Suomi fiilistelyä

 Syksy on mennyt täällä jotenkin ihmeellisessä tilassa, niin ihmeellisessä, etten ihmetyksekseni ole edes tuntenut kovaa koti-ikävää. Koti-ikävä yllättää usein ilman, tuoksujen, tuttuuden muodossa. Tällä kertaa vasta marraskuun alun Ikean reissu aiheutti pientä ahdistusta, hyvällä tavalla. Olisin voinut jäädä sinne, lavastettujen olohuoneiden sohville istumaan.

Palaan siis vielä viime kesän Suomeen.

Mehän ollaan täällä toistaiseksi. Paluusuunnitelmia ei ole, muttei myöskään ole poissuljettua emmekö me joskus asuisi taas Suomessa. Tänä kesänä, jokin iski tosi kovasti tajuntaani Suomessa. Pysähdyin monta kertaa katselemaan ja haistelemaan, ihastelemaan, miettimään sitä, miten makea paikka Helsinki oikein onkaan, saati sitten Savonlinnan alue, jota kehun seuraavaksi. Olen ehkä ollut tarpeeksi kauan poissa, saadakseni etäisyyttä, nähdäkseni tutun paremmin, objektiivisemmin.  Eikä elämä täällä ole haasteetonta, joten ajatus Suomesta, tutusta, konstailemattomasta, turvallisesta Suomesta, oli aika ihana.

Tällä kertaa tämä oli parasta; Suomessa ihmisten huumori on parasta. Olin suorastaan häkeltyneen yllättynyt, miten hyviä tyyppejä tunnen. Kaikki ovat kivoja. Hurtti, musta, kuivakka huumori sarkastisine huomautuksineen nauratti ihan kamalasti. Naurattaa vieläkin.

Kaduilla haisi ohimennen tupakka. Lehtipuiden lehdet havisivat iltatuulessa, raitiovaunun kolina rauhoitti. Paikat ovat tuttuja, ihmiset näyttivät tutuilta. Käytännössä kaikki ruoka on puhdasta, lähiruokaa. Söin noin seitsemän perunaa joka aterialla;) en kyllästynyt graaviloheen, ruisleipään tai savukalaan. Lihapiirakoita kulutin myös; runsaalla sinapilla ja ketsupilla. Nami.

Miehet ovat komeita. Salskeita sinisilmäisiä urhoja.  Naiset ovat tosi laittautuneita, kauniita. Olisivat vielä kauniimpia ilman niitä-kauheita-ylipitkiä-tekoripsiä-ja hiusten-pidennyksiä ja liian vaalennettua tukkaa. Vaatetus oli kivan simppeliä, tyylikästä. Ulkonäöstä välitetään entistä enemmän. Avoautot olivat vallanneet katukuvan ja design-laukkuja keikkui joka toisen käsivarrella.

Lapset saivat liikkua yksin.

Design, arkkitehtuuri, kaikki on kaunista, suoraviivaista. Löylyn tuoreen puu tuoksu huumaasi.

Lista olisi loputon. Nämä jäivät päällimmäiseksi mieleen.

Että sillä lailla. Nyt on ikävä. Joulunalus aika on pahinta. Palaan pian.

Tataa!

PS kun olimme laskeutumassa Helsinkiin, esikoiseni parahti kovaan ääneen;  -Äiti, niiin paljon puita, kato äiti, niin paljon puita!! -Joo, kulta, niin on (minua ehkä hiukan huvitti). - Niin, mutta NIIN paljon puita!  Hei kanssamatkustajat; tyttäreni ei olekaan ennen nähnyt puita. Meillä Ameriikassa, kun ei ole puita. Tai ehkä on, mutta me emme niitä kovin usein näe. Asumme luolassa, aavikolla. Sillä lailla. Maailman ihmeitä. Ja siis onhan Suomessa nyt hienoja puita. Katso vaikka;)

Terveisiä Drumpflandiasta 11.11.

En normisti julista poliittisia mielipiteitäni täällä tai muissa sosiaalisen median kanavissa, mutta nyt on pakko. Enkä ihan lyhyesti avaudukaan. Bear with me - Karhu kanssani;)

Presidentinvaalikampanja on ollut täällä farssi. Ensin, Trumpin ehdokkuus nauratti. Tämähän on vitsi, eikö? Sitten, kun hän yhtäkkiä oli Republikaanien ehdokas, ei naurattanut enää yhtään, tai, no, nauratti silti vähän. Luultiin- ainakin omassa kuplassamme- ettei Trumpin valinta olisi mitenkään mahdollinen. Mitenkään. Joku uskalsi spekuloida, ettei Hillaryn hajanainen kannatus olisi tarpeeksi, mutta Bernie olisi paras vastaehdokas Trumpille. Todelliset vastakkaiset. No jaa, ajateltiin, tokkopa.

Hillary oli ainoa vaihtoehto. Ainoa. Usan historiassa, ei kukaan, siis ei kukaan aiemmista ehdokkaista ole ollut yhtä sopiva presidentiksi; kokemus, koulutus, viisaus, poliittinen ohjelma. Kaikki kohdallaan. Paperilla.

Mutta, Hillaryn kannattajilta puuttui palo. We didn't feel the BERN, niin kuin Bernien kannattajat tunsivat. Ja niin, Hillary ei ole "warm and fuzzy", mutta hyvää päivää, että osaa asiansa.

Kalifornia on osavaltiona perinteisesti demokraattinen. Liberaali. Piilaakson alueella Trump - Pence kyltti yksittäisen talon pihalla sai melkein ajamaan ojaan. Joku Hullu.  Oli ihan normaalia kysyä, että tunnetko sinä Trumpin kannattajia? Ja niin kuin odottaa voi- harva myöntää äänestävänsä seksististä valehtelevaa rasistia.

Debatit olivat karmeata katsottavaa. Huokailin, karjuin kotona, peräänkuuluttaen substanssia, Trumpin ohjelmaa, mitään ei tullut. Pelkästään hänen käyttämä tökkö-kielensä sai pyörittämään päätä. Tuo äijähän ei sano mitään. Haukkuu vaan muita  ja osoittelee sormella. Ei vaikuta kovin viisaalta. Karmeata katsottavaa. En edes viitsi toistaa hänen lausuntojaan naisista, muslimeista, meksikolaisista, aseista, naisten oikeuksista, ilmastonmuutoksen kieltämisestä jne jne.
BTW, katso elokuva Before The Flood lastesi kanssa!

SNL:n vitsit saivat ulvomaan naurusta, kunnes tajuttiin, että nämähän ovat suoria lainauksia Trumpin suusta. Pitäisikö tätä uhkaa alkaa ottaa tosissaan?

Kun vaali-ilta koitti, ajelin suomalaisen ystäväni järjestämiin vaalivalvojaisiin piipahtamaan, Woman-card lompakossani. Autossa juttelin 11-vuotiaalle tyttärelleni siitä, miten oli mahtavaa nähdä, miten maailma, jopa yltiö-konservatiivinen USA muuttuu. Ensin valittiin musta presidentti, seuraavaksi nainen. Nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Niin. Ensimmäinen shokki tapahtui, joskus seitsemän jälkeen illalla, kun eräs tuttavani näytti New York Timesin graffan. Siinä Trumpin valinnan todennäköisyys oli 80%:ssa. Ei voi olla totta. En halunnut uskoa todeksi, mutta veti todella vakavaksi. Ensimmäinen reaktio oli tietenkin asian kieltäminen.

Kotiin ajeltiin hiljaisissa tunnelmissa, ja hiljaisena jatkui. Istuin myöhään yöhön televisiota katsellen mieheni kanssa. Emme juuri puhuneet, vaan kaadoimme laseihin lisää viiniä. Ne vähäiset lauseemme menivät suurin piirtein näin; "This cannot be happening. How is this possible. I cannot even deal with this. It's not comprehensible. Change the channel. I do not want to wake up tomorrow. Imagine how Hillary feels now. What the hell is wrong with people? Should we pray for a miracle"

No, aurinko nousi kuitenkin seuraavanakin päivänä ja hengissä ollaan. Barely.
Koko keskiviikko meni sumussa. Päivittely jatkui vihana, suruna, shokki-reaktioina joka areenalla. Pälyilin ihmisiä ajatellen, ovatko nuokin salaa äänestäneet Trumpia?

Tässä sitä ollaan. Suututtaa ja pelottaa, ja me olemme valkoinen keskiluokkainen perhe Kaliforniassa... Tässä mustan tuttavani näkökanta asiaan. Please read.

On hyväksyttävä tosiasiat ja demokratia. Vaikka Hillarya sai enemmän yksittäisiä ääniä, Trump voitti oleelliset osa-valtiot ja sai puolelleen enemmistön valitsijamiehistä. Eniten harmittelen niitä, jotka eivät äänestäneet ollenkaan. Hävetkää. Äänestäminen on oikeus. Nyt spekuloidaan sillä, voisivatko valitsijamiehet vielä ratkaista asian Hillaryn hyväksi, mutta tuskin näin käy.  Koko maailma tuntuu kuitenkin olevan sekaisin tästä valinnasta. Paitsi Putin.

Tosiasiassa minua ei juurikaan kiinnostaisi jonkun 70-kymppisen omahyväisen mulkvistin sanomiset naisista, maahanmuuttajista tai ilmastonmuutoksesta, mutta kun kyseessä on tuleva USA:n presidentti, alkaa pelottamaan. Me emme kertakaikkiaan ymmärtäneet sitä, miten moni amerikkalainen äänioikeuden omaava valkoinen mies pystyi samaistumaan Drumpfiin. Emme myöskään ymmärtäneet sitä, kuinka voimakkaasti vähemmistöjen äänien kalastelu upposi keskilännen amerikkaiseen perusjamppaan. Kuka kalasteli heidän ääniään, KKK apunaan- no Drumpf tietysti. Emme myöskään ymmärrä median voimaa, sitä viestinnän kärkeä, jolla esimerkiksi Fox News asiat kertoo. Faktat muuttuvat kuin rikkinäinen puhelin, eikä perusjamppa kyseenalaista. Anteeksi karrikointini.

Minua pelottaa se pettymys mikä Trumpin äänestäjiä kohtaa. Ja miten nämä aseenkantajat tulevat asiaan reagoimaan. Tähän päivään mennessä, kukaan ei tiedä Trumpin poliittista ohjelmaa, lukuunottamatta suuren seinän rakentamista Meksikon rajalle, maahanmuuttajien karkottamista... asiat, jotka ovat suureksi osaksi vain uhoa. Trump ei myöskään ole selittänyt miten hän tulee kaiken kustantamaan, nostamatta veroja. Ei hyvältä näytä.

On vaikea selittää tätä valintaa lapsille, kun opetamme heille, ettei saa kiusata, käyttää haukkumanimiä, arvostella toista sukupuolen,  ihon värin tai uskonnon perusteella, olla aina reilu. And Now This. Jotkut tuttavieni lapset ovat itkeneet valintaa. Omani ovat vain olleet hyvin ymmällään.

Tätä asiaa voisi vatvoa ikuisuuksiin, mutta eiköhän tämä riitä. En siis kannata nykyistä valintaa presidentiksi. Olen edelleen lievässä shokissa ja toivon, ettemme joudu katsomaan häntä vallassa seuraavaa neljää vuotta. Totuus tulee julki, ja toivon, että hän tapansa mukaan mogailee oikein kunnolla ja joutuu luopumaan vallasta.

Sitä odotellessa on kuitenkin onniteltava valinnasta. Onnea- hänet valitsitte. Tässä pieni muistutus muutamista asioista, joista tuleva presidentti puhui kampanjansa aikana. Että miten meni noin niinku omasta mielestä?

Tataa, May The Force Be With Us ja mukavaa viikonloppua!

PS Kalifornia laittoi muovipussit pannaan ja laillisti marijuanan viihdekäytön. Taidetaan laittaa kukkanen korvan taakse, pössy huuleen ja hiihtää menemään ekokassi olalla, sanoen Fuck this shit. Don't even care. Peace!

Ainiin, muistinko sanoa, että on sit vähän koti-ikävä...

Kasviksia

Tämä kakku on niin järkyttävän hyvä, että taju lähtee. Olen tehnyt jo kahdesti alkuperäisen reseptin mukaan- mikä on jo sinänsä suuri ihme- mutta ensi kerralla on tehtävä tumma-valko-suklaa swirl. En tunnista sanontaa "liian makea," mutta tämä alkaa jo olla siinä rajoilla. Niin älyttömän huippuhyvää, että suorastaan syntistä. Ja helppo ja nopea tehdä. Ei melkein usko todeksikaan. Suklaan ystävän uusi paras kaveri;) Kuvassa, taustalla,  muuten näkyy toinen uusi himokkini; kookoskahvi. Nam. Juon aamuisin Bulletproof-kahvia omin reseptein, eli laitan sekaan myös kookoskahvia ja vähemmän voita.

Asiaan; No-bake Suklaatorttu

Pohja:
24 Oreo- tai Dominokeksiä murennettuna
4rkl -1/2 stick sulatettua voita
Sisällys:
170g- 1 cup tummaa suklaata (bittersweet)
170g - 1 cup maitosuklaata
240 ml - 1 cup kermaa, heavy cream
2 rkl - 1/4 cup voita

9 inch - 23cm vuoka

Pohjan teko: Murenna keksit pohjaa varten, lisää sulanut voi ja sekoita. Itse murskaan keksit käsin, mutta koneella saa tietenkin hienommaksi. Kun pohja-ainekset on sekoitettu, painele vuokaan, anna vetäytyä hetken. Suositus kuuluu; laita jääkaappiin tunniksi asettumaan, mutten tottele. (Jos haluat pohjasta crunchyn, voit laittaa uuniin noin 8 minuutiksi- 180 asteeseen C, 350 F. Jos laitat uuniin, anna jäähtyä kunnolla ennen suklaasisällön lisäämistä.)

Sisältö, eli suklaaganache:  Kaada suklaahiput, tai suht pieneksi murskattu suklaa, isoon sekoitusvuokaan. Ota pieni kattila ja lämmitä kerma ja voi kiehumispisteeseen. Kaada sitten kermavoi-sekoite suklaahippujen päälle ja anna seistä hetken. Sitten, sekoita silikonilastalla, kunnes ganache on sileä tahna. (yritä olla maistamatta;)) Kaada seuraavaksi ganache keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin ainakin 4 tunniksi asettautumaan. Itse teen tortun yleensä aamupäivällä, jos tarjoan sen illalla, tai annan tortun olla jääkaapissa yön yli.

Tällaiselle suurpiirteiselle leipurille ihana torttu, sillä ganache sisällys, on sileä ja kaunis jo kaatamisvaiheessa, saati sitten kovettuessaan. Kertakaikkiaan kaunis. Joku tarjoaa sellaisenaan, joku toinen haluaa asetella päälle muutaman kirpeän marjan tai vadelmia. Ja hei, torttu kannattaa ottaa ajoissa, vaikka 20 minsaa ennen, huoneenlämpöön pehmenemään ennen tarjoilua. Varoitus; tähän jää koukkuun ja se on syöty molemmilla kerroilla niin nopeasti, etten ole saanut yhtään kuvaa valmiista kakusta;)

Ja sitten ihan sellainen Pirkka-vinkki. Jaan tämän silläkin uhalla, että kaikki jo tekevät näin, mutta itse tajusin asian vasta ihan äskettäin ja harmittelin omaa hölmöyttäni.

Meillä syödään paljon vihanneksia ja juureksia, varsinkin lihan kanssa. Ja me ollaan siis hc lihansyöjiä.

Tähän asti olen leikellyt erilaisia kurpitsoja ja muita juureksia suoraan uunipellille tai uunivuokaan, ripotellut päälle ja alle kookosöljyä, oliviiöljyä, voita suolaa, pippuria, you name it. Minua on aina kuitenkin ärsyttänyt se, etten saa "marinadia" tasaisesti esim bataattilohkojen päälle ja osa jämähtää aina peltiin kiinni. (joojoo, leivinpaperi auttaisi) Mieheni on marinoinut lihoja jo iät ajat ziploc-,paikallisissa minigrip,-pusseissa.  Asia, jonka olen jotenkin sivuuttanut, on mielestäni jotenkin  epäekologistakin. MUTTA, voi hyvää päivää miten kätevää!  Jos leikkelen vihannekset ja heivaan ne suoraan isoon pussiin, öljyt ja mausteet päälle, pienellä huljutuksella, ne marinoituvat ihan tasaisesti ja sukkelaan. Voi Rähmä! Suosittelen kokeilemaan, ellet jo harrasta tätä.

Meidän suosikkeihin kuuluu kaikkien squashien lisäksi, sweet potatoes, jamssit ja tavalliset pikkuperunat. Mitä värikkäämpi sekoitus sen parempi.

Näillä jatketaan.

Tataa!

PS uskokaa tai älkää, me oltiin viime vkonloppuna c(l)amping reissulla! Oli muuten tosi kivaa. Siitä lisää tuonnempana. Ja olemme ottaneet tavaksi käydä sunnuntaisin Farmers marketilla hakemassa ihania vihanneksia ja kukkia. Mukavaa. Mutta, nyt suklaatortun tekoon. Lapsikin osaa tämän.;) Enkä edelleenkään osaa ottaa kivoja kuvia, mutta koittakaa kestää. Keeping it real;)

Hejdå La Prairie

En nyt enää kaivele vanhoja, viime keväistä naisten ja lasten yhteistä pientä rantalomaa, mutta sen kautta palaan ihonhoitoon, ruiskeisiin ja pieniin neuloihin. Ja vaikka googlaan sormet sauhuten ja otsa rypyssä uusimpia, suht edullisia ihonjuotto- keinoja, olin tähän mennessä täysin missannut sen, että eihän kukaan itseään kunnioittava nainen mistään hoitolasta, lentokentältä, saati sitten tavaratalon kemppariosastolta(härreguud) mitään creemiä osta. Customoidut creemit haetaan apteekista, reseptit dermatologilta. Että sillä lailla. Moon niin pihalla ja jäljessä. Taas. Ja Ihan out.

Et mitäs jos lehdet ja artikkelit puhuisivatkin joskus totta? Ei tarttis ihmetellä, kun iho ei kuullakaan luvatulla tavalla, ja taas yhdellä purkilla heitetään vesilintua. Niin, se todennäköisyys, että Jennifer Garner ihan oikeasti käyttäisi Neutrogenaa...

Tämähän on loputon suo ja kaikilla on erilainen iho, erilaiset elämäntavat, geenit ja muut. Mutta, on suorastaan hämmästyttävää miten tuttujeni joukosta "yksi rikas, surullinen La Mer:in käyttäjä", ja muutama dermatologilta hiukan apua saanut, lue: väh kuuden kuukauden välein piikillä käyvä, ovatkin kääntyneet luonnontuotteisiin. Ha!  Ja sit taas toisaalta, jos kasvojen lihakset lamautetaan aina ja iho kuoritaan kemiallisesti, miksi edes käyttää superkalliita tuotteita? eiks se oo vähän turhaa, jos kuollut solukko hiotaan aina pois ja iho pakotetaan uudistumaan?

Niin, siis niistä luonnontuotteista. Ehkä olen taas jälkijunassa, mutta silläkin uhalla; Vahva EI kirotuille kemikaaleille ja parabeeneille, voimakas KYLLÄ luonnollisuudelle, vitamiineille ja hyraulonic hapolle. Nyt on aika läträtä vitamiiniseerumeilla. Ja huom nimenomaan seerumeilla. Ihoöljyt, nuo ihanuudet, jäävät kuulemma pinnalle kosteuttamaan ja se ei sit mitenkään riitä.

Nyt on sitten allekirjoittaneellakin varmaan viides pullo vitamiinilitkua menossa. Suosin tuota OZ merkkiä. Tilaan omani Amazonista tai ostan paikallisen farmers market tyyppisen kaupan luonnontuote-hyllystä. Siinä se hipiän pelastaja kulkee jauhelihan, kurkkujen ja omenoiden vieressä samalla hihnalla ruokakassiin;) Ja vaikka tyttöjen illoissa minulle on jo huomautettu, että jos noi sun otsarypyt pysäytettäisiin nyt, ei tilanne pääsisi ihan käsistä. En silti ole ottanut yhteyttä dermatologiin. Olen vaan kommentoinut, että "Niin", ja kulauttanut viiniä kurkusta alas.

Yhtä "operaatiota" mietin jatkuvasti ja aion sen myös toteuttaa; laserilla kainalokarvat pois. Täällä kuljetaan hihattomissa koko ajan ja saa olla jatkuvasti sheivaamassa. Alkais riittää. Jonkin verran kivulias toimenpide, eikä ihan halpaakaan, mutta loppuvuoden todo-listalla on. Tosi jännää.

Noniin, seuraavaksi on pakko jakaa yhden no bake suklaakakun ohje. Olen tehnyt sen jo kahdesti eikä loppua näy;)

Tataa!

PS eikä shampootakaan saisi enää käyttää. Eikä gögöä. Kainaloon sipaistaan kookosöljyä. Namaste.

MOI

Bloginkirjoitustauko, (voiko kaiken kirjoittaa yhteen;) on ollut niin pitkä, etten melkein kehdannut laittaa tätäkään. Mutta, kun täällä kuitenkin käy lukijoita, ajattelin taas vähän kirjoitella. Eli "MOI- sinne ruudun toiselle puolelle pitkästä aikaa. Olette olleet mielessäni aika paljonkin." Ja toisaalta, terapeuttistahan tämä oikeastaan on itsellekin, kun saa jäsenneltyä ajatuksia. Ehkä;)

Totuus on se, että mitä enemmän tekee, sitä enemmän tekee ja sit taas toisinpäin; vähemmän ja vähemmän. Eikä kyse ole edes tekemisestä, vaan aikaansaamisesta. Omien tuntemusten mukaan, vähänniinkuet millä tavalla sitä on hyödyllinen, tehokas ja kaikkea sellaista muuta, hyvin luterilaista ajatusta tässä on väännelty.

Olen ollut, ja tavallaan olen vieläkin, omituisessa limbossa, välitilassa, etsien oikeaa suuntaa. Etsin sellaista oikeaa, hyvän-ja omantuntuista olemista. Enkä puhu nyt ihan vähiten työminästä. Onnellista olotilaa, kodin ja työn tasapainoa, tervettä kiirettä, oman toteuttamista.

Mutta, ensin tärkeimmät, eli kesä ja perhe ja Suomi ja kaikki ihanat uudet paikat, joissa tuli piipahdettua ja muu hömppä. Niistä ensin. Sitten vasta vakaviin aiheisiin, omassa ihossa olemiseen ja tietty siihen, että lihoin Suomessa kahdessa viikossa neljä kiloa ja suunnittelen kovasti, että, kun koulut ja aikataulutetut päivät, tutut rutiinit ja muut alkavat, alan myös syödä terveellisesti. Puhdasta ruokaa. Sokeritkin vähennän minimiin. Paitsi, että ainiin, koulut alkoivat jo!Oho.

Tataa, palaan pian San Diegosta, Paso Roblesista, Lake Nacimientosta ja tietenkin Suomesta. Ah ihanasta Suomesta! (yläkuva)

PS ja siitä, että meillä on kotona mielenkiintoista; esikoinen aloitti middle schoolin, kuudennen luokan, ja muuttui yhdessä yössä, (yhtäkkiä puhutaan pojista, whaaaat?) ja keskimmäinen hakee paikkaansa eikä malttaisi olla pieni, kun sisko on olevinaan jo vähän iso, ja pienin, jota äiti lellii ja joka kakkaa edelleen housuun...

PPS ja on tässä muutama luonnos ihonhoidosta- apua ryppyjä -  ja todella yllättävästi olemme taas katselleet vähän tv-sarjojakin;)

Learn to Hate?

Luin tuossa Rosa Meriläisen kolumnin itseään vihaavista nuorista naisista. En yleensä ole ollut suuri Rosa-fani, mutta tämä juttu osui ja jäi vielä jotenkin kaivelemaan. Tässä vaiheessa lienee parasta sanoa, että seuraava avautuminen kannattaa ottaa ripauksella suolaa;)

On se kyllä kunnioitettavaa, että jaksaa tuijottaa ihan jokaista pikkuista yksityiskohtaa omassa kropassaan, saada siitä jotkut sävärit ja alkaa tosissaan tehdä asialla jotain. Tehdä asiasta elämän keskipiste, kuljettaa omia ruokia mukana joka paikkaan, laskea jokainen suupala, kieltäytyä kutsuista ja painella gymille. Siis Hats Off!

Olen vuosikausia yrittänyt vihata itseäni samalla pieteetillä, mutten kertakaikkiaan pysty.
Katson itseäni kuvissa ja olen aidosti järkyttynyt siitä, etten näytä parikymppiseltä, ja elopainoakin on nykyään kymmenen kiloa enemmän. Irvistän, ja unohdan asian samantien. Usein vain naurattaa.

Poseerattiin miehen kanssa hääpäivä- dinnerillä. Oltiin laitettu itsemme oikein näteiksi. Kun tarjoilija antoi puhelimen takaisin, me molemmat revettiin hirveään nauruun; Kato, me näytetään tosi läskeiltä. Muhahaha! Just. Ei just näin - NOUUU! Eikä edes pyydetty ottamaan uutta kuvaa, jostain korkealta ja kaukaa;) Skoolattiin vaan ja jatkettiin herkuttelua.

Entä sitten ruoka. Kun vatsa kurnii yhtäkkiä joskus kymmenen pintaan illalla, mitä tehdä? No hitto syödä! Eihän nälkäisenä voi mennä nukkumaan. Miksei minussa voisi asua edes pieni ruoanvihaaja tai miksen tekisi niin kuin joku viisas joskus sanoi: juo iso lasi vettä. Nälkään?Ei. Ei mulla jano ole, vaan nälkä.

Mutta hei, miksen suhtautuisi kroppaani fanaattisesti, edes viikon, joskus? Voi miten saisin jonkun itseä häiritsevän pikkudetaljin pysymään mielessäni jatkuvasti? Miksi se läskikuva ei tule mielensopukoista esille edes silloin, kun istun sohvalla lusikka Ben&Jerryssä. Oi Miksi?

Mutta siis ihan oikeasti. Minulla on ongelma. Olen sokeriaddikti. Turha sitä on kieltämään.
Tämän lisäksi teen ihania suunnitelmia, kuten, ensi viikolla menen joka toinen päivä urheilemaan. Merkkaan kalenteriin barrea, tanssituntia, joogaa ja muuta. Sitten iskee laiskuus. En vaan saa itseäni liikkeelle. En mene minnekään, paitsi puhkumaan omalle tunnille henkihieverissä lauantaina. Onneksi edes sinne.

Sokeririippuvuudesta olen lukenutkin aika paljon, ja tiedän sen olevan paha asia; kropalle, iholle, kaikelle(!), mutten saa mitään karkkilakkojakaan aikaan. Liikunnan puutteessa tokaisen, että on tässä elämässä niin paljon muutakin kuin oman takapuolen koon seuraaminen ja käyn yläkaapin karkkilaatikolla aina ohi kävellessä...

Eli, jos rakastan itseäni, olen laiska, mukavuudenhaluinen, mutta ehkä joskus hiukan tyytymätön. Jos vihaisin itseäni vähän, saisin ehkä tuloksia aikaan? kö? En vaan osaa vihata. Tällaisia ajatuksia tässä helteessä. Kun katsoin peilikuvaani ikkunasta kävellessäni ohi bikineissä menneenä viikonloppuna, ajattelin mielessäni, että jotain pitäis varmaan tehdä. Mutten tee.

Eli, eiku nauttimaan elämästä.

Tataa!

PS mun mielestä tuo ylhäällä oleva kuva on upea ja hyväntuulinen. Olen ihan varma, että tuo nainen on iloinen ja mukava ja muuten älyttömän naisellinen. Suukko!

Saako ahistaa

Iltaa istutaan ystävien kanssa ihan normaalisti; syödään hyvää ruokaa, nautiskellaan paikallisia viinejä, on kiva, leppoisa tunnelma. Sitten joku aloittaa sen, vahingossa, tai ihan tarkoituksella. Joskus keskustelu sikiää jonkun tuikiviattomasta (onkohan tuo oikea sana) sivulauseesta, mutta lopputulos on aina sama.

Ai mikä ahdistaa, no tämä; Kun nyt tässä ei kerran enää olla kakskymppisiä, nuoria aikuisia...Tulevaisuuden suunnitelmat, Eläkesäästöt, vakavat keskustelut siitä, missä voisi asua kun eläköityy. Eläköityy?! Voi pyhä sylvi. Säästä nyt, sulla on vaan 20 vuotta aikaa työelämässä. Tai kannattaako niin isoa taloa rakentaa, kun eivät lapsetkaan enää asu kotona kuin muutamia vuosia.., Mitä?! Mun pieni poika ainakin asuu kotona vielä kolmekymmentä vuotta, siellä peräkammarissa;) Haluan HUUTAA! ja joskus ulvahtelenkin äänekkäästi.

Eiks me voida elää vaan tässä ja nyt? Pitääkö aina suunnitella niin hirveästi? Ja eihän parhaat suunnitelmatkaan kuitenkaan välttämättä toteudu, elämä vie..

Onks mun ihan pakko osallistua näihin keskusteluihin, jos en ole niihin henkisesti valmis. Joskus nousenkin pöydästä, menen puuhastelemaan keittiöön;) Mies sanoo, että pitää suunnitella, ei asiaa voi kieltää tai vältellä. Voihan. Välillä jopa ihmettelen, miten minulla voi olla kolme lasta, joille olen äiti ja miten minua kikatuttaa niin hirveästi, kun me puhutaan naiseksi kasvamisesta esikoisen kanssa. Eletään todella hauskoja aikoja. Perjantaina käytiin rei'ittämässä korvat, iso askel.

Minulle riittää, että olen eläkesäästänyt Suomessa joka kuukausi jo vuosia. Pitääkö nyt oikeasti ruveta ajattelemaan vanhenemista ja muuta ihan tosissaan. Ihan kauheeta. Ahistaa. Ahisti jo se, kun löysin päästä harmaan hiuksen. Ahisti niin, etten henkeä meinannut saada. Tuli pieni kuolemanpelko ja etiäinen, etten näe lasteni kasvavan isoiksi. Että sillä lailla. Normaalisti, olen mielestäni aina hyvässä iässä, enkä paljon kriiseile.

Lapset kasvavat, mutta me ei vanheta, eihän? Täällä, yhteiskunnassa, jossa ei perinteisen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan normeja, tukijärjestelmiä tunneta, pitäisi suunnitella ja säästää. Suunnitella ja säästää. Koko ajan ja jatkuvasti. Mutta, kun minä haluaisin vain elää ja katsoa mihin nokka vie.

Ehkä olen lapsellinen tai en halua katsoa totuutta silmiin, mutta kaikenlainen suunnittelu tekee elämästä jotenkin rajoitetun? For the lack of a better term. Joskus aikoinaan ahdisti parin vuoden päähän laaditut suunnitelmat, vaikken mikään sitoutumiskammoinen olekaan. Ja vaikken ehkä eläkään ikuisesti, en halua ruveta myöskään suunnittelemaan vanhenemista. Enkä tod eläköitymistä.

En myöskään pidä ajatuksesta, että vaan säästäisimme ja suunnittelisimme, sillä mehän elämme nyt. Lapset ovat pieniä, matkustamme perheenä, hankintoja on kamala määrä ja koko ajan, miksemme siis eläisi nyt? Ja totuuden nimissä, tällä kustannusrakenteella sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan ole, että sekä eläisimme kivasti, että säästäisimme. Eli mitäpä sitä suunnittelemaan.

Ehkä sitten jossain vaiheessa, myöhemmin.  I'll think about it tomorrow.

Tällaisissa ajatuksissa tällä kertaa.

Tataa!

PS me juhlimme tulevaa hääpäiväämme jo viime lauantaina. Saatiin vuosien jälkeen ruhtinaalliset 24h kahdestaan, kun ystävämme ottivat lapsemme hellään hoiviinsa. Oli muuten aika kivaa.