Nukun tosi hyvin.
Herään joka yö vähintään 2 - 4 kertaa, kun ipana potkia monottaa kivuliaasti kylkiluihin. Jos potkut sitten rauhottuvat, painaa virtsarakkoa niin, että on pakko nousta. Selkä on jumissa. Sääret kramppaavat. Hyvää asentoa ei löydy. Kun käännän kylkeä, kohta ipana taas myllertää sisuskaluni sekaisin. En nukahda uudestaan ja kohta on taas kangettava itsensä ylös. Onneksi Downton Abbey tulee maratonina paikalliselta tv-kanavalta...öisin.
Urheilen loppuun asti.
Olin noin kuukausi sitten tanssitunnilla. Oli pakko lähteä kesken tunnin vessaan, kun en osaa hillitä liikkeitä ja vauva painoi. Tunnin jälkeen oli hetkellisesti hyvä olo, kunnes alkoi supistelemaan. Heippa vaan tanssitunnit. Yksi zumbaystävättäreni iloisesti kertoili ohjanneensa vielä torstaina, kun vauva sitten syntyi lauantaina. Ehe ehe - hajoa ohjauksiisi. mur. Ainoa tunti, jolle voin kuvitella osallistuvani on body pump, siinä kun ei tarvitse paljon paikaltaan liikkua. Viime viikkoinen flunssa tosin sotki nekin suunnitelmat. Jooga, pilates ja muut venyttelyt ei vaan huvita.
Tyylistä en tingi.
Totuuden nimissä on sanottava, että olen ollut tässä aika hyvä, mutta nyt, kun ahistaa ja puuskututtaa, oleilisin mieluiten urheiluliiveissä ja yöpaidassa 24/7. Onks pakko pukeutua jossei jaksa tai yksinkertaisesti halua? Valitsen asukseni lähes poikkeuksetta mammaleggarit, t-paidan ja pitkän villatakin. Jalkaan on sujautettava ballerinat, sillä saappaiden päällepukeminen on oma projektinsa. Muutama businesstapaaminen on vielä hoidettu, olen kyllä nauttinut korkojen kopinasta. Kohta olen siinä ihmeellisessä välitilassa, kun äitiysvaatteisiin en koske, mutta normaalitkaan eivät päälle mahdu...PS en enää ikinä käytä mitään snoopy-teemaista. Ainakaan alusvaatteissa.
Olen menevä ja sporttinen.
Joo, jos minut näkee autossa. Mutta auta armias, jos parkkeeraat lähelle, kun menen asioille. Matala avuauto ei ole paras mahdollinen kulkuväline tässä tilassa. Molempien jalkojen ulos saanti on eka ponnistus. Usein onnistun raapaisemaan oikean polven johonkin terävään ratin alle. Sitten hirveä puhina ja punkeroiden piina, kun yritän nousta autosta ylös. Tukea on otettava ovesta ja ovenpielestä. Ei nättiä, eikä mitenkään tyylikästä puuhaa.
Syön terveellisesti.
Närästää, niin, että itkettää. Olen enemmän kuin pari kertaa sanonut miehelleni,kun makaan sohvalla ruoan jälkeen: -Great, I just puked in my mouth. Tässä vaiheessa ei oikein tee mitään mieli, paitsi niitä antacid calcium tabletteja ja minttukarkkeja. Närästys käy välillä niin kauheaksi, että olen syönyt iltaisin puuroa, jonka ei pitäisi ärsyttää mahaa millään tavalla. naminami... Herkkuja on saatava päivittäin mutta myös kuivatuissa mangoissa on jotain kutkuttavaa. Ryvitaa menee pakkaus kerralla paljolla voilla, samoin nacho sipsejä. Hampaat kaipaavat jauhamista. Keittoja on turha tarjota.
Olen aika sutjakka.
Ihme ja kumma en ole yhtään turvonnut ja sormuksetkin vielä mahtuvat, mutta kyllä tässä massaa on kerätty. Ei ihan yhtä paljon kuin kahdella ekalla kerralla, mutta onhan yhdeksännellä kuulla olevan mahakin aika mahtava...En tunnista peilikuvaani. Öljyän jättimäistä mahaani hysteerisesti raskausarpien pelossa. Olen käyttänyt liivejä 24/7 viimeiset seitsemän kuukautta eikä loppua näy. Ääntelen hyvin epänaisellisesti sohvalta noustessani. En tiedä kuinka kauan pystyn enää välttämään puolelta toiselle heiluvaa kävelytyyliä. Tahti on jo hiljentynyt. Tiedän myös lähialueen kaikkien julkisten naistenhuoneiden sijainnit.
Parisuhde kukoistaa- on otettu aikaa romantiikallekin
Meillä ollaan porukalla raskaana. Ukko kuorsaa sohvalla vieressä usein ennen minua. Me ei tehdä mitään ylimääräistä. Leffoja on katsottu ihan jengissä. Olen levoton ja huokailen. Jos itsekin nukahdan sohvalle, en saa unta sängyssä. Siinä sohvalla sitä paitsi menevät selkä ja niskat entistä enemmän jumiin. Ajatus kahdenkeskisestä hotelliviikonlopusta naurattaa. Jepjep. Ehkä kuitenkin vasta sitten, kun poika on syntynyt.
Rentoudun nyt ja luen kirjoja. Varastoon.
Enemmän kuin kerran olen kuullut -Ota lasi viiniä! Rentoudu. Ota ite. Viini Ei maistu.
Olen toki tavoistani poiketen lukenut kirjaa keskellä päivää, mutta tämä johtuu puhtaasti siitä, että noin neljän tunnin koneella istumisen jälkeen poika möyryää niin, etten pysty enää olemaan istuma-asennossa. On tauon paikka. Varastoon en nuku. Toki energiat ovat välillä vähissä; suunnittelin koko perjantain meneväni pedikyyriin, mutten jaksanut lähteä...
Aion mennä kivun mukana, delfiiniäänien tahdissa!
Näin neuvoi kätilö ensimmäisen synnytyksen aikana hymyissä suin. (ilman noita delfiinejä) Kiitti vinkistä! Olin ajatellut ignoorata supistukset siinä loppumetreillä ilman kivunlievitystä. Se kun on niin helppoa...Lääkäri ennusteli, että poika on aika pajon isompi kuin tytöt, joten kipaisin toiseen 4D ultraan. Tällä kertaa kokoarvioon. Huh, Guinnesin ennätystenkirjaan emme pääse. Toki potra poika on tulossa, muttei mikään jättivauva. Synnytys jännittää ja pelottaa niin kuin aina. Näen siitä unia jatkuvasti.
Jos näistä tulevista viikoista selvitään kunnialla, suunnittelen istuvani altaalla margarita kädessä helteiden alkaessa. Ehkä eniten kaipaan kontrollia omasta kropasta ja sitä, että voin mennä zumbatunnille ja hyppiä! Talvea tänne ei tänä vuonna tullutkaan, joten kyllä ilmat hellivät jo nyt. Katto auki voi ajella tammikuussa, asteita reilut parikymmentä. No complaints.
Tataa!
PS Käytiin sairaalavisiitillä, että tiedetään minne h-hetkellä suunnataan. Olen ollut niin sitä mieltä, että alahan tulla sieltä, eiköhän tää nyt ole jo nähty...MUTTA visiitin aikana alkoikin huipata. Muistot palasivat mieleen mitä olisi edessä. Tuli äitiä ikävä. Ainiin, tämä aika iso juttu on vielä edessä...Todellinen reality check. Kirsikkana kakussa; CDC (Center for Disease Control and Prevention) on määrännyt, ettei mommy&baby unitteihin saa tulla yksikään alle 16-vuotias, ei edes sisarukset, nyt influessa-aallon pahimpana aikana. Vauvaa ei myöskään saa siirtää osastolta. ELI joudun olemaan vauvan kanssa sairaalassa näkemättä lapsiani, pystymättä näyttämään heille pikkuveljeään. Ihan hirveetä. Olin salaa suunnitellut lepääväni kunnolla, nauttivani rauhasta ja yhden hengen huoneesta huonepalvelulla, mutta jos kaikki vaan menee hyvin, häippään sieltä heti, kun mahdollista.
