Oranssi kausi

Tiedätkö sen amerikkalaisen mummon, joka ajaa isolla lullallaan, tiukassa permanentissaan, pukeutuneena sesongin mukaiseen paitaan? Korvissa roikkuu lokakuun ajan irvistävät oranssit kurpitsat, marraskuussa kalkkunat tai vaahteranlehdet, joulukuussa isot vihreät joulukuuset. Joulukuun superhirvitys on se iso, muhkea college-paita, johon on aplikoitu punaisia joulutähtiä kultareunuksineen. (Inhoan punaisia joulutähtiä ja olen juuri kuvaillut eräitä paikallisia sukulaisia;) No, epäilen vahvasti, että minusta on pikkuhiljaa tulossa tällainen mummo.

Muistan lapsena, kun jouluksi tai synttäriksi sain ehkä uuden juhlamekon. Täällä lasten juhlamekkoja ostetaan Thanksgivingiksi, Jouluksi, Pääsiäiseksi, Synttäreiksi etc. (miksi aina uusi? hirveää kulutusta, tai siis ei omalla kohdalla, mutta kun nuo pienet kasvavat niin nopeasti;) - oho) Pääsiäisenä ja jouluna käydään myös usein valokuvassa; joko vain lapset tai koko perheen voimalla. Minulla oli pokassa pitelemistä, kun valokuvaamon täti selitti bonus-ohjelmaansa; seuraavan kerran saisi niin ja niin monta ilmaista printtiä sitten edut vain paranisivat. Seuraavan kerran pitäisi kuitenkin tulla paikalle puolen vuoden sisällä, whaaaaat? Minulla menee pari kuukautta suostutella miestä perhekuvaan ja toinen vastaava, että saan varattua ajan;) Tavallaan ihana traditio, mutta siis oikeesti, kuinka monta studiokuvaa lapsista pitää ottaa vuoden aikana? Kuka niitä edes jaksaa laittaa kehyksiin? 


Toisaalta, rakastan valokuvia. Niinpä olen raahannut hiukan vastahakoisen mieheni perhekuvaan kolmesti; keskimmäisen ollessa ihan pieni, kaksi vuotta sitten ennen joulua ja viime keväänä, kun vauva oli kahden kuukauden vanha ja vanhempani olivat täällä. Saatiin kolme sukupolvea samaan kuvaan. Mahtava suoritus omasta mielestäni, mutta aivan amatööritasoa amerikkalaisen mittapuussa.

Entä ne teemavaatteet? No, olen nyt lähtenyt siihen mukaan ja mikä erikoisinta, en näe siinä mitään ihmeellistä. Kauanko me ollaan jo oikein asuttu täällä?! Ostin tytöille oranssit t-paidat kurpitsanaamalla ja olen itsekin tällä viikolla kulkenut glow in the dark, Halloweenkurpitsa- paidassa ja boyfriendeissä ihan pokkana. Vauvaparkakin puetaan juhlan kunniaksi mustaan one pieceen, jossa on glow-in-the-dark-luuranko. Ja tähän on sanottava, etten oikeastaan pidä noista mustista luurankovaatteista, sillä niistä tulee aina mieleen ne inhottavat Cobra jengin pojat Karate Kidissä, vuodelta 1984;)

Halloween, inhokkini, saapuu taas. Ja kuten joka vuonna, jokaisen juhlapyhän suhteen, ostan lisää koristeita. Suomessa innostuin vain ja ainoastaan joulukoristeista. Kohta on vuokrattava varasto pelkästään niille.

Tällä viikolla teimme pienen hautaus (-vai hautuu)maan etupihalle ja ripustimme ovikranssin päälle Keep out-merkin ja alle kauhean luurankotyypin. Ruokasalin pöydällä asustelee hämähäkkejä ja lasinen kurpitsa, keittiöpyyhkeissä esiintyy niin ikään pääkalloja ja hämähäkkejä. Ensimmäiset Halloween juhlat olivat viime lauantaina, seuraavat ensi perjantaina Trick or Treatin yhteydessä. Kiva, että ihmiset jaksavat järjestää juhlia!

Viikonloppuna roudasin kotiin neljä isoa ja yhden ihan pienen kurpitsan; nyt sitten odottelen milloin mieheni ryhtyy puuhaan lasten kanssa. Kaiverran vielä ihan mielelläni, mutta inhoan kurpitsojen tyhjentämistä! Viime vuonna käsittelin sitä sisälmystä oikein huolella, kuivattelin ja paahdoin siemenetkin, mutta tänä vuonna koko touhu tympii. Viime vuonna taisi olla joku hormonihäiriö, oikein hehkuaika, toisella trimesterillä, olin niin innoissani. Nyt vaivaa varmaan taas joku hormonihäiriö, mutta myös väsyttää, kun yksi hortoilee ympäriinsä ihan päättömänä, nousee huojuen seisomaan, itkien ja nauraen. Myös vauva hortoilee;) hehehe. Täytyy postata kurpitsojen after-kuva myöhemmin.

Olemme myös syöneet ihan hirveästi erilaisia kurpitsoja, enimmäkseen uunin kautta ja suklaa overdose hankitaan melkein joka ilta;) (oli kyseessä sitten butternut, kabocha, spaghetti tai muu squash, ripottelen päälle avocado öljyä ja sormisuolaa. Paistan uunissa, noin 350 F/175C kunnes kypsyvät, eli n. 20 minuuttia ja jauhan pippurit päälle. Joskus lisään feta- tai vuohenjuustorouhetta. Kiitos, nam. Mahtava höystö.)

Kyllä joulu pesee nämä oranssit juhlapyhät.  Pohdiskelen tässä, josko tuo Keep Out merkki pitäisi jättää oveen killumaan koko vuodeksi;)  Ainakin hurtti huumorini on palannut, eli en ole enää ihan siellä vauvaäitimoodissa;) ja josko kuitenkin ostaisin jotkut hämähäkit korviin, vai riittäisikö kesällä hankitut pääkallot, joissa on sellainen trendikäs piikki korvalehden takana?

Boo ja Huhuu!

PS tänä vuonna mennään yksinkertaistetulla teemalla. Perheen miespuoliset ovat luurankohirvityksiä, naispuoliset noitia. Happy Halloween!

Halloweenin jälkiaallot

Pääsimme sitten heti kokemaan periamerikkalaisen tradition; Halloweenin. Televisiosta pauhasi, myös ennen "primetimea" aivan kamalan pelottavia mainoksia tulevista Halloween specialeista ja hirveimpien asujen ostospaikoista. Minua vähän jännitti mainoskatkot jo kuuden aikaan illalla. Päätin silloin, etten oman "trick or treat kierroksen" jälkeen avaisi ovea yhdellekään "virpojalle". Joku muu saisi hoitaa.

Ensin ostettiin asut, kamalasta Halloween City-liikkeestä. Siinä minäkin, hiukan hermostuneen oloisena, lapsen kanssa käsi kädessä astuin sisään pimeästä oviaukosta, jossa meitä tervehti joku silmä poskella roikkuva verisuinen zombie.

Pienistä tytöistä kun on kyse, he valitsivat asuikseen Helinä-keijun ja Tuhkimon. Vaihtoehtona, 6-vuotiaalle, olisi ollut esim punamusta goottikorsettiasu?! Maassa maan tavalla, joten päätin itsekin ryhtyä katselemaan asuja. Minun vaihtoehtoni olivat pikkutuhmat poliisi/palomies osaston releet tai hassunhauskat kokoasut. Kun kuitenkin olimme päättäneet samalla tervehtiä uusia naapureitamme, jätin LadyGaga asun ostamatta ja päädyin supertylsään, sataankertaannähtyyn, kissankorva-settiin. Maalasin toki nenänpään mustaksi. Jei!

Koitti kauan odotettu Halloween ilta. Siinä me tytöt sitten tällingissä pimeää odotellessa. Kyselin illan mittaan toistuvasti mieheltäni, että mitä JÄRKEÄ on pelotella? Ja saataisiinko me kuitenkin lähteä jo ennen pilkkopimeää, lapset ovat niiiiin pieniä jne. Tuli hämärä, lähdettiin.

Nuorimmainen yllätti. Helma vain heilahti, kun hän juoksi kohti vieraita taloja. Ei välittänyt luurangoista, hautakivistä tai kamalista noidan käkätyksistä. Esikoista jännitti ja pelotti. Ja minua. Oli inhottavaa kävellä pimeitä vieraita pihoja pitkin ovelle, jonka avasi joku scream-asuinen muriseva naapurinsetä. Usein oven avautuessa, joku hirveä viritys vielä helähti soimaan; milloin kuului kirkumista, milloin joku ällöttävä luuranko kurkisti jostain purkista. Tapasimme myös muita. Onneksi oli suurimmaksi osaksi niin pimeää, etten nähnyt kenenkään kokopäänaamareita kunnolla. Rohkeasti vain huiskaisin Happy Halloween, kuin mikäkin aikuinen, joka olisi lähinnä huvittunut koko juhlasta.

Kun vihdoin pääsimme kotiin, olin helpottunut. Vaihdoimme vaatteet salamannopeasti ja asetuin lasten kanssa saaliin ääreen. Ovikellon soidessa viittilöin anopille juhlaan sopivine luurankokorvakoruineen, että siitä vaan, me ollaan kato jo yöpaidoissa ;) En halunnut nähdä enää yhtään valkonaamaista veitsipäässä seisovaa esiteiniä.

Olenko muuten muistanut kertoa, että näin vuosia(!) painajaisia Gremlins elokuvasta, enkä unohda ikinä sitä, ettei niitä söpöjä mogwaita saa syöttää tai kastella puolen yön jälkeen, eikä minua edelleenkään naurata yksikään leffan kohtaus. Ei yhtään.

p.s. Eväät olivat aika hyviä, mutta terveisiä amerikkalaisille makeisvalmistajille, että peanutbutter EI ole ainoa mauste, jota saa käyttää.

Tataa!