Apina ja Rekkamies, eli asiaa kehosta

Tällä apinarekkamiehellä on vääristynyt kehonkuva. Ei sellainen kuin syömishäiriöisillä, vaan päinvastainen; luulen olevani edelleen kokoa 36/38, enkä ihan olekaan. En suostu hyväksymään sitä, etten voi enää syödä mitä vaan milloin vaan ja urheilla silloin kuin huvittaa. Aineenvaihduntakin on kuulemma hidastunut. Elämäni ensimmäiset 30 vuotta tein mitä huvitti ja nyt pitäisi sitten vaihtaa asennetta. Kiukuttaa. Auttaisiko jos pidättäisin hengitystä?

En voi käsittää sellaisia ihmisiä, joille ruoka on vain polttoainetta tai sellaisia, jotka silmät suurena kertovat unohtaneensa syödä. Miten joku voi unohtaa syödä?! Kun minulla on nälkä, huomaan sen. On yksi asia mitä en unohda tehdä. Se on syöminen.

Lapselliseen tapaani olen myös totaalikieltäytyjä. Diettikieltäytyjä. Ajatus siitä, että joku kertoisi minulle mitä pitää syödä, on kamala. Minua ei noin vain tulla neuvomaan.

Muutama vuosi sitten oli kuitenkin pakko todeta, että vaatehuoneessa roikkui aika monta kosteuden kutistamaa rytkyä. Palkkasin personal trainerin. Hän tarkasteli kahden viikon ruokapäiväkirjaani ja tokaisi, että ainoa hyvä asia tässä on se, että sinä syöt tosi usein. (Kuulemma epätyypillistä naiselle.) Se MITÄ söin, aiheuttikin sitten kovaäänistä maanittelua ja huokailua. Vasta kymmenennen päivän kohdalla löytyi päivä ilman suklaata. Rehellisyydestä ei palkittu.

Aina kun huomaan jonkun hoikistuneen, innostun ihan hirveästi; mahtavaa, mitä teit? Kuulen aina saman tarinan kulutuksen ja kalorien suhteesta, mutta innostun silti. Odotan kai kuulevani jotain maagista. Toivon kai myös jollain tasolla, että toisen innostus tarttuisi minuun ihan vaan juttelemalla.(Vähän samalla tavalla, kun opiskeluaikoina laitoin kirjan tyynyn alle klo 02, kun en enää jaksanut päntätä; jospa se viisaus säteilisi aivoihin yön aikana;)

Olisikohan kyse kontrollista? Sen verran olen antanut periksi, että seuraan koneen ohjeita; juoksumaton tai sykemittarin. Ja vaikka asunkin überaktiivisten ihmisten kaliforniassa, en ole yhtäkkiä muuttumassa maratoonariksi tai triatlonistiksi. Mieluummin näytänkin hiukan muodokkaalta, kuin kuivan kesän oravalta. Katso vaikka!

Toisaalta, kadehdin ihmisten päättäväisyyttä ja jos oikein filosofiseksi ryhdytään, vaatii enemmän heittäytyä jonkun ohjelman orjaksi; seurata ohjeita ja noudattaa rajoituksia. Tarvitaan itsekuria ja päättäväisyyttä. Hats Off to you! Minä toimin itse itseäni huijaten ; syön salaatin ruoaksi ja suklaata jälkkäriksi. Olen joskus ajatellut jättää sokerin pois, vaikka kahdeksi viikoksi, mutten ole ikinä kokeillut. Siinähän voisi vaikka laihtua.

Muistan aina mitä rakas ystävättäreni sanoi minulle, kun mainitsin synnytyspelosta ensimmäistä lastani odottaessa. Hän sanoi: Hei, jos se ja sekin idiootti on pystynyt siihen, mikset sinäkin? Tämä osui ja upposi, sain tarmoa. Mietin tätä lausetta salissakin, kun luulin, että kuolema korjaa. Kyse ei siis taida olla pystymisestä tai päättäväisyydestä. Taidan olla perustyytyväinen ja mukavuudenhaluinen.

Loppujen lopuksi kyse on kamppailusta itseään vastaan. Urheilen nykyään enemmän kuin koskaan ja kuntoni onkin kohonnut. Selkävaivat ovat historiaa, polvivaivat uusia;) Olen nautiskelija. Olen myös hyvin tietoinen siitä, että näillä valinnoilla on liikuttava, joten teen pikkuhiljaa päätöksiä terveellisemmän, kevyemmän arkiruokavalion suhteen. Haluaisin tavallaan olla terveysintoilija, mutten ole. Toki ostin vihreää mehua. Ja tämä on minusta tosi hauska, vaikka joogakin on ihan kivaa. Grillikausi kuumenee, täytynee ostaa tämä paita, Kiitos Jessica, vaikka tuo olikin kai tarkoitettu senaikaisen exän vegaaninyksälle piikittelynä.

Siitä PTstä, oli mahtava tyyppi, nauroin puuskutuksen välissä paljon. Kuntoni kohosi, liikuin enemmän. En muuttanut ruokavaliotani eikä viisari liikahtanutkaan, suuntaan tai toiseen, ja oli kallista. Ainiin, ja se urheiluosuus piti silti suorittaa ihan itse. Epistä. Nykyään omistan hyvän sykemittarin, joka toimii tavallaan tsempparina. Suosittelen.

Jaksaisin tästä aiheesta ihan loputtomiin, mutta on aika lopetella. Jos vaikka jumppaan viitsisi, ennen kuin taas huomaa syövänsä kourakaupalla pääsiäissuklaita. Never ending story.

Ihanaa pääsiäisviikonloppua.
Tataa!

ps Ja sitten on noi ukot. Mieheeni iskee välillä kauhea sporttispurttauskausi. Treenaa sitä paitsi aina monta tuntia kerralla. Hullu. Viime keväänä nousi vaa'alle ja tokaisi, oho, olen laihtunut seitsemän kiloa. Jos katseet voisivat tappaa tai jos hän olisi nähnyt ilmeeni sen savun läpi, joka nousi korvistani...Tuo on juuri se luku, jonka toivoisin lähtevän, ihan vaikka tuolla, OHO-taktiikalla ;)

Etelän Hetelmät

Hehkutin sitä kuinka mahtavaa olisi asua paikassa, jossa olisi kaikkia hedelmiä tarjolla läpi vuoden. Kuinka ihan Marthana pyöräyttäisin aamuisin röykkiöisestä hedelmäkoristani mitä eksoottisempia smootheja. No, siinä niitä nyt sitten on. Kivan näköisiä ovat, mutta onko niitä pakko syödä?

Vadelma on kamala. Ne pirulliset pikkusiemenet menevät hampaan koloon. Vadelman voi syödä vain länttäämällä sen kitalakea vasten littanaksi ja nielaisemalla äkkiä. Mansikka on ok, kunhan se on makea suomalainen mansikka, jonka äiti on perannut. Mieluiten söisin Hälvän mansikkaa, joka on pakastettu ja sokeroitu ja jota voi lusikoida puolijäisenä suoraan tupperwaresta suuhun. Nyt tuli ikävä. Appelsiinia en syö, ellei joku kuori sitä minulle. Omena on ok, jos sen saa kuorittua vanhanaikaisella perunankuorimisveitsellä niin, että koko kuori lähtee kerralla pitkäksi kiharaksi. Omena kuorineen; kuoren pala hampaan väliin ja sitten hammastikulla tonkimaan. Omenasose on hyvää lettujen ja jäätelön kanssa. Lime maistuu Coronassa, sitruuna ruoissa. Marjat ovat useimmiten liian kirpeitä. Hui. Puistattaa, kun ajattelen punaista viinimarjaa. Flavonoideja? Ihan sama. Yäk, en syö.

Banaaneista tykkään, mutta syön ne kuulemma väärin. Avaan banaanin nipistäen sieltä päästä, jossa ei ole kahvaa ja otan kovan osan pois. BTW, apinat syövät banaanit niin, eivätkä ne voi olla väärässä. Tässä todiste kaikille vääräuskoisille ja niille tutuille, jotka ovat nauraneet minulle vuosikausia. HA! (sillä kaikki mitä löydät maailmanlaajuisesta verkosta, on totta;))

Noniin. Olen vihdoin päättänyt alkaa ostaa paljon hedelmiä kotiin, jotta söisin niitä mm suklaan sijaan. Vähän huonolta näyttää...Kevät tulee vauhdilla, ilmat lämpenevät ja mieheni puhuu poolpartyista. Halleluja. Minulle se tarkoittaa oleskelua vähintään tunika biksujen päällä joku eksoottinen drinkki kädessä altaan reunalla. Varpaita ehkä uittaisin. Olen tässä samalla joutunut miettimään suhtautumistani eri ruokavalintoihin ja polkenut jalkaa. En haluaisi millään uskoa, etten voi syödä mitä huvittaa ja olla hoikka. Niin elin elämäni ensimmäiset 30 vuotta. Mitä on tapahtunut?

Meillä oli aina kotona hedelmiä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, en oikein ikinä syönyt niitä. Kehotettiin kyllä. Kaikki ystävättäreni syövät hedelmiä innoissaan, jopa puhuvat niistä. Sangen omituista. Minä en edes tiedä mihin aikaan mikäkin hedelmä on sesongissa, paitsi, että talvella se mummo vetelee potkulaudallaan ja huutelee Jaffat tulloooo!

Minussa taitaa asua pieni rekkamiestyyppinen äijä (ja apina). Ikinä en oo hedelmiä syönyt, enkä syö. Ja sen kyllä huomaa....

Hauskaa Viikonloppua.
Tataa!

FIT, FAT, Fivefingers

Olen hyvän ruoan ystävä ja hyvällä ruoalla tarkoitan lähes kaikkea muuta kuin kesäkeittoa ja tillilihaa. Nautin myös viineistä, ja täällä viinitiloja ja tasting-huoneita löytyy joka kulmalta. Joskus mietin, että olisikohan pitänyt jättää syömättä se puoligallonaa jäätelöä, seitsemäs minicupcake JA samaan aikaan olla hymyilemättä ääneen YMCA:n weight loss campin mainokselle. Jälkiviisaus on parasta, varsinkin silloin, kun herkut on jo mahassa.

Tänne lähtiessäni päätin vakaasti, etten sitten ainakaan liho. Sillä, vaikka "mies ilman vatsaa on kuin talo ilman parveketta", jotenkin tuntuu, ettei sama sanonta päde naisiin; ja en nyt puhu mistään söötistä pikku pömpöstä.

Turposin odottaessani sievät 20 kiloa. Muita paheita ei ollut, joten söin karkkeja ja jäätelöä, jengissä. Siinä viimeisimpien kuukausien aikana sain mieheltäni lahjaksi iPod Shufflen. Se oli juuri tullut markkinoille. Oli kuulemma hyvä, kun sitten alan lenkkeillä. Lenkkeillä? En ollut ikinä lenkkeillyt. En minä lenkkeile! Ukkoparka toivoi, että aloittaisin;) En aloittanut, mutta raskauskilotkin lähtivät ensimmäisen lapsen jälkeen muutamassa kuukaudessa.

Ruoka on siis taas maistunut, tosin on sitä yritetty myös balanssin takia liikkua säännöllisen epäsäännöllisesti; kutsuttakoon sitä kauhun tasapainoksi;) Hurttiin huumoriimme kuuluu painolla vitsailu, ja vaikka mitään ei ole sanottu, sillä sehän olisi loukkaavaa ja ilkeääkin, nämä paljastuivat joulupukin kontista (vink vink ja hehheh ja Pisteet Pukille Väristä!)

Aluksi suhtauduin näihin varauksella, mutta hetken kierreltyäni ja katseltuani puin ähkien päälleni ja nyt olen tepsutellut näissä vähän ja ne tuntuvat vähintäänkin omituisilta. Olen vähän pöllämistynyt. Näillä pitäisi siis juosta(koko jalalla, lähes varpaillaan) ja jumpata tai pitää vaikka koko ajan ja muuttua supersankariksi;)Fivefingers webbisaitilta löytyy jos jonkinmoista ohjetta kävelyn ja juoksun opetteluun. Ja minä hölmö luulin jo osaavani. Think again.

Omituiset ovat. Kertakaikkiaan. Mieheni vannoo näiden nimeen, eli kai näille(kin) on annettava mahdollisuus. Kaikkea sitä ihminen joutuu kokeilemaan.

FITtiä minusta ei kyllä ihan heti tule, oli jalassa mitä tahansa. Elämässä on niiiin paljon muutakin hauskaa tekemistä kuin urheilu. FATtiakaan minusta ei tule.(sormet ristiin) Ehkä minusta tulee tuo omituinen viisisorminen, varpaillaan sipsuttelija.

Tataa!
ps liikkeellä näkee jos jonkinmoista "aamutossu-mumu-yhdistelmää", joten saan varmasti opetella hassua hidasta jalkapohjakävelyäni ihan rauhassa;)