Meillä makuuhuoneen iso TV lopetti yhtäkkiä toimintansa. Just, kun olin ajatellut siirtyä katsomaan sinne myöhäisillan ohjelmat ja leffat, samalla, kun syöttäisin poikaa. Nyt, sammun sohvalle. TVtä ei kannata kuulemma korjata, vaan ostaa uusi. Hinta on melkein sama. Tschi-tsching!
Eddien rengas tuntui ajaessa löysältä ja mieheni laittaessa paineita kohdalleen, sanoi, että meidän on kyllä ostettava autoon kokonaan uudet renkaat ennen sen myymistä. Tschi-tsching! Olemme päivittämässä autokantaa. Lapset ovat sydän syrjällään siitä, että Eddie lähtee ja onhan tuo palvellut meitä aivan mahtavasti. Eddiellä ajelen itsekin nyt joka päivä ja nautin siitä, että auto kulkee muristen, lasten kanssa on helppoa, tilaa on.
Pojan synnyttyä, vaihdoimme mieheni kanssa sängyn puolta, jotta olisin lähempänä pinnasänkyä. Totesin jo parin yön jälkeen, että selkähän tässä menee. Mieheni puoli sängystä on ihan kuopalla. -No uskot vihdoinkin! oli vastaus. Oma puoleni on ok, siinä mitään kuoppaa ole. Vaihdoimme takaisin ja suuntasimme seuraavana viikonloppuna sänkykauppaan testimakaamaan. Ideana oli ostaa vaan uusi patja, mutta sänkyjen hinta koostuu 80-90% juuri siitä patjasta, joten koko helahoito menee uusiksi. Tschi-tsching! ARGH.
Me odotetaan edelleen sitä sairaalalaskua, joten parit hankinnat ovat holdilla. Eddie sai uudet kumit alle, sänky on valittu, vaan ei vielä hankittu. Suurin menoerä on vielä tulossa; autojen vaihto. AUTS jo valmiiksi. Meillä on nyt kolme autoa käytössä ja tiedän varsin hyvin mitä pitäisi tehdä, ollakseen järkevä ja käytännöllinen, mutte(n)mme ehkä pysty olemaan. Olen jopa kerran todennut järkevän vaihtoehdon ääneen, hyvin hyvin varovasti, mieheni nyökytellessä. En varmana sano uudestaan, ettei luule, että olen tosissani. Hän suhtautuu taas tähänkin asiaan tyynesti. Minä olen hulluuden partaalla.
Alan jo selvitä suurimmasta shokista, siitä, että Rocon tie boytoynani on tullut tiensä päähän. Tiesin kyllä jo heti alussa, ettei ole pitkäjänteistä aviomiesmateriaalia, mutta shokki on silti kova. Vatsaa pistää, on tosi ahdistavaa ajatella luopumista. Kukakohan on Rocon seuraava? Niillä on sitten varmasti tosi hauskaa. Olen valmiiksi jo mustasukkainen, sillä olen kokenut uskomattoman ihania, vauhdikkaita onnenhetkiä Rocon kanssa. Onneksi käytäntö muistuttaa joka kerralla, että Rocon yhtälö on tosi hankala, ellei mahdoton. Rocco on max neljän hengen urheiluauto, eikä liikkuminen edes vain lasten kanssa oikein toimi. Vauvakaukalo vie niin paljon tilaa, että pelkääjän paikan istuin on vedettävä tosi eteen ja selkänoja jää kivasti 90 asteen kulmaan. Joo, ei. Rocco on liian kallis siihen, että istuisi autotallissa surimman osan ajasta. Mustangille pitää antaa säännöllisesti kyytiä. Voi itku.
Kun nämä autoasiat, ovat henkimaailman juttuja, on tosi vaikea lähteä liikkeelle, kun ei tee mieli mitään. (tai no tekee, se helmenvalkoinen Tesla P85 olis edelleen kiva, mutta kun uupuu se satatonnia...) Olisinpa ihminen, joka osaisi lähestyä tätä asiaa kylmänviileästi ja käytännölliseti. hehheh. Autohan on joillekin ihan vaan kulkuneuvo. Minua ei ole rakennettu niin. Muutaman pakotetun autokauppakäynnin jälkeen pahin autokriisi on kovaa vauhtia kääntymässä autokuumeeksi.
Oikeita vaihtoehtoja on nyt korkeintaan kolme. Yhden sporttisen sedanin koeajon jälkeen alkoi jo vähän helpottamaan. Fiuh. (mutta yritän nyt aika onnistuneesti ignoorata sellaisen faktan, että vaunut kulkevat mukana seuraavat kaksi vuotta...) Tällaista projektia nyt siis. Ja jos sairaalasta tulee ns rautalapiosta takaraivoon, tyydymme vähempään. Onneksi aurinko paistaa ja on hellettä. I'll think about it tomorrow.
Aina kun silmä välttää, laitan katon auki ja hurautan menemään, ihan vaikka ruokakauppaan sitä puuttuvaa maitoa hakemaan. Until we depart, my love.
Tataa!
PS se oikea englanninkielinen sanonta meneekin ka-ching;) mutta yritin tuolla versiolla sitä kassakoneen kilinää;) ehkä tajusit kuitenkin, hehheh. En vaihda uhallakaan.
