Oranssi kausi

Tiedätkö sen amerikkalaisen mummon, joka ajaa isolla lullallaan, tiukassa permanentissaan, pukeutuneena sesongin mukaiseen paitaan? Korvissa roikkuu lokakuun ajan irvistävät oranssit kurpitsat, marraskuussa kalkkunat tai vaahteranlehdet, joulukuussa isot vihreät joulukuuset. Joulukuun superhirvitys on se iso, muhkea college-paita, johon on aplikoitu punaisia joulutähtiä kultareunuksineen. (Inhoan punaisia joulutähtiä ja olen juuri kuvaillut eräitä paikallisia sukulaisia;) No, epäilen vahvasti, että minusta on pikkuhiljaa tulossa tällainen mummo.

Muistan lapsena, kun jouluksi tai synttäriksi sain ehkä uuden juhlamekon. Täällä lasten juhlamekkoja ostetaan Thanksgivingiksi, Jouluksi, Pääsiäiseksi, Synttäreiksi etc. (miksi aina uusi? hirveää kulutusta, tai siis ei omalla kohdalla, mutta kun nuo pienet kasvavat niin nopeasti;) - oho) Pääsiäisenä ja jouluna käydään myös usein valokuvassa; joko vain lapset tai koko perheen voimalla. Minulla oli pokassa pitelemistä, kun valokuvaamon täti selitti bonus-ohjelmaansa; seuraavan kerran saisi niin ja niin monta ilmaista printtiä sitten edut vain paranisivat. Seuraavan kerran pitäisi kuitenkin tulla paikalle puolen vuoden sisällä, whaaaaat? Minulla menee pari kuukautta suostutella miestä perhekuvaan ja toinen vastaava, että saan varattua ajan;) Tavallaan ihana traditio, mutta siis oikeesti, kuinka monta studiokuvaa lapsista pitää ottaa vuoden aikana? Kuka niitä edes jaksaa laittaa kehyksiin? 


Toisaalta, rakastan valokuvia. Niinpä olen raahannut hiukan vastahakoisen mieheni perhekuvaan kolmesti; keskimmäisen ollessa ihan pieni, kaksi vuotta sitten ennen joulua ja viime keväänä, kun vauva oli kahden kuukauden vanha ja vanhempani olivat täällä. Saatiin kolme sukupolvea samaan kuvaan. Mahtava suoritus omasta mielestäni, mutta aivan amatööritasoa amerikkalaisen mittapuussa.

Entä ne teemavaatteet? No, olen nyt lähtenyt siihen mukaan ja mikä erikoisinta, en näe siinä mitään ihmeellistä. Kauanko me ollaan jo oikein asuttu täällä?! Ostin tytöille oranssit t-paidat kurpitsanaamalla ja olen itsekin tällä viikolla kulkenut glow in the dark, Halloweenkurpitsa- paidassa ja boyfriendeissä ihan pokkana. Vauvaparkakin puetaan juhlan kunniaksi mustaan one pieceen, jossa on glow-in-the-dark-luuranko. Ja tähän on sanottava, etten oikeastaan pidä noista mustista luurankovaatteista, sillä niistä tulee aina mieleen ne inhottavat Cobra jengin pojat Karate Kidissä, vuodelta 1984;)

Halloween, inhokkini, saapuu taas. Ja kuten joka vuonna, jokaisen juhlapyhän suhteen, ostan lisää koristeita. Suomessa innostuin vain ja ainoastaan joulukoristeista. Kohta on vuokrattava varasto pelkästään niille.

Tällä viikolla teimme pienen hautaus (-vai hautuu)maan etupihalle ja ripustimme ovikranssin päälle Keep out-merkin ja alle kauhean luurankotyypin. Ruokasalin pöydällä asustelee hämähäkkejä ja lasinen kurpitsa, keittiöpyyhkeissä esiintyy niin ikään pääkalloja ja hämähäkkejä. Ensimmäiset Halloween juhlat olivat viime lauantaina, seuraavat ensi perjantaina Trick or Treatin yhteydessä. Kiva, että ihmiset jaksavat järjestää juhlia!

Viikonloppuna roudasin kotiin neljä isoa ja yhden ihan pienen kurpitsan; nyt sitten odottelen milloin mieheni ryhtyy puuhaan lasten kanssa. Kaiverran vielä ihan mielelläni, mutta inhoan kurpitsojen tyhjentämistä! Viime vuonna käsittelin sitä sisälmystä oikein huolella, kuivattelin ja paahdoin siemenetkin, mutta tänä vuonna koko touhu tympii. Viime vuonna taisi olla joku hormonihäiriö, oikein hehkuaika, toisella trimesterillä, olin niin innoissani. Nyt vaivaa varmaan taas joku hormonihäiriö, mutta myös väsyttää, kun yksi hortoilee ympäriinsä ihan päättömänä, nousee huojuen seisomaan, itkien ja nauraen. Myös vauva hortoilee;) hehehe. Täytyy postata kurpitsojen after-kuva myöhemmin.

Olemme myös syöneet ihan hirveästi erilaisia kurpitsoja, enimmäkseen uunin kautta ja suklaa overdose hankitaan melkein joka ilta;) (oli kyseessä sitten butternut, kabocha, spaghetti tai muu squash, ripottelen päälle avocado öljyä ja sormisuolaa. Paistan uunissa, noin 350 F/175C kunnes kypsyvät, eli n. 20 minuuttia ja jauhan pippurit päälle. Joskus lisään feta- tai vuohenjuustorouhetta. Kiitos, nam. Mahtava höystö.)

Kyllä joulu pesee nämä oranssit juhlapyhät.  Pohdiskelen tässä, josko tuo Keep Out merkki pitäisi jättää oveen killumaan koko vuodeksi;)  Ainakin hurtti huumorini on palannut, eli en ole enää ihan siellä vauvaäitimoodissa;) ja josko kuitenkin ostaisin jotkut hämähäkit korviin, vai riittäisikö kesällä hankitut pääkallot, joissa on sellainen trendikäs piikki korvalehden takana?

Boo ja Huhuu!

PS tänä vuonna mennään yksinkertaistetulla teemalla. Perheen miespuoliset ovat luurankohirvityksiä, naispuoliset noitia. Happy Halloween!

Hassuttelua

Ehkä se on tämä vuodenaika; pimeän turvin voi tehdä kaikkea kivaa; pehmoilla, hassutella, tossutella flanelleissa ja villasukissa. Lapsettaa.(Flanelleissa ja villasukissa siksi, että talot ovat huonosti tiivistettyjä eikä lattialämmityksiä harrasteta. Sisällä on aina vilu ja vetää jostain nurkasta.)

Samaan aikaan nautin siitä, ettei kesäkamppeissa enää tarkene ulkona. Thank Goodness. Alko jo samat releet pahasti tökkimään. On aivan upeeta vetää nahkajakku päälle, sukat ja kunnon kengät. Vanhoista äitiyskamppeistakin löytyi hyviä paitapuseroita, jopa joka syksyistä ruutua, jota voi hyvin yhdistellä farkkuihin ja nahkasaappaisiin ja tuntea olonsa trendikkääksi.

Suurin osa täällä tarjolla olevista äitiysvaatteista on ihan hirveitä ja tyylistä en tingi. Odotusarvona, katukuvassa, tuntuu olevan, että raskaana olevat naiset laahustavat verkkareissa tai joogapantseissa, yhdistettyinä miestensä huppareihin. Samaan hintaan unohtavat pestä hiuksensakin. Siis Niin Hirveetä Kattoo. Ja sama tyyli jatkuu vauvansaannin jälkeen... En tunne olevani millään tavalla sairas, miksi siis tässä tilassa pitäisi näyttää siltä, että elämä on kamalaa? Identiteettiäni en aio hukata, enkä tyyliä. En aio tehdä mitään suuria sijoituksia mitä äitiysvaatteisiin tulee, mutta kyllä tässä nyt ihmiseltä pitää näyttää, ennen kuin näyttää hetkellisesti valaalta sen viimeisen kuukauden;) Silloin minut saattaa bongata niissä venyvissä ja paukkuvissa joogapantseissa, muttei edelleenkään mieheni hupparissa, paitsi ehkä kotona;)

Eeeenivei, kävinpä Googlella yhdessä, taas niin inspiroivassa strategiapalaverissa, jonka jälkeen kahlasin autolle punaisten ja keltaisten vaahteranlehtien läpi. Tuli syksyinen, ihana olo. Oli helppo hengittää, teki mieli glögiä ja villapeittoja, lyhtyjä ja hillovoileipiä. Ja taas tuli koti-ikävä. Ilmasta inspiroituneena päätin poiketa hakemassa Pumpkin Spice latten ja samalla reissulla törmäsin, kuin sattumalta, autoasusteisiin.

VIHDOIN tänä vuonna Eddie saa sarvensa ja punaisen nenän! Viime vuonna ne olivat loppuunmyydyt kaikkialta. Jipiiiii! Ainoa miinus on se, että mieheni on kieltäytynyt ajamasta poronnäköisellä autolla;) Ihme tosikko. Onneksi käytössämme on tällä hetkellä kolme autoa ja kun omat aivoni tästä vielä pehmenevät, on varmaan turvallisempaa siirtyä ajamaan Eddie-tyyppistä tankkia ja jättää Rocco-ralliauto suosiolla talliin;) Miten voikin näin pieni asia niin hymyilyttää ja ilahduttaa. Virnistelin ostokseni ansiosta kuin mikäkin puolijärkinen koko ajomatkan takaisin kotiin. Tulevat lapsetkin ilahtumaan! Ihan parasta. Saisko Eddien pukea jo? Saattaa muuten olla, että pääkaupunkiseudun liikenteessäkin vilahtaa joulun alla yksi auto ihan porona;)

Halloween on huomenna. YÄK. Karkki- tai kepposjutut on ihan ok, mutta vihaan, edelleen,  säikyttelyä. Olen nähnyt pienestä saakka painajaisia, näen niitä vieläkin, ja esikoiseni on tullut äitiinsä. Kaikki uudet kauhuleffat jää katsomatta. Mies se ei usko. Vuosi toisensa jälkeen ehdottelee kaikenlaisia kamalia Halloween-juttuja. En Lähde.

Naapurustomme lapset lähtevät porukalla kiertämään taloja, joten minä jään kotiin jakamaan karkkia. Inhottavaa, jos ovelle siunaantuu teinizombeja. Sitten se leimahti, HEI, miksi antaisin joidenkin räkänokkien pelotella itseäni? Fight Fire with Fire....

Äkkiä kaupoille ja tsädäm! Nyt on sitten hankittu sellaiset kasvomaalit, että hyvää päivää. Aionkin maalata itseni niin hirveän näköiseksi, että saavat muut pelätä. (Ei tosin pidä katsoa peiliin ollenkaan;))Pitäisköhän vielä aina ovikellon soidessa hyökätä sivuportista pihalle ja yllättää karkinkerjääjät mottitaktiikalla takaa? Buhahaha ja kiäh kiäh. Kamalia ideoita löytyy esim täältä.

Menispä jo Halloween ja Thanksgiving, jotta pääsisi koristelemaan joulua;) Joulussa ei ole mitään pelottavaa, pelkkää ihanuutta.

Tataa!

PS kuvassa meidän perheen tämän vuoden pumpkinit. Yksi iso pumpkin olikin täynnä matoja, JAIKS, meni suoraan roskiin. Sormet olivat pikkuhaavoilla, kuin rapujuhlien jäljiltä, joten vauva ei nyt saanut omaansa kaiverrettuna. Pärjännee ilimankii.

H niin kuin Hormoni

Onnistuin ignooraamaan mahan lähes kokonaan ensimmäiset kolme, neljä kuukautta. Ehkä väsytti normaalia enemmän, (ja oli nälkä), mutta muuten ei mitään raportoitavaa. Keskityin arkisin töihin, iltaisin ihan samalla tavalla lasten kanssa kotiläksyjä ja ruokaa vääntäen ja viikonloput perheen kesken tai ystävien kanssa. Pari tuttua on käynyt Suomestakin taas pikaisesti kylässä, sekä yksi vanhan kekkeripoppooni jäsen, joka vietti meillä kokonaisen viikonlopun. Ihanaa olla vaan, jutella vanhan ystävän kanssa elämästä ja huristella avoautolla;)

Mutta nyt on alkanut tapahtua; tavarat tippuu käsistä; tiputin yhden päivän aikana kännykkäni ainakin viisi kertaa, kadulle, autoon, lattialle, pakastealtaaseen, you name it, sinne meni. Tuntuu, että jos oikealla kädellä ottaa jotain, vasemman käden ote irtoaa automaattisesti. Tai sitten kädessä oleva esine vain lipsahtaa.

Aikoinaan tiputtelin lasisia salsapurkkeja ja sweetchilikastike-pulloja keittiön kivilattialle. Nyt olen keskittynyt tiputtelemaan kahvinpuruja ja puhelinta. Märkiä kahvinpuruja. (kuten kuvassa) Mutta, ei haittaa yhtään. Normaalisti sanoisin ainakin ruman sanan ja verenpaine nousisi. Nyt en jaksa edes hermostua, otan vain, nykyään aina käden ulottuvilla olevan, harja-ja kihvelisetin ja alan siivoamaan.

Siivoamisesta; olen innostunut eri pesuaineista?! Mistä tää nyt tuli. Saatan kulkea valkaisuainemyrkkysekoitus spraypullo kädessä pitkin kylpyhuoneita. Methodin mintun tuoksuista ikkunoiden ja peilien pesuainetta käytän lähes päivittäin. Olen myös innostunut mikromoppaamaan ja käyttämään jotain ihmeellisiä antibacterial wipeseja. AH, kun likaa irtoaa ja puhtaan tuoksu leviää. Kai tätä pesänrakennusvietiksikin kutsutaan? Mutta omituisinta tässäkin, että joskus maatessani sohvalla, katselen sotkuja eikä voisi vähempää kiinnostaa. Ajattelen, että voi, miten maallista. Ja annan olla. Käyn siis ihan tuulella.

Suomalaisena odottelen "sitä sadepäivää, jolloin kuuluu laitella vanhoja valokuvia albumeihin"  ja sitähän ei tässä ilmastossa ihan heti tule, joten nautin pimeistä illoista ja teeskentelen, että ulkona sataa;) Yksi ilta, jostain mielijohteesta aloin järjestelemään reseptejä. (Väitän, etten ole ainoa, joka saksii naistenlehdistä reseptejä ja tunkee ne sitten jonkun lehtiön väliin. Vuosiksi.) Resepteihin ei juuri palata, sillä kaikki reseptithän löytyvät nykyään netistä... Nyt olen leikannut ja liimannut sitä varten ostettuun reseptikirjaan vaikka minkälaisia punajuuri-vuohenjuusto-uunilammas-paahtopaisti-risotto-tyyppisiä sadonkorjuu reseptejä. On muuten sinänsä tosi fantsua, että olen muuttanut tänne mukanani joitain vuoden 2006 Me Naiset-lehden reseptejä, joita nyt sitten rypistellen heittelin roskiin;) Kuvassa kekoa.

Äiti laittoi paketissa muutaman Kodin Kuvalehden sillä lopputuloksella, että niitä lehtiä voi tuskin kierrättää paikallisille kavereille, sillä ne on ihan palasina;) Ja joutuu rakas ystäväpariskunta viikon kuluttua koekeittiöni uhreiksi. Etanoitakin tekee mieli, nyt kun ilma vihdoin vähän viilenee. Saakohan niitä tässä tilassa edes syödä?

Taidan kaivaa Schlemmertopfinikin taas esille. Mausteisessa tomaattikastikkeessa haudutetut lammaspullat kuulostavat maailman parhailta, enkä uuniperunoistakaan kieltäytyisi;)(Tai, no,  mistään muustakaan ruoasta)

Viikonloppuna lennetään Halloween-juhlista toisiin, mutta tänään ollaan ensin koululla Fall Family Fun Nightin vapaaehtoishommissa. Joku Martha Stewart alter ego puskee välillä päälle, sillä olen myös leiponut, tosta noin vaan, arki-iltaisin, ja teen parhaillaan esikoiselleni Halloween pukua...Mukavaa viikonloppua sinnekin!

Tataa!

PS Zumba meni tosi kivasti. Olin tosi hengästynyt, mutta hauskaa oli, taas. Ohjaaminen on kyllä niin kivaa puuhaa, että on melkein vaikea uskoa, että siitä maksetaankin. Sain houkuteltua hyvän ystävättäreni ekaa kertaa zumbatunnille ja vielä tykkäsi! Doublewhammie! Trikoiden alla oli kyllä sellainen arsenaali alusvaatehaarniskoja, ettei mikään paikka päässyt liikkumaan, mutta ehkä juuri siksi tunti menikin niin hyvin. Suosittelen lämpimästi Victoria's Secretin VSX- linjan maximum support sports bra:ta. Toimii. Isommassakin koossa.

Tulkintakysymys

Halloween, inhokkini, tulee taas. Tänä vuonna päätin ryhtyä vastahyökkäykseen  -  teen siitä meillä iloisen ruskajuhlan. Kamalat verta suupielestä valuttavat vauvat  jäävät tänäkin vuonna kauppaan, enkä laita tekohämähäkin verkkoja tai hautakiviä etunurmelle, vaan keskityn sisustuksessa a splash of orange- teemaan;) (Törmäsin muuten halloweenkoristeisiin jo elokuun alussa Costcossa, mutta enemmän hämäsivät elokuun alun joulukoristehyllyt (!!)...

Halloweeniin liittyvistä jokavuotisista stressin aiheista yksi ylitse muiden on naamiaisasut. Uudet on saatava.. (kamalan turhaa kulutusta) Yritän just puhua kuopustani ympäri, innostaa käyttämään siskon vanhaa pukua, ettei aina tarvitsisi ostaa uusia hirveitä polyester räähkiä. Vasta-argumenttina kuulen   - Miksi toinen sitten saa aina uuden?  -Koska sisko ei enää mahdu vanhaan. Ei ole reilua, tiedän. Olenhan itsekin pikkusisko.

Juuri kun sain isomman päätymään sööttiin Minion-asuun, on oikea koko loppuunmyyty. ARGH. Siis miten paljon aiemmin nää asut on ostettava?! Tai voisiko esikoinen olla perinteisesti haamu? Tai pahvilaatikoista koottu robotti? Mitään tällaista ei meidän tyttöjen päältä bongaa. Ikinä.(toivottavasti) Voi, kun olisin kätevämpi käsistäni, tekisin itse! Ehkä googlailenkin kivoja vaihtiksia, kun vielä kerran kerkiää...

Viime viikonloppuna ryhdyin tuumasta toimeen; ovikranssi vaihdetaan meillä vähintään neljä kertaa vuodessa. Ja kun kaupasta ei löytynyt lompakolle ja silmälle sopivaa valmista yhdistelmää, tein vuosi sitten kranssini itse. Yläkuvassa. Ei ehkä hienoin, mutta toimiva. Tuo saa roikkua ovessa aina Thanksgivingiin asti, jolloin sen korvaa iso joulukranssi.

Alan taas innostua kausien koristeista. Vaarallista. Säilytys on aina ongelma, sillä tuppaan ostamaan joka vuosi jotain lisää. Ja jos oranssia ei halua tunkea joka paikkaan, Halloween-karkit tuovat kivan värilisän sohvapöydälle ja lasten huoneen oveen, kalenterin muodossa. Kiitos Kati!;)

Ei muuten, mutta sisustustarkoituksessa;) hehheh. Eihän nykylapsi ilman Halloween-kalenteria pärjää, onhan joulukalenterikin;) Lasten karkinsyönnistä huolestuneille, käytän tätä myös esim pinneille. Meillä kun sattuu asumaan pinnejä syövä tonttu...

Mukana joitain kuvia Halloween tunnelmastamme. Ihan sama kuinka monta hämyä ja irvistelevää kurpitsaa sisustuksesta löytyy, kunhan karkkikippo on täynnä;) Yhden pakollisen tosi hurjan glow-in the-dark-luurangon suostuin laittamaan ruokasalin ikkunaan.


Tataa!

PS saimme tänäkin vuonna kutsun ensin koko perheen juhliin naapuriin ja illaksi aikuisten kekkereille. Minä taidan olla haamu. Viime vuotinen Crayon asu ei jaksa innostaa, eikä mieheni innostunut tästä parille suunnitellusta asusta, ei edes tästä, tai ihan parhaasta, tästä;) Kummallinen tyyppi;) Minä kun olisin ihan ehdottomasti halunnut lähteä liikkeelle metallibiksuissa;)

Another Halloween, jipiii...

Halloween-pop up storet ilmestyivät katukuvaan kuukausi ennen itse juhlaa. Pitkin hampain kävin taas muutaman kerran niissä, pakon edessä. Minua pelotti ihan yhtä paljon kuin lapsia. Joka kulmalla nökötti irtihakattu pää, zombievauva, noita (ja se scream-ukko). Kävelin katse maahan käännettynä suurimman osan ajasta, sillä aidonkokoiset nuket ovat ällöttäviä. Miksi? Oi Miksi?

Kun eräskin myyjä yhtäkkiä kurkkasi hyllyn takaa, meinasin saada härtslaagin. Metrinkokoisen karvaisen hämähäkin edessä oli johdon päässä mokkula, jossa luki step here. Oletko hullu? En tietenkään astu.

Me suosimme koristeluissa monivuotista, klassista linjaa. Ei mitään kauheita muovihökötyksiä, vaan valurautaa, metallia ja sen sellaista. Kurpitsoja, hämähäkkejä ja yksi lepakko. Tavara tietty lisääntyy vuosi vuodelta, mutta keskitytään laatuun. Voiko hämähäkki olla tyylikäs? Voi. Eikä lyhtyjä voi koskaan olla liikaa.

Saimme tänä vuonna kutsun aivan mahtaviin Halloween bileisiin, itse asiassa kaksiin, toiset suomalaisporukalla illalla, toiset naapurien kesken päivällä. Oli kiva juhlia Halloweenia ensin ystävien kesken ja sitten uusien amerikkalaisten tuttujen kanssa lastenkutsuilla. Naamiaiset ovat aina hauskoja, Kiitos.

Kun itse Halloween-ilta sitten koitti, kävimme koululla todistamassa paraatin ja illan pimetessä suuntasimme Los Gatosin alueelle "virpomaan". Alue on mahtava. Poliisi sulkee tietyn alueen katuja, joiden asukkaat ottavat juhlan tosissaan. Aivan upeita koristeluita, ja tietty aivan kamalan pelottavia joukossa! Mielessä jopa kävi, jos jonain vuonna pitäisi itsekin jotkut ihan üüberhirveät juhlat, koristelisi talon sisältä ja ulkoa, olisi korttelin hurjin haunted house, jota ihmiset tulisivat katsomaan kauempaakin...hmmmm. Tilapäinen mielenhäiriö varmaan ;)

Tarkoitus oli tavata ystäväperhe ja yhdistää voimamme, karkki tai kepponen- hulinoissa. No, tarkoitukseksi jäi.

Ennen lähtöä kuopukseni vaikutti vähän nuutuneelta, mutta oli innokas lähtijä. Toisen talon kohdalla pieni sanoi, että mahaan sattuu. Joojoo, sattuu, siis pelottaako sinua? Ei. Mahaan sattuu. Kolmannen, neljännen talon kohdalla oli uskottava, että jokin on vialla. Pinkki kurpitsakori ojennettiin äidille, pikkuinen meni vatsaa pidellen kyykkyyn. Jaha. Soon sit siinä.

Mieheni kantoi pientä muutaman korttelin, minä vein isompaa kaninkorvat päässä talolta toiselle. Fiilis alkoi toden teolla lopahtaa ja huoli kasvaa. Päätettiin suunnata takaisin kotiin. Matkalla autolle pieni sitten oksensi oikein kunnolla. Että sillä tavalla. Isommalle tuli sympatiasta paha mieli, kurpitsakoreissa oli vain muutama surullinen karkki. Happy Halloween! yeah, right.

Otin paljon kuviakin, mutta eivät koristeet päässeet oikeuksiinsa. Kaduilla vallitsi mielettömän hauska tunnelma, ihmisiä oli tosi paljon liikkeellä. Sellainen kamala neulanaama jäi erityisesti mieleen. Hyi. Tämä juhla on joillekin vuoden kohokohta. Ihmiset panostavat kauhujuttuihin ihan tosissaan, joillakin oli tosi hienoja virityksiä, vaikka oma lemppari olikin Wizard of Oz- teemainen talo;)

Meni miten meni, yksi Halloween taas selvitty. Nyt kohti viikonloppua ja Thanksgivingiä.
Tataa!



Fiiliksiä meiltä

ja muilta...



aika tyypillinen esimerkki illan annista

Emmy tai ei, järkevältä tämä ei kuulosta

Telkkarista on nyt alkanut palkittujen sarjojen uudet kaudet. Suosikkeihini kuuluvat mm Sons of Anarchy ja Revenge. Pääsin yllättävän nopeasti yli siitä, että Emily on se Everwoodin teinari, ja koukutuin. Uusi sarja, 666 Park Avenue alkaa pian, sitä odotan mielenkiinnolla.

Omassa luokassaan painii Damages. Damages piti minut otteessaan kaikki viisi kautta ja pelotti joka kerta sitä katsoessa. Aivan mielettömiä näyttelijäsuorituksia, juonikoukeroita ja tyylikkäitä asuja. Viha-rakkaussuhdetta parhaimmillaan! Toimii kuin mieletön dekkari, jota ei voi laskea hyppysistään, vaikka kello on jo yksi ja on työaamu. (The Killing on myös loistava, mutta jäi kahden kauden pituiseksi. pöö.)

Sons of Anarchy on ehdoton. Tämä kausi on tosin niin kauhean raaka ja rankka, etten pysty katsomaan sitä kunnolla. Tekee ihan pahaa. Mikseivät ne vaan näytä Jaxia, kun hän päristelee moottoripyörällään täynnä miehistä alkuvoimaa? Jatkan silti seuraamista. Uhallakin. Samoin on Game of Thronesin kanssa. Miksi taistelut käydään aina likaisissa olosuhteissa, pimeässä? (ja minne meni Jason Momoa?)Inhoan myös kaikenlaisia huonohampaisia punasilmäörkkejä. Ei verta tarvitse koko ajan näyttää, uskotaan, että tappelussa sitä lentää ja aurinkokin voisi paistaa enemmän, eikö? Ja miksi ne naiset ovat aina puolialasti, eikö niille tule kylmä? Ukot kun painelevat menemään turkikset niskassa;)

Emmyt jaettiin viime sunnuntaina. Näkemättä on Homeland(pakko katsoa! olen seurannut Claire Danesia sarjasta My So Called Life, alkaen) ja American Horror Story. American Horror Storya mainostetaan välillä, mutten uskalla katso edes mainoksia, eli jää näkemättä. Onnea vaan Jessica Lange Emmystä!

Tähän aikaan vuodesta ilmestyy kauhuleffoja. En tykkää. Silti katson sarjoja, jotka pelottavat tai ahdistavat. Miksi? Tulevat vielä uniinkin.

Mieheni mielestä olen lapsellinen. Enkö tajua, etteivät kauhuleffat ole totta? No joojoo, mutten koe miellyttävänä istua kauhusta kankeana tuolissa, sydän hakaten, odottaen kamalaa säikähdystä. Haen jännitykseni jostain muualta, kiitos. Kaikki Paranormalit jäävät taatusti katsomatta ja sinne Winchester Housen halloweeniin en lähde, enkä tänne. Turha edes yrittää taas tänä vuonna!

Pelosta ahdistukseen; jos lentokoneen elokuvalistalla on Men in Black 3, What to expect when you're expecting ja Extremely Loud, Incredibly Close, järki sanoo: Valitse MIB3! Ei, valitsin tietty viimeisimmän ja itkeä tihrutin vieraan ihmisen vieressä niistäen välillä äänekkäästi. Ripsarit valuivat, ahdisti, muttei hävettänyt yhtään. Itku puhdistaa? (itkin myös vähän What to expect leffan aikana..)

Tätä lukiessa tulee sellainen fiilis, että "Moro, me ollaan se perhe, joka ei tee muuta kuin katso telkkaria", mutta se ei ihan pidä paikkaansa. Kyllä me jotain muutakin keretään;) Joskus. Jos hyvin käy;)Katsotaanhan me leffojakin;) tihihihi

Jos sarjaa siis seuraan, täytyy sen olla hyvin tehty ja jollain tasolla mahtava, vaikka pelottaisikin. Tästä postauksesta tuli omituinen, ja kuten sanottu, ei kuulosta kovin järkevältä toiminnalta. Ja pitääkö telkkaria yleensä katsoa? Pitää.

Ehkä se on tämä vuodenaika. Kun Suomessa laitetaan värikkäitä vaahteranlehtiä kontaktimuovin alle ja käydään metsäretkillä, täällä örkkien määrä lisääntyy katukuvassa. Halloween pop-up storet ovat saapuneet. Kotiin retuutetaan luurankoja, hautakiviä, hämähäkin verkkoja ja tekoverta. Minä askartelisin niitä vaahteranlehti-juttuja ja söisin omasta pihapuusta omenia. (kuvassa meidän perheen hurrrja halloween koriste;))Täällä joudun teeskentelemään, että on hauskaa, vaikka hirvittää. Maassa maan tavalla..
Viikonloppuja.

Tataa!

ps “In my world, everyone's a pony and they all eat rainbows and poop butterflies!”  - Dr Seuss

Halloweenin jälkiaallot

Pääsimme sitten heti kokemaan periamerikkalaisen tradition; Halloweenin. Televisiosta pauhasi, myös ennen "primetimea" aivan kamalan pelottavia mainoksia tulevista Halloween specialeista ja hirveimpien asujen ostospaikoista. Minua vähän jännitti mainoskatkot jo kuuden aikaan illalla. Päätin silloin, etten oman "trick or treat kierroksen" jälkeen avaisi ovea yhdellekään "virpojalle". Joku muu saisi hoitaa.

Ensin ostettiin asut, kamalasta Halloween City-liikkeestä. Siinä minäkin, hiukan hermostuneen oloisena, lapsen kanssa käsi kädessä astuin sisään pimeästä oviaukosta, jossa meitä tervehti joku silmä poskella roikkuva verisuinen zombie.

Pienistä tytöistä kun on kyse, he valitsivat asuikseen Helinä-keijun ja Tuhkimon. Vaihtoehtona, 6-vuotiaalle, olisi ollut esim punamusta goottikorsettiasu?! Maassa maan tavalla, joten päätin itsekin ryhtyä katselemaan asuja. Minun vaihtoehtoni olivat pikkutuhmat poliisi/palomies osaston releet tai hassunhauskat kokoasut. Kun kuitenkin olimme päättäneet samalla tervehtiä uusia naapureitamme, jätin LadyGaga asun ostamatta ja päädyin supertylsään, sataankertaannähtyyn, kissankorva-settiin. Maalasin toki nenänpään mustaksi. Jei!

Koitti kauan odotettu Halloween ilta. Siinä me tytöt sitten tällingissä pimeää odotellessa. Kyselin illan mittaan toistuvasti mieheltäni, että mitä JÄRKEÄ on pelotella? Ja saataisiinko me kuitenkin lähteä jo ennen pilkkopimeää, lapset ovat niiiiin pieniä jne. Tuli hämärä, lähdettiin.

Nuorimmainen yllätti. Helma vain heilahti, kun hän juoksi kohti vieraita taloja. Ei välittänyt luurangoista, hautakivistä tai kamalista noidan käkätyksistä. Esikoista jännitti ja pelotti. Ja minua. Oli inhottavaa kävellä pimeitä vieraita pihoja pitkin ovelle, jonka avasi joku scream-asuinen muriseva naapurinsetä. Usein oven avautuessa, joku hirveä viritys vielä helähti soimaan; milloin kuului kirkumista, milloin joku ällöttävä luuranko kurkisti jostain purkista. Tapasimme myös muita. Onneksi oli suurimmaksi osaksi niin pimeää, etten nähnyt kenenkään kokopäänaamareita kunnolla. Rohkeasti vain huiskaisin Happy Halloween, kuin mikäkin aikuinen, joka olisi lähinnä huvittunut koko juhlasta.

Kun vihdoin pääsimme kotiin, olin helpottunut. Vaihdoimme vaatteet salamannopeasti ja asetuin lasten kanssa saaliin ääreen. Ovikellon soidessa viittilöin anopille juhlaan sopivine luurankokorvakoruineen, että siitä vaan, me ollaan kato jo yöpaidoissa ;) En halunnut nähdä enää yhtään valkonaamaista veitsipäässä seisovaa esiteiniä.

Olenko muuten muistanut kertoa, että näin vuosia(!) painajaisia Gremlins elokuvasta, enkä unohda ikinä sitä, ettei niitä söpöjä mogwaita saa syöttää tai kastella puolen yön jälkeen, eikä minua edelleenkään naurata yksikään leffan kohtaus. Ei yhtään.

p.s. Eväät olivat aika hyviä, mutta terveisiä amerikkalaisille makeisvalmistajille, että peanutbutter EI ole ainoa mauste, jota saa käyttää.

Tataa!