Voi elämä. Anoppi siis pikkuhiljaa tottunut elämäänsä
hoitokodissa. Kyselee toki välillä milloin pääsee takaisin kotiin, mutta kun ei
itsekseen selviäisi ruoanlaitosta, saati sitten peseytymisestä, on kotiinpaluu
mahdoton yhtälö. Edes monta kertaa päivässä vieraileva hoitaja ei enää
riittäisi. Tarvitaan 24h hoitoa.
Naapurinrouva samaistui tilanteeseen ja kertoi, että aiheesta on kirjotettu monta kirjaa; the Sandwich Generation: being sandwiched between aging parents who need care and your own children. Yep. Tunnistan taudin. Ja sitten taas huokailen ja huhhailen, ettei vielä ole omien vanhempieni vuoro.
Ja siitä anopin kodista; meidän pientä pintaremppaa- ajatus
räjähti käsiin. No nyt kun tuo seinä on maalattu, tuo allaskaappi näyttää kyllä tosi pöllöltä...On mennyt uusiksi kylpyhuoneet, keittiö, kaikki lattiat ja
seinät, patiokin on maalattu ja laatoitettu, eli talo on sisältä lähes
tunnistamaton. Ei muuten ollenkaan huono asia;) Me itse asiassa asuisimme siinä
jo itse, ellei se olisi toisessa koulupiirissä, eli emme ainakaan vielä ole
muuttamassa;) Koulupiirin raja kulkee noin kahdensadan metrin päässä, että sillä
lailla. En ole valmis laittamaan koko pakkaa uusiksi. Ihan tarpeeksi on jo tämän vuoden aikana tapahtunut, pitääkseen mielen virkeänä.
Hiukan kyllä syyhyää, kun siellä talolla käy. Toteutukset on tehty
meidän makumme mukaan, joten ihanan tutulta ja meidän mielestä tietty tosi hienolta näyttää;) Arkkitehti on
toki käynyt paikan päällä mittailemassa tulevaisuuden laajennussuunnitelmia varten, siis ihanniinkuvarmuudenvuoksi…Muutama
hassu viikko ja saamme talon vihdoin vuokralle.
On tässä muutakin ollut; vanhempani kävivät täällä
kevätvisiitillään; toivat samalla taas helteet tullessaan. Ja esikoiseni täytti
pyöreitä. Niin, ja molempien työkuviot menivät hiukan uusiksi ja Suomessakin
etsimme taas vuokralaisia - argh.
Kotimme näyttää tällä hetkellä vanhan tavaran kaupalta, sillä vaikka lahjoitimme 99% anopin
tavaroista, osa huonekaluista ja tauluista löysi tiensä meille – osa suuresta
vastustuksesta huolimatta. Apua. Olohuoneessakin asuu nyt lipastoja kahdessa
rivissä. Yritän ajatella positiivisesti; mikä ihana mahdollisuus irtautua
kaikista Ikea-huonekaluista, korvata upeilla vanhoilla täysipuisilla
kalusteilla. Joo, upeeta. Kerrassaan. Kaikki sopivat nyt niin hyvin yhteen. Not.
Kuten olen jo varmasti monesti sanonut, onneksi on lämpimät
lauantai-illat ja viiniä. Me olemme keskustelleet keskustelemasta päästyämme.
Aiheet eivät ole olleet lähiaikoina ihan keveimmästä päästä, mutta ainakin
keskustellaan. Enkä taas ihan ekaa kertaa mieti, että mitähän hittoa mekin täällä tehdään? Jospa lähdettäisiinkin vaan kotiin;)
Iski tuossa pääsiäisen alla nii pal kauhee koti-ikäväkin, että vatsasta kouraisi. Ihan yhtäkkiä ja yllättäen. Aika karmea tilanne, tippa tuli silmään keskellä kirkasta päivää. Tuli hetkellisesti sellainen olo, että olen täällä ihan ypöyksin. Ja niinhän sitä tavallaan onkin, mutta löytyy täältä uusia ystäviäkin kenelle puhua, mutta niitä vanhoja tuli ikävä. Sitä tukiverkkoa.
Että sillä lailla. Voi elämä.
Tataa!
PS Ainiin ja Hauskaa Wappu Wiikonloppua!! Kävimme eilen pikaisesti piknikilläkin suomalaisten kesken, mutta tänään taas täysillä töissä. Trööt, poks poks ja
rullaaatirullaaaa!
Onpa teillä ollut kevät! Koti-ikävään osaan samaistua kyllä ihan täysillä...onneksi se aina kuitenkin hetken päästä häviää. Sellainen krooninen koti-ikävä olisikin aivan kauheaa! Hauskaa vappua! Mekin ollaan menossa vappupiknikille mutta vasta huomenna
ReplyDeleteMoi Inkku, juu, siksi olen ollut iltaisin vähän väsynyt ja on postailutkin jääneet, mutta nyt ryhtiliike! Palaan tänne säännöllisemmin. Koti-ikävästä; se hiipii aina välillä kuvioihin. Kuuluu kai asiaan. Niin monta kertaa olen siunaillut, että onneksi aurinko jaksaa paistaa. Valo tekee ihmeitä omalle energialle ja positiivisuudelle. Yrittäjän arjessakin on omat kommenvenkkinsä ja siinä, että suht aktiivinen pikkupoika pyörii osan ajasta mukana. Onneksi on osa-aika nanny! Ihanaa viikonloppua!
ReplyDeleteanteeksi typot.
ReplyDelete