Nopea aamupala ja liikkeelle. Mukavana Super8 plussana, saimme jättää auton ilmaiseen parkkiin hotellin alueelle, joten reippahasti kävelimme Disneyn shuttlelle. Saanen huomauttaa, että olimme liikkeellä kello kahdeksan! Woot Woot! Jonkun sortin ennätys. Varmasti.
Toontown |
Jungle Cruise |
Liisa Ihmemaassa |
Space Mountain. Olen yrittänyt tähän laitteeseen kolmessa eri Disneylandissa, ekan kerran 17-vuotiaana, sitten reilut 20-kymppisenä, aina onnistumatta. Seriously. Se hemmetin laite on aina kiinni, huollossa tms. Nyt, melkein juoksin sinne kahden mikkihiirikorvaisen tytön kanssa fast trackit kädessä ja tsädäm, laite oli juuri mennyt kiinni. Yritin sinne päivän aikana kolme eri kertaa ja suutuin, sillä olin halunnut sinne aamulla, mutta se ei sopinut jonkun muun suunnitelmiin. mur. Neljännellä kerralla se oli auki ja pääsin vihdoin kiljumaan tähtien sekaan. Mahtavaa. One thing to check of my bucket list;) Lapset menivät vielä toisen kerran into piukeena. Jee!
On myönnettävä, että vaikka olen hurjapää ja pää alaspäin roikkuminen on hauskaa, inhoan pimeitä paikkoja ja sitä, että oikein kunnolla säikähtää. Niinpä en juurikaan välittänyt edes Matterhornista, jossa joku Bigfoot hyppää eteen karjuen ja silmät kiiluen;) ja siinä kelkan kyydissä, kolinassa, tuli selkä kipeäksi. Mummoilua.
Pirates of the Caribbeaniin oli karmea, melkein tunnin jono, joten työntekijät ehdottivat jättämään vaunut parkkiin ja koko perhe kyytiin. Tuntui olevan tapa. Kokemus oli aivan fantastinen, sillä vauva ehti siinä jonossa väsyä ja tulla nälkäiseksi niin, että kun astuimme laivaamme, pieni huusi rintarepussaan suoraa huutoa, kunnes simahti. Jep. Loistoidea. Minä siinä tosi iloisena ja ennen kaikkea rentona. Ei tullut hiki, eikä mennyt yhtään hermo kireälle, kuten kuvitella saattaa...
I am your Father |
Menemättä kaikkiin Disneyn yksityiskohtiin, Frozenin Annaa ja Elsaa olisi päässyt tapaamaan 210 minuutin jonottamisella. Juu, ei sit menty. Helinä-keijunkin luokse oli yli tunnin jono. Jepjep. Mikin tapasimme sattumalta, juuri kun olimme kävelemässä Main Streetiä ulos ja jonotimme puolisen tuntia valokuvaan hänen kanssaan. Oli pakko. Ihan Klassikko.
Disney on aina Disney. Ansaitsen mitalin, että jaksoin siellä iltakuuteen (!!) vaikka tein lähtöä kello kolmesta eteenpäin, tyyliin- eiköhän tää ole jo nähty... Mieheni oli sitä mieltä, että lähdimme aikaisin. Olisihan meidän pitänyt katsoa vielä kulkue ja ilotulitukset. Argh, kiitos, ei. Onneksi lapsetkin olivat ihan tasaraha. JA ei se sieltä minnekään katoa. Jos niikseen tulee, mennään uudestaan. Jos asuttaisiin lähempänä, liputtaisin kausikorttien puolesta tuonnekin.
Miinuksena, moni laite oli päivän aikana rikki. Luulisin noilla pääsylippuhinnoilla olevan varaa pitää laitteet kunnossa? Tai ehkä joka ilta ei kannata räjäyttää taivaalle miljoonaa, jos vaikka puolella selviäisi?;) Onpa kyynistä;). Harmittaa, etten päässyt Peter Pan laitteeseen. Se olisi ollut kiva näyttää lapsille, jos se on niin kiva kun muistan.
Gift shopit ovat aivan ihania Disneyllä. Tässä pieni osa killuttimia, charms. Pikkutyttöjen unelmapaikka, ja niin, onhan noi ihania isompienkin mielestä. Eri teemojen mukaan, voi ostaa vaikka mitä, personoituna. Onneksi meillä on tapana ostaa vain magneetti tai avaimenperä muistoksi. Nyt mukaan lähti Mikkihiiren korvat ja pientä krääsää. Oma mopo meinasi lähteä ihan käsistä. Onneksi järki esti. Tällä kertaa.
Tataa!
PS Otimme fast trackit Indiana Jonesiin. Isomman tytön kanssa tunneleita pitkin maan alle. Pokka piti pimpelipom, vaikka inhotti ihmispaljous ja ahdisti olla maan alla. Olimme seuraavina menossa jeepin kyytiin, kun laite meni rikki. Edelliset ihmiset jäivät kyydin sisälle jumiin(yäk mikä ajatus). Odotimme 15 minuuttia, laite saatiin päälle, mutta se jumiutui uudestaan. Odotimme vielä toiset 15 minuuttia, mutta sitten security sulki laitteen ja poistuimme ilman paniikkia exitin kautta. Esikoiselle tuli pettymyksestä itku. Kyllä minuakin harmitti, mutta toisaalta, korkean ja ahtaan paikan kammoisena, olin salaa tyytyväinen, ettemme ehtineet kyytiin, ollaksemme jossain maan uumenissa laitteen sanottua POKS. Ensi kerralla Indiana, ensi kerralla....
Tarinoiden mukaan Orlandon resortissa voi asua koko viikon alueelta poistumatta. ;)
ReplyDeleteJep. Resortin alueelta löytyy kyllä kaikki, jos jaksaa sitä hulabaloota. Pariisissa asuimme Disneyhotellissa ja nautimme koko rahan edestä muutaman päivän kavereiden kanssa. Alunperin ajattelin tätäkin niin, että tullaan oikein Disneya varten; otetaan muutaman päivän park hopper ja kynnetään sekä Magic Kingdom ja California Adventure, ehkä Knott's Berry Farm etc. Mutta ei tällä kertaa. Hui. Maybe one day vedetöön kunnon Mickey Mouse overdose
ReplyDeletevedetään. Ä:llä;)
ReplyDeleteIhan hengästyin pelkästä lukemisesta! Mutta on teidän lapsilla hauskaa, kun äiti on valmis tulemaan laiteisiin heidän kanssaan. Meillä se on aina mennyt niin, että äiti ei vaan uskalla. Onneksi mieheni on aina tykännyt pyöriä ja kieppua heidän kanssaan. Nyt on sitten lastenlasten kanssa sama tilanne. Ei mumma uskalla, mutta pappa tulee..
ReplyDeletenautin vauhdin tunteesta, mutten kestä yhtään jos laite pysähtyy roikkumaan pää alaspäin, tai menee silloin hiljaa, hui. Vuoristoradat on parhaita! Kauhuni on se Linnanmäelläkin oleva kieputin, joka vaan veivaa kuperkeikkaa eteen ja taaksepäin. hyi yrjö.
ReplyDelete