Poliisi ja Pedikyyri

Elämä voitti "hyvin nukutun" yön jälkeen. Itse asiassa oltiin niin naatteja, että edes rikkinäinen sänky ei haitannut unentuloa. Suht iso mieheni meni sänkyyn ja kysyi -Does it look a bit funny? Purskahdin nauruun; pää oli alamäkeen, jalat ylhäällä. (pika-apu turvonneisiin jalkoihin;)) Niin, ja pienestäkin liikkeestä kuului kauhea pamahdus. Sieluni silmin näin, kun koko komeus hajoaisi altamme yön aikana ja me rojahdettaisiin lattialle. Minun piti virittää iso tyyny pitkittäin meidän väliin, etten olisi pyörinyt mieheni päälle. Onneksi handyman ilmestyi heti paikalle aamusta ja korjasi tilanteen.

Olin luvannut lapsille, että pääsevät mummin kanssa pedikyyriin, joten me naiset suuntasimme aamupäivästä liikkeelle; Dunkin Donutsista ensin jättimäiset piparminttujääkahvit käteen ja kynsihoitolaan. Projekti ei ollutkaan ihan yksinkertainen, joten jouduimme kiertelemään ainakin viisi-kuusi hoitolaa ilman tulosta. Full, full, 1 hr wait, closed, jaha. Walk-ins welcome, jep jep.

Kun sitten huristelimme pääkatua ihan turisteina etsien seuraavaa paikkaa, ilmestyi perään kiinni uutuuttaan hohtava Dodge Charger, poliisiauto. En ajanut ylinopeutta, noudatin kaikkia liikennesääntöjä, pysyi vain perässä. Ajoi kerran viereenkin, kunnes laittoi sinipunavalot päälle. Oho, ei muuta kun seuraavalle parkkipaikalle.

Poliiseja on monenlaisia. Kauhujuttujakin kuulee, joten, en tehnyt elettäkään noustakseni autosta, vaan jäin odottamaan. Suht salskea poliisimies ilmestyikin pian auton viereen.

Hän oli tarkistanut automme tiedot- tiedä miksi - me neljä blondia olimmekin varmaan tosi kriminaalin näköisiä- ja olimme liikkeellä autolla, jonka rekisterikilpi ei kuulunut sille. Autoverotarrakin oli kuulemma fake. Jaha. Meillä oli valkoinen sedan, rekisterikilpi kuului mustalle maasturille. Sellaisella minä mieluummin ajelisinkin, vastasin;) Auto oli Avikselta vuokrattu, joten me oltiin kyllä viattomia uhreja tällaisessa keplottelussa.

Kun poliisi vaikuttikin ihan mukavalta, me noustiin autosta. Esikoiseni halusi nähdä poliisiauton sisältä ja kyllähän sitä meille sitten ylpeänä esiteltiinkin. Oli ihan uusi ja hieno. Tosi maskuliininen. Siis se auto;) hihihihi Yksi lemppari sedaneistani.(tuo mainos on vaan aina niin hyvä)

Näytti minulle vielä tietokoneelta, ettei puhu potaskaa rekkaristamme. Sitten kehoitti soittamaan Avikselle ja sanoi, Tell them you've been pulled over twice already and this is ruining your vacation  (?!) Vink Vink. The least they must do is give you a discount. BTW I'm Justin, where are you ladies headed? - Looking for a good nail salon  - There's one just across Hooters. The guy is a jerk, but does a great job. - Oh, thanks, we'll be going there, then. Lapsille antoi tatuoinnit, kun sheriffitarrat olivat loppu. Harvoinpa sitä saa kynsihoitolasuosituksia poliisilta;)

Jatkoimme matkaa hymyissä suin ja yhtä kokemusta rikkaampana. Se kynsihoitola oli hyvä ja kyllä, se omistaja vähän kummallinen, mutta tekivät tosi hyvää työtä. Saatiin jouluksi sormet ja varpaat ojennukseen.(Kuva on tosin viime keväältä, kun harrastin pelkkiä superglittereitä eri sävyissä. Joulukauden kunniaksi ovat varpaat vilkkuneet China Glazen Ruby Pumps sävyssä jo pari kuukautta; ihanan syvä punainen ja kunnon kiilto. China Glazen lakat ovat yllättävän hyviä!)

Tataa!

PS tuumasta toimeen; soitto Avikselle. Tylsä Chevymme vaihtui Chrysler 300:seen, jota olenkin halunnut koeajaa. Saimme myös alennusta vuokrasta ja hirmuiset anteeksipyynnöt. Minä jäin tuijottamaan poliisisetä Justinin kirjoittamaa lappua. Siinä luki, että rekkarimme alkaa 553, mutta sen sedanin rekkari alkoi kyllä S53...Buhahaha, voisiko olla, että sen valkoisen alkuperäisen sedanin rekkarissa ei ollutkaan mitään vikaa? No, me otimme mieluusti vastaa upgraden luxury sedaniin ja alennuksen autovuokrasta;)

Florida, here we come!

Iso vuokratalo odotti Cape Coralissa, Meksikonlahden puolella. Sinne siis joulun viettoon äidin luo. Me suhautimme yli Amerikan mantereen, muut matkustivat paikalle kuka mistäkin. Löysin meille hirveän googlaamisen jälkeen tod edulliset yön yli non stop lennot, joten päätimme lentää Orlandoon ja ajaa sieltä perille.

Matkustaminen kahdeksannella kuulla on aivan fantastista.  Edellisillä kerroilla suhasin pitkin Eurooppaa, töiden puitteissa, aina viikolle 34, mutta tämän reissun jälkeen voin luottamuksellisesti sanoa, etten lennä enää minnekään ennen kuin vauva syntyy. Ihmisten hajut ja epämukavat istuimet, tavoistamme poiketen emme lentäneet firstissä, hehheh, olivat hetkellisesti liikaa.

Lapsille taukutin, että lennolla on sitten pakkolepo. Mutta eihän se uni tule, jos on pakko nukkua...Minäkin väänsin ja käänsin kuin kissa pistoksissa siinä istuimessani ja aina välillä kopautin vierustoveria olalle, excuse me, can I go by? Piti päästä aika ajoin jaloittelemaan ja toilettiin, yllättävää kyllä;) Lento oli ylibookattu(niin kuin täällä aina) ja me istuttiin kahdessa eri paikassa, kukin yhden lapsen kanssa. Vauvakin oli levoton ja möyri mahassa välillä niin, että luulin, että yrittää ulos navan kautta...

Laskeutuessamme Orlandoon kello 6 aamulla, oli mittarissa tunti yöunta. Jep jep. Olimme varmuuden vuoksi sopineet aamiaistreffit suomalaisten ystäviemme kanssa kahdeksaksi, joten aurinkolasit päähän ja menoksi. Ihana, mutta lyhyt jälleennäkeminen yhdessä Disney villagessa. Ihan kuin olisimme eksyneet Pleasantvillen leffakulisseihin...Autioita katuja, kimaltelevaa tekolunta katoilla, jättimäisiä joulukoristeita...Siinä väsymystilassa kaiken kaikkiaan eksoottinen kokemus;)

Mahat pannukakkua pullollaan, matkaan alas kohti Cape Coralia. Ei jäänyt epäselväksi missä päin Amerikkaa ollaan. Impeach Obama kylttejä, ihmisiä seisomassa moottoritien silloilla liput liehuen (miksi?), autoissa NRA(National Rifle Association) ja Stand up and Fight-tarroja. Lukematon määrä pickuppeja ja vanhoja Cadillaceja, Buickeja ja Olds Mobileja. Nämä vanhat Cadillac kuskit käyttävät muuten aina tällaisia laseja...(terkut kemianluokasta;)) Trailer parkkeja, tai RV parks, niin kuin niitä kuuluu kutsua;) seka Retirement communiteja ja Golf ja Country clubeja. Nurmikot kuin greenillä ja loputtomia palmujen rivejä. Etelä on old school republikaanien paratiisi. Siellä ei autokannassakaan paljon eurooppalaista näe. Made in USA on kova juttu.

Reilun kolmen tunnin ajon jälkeen perille saapui reissussa rähjääntynyt porukka. Muut olivat saapuneet perille edellisenä iltana. Lapset olivat silmänräpäyksessä uimassa serkkujensa kanssa, olivathan he nukkuneet koko automatkan. Me taas istuttiin alas vaihtamaan kuulumisia. Kahvia koneeseen ja suihkuun.


Ilta vietettiin juhlien äidin synttäreitä Ft Myersissa. Olin varannut Firestone ravintolan, joka osottautui aika hyväksi. Sky Lounge, kattoterassi ,mahtavine näkymineen, oli hieno paikka alkudrinkeille; lämpimästä kelistä ja tunnelmasta tuli mieleen Dubain yö, ulkoilmadiskoineen katolla. Loft toimi hyvin isolle seurueellemme ruokapaikkana, katossa kiertävät renkaat aiheuttivat huvittuneisuutta koko porukassa, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tunnelma oli mutkaton.

Oli vaikea ymmärtää, että vihdoin istuin siinä isän, äidin, isoveljeni ja jälkeläistemme kanssa samassa pöydässä. Kun asumme kolmessa eri maassa, tällainen yhdessäolo on harvinaista herkkua. Love.

Tataa!

PS onkohan BlogSpot muuten  muuttanut taas jotain asetuksia, herjaa milloin mistäkin. Taas sama juttu; kuva latautuu poikittain, vaikka on tallennettu eri tavalla jms. Oli hieno kuva ravintolasta iltavalaistuksessa, mutten onnistunut korjaamaan. Ylläoleva kuva on hätäpäässä lainattu. Takkuileva vuodenaloitus blogirintamalla;)siis.

Ihanaa Alkanutta Vuotta 2014!

Olemme olleet matkoilla viimeiset kymmenen päivää ja suunnitelmista poiketen, en sittenkään postaillut sieltä. Luin kyllä maileja ja aloitin postauksen jos toisenkin, mutta muut asiat veivät mennessään. Niin harvoin saa nauttia koko perheen seurasta, etten yksinkertaisesti raaskinut vetäytyä omiin oloihini. Sorry for the radio silence..

Oli tosi ihana loma Floridassa; lämpöä, aurinkoa,eksoottisia eläimiä, omat vanhemmat ja veli perheineen paikalla. Über-rento joulu, paljon hyvää ruokaa ja leppoisaa yhdessäoloa. Kommelluksitta ei tälläkään kertaa selvitty..juttuja postaan tosi pian! ja täytyy sanoa, että olen äärimmäisen tyytyväinen siitä, että olen takaisin länsirannikolla yhtenä kappaleena. Enää en lentele enkä touhua tukka putkella ja jospa se pesänrakennusviettikin kohta ottaisi niskaotteen ja saisi vauvalameininkiä taloon;)

Meidän vuosi vaihtui rokaten; tulimme kotiin lentokentältä kello yhdeksän aikaan illalla, sammuin sohvalle ennen puolta yötä, mieheni herätti laskemaan kymmenestä alaspäin, maistoin pienen huikan shampanjaa, suukotin ja nukahdin taas;).

Kohti uusia tuulia ja seikkailuja 2014!

The Spanish Inquisition;)

Kidutusta. Istua nyt hiljaa kolme tuntia. Kirjoitan tätä odotushuoneessa. Yritän kaikin keinoin tehdä tästä mielenkiintoisempaa kuin mitä se on; nököttää tuntikausia epämukavalla tuolilla ja aina välillä joku tunkee neulan käsivarteen. On nälkä ja väsyttää. Se sokerilitku oli pahaa. Ja lämmintä. Makuna aina niin kamala Fruit Punch. yäk.

Suurin kauhuni on, että sisään tulee joku, joka haisee pahalle. Sitten kun se joku lähtee, haju jää. Minun super hajuaistini on nyt  On Steroids. Tunnin jälkeen, sisään astui ukko, jonka kaikki kamppeet haisivat homeelle, märälle koiralle. Siis sille, kun vaatteet jättää märkänä myttyyn...antakee armoo. Ei onneksi istunut ihan viereen, mutta pienessä odotushuoneessa lemu tunki sieraimiini silti. Kuvanottohetkellä huoneessa oli ihanan ilmavaa, hetkellisesti.

Olin odotushuoneen ainoa oman rotuni edustaja. Muut olivat aasialaisia, enimmäkseen vanhuksia. He tulivat labraan pareittain sisaruksensa  tai lapsensa kanssa. Yksi vanhempi täti tuijotti vatsaani koko ajan. Poika tietty teki samaan aikaan voltteja, niin, että maha muljahteli puolelta toiselle. Minua ahdisti ja tunsin levottomuutta. Yritin blokata tuijotuksen milloin läppärillä, milloin Läckbergillä. On myönnettävä, että mutisin jotain suomeksi välillä, kun otti pattiin se tuijotus...

Viimeksi kun olin täällä, yksi parikymppinen mimmi hölötti kovaan ääneen puhelimeensa. Saan sellaisesta näppylöitä. (15 tuntia syömättä, juomatta, aiheuttaa tiettyä kireyttä;))Toinen suosikkini on, (tiedätkö tyypin?) se lentomatkustaessa,  maha karrella puhelimeen huutava  mies;  Moi, Ollaan jo koneessa! – Just laskeuduttiin, päästään kohta ulos koneesta – Odottelen vielä laukkuja  AARRGGHH!! Jos puhuisi yhtään lujempaa, ei koko puhelinta edes tarvitsisi. Vastapuoli kuulisi muutenkin...

Tämä hölömimmi yritti olla ystävänsä tukena sanoen ainakin kahdeksan kertaa, kuinka toisen ei pidä sietää tiettyä käytöstä joltain kolmannelta osapuolelta ja kuinka hänen pitää puolustaa tapaansa elää vanhemmilleen ja kuinka hänen vielä kotona asuvan veljensä olisi syytä maksaa vuokraa.  Aina välillä puri kynsiään naks naks. Olin tulla hulluksi ;) Lisään joulupukin listalle isot muhkeat noise cancelling headphones-kuulokkeet.  

Jos ne oikeasti aikovat hyväksyä kännyköiden käytön lentokoneissa, muunkin kuin tekstarit, alan matkustamaan Atlantin yli laivalla;) Sillä on sanomattakin selvää, että viereeni istuutuu se mahakas mies-tyyppi, tai pahimmassa teiniangstissaan kieriskelevä niinku ja sit niinku- tyyppi.  Se on jämpti.

Ihmisiä tuli ja meni. Rupesin tarkastelemaan kenkiä. Masokistista lempipuuhaa. Laitoin puhelimen äänettömälle ja  nappasin kuvan tietokoneen ruudusta vain saadakseni selville kuuluuko kameran ääni äänettömällä, kuuluuhan se. Bummer. Olisi tullut "hyvä" kokoelma new balance tossujen, karvatossukas+ sukka-yhdistelmien ja muiden hirvitysten kuvia;) Mikä rumien kenkien kavalkaadi pienessä tilassa samaan aikaan. Mitäpä sitä ei ajan tappamiseksi keksisi...

Kävin siis aamulla kolmen tunnin sokerirasituskokeessa. Nyt sitten jännitetään tuloksia. En jaksa uskoa, että olisi jotain vikaa. Tunnin kokeen arvokaan ei ollut kuin ihan vähän koholla. En itse asiassa edes ymmärrä miksi olen täällä. Varmuuden vuoksi? Ja en minä nyt välttämättä mitään kuuden kilon sokerivauvaa halua, mutta silti. Jotenkin sitä luulisi, että minulla olisi jotain oireita, jos sokerit olisivat koholla, mutta wait and see. Olen hardcore herkuttelija enkä kakskymppinen, joten kaikki on mahdollista.

Tuntuu siltä, etten ole lähiaikoina muuta tehnyt kuin lääkärissä juossut.  Ja naistenhuoneessa;)  Onneksi joululoma koittaa ensi viikolla, matkustamme pois kotoa, pois perus huushollaamisesta. Yksi ystävällinen tuttu osasi kertoa, että Floridassa on kuulemma hyviä keskos-osastoja.  Kiitos, jos nyt kuitenkin selviytyisin takaisin kotiin yhtenä kappaleena... Sitten saa poika pikkuhiljaa tullakin. Olo on välillä valasmainen ja kankea. En tunnista peilikuvasta näkyvää möhömahaa;) Luulen näyttäväni paljon paljon sutjakkaammalta;)

Tataa!

 

PS anteeksipyynnöt kaikille kielipoliiseille. Kirjoitus on tässä postauksessa poukkoilevaa, ilman säntillistä aikamuotoa.

Kaikki nämä mulle heti!

On pari sisustusliikettä, vaikkakin isoja ketjuja, joista ottaisin meille 90% tavaroista heti, kyselemättä. Olen kerännyt sellaiseen 70-lukulaiseen jättiläiskansioon ideoita kotiin eri lehdistä, huonekohtaisesti, jo vuosia, mutten ole rei'ittänyt sivuja enää piiitkään aikaan, joten nykyään ne irtirevityt sivut vaan tungetaan jonnekin kansion väliin. Hmm, kuulostaa hyvin tutulta, ihan sama juttu kuin reseptien kanssa.

 

Olohuoneen uutta sisustus(suunnittelua)ta varten olen siirtynyt- hurraa! - jo nykyaikaan ja kerään kansiota sähköisesti koneelle. Projekti tosin siirtyy siirtymistään, sillä pikkupoikamme lipasto-pinnasänky- ja kaikki se muu jo onnellisesti unohdettu tavara-tarpeet torppaavat huonekalu-hankinnat, hetkeksi. Pikkuhiljaa siis. (Tosin me taidettiin löytää jo potentiaalinen sohva..)

Suomessa meitä odottaa jossain vaiheessa iso laajennusprojekti, joten kerään ideoita sillä silmällä, että kun me joskus laajennetaan tai rakennetaan, sitten joskus... Täällä päässä, vuokralla, blääh, ei paljon unelmia toteutella, tai seiniä kaadeta.

Tässä kuitenkin minun mielestä aivan ihania ideoita tähän kauteen. Just tällaisissa tunnelmissa, villasukissa viilettäen, haluaisin viettää unelmieni joulun. Yhdessä kädessä olisi punaviinilasi, toinen käsi kopeloisi pohjatonta konvehtirasiaa.

Olen kopioinut monet ideat, pienessä mittakaavassa. Olohuoneen puolella vaaleaan yhdistän kultaa, hopeaa, peiliä, valkoista ja glitteriä. (Ja tietty ripauksen punaista.) Familyroomin tummaan puuhun ja kalustukseen sopii punainen ja ruutukankaat. Porotyynykin on paikallaan ;)Skottiruutu ja lumihiutaleet ovat vastustamattoman ihania vuosi toisensa jälkeen. Tykkään. Osalle toteutusta tarvitsisin kyllä kipeästi vuoristomajan;)

Kupissa Snowman's soup*

Viime vuoden skottiruutu-teemaa jatkaen, pakkasin ja pakkaan kaikki paketitkin skottiruudulliseen paperiin ja käytän sävyihin sopivia nauhoja. Ihanaa. Joulun odotus on kyllä kivaa. Melkein parempi kuin itse joulu. Se on ohi niin hujauksessa.


Tataa!

PS Pidän tänä vuonna koristelut kurissa, emmekä hanki edes kuusta, sillä vietämme joulun muualla. Olen kieltäytynyt Lake Tahoen keikasta, vaikka lunta kaipaankin, sillä en ehkä kestäisi katsoa, kun muut viilettävät alas rinteitä, itse nauttisin kuumaa kaakaota rinteen juurella möhömahani kanssa. Tänkiu bat nou tänkiu;) Kenties kerkiämme nietoksille vielä myöhemmin keväällä!

 

* olen tainnut tästä aiemminkin kirjoittaa, mutta jos joku haluaa niin makeaa,että hampaat tippuu suusta; kuuma kaakao sekoitetaan Candy canella ja kuorrutetaan vaahtokarkeilla.

San Francisco ei petä

Nyt on taas vietetty mukava viikonloppu ja joulufiiliksestäkin saatu kiinni hetkittäin. Viime viikolla sain pukea lapsille villasormikkaita, sööttejä pipoja, sukkahousuja ja kunnon takkeja. Aamut valkenivat ihan muutamalla plus-asteella, mutta päivisin lämpötila kipusi kympin paremmalle puolelle. Raikas, aurinkoinen syyssää on ihan luksusta.

Perjantaina kävin neljättä kertaa lääkärissä. Inhokkilistaan, parin muun lääkärin kanssa, kuluu tätä nykyä myös silmälääkäri. Kun istuu hiestä märkänä, peloissaan inisten, silmät arkoina lääkärin tunkiessa kyynelkanaviin neuloja, ei paljon naurata. Kamalinta kaikessa, tunnin kestänyt kidutus ei tuottanut toivottua tulosta. Silmäni valuu edelleen ja nyt alkaa silmänympärysihokin ärtyä. Minun on vielä palattava lääkäriin. Ajatuskin puistattaa, sekä tuleva lasku. Jos jollain siis on jotain vinkkiä miten kyynelkanavan saisi neula-vapaasti auki kotikonstein, saa kertoa!

Illalla olimme ystäviemme luona skoolaamassa 96-vuotiaalle Suomelle. Mukavaa yhdessäoloa, hyviä ruokia, Maamme-laulua. Ainoana miinuksena; olin suunnitellut asumme prikulleen; tyttöjen mekkoja oli jaagattu kissojen ja koirien kanssa, että mätsaavat itselleni tilaamaani mekkoon. Ja sitten, oma mekkoni ei tullutkaan ajoissa ja jouduin kaivamaan kaapista vanhan koltun esille. Harmitti.  (Se tilaamani mekko odotti ovella lauantai-iltana. Vetäsin se intona päälle vain huomatakseni, että olin tilannut liian ison...bummer) First world problems...;)


Lauantai oli omassa mittakaavassani täydellisyyttää hipova päivä. Suburbia on ihan kivaa, mutta kaipaan ajoittain kaupungin vilinään. Ikään kuin syntymäpäivieni hengessä, lähdimme siis San Franciscoon fiilistelemään joulunalusaikaa. Alunperin piti jäädä yöksi, mutta minä kun olen sattuneesta syystä aina ajokunnossa, päätimme jättää hotellin toiseksi kerraksi. Ehkä jopa ilman lapsia. Hurjaa, I know.

Ei ehkä kaupungin romanttisin ja intiimein vaihtoehto, mutta suuntasimme Fisherman's Wharfille, Pier 39n Crab House ravintolaan. Ruoka oli hintansa väärti, lapset saivat clam chowderin sijaan takuutuoretta crab chowderia. Tilailtiin simpukoita ja rapuja ja syötiin kaikkea yhdessä. Sanoinkin lapsille, että ovat aika etuoikeutettuja, en minä kuusivuotiaana syönyt jättimäisiä taskurapuja ravintoloissa...(Samalla mietin itsekin, miten ihanaa on asua tällaisen suurkaupungin läheisyydessä)


Pier 39n tunnelma on aina mukava. Paitsi, että nyt tuuli niin, että korvat meinasivat irrota. Järkevänä ihmisenä olin huolehtinut muista, mutta unohtanut oman hatun. Äitiys. Ihan kauhuissani katselin paikallisten pikkulapsia rattaissaan; yksivuotias istui ilman hattua ja hanskoja, pelkissä sukissa! Siinä kylmässä viimassa jonkun ohuen fleecerievun alla. Äidillä ja äidin ystävättärellä oli kyllä Uggit ja karvahattu. Teki ihan pahaa.


Päätimme suomalaisella sisulla, uhmata viimaa ja kävellä jälkiruoalle Ghirardelli Squarelle. Lasten mielestä näytti ja tuntui ihan Suomelta;) Ghirardellin suklaa on ainoa hyvä suklaa täällä. Viekin kielen mennessään;) Sinne, vähän-niinku-Kluuvikadun- Fasun- tunnelmiin sitten kuumalle kaakaolle ja jäätelöannoksille. Ihanan jouluinen tunnelma.  Maistiaisina tumman suklaan peppermint bark. Tätä kuluu meidän perheessä tähän aikaan vuodesta. Nuo Poron nenät olivat ihanan näköisiä, mutta mallaspallot eivät kuulu suosikkeihini...

Sitten oli aika jättää merileijonien haukunta ja Alcatraz taakse ja siirtyä kohti Union Squarea. Macy'sin kuusi ja koristeet ovat aina näkemisen arvoiset. Luistelemaan ei nyt ollut asiaa. Tässä vaiheessa tuli ahdistus ihmispaljoudesta. Itse asiassa se ahdistus tulee joka kerta myös suurkaupungin liikenteestä. Kuskeja on joka lähtöön, joku katu onkin yhtäkkiä suljettu, autoja on jätetty hätävilkuin keskelle kaistaa jne jne Ehkä se on tämä kahdeksannen kuun kevyt olemus, mutta ihmispaljouden keskellä, vieraiden ihmisten tuuppiessa  kiireissään, alkoi riittää. Joo, eiköhän tää ollut tässä. Kotisohva alkoi kiintää silmissä, takaisin suburbiaan, kiitos.

Tataa!

PS täällähän sanotaan, että We are expecting tai We are pregnant. Olen aina vähän pyöritellyt päätäni ja sanonut, että synnytetäänkö Me sitten myös ja miten se mahtaa toimia? No, me taidetaan kyllä ihan oikeasti odottaa;) Miestäni väsyttää samaan aikaan ja on vapaaehtoisella yhdeksän kuun lähes tipattomalla. Pyytämättä, vaatimatta. Minun mielestäni saisi tehdä mitä huvittaa. Yritin tuossa jopa ehdottaa, että lähtisi jollekin poikienreissulle, muttei innostunut. Tjaa, en valita. Kotonakin saa olla.

Myöhäisen illan päätteeksi katsoimme vielä leffan The World's End. Bizarre. Siis bizarre.

Kolkytkahdeksan -Kolkytyhdeksän- KolkytKymmenen

Oh Lord. Tänään se sitten tapahtui. Täytin kolmekymmentäkymmenen;). Heräsin lauluun, suukotteluun ja halailuun. Aika onnekasta.

Peilistä katsoo ei-niin-hehkeä tyyppi. Oikea silmäni on oireillut reilut kaksi kuukautta, eli en ole käyttänyt silmämeikkiä kuin hyvin hyvin satunnaisesti ja vain for special occasions. Tällaisena tummana ja tulisena se ei toki haittaa...Kolmas silmälääkäri sanoi hyvin painotetusti, ettei lähtisi nyt tekemään mitään silmän ympäristössä, joka saattaa edelleen ärsyttää mysteeristä silmäoireilua. Kiitti. Kestovärjäys ei ole ollutkaan mielessä;)

Silmä on siis valunut ja rähminyt nätisti pari kuukautta, mutta tulehdusta siellä ei ole. Alkaa mennä usko läntisen lääketieteen arvailuihin. Tässä vaiheessa seison vaikka päälläni viisi kertaa päivässä, jos se auttaa. Auttaiskohan?

Iho; lähitarkastelun jälkeen, mitään yön yli rupsahdusta ei ole tapahtunut, mutta kuumaa ilmaa puhaltava lämmitys kuivattaa ja valmiiksi pintakuivaa. Olenkin siirtynyt rasvojen lisäksi öljyihin. Kiitos, nam. Moisturize Moisturize, sanoi jo Sophia Loren aikoinaan.

Sanovat, että elän pidempään, kun saan lapsen tässä iässä ja pysyn nuorempana. Comme ci, comme ca, katsotaan nyt. Uskokoon ken haluaa.

Kroppa toimii kuin hyvin rasvattu kone. Meidän suureksi yllätykseksi vatsassani kasvaa poika! Olen voinut oikein mahtavasti koko odotusajan, muttei minulla nyt mitään ongelmia tyttöjenkään kanssa ollut. Mitään olen raskaana, joten en voi -kortteja en lämää pöytään. Lauantaina kävin taas zumbaamassa, ihmeen hyvin meni, vaikka tunnille meno jo vähän jännittääkin.

Kiloja täynnä pyöreä kymppi ja oma vauhti on hiukan hiljentynyt sen mukaan, kun vauhti vatsan sisällä kiihtyy. Hirveitä potkuja! Koko vatsa heiluu ja tärähtelee, päälle päin näyttää siltä, että Alien, the eight passenger on tulossa ulos;) Poikani pitää minua jo nyt välillä öisin hereillä. Apuva. Viikon kuluttua mennään koko perheen voimalla 4D hen katsomaan miltä tulija näyttää.

R-a-k-a-s-t-a-n  j-u-h-l-i-a. Mutta, päätin nyt, duopakkauksessa, täyttää kolmekymmentäkymmenen, jotta voin sitten täyttää neljäkymmentä oikein hirveällä rytinällä. Tätä ikää pitää juhlia muutenkin kuin kaatamalla toisille shampanjaa;) Kuvassa rakkaan shampanjaharrastaja-ystävättäreni minulle tuoma spesiaalipullo. Se saa vielä odottaa avaamista. Kiitos!

En siis aio nyt järjestää mitään, mikä on minulle hyvin epätyypillistä. Sen sijaan, aiomme viettää San Francisco- päivän koko perheen voimalla ensi lauantaina syöden mereneläviä, sitten herkutella ja siirtyä fiilistelemään Union Squarelle jouluvalojen alle. Lahjaksi sain hukkaamieni (ihan hirveetä, en yleensä ikinä hukkaa mitään) korvakorujen tilalle uudet. Kyllä kelpaa. Love.

Rakas ystävättäreni järjestää pienimuotoiset skoolaukset perjantaina, sinne mennään innolla. Juhlitaan Suomea ja ehkä myös onnitellaan minua. Uusi glitterimekkokin on tilattu. Oli ihan pakko, onhan sille sitten käyttöä myös jouluna...Näissä tunnelmissa siis tänään. Katsoin itseäni kyllä hyvinkin tarkkaan joka kulmasta aamulla peilistä ja tilasin varmuuden vuoksi kosteuttavan kasvohoidon;)

Kivaa viikkoa.
Tataa!

PS Yritän kyllä välttää äitiysvaatteiden hankintaa, joten olen keskittynyt käsilaukku- ja koruosastoon jo kuukausia;) Kun anoppini oli vielä järjissään, hän sanoi joistain nuorisokaupoista, että sieltä voin nykyään ostaa vain korvakoruja, viitaten siihen, että koot loppuvat. Niinpä. I know exactly what you are talking about!! Tässä  vähän itse itseäni lahjoen- satoa;) Marc Jacobsin hologrammi iltalaukku on prrrrfect näin juhlakauteen, myrkynvihreää Kate Spadea olen himoinnut jo pitkään. Testaan ensin mini-koossa;) Ja minulta puuttui juhlavampi värikäs statement. On piste iin päälle vaalean harmaan o-aukkoisen cashmere neuleen kanssa. I'm so worth it;)