Kaikki kerralla vaan!

Meillä takana fantastinen viikko Losissa, mutta sitä ennen tapahtui sellaisten asioiden rypäs, että oksat pois. Siellä ehkä sataa, mutta ei helteessäkään aina mene putkeen.

Eihän tätä tapahtumasarjaa uskoisi itsekään, joten härifrån tvättas: Se alkoi pitkänä viikonloppuna, kun päätin, että meidän staycationilla ei sitten pesukone jyllää: Luetaan kirjoja, uidaan, nautitaan. Sunnuntaina lupasin, etten pukeudu kunnolla, en ainakaan meikkaa. Just ja just sain tytöt ja itseni kammettua pedikyyriin iso frappucino kourassa.  Sekin pakon edessä. Sää oli taas mitä ihanan, aurinkoinen ja lämmin. Rentouduimme altaalla. Kun vatsaa alkoi kurnia, kätevänä emäntänä tein kasan voileipiä, pilkoin ihania hedelmiä, tein kannullisen juomaa.

Illan hämärtäessä, koitti vatsakipu, kipristys ja ällötys. Ei oikein take away ruoka maistunut.. Menemättä kaikkiin karmaiseviin yksityiskohtiin, olin täysin poissa pelistä seuraavat reilut 12 tuntia. Oireet alkoivat myös miehelläni ja molemmilla tytöillä. Onni onnettomuudessa, sain itse pahimman taudin ja pienin pysyi terveenä. Että sillä lailla; onnistuin myrkyttämään koko perheen. Ei ehkä oliskaan pitänyt laittaa leipiin sitä majoneesia, joka odotti jo valmiina siinä keittiön tasolla...Tautiin kuului kaiken muun kauheuden lisäksi lihaskrampit, kuume ja pääkipu. Mahtavaa.

Kun ekoista oireista selvittiin, alkoi seuraava vaihe; karmea flunssa ja pieni kuume. Huom- vain minulla. Siinä sitten puolikuntoisena, nappulaa ja kahvia naamaan yritin selviytyä lasten synttäreistä ja muusta kivasta, joita olin sille viikolle allakoinut. Äiti oli vähän väsynyt. Kalpeana ja toosi nättinä, hiki puski pintaan.

Saapui vihdoin perjantai, hain jotain yhdestä alakaapista, ja WTF?! mitä noi on? Kas, hiirenpapanoita. Nyt en kestä. En enää yhtään mitään. Kun siinä sitten Lumikin värityksin lasketteluhanskat kädessä siivosin inhosta kiljuen kaapinpohjaa; nenä punaisena, silmänaluset mustina, naama kalpeana - mietin vaan, että tää ei voi olla totta. Mitä vielä? Onneksi saimme heti lauantaina paikalle yhden jokapaikan jantusen, joka tukki kolot. Tai niin me luultiin...

En sitten sattuneesta syystä ollutkaan ohjaamassa zumbaa lauantaina, vaan kestitsin kymmentä tyttöä toisten synttärien merkeissä. Samalla kaavalla; kahvia ja ibuprofeiinia. Kun nousin tuolista, jalkaa vihlaisi oikein kunnolla, auts! Isovarpaan päällä näkyi kaksi pientä punaista pistettä. Google kertoi olevan fang marks, eli ehkä mustaleski? Illan kuluessa koko jalan yläosa kipeytyi ja turposi. You gotta be kidding me?!! Olin siinä vaiheessa jo ihan loppu. Mieheni lohdutti sanomalla, että jos se olisi ollut mustaleksi, kipu olisi ollut paljon pahempi. Joo, sovitaan, ettei ollut. Oli ehkä ruskea leski;) Tee mulle joku tuju drinkki.

Mieheni vietti lauantai-iltaa, joka sattui olemaan meidän 12-vuotishääpäivämme, todella viehättävässä seurassa; olin kalman kalpea, lukuunottamatta kaikesta niistämisestä ärtynyttä punaista ihoa nenän alla. Makasin sohvalla, toinen koipi tyynyn päällä, saadakseni turvotuksen alas siitä mysteeripuremasta. Taustalla napsahteli hiirenloukko keittiönkaapissa. Että sillä lailla. Suomalaisena kommentoin, että tästä tilasta ei puutu kuin huuliherpes ja menkat. No comment. Nauruhalvauksen partaalla totesin, että onpa harmi, ettei saatu täksi illaksi babysitteriä! Minut olisikin ollut kiva viedä tällaisena kummituksena ihmisten ilmoille.


Tataa!