Hello again Los Angeles

Tänäkin kesänä selvittiin Losiin lomailemaan. Tai, no, mieheni oli töissä muutaman päivän, minä lasten kanssa. En melkein kehtaa kirjoittaa mitä tehtiin, sillä me ollaan näköjään NIIN kaavoihin kangistuneita, ettei keksitä mitään uutta; sama hotelli, samalla beachilla, sama polkupyörävuokraamo, samat kalaruoat, sama tuju Bloody Mary ja Margarita happyhourilla... mutkun mutku, siitä me vaan tykätään, joten yhtä hyvin voisi lukea tämän tai tämän postauksen...öh.

Eli aurinko paistoi, aallot olivat mahtavat, tytöt koko ajan boogie boardiensa kanssa vedessä, surffareita, lifeguard torneja, hasselhoffeja punaisine kelluvine apuvälineineen jne jne -  mutta yhtään reissua ei tämä perhe tee, ettei jotain jännittävää tapahdu, joten mennäänpä asiaan.

Automme ei ole ikinä ollut näin täynnä kamaa. (Parannamme näemmä omaa tavaraennätystä joka reissulla;))Tällä kertaa päätimme ottaa myös omat pyörät mukaan. Pyöräteline ei kanna kuin kaksi, joten kolmannesta otettiin etupyörä irti ja ladattiin kaikkien kamppeiden päälle takakonttiin. Pienimmälle päätettiin vuokrata traileri paikan päältä. Näillä mennään. Paree olla tulematta joku pakollinen tarve päästä käsiksi johonkin tavaraan takaluukussa matkan aikana...

Kun olimme ajaneet sellaiset 20 mailia, autot rupesivat hidastamaan kohdallamme moottoritiellä ja osoittelivat auton taakse. Kojelaudassa kaikki näytti normaalilta - me oltiin ihmeissämme. Kerran avasin ikkunan ja viereinen kuski karjaisi- Autonne savuaaa! Jaa, sepä mukavaa, ja eiku seuraavasta

exitistä ulos...

Olin käyttänyt autoni pari pvää aiemmin öljynvaihdossa ja se oli haissut ajon jälkeen pahalle. Savusikin edellisenä päivänä vähän, mutta mieheni vain tokaisi, että ovat sössineet jotenkin, jättäneet korkin auki tms. Tarkisti ja sanoi kaiken olevan ok - öljyn pitää vaan palaa pois ja soon sit siinä. No, kun pysähdyimme, koko auton alusta oli öljyn peitossa, samoin osa moottorista. Voi vitalis. Yelpistä ensimmäinen autopaja ja sinne!

Ehdin siinä jo miettiä kaikenlaisia vaihtiksia. Ehtisikö mies lentäen Losiin vielä tänään?
Mitä hemmettiä me muut nyt tehtäisiin ja mitä jos mun auto on ihan sökö. Lapsille näytettiin iloista naamaa, vaikka teki mieli huutaa ja pidättää hengitystä. 

Onneksi ei ollut valuttanut kaikkea öljyä pois. Mitään aktiivista vuotoa ei löytynyt ja kun moottori ja alusta saatiin pesetettyä ja kuivattua, tilanne näyttikin yhtäkkiä ihan hyvältä. Korjauksien jälkeen, ajoimme 10mailia ja pysähdyimme tarkistamaan tilanteen- taisi muutamat rukoukset tulla sanottua- ja tadaa! kaikki ok.

Oli pakko tarkistaa, että uskalsimme lähteä ylittämään Pacheco Passin. Vaihtoehtoisesti oltaisiin oltu ihanasti tien pientareella, kuumuudessa, keskellä vuoria kolmen lapsen kanssa. Mutta, perinteitä kunnioittaen, tällä tempauksella varmistimme sen, että olimme Losissa taas parhaaseen ruuhka-aikaan....

Seuraavat päivät vietimme perinteisesti, perinteisessä hotellissa. Tällä kertaa ikkunamme oli suoraan rannalle, enkä enää suostu muuhun huoneeseen menemäänkään. Syötiin merisiilit ja clam chowderit, ihanat poket ja calamaret. Ja sotkettiin pyörillä menemään.

Tiistaina huusimme Golden State Warriorsit NBA Finaalin voittoon ja viikonlopuksi siirryimme mieheni kavereille. Ei sielläkään ihan tylsää ollut; rouva, joka ei ole mikään kodinhengetär, onnistui hälyttämään paikalle palomiehet aamupalaa tehdessään. Talon isäntä lähti ostamaan fire pit:iä mieheni kanssa, jolloin jonkun tekstaavan naisen Mini valui isännän auton etulokarin alle parkkipaikalla ;)?! Eikä kyseessä ole mikään monster truck, mutta hyvänkokoisille renkailla varustettu Tahoe.

Kun me sitten illalla istuttiin tulen äärellä ja kipinää lensi kuivalle ruoholle, mies tokaisi, ei talo kipinästä syty palamaan -  ei voinut muuta kuin nauraa. Positiivisena asiana; siinä tulen räiskeessä oli niin kiva, että rupesimme suunnittelemaan c(l)amping reissua! Josko telttaan(mökkiin) yhdeksi yöksi?

Saas nähdä!

Tataa!

PS Los Angeles ei kyllä ole Los Angeles ilman tiettyjä asioita. Törmäsin taas samaan- niin kuin aina; mikään ei ole yksioikoista. Joku juo kahvinsa tummalla roastilla, joku vaalealla. Jääkaapista löytyy soija-, manteli- ja lehmänmaitoa. Coffee matea on myös monen makuista. Yksi juo cokista vain Zerona, toinen dietina tai tavallisena, mutta ilman kofeiinia. Joku juo kahvia, mutta vain Starbucksin valmiita jääkahveja, joita myydään tetroissa. Minä meinasin välillä, että juon pelkkää viiniä tässä seurassa ja koko ajan, että kestän nämä erikoisuudet;)

Ja ihanille lukijoille- nyt on taas monta luonnosta valmiina. Viimeiset kymmenen viikkoa kolmen lapsen kanssa ei oikein antanut omaa aikaa kirjoitella. I'll be back soon!

Maxwell

Vauvan lisäksi ja ihan kamalan arpomisen jälkeen, perheeseen on tullut toinenkin uusi jäsen; Maxwell. Rehellisesti sanottuna, en ollut tekemässä järkiratkaisua, mutta tein sellaisen, tällä kertaa.

Mieli ehti muuttua moneen kertaan ja nimi oli jo melkein paperissa tätä ostaessa, tosin käytettynä. Tuntui heti omalta, MUTTA se on meille vähän pieni. (Autot piti luonnolliseti myös koeistua koko perheen voimalla) Fakta kuitenkin on, että rattaat kulkevat mukana seuraavat pari vuotta ja meitä on viisi, jne jne. plääääh. Cadillac tuli ihan puun takaa, mutta jäi vähän häiritsemään...

Rocco on siis myyty. Sinne meni - nyyh! Elämäntilanteeni ei enää salli tuollaisia räväkän intohimoisia, vallattomia poikamiehiä;) Sitä paitsi tilalle tullut oma vallaton poika, joka muiskauttaa oikein kuolaisen suukon ja kikattaa, on paljon paljon parempi vaihtoehto. Tässä tilanteessa on oikeastaan ihan sama millä autolla ajaa. Vauva-arki on niin ihanaa. Olisin tyytynyt ajamaan Eddielläkin vielä pitkään, mutta on aika päivittää autokantaa. Eddie-parka. Luotettava uskollinen Eddie; joutui taas drivewaylle, pois tallista.

Maxwell on hillitty ja jämäkkä herrasmies. Takuuvarmasti luotettava, ehkä jopa hiukan sliipattu. Väri on hillitty, kromiosia vain juuri sopivasti. Ei mitään prameilua. Vain nousukkaat pröystäilevät, sanoo Maxwell. Maxwell ei lähde lomallekaan ilman pikkutakkia, sillä, eihän sitä koskaan tiedä? Toki, pellavainen pikkutakki ajaa asian kesällä. T-paidassa liikutaan vain urheilukentillä, muuten paidassa on aina kaulukset. Verrytteluhousuja käytetään, no, verrytellessä.

Maxwell on corporate jobissaan, johtavassa asemassa. Vaatteita ostetaan säännöllisesti, mutta aina vain laatua. Kauden trendeihin osallistutaan hyvin hyvin hillitysti. Harrastuksiin kuuluu tietysti golf ja veneily. Talvisin laskettelu; suksilla, ei laudalla. Lautailijat nääs sylkevät ja kiroilevat. Se ei herrasmiehelle sovi. Eikä lumessa istuminen. Siinähän saattaa kastua takapuoli.

Maxwell nauttii joskus sikarin viininsä tai konjakkinsa kanssa, eikä ikinä sotke alkoholin kanssa. Hassuihin sateenvarjodrinkkeihin ei kosketa kolmen metrin tikullakaan. Tyylikkyys on punainen lanka kaikilla elämän osa-alueilla. Suositaan skandinaavista minimalistista tyyliä, sekä tietty italialaista designia.(ranskalaisia viinejä, sveitsiläisiä kelloja ...)

Maxwell on luotettava kumppani. Ei ehkä se hauskin, mutta oikein komea ja luotettava. Maxwell ei jätä tielle ja odottaa myös toiselta osapuolelta sekä sitoutumista, että sivistynyttä, suorastaan hillittyä käytöstä. Good on paper, ellei perfect, mutta se jokin, se pieni pilke silmäkulmassa, se huolettomuus, se sotkuinen tukka (?), jokin puuttuu.

Mitenköhän tässä käy? Joko minun täytyy kasvaa aikuiseksi tai sitten kun Maxwell lähtee kesän jälkeen töihin, kauluspaidan alta vilkahtaa nahkanaru, joka laitettiin rantalomalla hullutellessa kaulaan.

Tataa!

PS katseeni kiinnittyy edelleen machompiiin, hauskempiin, Tahoehin ja Yukoneihin. Käytettyä autoa ostaessa, sellaista juuri sopivaa yksilöä ei vaan oikealla hinnalla löytynyt ja yksi kaunis lauantai, päätin, että arpominen saa loppua ja autokauppaan lähdettiin siltä istumalta. Toki, olin koeajanut ja katsellut pitkät illat jo ainakin kuukauden, ellen kauemmin, sopivia yksilöitä.

Voi siis olla, että Maxwell vaihtuu vielä. Pikkutakki on ihan jees, ja kovin eurooppalainen, mutta veri vetää tuollaiseen huppari, varvastossut, surffishortsit yhdistelmään;) Tatuointeja ei tarvitse olla, mutta hiekkaa saa olla vähän varpaanväleissä;) Mustat vanteetkaan olisi pahitteeksi;) Escalade, vanha pakkomielteeni, on jäissä. Se on hieno, mutta kertakaikkiaan liian kallis.

Ei kahta ilman kolmatta, neljättä ja viidettä

Tiedät tilanteen; yhtäkkiä pesukoneesta kuuluu omituinen ääni, eikä se ole liivin kaarituki, tiskikone päästää vedet lattialla, tv sanoo poks, peruutat auton pihan ainoaan lyhtypylvääseen...

Meillä makuuhuoneen iso TV lopetti yhtäkkiä toimintansa. Just, kun olin ajatellut siirtyä katsomaan sinne myöhäisillan ohjelmat ja leffat, samalla, kun syöttäisin poikaa. Nyt, sammun sohvalle. TVtä ei kannata kuulemma korjata, vaan ostaa uusi. Hinta on melkein sama. Tschi-tsching!

Eddien rengas tuntui ajaessa löysältä ja mieheni laittaessa paineita kohdalleen, sanoi, että meidän on kyllä ostettava autoon kokonaan uudet renkaat ennen sen myymistä. Tschi-tsching! Olemme päivittämässä autokantaa. Lapset ovat sydän syrjällään siitä, että Eddie lähtee ja onhan tuo palvellut meitä aivan mahtavasti. Eddiellä ajelen itsekin nyt joka päivä ja nautin siitä, että auto kulkee muristen, lasten kanssa on helppoa, tilaa on.

Pojan synnyttyä, vaihdoimme mieheni kanssa sängyn puolta, jotta olisin lähempänä pinnasänkyä. Totesin jo parin yön jälkeen, että selkähän tässä menee. Mieheni puoli sängystä on  ihan kuopalla. -No uskot vihdoinkin! oli vastaus. Oma puoleni on ok, siinä mitään kuoppaa ole. Vaihdoimme takaisin ja suuntasimme seuraavana viikonloppuna sänkykauppaan testimakaamaan. Ideana oli ostaa vaan uusi patja, mutta sänkyjen hinta koostuu 80-90% juuri siitä patjasta, joten koko helahoito menee uusiksi. Tschi-tsching!  ARGH.

Me odotetaan edelleen sitä sairaalalaskua, joten parit hankinnat ovat holdilla. Eddie sai uudet kumit alle, sänky on valittu, vaan ei vielä hankittu. Suurin menoerä on vielä tulossa; autojen vaihto.  AUTS jo valmiiksi. Meillä on nyt kolme autoa käytössä ja tiedän varsin  hyvin mitä pitäisi tehdä, ollakseen järkevä ja käytännöllinen, mutte(n)mme ehkä pysty olemaan. Olen jopa kerran todennut järkevän vaihtoehdon ääneen, hyvin hyvin varovasti, mieheni nyökytellessä. En varmana sano uudestaan, ettei luule, että olen tosissani. Hän suhtautuu taas tähänkin asiaan tyynesti. Minä olen hulluuden partaalla.

Alan jo selvitä suurimmasta shokista, siitä, että Rocon tie boytoynani on tullut tiensä päähän. Tiesin kyllä jo heti alussa, ettei ole pitkäjänteistä aviomiesmateriaalia, mutta shokki on silti kova. Vatsaa pistää, on tosi ahdistavaa ajatella luopumista. Kukakohan on Rocon seuraava? Niillä on sitten varmasti tosi hauskaa. Olen valmiiksi jo mustasukkainen, sillä olen kokenut uskomattoman ihania, vauhdikkaita onnenhetkiä Rocon kanssa. Onneksi käytäntö muistuttaa joka kerralla, että Rocon yhtälö on  tosi hankala, ellei mahdoton. Rocco on max neljän hengen urheiluauto, eikä liikkuminen edes vain lasten kanssa oikein toimi. Vauvakaukalo vie niin paljon tilaa, että pelkääjän paikan istuin on vedettävä tosi eteen ja selkänoja jää kivasti 90 asteen kulmaan. Joo, ei. Rocco on liian kallis siihen, että istuisi autotallissa surimman osan ajasta. Mustangille pitää antaa säännöllisesti kyytiä. Voi itku.

Kun nämä autoasiat, ovat henkimaailman juttuja, on tosi vaikea lähteä liikkeelle, kun ei tee mieli mitään. (tai no tekee, se helmenvalkoinen Tesla P85 olis edelleen kiva, mutta kun uupuu se satatonnia...) Olisinpa ihminen, joka osaisi lähestyä tätä asiaa kylmänviileästi ja käytännölliseti. hehheh. Autohan on joillekin ihan vaan kulkuneuvo. Minua ei ole rakennettu niin. Muutaman pakotetun autokauppakäynnin jälkeen pahin autokriisi on kovaa vauhtia kääntymässä autokuumeeksi.

Oikeita vaihtoehtoja on nyt korkeintaan kolme. Yhden sporttisen sedanin koeajon jälkeen alkoi jo vähän helpottamaan. Fiuh. (mutta yritän nyt aika onnistuneesti ignoorata sellaisen faktan, että vaunut kulkevat mukana seuraavat kaksi vuotta...) Tällaista projektia nyt siis. Ja jos sairaalasta tulee ns rautalapiosta takaraivoon, tyydymme vähempään. Onneksi aurinko paistaa ja on hellettä. I'll think about it tomorrow.

Aina kun silmä välttää, laitan katon auki ja hurautan menemään, ihan vaikka ruokakauppaan sitä puuttuvaa maitoa hakemaan. Until we depart, my love.

Tataa!

PS se oikea englanninkielinen sanonta meneekin ka-ching;) mutta yritin tuolla versiolla sitä kassakoneen kilinää;) ehkä tajusit kuitenkin, hehheh. En vaihda uhallakaan.

Poliisi ja Pedikyyri

Elämä voitti "hyvin nukutun" yön jälkeen. Itse asiassa oltiin niin naatteja, että edes rikkinäinen sänky ei haitannut unentuloa. Suht iso mieheni meni sänkyyn ja kysyi -Does it look a bit funny? Purskahdin nauruun; pää oli alamäkeen, jalat ylhäällä. (pika-apu turvonneisiin jalkoihin;)) Niin, ja pienestäkin liikkeestä kuului kauhea pamahdus. Sieluni silmin näin, kun koko komeus hajoaisi altamme yön aikana ja me rojahdettaisiin lattialle. Minun piti virittää iso tyyny pitkittäin meidän väliin, etten olisi pyörinyt mieheni päälle. Onneksi handyman ilmestyi heti paikalle aamusta ja korjasi tilanteen.

Olin luvannut lapsille, että pääsevät mummin kanssa pedikyyriin, joten me naiset suuntasimme aamupäivästä liikkeelle; Dunkin Donutsista ensin jättimäiset piparminttujääkahvit käteen ja kynsihoitolaan. Projekti ei ollutkaan ihan yksinkertainen, joten jouduimme kiertelemään ainakin viisi-kuusi hoitolaa ilman tulosta. Full, full, 1 hr wait, closed, jaha. Walk-ins welcome, jep jep.

Kun sitten huristelimme pääkatua ihan turisteina etsien seuraavaa paikkaa, ilmestyi perään kiinni uutuuttaan hohtava Dodge Charger, poliisiauto. En ajanut ylinopeutta, noudatin kaikkia liikennesääntöjä, pysyi vain perässä. Ajoi kerran viereenkin, kunnes laittoi sinipunavalot päälle. Oho, ei muuta kun seuraavalle parkkipaikalle.

Poliiseja on monenlaisia. Kauhujuttujakin kuulee, joten, en tehnyt elettäkään noustakseni autosta, vaan jäin odottamaan. Suht salskea poliisimies ilmestyikin pian auton viereen.

Hän oli tarkistanut automme tiedot- tiedä miksi - me neljä blondia olimmekin varmaan tosi kriminaalin näköisiä- ja olimme liikkeellä autolla, jonka rekisterikilpi ei kuulunut sille. Autoverotarrakin oli kuulemma fake. Jaha. Meillä oli valkoinen sedan, rekisterikilpi kuului mustalle maasturille. Sellaisella minä mieluummin ajelisinkin, vastasin;) Auto oli Avikselta vuokrattu, joten me oltiin kyllä viattomia uhreja tällaisessa keplottelussa.

Kun poliisi vaikuttikin ihan mukavalta, me noustiin autosta. Esikoiseni halusi nähdä poliisiauton sisältä ja kyllähän sitä meille sitten ylpeänä esiteltiinkin. Oli ihan uusi ja hieno. Tosi maskuliininen. Siis se auto;) hihihihi Yksi lemppari sedaneistani.(tuo mainos on vaan aina niin hyvä)

Näytti minulle vielä tietokoneelta, ettei puhu potaskaa rekkaristamme. Sitten kehoitti soittamaan Avikselle ja sanoi, Tell them you've been pulled over twice already and this is ruining your vacation  (?!) Vink Vink. The least they must do is give you a discount. BTW I'm Justin, where are you ladies headed? - Looking for a good nail salon  - There's one just across Hooters. The guy is a jerk, but does a great job. - Oh, thanks, we'll be going there, then. Lapsille antoi tatuoinnit, kun sheriffitarrat olivat loppu. Harvoinpa sitä saa kynsihoitolasuosituksia poliisilta;)

Jatkoimme matkaa hymyissä suin ja yhtä kokemusta rikkaampana. Se kynsihoitola oli hyvä ja kyllä, se omistaja vähän kummallinen, mutta tekivät tosi hyvää työtä. Saatiin jouluksi sormet ja varpaat ojennukseen.(Kuva on tosin viime keväältä, kun harrastin pelkkiä superglittereitä eri sävyissä. Joulukauden kunniaksi ovat varpaat vilkkuneet China Glazen Ruby Pumps sävyssä jo pari kuukautta; ihanan syvä punainen ja kunnon kiilto. China Glazen lakat ovat yllättävän hyviä!)

Tataa!

PS tuumasta toimeen; soitto Avikselle. Tylsä Chevymme vaihtui Chrysler 300:seen, jota olenkin halunnut koeajaa. Saimme myös alennusta vuokrasta ja hirmuiset anteeksipyynnöt. Minä jäin tuijottamaan poliisisetä Justinin kirjoittamaa lappua. Siinä luki, että rekkarimme alkaa 553, mutta sen sedanin rekkari alkoi kyllä S53...Buhahaha, voisiko olla, että sen valkoisen alkuperäisen sedanin rekkarissa ei ollutkaan mitään vikaa? No, me otimme mieluusti vastaa upgraden luxury sedaniin ja alennuksen autovuokrasta;)

Erinäisiä havaintoja

Hahaa, pari tuttua jakeli facessa Hesarin kirjoituksen linkkiä, jossa kolme vuotta amerikoissa asunut mösjöö oli kirjoitellut Suomi-loma havaintojaan;) Niitäpä minäkin täällä taas listasin. Viime kerralla asenteeni oli hiukan romanttisempi, nyt ehkä realistisempi?

Käveltiin hakemaan Tennispalatsista leffalista, josko päästäisiin katsomaan joku suomalainen lasten leffa.(Mietin itsekin tosi aikuisesti, josko menis yksin katsomaan joko 21 tapaa pilata avioliitto tai Jahti.) Tämä patsas aiheutti esikoisessani kauhun väristyksiä;)

Työmarkkinat ovat kuulemma harvinaisen ohuet, eikä täälläkään taloudellisessa taantumassa porskuteta, mutta autokannassa se ei ainakaan näy! Autokanta on uusi, avoautojakin on katukuvassa enemmän kuin koskaan. Terassit on täynnä.

Savonlinnan Opperajuhlien ensi kesän ohjelmisto menee kuin kuumille kiville. Lippujen hinnat ovat siinä sadan euron paremmalla puolella ja yli kahden sadan. Ei tee monellekaan tiukkaa.

Pääkaupunkilaiset nuoret miehet ovat trendikkäitä ja pitkiä. Miten minusta tuntuu, että minun nuoruudessa ne oli lyhyempiä, tai sitten vanaveteeni vaan aina iskeytyi sellainen sikaniskainen bodarin tappi, joka kireässä t-paidassaan hikisesti ylsi jonnekin korvan tasolle hönkäilemään. Puh-leeeez.

Kaikilla on värilinssit aurinkolaseissaan ja kaikki nuoret naiset kulkevat neonvärisissä topeissa, laumoina. Onks farkkushortsit ainoa housuvaihtoehto? Jopo ainoa pyörä? Korkea nuttura ainoa kampaus?;)

Onko mitään muuta olemassa kuin Angry Birdsit? Pitääkö mun juoda kahvikin Angry Birds kupista...Overdose. Antakee armoo.

Metro on mahtava. Lasten kanssa käytiin vähän seikkailemassa, parissa minuutissa paikasta toiseen. Huippua. Aivan huippua. Länsimetrokin vihdoin tulossa, mahtavaa.

Eläkeläisrouvat kiilaavat jonossa, edelleen, ihan pokerina Stockalla. Vain Fasun kakkulaatikko puuttuu käsivarrelta ja se, että tökkäisisivät kinttuun kävelykepillä. En uskalla kovin kovaan ääneen kommentoida, olisi kuitenkin jonkun puolitutun äiti tai vanhempieni naapuri;( Tosi ärsyttävää. Ja hyi miten huonotapaista. Mulkoilen lasten kanssa.

Autoon on kertynyt kilometrejä. Jos ihan totta puhutaan en jaksaisi ajaa enää kilometriäkään. On kierretty Suomea ristiin rastiin. Tultu kotiin aina niin myöhään illalla, ettei olla ehditty kauppaan; Hello Koti-Pizza ja Bulevardin Dennis ja elämäni kallein pizza: 17 euroa, whaaaaaat?! Eikä ollu Belugaa ripoteltu päälle. Ei tod hintansa väärti. Suoranainen Ryöstö.

Ylihuomisesta en aio koskeakaan autoon, ainakaan pariin päivään. Jos joku haluaa tavata, saa tulla luokseni.

Helsinki on edelleen ihana, mutta näin kesällä monessa paikassa haisee pissa. Suurkaupungin meininkiä. En tykkää.

Elän toista viikkoa jatkuvassa öklössä. Miksi kaikkea pitää syödä? Siksi, kun kaikkia herkkuja on nyt saatavilla ja kohta taas ei;) Stockan oma vispipuuro on muuten todella hyvää! Se onkin listani ainoa suht terveellinen himokki. Muut on enimmäkseen karkkeja.

Miksi Lontoon Raekin on pitänyt yhdistää fasunsiniseen? Eihän tästä tule loppua ollenkaan!Lihon kuin possu.

Meno jatkuu muuten vilkkaana. Alkaa tosin jo kahden viikon hirveä höökyily paikasta toiseen vähän väsyttämään.

Tataa!

Gotta Love a Garage Sale!

Kuinka monta sataa kertaa bongaan jotain kivaa sisustuslehdestä, lukeakseni, että kyseinen uniikki design huonekalu on pelastettu roskalavalta, löydetty kirpputorilta tai aution talon vintiltä. Toisaalta, jos joskus dyykkaisin (yäk, en dyykkaa) voisin myös itse löytää jotain ainutlaatuisen ihanaa.

Kirpputoreilla käyn pakon sanelemana. Hirvein kokemukseni oli Valtterin kirppiksellä Helsingissä, missä tavaroita vietiin suoraan laatikoistani, ennen kuin sain kaiken esille. Sinne ukot häipyivät lasten vaatteet ja lelut kainalossaan ihmismassan sekaan. Yritin huudahtaa jotain perään, mutta sinne meni. Never again.

Nella ja Nuttu on tosi kiva, Espoossa. Vein sinne hysteerisiä kasoja lasten vaatteita, kenkiä  ja tarvikkeita, ostin myös jotkut Omolta tuoksuvat puserot nuorimmaiselleni. Olimme juuri muuttamassa, joten ne, joita en saanut myytyä, lahjoitin sinne ota tästä-kasaan. Oli muuten tosi puhdas ja kiva paikka!

Suomessa harrastimme jonkin verran huutokauppoja. Mukaan tarttui muutama lipasto, kerran joku taulu ja taidelasia. Sisustuksessa en kestä mitään matchy matchy- meininkiä, vaan haluan yhdistellä modernia ja antiikkia, erilaisia pintoja ja sielukkaita huonekaluja. En suostu luopumaan eteisen lipastostamme, jota mieheni vihaa. Lakkapinnassa näkyy vähän elämän jälkiä. Hyvä niin. Sillä vanhalla lipastolla olisi varmaan monta mielenkiintoista tarinaa kerrottavanaan.

Jos aikaa olisi rajattomasti, ja tietty hiukan ylimääräistä rahaakin, kunnostaisin huonekaluja. Lähtisin Eddiellä Alamedan antiikkikirppikselle tekemään löytöjä, tulisin kotiin, levittäisin pressun takapihalle ja ryhtyisin hommiin. Vuorokaudessani olisi poikkeuksellisesti 48 tuntia;)

Sattuipa viime lauantaina, että naapurillamme oli Garage sale. Alueellemme tyypillisesti, vanhempi pariskunta muuttaa pienempään taloon ja myivät tarpeettomaksi jääneitä tavaroitaan pois. Näitä garage ja estate sale- tapahtumia diggailen. Katsastan aina astiat, kynttilänjalat ja sivupöydät, sellaiset tavarat, jotka pystyy helposti pesemään. Lamppujakaan ei voi koskaan olla liikaa, eikä lyhtyjä? Haluaisin myös altaan reunalle jotkut massiiviset lepotuolit..

Zumba oli peruttu, lähdin naapuriin.(toki sitä ennen käväisin kysymässä miten pääsisin viralliseksi sijaiseksi, jottei zumbaa tarvitsisi perua. Nähtäväksi jää, ottavatko minut listoilleen. scary;)

Mikä mahtava saalis! Mieheni sai kauan kaipaamansa tosi pro:n,  pyöritettävän, kahden vohvelin raudan, (sunnuntaina testattiin, toimii loistavasti. ikävä kyllä...)ja minä schlemmer topfin. Täytyy googlailla ja kysellä äidiltä takuuhyviä reseptejä savipataa varten. Ainiin, molemmat tavarat olivat vielä alkuperäisissä laatikoissa ja täysin käyttämättömiä. Näiden lisäksi mukaan lähti halvalla Thulen suksiboxi. Lake Tahoe, here we come!

Yksi lempparipaikoistani on Consignment store; voisin käydä siellä ainakin kerran viikossa. Haluan löytää jotain uniikkia, jonkin kalusteen tai tavaran, joka puhuttelee. Vanhoissa kalusteissa näkyy ja tuntuu myös ihan erilainen käsityön jälki. Ei mitään Ikeaa. Myynnissä on sekä uutta, että vanhaa. Consignmentin valikoima vaihtuu koko ajan, joten jos jotain haluaa, siihen pitää tarttua kiinni heti. Huutokauppameininkiä. Yläkuvassa oleva lamppu tarttui mukaan viime syksynä. Oli rakkautta ensi silmäyksellä. Sopii familyroomimme messinkisten juttujen kanssa kuin nenä päähän. Ongelmana on se, että usein ihastun johonkin tavaraan, ostan sen ja vasta kotiin tultua alan miettiä sille sopivaa paikkaa;) Mutta aina se paikka löytyy, kuten nytkin.

Olenko muuten sanonut, että suorastaan rakastan vaihtoautoja? Jättimäiset parkkipaikat neonvärisinä hintalappuineen ja ilmapalloineen ovat aivan vastustamattomia. Mieheni ei niissä jaksa kierrellä, ellemme ole ostamassa. Omituinen tyyppi. Minun mielestä vaihtoautoja täytyy seurata koko ajan, ettei joku aarre mene sivu suun! Netti ei kerro kaikkea. Yksilöt on nähtävä livenä. Tarvetta tai ei. Kurvaankin niille jatkuvasti ihan harrastuksen vuoksi. Aivan sairaan kivaa!

Suuntaamme taas lumille, meillä kun on täällä nyt hiihtoloma, samaan aikaan kuin Etelä-Suomessa. Tekee niin hyvää päästä touhuamaan toppahousuissa. Löysin kivan vuokramökinkin, ulkoterassilla tönöttää hot tub, sisällä nautitaan olosta takkatulen äärellä. Aion tällä kertaa, tapojeni vastaisesti, pakata ajoissa. Tänään pitäisi vielä pyykätä ja tehdä ostoslistaa. Palataan siis pian.

Tataa!

PS Loppuun tosi surullinen tarina. Appivanhemmilla oli himokkini, Eamesin mustanahkainen lounge tuoli. Muistan sen Losin vierailuilta appiukon työhuoneesta. Minulla oli suunnitelma tuolle vanhalle tuolille; se tulisi vielä pääsemään uuteen kotiin, meille(!), missä se pääsisi paraatipaikalle. Kun he sitten muuttivat tänne pohjoiseen, en nähnyt tuolia missään. Osa huonekaluista oli autotallissa, joten en huolestunut. Kun sittemmin raivasimme anopin autotallia, ei se tuoli ollutkaan siellä. Kamala tunne valtasi minut. Missä se tuoli on?!Paniikki. Mieheni vastasi siihen, että ei sitä ole ollut enää vuosiin. Vanhempani taisivat myydä sen jossain garage salessa ennen muuttoaan. ARRGGGHHHHH - ei oo todellista!! Design klassikko myyty pihanurmikolta hävyttömän halvalla! AARRGGHHHH Nyt täytyy sitten säästää tonnikaupalla tai ruveta vahtaamaan paikallista huuto.nettiä;) tai kierrellä garage saleja toivoen, että joku luopuu omastaan tosi tosi edullisesti. Vieläkin harmittaa. Toisaalta, en olisi oikein voinut aikoinaan myöskään ilmoittaa, että tuo tuoli on sitten varattu minulle;)

Älähän hättäile

Koulumatkalla liikenne pysähtyi.(kuva ei ole koulumatkalta, vaan Losin tuloliikenteestä;)) Kaukana edessä näkyi vilkkuvat sinipunavalot. Jaa, mitäköhän tuolla on tapahtunut? Iso eukalyptuspuu oli juuri kaatunut tukkien kaksi kaistaa. Lapsista tämä oli äärimmäisen jännittävää. Iso poliisimaasturi oli poikittain, piti keksiä uusi reitti. Kukaan ei hermostunut, tai lähtenyt koikkelehtimaan, yrittäen päästä jonkun toisen edelle. Kaikki pysyivät rauhallisina ja etsivät kiertoreitin.

Tämä amerikkalaisten rauhallisuus hämmästyttää minua aina, itse kun kuumenen nollasta sataan aikas äkkiä. (toki täällä myös road ragea esiintyy ajoittain) Road tripille lähtiessä on ihan turha suunnitella minuutin tarkkaa aikataulua. Syyllistyn tuohon silti joka kerta, ja sitten, kun jotain odottamatonta tapahtuu, kuten aina tapahtuu, hermostun; katson kelloa, lasken uutta ETA:ta, naputtelen kojelautaa, huokailen, vääntelehdin istuimella. Tosi aikuista.

Totuus on, että tällä ihmismäärällä (ja ajotaidoilla, hohhoijaa) kolareita sattuu ja näissä luonnon olosuhteissa eksoottisia tapahtumia riittää; vuoria ylittäessä, vuodenajasta riippuen, on landslideja, tulvaa, säkkisumua, jäätä ja lunta (!) (talvirenkaita ei harrasteta), ja pensaspaloja.

Kyllä Suomessa osataan. On hirviaitaa, aurausmerkkejä ja meluaitaa. Kesällä ajetaan kesärenkailla, talvella talvirenkailla. Suuria yllätyksiä ei tapahdu. Ja jos tapahtuu, joku lähtee takuuvarmasti ohittelemaan vaarantaen muun liikenteen. Jonossa ei odoteta! Jos perille pääsee 2 minuuttia ennen muita, paalulle yritetään, heristetään nyrkkiä ja näytetään keskisormea.

Tämä on erityisen viehättävä piirre; 80-kympin alueella ajetaan 75km/h, mutta kun ohituskaista alkaa, sitä 1,3 litraista corollaa huudatetaan niin vimmatusti, että moottori ylikuumenee ja yritetään ikään kuin varmistaa, ettei ohittaja pääsisi turvallisesti takaisin oikeanpuoleiselle kaistalle. Funny, verenpaine nousee jo tämän kirjoittamisesta;)

Täällä liikenteessä liikkuminen on hyvin opettavaista. Ja autollahan me liikutaan, aina. Maltti on valttia.

Olen hermoillut kesäisin matkalla Itä-Suomeen. Mikkeli-Savonlinna välillä on aina tietöitä.
Lupaan, etten anna sen ensi kesänä häiritä! Ajelen letkan mukana, laitan hyvää musiikkia soimaan, nautin kuivan kangasmetsän mäntymaisemista ja järvistä. Ehkä vihdoin pysähdymme johonkin söpöön järvenranta kahvilaan vastapaistetulle munkille. Ennen, matkan tarkoituksena oli päästä pisteestä A pisteeseen B,  mahdollisimman nopeasti, Kiitos. Jos ajoin yksin, tein ennätystä. Tilasin Viitasaaren Nesteellä korkeintaan karjalapiirakan, kahvinkin otin mukaan, sitten taas matkaan! Jää nähtäväksi pystynkö hiljentämään tahtia, mutta ajatuksena kiva.

Siitä eukalyptuspuusta; matkalla kotiin, paikalla oli jo paloautoa, useita poliisiautoja, monta liikenteen ohjaajaa. Puu-parka, mutta tuoksu oli huumaava.

Tataa!

ps varasin sen hiihtomatkan. Kun ajamme vuorille, teillä saattaa olla liukasta, jopa lumista. Voi olla, ettei minun kannata luottaa taaskaan tarkkaan aikataulusuunnitelmaan;) Ja voi olla, että meidän kannattaa ostaa ketjut matkaan joka tapauksessa. Ihanan alkeellista. tihihihihi.

Vuosipäivä

Saavuimme tänne tasan vuosi sitten pöllähtäneinä, tulevasta tiedottomina, asettuaksemme asumaan anoppini luokse muutamaksi kuukaudeksi. Ensimmäiset kuukaudet menivätkin sellaisessa omituisessa käymis- tai välitilassa, jota on vaikea selittää. Tuntui siltä, kuin olisimme lomalla, muttemme kuitenkaan. Paikkahan oli meille jo melkein kymmenen vuoden ajalta tuttu.

Onneksi tapasimme heti alussa kivoja ihmisiä, joista on sittemmin tullut meille todella hyviä ystäviä ja sopiva, ihan meidän näköinen, kotikin löytyi pian. Kun taulut olivat seinillä ja lapset söivät lohta ja keitettyjä perunoita muumilautasiltaan aloin tajuta, että jaha- täällä sitä siis ollaan. Paljon on tapahtunut, mutta jollain tapaa elämämme hakee vielä muotoaan.

Mitä on amerikantädille käynyt? No, ensiksikin, hiihtelen tarvittaessa suoraan jumpasta ruokakauppaan pikkuhikipyyhe vielä niskassa. Naama punottaa, jäkihikeä pukkaa. Vien lapset joskus kouluun aamutossut jalassa, höyryävän kuuma kahvi kädessä. Vielä en ole heittänyt yöpaidan päälle takkia, sillä autostahan ei nousta, mutta ehkä rilluttelen joku "talviaamu" ja kokeilen sitäkin. tihihihi

Eddie on tullut jäädäkseen. On olennainen osa meitä täällä. Tästä muhkeasta karhumaisesta tyypistä ei noin vain luovutakaan. Etsin sille sopivaa Bobble headia. Kun ruoat hakee enimmäkseen tukkupakkauksissa, tilaa tarvitaan! (Vaikka Roccokin toimii toki oikein upeana kauppakassina;) Kuskaan myös välillä viittä tai kuutta lasta kerralla, siihenkin Eddie on loistava. 

No en mä ainakaan suomalaisten kanssa lähde Kaliforniaan hengaamaan. oho. Lähimmät ja parhaat ystävät ovat Suomesta. Tietty;) Laajenevaan ystäväpiiriimme kuuluu myös paikallisia, sekä muita ulkomaalaisia, myös mieheni vanhoja Losin kavereita, jotka ovat asettuneet lähistölle. Oi että on kotoista käkätellä säästä venäläisen kanssa, hytistä kevyessä untuvatakissa, kun mittari näyttää kymmentä plus astetta, celsiusta. Tuleeko kaikista täällä asuvista sääsnobeja?

En mä mikään Madonna ole, mutta jonkin sortin pieni metamorfoosi, reinvention, on tapahtunut. Energiavajeesta minua ei ole päässyt ikinä syyttämään, mutta täällä saatan päästä aivan käsittämättömiin suorituksiin. Energiapiikki saattaa iskeä aivan yhtäkkiä, ja sitten suunnittelematta, toimin jo. Hullutkin päähänpistot toteutetaan. En mä nyt olisi vuosi sitten ajatellut olevani yksinyrittäjä ja zumbaava partionjohtaja;)

Se hetki, kun maha vähän niinku kääntyy ympäri, kutkuttaa, on innoissaan, tietää, että tästä tulee hyvä päivä... Se tunne valtasi taas eilen. (Alan kohta pelätä noita tunneaaltoja, sillä se tarkoittaa usein sitä, että olen kohta mukana jossain uudessa projektissa)... Nytkin hihoista revitään; nyt vuorossa nämä koulu-on-sosialinen-elämäni-kotiäidit- siitä tuonnempana...

Summa summarum, tähän vuoteen mahtuu kaikenlaista. Joskus on hirvittänyt, jopa pelottanut, mutta onneksi olemme pystyneet nauramaan kaikelle. Paljosta on luovuttu, paljon muuta on tullut tilalle. Sitä paitsi kahden dollarin chardonnay on ihan hyvää;) Kertaakaan ei ole kaduttanut. Päinvastoin. Ja takaisin pääsee aina.

Kun ajelin eilen kotiin tukka hulmuten, hoilottaen Katy Perryn tahtiin, mietin vain sitä, miten hyvin asiat ovat. (sitä paitsi takaluukussa oli  täydelliset saappaat kokeiltuani varmaan 30 paria niitä, melkein,- muttei ihan- saappaita) Olin onnellinen ja huoleton, tunne joka valtaa täällä usein. Olisko se osaksi tuo aurinko? Ilot tulevat joskus ihan pienistä asioista. Peruspilarit ovat kunnossa; kaikki ovat terveitä, avioliittomme kukoistaa, lapsilla on paljon kavereita, meillä on ihana ystäväpiiri. Viihdymme täällä. Kyllä valon määrällä on osuutta asiaan. Anoppikin porskuttaa eteenpäin, joskus enemmän, joskus vähemmän skarppina. Apu on nyt lähellä. (Niin, ja mulla on urheiluauto;))

Tänään me siis aiomme juhlia perheenä rohkeutta ja seikkailunhalua ja suunnata kauden viimeistä kertaa huvipuistoon. Ilalla syömme hyvin ja muistelemme sitä hetkeä, kun päätimme ottaa nenästä kiinni ja hypätä. Taisi muuten olla päätöshetkellä viinilasi kädessä;) ja suattaap olla, että on tänäänkin.

Mukavaa viikonloppua ja rohkeutta päätöksentekoon!. Ainiin, sanoinks mä jo, että mulla on urheiluauto;)

Tataa!

ps  Man cannot discover new oceans unless he has the courage to lose sight of the shore.
– Andre Gide

Rocco

Luin jostain aikoinaan, että kun perheeseen tulee toinen lapsi, se on tunnetasolla vähän samanlainen isku ensimmäiselle lapselle, kuin se olisi vaimolle, jos mies toisi uuden vaimon kotiin. No, Eddie kun ei paljon juttele, en ole päässyt kysymään, eikä ole kyllä vielä tähän mennessä kauheasti kiukutellut, huollettiinkin vasta. 

Meillä on siis uusi perheenjäsen, Rocco. Eddieen verrattuna, joka on selvästi rauhallista ja luotettavaa perheenisä-tyyppiä, Rocco on kyllä vaarallinen, hiukan arvoituksellinen, toivottavasti ei kuitenkaan arvaamaton. Katselin häntä ensin kaukaa enkä ollut ihan varma, onko minulle liian värikäs, suosin hillitympää. Mutta jokin hänessä niin kovasti kiehtoi, etten voinut vastustaa. Rocco oli juuri sitä mitä ajattelinkin sen olevan; urheilullinen, tehokas, itsevarma, ehkä jopa hiukan leveilevä. Hyvin muriseva, muttei huuteleva. Aika epeli ja taatusti hauska.

Ja niin kuin joskus käy, sydän tekee valinnan pään sijasta. Eikä ole juuri mitään amerikkalaisempaa, Coca-Colan lisäksi, kuin Ford Mustang. Värinsä ja luonteensa takia, nimi viittaa kyllä pahasti latinoon, mutta hän ei yksinkertaisesti voinut olla John, Bob, Bill, tai edes Frank. Rocco on Rocco, nimi tuli ensisilmäyksellä.

Rocolla on ollut myös muita vaikutuksia. Kun toin Rocon kotiin, olen ihan varma, että Eddie näytti jotenkin surulliselta. Eddie joutui pihalle, ajoluiskalle parkkiin, kun nuori ori vietiin talliin. Seuraavana päivä sain ihottuman vihkisormukseni alle ja sehän piti ottaa muutamaksi päiväksi pois ;) Lapset ovat innoissaan, samoin äiti, ja toki myös isä. Tyttöjen kesken painetaan menemään Identtisissä ranskanlettikampauksissa aurinkolasit päässä, Ipanapa soiden, hehehehe. (Olympialaisista innostuneena kaivan kyllä myös spaissarit ja keorkemiikkaelit esille)On kiva vähän hassutella, kun kelit suosivat katottomuutta puolet vuodesta. Ja niin kuin ne sanovat, autokuume on vakava sairaus, johon on hyvin vähän hoitokeinoja. Olen parantunut.

Jihuuuuuuuuuuuuuuu!

ps En ole mikään auringonottaja, muttei täällä aurinkoa voi välttääkään. Yksi ilta mieheni katsoi minua ja sanoi sitten - Sinun on käytettävä aurinkosuojaa.- Mähän käytän aurinkosuojaa joka päivä. -Puhun nyt spf viiskymppisestä, ettet rupea näyttämään siltä There's Something about Mary- naiselta. Tihihihi, täytynee tehdä työtä käskettyä;) Ja eipä ole näitä ongelmia ollut aiemmin, sillä pakkasessa säilyy paremmin;)

Satavarmat Sakot

Nyt on pari muskeliautoa testattu. Voi pojat.

Saavuimme koko perheen voimalla Chevylle, mieheni ilmoitti minun haluavan katsoa Camaroita. Mösjöö automyyjä kohotti kulmakarvansa hiusrajaan asti, mutta tuli auttamaan. Kesämekkoni ja pienet lapset molemmissa käsissä ei kai huutanut muskeliautoa, vaan lähinnä minivania tai jotain crossoveria. Don't judge a book by its cover...

En voinut mitenkään peitellä innostustani, joten aloin siinä hiukan pompahdella ja läpsytellä käsiä yhteen, tahattomasti kylläkin. Lyhyen keskustelun jälkeen oli aika hakea avaimet. Ei kai sitten ihme, että tämä vanhempi myyjä sanoi, minulle tiukasti; tuota rouva EI tarvitse, koeajat tuon SS mallin, se riittää. Liekö hullunkiilto silmissäni, joka esti antamasta minulle sellaista ralliversiota, joka lähtisi käsistä;) Minulle tapahtuu näiden pelien äärellä jotain kummallista, myönnetään. En toki ole holtiton, innostunut vaan.

Selvennykseksi; esillä oli myös RS; madallettu versio kaikilla mausteilla, kannen alla V8 ja yli 400 hevosta, pytty huutaaaa! Mutta ajoin sellaisella "tyttöjen mallilla", jossa silti yli 300 hevosta ja aika kiva murina. Tosin, olin negatiivisesti yllättynyt, etten saanut kunnon jylinää kuulumaan; kone on aika diskreetti. Pitäisi kuulemma ostaa eri pakoputki jos kunnon pärinät haluaa. Pitääkö minun sitten kasvattaa myös viikset?

Yksi tärkeimmistä asioista auton valinnassa on se, miten siihen istuu, eli ajoasento. Se on saatava heti kohdalleen - Tähän menopeliin sujahdin just enkä melkein. Camarossa istutaan alhaalla, kuten kunnon urheiluautossa kuuluu, ja sporttipenkin kuppiin istuin kuin valettu. Ensin tuntui siltä, ettei ulos näe kunnolla, mutta totuin tosi nopeasti. Tämä ei ole mikään akvaario;) Ympärillä nahkaa, mittareita, ja mieletöntä voimaa.  Jos olisin kehdannut, olisin kiljunut ihastuksesta. Samaan aikaan tämä ralliauto jopa vähän pelotti. Tielle päästyämme olimme yhtä. Heaven.

Mikä mieletön elämys!! Kaasua ei tarvinut kuin hipaista ja auto ampaisi liikkeelle, sulavasti. Myös ohjaus on tosi herkkä. Vihjaus, ja jo kääntyy. Ratti oli oikeankokoinen ja jämäkkä. AH. Ohi pääsee, samoin kaistalta toiselle. Pelottavan hieno kallis lelu. Ja jos totta puhutaan, ehkä vähän liian tehokas. Ei tuollaisella pelillä pystyisi ikinä noudattamaan minkään maailman nopeusrajoituksia....Valokuvan perusteella me olimme aika kiva pari ja sydän huusi kyllä!

Koeajon jälkeen meni kauan, ennen kuin sain hymyn pois naamalta. Tämä auto saattaa olla kohtaloni. Vielä joku päivä armaani, joku kaunis päivä. Jos alla olisi ollut Autobahn, olisin päästellyt kunnolla! (Googlasin varmuuden vuoksi kalifornian kilparadat, jonne pääsee omalla autolla) Kypärä päähän ja menoksi!

Sitten suuntasimme Fordille, uusia Mustangeja katsomaan. Näistä en ole ikinä aiemmin ollut innostunut. Joku mahtipontisuus, seksikkyys näissä kyllä piilee. Ja taas, avaimet käteen, turvavyö kiinni ja menoksi. Ajoin 2011 Mustang premiumin kaikilla herkuilla. Istuin tähänkin autoon tosi kivasti. Ajokokemus ei tosin ollut yhtä henkeäsalpaavan vaikuttava kuin Camarossa, mutta oikein positiivinen. Ipanat upposivat takapenkille turvallisen matalalle. Takaluukkuun mahtuu muutakin kuin terveiset, murina on komea, hintakin kohdallaan. Vasta kotona aloin innostua Mustangista tosissaan ja aion ajaa sen uudestaan. Aion myös painaa jokaista nappulaa, avata ja sulkea katon, ottaa valokuvia, potkia renkaita ja patsastella. Kenkäkauppojen lisäksi en melkein tiedä parempaa ajanvietettä. Oikeesti.

Kun näihin muskeleihin on ihastunut, ei taida olla paluuta klassiseen eurooppalaiseen. Jäävät kyllä cool-asteikolla aika peräpäähän. Mietin tilapäisen mielenhäiriöni aikana vaihtoehtoina mersun lisäksi myös audia tai bemaria. hui. Saatan toki koeajaa nekin, ihan vaan for shits and giggles. Ultrabooring, mutta ihan kivoja tuttuja.

MadMen sarjassa Don Draper koeajaa Jaguaaria, sitä, jota kutsutaan maailman kauneimmaksi autoksi, E-type. Ajon jälkeen hän tokaisee, "That car did nothing to me." Joan vastaa siihen "That is because you are happy, you don't need that car".  Jaa? Onko minulla siis joku kriisi? Mahtavaa ja tosi aikuista! Hurrraaaaa! Ja toisaalta, tunnistan tämän kyllä vaan autokuumeeksi. Taitaa olla vakavanlaatuinen autokuume. Kehitän vaikka kunnon keski-iän kriisin sitten kun täytän 40.;)

Takaisin autoihin; supertehokasta Camaroa minun ei kannata ostaa, sillä haluan pysyä hengissä. Avocamaron hinta on liikaa, mutta jos sedania havittelisin, olisi valintani ehdottomasti joko Camaro tai Charger. Jos Camaro jää vaivaamaan minua vuosiksi, ostan sellaisen myöhemmin. Nyt on oltava järkevä, ei hullu.

Järkevintä toki olisi pysyä klassisessa, pienempi moottorisessa ja tehoisessa saksalaisessa, ostaa pelikonsoliin ratti ja kaasupoljin ja päristellä menemään virtuaalisesti, mutten pysty. Alan kääntyä vakavasti Mustangin puoleen.

Ja juuri, kun olen päätynyt tähän tehottomampaan, rauhallisempaan perheautoon, löydän tämän, Motor Trend ; buhahahaha. Oikea päätös!! Se siitä rauhallisesta perheautosta, enpähän jää jalkoihin. Mitä niihin sakkoihin tulee, jää nähtäväksi.

Tataa!

ps nämä vähän retrot mittarit olivat tosi söpö lisä vaihdekepin edessä Camarossa;)

Muskeliautot

Tidididittidiiiiiiii, minulla on uusi pakkomielle. Muskeliautot. Joo, muskeliautot. En ehkä ole kertonut sitä, mutta olen kasvanut autoenthusiastien kanssa. Ajoin Usassa 16-vuotiaana ajokortin ja ajelin perheen uudella iso moottorisella Cougarilla ja old school Chevy vanilla ensimmäiset mailini. Opettelin heti käsijarrukäännökset ja miten neliveto käyttäytyy hangessa. (Viime talvena puhuin itseni sakoista, kun upeana kevättalvisena päivänä, huom!tyhjällä tiellä, kokeilin miten liukkaalla lähtee. ) Kaikki, mikä murisee kiehtoo; klassisista vanhoista autoista uusiin, moottorikelkoista, mönkijöistä, veneisiin jne

Pyöräilystä en välitä. Jos allani on renkaat, allani on oltava myös moottori. Mieluiten iso moottori ;)  Perheemme naiset ovat hyviä kuskeja ja ajamme isoilla autoilla. Emme tupeksi liikenteessä tukkimassa kaistoja, aja selkänoja 90 asteen kulmassa tai kolhi autoja keskustan Stockan parkissa. Mitään "kauppakasseja" ei harrasteta.

Täällä olen kuin karkkikaupassa; amerikkaisten autojen tarjonta räjäyttää tajuntani! Mikä mahtava unexplored territory. Eurooppalaiset ja japanilaiset ovat jotenkin niin tuttuja. Borderline booooring. (Tosin katselen Lexusta ihan uusin silmin)  Nyt suuntaan katseeni Dodgeen, Chryslereihin, Chevroletteihin ja uuteen Mustangiin. Haluan, että autoni murahtaa käyntiin. Tämän lisäksi haluan sen avona. Ikävä kyllä perhetilanne deletoi muutaman aika mielenkiintoisen vaihtoehdon pois, mutta valinnanvaraa on silti aika rutkasti.(pikkupiru olkapäällä kuiskii: osta kaksipaikkainen, silloin voit aina sanoa; ottaisin teidät mukaan, mutta autooni ei mahdu buhahahaha) Innostun nollasta sataan aika nopeasti, enkä pääse tästäkään asiasta yli, autokuume on kova. On päästävä koeajoille. Heti.

Mieheni pyörittää päätään, mutta antaa minun häslätä. Itse haaveilee Corvetesta. En tykkää. Muutamalla kaverilla on possuja. En ole ikinä ymmärtänyt Porshen viehätystä eikä veljeni ole antanut minun tyypata omaansa, joten uskon, että ajo-ominaisuudet ovat samat kuin miltä se kuulostaa; kuplavolkkarilta;) Kuplavolkkari kuuluu tosin lempiautoihini. Omistin paloautonpunaisen vuoden 1972 kuplan, joka toimi kuin enkeli. Lisävarusteena bensakäyttöinen lämppäri, joten tuulilasin huurutkin hävisivät helposti. Ostan vielä 70-lukulaisen kuplan joku kaunis päivä kesäautoksi; valkoraitarenkain. Uusi kupla mukailee vanhaa designia, muttei iske samalla tavalla. Hyvä Porshe taas kuulemma istuu ajajalleen kuin hansikas. Monelle pojalle unelma-auto, eli ehkä siinä on jotain. Lisään koeajolistalle.

Naisten avoja saisi täältä pilkkahintaan. Siis söpöjä SLK mersuja tai Z bemareita. Kiitos ei. CLK 350 on söötti, mutta jotenkin niin tuttu.(Tuo CLK on kyllä paha, joten never say never.) Isän kanssa jo löydettiin muutama varteenotettava ehdokas..argh.

Let's kick it up a notch. How about these bad boys: NOW we are talking!! Sydämeni hakkaa innostuksesta, jo pelkästään näistä puhuessa. Dodge Charger aaah - mamma mia!!! Täysin vastustamaton.  (Ei Challengerkaan paha ole..) Chevy Camaro -  et voi oikeesti?! I-H-A-N-A. Ford Mustang... suu napsaa. Katson tätä mainosta huokaillen. Niska tulee kipeäksi, kun näitä seurailee katukuvassa. Camaroa tosin ajaa melkein poikkeuksetta n. 20-vuotias latino...hmmm, mitäköhän ajattelisivat minusta, Grace Kelly- tyyppisessä huivi-aurinkolasi yhdistelmässä, muskeliautojen kokooontumisajoissa?

Tässä fiilistelyä, voi apua, miten sairaaaaan siistiiiii ja ihan parasta. Man's last Stand . wrrrrrrrrrum. (Woman's Last Stand hehheh- miksei näitä mainoksia suunnata myös naisille?)

Autokuume ei hellitä, ennen kuin pihalla seisoo uusi ajokki. Sitä ennen pitää kuitenkin saada oma firma rullaamaan. höh.Unelmia pitää silti olla ja elämme vain kerran, let's have some fun! Suomessa en ikinä hulluttelisi tällä tavalla, mutta täällä jotenkin täytyy;) Brum brum ja wruuuuuuum.

Tataa!

ps lisää tätä. I'm possibly in love.

Dude, where's my car?

Vielä hiukan toipilaina ollaan otettu iisisti. Lapset tosin ehtivät käydä paikallisen high schoolin cheer leading clinicin ja esiintyivät ylisuloisina kauden viimeisen koripallo-ottelun puoliajalla perjantaina. Madonna, LMFAO ja muut; ain't got nothing on them. Adorable. Samaan aikaan, tietämättämme, eräs vanha rouva kulki pitkin pimeneviä katuja, etsien autoaan.

Viimeisten kuukausien aikana on anopilta hukkunut useampi pari silmälaseja. Autonavaimia, lompakkoa ja käsilaukkua etsitään usein. Joskus käsveskan on puiston penkiltä noukkinut ystävällinen poliisisetä, joskus se on jäänyt ravintolaan, mutta useimmiten se on visusti menossa mukana. Autoa haetaan välillä pitkään ja hartaasti isolta parkkipaikalta, eikä pimeällä ole enää mukava liikkua. (Tuon voi allekirjoittaa itse kukin; täällä ei edelleenkään harrasteta katuvaloja, eivätkä ihmiset laita talojensa ulkovaloja päälle. Pimeä on säkkipimeä.)

Tämä viikonloppu vietettiin etsien autoa. Anoppi oli lähtenyt perjantaina asioilleen, parkkeerannut, kävellyt oletettavasti suoraan tuttuun leipomoon eikä sen jälkeen enää löytänyt autoaan. Onneksi leipomon ihmiset järjestivät hänelle kyydin kotiin. Me yritimme sitten ihan sherlockeina selvittää mitä on tapahtunut niiden 5 tunnin aikana, jolloin hän on ollut reissussaan. Häntä haastateltaessa tarina muuttui joka kerralla ja siinä oli enemmän reikiä kuin emmentalissa.

Yritimme kovasti järkeistää minne hän oli alunperin menossa, jotta osaisimme etsiä autoa oikealta seudulta. Kuten sanottu, tarina muuttui, eikä mikään kuulostanut loogiselta. Ainoa varma maamerkki oli tuo leipomo, mutta emme tienneet kuinka pitkään, tai mistä suunnasta hän oli sinne kävellyt, eikä tiennyt hänkään. Lauantaina vierähti iloiset neljä tuntia, sunnuntaina kaksi, kierrellen tyhjiä parkkipaikkoja ja sivuteitä. Tilanne vaikutti aika toivottomalta.

Sitäpä ei normaali ihminen tajua, miten joku voi oikeasti hukata autonsa. Omalle kohdalle on sattunut muutaman kerran ;)niin, että olen puhunut keskittyneesti nappi korvassa ajaessani autohalliin, kipittänyt johonkin tapaamiseen ja pöllähtänyt muutaman tunnin kuluttua takaisin tietämättä lainkaan mihin olen autoni jättänyt. Siinä sitten olen kipitellyt pitkin autorivejä avain ojossa, joskus useammassakin kerroksessa, mukamas tärkeän näköisenä, kunnes jossakin välähtää vilkut. Bingo!

Kun sunnuntaina iltapäivästä olimme jo luovuttamassa, satuimme kääntymään vielä yhden tyhjän toimistorakennuksen taakse, parkkipaikalle. Siellähän se anopin auto nökötti. On täysin moukan tuuria, että löysimme sen, sillä päätimme etsiä niistäkin paikoista, joihin hän ei oman kertomansa mukaan ainakaan ole parkkeerannut.

Samalla päätimme, että jos auto vielä löytyy, asennamme siihen GPS paikantimen. Anoppi ottaa asian huumorilla; on kuulemma täysin normaalia, että hänen iässään, ei ole enää kaikki muumit laaksossa. Katsotaan siis mitä seuraavaksi tapahtuu. Onneksi olemme täällä auttamassa, tapahtui mitä tahansa.

Tataa!

ps ehdimme me toki viikonlopun aikana tehdä kivaakin; kävimme Lego kaupassa ja yhden eläinkaupan adoptiotilaisuudessa. Allergisena perheenä ei toivoakaan ottaa karvaista lemmikkiä, mutta epäilen, että joku kultakalasysteemi ilmestyy ilahduttamaan ipanoita piankin. Minä en sitten sitä limaista akvaariota pese. Kuuluisat viimeiset sanat.

Saisinko sen valkoisena, kotiinkuljetettuna?

Suomessa mietin miten helppoa ja mutkatonta elämä Amerikassa olisi. Voisi käyttää palveluitakin ihan eri tavalla. Meillä kävi siivooja, mutta esimerkiksi pesulan palveluita käytin vain harvoin. Täällä käytetään paljon palveluita ja elintaso on keskiluokkaisella korkeampi;talot ovat isompia, autot ovat uudempia, tiet tehty ajamista varten, kaupat ovat auki, palvelu pelaa ja lapsista tykätään. Varpaankynsiä en lakkaa täällä koskaan itse. Käyn pedikyyrissä.

Totuutta ei pidä unohtaa, täällä on niin kauan hyvä olla, kun on nuori, terve ja työssäkäyvä, tai muuten vakuutukset kunnossa. Jos on köyhä ja kipeä, on juuri sitä. Apua on vaikea saada ja moni onkin menettänyt koko omaisuutensa, kun sairastuu. Katso Sicko. Toki Obama on tehnyt joitakin muutoksia, mutta periaatteessa "you are on your own". Olet omillasi. Kirjaimellisesti.

Hoitaessani perheen asioita mietin miten vähällä voisin päästä, jos lakkaisin viitsimästä. Heittäytyisin Kuningas(gatar) EI:ksi "En tahdo, eikä mun tarvitse."

Kuvitteellinen päiväni voisi edetä seuraavasti: Aamupalalle. Kätevästi mihin tahansa drive-iniin. Pankki-asioita? Kappas, drive-iniin ja ilmanpaineputkilon kautta asioiden hoito, No real human contact. Voisin hoitaa monet virastoasiat nousematta autosta. Ruokakauppaan? Joutuisin itse vielä keräämään ostokseni(katastrofi!), mutta ne sekä pakattaisiin, että kannettaisiin autoon puolestani. (En normaalisti hyväksy tarjousta, sillä se esitetään tittelillä Ma'am. Liian mummoa.)

Tietyissä ruokakaupoissa on jatkuvasti maistiaisia, joten sitä voisi samalla vähän syödä ja jos joutuu oikein sisälle pankkiin, kahvia, keksejä ja tikkareita on aina käden ulottuvilla ja ovet kiiruhdetaan avaamaan. (pankkien välinen kilpailu on kovaa) Voisi myös lorvia jättilatte kourassa lasten kanssa putiikista toiseen. Sisäänastuessa myyjä tervehtisi iloisesti ja keskittyisi lapsiin, jotta saisit katsella rauhassa. He haluavat, että ostat, eivät että aikasi menee lastesi käskyttämiseen. Kelpo idea adaptoitavaksi muuallekin? Ravintoloissa lapsille lykätään heti crayonit käteen ja heidän ruokalistansa on samalla värityspaperi, jotta vanhemmatkin saavat nauttia olostaan.

Mitäs jos tarvitsee apua vaikka palohälyttimien sijoittelun kanssa? Soitto palokunnalle. Palvelualttiina he lupaavat tulla henkilökohtaisesti paikalle, eivätkä sano: "Kato netistä". Heidän ystävällisellä opastuksellaan siinä sitten rupateltaisiin ja katseltaisiin ympärilleen. Lapset saisivat junior firefighter-tarrat ja poseerata paloauton edessä vesiletku kädessään. Olen kuullut näin tapahtuvan;)tihihihi

Tähän on pakko kertoa, miksi jotkut paloautot ovat täällä valkoisia. Amerikkalainen yhteiskunta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen ja myös paikallinen palokunta aloitti näin. Seudulla oli paljon maitotiloja, jotka lahjoittivat säiliöautojaan palokunnalle. Sisältö vain vaihdettiin maidosta vedeksi. Kätevää!

Jos rupeaisin oikeasti hyödyntämään kaikkia "elämää helpottavia" palveluita minusta tulisi laiska ja lihava. Yritän siis pysyä reippaana ja aktiivisena, vaikka parkkeeraankin aina eturiviin ja urheilut hoidan erikseen.

Sainko sen siis valkoisena, kotiinkuljetettuna? Vastaus on kyllä. Joskus täytyy heittäytyä naisellisen avuttomaksi. Kaupan päälle tuli kolme palomiestä ja pitkä mittaileva katse naapurin kotirouvalta. Elämä on.

Tataa!

Eddie

Suhteen alkuaika saattaa olla monimutkainen varsinkin silloin, kun suhde on aloitettu olosuhteiden pakosta. Aina voi suunnitella, että syksyllä jotain hiukan herkempää, ehkä kitaransoittaja, joka tykkää kynttilöistä, punaviinistä ja hillovoileivistä. Talvella hengataan pilke silmäkulmassa, pipo vinossa, hiihtopummien kanssa; on hulvattoman hauskaa, minttukaakao maistuu ja löytää parhaille puutereille. Keväällä, hankien sulaessa alkaa veneilykausi; hyvät hammasrivit ja kansitakkien suhina. Mutta mitä jos se kitaransoittaja on kuvioissa vielä keväälläkin?

Se kitaransoittaja, joka on ihan mukava ja kiva, ja jonka kanssa on helppo olla, mutta se jokin puuttuu. Ja tästä syystä tiedät, ettei se tule olemaan kuvioissa pidemmällä tähtäimellä. Mutta on kiva, että on joku, jonka kanssa käydä leffassa ja syömässä.

Vähän tällainen suhtautuminen minulla on nyt ostamaani uuteen autoon, Eddieen.

Eddie hankittiin olosuhteiden pakosta. Eddie on siisti ja ihan komea ja kannen alla murisee V8. Eddie oli aika edullinen ja hyvin pidetty, vain muutama exä. En olisikaan halunnut sellaista, joka olisi kovin monen kanssa ollut. Huumori on tärkeää, ja se on kohdallaan; aina kun katson Eddieä, minua hymyilyttää. Eddie ei ole maailman modernein, eikä nopein käänteissään, mutta turvallinen ja iso. Aika näyttää onko myös luotettava. Ja Eddien syliin pitää oikein kiivetä.

Uskon rakkauteen ensi silmäyksellä, enkä siihen, että tunteet kasvavat ajan myötä. Se on joko tai. En ajatellut häneen kiintyä, mutta niin olen sanonut jo kerran aiemminkin yhdestä ja vaihto uudempaan, siihen oikeaan, silti kirpaisi. Eddie on nyt kuitenkin oleellinen osa perhettämme ja edustaa liikkumisen vapautta. Ja toisin kuten yksi aiempi, Eddiellä on jo nimi, kuten kaikilla elämäni tärkeillä autoilla. Aion antaa hänelle todellisen mahdollisuuden voittaa minut puolelleen. Perheen mies ja lapset ovat jo myytyjä.

WRRUMMMMMM