Kynsisalongeissa viihdyn. Ja pakko taas mainita; en tajua, miten joku verkkarilenkkariyhdistelmä, kahdenkymmenen sentin juurikasvu permanentissaan, kauhtuneessa olemuksessaan käy hoidattamassa kynsiään parin viikon välein. (ja huom verkkari ei tarkoita söpöä veluuriasua) Ei mene tajuntaani ei millään. Hienoa, että huolehtii itsestään kynsihoitojen muodossa, mutta eikö ne geelikynsien glitterit jää jotenkin muun olemuksen alle? Taas siis tämä sama juttu häiritsee minua. Ensi kerralla kysyn suoraan. Excuse me ma'am, ollako mattopyykiltä tulossa vai onko tämä teidän jokapäiväinen asunne? Jos jälkimmäinen, miksette keskittyisi muihinkin ulkoisiin osa-alueisiinne samalla tarmolla kuin noihin hurjiin kynsiinne? Takuuvarma tapa hankkia uusia ystäviä;)
Kynsisalongissa on aina mielenkiintoista. Miinuksena myrkkyjen pistävä haju ja työntekijöiden vieras kieli. Puhuvat jatkuvasti keskenään, enkä ymmärrä sanaakaan. (tekee hyvää olla välillä siinäkin asemassa) Min en ainakaan suomalaisena siellä huonossa kunnossa olevia koipia kehtaisi näytellä. Ties mitä puhuisivat keskenään;)
Sormien kynsien geelilakkaukseen olen ollut tosi tyytyväinen, en tosin saanut kunnon opastusta miten kynsiä viilataan ja muutamasta kynnenpäästä on lohjennut ärsyttävästi lakkaa. Maksoin huvista noin 30 dollaria plus tipin. Ei paha. Menen uudestaan.
Kerran sisään astui ultrasöpö mulattityttö. Hänen äitinsä oli jo manikyyrissä, joten isä antoi tytölle kymmenen dollarin setelin. Tyttö nousi varpailleen saadakseen hyvän värisen kynsilakan hyllystä ja lähestyi tomerasti yhtä manikyristiä. Minä istuin hierovassa tuolissa pedikyyrissä, laskin lehden syliini ja seurasin tilannetta. Manikyristi nousi tuoliltaan, kiersi tavaroineen pöydän toiselle puolelle, kävi tottuneesti lattialle risti-istuntaan ja nosti tytön matalalle pallille. Ei tainnut olla paikalla ensimmäistä kertaa. Tyttö oli juuri täyttänyt kolme, minä nostin leukani navan korkeudelta painaen suun samalla kiinni.
Ei Amerikkaa ihan turhaan kutsuta kaksijakoiseksi. Kaksivuotiaat käyvät pedikyyrissä, TVssä pyörii uberjärkyttävä ja samalla koukuttava Toddlers and Tiaras. Naiset kulkevat hiukset moitteettomina, kynnet huoliteltuina. MUTTA miten käyttäydytään;
tässä oiva esimerkki. Sorry Jessica. Muistan vaihto-oppilas vuoden aikana, tennistreenien jälkeen pukuhuoneessa; itseään kilpaa puunaavat amerikattaret järjestivät samalla röyhtäily-ja paukkukilpailuja. Itse vetäsin hiukset poninhännälle ja sipaisin sinisestä Niveapurkista huulirasvaa. Kisoihin en osallistunut, oli minusta tosi kamalaa. Omituisen sulkeutunut pohjoismaalainen kun olen.
Ja saahan tätä kansanhuvia ihan julkisestikin. The Floor is yours Cameron!
Tataa!
ps tulipa omituinen postaus, mutta samaan aikaan kiharapilveä, korkokenkää ja huulipunaa, sekä röyhtäilyä että paukkua, jaksan ihmetellä. Minä valitsen hiukan luonnollisemman olemuksen ja sivistyneemmät tavat. So sue me. Kiitos ja anteeksi.
