Schlemmertopf, my Frenemy

Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että joku uunipatahässäkkä olis kiva. Kävin Kokkipuodissa, Chez Mariuksessa ja paikallisessa Sur la tablessa hypistelemässä kaikenlaisia Le Creusetin punaisia patoja, mutten sitten kuitenkaan ostanut. Järkeilin asiaa samalla tavalla kuin fondue-pannun ja racletten kanssa; missä ihmeessä minä sitten tuotakin möhkälettä säilyttäisin? Muuttomiehemme ratkaisivat ison upean lasisen boolimaljamme säilytysongelman hajoittamalla sen palasiksi...

No, kävipä kuitenkin sitten niin, että meille muutti 3,7 litrainen Schlemmertopf. Schlemmertopf on ruma. Schlemmertopf ärsyttää minua nimenä ja aina kun ajattelen sitä, näen sen lapsuudenkotini keittiön altaassa veden alla odottamassa. Äiti osaa tehdä siinä padassa vaikka mitä; mahtavasti maustettuja herkkuja. Liha tippui haarukasta. Savipata oli meillä aikoinaan viikonloppuna uunissa tuntikausia.

Minä olen tehnyt padassa nyt kaksi kertaa ruokaa; ensin kanaa, sitten sekalaista lihapataa. Ensin kokeilin, idioottina, jonkun toisen reseptiä (tuossa kuvassa). Seurasin suurin piirtein jopa määriä, toki heitin sekaan muutaman extra valkosipulin kynnen. Pata oli uunissa noin kaksi tuntia, tuoksu oli huumaava, nälkä kurni, uuniin mennessä näytti kauniilta. Lopputulos: ei maistunut miltään. AARRGGHHHHHH. Minä, joka en käytä suolaa missään, ripottelin suolaa suolaa enemmän suolaa saadakseni maut esille. Miten tässä nyt näin kävi? Tän piti olla helppoa! Kaikki mausteet ja ainekset pataan ja muutaman tunnin muhinan jälkeen oh la la, mitä makuja. Lihapataan laitoin lihaliemikastikettakin ovelana mukaan; ei toiminut. Onkohan meidän versiossa joku valmistusvirhe ja mausteet imeytyvät savipataan?

Otin padalta pataan.

Nyt suhtaudun tähän julmettuun pataan samalla tavalla kuin golfiin; en ole siinä hyvä, mutta tekee hyvää harjoitella ihan nöyrästi. Opettaa kärsivällisyyttä. (kärsivällisyys my ass) Niin, ja olis minulla kyllä tosi kivoja golfhanskoja ja muutama ihan sitä varten ostettu puserokin, ja pilkullinen aurinkolippa;) Jos antaisin golfille aikaa, handicappini olisi alhainen(uhoa). Olen nähnyt hetkellisen vision siitä, miten hyvin voisin pelata, jos viitsisin keskittyä. En kuitenkaan kestä sitä etten ole heti tigermainen luonnonlahjakkuus super pro master, joten mailat pölyttyvät autotallissa. Palaan tuon harrastuksen pariin ehkä sitten kypsemmällä iällä...

"Approach Love and Cooking with Reckless Abandon" Rakastan ruoanlaittoa ja nyt joku urpo pata yrittää heittäytyä hankalaksi. Yleensä onnistun näissä jutuissa! En kestä. Tää ei jää tähän. Game on. Pitää kokeilla, tuunata. Soittaa äidiltä neuvoja. Suuuuperärsyttävää.

Ajattelin vielä tehdä tuossa pöllössä padassa maailman parasta paahtopaistia ja tarjota sitä, niin kuin äiti, piparjuurikerman ja keitettyjen (tai valkosipuli)perunoiden kanssa. Enivei, en voinut kuvitella, että tästä, hei, mahtava idea, tuossahan kaikki valmistuu simsalabim- esineestä tulikin ärsyke ja haaste. (Keittiössä touhutessani, eleissäni, tavoissani toimia huomaan usein ja yhtäkkiä, että musta on tullut meidän äiti. Ei ihan huono asia, huomio vaan.)

Ja toi nimi ärsyttää entistä enemmän. Lausun sen liioitellun saksalaisittain ihan tahallaan. Kuulehan Schlemmertopf  - Du gehst mir langsam auf den Wecker!!

Kokkaillaan,
Tataa!

PS kokeilin vielä kookosmaidossa tehtyä kanaa. Mosautin sekaan tosi ärtsyä masalatahnaa, kunnolla currya ja valkosipulia, sekä suolaa. Mukana oli myös kolme amerikan isoa perunaa ja sipulia. Kun sitten purnasin asiasta äidilleni skypellä, se valkeni minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta, ei perhana, se onkin peruna, ei pata!! Pottu kerää suolat!

Pelkkä äidin läsnäolo liukasti ajattelua, just niin kun golfissa; seison rangella lyömässä, mieheni ampuu kolme korillista minun yhden korini aikana. Kuuluu vain Fiuh, kun mailani leikkaa ilmaa osumatta palloon. Purnaan. Hiljaa. Hermo on ihan loppu. Haluan viskata rautaseiskani John McEnroe-tyyliin kenttään ja lähteä klubitalolle kuoharille. Sen sijaan kävelen autolle hiljaa noituen ja soitan tutulle prolle, varaan yksityistunnin. Kun pro seisoo vieressäni kuuluu kaunis, kirkas Ping, osun joka kerta ja pallo lentää suoraan kauniissa kaaressa 100 metriä. Terve.

Wannabe viherpeukalona

Ympyrä sulkeutuu. Melkein tasan päivälleen vuosi sitten sain kevätinspiraation ja haimme jättikärryllisen kukkia. Lämpötilat nousevat kahden kympin paremmalle puolelle, eikä hallaöistä ole pelkoa. Tyttäreni opetti, että maaliskuu "comes in like a lion, goes out like a lamb", kevättä ja kesää siis luvassa. Viime vuonna onnistuin tappamaan upeat kukkani kesäkuuhun mennessä ja hainkin uuden satsin keskikesällä...vähän noloa. Ja tuo kuva ei muuten ole omalta pihalta;)

Innoissani latasin läjäpäin kukkia ja lannoitetikkuja kärryihin. Innostun aina niin herkästi. Mieheni vihjaili, etten olisi kastellut aarteitani tarpeeksi ja ehkä väitteessä on ripaus totta. Nyt ehdotti, että tökkäisin sellaiset automaattikastelijat jokaiseen ruukkuun, jollen aina itse muistaisi...Aurinko porottaa kuumasti, päivittäin, ei suomalainen puurtarhuri siihen ole tottunut. On siis täysin inhimmillistä tehdä virheitä ekalla kerralla. En ostanut (vielä) niitä automaattikastelijoita.

Moniväriasetelmien ystävänä mukaan lähti samaa ihanaa kukkaa kuin viime vuonna, tuota leinikkiä. Olen aivan rakastunut tähän kukkaan, muistuttaa pionia, joka on ehkä ykkössuosikki. Nyt tsemppaan näiden hoidossa!

Tänä keväänä perustin myös "pienen yrttitarhan." Kolme ruukkua nököttää keittiön ikkunan ulkopuolella ja niissä kasvaa minttua mojitoihin;), korianteria salsaa ja guacamolea varten, sekä tietysti basilikaa. Nähtäväksi jää, kuinka monta satoa näistä korjataan. Ainakaan en voi unohtaa niitä, kun ne nököttävät nenän edessä tiskatessani;)

Nyt voin taas istua kahvi kuppi kädessä pihalla ja tuijottaa kukkaloistoa. Saatiin sunnuntaina siivottua autotallikin, raivattua tilaa, heitettyä kamaa pois ja avattua vikat muuttopaketit;) Täällähän voisi golfata läpi vuoden, mutta minäpä purin vasta nyt omia mailoja. Osa bagin mailoista on muuten edelleen muoveissa. Todellinen hardcore harrastaja...

Kevät on niin energistä aikaa. Aivan ihanaa. Vielä kun saisi kaikki perheenjäsenet täysin terveiksi.
Tataa!

PS olen metsästänyt Revlonin POSH- kynsilakkaa kuumeisesti. Se on mielestäni paras vihreä, ja tietty kaikkialta loppu. Hätäpäissäni nappasin sitten China Glazen In the limelightin. Jos ei siis luonnostaan omista viherpeukaloa, yritetään kompensoida vihreillä kynsillä;) Jos ne auttaisivat kukkien hoidossa;)

Monogrammi mania

kuva lainattu

Se alkaa aina ihan puun takaa, yllättäen; pakko-saada-mania. Vuosia taaksepäin bongasin Pottery Barn Kidsin monogrammi reput. Ne oli saatava. Anoppi varoitteli, että sittenhän kaikki tietävät lasten nimet ja ei ole turvallista, mutta me asuttiin Suomessa, eikä meidän lapset liikkuneet missään yksin. Nämä olivat päiväkotireppuja ja ihan nappi ostos ja mahtava lahjaidea. Suunnittelin hankkivani heille myös perässävedettävät monogrammatut carry-onit, mutta ajatukseksi on jäänyt. Ehkäpä tuossa anopin huolessa olikin vinha perä.

Kaikki personoitu kiinnostaa. Lähipiiri onkin saanut monogrammattuja lahjoja, eikä loppua näy;) Kännykässä on roikkunut ties millaista killutinta, joulukuuseenkin ostin kaikkien nimikirjaimet. Nyt hurahdin Jonathan Adlerin monogrammityynyihin. Bongasin ne Fashion Policesta. Voi vitsit, että ne näyttäisi kivoilta meidän familyroomissa. Kaikilla olisi oma, customoituna, tietty. Ne on vähän kalliita, mutta ne on sitä pakko-saada-osastoa. Vielä joku päivä ostaa höläytän, tai teetän jossain samantapaiset? Ha!

Tämä monogrammimania saa kyllä vähän omituisia piirteitä. Jos olisin miljonääri, meillä nukuttaisiin näissä lakanoissa Tilaisin monogrammi Uggit lapsille ja minulle. Me pyyhittäisiin naamat monogrammipyyhkeisiin. Ei tarttis paljon arpoa mikä on kenenkin pyyhe, saati sitten muki tai kotiavain. Kaikki personoitaisiin. Mikään off the shelf-ratkaisu ei kelpaisi. Teetin uuden kotiavaimen, siitäkin tuli sitten tosi yllättäen pinkki. Olisi ihan häpäsy kulkea tylsät metallinväriset avaimet taskussa, eikö?

Mahtava kauppakin löytyi, Toss Designs. Sieltä saa myös ostaa erikseen silitettäviä merkkejä. Minä olisin halunnut N-kirjaimen, vaan eivätpä teekään kaikkia aakkosia. Murinaa. Näinpä aion löytää jostain muualta. On nimittäin aika tuunata vanhat Longchampin Le Pliagetit edustuskuntoon! Kun sitten menin sivuille tarkistamaan kuntosalikassini koon siellä oli tällainen. Hauska idea. Ikävä kyllä minun Longchamp kiintiöni on ollut täynnä jo pitkään. Keräilin niitä ihan jengissä joskus 90-luvulla ja tupsahdin lentokentän MBoxiin aina kun oli aikaa. Sieltä on hankittu carry-onit ja tietokonelaukut, aina tarttui jotain mukaan. (Täällä näet Longchampin keikkuvan eurooppalaisen tai aasialaisen käsivarrella. On täällä vielä ihan pop.)

Tossilta lähti mukaan ihania säilytyskasseja. Laitoin pinkin kilpikonnakassin vierashuoneeseen tyynykassiksi. Näyttäisi myös tosi kivalta jos sisällä olisi torkkuperittorullia... Mieheni huutaa hoosiannaa, hänen mielestään kaikkien tilpehöörien pitäisi olla kaapeissa, ovien takana piilossa. Tylsää.

Jos olisin yhtään käsityöihminen, tuunaisin vaatteitani enemmänkin. Nyt tyydyn leikkaamaan farkkuja shortseiksi;) Muutama vuosi sitten ostelin isoja silitettäviä kangasmerkkejä joilla sitten koristelin pari jakkua, mutta siihen se jäikin. Niin, ja ne merkit alkoivat repsottaa ja irrotin ne sitten kokonaan. Olisipa sitä käsityöihminen! Tai siis jos olisi taitoa tahdon lisäksi;)

Kevät on vaarallista aikaa. Luonnon herätessä herää myös oma uudistushalu, joka heijastuu osaksi sisustusjutuissa, osaksi siinä, että haluan leikkauttaa hiukset lyhyeksi. Viime kerrasta onkin jo neljä vuotta...Jos selviän tänä keväänä muutaman tyynyn ostolla, olen tyytyväinen. Ikävä kyllä haluaisin verhoiluttaa keittiön tuolit uusiksi ja olohuoneen sohvatkin näyttävät jotenkin aikansa eläneiltä. On aika vaarallista tehdä töitä kotoa; sitä ehtii tutkailla kotiaan aika monesta kulmasta tepastellessa ympäriinsä nappi korvassa...

Aurinkoista viikkoa.

Tataa!

PS miten unohdinkin kertoa, että on lapsillakin nykyään aikamoiset oltavat; Lego-kaupassa rakennetaan oma ukkeli. Kolme customoitua ukkelia lähtee mukaan kymmenellä dollarilla. Tytöt pääsivät rakennushommiin ennen joulua. Hauskaa oli. Toivottavasti tuo reunimmainen tarhapöllö ei ole mikään etiäinen siitä millaista pojan kloppia aiotaan tuoda tulevaisuudessa näytille...

Kävelevä keuhkokuume

Vaikka Jennifer Lawrence onkin hotinta hottia, ja aika hauskan oloinen tyyppi, en olisi kaivannut hänen sairastamaansa tautiaan meille.

Mieheni ei yleensä sairasta, tai ainakaan myönnä sairastavansa. Yskii, köhii, on selvästi puolikuntoinen räähkä, mutta töistä ei jäädä sairastamaan eikä lääkäriin mennä uhallakaan. Asiasta ei sovi myöskään huomauttaa. Sitten harvoin, kun joku tauti ottaa ukosta niskalenkin, se on menoa. Tällä kertaa ensin yski ja köhi kolmatta viikkoa, ennen kuin kuume kaatoi. Siinä sitten vielä sinnitteli muutaman päivän henkihieverissä ennen kuin meni hakemaan diagnoosia; kävelevä keuhkokuume. Ai mikä on keuhkokuumeen ja kävelevän keuhkokuumeen ero? No kai sitten se kävely. Pysyy vielä tolpillaan.

Itse huhhaan helpotuksesta, vaikka jos tämä on tarttuakseen, ollaan kaikki ihan soseessa, tai siis keuhkokuumeessa. Huhhaan helpotuksesta myös siksi, etten ehkä olisi kauaa kestänyt miehen tapaa sairastaa.. Jos joku kuulee, pieni toivomukseni on, että noi dropit puree heti. Kai mies sterotyypillisimmillään uikuttaa ja mankuu. Omani ei uikuta, ei mangu, muttei myöskään pysty tekemään mitään. Mitään.

Korjaus; pystyy silti naputtelemaan läppäriä, ripottelemaan sen sata lasia, kuppia, lautasta,  haarukkaa, lääkepakkausta, foliolevyn palasta ja nenäliinaa pitkin erilaisia pöytätasoja ympäri taloa, pelaamaan videopeliä ja makaamaan sohvalla. Pystyy just ja just lämmittämään itselleen ruokaa, mutta jälkiä ei voi siivota, koska jos edes ajattelen pyytää jotain, kuulen -Et sä tajuu miten huono olo mulla on?

Sänky ei ole lepoa varten, mieluiten maataan sohvalla, vaikka siinä tulee selkä ja niska kipeäksi ja kamalan kuuma. TV on päällä, kuorsaus kuuluu. Kuumehikoilevan pään alle on rytätty hienoin, ei normaalia vesipesua kestävä koristetyyny, aarrgghhh, vaikka tuon sängystä kunnon tyynyliinallisen, paremman tyynyn. Vaaleita torkkupeittoja on lattioilla. Ilmaa voisi leikata. Avaan ikkunoita vaivihkaa. Suihkussa käydään neljä kertaa päivässä, ja siellä viihdytään mieluiten parikymmentä minuuttia kerralla. Märkä pyyhe retkottaa suihkujen välissä sängyn päiväpeiton päällä "kuivumassa." 

Haluan vaan, että mies paranee, pronto ja äkkiä. Onneksi oli eilen koko päivän työjuttu San Franciscossa, ei tätä kestäis sivusta katsottuna enää erkkikään. Ja sit olis toinenkin toivomus, elekää antako meille muille tätä tautia! Olis vähän muita suunnitelmia kuin sairastaa...

Tataa!

PS huolimatta kirjoituksen sävystä olen kyllä ihan sympaattinen ja hoivaava;)

Bye bye Morocco, Hello Brazil!

Naistenlehtien suurkuluttajana innostun aina uudesta. Käsilaukuistakin löytyy aina omituisia lehdistä revittyjä sivuja, jotka toimivat ostoslistoina. Ellen olen ympäröinyt tuotetta, saatan kaupassa katsoa sivua ihan hoo moilasena tajuamatta ollenkaan mitä minun nyt oli pitänyt ostaa... varmaan jotain tosi tärkeää...

Luin marokkolaisöljystä pari vuotta sitten; löysin silloin öljyn, sekä moroccon oil shampoota ja hoitoainetta Englannista ja tilasin kamalan kalliilla hinnalla Suomeen. Josko näillä karhea luonontaipuisa pörhöni tasottuisi. No, niiden tuotteiden tuoksu ei ollut mieleinen ja ne taisivat olla liian raskaita suomalaiseen tukkaani, vaikka tilasin light versiot.

Se öljy toimii hyvänä kosteuttavana yön-yli-hoitona ja antamaan latvoille kiiltoa. Mm Saimi Nousiainen hehkutti jossain lehdessä, että moroccon oil on luonnonkiharan paras muotoilutuote. Tjaa. Ei ainakaan mun hiuksille. Yritin käyttää sitä ja diffuusoria, mutta eipä tulos ollut kummoinen. Innostuin myös sen kanssa kerran; tippa liikaa ja tulos on ihan liimatukka. Uusi pesu, kiitos.

Brasilian blowout on ärsyttänyt ajatustasolla. Tiedän, etten kuitenkaan tuntisi oloani kotoisaksi lättätukassa, joten olen luopunut ajatuksesta, toistaiseksi;) Sitten törmäsin Brasilian Blowout sarjan Volume mainokseen. Hmmmmm, kuohkea, pinnaltaan sileä tukka ilman pörhöä? Joo! Tilaukseen.

Mahtava tuote! Jo shamponeeratessa(oikea sana?;)) hiukset "turpoavat" (liekö keratiinia vai joku hengenvaarallinen kemikaali?) Hoitoaine puolestaan selvittää ja siloittaa jättäen hiukset ilmaviksi. Vaikka käytän Redkenin lämpösuojaa, sekään ei pysty taistelemaan volume tuotteita vastaan. Hiuksista tulee ihanan kimmoisat, bouncy hair, jeee! Elämän pieniä iloja;)

Tataa!

PS aika epätoivostahan tää on. Yritän vängän väkisin suomalaista tukkaani kaiken maailman eksoottisilla aineilla tuuheuttaa ja paksuntaa. Jos tässäkin toimisi lähiaines-aate, että koivun mahlaa, sammalta ja jäkälää vaan päähän ja sillä siisti:) Ehkä joku puolukka-mustikka-lakka-naamio? hihihihi

Hio ja höylää

Päätin, että kun täytän 35, aloitan ihonhoidon järeämmillä aseilla. Synttärit tuli ja meni pariinkin kertaan ja olin edelleen suunnitteluasteella. Tänne muutettuani tajusin, että auringolle jatkuvasti altistuessani saatan yhtäkkiä muuttua rusinaksi ja päätin toimia. Vanhenemista ei pysty pysäyttämään (pöö), mutta jos sitä pystyisi edes jarruttamaan? Jos näyttäisi suurin piirtein tältä vielä kymmenen vuoden kuluttuakin?hehheh. Hirveän huolissani en osaa olla, sillä oma äiti näyttää aika iättömältä, jos se geeniperimä jotenkin auttais, tosin elän pal pal epäterveellisemmin.HyiHyi.

Ehdot ovat nämä; piikkejä tai neuloja en kestä eli minuun ei saa ruiskuttaa mitään. Veitselläkään ei saa muokata, mutta muita juttuja pitää kokeilla. Sitten joskus. Ehkä sitten kymmenen vuoden kuluttua...

Vuosia sitten kävin tässä,  Visia-ihoanalyysissa. Suosittelen kaikille, etenkin auringonpalvojille - OMG. Näytin ihan kuolleelta siinä negatiivikuvassa, toi esille auringon aiheuttamat ihonalaiset vahingot, juonteet, oikeat rypyt ja ihon epäpuhtaudet. Ihoa verrataan sataan samanikäiseen saman ihotyypin ihmiseen ja annetaan pisteitä. Tulokseni olivat silloin tosi hyvät. Ihan oikeita ryppyjä taisi silloin olla kolme, muut luokiteltiin juonteiksi. Nyt en uskaltaisi enää mennä ja toisaalta kiinnostaa ihan hirveästi.

Nykyään ei pitäisi enää varmaan edes nauraa, käkättelemällä ne silmienympärys harakanvarpaat vaan syvenevät. Otsaankin on tullut ryppyjä ja luomet ovat raskaat. Mitä seuraavaksi?

Buukkasin kauan suunnittelemani mikrohionnan. Ihan pliisujuttu joillekin. Minulle eka kerta. Suomessa joku kosmetologi sanoi, ettei minulle kannata mitään hiontaa tehdä. Iho on kuulemma liian pintakuiva, kosteutat vaan. En usko, että kosteutus riittää. (Viime viikolla läträsin hiihtoloman päätteeksi jonkun anti-aging naamion kanssa. Se piti puhdistaa 10-15 minuutin kuluttua, mutta heti kun olin levittänyt sen kasvoilleni kuului vain lurps, ja ihoni imaisi koko naamion. Oli vähän jano.)Kokeillaan hiontaa. Jos vaikka juonteisiin purisi?

Tiedät sä muuten sen tyypin, joka käyttää Pirkan perusvoidetta ja sanoo, että samaa kreemiä se on, toinen on vaan kalliimmassa pakkauksessa. Ja tän tyypin iho näyttää hyvältä...No mä tunnen, mutten uskalla itse ryhtyä samaan. Olen jo vuosia ollut Dermalogican uskollinen käyttäjä, enkä vaihda. Toimi tai ei.

Lähdinpä rönsyilemään - takaisin höyläpenkkiin. Siellä jännittyneenä makasin, kun valitsivat timanttihiomakoneen kärkiä. Ja hui, olipa kertakaikkiaan epämiellyttävä kokemus. Paine oli ensin liian kova. Tuntui juuri siltä mitä tekivät, hiekkapaperilla hioivat kuollutta solukkoa pois. Jaiks! Illalla iho punotti kiristeli ja aamulla läträsin sille kaikenmaailman ultra calming tippaa ja päälle hirmukertoimet. Mutta nyt, Tsadam - nyt tuntuu hyvältä. Hehkun. Onneksi siis ostin neljän kerran kortin alennuksella. Käyn kuukauden kuluttua toisen kerran ja syksyllä taas kahdesti. Hoidatan naaman ja dekolteen, paree tulla tuloksia. (Useat hoidattavat kuulemma myös peppuaan...joo, tohon en lähde)

Aurinkoista viikonloppua! Minä aion käydä puutarhalla hakemassa kukkia pihalle. Kevät on tullut.
Tataa!

PS päässäni soi kosmetologin mantra, käytä hattua, lisää aurinkovoidetta kahden tunnin välein, käytä korkeita suojakertoimia, vältä aurinkoa, käytä hattua, lisää aurinkovoiteita kahden tunnin välein...

Best Dressed

Ja taas yhdet Oscarit jaettu, olipa tylsiä pukuja. Kaikki ihan samanlaisia! Ja puolella naisväestä hiukset auki toispuoleisesti. Stailistit vaihtoon. Minua alkoi naurattamaan, kun kerta toisensa jälkeen tähtöset lipuivat lavalle metalleissaan. Camoon, löytyi sieltä kevään trendeistä muutakin, olispa jollain ollut vaikka Lucy Liun Golden Globen tavoin kukkaa, tai jotain...

Pukupettymysten lisäksi en osaa arvostaa Jennifer Lawrencen suoritusta Silver linings Playbookissa. Elokuvan käsikirjoitus ja toteutus oli niin hyvä, että sen on täytynyt vaikuttaa valintaan. Hän ei minusta sinänsä ollut mitenkään loistava. Hyvä joo, ei loistava. (hän oli Winter's Bonessa paljon parempi)

Ehdolla olevista elokuvista on katsomattakin vielä Zero Dark Thirty, Les Mis, Life of Pi ja Amour. Argokin nähtiin vasta viime lauantaina. Onneksi Oscar-ehdokas elokuvat tulevat nopeasti nettiin vuokrattaviksi, ettei tarvitse lähteä leffaan moneen kertaan.



On the Red Carpet, arrivals

Uniikkia tai ei, Naomi Watts ei ole mielestäni koskaan näyttänyt paremmalta. Bongasin hänet nopeasti sunnuntai-iltana ja jäi jotenkin mieleen. Ainoa, joka sai aikaan todellisen wow-efektin. Hooray for fortyfour!

Jos olisi luvassa jotkut iltapukujuhlat, kopioisin tyylin heti! (ja näyttäisin just tolta, hehheh) Korut presiis, meikkikin on täydellinen;luonnollinen, hehkuva. Ykkösvalinta, hands down. WOW. Yksinkertaisesti WOW.


Vanity Fair After Party

Upea luonnollinen meikki