Monday, June 30, 2014

Maxwell

Vauvan lisäksi ja ihan kamalan arpomisen jälkeen, perheeseen on tullut toinenkin uusi jäsen; Maxwell. Rehellisesti sanottuna, en ollut tekemässä järkiratkaisua, mutta tein sellaisen, tällä kertaa.

Mieli ehti muuttua moneen kertaan ja nimi oli jo melkein paperissa tätä ostaessa, tosin käytettynä. Tuntui heti omalta, MUTTA se on meille vähän pieni. (Autot piti luonnolliseti myös koeistua koko perheen voimalla) Fakta kuitenkin on, että rattaat kulkevat mukana seuraavat pari vuotta ja meitä on viisi, jne jne. plääääh. Cadillac tuli ihan puun takaa, mutta jäi vähän häiritsemään...

Rocco on siis myyty. Sinne meni - nyyh! Elämäntilanteeni ei enää salli tuollaisia räväkän intohimoisia, vallattomia poikamiehiä;) Sitä paitsi tilalle tullut oma vallaton poika, joka muiskauttaa oikein kuolaisen suukon ja kikattaa, on paljon paljon parempi vaihtoehto. Tässä tilanteessa on oikeastaan ihan sama millä autolla ajaa. Vauva-arki on niin ihanaa. Olisin tyytynyt ajamaan Eddielläkin vielä pitkään, mutta on aika päivittää autokantaa. Eddie-parka. Luotettava uskollinen Eddie; joutui taas drivewaylle, pois tallista.

Maxwell on hillitty ja jämäkkä herrasmies. Takuuvarmasti luotettava, ehkä jopa hiukan sliipattu. Väri on hillitty, kromiosia vain juuri sopivasti. Ei mitään prameilua. Vain nousukkaat pröystäilevät, sanoo Maxwell. Maxwell ei lähde lomallekaan ilman pikkutakkia, sillä, eihän sitä koskaan tiedä? Toki, pellavainen pikkutakki ajaa asian kesällä. T-paidassa liikutaan vain urheilukentillä, muuten paidassa on aina kaulukset. Verrytteluhousuja käytetään, no, verrytellessä.

Maxwell on corporate jobissaan, johtavassa asemassa. Vaatteita ostetaan säännöllisesti, mutta aina vain laatua. Kauden trendeihin osallistutaan hyvin hyvin hillitysti. Harrastuksiin kuuluu tietysti golf ja veneily. Talvisin laskettelu; suksilla, ei laudalla. Lautailijat nääs sylkevät ja kiroilevat. Se ei herrasmiehelle sovi. Eikä lumessa istuminen. Siinähän saattaa kastua takapuoli.

Maxwell nauttii joskus sikarin viininsä tai konjakkinsa kanssa, eikä ikinä sotke alkoholin kanssa. Hassuihin sateenvarjodrinkkeihin ei kosketa kolmen metrin tikullakaan. Tyylikkyys on punainen lanka kaikilla elämän osa-alueilla. Suositaan skandinaavista minimalistista tyyliä, sekä tietty italialaista designia.(ranskalaisia viinejä, sveitsiläisiä kelloja ...)

Maxwell on luotettava kumppani. Ei ehkä se hauskin, mutta oikein komea ja luotettava. Maxwell ei jätä tielle ja odottaa myös toiselta osapuolelta sekä sitoutumista, että sivistynyttä, suorastaan hillittyä käytöstä. Good on paper, ellei perfect, mutta se jokin, se pieni pilke silmäkulmassa, se huolettomuus, se sotkuinen tukka (?), jokin puuttuu.

Mitenköhän tässä käy? Joko minun täytyy kasvaa aikuiseksi tai sitten kun Maxwell lähtee kesän jälkeen töihin, kauluspaidan alta vilkahtaa nahkanaru, joka laitettiin rantalomalla hullutellessa kaulaan.

Tataa!
PS katseeni kiinnittyy edelleen machompiiin, hauskempiin, Tahoehin ja Yukoneihin. Käytettyä autoa ostaessa, sellaista juuri sopivaa yksilöä ei vaan oikealla hinnalla löytynyt ja yksi kaunis lauantai, päätin, että arpominen saa loppua ja autokauppaan lähdettiin siltä istumalta. Toki, olin koeajanut ja katsellut pitkät illat jo ainakin kuukauden, ellen kauemmin, sopivia yksilöitä.




Voi siis olla, että Maxwell vaihtuu vielä. Pikkutakki on ihan jees, ja kovin eurooppalainen, mutta veri vetää tuollaiseen huppari, varvastossut, surffishortsit yhdistelmään;) Tatuointeja ei tarvitse olla, mutta hiekkaa saa olla vähän varpaanväleissä;) Mustat vanteetkaan olisi pahitteeksi;) Escalade, vanha pakkomielteeni, on jäissä. Se on hieno, mutta kertakaikkiaan liian kallis.

Wednesday, June 25, 2014

Hei, kuka sinä olet?

Apua. En tiedä minä aamuna näin tapahtui, mutta tässä muutamia viikkoja sitten, meillä heräsi ihan uusi ihminen. Yhdeksänvuotias tyttäreni, joka on ollut todellinen tomboy, olikin muuttunut tyttömäiseksi. Suorastaan pikkunaiseksi. ?

Kaupassa, kun nappasin itselleni Voguen, tyttäreni halusi yhtäkkiä Girls World-lehden (? aha) ja kotona sitä selatessa osoiteltiin eri shortsiasuja, rompereita, ja esiteltiin tiukkoja toiveita (?). Kaikki lehden testit tehtiin ja kikateltiin pikkusiskon kanssa. Esim: Would you rather have no hair or hair growing everywhere? Ariana Grandella oli (paperinukkeversiolla) ihan samanlaiset sandaalit kuin mulla!! Kato Äiti!

Esikoiseni on ollut tähän mennessä harvinaisen helppo ja joustava; nappaan hänelle vaatteita sen mukaan kun muistan mistä on puutetta  tai mikä on mielestäni sööttiä. Jälkimmäinen on yleisin tapa.  Hän pukee ne päälleen mukisematta. Kätevää. Keskimmäiseni on hankalampi tapaus. Ilmoittikin minulle tuossa finglishillään, että -Äiti, sä tykkäät ostaa niinku cute, mutta mä oon cool. C-O-O-L. Voi herravarjele.

Olen vähän joustanut, vaikka vihaan tätä paikkaa, muutama toppi on nyttemmin ostettu. Onneksi sieltä löytyy normaalin näköisiä, jopa ihan sööttejä puseroita, jotka eivät näytä pikkupimuvaatteilta. Suureksi kauhukseni nuorin tyttäreni tykkää neon-eläinkuoseista. Antakee armooooo! Itse kuljin kuusivuotiaana vielä isoveljen vanhoissa vaatteissa...

Lähiostarin lempparini on tämä ja Zara kidsistä tarttui juuri mukaan parit shortsit ja toppeja. Asioille lähdössä esikoiselle tarttuu nykyään usein mukaan glitteripussukka, jonka sisältä löytyy huulirasvoja, muutama lasten huulikiilto ja dollari, sekä xylitol purkkapaketti.

Pojat eivät onneksi vielä kiinnosta, muuten kuin siinä mielessä, että heidän kanssaan on kivempi pelata koripalloa, four squarea tai flag ballia. Mutta kyllä joku esipuperteetti on alkamassa. Mielialavaihtelujen lisääntyminen on huomattu, samoin alkavia muita oireita. Meillä on säännöllisesti tilanteita, jolloin hän ei jotenkin vaan kestä, nakkelee niskojaan ja kyynelkin kihoaa silmään. Pienempää huvittaa; nostelee olkiaan ja kikattelee. Pitää tilanteita hyvin jännittävinä. Minua huvittaa ja liikuttaa. Mihin aika meni?

Satuin löytämään tämän, googlatessani training bra, sport top kuvia. Ihan hyvä artikkeli, vaikken ihan samaa mieltä olekaan. Tämä seuraava juttu on puhdasta ja pelkkää asiaa How about parents try being parents? Nuo pikkutyttöjen topatut rintsikat ovat jotain todella kuvottavaa. Moneen kertaan bongattu.

Nykyisessä, digimaailmassa tyttöjen kasvatus on hiukan haasteellista, mutta mukavaa;) Bring it on. Lienee kasvatuksessa omat haasteensa asuinpaikasta ja - ajasta huolimatta.

Meillä eletään nyt montaa vaihetta; esikoiseni hampaat kaipaavat pientä oikomista, keskimmäiseltä puuttuu etuhampaat jo ties monetta kuukautta ja pienimmälle puhkesi juuri kaksi pientä helmeä. Samaan aikaan leikitään legoilla, puetaan pehmoja ja kuunnellaan Robinia. Mielenkiintoista, mutta aika kivaa.

Tataa!

PS meillä puhaltelee myös jonkinmoinen muutostentuuli, joten päivät tuntuvat välillä ihan suhahtavan ohi; on vähän stressiä ja hakemista. Tytöt käyvät nyt kuukauden summer schoolia, joten minulla on vain yksi lapsi kotona aamupäivisin. Yritän vähän välillä urheilla, mutta enimmäkseen jumitan aamut koneella, teen vähän töitäkin, ja leikin vauvan kanssa. (Kävin tosin ohjaamassa ekan Zumbankin ja oli tosi hauskaa, vaikka olin aivan paniikissa ennen tuntia)

Kesän todo-listalla on vaikka mitä käsityöprojektia, mutta tähän mennessä olen saanut tehtyä vain nämä pinboardit lasten kanssa. Imetystyynyn uudet kankaat makaavat ties kuinka monetta kuukautta koskematta...Lupaan ottaa ryhtiliikkeen postailujenkin kanssa, mutta siihen asti,  taitaa mennä kerran viikossa-tahdilla. Nautitaan kesästä!






Wednesday, June 18, 2014

Paras pohja

Alustus; olen käynyt meikkivoiteiden kanssa läpi sen perussetin; aloiteltiin jollain Lumenen raskaalla tökötillä, pakkelikerros päällystettiin puuterilla. 90-luvulla oli käytössä myös Max Factorin meikkivoidepuuteri puikko. Hui. Sitten oli vuorossa kevennys,  kamalanhajuiset itseruskettavat Lancomet, ohuemmat voiteet, maahohteet ja muut.

Viimeiset vuodet olen suosinut sävyttäviä päivävoiteita, sitä ennen hyvin ohuita meikkivoiteita. Peruspuutereihin en ole koske. Isolla huiskulla vetäisen erikoistilanteisiin mineraalipuuterilla tai aurinkopuuterilla varjostukset, ja rasvaista poskipunapuikkoa käytän päivittäin. (Nyt käytössä NARSin portofino.) Mahtava sävy poskille ja huuliin.

Dermalogican käyttäjä olen ollut jo vuosia. Tämän tuotteen, nykyään nimellä ultra sensitive tint, aiemmin ainakin Euroopassa ultra sensitive faceblock, näytteen sain ehkä viisi? vuotta sitten ja se tuntui levitettäessä oudon tahmealta, samalla kivan kiinteyttävältä, vaikkakin oudolta. (Tuntui siltä, että pitää kasvot paikoillaan;)) Voide kuitenkin asettuu, imeytyy tosi nopeasti ja jättää ihon aivan ihanan tuntuiseksi. Jäi siis kutkuttamaan.

Ensin ostin tuotetta kesävoiteeksi, sittemmin olen siirtynyt käyttämään läpi vuoden. Enkä vaihda. Pakko siis vinkata teillekin, ellei ole jo tuttu. Hae näyte ensin ja fiilistele, jättää ihon ihanan luonnollisen ja kuulaan näköiseksi. Olen tähän aivan koukussa. On tosi riittoisa ja SPF 30!. Itse levitän Raili Hulkkosen siveltimellä. Ei ärsytä ihoa ja kaikki Dernalogican tuotteet ovat hajustamattomia. Netistä tilaamalla ei kirpaise yhtä pahasti kuin hoitolasta ostettaessa;)

Tataa!

Friday, June 13, 2014

Curve Ball

Ne juhlat menivät hyvin. Sukelluspuku istui kuin nakutettu, (sain siitä jopa muutaman kohteliaisuuden) ihmisillä tuntui olevan ensin hauskaa meillä, sitten tuli yökerhon bottle servicekin kokeiltua ja pääsimme tanssilattialle huutamaan. Sunnuntain olo oli juuri sellainen, että oli ollut hauskat juhlat. Ja, että olen neljäkymmentä. Eteisen lattialle hiuksista pudonnut hiukan rytistynyt paperinen sateenvarjo kuvasi dagen after tunnelmaa;) Nyt ei tarvitse taas seuraavaan viiteen vuoteen käydä yökerhossa;)

Sunnuntai-iltana saimme aimo annoksen shokkihoitoa. Itku pitkästä ilosta, niinkuin ihanan suomalainen sanonta kuuluu.

Olen ollut viime päivät hiukan lamaantunut. On muutamat tuskastumisen itkutkin tirautettu, ja uutiset ainakin panivat miettimään- suoraan sanottuna jälleen kerran, tarkemmin sanottuna täällä asumisen, järkevyyttä.

Piilaakso käy kuumana. Erityisesti asuntomarkkina. Amerikan asuntokuplat ja hintojen romahdukset eivät vaikuta tähän alueeseen. Päinvastoin, talojen hinnat nousevat koko ajan. Tänne on tulijoita ja täällä vallitsee vuokranantajan markkinat.

Ostomarkkinoilla useimmat talot menevät ensinäytöllä ja yli pyyntihinnan. (Huom, puhutaan 50-60-luvulla rakennetuista pahviseinätaloista) Aivan naurettavia, lähes miljoonan dollarin pyyntihinnan ylityksiä!! Erityisesti kiinalaiset ostavat käteisellä, yli pyynnin, toiset investoinneksi, toiset kodeikseen. Normaalilla pulliaisella ei ole tässä kilpailussa osaa eikä arpaa. Ei siis mitään järkeä.

Me olemme viihtyneet vuokrakodissamme oikein tosi hyvin. Melkein rakastan tätä taloa, johon olemme asettuneet olemaan. Tuntuu omalta, olemme lähellä anoppia, arkemme toimii. Kun me aikoinaan teimme sopimuksen, varmistelimme, että saisimme asua tässä vuosia.  Tätä toivoi vuokranantajakin. No, mutta, eipäs saadakaan. Markkinan ollessa ylikuumana, talo aiotaan myydä. APUA! Onneksi hän muisti mainita, että toivoisi meidän ostavan tämän talon. Joo, oota, otan ne pari miljoonaa takataskusta. Halusit ne siis parin viikon sisällä?! 

Tämä ei ehkä vaikuta kovin suurelta asialta ulkopuoliselle, mutta minusta tuntuu siltä, että yksi elämän peruspilareista järkkyy. Olen tehnyt tästä kodin. Nyt, ulkopuolinen sanelee sen, että me joudumme muuttamaan. Tuntuu tosi karmealta ja tuli ihan puun takaa. Asian kammottavuuteen lisättävä se, että juuri meidän koulualueella ei ole oikein mitään tarjolla, tai,no, ON, jos haluaa maksaa kuusi tuhatta dollaria tai enemmän, kuussa vuokraa. Meidän nykyinen vuokramme ei onneksi ole ihan tuossa lukemassa. Vielä.

Jos haluamme asua hiukan edullisemmin, lasten täytyisi vaihtaa koulua ja se ei nyt ole oikein vaihtoehto. En halua repiä heitä parin vuoden välein uusiin kuvioihin. Sanoinko muuten jo, ettei itsensä kipeäksi maksamisessa ole mitään järkeä?;)

Ainut lohtuni on, että alueella on muitakin samanlaisessa tilanteessa räpiköiviä; vuokratalo menee alta myyntiin. Me voidaan purnata yhdessä. Vertaistuen tärkeyttä ei voi aliarvioida, vaikka tilanne on paska kaikille. Anteeksi.

Summa summarum valitukselle; Kaliforniassa on ihanaa;) hehhehhehhehehehe Olen kokenut viimeisten vuosien aikana suurimmat HIGH:t, mutta myös alimmat LOW:t. On aika tehdä suunnitelmia. En halua olla tilanteessa, jossa kohtaan tällaisia yllätyksiä, mutta vuokralla-asumisessa tämä on aina pelkona. Käytännössä, on kuitenkin suurimmaksi osaksi minun kontollani löytää uusi ja tehdä siitä koti. Pakon edessä näin on vaan toimittava. Mieheni on aika ihana, hän sanoo, että ihan sama missä ja miten me asutaan, kunhan olemme yhdessä. Itse tunteilen ja rakastun näemmä seiniin. Ei tämä mikään maailmanloppu ole. Jos seuraava asuinpaikka ei ole täydellinen, so be it. Perhe tekee kodin. Tähän sydän.

Pessimisti minussa sanoo, että me ei ikinä löydetä kivaa uutta kotia tai jos löydetään, se on niin kallis, että makaronilinjalla mennään. Kun taas positiivisena tuppaan ajatella, että asiat järjestyvät aina. Tehdään kompromisseja. Juuri nyt vaan ei tunnu siltä. Kesän aion kuitenkin nauttia, kunhan tämä stressi helpottaa ja unet palautuvat normaaleiksi. Muutama tärkeä ystävä on tulossa kylään, lapset ovat ihanassa iässä, kaikki terveinä, meillä on vähän lomasuunnitelmiakin, ihan lokaalisti, ja kyllä tämä tästä. Pakko. Pelle positiivina vaan, vaikka läpi harmaan kiven. Suomalaisella sisulla ja parilla ärräpäällä!

Onneksi hankimme taas kausikortit huvipuistoon ja siellä kävimmekin jo tiistai-iltana terapiassa. Kun nauraa vedet silmissä, kastuu läpimäräksi lasten kanssa tukkimäessä tai roikkuu pää alaspäin huutaen vuoristoradassa, ei voi olla murheissaan. Toimii. Luulenpa, että siellä joutuu käymään suht usein hoidoissa;)


Mukavaa viikonloppua!
Tataa!

PS Suunnitelma B: pakataan anoppi mukaan, vuokrataan hänen talonsa jollekin aasialaisperheelle, joka haluaa päästä huippukoulujen piiriin ja muutetaan Texasiin, perkele. Siellä saa taloja sopuhinnalla. Elettäisiin kuin kuninkaat omistamassamme jättikartanossa. (anoppi kuitenkin ehkä guesthousen puolella;))Ostaisin lapsille ponit ja itselleni ison koiran. Stetsoni päähän ja heinä huuleen.

TAI antakaa mulle se neula, jolla puhkaisen mielelläni tämän asuntokuplan ja palautan sellaisen hintatason, johon normaaleilla, työssäkäyvillä ihmisillä on oikeasti varaa. Emme me kaikki kuitenkaan ole zuckerbergejä. Kiitos. Ugh, olen puhunut.

Thursday, June 5, 2014

Ei käy elämä tylsäksi

Viime viikko oli aivan päätön. Maanantaina oli Memoral day, eli harvinainen kansallinen vapaapäivä, mutta sitten lähdettiin liikkeelle turboboostilla. Tiistaina olin koululla kahteen eri otteeseen; oli Family Reading Day & Pyjama Day. Lapset lukivat yöpuvuissa, makuupusseissaan koko päivän. Vanhemmat saivat tulla lukemaan luokkiin ja minä olin molempien luokissa. Siinä vierähtikin melkein koko päivä.  Vauvaakin syötetään nykyään aika usein koulun parkkipaikalla, auton takapenkillä;)

Keskiviikoksi olin lupautunut kuskiksi pikkupartiolaisten kevään lopettajaisiin. Olen delegoinut ryhmän vetovastuun muille täksi kevääksi, ja ei ole kyllä hommaa hoidettu ihan esimerkillisesti. ARGH. No, kuitenkin, vietin siis toiset neljä tuntia näiden pienten tyttöjen kanssa keramiikkapajassa ja jätskibaarissa.

Torstaina oli Flag Appreciation Day, ekaluokkalaiset lauloivat patrioottisia lauluja hassut hatut päässä, sinipunavalkoisissa vaatteissaan, käsi sydämen päällä. Sitten, kuten kahta viikkoa ennen May Day juhlan yhteydessä, yläkuvassa, oli koululla Family Picnic. Ja taas siis koululla, koko perhe, värikordinoituna, eväät mukana, nääs nääs kirvesvartta, amerikkalaisia irtohymyjä. Uuvuttavaa.

Viikon ikävin yllätys oli esikoiseni koulukiusaajan tekemä come back. Menetin siinä sitten taas sopivasti yöuneni, tai näin lähinnä ihan hirveitä tsunami-painajaisia ja heräilin koko yön. Todella mukavaa. Luulin jo hoitaneemme tämän asian loppuun, mutta ei. Onneksi lukuvuosi loppuu, ettei tätä pikkuniljaketta tarvitse nähdä. Jos meininki jatkuu syksyllä, otan kovat aseet käyttöön. Tämä pikku piiiiip on kuulemma kiusannut aina jotain oppilasta, ihan eskarista asti. Hän on erään opettajan tytär, ja tuntuu luulevan, etteivät säännöt kosketa häntä. Saimme hänet jo kuriin, mutta mutta. Tämä kyseinen tapaus käyttää kamalia metodeja ja on selkeästi kypsempi kuin ikäisenä. Jotkut tytöt pelkäävät häntä, vanhemmat taas arkailevat hänen äitiään ja mahdollisia ongelmia koulussa omille lapsilleen. Minä en pelkää ketään. Tämän tytön äiti on sopivasti neljännen luokan opettaja, joten jos hyvin käy, esikoiseni on ensi vuonna hänen oppilaitaan. Saattaa mennä mielenkiintoiseksi.  Minkäköhänlaista niillä on kotona?

Unista; ei pitäisi sanoa mitään, mutta poikani on nyt nukkunut kokonaisia öitä noin viikon. (!!!) Nukahtaa puoli kymmeneen mennessä ja herää aamuseiskan ja kasin välillä. Aika juhlaa siis.

Perjantaina oli nuorimman tyttäreni Early Birthday luokassa. Kaikkien kesäloman aikana syntyneiden lasten synttäreitä juhlitaan koulussa etukäteen. Vaan kappas, ne synttärit olivatkin torstaina, eli, kun me istuttiin picnicillä, tyttäreni haki luokasta Happy Birthday -hattunsaMitä?! Hänen opettajansa kertoi, että tänään juhlitaan. Eiku, eikö se ollut vasta huomenna? Mailiin, tarkistus, Ounou. Olin lukenut mailin, mutta kirjannut juhlan väärälle päivälle. Kätevää. Hups.

Lauantaina järjestettiin juhlat kotona; seitsemän pikkutyttöä poolparty tunnelmissa ja yksi venäläinen äiti altaan reunalla juomassa olutta;). Pizza&kakku yhdistelmää ei taas haluttu, joten sain väsätä jotain ihan muuta. Partyfavorin hoidin ostamalla osallistujamäärän verran uusia uimarenkaita, ja saivat leikin päätteeksi viedä mieluisan mukaan. Herkuksi haluttiin jätskibaari. Voi sitä kikatuksen määrää, kun ilmoitin, etteivät mitkään säännöt päde tänään. Haluatko kaikkia makuja? Joo -Laitetaanko kermavaahtoa? Joo, -Entä suklaakastiketta ja karamellikastiketta? -Mites strösselit? -Entä Brownie bites ja suklaakarkit? Joo, Joo Joo!

Sitten, vauva kainaloon ja nopea syöttöpäikkäriyhdistelmä, kuppi kahvia ja lisää vieraita;) Ystävämme tulivat syömään mieheni bravuuria; savustettua lihaa ja tietty saunomaan. Olipa taas älyttömän mukava ilta.

Sunnuntaina sain onnekseni delegoitua lapseni toisten äitien kyytiin yksille synttäreille ja illalla syötiin pizzaa. Huhhuh. Päätin siinä juustot suupielestä roikkuen, että urheilen joka arkipäivä tällä viikolla. Ihan lupaava alku, pakon edessä. Lupauduin taas sijaistamaan zumbaa. Voi herravarjele. Ei käy elämä tylsäksi.

Tataa!

PS meillä oli lauantaina myös yhdestoista hääpäivä. Eka vuosi, kun sovittiin, että juhlitaan joskus toiste. Nyt on liikaa muuta, eikä me oikein voida jättää vauvaa vielä. En halua. Teemana taisi olla teräs? Mieleen tuli vaan Teräsbetoni, se heavy bändi, joten en sit ostanut mitään. Keskitytään romantisoimaan joskus kesällä. Kahdestaan olo on paras lahja. Mitään tavaraa ei tarvita. Niin, paitsi uusi auto;)