HAPPY NEW YEAR 2012!

Uutta vuotta kohti mennään kovalla vauhdilla. Päivä aloitetaan lasten kanssa San Josen Children's Discovery Museumissa, missä juhlistamme vuodenvaihdetta myös Suomen aikaan; katsotaan jaksammeko jonottaa ilmaisia puheluita, mutta "pallon putoamisen" aiomme todistaa itse tekemämme hassut hatut päässä. Paikallisen vuodenvaihteen vietämme mieheni kanssa kahden Santana Row:lla. Aikomus on bilettää ihan rokkistaroina.

Uuden vuoden lupauksia en harrasta ja jos kuulen jonkun tutun kertovan aloittaneensa karkki -ja tupakkalakon, sekä tipattoman tammikuun, kannattaa soitella vasta helmikuussa;)Kiukkuisempia ihmisiä saa hakea.

Vuoteen 2012 katson toiveikkaasti ja kaikin puolin positiivisin mielin.
Haasteet toivotan tervetulleiksi, sillä ilman niitä, ei tapahdu muutosta ja sitähän
tässä on lähdetty hakemaan. Ilotulituksin tai ilman, elämä on ihanaa ja kuten Nykäsen Matti sen niin kauniisti muotoili, "Ihmisen parasta aikaa";)

Live like there's no tomorrow
Love like you've never been hurt
Dance like nobody's watching

Tataa!
ps Only in America lista saattaa jatkua aiemmin kuin luulinkaan

Löytö

Olen Raili Hulkkosen "number one fan". Vaalin vinkkejä, joita hän on antanut minulle viimeisten viidentoista vuoden aikana. Yhden niistä jaan nyt. "Tuotteet, jotka pestään kasvoilta pois, ei tarvitse olla kalliita"
Lue: edullisilta, ruokakaupoistakin löytyviltä, merkeiltä tulee vähän väliä aivan loistavia tuotteita. Nyt löytyi yksi, se on tässä kuvassa. Huippuhelppoa ja kätsyä. Ihanat värit tarjolla. Kokeile ja ihastu. Maksoi häthätää 10 dollaria. Ainoa miinus, ettei tumman liilaa löydy. mur. Laitan takuuvarmasti uutena vuotena ja ostan vielä samaa sarjaa waterproof shadowblastin, jossa luomenalustajaa mukana. Miten se nyt menikään... easy breezy covergirl;)

Tataa!

Vaihto-ja palautusoikeudella, Kiitos!

Missio: Osta lahja anopille, joka ei 1)halua mitään 2)tarvitse mitään 3)sanoo suoraan ellei pidä lahjasta, ja bonuksena: 4)loukkaantuu ellei saa lahjaa. Mahdollisuus onnistua on lähes olematon.

Lahjakulttuuri on täällä kummallinen. Lahja annetaan usein kuitin kanssa. Joskus hintalappukin olla möllöttää lahjassa. Kuitti liitetään mukaan "ihan vaan sen takia", jos vastaanottaja ei vaikka pidä lahjasta. Kuittia vastaanhan lahjan voi sitten kätevästi palauttaa ja samalla saada "store credittiä" tai vaihtaa toiseen tavaraan. On siis täysin normaalia, ettet loppujen lopuksi tiedä mitä olet antanut lahjaksi.

Inhottavan maallista. Missä on joulun taika? Ja mikseivät nämä sitten ostele toisilleen pelkkiä lahjakortteja?(Arvatkaa mitä anoppi sai, huhahaha. Herkkä nahkani ei olisi kestänyt sitä silmien pyörittelyä. Ei tänä vuonna.)

Minä otan mieluummin vastaan paketin kuin kirjekuoren. Myönnän olevani hiukan lapsellinen, mutta paketti on kivempi avata ja lahjakortti on niiiiin tylsä.
Lahjan saaja voi myös ihan suoraan sanoa, että "Joo.. en tykkää." Really??!! ja tällaisesta "I'm just being honest"-kommentista ei saa loukkaantua.

Ensiksi; minä loukkaannun. Olen investoinut lahjaan paljon ajatusta ja lahjan antaminen tuottaa iloa. (Sitä poroneuletta ei palauteta!!)

Toiseksi, elämä ei saa olla liian helppoa. Jouduin joskus 15-vuotiaana, teiniangstissani, pukeutumaan lahjaksi saatuun ihan järisyttävän kamalaan kolttuun siksi, että se oli kohteliasta.(Lahjanantaja oli vieraiden joukossa.) Siinä sitten seisoin sähkönsinisissä kajaaleissani kyllästyneen näköisenä. Jälkikäteen ajateltuna, olen aivan varma, että äitini nautti tilanteesta;)

Tällaiset kokemukset on laitettava kiertämään!

Nykyään ei näe edes epäonnistuneita(lue: hauskoja) valokuvia. Nelivuotias sanoo jokaisen kuvanoton jälkeen; Näytä! Voinkin siis tässä faktuaalisesti todeta, että en tule liittämään kuitteja ainakaan seuraavaan kymmeneen(?) vuoteen tyttärieni vaatelahjapaketteihin;)En toki tarkoituksella aio ostaa heille mitään kamalaa, mutta kyllä vanhemmilla on oltava joitain oikeuksia.

Olen taas oppinut jotain. Minun on kasvatettava paksumpi nahka. Muuten en selviä. Ja olisihan se pitänyt tajuta tästäkin, vuoden 1968 laulunsanoista,

Take it away Frank:
.... It's time for the holly, the fun and the folly, and all of that jolly jazz, The people are glowing, the Santas ho-ho-ing, each window is showing it has All the latest in toy things, the daddy and boy things and all that razz-a-ma-tazz, But I wouldn't trade Christmas, wouldn't trade Christmas for New Year's Day, Thanksgiving, Halloween and the rest. Christmas we love you the best. I wouldn't trade, no, no. never would I, wouldn't trade Christmas, I love you the best. The traffic gets pokey, the turkey gets smoky, and all of that hokey stuff, The people are shopping for things they'll be swapping like filigree boxes of snuff, Though you pour the hot toddy, to force everybody, though half of the toddy's enough, I wouldn't trade Christmas, wouldn't trade Christmas for Father's Day or Mother's, Valentine, and the rest, Christmas we love you the best....

Tataa!
ps alennusmyynnit alkoivat, Vaihto- ja Palautusjono on pidempi kuin kassajono. Go Figure.

Rauhallista Joulua ja Merry Christmas

Kirjaimellisesti ja prikulleen. Se sanotaan jo toivotuksissa. Täällä vietetään vähän molempia.

Only in America

Monesta asiasta en täällä enää hätkähdä, mutta muutama asia jaksaa hämmästyttää, kummastuttaa ja naurattaa. Listasin muutaman vanhan ja uuden tuttavuuden ja saatan päivittää tätä Only in America listaani matkan varrella.

1. Kuuma kaakao. Ihan niinkuin ei olisi itsessään tarpeeksi makiata.Esikoiseni sai joululahjaksi koululta Snowman Soupin ainekset;kaakaojauhetta, päälle vaahtokarkkeja sulamaan. Sekoitetaan candycanelle, joka samalla maustaa juoman mintulla. Ainiin, ja pohjalle tiputetaan muutama suklaanami sulamaan. Hampaat tippuivat suusta, kun vain katsoin sitä sekoitusta.
Only in America


2. Joulukoristeet, ihan naapurissa. Check this out.(amatöörikuvani ei oikein välitä todellista valoloistoa, pahoitteluni)

Only in America



3. Muutama vuosi sitten Heinz valmisti liilaa ketsuppia. "Älykkäät" markkinoijat yrittivät tehdä punaisesta ketsupista houkuttelevamman, "more appealing" lapsille. Punainen ketsuppi näytti liikaa tomaatilta. Tomaattihan on se tylsä vihannes, josta lapset eivät tykkää. Lue itse, ja tämä siis toimi, Heinzin markkinaosuus kasvoi, hetkellisesti tästä johtuen. Unohdin mainita, että toinen uusi väri oli kirkkaan vihreä ja sinistäkin ainakin ehdotettiin, en tiedä pääsikö ikinä hyllylle saakka.

Only in America


4. Nutellaa mainostetaan nyt TVssä seuraavasti: hasselpähkinälevite, joka on tehty rasvattomasta maidosta. Mukaan lisätty ripaus suklaata. Apua, en kestä, kuukahdan nauruhalvaukseen. Toisaalta, jos aamupalalla haetaan energiaa päivään, tästä sitä saa, oikein kunnolla. hohhoijaa Katso tästä.
Only in America


5. Napostelu, snacking, on täällä tapa, joka opetetaan pienestä pitäen ja sitä vastaan on vaikea taistella ilman, että oma lapsi tuntee olevansa ulkopuolinen. Ensimmästä kertaa kuntosalin lapsiparkissa: (huom! hoitoaika 90 minuuttia) Lähtiessäni yksi hoitajistani kysyi, missä lapsesi välipala on? Anteeksi mikä? Välipala. No ei meillä mitään ole mukana..lapseni on täällä 90 minuuttia, hän kyllä selviää sen aikaa ilman ruokaa. -No, jos ei mukana ole omia ruokia, snack timella annetaan kaikille kultakaloja.
Only in America


6. Lasten vitamiineja olen roudannut täältä Suomeen purkkikaupalla jo vuosia. Neukkua tai ei. On myönnettävä, että syön niitä välillä itsekin. Jos ja kun kalanmaksaöljy maistuu ja näyttää tältä, maistuis varmaan sullekin.

Only in America


7.Pysytellään yhdessä lempiaiheistani; ruoassa. Vinkki: Man v. Food. Kappas, San Jose on ihan vieressä, siellä monta tärppiä, eiku testaamaan. Iguana's testattu ja hyväksi koettu. Sitten "Christmas in the Park"- markkina-alueella jokin klikkasi päässä ja oli ihan pakko maistaa uppopaistettuja Oreo-keksejä kermavaahdolla. Ja kun silmät vielä liikkuivat päässä, tilasimme satsin uppopaistettuja snickers-patukoita.

Only in America


Nuff Said.
Tataa!

Kadonneen Joulufiiliksen Metsästys

Rakastan joulua. Pidän suomalaisesta tavasta rauhoittua joulunviettoon. Puhelin ei soi, kukaan ei liiku ulkona, kaupat ovat kiinni. Perheet kokooontuvat yhteen, pukeudutaan hienosti, käydään haudoilla, luetaan jouluevankeliumia, muistellaan perheenjäseniä, jotka eivät ole luonamme, lauletaan ja syödään pitkään. Maassa on hanki.

Tänä vuonna en tunnu löytävän minkäänlaista joulufiilistä. Tämä aiheuttaa levottomuutta. Olen tässä yrittänyt jos jonkinlaista temppua; kynttilät, kuuset, piparit, glögit ja muut. Jouluradiokin raikaa taustalla minkä kerkiää. Ei toimi. Joulu on sydämessä ja sydän ei nyt kyllä ole mukana. Sydän taisi jäädä Suomeen.

Odotan kokevani jokavuotisen wow-jouluefektin, sellaisen, että kyyneleet tulevat silmiin(ja siihen ei tässä tapauksessa paljon vaadita). Usein näin tapahtuu, kun näen Espan ja Aleksin jouluvaloissa vuoden ensimmäistä kertaa. Tajuan, että joulu on nyt täällä. Pysähdyn. Kotona saatan istua pitkäänkin yksin, talon jo hiljennyttyä, pimeässä, ihastellen jouluvaloja. Koristellut palmut eivät toimi. Värit, hajut ja tunnelma ovat jotenkin vinksallaan.

Mitä tehdä? Suloiseen joulurauhan tunteeseen ei voi tuudittautua, joten on keksittävä jotain ihan muuta. Tässä tilassa saatankin vetää ihan lekkeriksi.

Ensimmäisenä ostan "One Piece":n. Ja, ei, en tätä teletappihaalaria, joka on nyt niin pop. Nähtyäni tämän ensimmäistä kertaa, sain kauhean flashbackin itsestäni 80-luvun lopussa samantapaisessa ratkaisussa, NafNafin kokohaalarissa, turkooseissa moonbootseissa junassa matkalla Lappiin. Meitä oli muutama, kaikilla se haalari, permanentti ja valkoista huulipunaa. Asuun yhdistettiin mökillä jotkut hassunhauskat ISOT eläinaiheiset tossut. Been there, done that. Ei enää.

Nyt, aikuisena;) havittelen Snuggia, Slanketia tai Blankoatia, vastaus dilemmaani löytyi täältä. Mahtava sivusto. (kiitos sivustovinkistä armas mieheni)Eddielle saatan myös ostaa jouluasun.

Pukkihan ei tänne aattona kerkiä, joten kun joulupäivän aamuna nousemme paketteja avaamaan, minä sutaisen tukan nutturalle, vedän päälle uuden paksun "kaftaanini" ja nautin mukin eggnogia. Oleilen koko aamupäivän veluuriin kääriytyneenä ällömakeata juomaani siemaillen ja katselen lasten riemua. Taustalla soi Sika. Kapinaa.

Saisinko sen valkoisena, kotiinkuljetettuna?

Suomessa mietin miten helppoa ja mutkatonta elämä Amerikassa olisi. Voisi käyttää palveluitakin ihan eri tavalla. Meillä kävi siivooja, mutta esimerkiksi pesulan palveluita käytin vain harvoin. Täällä käytetään paljon palveluita ja elintaso on keskiluokkaisella korkeampi;talot ovat isompia, autot ovat uudempia, tiet tehty ajamista varten, kaupat ovat auki, palvelu pelaa ja lapsista tykätään. Varpaankynsiä en lakkaa täällä koskaan itse. Käyn pedikyyrissä.

Totuutta ei pidä unohtaa, täällä on niin kauan hyvä olla, kun on nuori, terve ja työssäkäyvä, tai muuten vakuutukset kunnossa. Jos on köyhä ja kipeä, on juuri sitä. Apua on vaikea saada ja moni onkin menettänyt koko omaisuutensa, kun sairastuu. Katso Sicko. Toki Obama on tehnyt joitakin muutoksia, mutta periaatteessa "you are on your own". Olet omillasi. Kirjaimellisesti.

Hoitaessani perheen asioita mietin miten vähällä voisin päästä, jos lakkaisin viitsimästä. Heittäytyisin Kuningas(gatar) EI:ksi "En tahdo, eikä mun tarvitse."

Kuvitteellinen päiväni voisi edetä seuraavasti: Aamupalalle. Kätevästi mihin tahansa drive-iniin. Pankki-asioita? Kappas, drive-iniin ja ilmanpaineputkilon kautta asioiden hoito, No real human contact. Voisin hoitaa monet virastoasiat nousematta autosta. Ruokakauppaan? Joutuisin itse vielä keräämään ostokseni(katastrofi!), mutta ne sekä pakattaisiin, että kannettaisiin autoon puolestani. (En normaalisti hyväksy tarjousta, sillä se esitetään tittelillä Ma'am. Liian mummoa.)

Tietyissä ruokakaupoissa on jatkuvasti maistiaisia, joten sitä voisi samalla vähän syödä ja jos joutuu oikein sisälle pankkiin, kahvia, keksejä ja tikkareita on aina käden ulottuvilla ja ovet kiiruhdetaan avaamaan. (pankkien välinen kilpailu on kovaa) Voisi myös lorvia jättilatte kourassa lasten kanssa putiikista toiseen. Sisäänastuessa myyjä tervehtisi iloisesti ja keskittyisi lapsiin, jotta saisit katsella rauhassa. He haluavat, että ostat, eivät että aikasi menee lastesi käskyttämiseen. Kelpo idea adaptoitavaksi muuallekin? Ravintoloissa lapsille lykätään heti crayonit käteen ja heidän ruokalistansa on samalla värityspaperi, jotta vanhemmatkin saavat nauttia olostaan.

Mitäs jos tarvitsee apua vaikka palohälyttimien sijoittelun kanssa? Soitto palokunnalle. Palvelualttiina he lupaavat tulla henkilökohtaisesti paikalle, eivätkä sano: "Kato netistä". Heidän ystävällisellä opastuksellaan siinä sitten rupateltaisiin ja katseltaisiin ympärilleen. Lapset saisivat junior firefighter-tarrat ja poseerata paloauton edessä vesiletku kädessään. Olen kuullut näin tapahtuvan;)tihihihi

Tähän on pakko kertoa, miksi jotkut paloautot ovat täällä valkoisia. Amerikkalainen yhteiskunta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen ja myös paikallinen palokunta aloitti näin. Seudulla oli paljon maitotiloja, jotka lahjoittivat säiliöautojaan palokunnalle. Sisältö vain vaihdettiin maidosta vedeksi. Kätevää!

Jos rupeaisin oikeasti hyödyntämään kaikkia "elämää helpottavia" palveluita minusta tulisi laiska ja lihava. Yritän siis pysyä reippaana ja aktiivisena, vaikka parkkeeraankin aina eturiviin ja urheilut hoidan erikseen.

Sainko sen siis valkoisena, kotiinkuljetettuna? Vastaus on kyllä. Joskus täytyy heittäytyä naisellisen avuttomaksi. Kaupan päälle tuli kolme palomiestä ja pitkä mittaileva katse naapurin kotirouvalta. Elämä on.

Tataa!

På Bio

Anna-Leena Härkönen kirjoitti kerran leffoista; erityisesti sellaisista leffoista, joita ei tajua. Sellaisista, joita pitää seurata monella tasolla, monessa ajassa, takautumien kanssa. Taisi kolahtaa kotiin. Kuinka varmistinkaan mieheltäni, että olin varmasti tajunnut Matrixin ja Vanilla Sky ärsyttää minuakin vielä jollain tasolla.

Voin melkein väittää harrastavani elokuvia. Ja ihan amatöörinä, en ole koskaan käynyt yksin teatterissa. Joskus työmatkoilla olen miettinyt menoa, mutta tullut järkiini ja perunut aikeeni. Jotenkin minusta tuntuu, että kaikki(suomalaisittain) ajattelisivat, että "tolla ei oo kavereita", vaikka todennäköisesti kukaan ei edes huomaisi, että olen yksin. Parhaassa tapauksessa näyttäisin ihanan aikuiselta, joltain tyylikkäältä life coachilta. Hörppisin naisellisesti rooibos teetä ja söisin gojimarjoja ja olisin tullut katsomaan ranskalaista elokuvaa ja vaikuttaisi siltä, että olisin tullut viettämään omaa laatuaikaa; nauttimaan elokuvasta ilman keskeytyksiä? HMMMM, joo, ei tule toimimaan. Pälyilisin ympärilleni kuin orpo piru.

Käymme leffassa tosi usein ja valitsemme kutakuinkin vuorotellen illan flickin. Täällä ei muuten saa leffaan "sitä turvallista" paikkalippua ja minua inhottaa mennä edeltä. Pimeässä siristelen vapaita paikkoja ja kompastelen ison popcorntörpön kanssa; excuse me, Excuse me. Argh.

Immortals 3D on nähty jonkin aikaa sitten.(väkivallalla ja verellä mässäilyä, mutta pukusuunnittelijalla oli huumorintajua. Repeilin jumalien päähineille oikein olan takaa. Siitä ** ) Happy Feet Two 3D oli hauska(***), tosin hiukan liian pitkä ja aiheutti nelivuotiaalle "tailfeather shaking"-kohtauksen, joka on muuten hauskuttanut vielä kauan leffan jälkeenkin. Ihailen Pink:iä vieläkin enemmän. Rispekt.

Nyt kehun uusinta hömppää, New Year's Eveä(***). Kuten esim Valentine's Day ja Love Actually, tämäkin on ahdettu täyteen tähtösiä. Jos tykkää tästä vuodenajasta ja ikävöi sitä että nenä jäätyy ulkona, tästä saa hyvät fiilikset. Vaikka kaikki kliseet toteutuvat, lopussa pääsee yllättymään, kerta toisensa jälkeen. Ja liikuttumaan. Aina hyvä combo. Liian harvoin pääsee nauramaan pilalle menneille otoille, mutta tässä pääsee, eli pysy tuolissasi.

Aina eivät ole valinnat osuneet oikeaan, leffan ja leffaseuran suhteen;), mutta taitaa olla vain yksi elokuva, josta olisin ikinä kävellyt ulos. Normaalisti sinnittelen loppuun asti. Näin ei ole aina leffaseuran kohdalla:

Olin 90-luvun alussa treffeillä. Jodie Foster ja Liam Neeson olivat kovia nimiä. Elokuva oli Nell. Täytyy myöntää, ettei alku (keskiosa, tai loppu) ollut ihan hurjan mukaansatempaava, mutta kun olin tokaisemassa sitä seuralaiselleni, koin pienen yllätyksen. Hän oli nukahtanut suu ammollaan, pää roikkuen taaksepäin. Iso mies. Ja juuri, kun olin tökkäämässä häntä hereille, hänen suustaan kuului aivan kamala uniapneaa sairastavan virtahevon kuolonkorinaan verrattava hirveän kovaääninen kuorsaus. Koko leffateatteri kääntyi katsomaan ja minä pamautin tätä tyyppiä sumeilematta mahaan kädenselälläni. Kuorsaus loppui ja minä tarvitsin drinkin.

Nelliä en ole uudestaan katsonut, mutta eilen vuokrasimme Sarah's Key:n. Koskettava.(****) Täytynee seuraavaksi lukea pari kirjaa, ettei liiaksi amerikkalaistu;)

Tataa!
ps edellämainittu kuorsaaja sai pian kuorsata jonkun ihan muun seurassa

Täti täyttää vuosia

Amerikantäti tykkää reissata, joten synttäreitä piti päästä viettämään muualle. Suuntasimme tunnin matkan päähän, ihanaiseen San Franciscoon. Valitsimme parvekkeellisen hotellin suoraan Fisherman's Wharfilta, jotta voisimme lasten nukahdettua vielä istua kahdestaan iltaa.

Lähtö oli yhtä kaoottinen kuin aina. Kun haluaa pakata kaikkien tavarat ja asettaa lähes mahdottoman aikataulun, kiire, stressi ja hermoloppu on vakio. "Ihan sama, kunhan päästään liikkeelle!" huusin aika monta kertaa yrittäessäni pakatessa värikordineerata vaatteitamme. Lähtöhetkellä tavaraa sitten riittikin, olin kuuntelematta vastannut "Ihan sama!" aika moneen lasten pyyntöön; ison pinkin matkalaukun lisäksi Eddien kyytiin pakattiinkin sitten, unilelua, kirjaa, lääkärinlaukkua ja muuta pikkunyssäkkää. Onneksi on tilaa.

Hotellimme oli tosi kiva. Perille päästyämme suuntasimme heti fiilistelemään Pier 39:lle. Aina yhtä viehättävä paikka. Katseltavaa riitti aikuisille ja lapsille ja lounas oli ihana nauttia kuumassa auringonpaisteessa terassilla. Alcatraz, merileijonat, kulho maukasta clam chowderia ja kunnon drinkki. Keli oli mitä mahtavin ja kaikilla hyvä mieli. Päälle vielä Mrs Fieldsin lämpimiä white chocolate macadamian, chewy chocolate fudge ja chocolate chip cookies ja olo hipoi täydellisyyttä.

Parin tunnin varikkopysähdyksen jälkeen olimme valmiita illan viettoon.
Vanhoina "omatoimimatkailijoina" emme varanneet pöytää etukäteen, sillä olimme sitä mieltä, että mennään vaan jonnekin kivaan paikkaan. Ravintolavalikoimahan on aivan mahtava. Ensin pakollinen cable car-kokemus. Oli alkuilta ja pimeää. Lapsia pelotti. Itse huutelin tekopirteänä, että täähän on kuin Linnanmäellä! Jihuuuuu!! (niin kuin onkin, se 50-luvun koliseva puuvuoristorata;)

Sitten, suunnitellusti Chinatown, onneksi, sillä cable car lopetti toimintansa sen pysäkin kohdalle. Vikoja tulee kuulemma koko ajan ja tällä kertaa me taisimme olla ainoat tyytyväiset asiakkaat. Chinatown on illalla tosi makean näköinen paikka ja sinne täytyy palata vielä pian ostoksille. En lähtisi seikkailemaan pikkukujille. Turisteja ja liikennettä piisaa, mutta on siellä myös hämärämmän näköistä kulkijaa. Puristin pikkulaukkuani ihan mummona.

Pitkän kävelyn jälkeen tuli nälkä. Piti löytää ravintola. Heti. En edes muista kuinka monessa ravintolassa kävimme. Jono oli kaikkialla vähintään puolesta tunnista kahteen. Puolen tunnin jonoissa oli LIVE Jazz bändi, eikä ihan lapsiystävällinen meininki. Kaikilla oli jo aika nälkä ja lapsia alkoi väsyttää. Siinä me tintattiin paikasta toiseen ruoan toivossa tyllit ja glitterit vilkkuen. Aikuisten välillä saattoi havaita pientä kireyttä ja voi olla, että hampaiden välistä suhahti muutama tiukka lausahdus. Burger King rupesi näyttämään hyvältä ja korkokenkäkin alkoi painaa.

Lopulta löysimme italialaisen kuppilan, joka sai kelvata. Täydellä vatsalla alkoi taas olla kivaa ja paluu hotellille sujui Bullittin hengessä, tai ainakin se tuntui siltä. Perheen tytöt kikattivat takapenkillä, kun taksikuski pisteli alamäkiä menemään Steve McQueenin tyyliin. Olen varma, että automme haukkasi ihan kunnolla ilmaa parissa hypyssä;)

Lapset sammuivat kuin saunalyhdyt ja aikuiset jatkoivat iltaansa. Kokonaisuudessaan hauska reissu ja ensi kerralla ollaan taas viisaampia mutta nyt, ainakin monta kokemusta rikkaampia;) Sunnuntaina väsytti, lienee ollut meri-ilma.

Kohti uusia seikkailuja.
Tataa!

ps tämä kiersi joskus muutama vuosi sitten naistenpäivänä tekstarina ja vaikkei edellinen mikään villi reissu ollutkaan, aina pitää pyrkiä siihen, että on hauskaa;)

Elämän ei pidä olla vain matkantekoa hautaa kohti, tarkoituksena saapua turvallisesti perille viehättävässä ja hyvin säilyneessä kropassa. Ehdottomasti mieluummin sivuluisua viinilasi kädessä, suklaapatukka toisessa, vartalo totaalisen loppuun kaluttuna ja huutaen: Jihuu, mikä kyyti!

Oodi Suomelle

Oi Suomi synnyinmaa. Rakastan luontoasi kaikkina vuodenaikoina. Ilmasi on aina raikas. Kurkku maistuu kurkulta, kraanavettä juo ilokseen. Naiset ovat tasa-arvoisessa asemassa eikä meitä katsota kieroon jos ilmaisemme mielipiteemme. Eskari-ikäisen ohjelmaan kuuluu muutakin kuin akateemista suorittamista. Lasten päivähoito on laadukasta ja edullista. Kaikkia ei ole pakko moikata eikä pysähtyä keskustelemaan täysin vieraiden ihmisten kanssa. Yksityisyyttä arvostetaan. On täysin ok istua katse maahan käännettynä ja räplätä kännykkää, seurassa;) Ruuhkasi ovat vitsi. Miten olenkaan voinut valittaa Länsiväylällä? Ponnari on täysin hyväksyttävä juhlakampaus. Ihmiset pukeutuvat sään vaatimalla tavalla eivätkä sukat sandaaleissa korvaa talvikenkiä. CDkotelo ei ole normaalisti jääskrapa. Hampaiden ei tarvitse olla niin valkaistut, että ne loistavat pimeässä. Ikä saa näkyä kasvoilla. Ravintoloissa saa syödä rauhassa ja kahvin saa tilattua helposti. Asiat sanotaan suoraan. Sämpylä ei ole täysipainoinen ateria. On täysin normaalia tutustua uuteen ihmiseen alasti ja hakata häntä hetken kuluttua koivunoksalla. Ah suomalaisuutta.

Olemme homogeeninen kansa. Eli mitä sitten jos leffajonossa kahdeksalla kymmenestä on musta villakangastakki yhdistettynä burberrymulberry huiviin ja olalla keikkuu Longchamp? Onnea 94-vuotias Suomi!

Haju.

Pienenä tunnistin perheenjäsenteni pyyhkeet haistamalla. Pyyhkeet olivat samanlaisia ja niiden koukkupaikat piti muistaa. Kaikki oli järjestyksessä. Minä en niitä tietenkään muistanut, joten nousin korokkeelle ja haistelin. Oman tunnisti aina siitä, ettei se haissut miltään.

Kaikilla on kotonaan ominaishaju. Kyläilemään mennessä tuo haju tervehtii samalla, kun ovi aukeaa. Joillakin se haju on hyvä, toisilla ei. Mieheni vitsailee, että jos olisin supersankari, kykyni olisi superhajuaisti. Ei kovin seksikästä, eikä aina hyvä asia. No, meillä ei mielestäni tietenkään ole mitään hajua, vaikka haistankin sen aina ensimmäiset pari minuuttia, kun palaamme matkoilta.

En voi ostaa mitään, minkä hajusta en pidä. Käytän siis kaupassa paljon aikaa haistellen. Ennen ostopäätöstä haistelen pyykinpesuaineet, huuhteluaineet, suihkugeelit ja käsisaippuat. Shampoot ja hoitoaineet ovat erittäin tärkeitä samoin kuin kaikki muotoilutuotteet. Hajusteettomista en perusta. Eri maiden lentokentilläkin on tietyt hajut; Saksassa haisee ihan erilaiselta kuin Usassa. Voittaisin mestaruuksia hajumuistikilpailuissa.

Olen kylmän viileästi jättänyt käyttämättä mieheni minulle lahjoittamia hajuvesiä ja miettinyt mielessäni. "Tältäkö hän toivoo minun tuoksuvan?" Hui kamala. Parfyymin vaihto on ihan hirveä rumba. Siksi jämähdänkin usein yhteen ja samaan "päätuoksuun" vuosikausiksi ja kevätkesäisin ruiskin vapautuneesti kaikenmaailman hedelmäisiä glitteri body splashereita.(Victoria's Secretistä saa loistavia) Enkä voisi ikinä ostaa hajuvettä, josta tulee mieleen joku tuttu. Hajut ovat tärkeitä ja hyvin henkilökohtaisia.

Konttimme saapui tänään ja tavaramme purettiin. Avasin muutaman laatikon ja sieltä se tuli. Meidän Kotihaju. Suorastaan liikuttavaa. Vaatelaatikoita avatessa minua tervehti pikkujätin ja comfort spring freshin sekoitus. Oi mikä ihana jälleenhaistaminen. En olekaan vielä löytänyt täältä sitä Oikean Tuoksuista pesuainetta.

On toki hiukan katkeransuloista nähdä puolet omaisuudesta pakattuna varastossa, eikä vielä uudessa kodissa, mutta alan kotiutua. Tämä on nyt entistä todellisempaa. Me asutaan täällä, hajuineen kaikkineen.

Tataa!

Amerikanblondi

Minulla on hyvä luottokampaaja Suomessa. Olen viimeisten n15 vuoden aikana myös "pettänyt", eli käynyt hakemassa uusia näkemyksiä muualta, mutta palaan aina hänen luokseen.

Välttääkseni juurikasvuhirviö-ilmiötä, oli aika löytää täältä kampaaja. Sain luotettavan suosituksen eräältä suomalaisrouvalta ja hardcore suunnistuksen jälkeen löysin perille. En vieläkään omista GPSää. Miksi? En tiedä, ehkä siksi, etten GPSn avulla opi mitään. Tykkään kartoista; hahmottaa missä olen ja minnepäin menossa. Käytän myös paperikalenteria elektronisen sijaan. Piirrän sinne eriväritusseilla, jotta se näyttää kivemmalta. Ihanan konkreettista.(ja kyllä, käytän nykyteknologiaa ja työskentelen IT-alalla.)

Kaikella kunnioituksella kampaajia kohtaan, olen heistä erittäin kiitollinen ja riippuvainen, mutta he ovat kyllä ihan oma lajinsa. Lähes poikkeuksetta he dumaavat edellisen työn ja ehdottavat uutta, omaansa. Tämä ei ollut poikkeus.

Olen tyypillisellä suomalaisella värityksellä varustettu; hailakan siniharmaat silmät hiekkatien väriseen tukkaan yhdistettynä. Täten käytänkin kampaajan palveluita hyvin säännöllisesti hakemassa kirkastusta olemukseeni. Omaan myös aika vaalean ihon, joka on tietty parhaimillaan siinä tammi-helmikuussa. NOOOT. Hello ihanat itseruskettavat tuotteet.

Ainaiseen vaaleuteen kyllästyneenä, kokeilin kerran tummempaa kuontaloa. Se oli mielestäni tosi ok, vaikka jouduinkin katsomaan itseäni aina pariin kertaan peilistä ihan vaan varmistaakseni, että se olen minä. Omituista, että sen tummemman tukan mukana ei siunautunut 20 cm lisää säärtä, pisamia, tummia silmäripsiä ja kulmia yhdistettyinä vihreänruskeisiin silmiin, tai sen puoleen muitakaan Cindy Crawford-tyyppisiä piirteitä. Totuuden nimissä, sen ajan valokuvia katsellen mietin what-the-hell-was-I-thinking? Muutoshaluisena löysin helpomman tien ja päädyin käyttämään ruskeita piilolinssejä ja jatkoin vaaleana. Toimii. Suosittelen. Täällä muuten noihin, yllämainittuihin 180-senttisiin brunetteihin, törmää usein. Siinä sitä sitten olmina vieressä, ohuine hiuksineen persjalkaisena. Mahtavaa.

Kampaajalle; istuin ja kuuntelin kohtaloani. Hän piti minua niin vaaleana, että ihmetteli miksi minulle yleensäkään oli käytetty valkaisuaineita. Hän ehdotti, että antaisimme oman sävyni kasvaa. Jaa, mietin, nyt minusta vasta juurikasvuhirviö tuleekin. En tiedä ketään Kim Basingerin, Meg Ryanin ja SJP:n lisäksi, kuka näyttäisi tosi hyvältä juurikasvussa. Hän lupaili, että kyllä tästä vaalea tulee, mutta ei vaalenneta. ?

Foliot päässä istumisen jälkeen alta paljastui vaalea pehko. (ei tosin ihan vielä niin vaalea kuin kuvassani;)Raita-aineen sijaan laittoi jonkun kevythuuhtelun, mutta aplikoi sen sillä virkkuukoukun näköisellä systeemillä ja tulos on mahtava! Tukka kiittää vähemmistä kemikaaleista. Hän myös suoristi tukkani ja se kiilsi enemmän kuin koskaan. Tosin vain hetken. Kostea ilma toi esille sille tyypillisen puudelipörrön. Varasin heti uuden ajan. Mietin josko kokeilisi Brasilian Blowouttia? Olen kuin tuo ylhäällä oikealla. Ja joo, ei musta silti Demi Moorea tule.

Tataa!
ps tilasin viime keväänä Moroccan oilia, ehkä just toi Demi mielessä;) On aivan liian raskas tyypilliseen suomalaiseen tukkaan. Tukka lässähtää ja on heti likaisen oloinen. Myös sarjan light versio, shampoo ja hoitoaine aiheutti ainakin minulle ihan jotain muuta kuin ilmavuutta...