Sea World

Loman lopuksi ajoimme takaisin Orlandoon, missä olimme päättäneet viettää hiukan aikaa ennen kotiinpaluuta. Orlando on paikkana kaikkien huvipuistojen äiti. Vieri vieressä Disneyn neljä eri puistoa, Universal Studios, Sea World, You name it, sieltä löytyy. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen, lyhensimme Orlando-osuutta päivällä, sillä lapset nauttivat niin kovasti serkkujensa seurasta. Olikin tosi sööttiä seurata miten huolehtivaisesti isommat pojat huolehtivat serkuistaan. Uivat, leikkivät ja pelasivat yhdessä, vaikka nuorimman ja vanhimman ikäero on melkein kymmenen vuotta. Liikkistä.

Tässä olotilassa kieltäydyin Disneyn Magic Kingdomista heti kättelyssä. Se on varsinainen helvetin esikartano joulun aikaan ja laitejonoissa saattaa mennä tunti jos toinenkin. Ensin jonottaisin kintut ristissä tunnin kuullakseni, että en pääse laitteeseen. Thanks, but no thanks. (Olen lapsellinen, haluan itsekin mukaan. Minulle ei riitä katsella, kun muut hurvittelevat laitteissa. Pitää päästä itsekin kiljumaan pää alaspäin )

Minun mielestäni paras paikka olisi ollut Disneyn Hollywood Studios tai Universal Studios, jonne olen aina halunnut palata. Olin kuvitellut saavani istua jossain bussissa, joka ajeluttaa läpi leffakulissien, mutta toisin kävi. Minut äänestettiin kumoon. Sea World voitti.

Sea World on kiva paikka. Jonot eri esityksiin olivat aika älyttömät, tunti tai enemmän. Me siis päätimme, että Shamu pitää nähdä, mutta muihin ei jonoteta. Tämä paikka toimii lähes eläintarhan tavoin ilman sen kummempia jonotuksiakin. Näimme delfiinejä, kilpikonnia, lapset pääsivät syöttämään hylkeitä, manaatit tekivät vaikutuksen, samoin oikeastaan paikan kaikki eläimet ja yleistunnelma. Kaikkialla on nähtävää. Mereneläimiä pääseee katsomaan sekä päältä, että alta, ns underwater view. Kolmen tunnin kävelyn jälkeen alkoi mahassa tuntua omituiselta.

Kun oli aika varata paikat Shamu stadionille, mieheni oli sitä mieltä, että Soak Zoneen tai ei minnekään. Asettauduimme siis istumaan aika eteen sadeviitoissamme. Show oli hieno, ottamatta kantaa valaiden elinoloihin tai vähän aikaa sitten tapahtuneeseen tragediaan, jossa valas söi kouluttajansa. Turha ruveta jeesustelemaan, kun on jo paikan päällä. Vesi, jossa nämä upeat valaat uivat, on tietty kylmää suolavettä. Kun ne tulevat kohdalle kastelemaan yleisön, siinä kastuu läpimäräksi, oli sadeviitta tai ei. Teki ihan pahaa katsoa ympärillä istuvia ihmisiä, jotka istuivat paikoillaan ilman suojaa. hurrrrr, meille tuli kylmä muutenkin. Aurinko oli laskemassa, oli viileä ilta.

Vaikutun aina amerikkalaisten huvipuistojen panostuksesta koristeluihin ja varsinkin jouluaikaan, valoihin. Tämä sea of trees teki erityisen vaikutuksen. Näiden läpi pääsi kulkemaan pitkää siltaa pitkin. Valot vaihtoivat väriä, niihin ilmestyi kuvioita, olivat tosi kauniita, joulumusiikin soidessa taustalla. Ei nyt ihan Vegasin vertainen Frankin Bellagio-setti, mutta kaunis ja tunnelmallinen. Tässä vaiheessa olin tosin jo ihan loppu. Oli luovutettava. Istuin exitin lähelle ja jäin odottelemaan, kun muut lähtivät vielä katsomaan rauskuja. Vauva viestitti, että nyt kannattais varmaan ottaa rauhallisesti ja levähtää...

Kaikenkaikkiaan mukava päivä ja tuli nähtyä paljon. Mukaan tarttui valas- ja delfiinipehmoa, niin kuin asiaan kuuluu. Loppuillan vietimme hotellissamme ja seuraavana päivänä, uuden vuoden aatoksi, matkustimme takaisin kotiin länsirannikolle ilman sen kummempia kommelluksia(!). Mahakin rauhoittui, kun otin iisisti.

Tataa!

PS Tämän leffan aiomme katsoa, ehkemme kuitenkaan lasten kanssa Blackfish.

Florida, here we come!

Iso vuokratalo odotti Cape Coralissa, Meksikonlahden puolella. Sinne siis joulun viettoon äidin luo. Me suhautimme yli Amerikan mantereen, muut matkustivat paikalle kuka mistäkin. Löysin meille hirveän googlaamisen jälkeen tod edulliset yön yli non stop lennot, joten päätimme lentää Orlandoon ja ajaa sieltä perille.

Matkustaminen kahdeksannella kuulla on aivan fantastista.  Edellisillä kerroilla suhasin pitkin Eurooppaa, töiden puitteissa, aina viikolle 34, mutta tämän reissun jälkeen voin luottamuksellisesti sanoa, etten lennä enää minnekään ennen kuin vauva syntyy. Ihmisten hajut ja epämukavat istuimet, tavoistamme poiketen emme lentäneet firstissä, hehheh, olivat hetkellisesti liikaa.

Lapsille taukutin, että lennolla on sitten pakkolepo. Mutta eihän se uni tule, jos on pakko nukkua...Minäkin väänsin ja käänsin kuin kissa pistoksissa siinä istuimessani ja aina välillä kopautin vierustoveria olalle, excuse me, can I go by? Piti päästä aika ajoin jaloittelemaan ja toilettiin, yllättävää kyllä;) Lento oli ylibookattu(niin kuin täällä aina) ja me istuttiin kahdessa eri paikassa, kukin yhden lapsen kanssa. Vauvakin oli levoton ja möyri mahassa välillä niin, että luulin, että yrittää ulos navan kautta...

Laskeutuessamme Orlandoon kello 6 aamulla, oli mittarissa tunti yöunta. Jep jep. Olimme varmuuden vuoksi sopineet aamiaistreffit suomalaisten ystäviemme kanssa kahdeksaksi, joten aurinkolasit päähän ja menoksi. Ihana, mutta lyhyt jälleennäkeminen yhdessä Disney villagessa. Ihan kuin olisimme eksyneet Pleasantvillen leffakulisseihin...Autioita katuja, kimaltelevaa tekolunta katoilla, jättimäisiä joulukoristeita...Siinä väsymystilassa kaiken kaikkiaan eksoottinen kokemus;)

Mahat pannukakkua pullollaan, matkaan alas kohti Cape Coralia. Ei jäänyt epäselväksi missä päin Amerikkaa ollaan. Impeach Obama kylttejä, ihmisiä seisomassa moottoritien silloilla liput liehuen (miksi?), autoissa NRA(National Rifle Association) ja Stand up and Fight-tarroja. Lukematon määrä pickuppeja ja vanhoja Cadillaceja, Buickeja ja Olds Mobileja. Nämä vanhat Cadillac kuskit käyttävät muuten aina tällaisia laseja...(terkut kemianluokasta;)) Trailer parkkeja, tai RV parks, niin kuin niitä kuuluu kutsua;) seka Retirement communiteja ja Golf ja Country clubeja. Nurmikot kuin greenillä ja loputtomia palmujen rivejä. Etelä on old school republikaanien paratiisi. Siellä ei autokannassakaan paljon eurooppalaista näe. Made in USA on kova juttu.

Reilun kolmen tunnin ajon jälkeen perille saapui reissussa rähjääntynyt porukka. Muut olivat saapuneet perille edellisenä iltana. Lapset olivat silmänräpäyksessä uimassa serkkujensa kanssa, olivathan he nukkuneet koko automatkan. Me taas istuttiin alas vaihtamaan kuulumisia. Kahvia koneeseen ja suihkuun.


Ilta vietettiin juhlien äidin synttäreitä Ft Myersissa. Olin varannut Firestone ravintolan, joka osottautui aika hyväksi. Sky Lounge, kattoterassi ,mahtavine näkymineen, oli hieno paikka alkudrinkeille; lämpimästä kelistä ja tunnelmasta tuli mieleen Dubain yö, ulkoilmadiskoineen katolla. Loft toimi hyvin isolle seurueellemme ruokapaikkana, katossa kiertävät renkaat aiheuttivat huvittuneisuutta koko porukassa, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tunnelma oli mutkaton.

Oli vaikea ymmärtää, että vihdoin istuin siinä isän, äidin, isoveljeni ja jälkeläistemme kanssa samassa pöydässä. Kun asumme kolmessa eri maassa, tällainen yhdessäolo on harvinaista herkkua. Love.

Tataa!

PS onkohan BlogSpot muuten  muuttanut taas jotain asetuksia, herjaa milloin mistäkin. Taas sama juttu; kuva latautuu poikittain, vaikka on tallennettu eri tavalla jms. Oli hieno kuva ravintolasta iltavalaistuksessa, mutten onnistunut korjaamaan. Ylläoleva kuva on hätäpäässä lainattu. Takkuileva vuodenaloitus blogirintamalla;)siis.

The Spanish Inquisition;)

Kidutusta. Istua nyt hiljaa kolme tuntia. Kirjoitan tätä odotushuoneessa. Yritän kaikin keinoin tehdä tästä mielenkiintoisempaa kuin mitä se on; nököttää tuntikausia epämukavalla tuolilla ja aina välillä joku tunkee neulan käsivarteen. On nälkä ja väsyttää. Se sokerilitku oli pahaa. Ja lämmintä. Makuna aina niin kamala Fruit Punch. yäk.

Suurin kauhuni on, että sisään tulee joku, joka haisee pahalle. Sitten kun se joku lähtee, haju jää. Minun super hajuaistini on nyt  On Steroids. Tunnin jälkeen, sisään astui ukko, jonka kaikki kamppeet haisivat homeelle, märälle koiralle. Siis sille, kun vaatteet jättää märkänä myttyyn...antakee armoo. Ei onneksi istunut ihan viereen, mutta pienessä odotushuoneessa lemu tunki sieraimiini silti. Kuvanottohetkellä huoneessa oli ihanan ilmavaa, hetkellisesti.

Olin odotushuoneen ainoa oman rotuni edustaja. Muut olivat aasialaisia, enimmäkseen vanhuksia. He tulivat labraan pareittain sisaruksensa  tai lapsensa kanssa. Yksi vanhempi täti tuijotti vatsaani koko ajan. Poika tietty teki samaan aikaan voltteja, niin, että maha muljahteli puolelta toiselle. Minua ahdisti ja tunsin levottomuutta. Yritin blokata tuijotuksen milloin läppärillä, milloin Läckbergillä. On myönnettävä, että mutisin jotain suomeksi välillä, kun otti pattiin se tuijotus...

Viimeksi kun olin täällä, yksi parikymppinen mimmi hölötti kovaan ääneen puhelimeensa. Saan sellaisesta näppylöitä. (15 tuntia syömättä, juomatta, aiheuttaa tiettyä kireyttä;))Toinen suosikkini on, (tiedätkö tyypin?) se lentomatkustaessa,  maha karrella puhelimeen huutava  mies;  Moi, Ollaan jo koneessa! – Just laskeuduttiin, päästään kohta ulos koneesta – Odottelen vielä laukkuja  AARRGGHH!! Jos puhuisi yhtään lujempaa, ei koko puhelinta edes tarvitsisi. Vastapuoli kuulisi muutenkin...

Tämä hölömimmi yritti olla ystävänsä tukena sanoen ainakin kahdeksan kertaa, kuinka toisen ei pidä sietää tiettyä käytöstä joltain kolmannelta osapuolelta ja kuinka hänen pitää puolustaa tapaansa elää vanhemmilleen ja kuinka hänen vielä kotona asuvan veljensä olisi syytä maksaa vuokraa.  Aina välillä puri kynsiään naks naks. Olin tulla hulluksi ;) Lisään joulupukin listalle isot muhkeat noise cancelling headphones-kuulokkeet.  

Jos ne oikeasti aikovat hyväksyä kännyköiden käytön lentokoneissa, muunkin kuin tekstarit, alan matkustamaan Atlantin yli laivalla;) Sillä on sanomattakin selvää, että viereeni istuutuu se mahakas mies-tyyppi, tai pahimmassa teiniangstissaan kieriskelevä niinku ja sit niinku- tyyppi.  Se on jämpti.

Ihmisiä tuli ja meni. Rupesin tarkastelemaan kenkiä. Masokistista lempipuuhaa. Laitoin puhelimen äänettömälle ja  nappasin kuvan tietokoneen ruudusta vain saadakseni selville kuuluuko kameran ääni äänettömällä, kuuluuhan se. Bummer. Olisi tullut "hyvä" kokoelma new balance tossujen, karvatossukas+ sukka-yhdistelmien ja muiden hirvitysten kuvia;) Mikä rumien kenkien kavalkaadi pienessä tilassa samaan aikaan. Mitäpä sitä ei ajan tappamiseksi keksisi...

Kävin siis aamulla kolmen tunnin sokerirasituskokeessa. Nyt sitten jännitetään tuloksia. En jaksa uskoa, että olisi jotain vikaa. Tunnin kokeen arvokaan ei ollut kuin ihan vähän koholla. En itse asiassa edes ymmärrä miksi olen täällä. Varmuuden vuoksi? Ja en minä nyt välttämättä mitään kuuden kilon sokerivauvaa halua, mutta silti. Jotenkin sitä luulisi, että minulla olisi jotain oireita, jos sokerit olisivat koholla, mutta wait and see. Olen hardcore herkuttelija enkä kakskymppinen, joten kaikki on mahdollista.

Tuntuu siltä, etten ole lähiaikoina muuta tehnyt kuin lääkärissä juossut.  Ja naistenhuoneessa;)  Onneksi joululoma koittaa ensi viikolla, matkustamme pois kotoa, pois perus huushollaamisesta. Yksi ystävällinen tuttu osasi kertoa, että Floridassa on kuulemma hyviä keskos-osastoja.  Kiitos, jos nyt kuitenkin selviytyisin takaisin kotiin yhtenä kappaleena... Sitten saa poika pikkuhiljaa tullakin. Olo on välillä valasmainen ja kankea. En tunnista peilikuvasta näkyvää möhömahaa;) Luulen näyttäväni paljon paljon sutjakkaammalta;)

Tataa!

 

PS anteeksipyynnöt kaikille kielipoliiseille. Kirjoitus on tässä postauksessa poukkoilevaa, ilman säntillistä aikamuotoa.

Valkoiset jauheet pussissa

Joillekin onnekkaille raskausajan himot, cravings, ovat urbaania legendaa. Voi kuinka monta kertaa olen naureskellut haluan nuolla rappausta-tyyppisille jutuille. Eipä muuten juurikaan naurata, kun himo osuu omalle kohdalle ja onkin totista totta.

Se alkaa ihan puun takaa ja yltyy tosi pahaksi. Tosi äkkiä. Uskon vakaasti siihen, että kroppa tietää ja kertoo mitä tarvitsee. Sitä on sitten saatava missä tahansa ja mihin kellon aikaan tahansa. Minun kroppani haluaa OMOa.

Himot yllättivät ensimmäisen raskauden aikana, joskus kuudennen kuukauden paikkeilla. Olin mittaamassa jauheista Omoa (vai oliks se BioLuvilia?) kuppiin. Tuoksu oli kertakaikkiaan vastustamaton. Teki mieli maistaa. Hammastahna vaahto maistui paremmalta kuin ikinä, nielasin. Samoin spearmint Xylitol jenkki. Rupesin kuljettamaan pienen pienessä Minigrip pussissa päivittäin pillereitä; mahdollisimman laimean mintun makuisia jauhoisia pillereitä. 2 Calcichewta, 12 Rennietä, erilaisia xylitolpastilleja. Illalla viimeisimmäksi laitoin Rennien suuhun, kun olin jo sängyssä. Mieheni kyseli- Ai, närästääkö noin pahasti? En vastannut. Eikä välttämättä edes närästänyt. Se vain sattui olemaan yksi päivän kohokohdista; maata hiljaa paikoillaan, Rennie suussa sulaen. Nautinto.

Varmistelin apteekkarilta josko esim Rennien syönnistä olisi jotain haittaa..entä fluoritabletit? Nekin ovat hyvin jauhoisia, isoja imeskelytabletteja. Yritin myös syödä Fazerin Euca Mentholeita, mutta eivät olleet tarpeeksi jauhoisia. Himoni on hyvin tarkka ja nirso. Sain myös ostettua placeboja, mutta ne olivat pahoja. Eivät toimineet ollenkaan samalla tavalla;)

Calcichewta sai syödä vain kaksi tablettia päivässä, joten, jos puhelin sattui soimaan sillä aikaa kun imeskelin kalkkitablettia, annoin soida. Nobody comes between me and my Calcichew. Nytkin, tätä kirjoittaessa, alkaa leukaperät nykimään. Vesi herahtaa kielelle. Ihan Pimeetä.

Miten tämä ihan sama omituinen mikä-lie-jauhoisen-laimean-minttukalkin-himo on taas iskenyt? Lääkäri sanoi, että niin, vauvahan ottaa sen minkä tarvitsee. Sinulle jää loput. Luulisi, että minun jogurtin, maidon ja juuston kulutuksella saisin tarpeeksi kalsiumia, muttei kai sitten.

Olen löytänyt paikallisen korvikkeen. Antacid/Calcium peppermint flavor. Voi kuulkaa, avasin purkin jo autossa matkalla kotiin. BINGO. Just oikea koostumus ja maku. I'm in love. Ja tällä kertaa muuten närästää ihan oikeasti paljon ja monta kertaa päivässä. Saan syödä uusia herkkujani maksimissaan seitsemän tablettia päivässä. Yritän pitää annostuksen vähemmässä.. Olen kuin mikäkin hc addikti. Katson aamulla kellosta, että jos syön jo näin aikaisin yhden, ei jää loppupäiväksi kuin kuusi...Eipä tässä tällä erää muuta.

Tataa!

PS tänään juhlitaan Thanksgivingiä, Kiitospäivää. Esikoiseni halusi aamiaispöydässä kerrata kaikki kiitollisuutensa aiheet. Aika liikuttavaa. Me suuntaamme ystävien järjestämille juhlille rannalle ja istumme vasta huomenna perheen kesken kiitospäivän aterialle. Silloin saa kukin vuorollaan kertoa, mistä on kiitollinen.

Sukuloimme jo viime viikonloppuna, siitä lisää tuonnempana. Black Friday alet alkavat viimeistään puolilta öin. En aio suunnata shoppaaamaan hullun kiilto silmissä tänäkään vuonna, klo 3 aamulla, mutta, kuten mieheni serkku sanoi; You gotta experience it at least once. Just to say you have. OK, ensi vuonna sitten.

Nautiskellen

Tämä ruokapostailu on mennyt ihan mahdottomaksi ;) Täällä herkuttelen ja mässäilen, tahdonvoimalle ja sitten jos vielä olen joskus raskaana syön tosi terveellisesti jutuille- nauraa hohotan. Tässä sitä taas paisutaan kuin pullataikina. Voin oikein mahtavasti;)Olen yksinkertaistanut elämäni; kun on nälkä, syön, kun jotain tekee mieli, syön just sitä. Voilá.

Perinteinen amerikkalainen Grilled Cheese; mikä ihana comfort food. Itse en ole näitä kertaakaan tehnyt, mutta mieheni tarttuu hommaan kursailematta. Voita kuluu suhteellisen paljon, samoin juustoja. En ollut aiemmin tajunnutkaan, ettei pannulle laitettu voi riitä, vaan leipä pitää voidella, runsaalla voilla, myös ulkopuolelta. Ahaa! Mieheni teki näitä joskus dagen efter ruoaksi seurusteluaikoinamme. Bye bye pizzat ja hampparit, aineksetkin löytyivät aina kotoa.  Ihan naapuriin avattiin jopa The Melt- Grilled Cheese ketju. Ei olla vielä kokeiltu, ja vaikka sandwich paikkoihin ajaudutaankin usein lounaalle lasten kanssa. Jotenkin tuntuu kummalta maksaa PB&J (peanut butter & jelly)tai Grilled cheese sandwichista 5 dollaria. Ostetaan mieluummin ainekset kotiin ja tehdään itse! Kukin saa koota omansa. Minä haluan cheddarin päälle aina vielä joko vuohenjuustoa tai sinihomejuustoa. Proteiini on tosi tärkeää;)

Yks herkuistani on nykyään maapähkinävoi. (?!)
Nautin sitä usein välipalaksi tai aamulla paahdetun leivän ja banaaninsiivujen kanssa. Kuten kuvassa. Joskus myös suoraan tönkästä isolla lusikalla...Yllättävän koukuttava yhdistelmä tämä suolaisen ja makean liitto. (On myönnettävä, että aiemmin yököttelin, kun mieheni teki itselleen näitä leipiä) Mutta hei, pähkinöissähän on tosi paljon hyviä rasvoja eiks je?;)


Olen myös monen vuoden tauon jälkeen alkanut juoda limuja.(hyi hyi) En kerta kaikkiaan jaksa aina juoda vettä, kun se ei maistu miltään. Tsuf, vaan kuuluu kun avaan vaniljakokistölkin. Hellou darling, vanha himokkini, it's been a long time. Dilemma; ottaako kalorit vai aspartaamin?


"Leipominen" on myös lähtenyt ihan lapasesta. Tai siis jos valmiista taikinasta suoraan uuniin-ratkaisua voi yleensä leipomiseksi kutsua. Näitä, kuten kuvassa, on aina kaapissa, sillä illalla kun makeanhimo on pahimmillaan, lämmin chocolate chip cookie on aika hyvää;) Ei muuten, mutta piparminttusuklaakeksit ja minttusuklaachip- keksit ovat limited edition ja kausituotteita. Eikä pipari-Oreoitakaan saa enää joulun jälkeen;) Jos siis kerran meinaa, ne on syötävä nyt. Lapset eivät valita.

Mieheni kielsi minua ostamasta isoa chocolate cookie dough- ämpäriä Costcosta. Käsi oli jo ojentunut tarttumaan reilun kahden kilon ämpärin kahvaan ihan automatiikalla. Ihme tyranni.... Taitaa tosin ukko tietää, että kannattaa yrittää varovasti hillitä rouvan mieltymyksiä, sillä ensi keväänä  tämä samainen rouva sitten tuskailee bikineissään;) Eikä ihme.

Uhraan siis täällä vartaloani, day in, day out, vaikka tiedän, että totuus on julma, kunhan tästä duopaketista tulee solo. Koko tämä postaus on vähän  järkyttävä, nyt kun näitä kuvia katsoo. Pitäsiköhän jättää julkaisematta.. Heart attack waiting to happen. Voi punkeroiden piinaa.  Mutku, mutku...olkoon samalla karmea tunnustus.

Keväällä on ryhdistäydyttävä. May The Force be With Me silloin. Nyt nautiskelen. Tää on niin maallista.

YOLO ja Tataa!

PS nyt kun täällä satoi (!!suuri paikallisuutinen!!), ja illat ovat pimentyneet olen myös pyöräytellyt erilaisia suolaisia piirakoita. Ihan hävettää myöntää, että ennen ostin aina valmiin voitaikinan. Nyt, teen sen itse. Apuva. Sehän on maailman helpoin ja nopein. 30 sekunttia ja valmis, jos tekee klassisen voi,vehnäjauho,vesi-version. Aina oppii jotain uutta, kun ei ole Sunnuntai-taikinaa heti käden ulottuvilla. Jos vielä onnistuisin metsästämään puolukoita jostain, tekisin vispipuuroa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. hmmmm ehkä sen juicerin osto joululahjaksi ei ole ihan huono idea sittenkään. Voi detox. I'll think about that tomorrow;)

Barefoot, Pregnant, In the Kitchen

Kokkausmaniaa. Nyt on testattu punajuurivuohenjuustorisotot, lammaspullat ja muut. Illallisvieraat tuntuivat nauttivan, samoin isäntäväki. Sain vihdoinkin otettua Schlemmertopfinkin taas esille, mutta lihapullat pitää kyllä ensin ruskistaa pannulla tai uunissa, muuten niistä tulee ruman näköisiä. Normaalisti ison kokkailun ja pienen valvomisen jälkeen seuraa pizzapäivä, mutta ei nyt. Kokkaushuuma jatkui.

Sunnuntaina oli vuorossa lasagnea Lindströmin tapaan, eli sekä valkokastikkeeseen, että kerroksiin perinteisten lisäksi sekä vuohenjuustoa että punajuuria. (Ohje löytyi Kodin kuvalehdestä)Mums. Lasagnea söisi useamminkin, mutten jaksa tehdä. Sitä paitsi me ollaan suursyömäreitä, niin kuin Hinku&Vinku:ssa kuka muistaa? ;) Teen aina suurimman pyrexvuoan verran lasagnea ja siitä jää nihkeästi kahden lapsen lounas seuraavalle päivälle. Perheen isällä on sitä paitsi tapana hiipiä iltamyöhällä vielä santsikierrokselle...

Normaalisti illallisen jälkeen olen päivän ruoat laittanut. Nyt saatan kierrellä keittiössä, availla kaappeja, selailla reseptikirjaa. Olenkin leiponut hetken mielijohteesta mm banaanileipää. Ihana lämmittää palanen tai kaksi aamukahvin kanssa ja lapsetkin haluavat kouluun mukaan siivun muun lounaan ohelle. Mieheni pyörittelee päätään. Vimeksi leivoin banaanileipää äitiyslomalla vuonna 2007. Kuuluu siis taudin kuvaan.

Tänä vuonna kätevänä emäntänä päätin hyödyntää kurpitsojen kaiverruksen yhteydessä tulevan sisuksen. Luulin, ettei meillä ole neilikkaa, joten heitin mönjät pois, sllä olisin halunnut tehdä kurpitsamuffinssit heti. Kärsivällisyyteni on edelleen nolla. (Siellä se rouhittu neilikka-pussi tosin nökötti muskottipähkinän alla, argh, ei vaan osunut silmään) Jäi muffarit tekemättä, mutta, paahdoin kurpitsansiemenet. Kuivasin siemenet yön yli ja sitten sekoittelin sulassa voissa, valkosipulijauheessa ja jossain yrttimausteessa. Uuniin noin tunniksi ja avot! Superhelppoa ja hyviä tuli!
Niitä oli kiva napsia välipalaksi.

Ennen

Olimme viime keväänä monen perheen brunssilla, jonne tein pieniä "jälkiruokaleipäsiä" Leikkasin noin 20:sta palasta vaaleaa paahtoleipää reunat pois. Aiemmin nakkasin ne aina suoraan roskiin, mutta silloin päätin googlettaa. Ha! Löytyi bread pudding. Vääntäsinkin siis niistä hyvän, suolaisen puddingin. Leivänkantit ladottiin yhdeksi kerrokseksi, päälle laitoin sipuli-kalkkuna-juusto-yrtti- kalkkuna- kananmuna seoksen ja juustoraastetta. Muutama kerros samalla taktiikalla ja valmis, lasagnen tyyliin! Uunissa muistaakseni noin 45minsaa. Oli hyvää. Vähän niinku suolaisen piirakan korvike.

Jälkeen. Nam.

Tällä kertaa en ikäväkseni enää löytänytkään houkuttelevaa suolaista reseptiä, mutta törmäsin raisin bread puddingiin. HMMMMM. ja Ou nou. (Olen täysin hurahtanut rusinapaahtoleipään, joten en voinut vastustaa tätä.) Jos on nääs pahaksi-onnekseen jotenkin onnistunut syntymään maailman-parhaiden-pullien-tekijän-tyttäreksi-joka-itse-leipoo- ihmeellisiä-maailmanlopun-käkkänöitä, löytyi nyt tässä vähän niinku pullan halpis kopio;) Lopputulos on kuin pullakakku, kohonnut, kimmoisa ja maukas. Onnistuu takuuvarmasti.

Kaikille pulla-kohtalotovereille(toki muillekin): kandee kokeilla! Satuin tekemään tämän maanantai-iltana, mutta maistuisi ihanasti viikonloppuaamuna tai iltapalaksi. Minä kun satun tekemään töitä kotoa, napostelin tätä aamupalalla arkenakin. Nam. Ei siitä tosin moneksi aamuksi riittänyt...kröhöm. Ohje on täällä. En tällä kertaa edes kovasti säveltänyt. Tästä tulee meille vakkarilisä jokaiseen kotibrunssiin! Ja saa muuten ei enää niin tuoreen leivän huippuhyvään käyttöön. Kirjaimellisesti. Kolmas hehkutus on se, ettei tartte heittää ruokaa roskiin, edes leivänkantteja. Siitä tulee erityisen hyvä mieli.

Tataa!

PS Yläkuvassa uuniin heitetyt pikkuperunat ja bataatit. Kun ne ensin "marinoi" suola, pippuri, paprika, parmesanraaste, yrtti, öljy-sekoituksessa, maku on tosi hyvä. Helppo lisuke ja mitä parasta; valmistuvat itsekseen uunissa. Itse voi keskittyä seurusteluun. Suits me. Tulipa kuvamatskusta yksitoikkoisen näköistä, mutta sopii Halloween- Thanksgiving ajan väritykseen;). Tässähän aletaan heittäytyä ihan domestic goddess- vaihteelle;) mutta kaikkien huolien keskellä kokkailu ja leipominen on kyllä tosi terapeuttista.

Buffalo Buns Zumbaa

Olen vetänyt muutaman zumbatunnin lähiaikoina, mutta maha on ollut huomattavasti pienempi.  Toisten tunneilla (zumba, u-jam tai glitz dance) yritän käydä pari kertaa viikossa ja on oikeastaan ollut aika yllättävää miten helposti koko vauvan unohtaa, kun tanssi vie mukanaan. Vain salin peili ja hengästyminen, muistuttaa siitä tosiasiasta, että meitä onkin liikkeellä kaksi;) Musiikilla on ihmeellinen voima. 

Nyt kun maha on pullahtanut oikein kunnolla esille, on aika jännä tunne mennä vetämään tuntia. Yksi paikallinen tuttuni veti tunteja viikolle 35 ja ihan yhtä kova hiki tuli yleisössä;) Mutta mitenköhän ne suhtautuvat minuun? Ajattelevatkohan ne siellä salissa, ettei tuosta ole varmaan mihinkään, kun on raskaana ja kääntyvät kannoillaan. Ihan saman tunnin ajattelin kyllä vetää, ehkä välillä itse vähän fuskata;)

Tämä on siis kolmas raskauteni. Ekalla kerralla , yhdeksän vuotta sitten, liikuin jonkin verran ja lihosin kevyet 20 kiloa. Söin Pandan 300g Lakumixpusseja ihan jengissä;) Tokalla kerralla oikein päätin, etten nyt keräämällä kerää massaa ja lihosin vain joku 18 kiloa...jepjep.

Nyt, vanhempana ja huomattavasti viisaampana (buhahaha) yritän teoriassa elää terveellisemmin. Käytännössä mussutan kaiken maailman herkkuja koko ajan, vähän niinku viininjuontia kompensoiden. Pitäähän sitä ihmisellä jotain paheita olla. Muuten olisin ihan pyhimys;)

Energisesti, ja suht sutjakoissa fiiliksissä hymyissä suin eteenpäin, kunnes tsekkasin vanhat äitiysneuvolakorttini. Eletään siis odotuksen energistä toista kolmannesta ja erittäin tyypilliseen tyyliini hiukan vääristyneen kehonkuvan kera;) Voi vitalis. Olen just samoissa lukemissa kuin kahdella ekalla kerralla, erona vain se, että nyt lähtöpaino oli reilut viisi kiloa plussalla. Mamma mia. Todettakoon siis sen verran, että vielä on kaikki mahdollisuudet paisua sinne plus kahdenkympin tienoille. Auts. Ja toisaalta, ehkä olen vaan sen tyyppinen, joka ei kertakaikkiaan kulje skinnyjeanseissa raskaana ollessaan. Massaa tulee, mutta toivottavasti sitten kans lähtee...Mikäänlaista itsekuria ruoan suhteen ei nääs ole. Ihan turha oli toitottaa ennen tätä tilaa, että sitten syön kyllä terveellisesti. Just joo. Syö ite.

Onneksi voin hyvin ja aion sekä osallistua, että vetää zumbatunteja (ainakin)vuoden loppuun, voinnin niin salliessa. Seuraava sijaistus on perjantaina.  Ajattelin sujauttaa sellaisen äärettömän nätin, ellei seksikkään, raskausvyön trikoiden alle tukemaan mahaa. Hyvin jaksan, tosin kuten sanottu, hengästyn selvästi enemmän kuin aiemmin. Onneksi ei tarvitse ohjauksen aikana paljon puhua;) Hyppiminen ei tunnu kivalta, joten ihan tietoisesti välttelen sitä ja onhan tässä elopainoakin tullut ihan kunnioitettavasti lisää.

Ehkei ole tarkoituskaan, että jatkaisin ihan samalla tavalla riippumatta siitä, kuinka pitkällä mennään;) Tyhmä en aio olla, eli jos väsyttää tai tuntuu vähänkin pinkeyttä vatsanseudulla, en liiku. Ihan houkuttelematta ja mielellään jään sohvalle lepäämään. Ipana tosin saa hirmuenergiat tanssitunneilta. On hiljaa, kun äiti rokkaa, mutta riehuu sitten itse korkojen kanssa päälle. On aika eläväistä sorttia.

Täällä tavataan neljän viikon välein lääkäri, ei neuvolatätiä, kuten Suomessa. Jos ihan rehellisiä ollaan, en juurikaan tykkää systeemistä. Kirjoittelen tästä myöhemmin lisää. Kun kyselin esim liikuntarajoituksia ja sykettä, vastaus oli, jatka samalla tavalla, tee niin kuin tykkäät. Ainoa ohje oli, että vatsalihaksia ei kannata tehdä maaten suoraan selällään, silloin kohtu ei saa tarpeeksi happea ja sinua voi pyörryttää. Okei. Se olit sit siinä. Jatkan siis itse sykkeen seuraamista, kuten normaalisti, ja kuuntelen kroppaa. Saatan vielä jopa käydä vähän netissä lukemassa liikuntaan liittyviä rajoituksia...

Katsotaan saanko porukalle hien pintaan perjantaina. On myönnettävä, että vähän, taas, jännittää. Ja ainahan minua tunnin vetäminen jännittää, mutta nyt eri syistä kuin normaalisti. En minä mikään fitnessmamma ole, mutta jos jaksaisi liikkua edes kohtuullisesti koko odotuksen ajan, varmaan  palautuisikin nopeammin. Uskon siihen, että jos käytän energiaani nyt liikkumiseen, saan sen moninkertaisena takaisin.

Onneksi tilasin kesällä itselleni muutama löysän zumbatopin. Kireimmät saattaisivat tosi nätisti nyt pongahtaa ylös kummun päältä;) Suurin tenkkapoo on siis zumbavaatteet; laittaisinko löysän a-linjaisen pinkin yläosan, joka mukamas piilottaa mahaa, vaiko keltaisen joka on vartalon myötäinen ja oikein korostaa mahaa ja mitä jos se vauhdissa pongahtaa ylös paljastaen sen kamalan tukivyön? ;)

Tataa!

PS vaihto-oppilasvuotena vetäsin ekoina kolmena kuukautena sellaiset kymmenen kiloa plussaa ja isäntäperheen dad piti tätä äärettömän huvittavana. Minuakin nauratti, vaikkei kuitenkaan... Siellä, kuten meillä kotona, viljeltiin hurttia huumoria ja tämä dad lauloi minulle, aina kun näki minun herkuttelevan, laulun iloisesta pulleasta buffalosta; Buffalo Buns won't you come out tonight.... Siitä otsikko. Tanner vaan tömisee, kun pääsen vauhtiin:) Oli buffalo buns tai ei.

PPS kävin eilen illalla zumbatunnilla. Ongelmana ei tule olemaan hengästyminen, eikä vaatteet. Ongelmana tulee olemaan pokan pitäminen. Aiemmin jotenkin sensuellilta näyttäneet liikkeet näyttävät nyt niin hassuilta, että repeilin siellä jatkuvasti. Onneksi omaan playlistaan ei kuulu yhtään sexy lady- kappaletta, sillä kaikki pepun heiluttelu ja kiemurtelu näyttää nyt tältä, Ai että tulee hauskaa.