Excuse You

kuva lainattu

Koko perhe istuu pöydän ääressä. Pieninkin, joka osallistuu toimintaan lattian tasolta sätkien sitterissään. Lähes poikkeuksetta, vauva kakkaa, tai ainakin paukuttelee muiden ruokaillessa. Usein äiti hotkii oman ateriansa, päästäkseen ruoan päätteeksi heti vaipanvaihtohommiin. Fantastista.

Muutaman kuukauden kuluttua, samainen vauva istuu jo muun perheen seurassa, uljaasti korkealla, välillä hiukan huojuen, syöttötuolissaan. Paukku saattaa pörähtää silloinkin ja siihen suhtaudutaan söpöillen. Ohhoh, keneltä pääsi iso prupu!

Lapsen kasvaessa paukkuun aletaan suhtautua kielteisenä asiana. Missä vaiheessa ääni kellossa muuttuu eikä paukussa ole enää mitään söpöä, saati hienoa? Paukun pörähtäessä sanotaankin yhtäkkiä, Hyi, kauheeta, ei saa paukutella. Pyydä heti anteeksi! Myöhemmin, se, paukku, on vaan kerta kaikkiaan kielletty. Paukuttelu on tabu. Anteeksipyyntö ei auta. Vai auttaako?

Tapasin erittäin tyylikkään naisen, kävimme business keskustelua ja kesken kaiken, siinä punaisten kynsilakkojen ja hajuvesien keskellä kuului pikkutrööt. Sitten -Excuse me, ja nainen jatkoi ihan pokkana lausettaan. Minä jäin suu auki. Olin niin äimänä, etten saanut sanaa suusta. Siis tapahtuiko äsken mitä luulin tapahtuneen? Kuvittelinko vaan? En voinut kysyäkään, että anteeksi paukuttelitteko te äsken? Mutta, Talk about owning it. Onneksi minua ei ruvennut naurattamaan, kuin vasta sen jälkeen, kun tiemme olivat eronneet. (silloin sitten naurattikin. Ihan hysteerisesti, yksin autossa.)

Istuin telekonffassa kuntosalin takapihalla. Noin 50-vuotias mies tuli sinne ulos tekemään vatsalihasliikkeitä ja pöräytti. Sitten, ihan pokkana, kääntyi katsomaan minua ja sanoi- Excuse me, ja jatkoi urheiluaan. Nyökkäsin pieni hymy huulilla, jatkoin puhelua ja olin hiukan kiusaantunut. Hän ei ollut.

Asia kikatuttaa, vähän inhottaa ja nolottaa. En ole näemmä kovin aikuinen. Vahinkoja sattuu, eihän sille mitään voi. Jos itselle ikinä kävisi noin, kuolisin häpeästä. Sitten saisin aivan varmasti hervottoman nauru-, punastumis- ja hikoilukohtauksen. Rupeaisin kirmailemaan ympäriinsä, kuin hutkien pois näkymätöntä kärpästä. Saisin siis hepulin. Ei kovin aikuista, enkä varmasti osaisi "own it". Niinkuin nykyään kuuluu?

Olen käynyt nyt muutamalla joogatunnilla. Can you see where this is going? Siellä, pienessä studiossa pöräytellään. Mä en ehkä kestä sitä. Sun, Light, Peace, Joy, Trööt, Namasteeee. Pitääkö tähän asiaan nyt alkaa suhtautua sillä tavalla, että anna palaa vaan. Jos pöräytät, pyydät anteeksi. That's it. Ja siellä joogastudiossa ei edes mitään pyydetä. Trööt. Hengitä suun kautta, hengitä suun kautta. Voi apua.

Että vielä viikon verran joogaa ja henkistä valmistautumista ja sitten sinne body flow-koulutukseen. Namaste, bitches;) Jos ikinä valmistun body flow ohjaajaksi tuleekohan ne estottomat paukuttelijat sitten sinnekin;)

Että tällainen juttu tällä kertaa. Anteeksi ja Excuse me.
Tataa!

PS Muistan teinivuosilta kuvan, jossa kaksi herrasmiestä istuu junan kabiinissa knallit päässä. Toinen kysyy: Excuse me Sir, did you just fart?  johon toinen vastaa - Of course I did. Do you think I always smell like this?  hehheh.

Olen muuten ihan varma, ettei Marilyn pöräytellyt joogatessaan. Hauskaa Viikonloppua.

Vuoroin Vieraissa

Totuuden kuulee lasten suusta. No, enpä ole juurikaan ajatellut asiaa siltä kantilta mitä omat lapset oikein kertovat muualla (ei uskaltaisi ollenkaan päästää silmistään, parempi olla ajattelematta, tulisin hulluksi).

Suomessa kävi lapsia silloin tällöin päiväkodin jälkeen leikkimässä. Muistan sieltä muutaman ihan helmen, mutta senkin, kun eräs äiti sanoi ottavansa meidän lapset mielellään heille. Olivat kuulemma sen verran hauskoja supliikkityyppejä.(terveisiä vaan) Naureskelin, mutten tajunnut kysäistä juttujen sisällöstä sitten enempää. No, samapa tuo.

Kokopäivätöissä käyvänä äitinä koin aina huonoa omaatuntoa, kun tarjoilin omille lapsille välillä eineksiä. Oli muuten varmaa, etten tarjonnut mitään edes puolivalmista, kun tuli vieraita lapsia syömään. Laitoin tosin omat ja vieraat ipanat usein hommiin; perunoiden kiehuessa saivat itse muokkailla jauhelihapihvejään tai-pulliaan tai päällystää pizzansa. Tekivät siis itse ruokansa ja kaikilla oli hauskaa puuhaa. Itse sain juotua kupin kahvia työpäivän päätteeksi. Ruoka maistui aina kaikille, olihan se itse tehtyä.

Yksi lapsi sanoi kerran minulle. -Mun lempiruoka on lihamakaronilaatikko! -Ai kun kiva, se onkin hyvää. Laittaako sun äiti siihen lihamakaronilaatikkoon jotain erityismaustetta? Siksikö se on niin hyvää? Pikkuinen meni kauaksi aikaa hiljaiseksi ja katsoi minua otsa kurtussa. - Kuule, meidän lihamakaronilaatikko tulee kaupasta. Jo helpotti. Mahtavaa, kyllä ne muutkin!;)

Kuopuksella oli viime viikolla playdate, kyläilemään tuli nukkemaisen söötti kiinalainen tyttö. Vanhemmat ovat aina yhtä hillittyjä, kohteliaita ja mukavia koululla. Pitävät meidän tytöstä, joka on kuulemma niin täynnä elämää.(en halua edes ajatella mitä tuokin kommentti pitää sisällään;))

Juttu alkoi luistaa jo autossa; olivat olleet niin myöhässä aamulla menossa kouluun, että isä oli karjunut koko automatkan.(kröhöm) Harrastuksia tällä pikkytytöllä ei ole, sillä hän käy joka päivä koulun jälkeen kiinalaista koulua. Joskus kuulemma yrittävät katsoa telkkaria ennen toiseen kouluun lähtöä, mutta jäivät siitä kiinni ja nyt telkkaria katsotaan vain viikonloppuisin.(Asiaa) Samoin kävi iPadin kanssa, vaikka niitä on perheessä kaksi. Niilläkin saa pelata vain viikonloppuisin. Oli hiippaillut salaa hakemaan vanhempien makuuhuoneesta ja sinnehän ei saa yksin mennä. (Asiaa)

Laitoin jälkiruokaa pöytään ja kerroin, että meidän perheet tytöt pitävät makeasta. Yksi kakkukin on juuri syöty, kun täytin vuosia. -Ai, pieni sanoi. Kun oli meidän äidin synttärit, isä sanoi, ettei kakkuun saa koskea. No, koskin silti, jolloin isä läppäsi kunnolla kädelle. Minulle tuli itku ja äiti suuttui isälle, kun tämä läppäsi minua. Äiti sanoi sitten, ettei halunnut enää syödä koko kakkua ja kohta kaikilla oli paha mieli. En oikein osannut sanoa siihen muuta kuin; -Niin, kakkuun ei olisi saanut koskea. Nauratti aivan pirusti. On suattanu olla pientä jännitettä perheessä.

Ruokailun aikana kuului hirveä maiskutus ja ruoan päätteeksi tämä pieni puhelias suloisuus röyhtäisi oikein hirmuröyhtäyksen. Luulin, että lähtee lentoon. Kiitosta ei minulle tutussa puhutussa muodossa kuulunut. Eläköön kulttuuriero! Ai että huvitti. Katson näitä üüberkohteliaita hiukan varautuneen oloisia vanhempia nyt ihan uusin silmin. Heidänkin autossaan siis saattaa desibelit joskus nousta, eli universaalit on ongelmat. hihihihihi. Vuoroin vieraissa.

Tataa!

ps Everybody Talks