sitten)vallitsevat omat sääntönsä. Siksi esimerkiksi uhkapeli sallitaan. Eri vapauksia on myös esimerkiksi Alaskan eskimoilla; he saavat kalastaa valaita. Jaha. No tulipa sekin selväksi. Minusta tämä on hyvin jännittävää.

Suomen Lappi ja joulupukki, porot tupeksimassa murtsikkaladulla, Kaivopuiston vappu; valkolakit ja kymmenet tuhannet trenssit, juhannuksen yötön yö, vihdasta jääneet koivunlehdet paljaissa pepuissa juoksemassa kiljuen uimaan, hyttysparvet ilta-auringossa, pääskyset, jotka taituroivat veneen keulan edessä, lukemattomat järvet ja ABC asemat, elokuiset tummat ja lempeät kesäyöt, syksyiset rapujuhlat, räntäsateet, eukonkannot, kossu ja kaamos. Riittää sitä eksotiikkaa meilläkin. Vuoroin vieraissa ;)

Tataa!

ps taidanpa googlata lähimmän amish kylän;)