Hei, kuka sinä olet?

Apua. En tiedä minä aamuna näin tapahtui, mutta tässä muutamia viikkoja sitten, meillä heräsi ihan uusi ihminen. Yhdeksänvuotias tyttäreni, joka on ollut todellinen tomboy, olikin muuttunut tyttömäiseksi. Suorastaan pikkunaiseksi. ?

Kaupassa, kun nappasin itselleni Voguen, tyttäreni halusi yhtäkkiä Girls World-lehden (? aha) ja kotona sitä selatessa osoiteltiin eri shortsiasuja, rompereita, ja esiteltiin tiukkoja toiveita (?). Kaikki lehden testit tehtiin ja kikateltiin pikkusiskon kanssa. Esim: Would you rather have no hair or hair growing everywhere? Ariana Grandella oli (paperinukkeversiolla) ihan samanlaiset sandaalit kuin mulla!! Kato Äiti!

Esikoiseni on ollut tähän mennessä harvinaisen helppo ja joustava; nappaan hänelle vaatteita sen mukaan kun muistan mistä on puutetta  tai mikä on mielestäni sööttiä. Jälkimmäinen on yleisin tapa.  Hän pukee ne päälleen mukisematta. Kätevää. Keskimmäiseni on hankalampi tapaus. Ilmoittikin minulle tuossa finglishillään, että -Äiti, sä tykkäät ostaa niinku cute, mutta mä oon cool. C-O-O-L. Voi herravarjele.

Olen vähän joustanut, vaikka vihaan tätä paikkaa, muutama toppi on nyttemmin ostettu. Onneksi sieltä löytyy normaalin näköisiä, jopa ihan sööttejä puseroita, jotka eivät näytä pikkupimuvaatteilta. Suureksi kauhukseni nuorin tyttäreni tykkää neon-eläinkuoseista. Antakee armooooo! Itse kuljin kuusivuotiaana vielä isoveljen vanhoissa vaatteissa...

Lähiostarin lempparini on tämä ja Zara kidsistä tarttui juuri mukaan parit shortsit ja toppeja. Asioille lähdössä esikoiselle tarttuu nykyään usein mukaan glitteripussukka, jonka sisältä löytyy huulirasvoja, muutama lasten huulikiilto ja dollari, sekä xylitol purkkapaketti.

Pojat eivät onneksi vielä kiinnosta, muuten kuin siinä mielessä, että heidän kanssaan on kivempi pelata koripalloa, four squarea tai flag ballia. Mutta kyllä joku esipuperteetti on alkamassa. Mielialavaihtelujen lisääntyminen on huomattu, samoin alkavia muita oireita. Meillä on säännöllisesti tilanteita, jolloin hän ei jotenkin vaan kestä, nakkelee niskojaan ja kyynelkin kihoaa silmään. Pienempää huvittaa; nostelee olkiaan ja kikattelee. Pitää tilanteita hyvin jännittävinä. Minua huvittaa ja liikuttaa. Mihin aika meni?

Satuin löytämään tämän, googlatessani training bra, sport top kuvia. Ihan hyvä artikkeli, vaikken ihan samaa mieltä olekaan. Tämä seuraava juttu on puhdasta ja pelkkää asiaa How about parents try being parents? Nuo pikkutyttöjen topatut rintsikat ovat jotain todella kuvottavaa. Moneen kertaan bongattu.

Nykyisessä, digimaailmassa tyttöjen kasvatus on hiukan haasteellista, mutta mukavaa;) Bring it on. Lienee kasvatuksessa omat haasteensa asuinpaikasta ja - ajasta huolimatta.

Meillä eletään nyt montaa vaihetta; esikoiseni hampaat kaipaavat pientä oikomista, keskimmäiseltä puuttuu etuhampaat jo ties monetta kuukautta ja pienimmälle puhkesi juuri kaksi pientä helmeä. Samaan aikaan leikitään legoilla, puetaan pehmoja ja kuunnellaan Robinia. Mielenkiintoista, mutta aika kivaa.

Tataa!

PS meillä puhaltelee myös jonkinmoinen muutostentuuli, joten päivät tuntuvat välillä ihan suhahtavan ohi; on vähän stressiä ja hakemista. Tytöt käyvät nyt kuukauden summer schoolia, joten minulla on vain yksi lapsi kotona aamupäivisin. Yritän vähän välillä urheilla, mutta enimmäkseen jumitan aamut koneella, teen vähän töitäkin, ja leikin vauvan kanssa. (Kävin tosin ohjaamassa ekan Zumbankin ja oli tosi hauskaa, vaikka olin aivan paniikissa ennen tuntia)

Kesän todo-listalla on vaikka mitä käsityöprojektia, mutta tähän mennessä olen saanut tehtyä vain nämä pinboardit lasten kanssa. Imetystyynyn uudet kankaat makaavat ties kuinka monetta kuukautta koskematta...Lupaan ottaa ryhtiliikkeen postailujenkin kanssa, mutta siihen asti,  taitaa mennä kerran viikossa-tahdilla. Nautitaan kesästä!

Mini-me

Kun yhdeksän vuotta sitten syksyllä selvisi, että vatsassani kasvaa tyttö, olin aivan hyperinnoissani, että saan mini-me:n. Ostin Baby Diorilta Pariisista kamalan kalliin mekon, ja laskin päiviä siihen kun katseemme kohtaisivat. Nyt, tuo valkotukkainen sorja tyttö on kahdeksan vuotta. Hän on hyvin empaattinen, reilu ja kiltti eikä vahingoittaisi kärpästäkään. Hyvä jos puolustautuu, kun tempperampi pikkusisko mesoo. Välillä oikein ihmettelen hänen rauhallista asennettaan. Eipä ole ainakaan minulta periytynyt.

Kun lapset olivat pienempiä, kirjoitin heille joka vuosi kirjeen; miten he olivat kehittyneet ja miten olin päässyt äitinä kasvamaan ja kokemaan. Pelkäsin ihan kauheasti, että minulle sattuu jotain vakavaa, enkä ole itse kertomassa heille minkälaisia he olivat pieninä. Siksi säilytän myös aina käden ulottuvilla,  keittiön tasolla, Paulo Coelhon päiväkirja/muistikirjaa, johon olen jo vuosia kirjannut lasten hauskoja letkautuksia. Nyt on palattava kirjeiden kirjoittamiseen, lapset kasvavat ja kehittyvät niin nopeasti! Kirjeet aion antaa heille tulevaisuudessa lahjaksi, sitten joskus.

Osa syy kirjoittamiseen on se, ettei kaikkea hauskaa voi mitenkään muistaa ja toiseksi, että olen pikkusisko. Ensimmäisen lapsen jutut muistetaan aina, mutta auta armias toisen, saati sitten kolmannen...Mitä hauskaa minä tein? Vanhemmat vastaavat yleensä ympäripyöreästi, No, sinä nyt teit vaikka mitä hauskaa! Olen jo nyt, syyllistynyt tuohon itsekin....

Eräällä ystävättärelläni on useampi sisarus. Ensimmäisen vauvakirja, on niin täynnä, ettei kirja mene kiinni. Lehtileikkeitä ja vanhoja piirustuksia pursuaa välistä. Toisen kirja on jo litteämpi. Ei pursua mistään. Kolmannen kirjassa lukee nimi, syntymäpituus-ja paino ja yhdelle sivulle on teipattu hiuskiehkura. Että sillä tavalla. Me ollaan naurettu näille jutuille, mutta kyllä sitä välillä tuli aikuisiällä vähän hölmö olo. Eikö nuo omatkaan vanhemmat muista minusta mitään?

Vakuuttelen itselleni, että on ihan kiva, kun lapset kasvavat. Vaikkei ole yhtään kivaa. Mutta minkäs sille voi? Osaan kyllä arvostaa perheaikaa täällä, kun olen tehnyt vähemmän töitä kuin Suomessa. Sitä paitsi, minua ei haittaa yhtään, että me tytöt ollaan lähes aina yhdessä. Nytkin, kun ovat lomalla, olimme aamupäivällä kampaajalla ja pedikyyrissä. Kahdeksanvuotias pääsi ekaa kertaa varpaankynsien lakkaukseen kodin ulkopuolelle ja pieni tättähäärä siinä siivellä. Kertaakaan eivät valittaneet, vaikka piti odotella ja haisi väkrylle tärpätille;) Täällä me painellaan yhdessä menemään, kädet käsissä.

Illalla on luvassa kakkua ja illallinen tytön itse valitsemassa ravintolassa. Joskus tärkeisiin hetkiin täytyy pysähtyä, huokaista ihastuksesta, pyyhkästä kyynel ja ottaa paljon paljon valokuvia. Aurinkoiset terveiset.

Tataa!