Thursday, May 31, 2012

Happiness is Hääpäivä

“Choose your life mate wisely because from that one decision will come 90% of your future happiness or misery.”

Erinomainen valinta, vaikka toki käymme välillä kehityskeskusteluita, kuten ehkä joku muukin ;) Voin rehellisesti sanoa olevani onnellinen. Olemme jotenkin välttyneet kriiseiltäkin(kopkop), vaikka suuriakin elämänmuutoksia on matkaan mahtunut. Ehkä se johtuu siitä, että me puhutaan aina. Kaikesta.

Yhden ystävättäreni pikkuveli naljaili minulle vuosia sitten sanomalla, on se aika jätkä, kun sua jaksaa. Niinpä;)

Huomenna viemme lapset anoppilaan ja käynnistämme liittomme kymmenennen vuoden juhlimalla kahdestaan. Ensi vuonna suunnitelmani on uusia valamme Hawaiilla, rannalla, paljain jaloin, kukkasia hiuksissa; niinkuin amerikantädin vähintäänkin kuuluu ;)
Tataa!

ps lupasin itselleni pukeutua hääpukuuni aina tämän päivän kunniaksi. Voi halleluja, mitä mun kropalle on tapahtunut?! Kurvit ovat siirtyneet ihan vääriin paikkoihin... Tihihihi, lienee turha sanoa, etten näytä siinä ihan samalta kuin 9 vuotta sitten, tai siis siltä osalta kun siihen mahdun... Naurua ainakin piisaa!

Tuesday, May 29, 2012

Perheen parissa

Onnellisuus koostuu pienistä hetkistä. Usein sitä tosin oikein miettimällä miettii jotain OHJELMAA, suurta viihdykettä lapsille, kun on pitkä viikonloppu tiedossa, vaikka tietää, etteivät he mitään sen kummempaa kaipaa. Yhdessäoloa vaan.

Yhtenä talvena roudasin, silloin 3-vuotiaan tyttäreni, katsomaan Disney on Ice-showta. Kaikki muutkin meni, joten sinne kuului mennä.  Möin ajatusta kauan; mennään katsomaan luistelevia prinsessoja!

Hartwall Areena oli iso ja pimeä, äänet olivat kovalla. Valas söi Pinokkion ja ilmaan lenteli savua ja ilotulituksia. Joidenkin minuuttien kuluttua tyttäreni sanoi: "Äiti, haluan kotiin." "Ollaan vielä hetki, tule syliin, katso miten hienoa!" "Äiti, mua pelottaa, haluan pois." Söimme pahat ylihintaiset hampurilaiset ja lähdimme kotiin. Taide-elämys maksoi 100 euroa. Kyllä kannatti. Not.

Nyt saimme nauttia neljäpäiväisestä viikonlopusta ja tämä oli lasten mielestä ehkä paras viikonloppu ikinä; Perjantaina mieheni ollessa illalla poissa, me tytöt vähän humputeltiin; katseltiin lastenohjelmia ja syötiin pizzaa poikkeuksellisesti TV:n edessä, ruokajuomaksi sai mehua. (ennenkuulumatonta) Kello oli jo paljon, joten lupasin seuraavaksi illaksi koko perheen elokuvan isolta screeniltä. Lauantaina vuokrasimme Puss in Boots, pimennettiin huone, asettauduttiin popcornien ja jäätelön kanssa kasaan ja nautisteltiin. Sunnuntaina meille tuli vieraita, lapset hihkuivat riemusta; maanantaina lupasin auttaa Suomeen muuttavia ystäviämme ja taas oli leikkiseuraa tarjolla. Muuta ei tarvittu.

Muistan yhden Jari Sinkkosen kolumnin, Meidän perhe-lehdestä vuosien takaa. Olen palannut tähän monta kertaa. Sinkkonen mietti kirjoituksessaan sitä, mitä lapset lapsuudestaan muistavat. Muistavatko he sen Linnanmäki reissun ja joulun, jona he saivat 20 lahjaa, vaiko jotain ihan muuta. Entä minkä negatiivisen asian he muistavat? Tarina meni suurinpiirtein näin: hänen omat lapsensa muistivat parhaana asiana perheen yhteisen eväsretken, eivät suinkaan Linnanmäkeä tai jotain muuta "ostettua ohjelmaa." Traumoista puhuessa, hänen lapsensa sanoi muistaneensa kesälomatkan ja jätskikioskin; veli oli saanut tuutin ja hän vain tikkujäätelön.

Tähän mennessä ollaan selvitty meilläkin ehkä ilman suurempia traumoja, mitä nyt repäistiin irti kavereista ja kodista viime syksynä. Iloiset ja mieleiset asiat ovat vielä aika samanlaisia. Turvallisia perhejuttuja. En taida silti välttyä Disneylandilta tänä kesänä, mutta kiva taas itsekin huomata, ettei aina tarvitse järjestää ohjelmaa ja sännätä vapaapäivinä suunapäänä "harrastamaan."  Kuten 7-vuotiaani sanoi, "Tänään en halua lähteä minnekään. I need a break."

Tataa!

Friday, May 25, 2012

Amerikkalaisia Äitityyppejä

Joskus sitä taistelee riittämättömyyden tunteen kanssa ja huono omatuntohan sitä on aina, jostain, lasten kanssa. Äitienpäiväksi tyttäreni piirsi minusta kuvan, yllä, jossa kuulemma liikun vauhdilla, niin kuin Kaarina ( Jason-kirjojen Kaarina, Jasonin äiti). Näkeehän sen tietty jo hiusten ja käsilaukun asennosta, etten seiso paikallani;) Jason muuten aina lentää Kaarinan perässä.

Kuva on söötti, mutta tunsin heti pistoksen, siitä, että meillä on aina vähän kiire... Sanon päivittäin, hophop, nyt reippaasti liikkeelle! liikkuu, liikkuu... Teen kyllä hiljaisina hetkinä tietoisia päätöksiä siitä, että otan rauhallisemmin. Viikonloppuaamut ovatkin niitä parhaita; iso aamupala yhdessä, ei kiirettä mihinkään. Nyt, meillä on edessä pitkä viikonloppu Memorial Dayn takia, joten voimme olla rauhassa, tosin äiti tekee hurjalla vauhdilla vähän töitäkin ;)

Jos asioita vähän suhteuttaa, pikkukiire tuskin aiheuttaa lapsilleni suuria traumoja. Tutustukaapas näihin äiteihin; terveellisen päivetyksen ystävä Tanning Mom, ihan hiukan kunnianhimoiset Dance Moms ja heidän toodella viehättävä ja lupsakka valmentajansa ja sokerina pohjalla Toddlers and tiaras- gogo juice- äityli. Only in America;)

Tarkemmin ajateltuna, ehkä ansaitsenkin sen Vuoden Äiti-palkinnon. Nyt laitan koneen kiinni, lähden lasten kanssa leikkimään ja viettämään rauhallista viikonloppua. Rentoutukaa tekin!
Tataa! ps tässä alkuperäinen

Wednesday, May 23, 2012

Satavarmat Sakot

Nyt on pari muskeliautoa testattu. Voi pojat.

Saavuimme koko perheen voimalla Chevylle, mieheni ilmoitti minun haluavan katsoa Camaroita. Mösjöö automyyjä kohotti kulmakarvansa hiusrajaan asti, mutta tuli auttamaan. Kesämekkoni ja pienet lapset molemmissa käsissä ei kai huutanut muskeliautoa, vaan lähinnä minivania tai jotain crossoveria. Don't judge a book by its cover...

En voinut mitenkään peitellä innostustani, joten aloin siinä hiukan pompahdella ja läpsytellä käsiä yhteen, tahattomasti kylläkin. Lyhyen keskustelun jälkeen oli aika hakea avaimet. Ei kai sitten ihme, että tämä vanhempi myyjä sanoi, minulle tiukasti; tuota rouva EI tarvitse, koeajat tuon SS mallin, se riittää. Liekö hullunkiilto silmissäni, joka esti antamasta minulle sellaista ralliversiota, joka lähtisi käsistä;) Minulle tapahtuu näiden pelien äärellä jotain kummallista, myönnetään. En toki ole holtiton, innostunut vaan.

Selvennykseksi; esillä oli myös RS; madallettu versio kaikilla mausteilla, kannen alla V8 ja yli 400 hevosta, pytty huutaaaa! Mutta ajoin sellaisella "tyttöjen mallilla", jossa silti yli 300 hevosta ja aika kiva murina. Tosin, olin negatiivisesti yllättynyt, etten saanut kunnon jylinää kuulumaan; kone on aika diskreetti. Pitäisi kuulemma ostaa eri pakoputki jos kunnon pärinät haluaa. Pitääkö minun sitten kasvattaa myös viikset?

Yksi tärkeimmistä asioista auton valinnassa on se, miten siihen istuu, eli ajoasento. Se on saatava heti kohdalleen - Tähän menopeliin sujahdin just enkä melkein. Camarossa istutaan alhaalla, kuten kunnon urheiluautossa kuuluu, ja sporttipenkin kuppiin istuin kuin valettu. Ensin tuntui siltä, ettei ulos näe kunnolla, mutta totuin tosi nopeasti. Tämä ei ole mikään akvaario;) Ympärillä nahkaa, mittareita, ja mieletöntä voimaa.  Jos olisin kehdannut, olisin kiljunut ihastuksesta. Samaan aikaan tämä ralliauto jopa vähän pelotti. Tielle päästyämme olimme yhtä. Heaven.

Mikä mieletön elämys!! Kaasua ei tarvinut kuin hipaista ja auto ampaisi liikkeelle, sulavasti. Myös ohjaus on tosi herkkä. Vihjaus, ja jo kääntyy. Ratti oli oikeankokoinen ja jämäkkä. AH. Ohi pääsee, samoin kaistalta toiselle. Pelottavan hieno kallis lelu. Ja jos totta puhutaan, ehkä vähän liian tehokas. Ei tuollaisella pelillä pystyisi ikinä noudattamaan minkään maailman nopeusrajoituksia....Valokuvan perusteella me olimme aika kiva pari ja sydän huusi kyllä!

Koeajon jälkeen meni kauan, ennen kuin sain hymyn pois naamalta. Tämä auto saattaa olla kohtaloni. Vielä joku päivä armaani, joku kaunis päivä. Jos alla olisi ollut Autobahn, olisin päästellyt kunnolla! (Googlasin varmuuden vuoksi kalifornian kilparadat, jonne pääsee omalla autolla) Kypärä päähän ja menoksi!

Sitten suuntasimme Fordille, uusia Mustangeja katsomaan. Näistä en ole ikinä aiemmin ollut innostunut. Joku mahtipontisuus, seksikkyys näissä kyllä piilee. Ja taas, avaimet käteen, turvavyö kiinni ja menoksi. Ajoin 2011 Mustang premiumin kaikilla herkuilla. Istuin tähänkin autoon tosi kivasti. Ajokokemus ei tosin ollut yhtä henkeäsalpaavan vaikuttava kuin Camarossa, mutta oikein positiivinen. Ipanat upposivat takapenkille turvallisen matalalle. Takaluukkuun mahtuu muutakin kuin terveiset, murina on komea, hintakin kohdallaan. Vasta kotona aloin innostua Mustangista tosissaan ja aion ajaa sen uudestaan. Aion myös painaa jokaista nappulaa, avata ja sulkea katon, ottaa valokuvia, potkia renkaita ja patsastella. Kenkäkauppojen lisäksi en melkein tiedä parempaa ajanvietettä. Oikeesti.

Kun näihin muskeleihin on ihastunut, ei taida olla paluuta klassiseen eurooppalaiseen. Jäävät kyllä cool-asteikolla aika peräpäähän. Mietin tilapäisen mielenhäiriöni aikana vaihtoehtoina mersun lisäksi myös audia tai bemaria. hui. Saatan toki koeajaa nekin, ihan vaan for shits and giggles. Ultrabooring, mutta ihan kivoja tuttuja.

MadMen sarjassa Don Draper koeajaa Jaguaaria, sitä, jota kutsutaan maailman kauneimmaksi autoksi, E-type. Ajon jälkeen hän tokaisee, "That car did nothing to me." Joan vastaa siihen "That is because you are happy, you don't need that car".  Jaa? Onko minulla siis joku kriisi? Mahtavaa ja tosi aikuista! Hurrraaaaa! Ja toisaalta, tunnistan tämän kyllä vaan autokuumeeksi. Taitaa olla vakavanlaatuinen autokuume. Kehitän vaikka kunnon keski-iän kriisin sitten kun täytän 40.;)

Takaisin autoihin; supertehokasta Camaroa minun ei kannata ostaa, sillä haluan pysyä hengissä. Avocamaron hinta on liikaa, mutta jos sedania havittelisin, olisi valintani ehdottomasti joko Camaro tai Charger. Jos Camaro jää vaivaamaan minua vuosiksi, ostan sellaisen myöhemmin. Nyt on oltava järkevä, ei hullu.

Järkevintä toki olisi pysyä klassisessa, pienempi moottorisessa ja tehoisessa saksalaisessa, ostaa pelikonsoliin ratti ja kaasupoljin ja päristellä menemään virtuaalisesti, mutten pysty. Alan kääntyä vakavasti Mustangin puoleen.

Ja juuri, kun olen päätynyt tähän tehottomampaan, rauhallisempaan perheautoon, löydän tämän, Motor Trend ; buhahahaha. Oikea päätös!! Se siitä rauhallisesta perheautosta, enpähän jää jalkoihin. Mitä niihin sakkoihin tulee, jää nähtäväksi.

Tataa!

ps nämä vähän retrot mittarit olivat tosi söpö lisä vaihdekepin edessä Camarossa;)

Saturday, May 19, 2012

Hulluja Nuo Kalifornialaiset

Kävin bootcamp-tunnilla. Päätän sinne menosta ajoissa, merkkaan kalenteriin, asennoidun siihen edellisenä iltana ja aamulla, ja silti olen kahden vaiheilla josko uskaltaudun sinne. Pelottaa, etten selviä sieltä hengissä ulos. (liioittelen; pelkään vaan oksentavani tai pyörtyväni; biggest loser- tyyliin) Tunnin ajan totellaan armeijatyyliin huutavaa ohjaajaa, syke pidetään korkealla, taukoja ei ole. Ei Armoa.

Olen täynnä taistelutahtoa, mutta vähän hukassa; en oikein tiedä mitä vehkeitä käytetään, ja step-osiossa olen ihan kuutamolla. Yritän silti pysyä mukana ja kilpailuviettisenä asettaudun usein jonkun hyperfitness-tyypin viereen, toivoen, että hän kirittää minutkin huippusuoritukseen. (ehkä juuri siksi pyörin tajunnan rajamailla)

Ohjaaja sanoi ennen tunnin alkua vähän niinkuin vinkiksi eräälle rouvalle, onko sinulla uusi paikka? Tässä on yleensä Jan. Antoi ymmärtää, että hänen kannattaisi siirtyä muualle. Rouva oli hiukan ymmällään, mutta siirtyi.. Minulle hän tuli sanomaan, että olet täällä toista kertaa, eikö? Tunnistan kaikki uudet, sillä suurin osa on käynyt tunneillani kymmenen vuotta.(!) Ei ihme, että tekevät askelkyykkynsä hypyllä! Hulluja. Koneita.

Selvisin rääkistä, mutta olin niin läkähdyksissä, että jaksoin hädintuskin kävellä autolle. Peilistä katsoi tummanpunainen hikinaama, jolla oli suun ympärillä kuoleman kolmio, siis sellainen omituinen valkolaikukas "nääveli".

Ehdin kuulla muutamat keskustelut näiden rouvien kesken; kuka oli käynyt jo aamuviideltä joogassa, kuka juoksulenkillä ennen tuntia. Mielenkiintoista. Itse yritän keksiä mitä ihmeellisempiä tekosyitä, ettei tarvitsisi lähteä jumppaan ollenkaan;)

Taas pohdiskellaan; olen liikkunut täällä säännöllisemmin kuin koskaan ja kunto on parantunut. (Vaa'an viisari ei tosin heilahda, eli kauhun tasapainolla mennään edelleen) Aamuviiden joogasta minua ei vastedeskään löydä, mutta yrittäjän arki voi olla aikatauluiltaan joustava... Saan liikunnasta energiaa, mutten suoranaista hurmiotilaa. Selkäkivut ovat historiaa ja liikkumisesta on tullut tarve. Bootcampista, ja näistä fitnesskotirouvista sisuuntuneena kaivoin aikataulun esille ja ympäröin tunteja, joka päivälle. Tätä täytyy ehkä vakavasti harkita; If you can't beat them, join them...

Toisaalta; tänään (ja huomenna)skippaan hikoilut, nautin manipedistä ja illallisesta ystävien kanssa;) Suunnitelmia on toki hyvä aina olla;)

Hauskaa Viikonlopun jatkoa.

Tataa!

Thursday, May 17, 2012

Howdy!

Siihen kampaajaan on vielä viikko. Perinteisen panamahatun käyttäjänä päätin siirtyä astetta naisellisempaan suuntaan. Suomessa käytin välillä isolieristä kesähattua, mutta en osannut olla se päässä übercool ja ultra stylish samalla tavalla kuin JLo tai Kim Kardashian, sillä se lörppä lieri lurpsahti aina silmille. Hermothan siinä meni joka käyttökerralla, vaikka se olikin olevinaan hieno. Heitin sillä vesilintua. Tiedän, tiedän että it is better to look good then to feel good...;) Silti.

Viime kesänä en enää kehdannnut laittaa päähäni vanhaa ihanaa stetsonin tapaista olkihattuani; (siinä on reikä ja se on jo muutenkin aika surullisen näköinen, kuten kuvasta näkyy ); eli hattukauppaan. Juhannuksena patsastelin sitten uusi skotsa päässä oikein ylpeänä, kunnes illan pikkutunneilla mieheni ei enää voinut pidätellä nauruaan ja sanoi minulle: näytät ihan Nuuskamuikkuselta. Sen hatun voi nykyään löytää naulattuna Suomen vierasmökkimme seinään. Suhteemme oli lyhyt ja intohimoinen.

Kokeilin varmaan kymmentä eri hattua, välillä, tietty, pelleillen tyttärieni kanssa, vähät välittämättä kaupantätien paheksuvista ilmeistä. Ja quelle surprise, päädyin lähes identtiseen hattuun, sellaiseen, jota olen käyttänyt viimeiset 8 kesää. Onnistuin löytämään tähän astisen lempparini yhdestä kalifornian pikkukaupungeista, Bridgeportista . Vietimme siellä kerran 4th of Julyta, Amerikan kansallispäivää, anopin ja appiukon kanssa. Todellista Americanaa; yksi pääkatu, jonka varrella kaikki ravintolat, kaupat ja motellit. Lähialueelta löytyy oikeita cowboyta, (aika makeeta) ja paraatin lisäksi kävimme katselemassa rodeota! Kuvasin siellä ihan hulluna, ja päätin silloin palaavamme sinne ns dude ranch lomalle; ajamaan karjaa, nukkumaan teltoissa, leikkimään inkkaria ja länkkäriä;). Ainoa ongelma on se, etten ole ihan just ehkä se telttaileva camping-tyyppi, mutta, jos nukuttaisiinkin kuivissa lämpimissä sisätiloissa ja leikittäisiin vaan päivisin ulkona...;) niitäkin vaihtiksia löytyy, tosin,ei karjanajo paketissa... Tämä on ollut todo-listalla jo pitkään! Pakko siis vaan sinnitellä ötököiden ja omituisten hajujen seassa.

Löysin uuden hatun. Olen aina halunnut olla Suuri Käsityöihminen ja intoa löytyy, muttei oikein taitoja...no,  "sisäinen ratulani" pääsi kuitenkin valloilleen ja pikatuunasin uudesta tylsästä hatusta omannäköisen; irrotin vanhasta skotsasta intiaanityylisen koristenauhan ja kätevin pikkusormin kiedoin sen uutta hattuani koristamaan. Voilá. Vanha rakas hattuni lähti autuaammille metsästysmaille. Nyt eivät korvanlehdet pala ja voin piilotella juurikasvuani tyylikkäästi.

Jihuu ja Tataa!

ps Näissä Kantri-Jyri tunnelmissa oli pakko postata vielä kuva paikallisesta mansikasta.
Kaikki kliseet on totta. Amerikassa kaikki on suurempaa.

Tuesday, May 15, 2012

Sievistelyä ja ihmettelyä

Jotenkin alkaa kuulostaa siltä, että katson liikaa TVtä, mutta (jälleen) silläkin uhalla; Muutama TV-mainos jaksaa puistattaa, ja naurattaa, vaikka ällöttääkin.... Erityisesti tämä Potty ,  tämä, auts: not now buddy ja ihana teiniangsti ;Uncle Steve .

Ainiin, postasin joskus joulukuussa Only in America - sarjaan Nutella TV-mainoksen, joka aiheutti pikkuista huvittuneisuutta. Sehän meni jotenkin näin; "hazelnut, skim milk and a hint of cocoa" Paikalliset äiditpä sitten ryntäsivät ostamaan Nutellaa, tarjosivat sitä lapsilleen, jotta he saavat energiaa päivän kolttosiinsa ja nyt jotenkin tuntuu, että lapset ovat lihonneet. Ei Nutella mainoksessa sanota, ettei sitä pidä syödä mielin määrin joka päivä, siinähän sanotaan vaan, että se antaa energiaa ja että siinä on rasvatonta maitoa, pähkinöitä ja "vihjaus suklaasta" !? No, nyt sitten amerikkalaiset kotirouvat ovat haastaneet Nutellan oikeuteen. Oikea class action suit. Irtoiskohan sieltä ropponen tännekin;) Jaossa saattaisi olla muutama miljoona... Only in America

Mistäköhän valheellisesta mainonnasta keksisin haastaa oikeuteen? Vaikka kuntosaliketjun siitä, etten laihdu? Lupaavat terveellisiä elämäntapoja ja yleistä hyvinvointia. Ei oo näkyny.

Tataa!

Saturday, May 12, 2012

Äiti

Pysähdyn välillä ajattelemaan äitiäni. Näenkö hänet silmissäni sellaisena kun hän on nyt, vai nuorempana, jossain muualla? Tämä tulee aina ensimmäiseksi mieleen; oli kesä, taisin olla 7-8 vuotias. Rivitalopihallamme oli pitkä muuri, jonka yli näki parkkipaikalle. Roikuin siinä muurilla, kun äitini käveli parkkipaikan läpi. Hän oli pukeutunut vaaleansiniseen paitapusero-salsahame yhdistelmään. Korvissa hänellä oli renkaat, päässä aurinkolasit ja jalassa ruskeat roomalaissandaalit. Tuuli pörrötti äidin hiuksia ja hän hymyili. Muistan ajatellaani yhtäkkiä tosi ylpeänä, että tuossa on Minun Äitini. Taisin silloin ensimmäisiä kertoja nähdä hänet naisena, ihmisenä. Ei vain äitinä, joka huolehti minusta. Äiti ei ollut ikinä näyttänyt niin kauniilta.

Nytkin, kun ajattelen äitiä, näen hänet sellaisena, jollainen hän on nyt, mutta mieleen tulee myös äidin hymy, äidin oranssi jopo, jonka tarakalla istuin lastenistuimessa ja tein pitkää äääää- ääntä, ja ääneni tärähteli, kun hän polki vauhdilla vielä silloin hiekkaista rantatietä. Äiti ajamassa autoa ajohanskat kädessään, äidin kanssa arki-iltana Tapiolan  kauppareissulla, salaiset Hyvää makumaasta- pussit auton hansikaslokerossa, lauantaiset äiti-tytär päivät Stockalla soft icea syöden ja minä istumassa keittiöntasolla jutellen, katsellen kun äiti touhuaa. Äidin nauru ja meidän nauru yhdessä. Se tuoksu, jota haistelin aina pienenä äidin kaulakuopasta.

Nyt, kun äiti oli ekaa kertaa vieraanani, minulle oli tärkeää antaa äidin nauttia. Antaa hänen vuorostaan istua keittiön jakkaralla, pitämässä minulle seuraa, kun valmistelin ruokia. Sain kohteliaisuudenkin, olen kuulemma hyvä huushollaaja. Kiitos vaan äiti, sinulta minä olen kaikki huushollaamisen salat oppinut. En tosin ole varma, saanko kaiken näyttämään niin helpolta kuin hän.

En tiedä kuka olisin, jos minulla olisi erilainen äiti. Äitini näytti esimerkillisesti miten kodin ja työn voi yhdistää. Miten uraäidistä kuoriutuu puolessa tunnissa, simsalabim, edustava rouva illan vastaanottoa varten. Miten meillä oli aina kotitekoista terveellistä ruokaa ja pullaa, puhtaat vaatteet, mankeloidut lakanat ja virheetön koti. En muistakaan ikinä nähneeni äitiäni makaamassa sohvalla, niin kuin minä välillä teen. Meidän lakanoita ei tosin mankeloida ;)

Äitienpäivä on hyvä aika pysähtyä miettimään myös omaa äitiyttään, kahden tyttären äitinä. Pyrin olemaan arvostelematta vartaloani heidän kuullen ja kehun heitä muutenkin kuin söpöiksi, etteivät he ajattele, että tyttöjen pääasiallinen tehtävä on näyttää hyvältä. Rohkaisen oma-aloitteisuuteen, opetan, tuen, olen välillä kauhean ankara, mutta rakastan ja näytän sen sanoin ja teoin joka päivä. Haluan kasvattaa heistä rohkeita, oikeudenmukaisia ja itsevarmoja naisia.

On hurjaa nähdä heidän luonteensa kehittyvän. Kerroin ärsyyntyneenä jotain juttua kotoa, johon tuttuni tokaisi huvittuneesti: "Kuka sitä nyt itsensä kanssa haluaisi elää? ";) Näinhän se menee. Välillä oikein hatkähdän miten paljon muistutan omaa äitiäni sanonnoissani, eleissäni, ja enenevässä määrin myös ulkoisesti. Yhden ystävättäreni kanssa nauramme ääneen kun välillä huomaamme olevamme kuin äitimme. Toisaalta, voisi sitä huonomminkin mennä.

Ajelimme lounaalle noin viikko sitten. Yhtäkkiä moottoritiellä oli jotain. Siihen ei ehtinyt reagoida. Ohi ajaessamme ehdin nähdä äitisorsan pyörivän villisti kaistojen välissä, se oli kuollut. Sitten näin poikaset. Niitä oli varmaan kymmenen. Nuo pienet keltaruskeat piipittävät olennot olivat rykelmässä, osa kuolleena, osa elossa, keskellä moottoritietä. Ne törmäilivät paniikissa toisiinsa. Me emme ehtineet tehdä mitään. Ajoimme jo kovaa vauhtia kohti liittymää. Sain itsekin hetkellisen paniikin ja nytkin kyynel tulee silmään ja vatsa kääntyy ympäri. Apua, pysähdy! mennään auttamaan, niiden äiti on kuollut!

Länsiväylällä otetaan mieluummin kolarin riski, kuin ajetaan sorsaperheen yli. Olen naputellut rattiani hermostuksissa aika monena aamuna yrittäen kuikuilla, josko siellä on kolari, vai miksi ihmiset tupeksivat. Sitten näen sorsien jonon, kaakatuksen ja piipityksen saattelemana marssivan siistissä jonossaan, viimeinenkin pörröinen perässään, moottoritien yli. Siihen häviää kiire ja tilalle tulee hyvä mieli. Näiden pikkusorsien jono oli kasa. Heidän emonsa, johtajansa, suojelijansa, kaikkensa, oli poissa. En tiedä selvisikö siitä pesueesta yksikään. Tunnen vieläkin kauhean pistoksen, olisinko sittenkin voinut tehdä jotain.

Kun minä olin tulossa ensimmäistä kertaa äidiksi, totesin kirjeessäni kolleegoilleni, että otan nyt vastaan tehtävän, jossa olen korvaamaton. Äitiys on toivottavasti muuttanut minua parempaan, kasvattanut ja opettanut, hionut teräviä kulmia pehmeämmiksi.  Toisaalta, äidit ovat omille lapsilleen parhaita äitejä.

Olen jo saanut muutaman äitienpäiväkortin, sillä  kärsimättömyyskin on periytyvää;) Omaa äitiäni onnittelen tänä vuonna skypen kautta, mutta anoppia pääsen onnittelemaan ihan henkilökohtaisesti... Kiitos Äiti, olet erittäin rakas!

Hyvää Äitienpäiväviikonloppua kaikille!
Tataa!
ps näistä herkistyi mieli Hallmark, Publix, ja P&G ja lopuksi Mom song
moth* er, noun \ ma'thar\  a constant source of unconditional love; generally found to be overworked, underpaid and exhausted

Wednesday, May 9, 2012

John pelasti Hirviön

Nyt se sitten tapahtui. Jouduin peruuttamaan kampaajani ja aika siirtyi viikoilla. Pyrin käymään huollossa kuuden, max kahdeksan viikon välein, mutta peruutuksen, sekä kampaajan lomaviikon takia, taukoa tulee kaksitoista viikkoa. Halleluja. Olen juurikasvuhirviö.

Vaikkei minulle ihmeitä tehdäkään, en halunnut varata aikaa muualle, vaan mietin selviytymiskeinoja, kuten jokapäiväinen hatunkäyttö, silkkihuivit tai kotona pysyminen. Hatunkäyttöä lukuunottamatta huonoja vaihtoehtoja kaikki, enkä minä hattuakaan joka päivä jaksa käyttää, eli päätin kokeilla kuvassa olevaa, siis tätä.

Kun tuota ruiskii juuriin, föönaa oikein kuumalla (ja muotoilutuotteena käyttää vielä kuivashampoo- hiuspuuteri yhdistelmää) Avot. Tässähän näyttää ihan ihmiseltä!Ha!
Ehkä kuvittelen vaan, mutta kyllä tuo ruiske tuntuu toimivan. Suosittelen. Hyvä pelastus John Frieda ja blondituotteet!

Tuesday, May 8, 2012

Only in America episode 4

Pitkän tauon jälkeen on palattava Only in America osioon. Näistä tuotteista on kertakaikkiaan kerrottava.

Lastenohjelmien aikana näkee vähintäänkin mielenkiintoisia tv-mainoksia.
Niiden aikana myös kerrotaan, että alakoululaisen kuuluisi jo ainakin vähän
"stressata" ja stressistä tietenkin vapautuu, missäs muualla kuin, SPAssa, kylpylässä.
Tässä muutamia uutuustuotteita. Anna mun kaikki kestää.

1) Kun tuollaisen noin kymmenen vuotiaan elämä on niiiin rankkaa, täytyyhän sitä päästä rentouttaviin hoitoihin. Ymmärrettävästi. Tässä vastaus ongelmaan, jokaisen pikkutytön must, oma kotispa. Orbeez, ja kas tässä TVmainos. Maailmasta löytyy monia paljon ekologisempia ihmisiä kuin minä, mutta yksi ensimmäisistä ajatuksista oli, mikä määrä roskaa! Minne nuo pallurat tungetaan kun niiden seassa on ensin uitettu varpaita? Only in America

2) Spa hoidon jälkeen jalkoihin kuuluu laittaa jotkut pehmeät töppöset. Mutta mitkään tavalliset, tylsät tossut eivät enää käy. Ne ovat sooooo last season. Nyt jaloissa kannetaan näitä: Stompeez
ja tömistellään. AUTS. Only in America

3) Kylvyt on ihan ok, mutta vaahtokylvyt ovat tosi tavanomaisia, kaikkihan nyt vaahtokylvyissä käy. Kyllä kylpyelämyksen kuuluu olla hiukan eksoottisempi. Tässä ratkaisu.
Kysymys kuuluu? Kuka tulisi meille siivoamaan tuon kylvyn jälkeen? Only in America





Jos siis oikeasti välittää lapsistaan, ylläolevat tuotteet varmasti vähentävät lasten kokemaa stressiä. On täysin posketonta ajatella, että yhdessä vietetty aika korvaisi tämän edes osaksi! Mitä minäkin höpöttelen. Eiku ostoksille;)

Antakee armoo.

Tataa!

Friday, May 4, 2012

Miljoona ruusua

Mummoilevaan tyyliini, olen ihastunut ruusuihin. Jotenkin järkyttävää, mutta toimii yhdessä Cadillacin kanssa;) En ole tähän mennessä tykännyt niistä juuri yhtään, mutta täällä tämä kukkien maailma avautuu ihan eri tavalla. Kukkaloistoa on joka paikassa.
Toki, jos ostaa 20 ruusun kimpun kauppatorilta ni näyttäähän se aika kivalta klassisessa aaltomaljakossa, mutta suosin moniväritulppaaniasetelmaa ja pitkiä valkoisia liljoja. Pioneita suorastaan rakastan. Niitä on kotipiha pullollaan Suomessa. Nyyh. Äitini osti tyttäreni synttärien kunniaksi jättikimpun pitkiä hailakan vaaleanpunaisia amerikanruusuja. Niiden varsi oli varmaan sentin paksuinen ja kestivät kaksi viikkoa. Minullakin, joka olen varsinainen kukkien sarjamurhaaja. Aplodeja.

Ystävättäreni sanoin laittaneensa pienen kasvimaan, enimmäkseen yrttejä, pihalleen, innostuin heti. Minäkin haluan! Täällähän kasvaa kaikki! Mieheni mulkaisi minua ja sanoi, innostut aina, muttet sitten jaksa hoitaa. Jaksanpas! En vaan osaa. Kastelen aina joko liikaa tai liian vähän. Ovat hankalia. Kotona Suomessa ostin aina ruukkuyrttejä ja istutin ne toiveikkaana siihen nättiin  Sagaformin yrttiruukkuun. Kastelin niitä myös. Jos lauantaina oli vieraita tulossa, noukin sen täysin nuupahtaneen yrtintapaisen siitä ruukusta ja ostin uuden tilalle... Täällä, meidän takapihan kukkaloistokin on mennyttä. Kukkiikohan ne uudestaan vai olivatko ne nyt sitten siinä? Suomessa pystyin sentään pitämään kesäkukat elossa. Täytynee käydä paikallisella taimitarhalla haastattelemassa jotain ammattilaista hoitokikoista tällaisessa subtrooppisessa ilmastossa...

Joka toisella pihalla kasvaa tree roses. Ovat ihania. Tuumasta toimeen, pikkuipanalle potkulauta alle, äidille kamera taskuun ja kuvaamaan naapuruston pihoja. Tuli vähän stalker olo, kun zuumailin ihmisten koteja, mutta inspiroivia ja ihania ovat paikalliset kukkaset, ja hienot talot... Me olemme vuokralla, joten emme lähde muokkaamaan puutarhaamme uusiksi, mutta jos tämä olisi oma koti, haluaisin ruusutarhan. Maybe some day. Tässä muutamia ihanuuksia meidän Wisteria Lanelta. (vienon anteeksipyynnön saattelemana, sillä en osaa käyttää mitään hienoa kuvankäsittely/asettelu ohjelmaa, otan vastaan vinkkejä...)
Tälle alueelle tyypillinen klassikko.
Autotallin oven koristekahvat viimeistelevät 
kokonaisuuden kauniisti.
Kävelisin tätä pinkkiä kukkakäytävää
pitkin kotiin aika mielelläni. Ehkä vaikuttavin.

White picket fence, california style.
Tämän talon etupihan väriloisto pysäyttää joka kerta. Ihanan rohkeaa!
Tästä ovesta kelpaisi kulkea.
Jos taskusta löytyisi pari
miljoonaa,
se olisi mahdollistakin.
Talo on ollut jo kauan myynnissä.
Tyylikäs, mutta aavistuksen verran liian country living
minun makuuni.
Tässä hyvin tyypillinen ruusurivi.
Ei massiivinen, mutta toimiva.








Ja ettei totuus unohtuisi, a trip down the memory lane. Oikea, alkuperäinen tässä, Take it away Alla Pugacheva! ja moderni suomalainen remake. Hauskaa ja erityisen kukkeaa viikonloppua ;)

Tataa!

Viimeisen talon edessä seisova "kukka"
oli ehkä hienoin
Ja tämä tällaiselle viherpeukalolle sopivin...

Thursday, May 3, 2012

Vinkki vinkki kevään ja kesän juhliin ja muuten vaan

Olenpa hölmö, kun en ole aiemmin  muistanut mainostaa, mutta lyhyestä virsi kaunis: Pia on paras. Näin äitienpäivän kynnyksellä (juna meni jo varmaan tilaustöille) ja omalla kohdalla hääpäivän kynnyksellä, haaveilen välillä jostain koruista. Bongaan jotain mielenkiintoista, mutta haluan tehdä siitä omanlaisen. (Joululahjaksi oli saatava coin necklace lapsieni nimikirjaimella, tosin viime tipassa muualta, ja olen käyttänyt sitä ehkä kolme kertaa...)

Teetin Pialla miehelleni seitsemänneksi hääpäivälahjaksi kaksi vuotta sitten sitten upeat pyöreät kalvosimet, joissa ympyrää kiersivät nimemme ja keskellä oli sydän. Mieheni napeissa kaiverrus on päällä, ei sivussa. Upeita molemmat! Kannan myös kaikilla työmatkoillani koko perhettä kaulassani; minulla on "sydänviestistä" oma versio. Etupuolella lasten nimet ja sydämet, takapuolella mieheni nimi.

Pialta löysin myös yhdet lempparikorviksistani. Ne ovat tuossa kuvassa. Monet ystävättäreni ovat myös teettäneet Pialla upeita personoituja koruja, tai ostaneet kummilahjaksi pieniä ihania suojelusenkeleitä. Pia on todella taitava, idearikas ja tosi hyvä tyyppi. Toimitus on varma ja nopea, hinnoittelu kohdallaan. En voisi lämpimämmin suositella! Täytyypä taas käydä katselemassa uutuuksia;)

Tataa!
ps nuo korvikset taisivat olla uniikit, mutta käykää katsomassa muita ihanuuksia

Tuesday, May 1, 2012

Pieni Veneilymuisto

Mistäköhän tämäkin tarina tuli mieleen, ehkä siitä, että täällä on helle ja haluan merelle, ehkä siitä, että Eddiellä huristellessani katseeni jää, kuten olen ehkä jo muutamaan kertaan maininnut, avoautoihin. Ja viipyy. Kuvittelen itseni mustangien ja mersujen ratin taakse ja huokailen. Kateellisuus on turhaa, sillä aina on niitä, joilla on enemmän ja joilla vähemmän, mutta unelmia pitää olla. Ja päämääriä, joita kohti edetään tasaisen varmasti! Mieheni sanoo usein; be careful what you wish for, you might just get it.

Tulee mieleen veneilymme Suomessa. Diggailen 70-lukua, lähinnä ajatusmaailmaa ja atmosfääriä. En ole muuten mikään retroilija. Ostimme muutamia vuosia sitten päiväretkiveneen. Huolettoman Busterin. Ajatuksena se, kuinka romanttisesti kävisimme perheen kesken eväsretkillä lähisaaristossa, eri uimarannoilla ja jätskillä. (ja kuinka porhaltaisin Pentalaan Saaristoravintola Paveniin jonkun tyttökaverin kanssa kuoharille) Kerran, lilluimme Soukanrannan poukamassa,  Suvisaariston kupeessa. Olin juuri avannut piknikkorin ja ilmassa leijui voipaperista kuorittujen eväsleipien ihana, lapsuudesta tuttu tuoksu. Lapsille oli sekamehua niissä punaisissa retkipulloissa, joissa on valkoinen korkki ja se pikkukorva, josta sen saa roikkumaan vaikka reppuun. Me aikuiset taisimme juoda ruhtinaallisesti vettä. Siinä me lilluttiin ja paistateltiin päivää. Oli yksinkertaisen söpöä ja mukavaa, laineet liplattivat venettä vasten, aurinko kimmelsi aalloilla. Aika pysähtyi. Tuli oma lapsuus mieleen. Lämpimät kesät, jotka tuntuivat jatkuvan ikuisuuden. Ei ollut kiire minnekään. Silloin nautittiin, oltiin rannalla, pyöräiltiin, pelattiin kirkonrottaa ja pesistä.

Yhtäkkiä vastarannalta kuului kunnon murahdus ja iso, upeaakin upea varmaan 25-30 jalkainen ribbi, kumivene ampaisi plaaniin. Pulpetin takana seisoi ruskettuneina, uima-asuihin ja isoihin aurinkolaseihin sonnistautunut pariskunta. Heidän ylväät hiuksensa heiluivat tuulessa. Siinä me makkaravoileivät suussa iloisesti moikkailtiin, kun he ampuivat ohitsemme, jättäen meidät kiikkumaan hurjiin peräaaltoihinsa. Hymyilivät ylpeinä ohi porhaltaessaan. Sillon kyllä ajattelin, että voi äiti, tähänkö sitä on tultu. Me ei olla millään lailla cooleja. Ollaan se Kiljusen herrasväki- tyyppinen ratkaisu, joka matkustaa asuntoautolla ympäri Suomessa. Auton pysähtyessä sieltä purkautuu kamalan metelin saattelemana lasta ja koiraa, mummoa ja pappaa, ettei laskuissa mukana pysy. On eväsreppua, kantotuolia ja kylmälaukkua. Valtaavat lepopaikan isoimman pöydän ja jättävät jälkeensä vain kasan roskia ja muutaman ison ketsuppitahran. Ravintolassa tämä porukka ei syö koskaan;)

Nojoo, ehkei me olla vielä ihan tuossa pisteessä, vaikka asuntoautoreissua suunnittelenkin. Ja ehkä se ylväs, tyylikäs pariskunta oli yrityksistä huolimatta lapseton ja he katsoivat meitä toivoen olevansa eväsretkellä neonoransseihin jättipelastusliiveihin puettujen lasten kanssa. Ehkä?

Tataa!

ps erään kerran karkasin ystävättäreni kanssa kuoharille. Miehet ja lapset jäivät pitämään taloa pystyssä. Startin jälkeen vene sammui ja jäimme lillumaan lahdenpoukamaan. Olin äimänä. Yritin hullun lailla startata, ystävättäreni ehdotti jo merivartiostoa, minä mietin lähinnä sitä, miten noloa olisi soittaa jollekin naapurille, joka hinaisi meidät takaisin rantaan. Pääsimme lopulta jatkamaan matkaa; heti, kun äkkäsin laittaa bensaletkun kiinni ennen kuin ajelehdimme kaislikkoon. Ei muuten ollut eka kerta, mutta taatusti viimeinen. I'm so bloody blond sometimes.