Thursday, January 5, 2012

FIT, FAT, Fivefingers

Olen hyvän ruoan ystävä ja hyvällä ruoalla tarkoitan lähes kaikkea muuta kuin kesäkeittoa ja tillilihaa. Nautin myös viineistä, ja täällä viinitiloja ja tasting-huoneita löytyy joka kulmalta. Joskus mietin, että olisikohan pitänyt jättää syömättä se puoligallonaa jäätelöä, seitsemäs minicupcake JA samaan aikaan olla hymyilemättä ääneen YMCA:n weight loss campin mainokselle. Jälkiviisaus on parasta, varsinkin silloin, kun herkut on jo mahassa.

Tänne lähtiessäni päätin vakaasti, etten sitten ainakaan liho. Sillä, vaikka "mies ilman vatsaa on kuin talo ilman parveketta", jotenkin tuntuu, ettei sama sanonta päde naisiin; ja en nyt puhu mistään söötistä pikku pömpöstä.

Turposin odottaessani sievät 20 kiloa. Muita paheita ei ollut, joten söin karkkeja ja jäätelöä, jengissä. Siinä viimeisimpien kuukausien aikana sain mieheltäni lahjaksi iPod Shufflen. Se oli juuri tullut markkinoille. Oli kuulemma hyvä, kun sitten alan lenkkeillä. Lenkkeillä? En ollut ikinä lenkkeillyt. En minä lenkkeile! Ukkoparka toivoi, että aloittaisin;) En aloittanut, mutta raskauskilotkin lähtivät ensimmäisen lapsen jälkeen muutamassa kuukaudessa.

Ruoka on siis taas maistunut, tosin on sitä yritetty myös balanssin takia liikkua säännöllisen epäsäännöllisesti; kutsuttakoon sitä kauhun tasapainoksi;) Hurttiin huumoriimme kuuluu painolla vitsailu, ja vaikka mitään ei ole sanottu, sillä sehän olisi loukkaavaa ja ilkeääkin, nämä paljastuivat joulupukin kontista (vink vink ja hehheh ja Pisteet Pukille Väristä!)

Aluksi suhtauduin näihin varauksella, mutta hetken kierreltyäni ja katseltuani puin ähkien päälleni ja nyt olen tepsutellut näissä vähän ja ne tuntuvat vähintäänkin omituisilta. Olen vähän pöllämistynyt. Näillä pitäisi siis juosta(koko jalalla, lähes varpaillaan) ja jumpata tai pitää vaikka koko ajan ja muuttua supersankariksi;)Fivefingers webbisaitilta löytyy jos jonkinmoista ohjetta kävelyn ja juoksun opetteluun. Ja minä hölmö luulin jo osaavani. Think again.

Omituiset ovat. Kertakaikkiaan. Mieheni vannoo näiden nimeen, eli kai näille(kin) on annettava mahdollisuus. Kaikkea sitä ihminen joutuu kokeilemaan.

FITtiä minusta ei kyllä ihan heti tule, oli jalassa mitä tahansa. Elämässä on niiiin paljon muutakin hauskaa tekemistä kuin urheilu. FATtiakaan minusta ei tule.(sormet ristiin) Ehkä minusta tulee tuo omituinen viisisorminen, varpaillaan sipsuttelija.

Tataa!
ps liikkeellä näkee jos jonkinmoista "aamutossu-mumu-yhdistelmää", joten saan varmasti opetella hassua hidasta jalkapohjakävelyäni ihan rauhassa;)

No comments:

Post a Comment